Koodi,Rahasto,Hankkeen nimi,Tl,Viranomainen,Tila,Aloituspvm,Päättymispvm,Toteuttajan nimi,Myönnetty EU- ja valtion rahoitus,Toteutunut EU- ja valtion rahoitus,Suunniteltu julkinen rahoitus yhteensä,Toteutunut julkinen rahoitus yhteensä S20006,ESR,Työllisyys osallisuuden vahvistajana,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.9.2014,31.5.2015,Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistys ry,18544.00,18534.22,21544.00,21534.22 S20007,ESR,Työ- ja toimintakyvyn vahvistaminen työpajatoiminnan avulla Lieksassa -hanke,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2015,31.12.2016,Lieksan kaupunki,190050.00,175928.92,271500.00,251327.02 S20008,ESR,Work Smart-Älykkäästi töihin,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2015,31.12.2017,Karelia Ammattikorkeakoulu Osakeyhtiö,495312.00,495306.89,707590.00,707590.03 S20009,ESR,Digitointia kylille,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2015,31.12.2016,Itä-Suomen yliopisto,155757.00,149887.97,222510.00,214125.68 S20010,ESR,Kansalaistoimijalähtöinen kaupunkikehittäminen Joensuun kantakaupungin alueella (KaKe 2020-hanke),5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2014,31.3.2015,Joensuun kaupunki,35562.00,35562.00,50800.00,50800.00 S20016,ESR,MAASEUDUN KUNTIEN MAHDOLLISUUDET TEHOKKAAMPAAN TYÖLLISTÄMISEEN,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.10.2014,31.3.2015,Keski-Karjalan Jetina ry,44896.00,44896.00,44896.00,44896.00 S20018,ESR,Osaava Keski-Karjala,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2015,31.12.2017,Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy,259028.00,255014.39,370040.00,364306.27 S20029,ESR,Laatutietoisuus ja osaaminen - koulutuksen avulla parempaa laatua metsähakkeen tuotantoon (KOPLA),4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2015,31.5.2017,Luonnonvarakeskus,209326.00,157720.39,286036.00,225313.98 S20035,ESR,Teknologiateollisuusalan yritysten ja ammatillisen koulutuksen vetovoimaisuuden lisääminen Pohjois-Karjalassa, PURE STEEL-hanke,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2015,31.12.2016,Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä,308000.00,275605.40,374000.00,368341.59 S20076,ESR,Pk-yritysten laskentatoimen osaaminen,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.11.2014,31.8.2015,Pohjois-Karjalan Yrittäjät r.y.,40000.00,40000.00,45000.00,45000.00 S20101,ESR,Asiakaslähtöinen palvelumallin kehittäminen nuorten aikuisten tukemiseen monikulttuurisessa toimintaympäristössä (AsPaKe),5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2015,31.10.2016,Lieksan kristillisen opiston kannatusyhdistys ry.,259795.00,233277.69,289795.00,263277.69 S20102,ESR,Varikko Pohjois-Karjala,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2015,31.12.2017,ViaDia Joensuu ry,496511.00,491911.14,640511.00,635911.14 S20108,ESR,Pienyrittäjän työhyvinvointi,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,3.11.2014,30.10.2015,Joensuun Yrittäjät ry,25000.00,17834.85,30000.00,22834.85 S20124,ESR,Hyvinvoinnin lisääminen hoiva-alalla kulttuuritoiminnan keinoin,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2015,28.2.2018,Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä,215809.00,215809.00,262054.00,302349.00 S20162,ESR,Ennakoiva työmarkkina- ja toimialatieto kasvualojen osaamistarpeiksi (ETKO),4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2015,31.5.2017,Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto,485916.00,483359.86,684166.00,679785.47 S20163,ESR,eHake: e-ohjauksen eri muodot moniammatillisen yhteistyön vahvistajana,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.4.2015,30.6.2016,Karelia Ammattikorkeakoulu Osakeyhtiö,101500.00,101500.00,145000.00,145000.00 S20167,ESR,Elämän pitkospuut; opinnollista kuntoutusta teknologian avulla,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.3.2015,31.12.2016,Kiteen Evankelinen Kansanopisto,211885.00,195935.30,211885.00,195935.30 S20168,ESR,Ohjaamo 2.0,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2015,31.7.2018,Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä,979640.00,965378.55,1399485.00,1379111.52 S20169,ESR,Työtä!,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.3.2015,31.5.2017,Itä-Suomen yliopisto,264399.00,254198.22,364713.00,351768.68 S20188,ESR,Robotiikka aikuiskoulutuksessa, ROBO 0.1,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2015,30.4.2016,Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä,62770.00,62770.00,89671.00,89671.00 S20263,ESR,Isämies elämässä,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2015,31.12.2017,Pelastakaa Lapset ry,160668.00,154682.56,175731.00,168363.49 S20264,ESR,Joensuun KAKE,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.4.2015,31.12.2017,Joensuun kaupunki,1019931.00,880602.08,1274914.00,1139069.90 S20266,ESR,Kaiku,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2015,31.12.2018,Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry,563409.00,554446.83,683284.00,674568.83 S20267,ESR,KoordiPOK - Pohjois-Karjalan työvoimapoliittiset toimet,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2015,31.12.2022,Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskus,666000.00,620286.27,666000.00,620286.27 S20272,ESR,Joensuu Rock Academy,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2015,30.6.2017,Joensuun Popmuusikot ry,258552.00,253893.34,300567.00,295444.58 S20285,ESR,STEP - Y-askelin tulevaisuuden työelämään,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2015,31.12.2017,Joensuun kaupunki,299880.00,296210.91,428400.00,423158.45 S20286,ESR,LEIJAT,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.6.2015,31.5.2017,Lieksan Somali Perheyhdistys ry,214983.00,188135.37,274983.00,248135.37 S20296,ESR,Työelämälähtöisen Venäjä-osaamisen vahvistaminen,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2015,31.12.2016,Itä-Suomen yliopisto,68733.00,62233.00,92190.00,86940.00 S20314,ESR,Työllistyvä Keski-Karjala,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.7.2015,31.5.2019,Tohmajärven kunta,211233.00,211231.20,301760.00,301758.04 S20344,ESR,Työhyvinvointia työporukoille -hanke,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2015,31.7.2016,Pohjois-Karjalan Martat ry,52301.00,52301.00,57301.00,57301.00 S20456,ESR,Ohjaamo 2.0 -rinnakkaishanke,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2015,28.2.2019,ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus,972016.00,810503.43,1100016.00,1157534.10 S20457,ESR,Osaava Keski-Karjala -rinnakkaishanke,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2015,30.4.2018,ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus,330000.00,294986.99,330000.00,294986.99 S20458,ESR,Kaiku - rinnakkaishanke,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2015,31.8.2019,ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus,904000.00,798878.81,928000.00,830830.31 S20459,ESR,GAME BREWERY ? JOENSUU. Pelialan osaamisen, kiihdyttämötoiminnan ja markkinoinnin kehittämisen kansallinen hanke.,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.9.2015,30.6.2018,Joensuun Tiedepuisto Oy,486687.00,455742.11,687267.00,651167.90 S20477,ESR,Parempaa tuottavuutta ( Patu - hanke ),3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.10.2015,30.9.2017,Pohjois-Karjalan Liikunta ry.,137500.00,127013.58,137500.00,127013.58 S20517,ESR,Russia Digital,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2016,31.12.2017,Karelia Ammattikorkeakoulu Osakeyhtiö,238000.00,238000.00,340000.00,340000.01 S20521,ESR,Pumppu Pro,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2016,31.5.2017,Joensuun Popmuusikot ry,83190.00,81847.24,93589.00,92246.24 S20533,ESR,Osaamisella tehokkuutta toimintaan,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2016,31.12.2017,Joensuun Tiedepuisto Oy,321859.00,302700.63,349000.00,327370.10 S20534,ESR,Kompetenssiperustainen yrittäjyys KYKY,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2016,31.12.2018,Karelia Ammattikorkeakoulu Osakeyhtiö,651000.00,590807.16,930000.00,844010.21 S20548,ESR,Yritetään yhdessä,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2016,31.12.2017,Suomen Humanistinen Ammattikorkeakoulu Oy,175846.00,169050.49,223128.00,214505.30 S20624,ESR,Työllistyvä Keski-Karjala -rinnakkaishanke,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.12.2015,31.10.2019,ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus,1706000.00,1689804.43,1806000.00,1817860.16 S20690,ESR,Työtä ja osaamista Pielisen Karjalan yrityksiin,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.3.2016,28.2.2018,Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy,170745.00,149125.43,223522.00,195581.30 S20692,ESR,Työtä ja osaamista Pielisen Karjalan yrityksiin -rinnakkaishanke,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.6.2016,31.8.2019,ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus,250000.00,162939.55,250000.00,162939.55 S20693,ESR,RoboBisnes - Osaamista ja uutta liiketoimintaa palvelurobotiikasta,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.9.2016,30.6.2019,Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä,486953.00,480174.13,660861.00,678910.94 S20705,ESR,Muuttuva työyhteisökulttuuri,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.6.2016,31.1.2018,Itä-Suomen yliopisto,106541.00,104046.02,142699.00,139134.79 S20709,ESR,Tulevaisuuden avaintaidot naisyrittäjyydessä,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.7.2016,29.12.2017,Pohjois-Karjalan Yrittäjänaiset ry,83175.00,53293.51,94700.00,64818.51 S20732,ESR,e-ammattilaiset tulevaisuuden työelämässä - Pohjois-Karjalan DigiSote -hanke,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.9.2016,31.12.2018,Karelia Ammattikorkeakoulu Osakeyhtiö,420001.00,399893.35,600000.00,572265.35 S20733,ESR,Tuottava Pohjois-Karjala,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,15.8.2016,31.8.2019,ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus,329000.00,328639.15,355000.00,360174.15 S20743,ESR,Metsäkoneenkuljettajan osaamisen profilointi ja kehittäminen,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2017,31.12.2019,Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä,281908.00,212180.40,353468.00,282214.34 S20848,ESR,Kilpailukykyä teknologiasta leipomoalalle -selvityshanke,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.12.2016,30.9.2017,Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä,40698.00,40698.00,58140.00,58140.00 S20849,ESR,TYP KARTOITUSJAKSO TYÖLLISYYSPALVELUISSA,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2017,31.12.2017,Lieksan kaupunki,55000.00,42399.97,70000.00,53963.59 S20850,ESR,Sosiaalisen vahvistamisen toimintamallin kehittäminen Lieksan alueelle,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.3.2017,28.2.2019,Lieksan kristillisen opiston kannatusyhdistys ry.,239153.00,182101.49,281006.00,219427.49 S20854,ESR,Rakentamisen digitalisaatio,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2017,31.12.2018,Karelia Ammattikorkeakoulu Osakeyhtiö,204452.00,196306.93,275835.00,271443.31 S20914,ESR,Vipuvoimaa viljelijälle,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.2.2017,31.3.2020,MTK-POHJOIS-KARJALA,357614.00,331557.58,417174.00,354284.58 S20916,ESR,GREEN KARELIA -Green Care -laatujärjestelmällä uudistuvia ja kilpailukykyisiä hyvinvointipalvelualan yrityksiä,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.2.2017,31.1.2019,ProAgria Pohjois-Karjala,258344.00,258343.32,319694.00,319695.18 S20979,ESR,Elinvoimaisten yritysten Pohjois-Karjala - tukea yritysten nivelvaiheen kasvuun,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2017,30.4.2018,TalenTree Oy,53445.00,52445.01,53445.00,52445.01 S20980,ESR,KoDa - Kokonaisvaltainen datan hallinnointi ja hyödyntäminen,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2017,31.1.2020,Karelia Ammattikorkeakoulu Osakeyhtiö,293228.00,273011.73,391860.00,377064.79 S20981,ESR,Kokeilevan kehittämisen yhteistyömalli sote-alalla,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2017,30.9.2019,Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä,331426.00,279498.84,466466.00,393408.98 S20993,ESR,Kasvua digiosaamisella,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2017,31.10.2018,Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy,64359.00,64359.00,87345.00,88492.00 S21008,ESR,Osaava Joensuun seutu - Ammattitaitoista työvoimaa ja yrittäjyyttä,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.9.2017,30.9.2020,Business Joensuu Oy,447755.00,447755.00,618650.00,634300.00 S21009,ESR,Osaava Joensuun seutu -rinnakkaishanke,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.9.2017,31.12.2020,Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskus,450000.00,329902.33,450000.00,329902.33 S21130,ESR,Opinnollistava kuntoutus - kaikille toisen asteen koulutus,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2018,31.1.2021,Pohjois-Karjalan Mielenterveydentuki ry,316296.00,302380.41,385371.00,371455.44 S21145,ESR,Koulutustehtaasta kasvua,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2018,31.12.2021,Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy,347826.00,314956.49,469567.00,435867.06 S21146,ESR,Koulutustehtaasta kasvua -rinnakkaishanke,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2018,31.12.2020,Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskus,180000.00,54950.95,180000.00,54950.95 S21149,ESR,Kohtaanto 2018-2019,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2018,30.6.2020,Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy,134181.00,127956.32,177219.00,173479.06 S21150,ESR,Kohtaanto 2018-2019 -rinnakkaishanke,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2018,31.12.2020,Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskus,286000.00,119721.65,486000.00,119721.65 S21151,ESR,Saumat - mahdollisuuksia nuorille,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.2.2018,31.5.2019,Joensuun kaupunki,69300.00,69300.00,99000.00,99000.00 S21152,ESR,5T -Tekemätöntä Työtä Tarjolla, Työpaikkoja Tekijöille,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2018,30.9.2021,Lieksan Kehitys Oy LieKe,265884.00,265883.98,379835.00,379835.00 S21153,ESR,5T -rinnakkaishanke,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2018,31.12.2020,Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskus,349999.00,159090.33,470000.00,159090.33 S21154,ESR,Joensuun KAKE 2.0,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,2.1.2018,31.12.2021,Joensuun kaupunki,1319685.00,1288960.93,1649609.00,1626932.40 S21158,ESR,Silver Economy ? Turning the Silver Tsunami Into a Silver Lining,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.12.2017,31.12.2018,Karelia Ammattikorkeakoulu Osakeyhtiö,46463.00,46463.00,66375.00,66375.00 S21164,ESR,Korkeakoulustartti - Korkeakouluopintoihin suuntaava valmennus,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2018,31.12.2020,Karelia Ammattikorkeakoulu Oy,399030.00,379225.92,570043.00,541751.44 S21299,ESR,Osaajat osaa 2020,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2018,30.4.2020,Business Joensuu Oy,390467.00,300272.81,409470.00,314277.20 S21400,ESR,Digikuiskaaja - valmennus yritysneuvojille,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2018,30.6.2019,Business Joensuu Oy,59250.00,59250.00,79000.00,79000.00 S21432,ESR,KOVAT - Kansainvälisen osaajan valmennus työhön,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.10.2018,31.12.2020,Itä-Suomen yliopisto,249445.00,249445.00,305593.00,323393.00 S21459,ESR,Pienyrittäjien hallitusvalmiuksien vahvistaminen Pohjois-Karjalassa,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.9.2018,31.12.2019,Misaks Oy,87972.00,87971.20,87972.00,87971.20 S21471,ESR,Tarmo - monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2019,30.6.2021,Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry,1316792.00,1306726.17,1625004.00,1618968.82 S21473,ESR,Sleep Well - Work Well (Uni, Aivot ja Työ),3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2019,28.2.2021,Karelia Ammattikorkeakoulu Oy,363398.00,347834.34,468531.00,450112.40 S21474,ESR,Silver Economy - Turning the Silver Tsunami Into A Silver Lining KV-hanke,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2019,31.12.2021,Karelia Ammattikorkeakoulu Oy,440400.00,391190.84,576360.00,516984.84 S21506,ESR,Tarmo -rinnakkaishanke,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2019,31.12.2020,Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskus,1030000.00,822630.76,1039000.00,833113.94 S21516,ESR,JATKIS-hanke,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2019,31.12.2021,Pohjois-Karjalan Yrittäjät r.y.,399999.00,394603.70,459999.00,454215.70 S21544,ESR,TIETTY - tietoa ja tukea työllistymiseen,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2019,31.12.2021,Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymä,445073.00,398274.92,502589.00,447471.05 S21569,ESR,Sopeutumiskyvyllä uusiutumista ja liiketoimintaa maaseutumaisemaan - SOPULI,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.3.2019,30.4.2022,Suomen metsäkeskus - Finlands skogscentral,354443.00,295317.07,461486.00,377100.92 S21574,ESR,Elinikäisen oppimisen keskus,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.2.2019,31.7.2021,Joensuun seudun erilaiset oppijat ry,0.00,0,442380.00,0 S21576,ESR,KasvuPOK,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,2.1.2019,31.5.2022,Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskus,645000.00,632064.15,645000.00,632064.15 S21586,ESR,Pohjois-Karjalan Osaamisbarometri,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2019,30.6.2019,TalenTree Oy,33680.00,33680.00,33680.00,33680.00 S21629,ESR,Osaava lomittaja,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.3.2019,30.5.2020,Nurmeksen kaupunki,104600.00,87508.71,128021.00,108276.72 S21630,ESR,Työvoimaa ja opiskelijoita Venäjältä Keski-Karjalaan,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.4.2019,31.3.2022,Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy,353795.00,326203.51,437822.00,408616.64 S21638,ESR,TYKEs - työkuntoa Keski-Karjalaan,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2019,31.12.2021,Pohjois-Karjalan kansanterveys ry,246680.00,243008.80,301890.00,297396.93 S21700,ESR,Elinikäisen oppimisen keskus,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.2.2019,31.1.2022,Joensuun seudun erilaiset oppijat ry,370358.00,370358.00,463062.00,463062.00 S21702,ESR,Joensuun Luotsi -monialainen palvelualusta kaikenikäisille,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.6.2019,31.12.2023,Joensuun kaupunki,8637631.00,7190439.05,10797039.00,8988049.23 S21712,ESR,Kohti työtä ja koulutusta,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.6.2019,31.12.2023,Lieksan kaupunki,1465381.00,1241807.01,1831725.00,1562166.41 S21714,ESR,Taitojen opetus 2020 operaattoriammateissa,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2020,31.12.2023,Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymä,387450.00,323008.68,536895.00,458390.97 S21738,ESR,Sydämellä Eteenpäin,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.10.2019,30.6.2022,Parempi Arki ry,151729.00,147672.32,151729.00,147672.32 S21744,ESR,Humanistit uudistuvassa työelämässä (Genera),4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.9.2019,31.8.2022,Itä-Suomen yliopisto,360420.00,317545.23,427126.00,378392.91 S21773,ESR,ToKi - toimeliaasti työhön ja kirkkaasti työuralle Humalajoen molemmin puolin,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.9.2019,31.12.2023,Kiteen kaupunki,704021.00,562341.67,880025.00,702926.56 S21798,ESR,Topakka -toimivat palvelut työttömien työ- ja toimintakyvyn selvittämiseksi,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.10.2019,31.12.2023,Joensuun kaupunki,1566140.00,1124718.37,1957675.00,1405897.96 S21810,ESR,GoGlobal - kasva kansainväliseksi,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2019,31.12.2021,Business Joensuu Oy,494400.00,494400.00,533750.00,533750.00 S21819,ESR,Buustia kasvuun - osaamista yrityksiin,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2020,31.12.2022,Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy (PIKES Oy),132649.00,124095.54,157520.00,148766.01 S21825,ESR,Liikkuen osallisuutta ja aktiivisuutta, LIITOON -hanke,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2020,31.12.2022,Pohjois-Karjalan Liikunta ry.,452832.00,400101.29,553332.00,487001.29 S21834,ESR,TKT- Työnantajat koulutuksen tukena,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2020,30.6.2023,Pohjois-Karjalan kauppakamari ry,474469.00,389929.05,554469.00,469929.05 S21838,ESR,Digiosaamisella kasvua - Digi.Grow,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2020,30.6.2022,Business Joensuu Oy,499244.00,493103.93,575556.00,568477.38 S21863,ESR,YTYÄ! -YhteisTYÖLLÄ tuloksiin -hanke,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2020,31.12.2023,Liperin kunta,1933446.00,1640945.43,2416808.00,2051182.16 S21868,ESR,LVISKA-oppimisympäristön hyödyntäminen monialaisessa ammatillisessa koulutuksessa,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2020,31.5.2022,Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymä,69720.00,69720.00,99600.00,99600.00 S21903,ESR,Vauhtia uralle - joustavia polkuja työelämän osaamistarpeisiin,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2020,31.7.2023,Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymä,777234.00,698581.10,971545.00,873228.06 S21910,ESR,Base Camp ? Opiskelijayrittäjyysalustojen kehittäminen,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2020,31.7.2023,Karelia Ammattikorkeakoulu Oy,796580.00,731835.67,995725.00,914794.56 S21970,ESR,Become Karelian! - Work and live in North Karelia,3,Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.4.2020,30.11.2022,Business Joensuu Oy,403298.00,360753.35,537731.00,481004.75 S22030,ESR,Kriisitukea etäyhteyksillä,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2020,31.12.2020,Pohjois-Karjalan mielenterveysseura kriisityön tukena ry,51373.00,44317.11,51373.00,44317.11 S22031,ESR,Korona-kriisin haittojen minimointi,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,13.4.2020,28.2.2021,Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy (PIKES Oy),122290.00,122290.00,122290.00,122290.00 S22032,ESR,Koronaviruksen aiheuttaman häiriön minimointi yrityksille,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,14.4.2020,31.12.2020,Lieksan Kehitys Oy LieKe,122999.00,121750.41,122999.00,121750.41 S22033,ESR,VALO -Yksin- ja pienyrittäjien jaksamisen edistäminen koronakriisin yli,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2020,30.6.2021,Pohjois-Karjalan Yrittäjät r.y.,73400.00,38106.05,73400.00,38106.05 S22034,ESR,Kohti tulevaisuutta - Yritystoiminnan edellytysten parantaminen COVID-19 -epidemian yli,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,15.4.2020,31.3.2021,Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy,81200.00,59988.66,81200.00,59988.66 S22035,ESR,Valoa kohti - Yritysten toimintaedellytysten turvaaminen ja liiketoiminnan uudistaminen koronaepidemian yli,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,15.4.2020,31.12.2020,Business Joensuu Oy,98000.00,83549.40,98000.00,83549.40 S22036,ESR,Verkkoverstas,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2020,31.12.2020,Joensuun Nuorisoverstas ry,70805.00,70805.00,70805.00,70805.00 S22037,ESR,Etänä,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2020,31.10.2020,Pyhäselän 4H-yhdistys ry,34367.00,34367.00,34367.00,34367.00 S22039,ESR,Keski-Karjalan yhdistysten toiminnan tukeminen muuttuvassa maailmassa,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2020,31.12.2020,Keski-Karjalan Jetina ry,37800.00,36152.69,37800.00,36152.69 S22040,ESR,Urheiluseurojen erityisapu (URHEA),3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.6.2020,31.1.2021,Pohjois-Karjalan Liikunta ry,26040.00,21293.01,29820.00,21293.01 S22043,ESR,Pikapestuu,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2020,30.9.2020,Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymä,74880.00,35341.05,93600.00,44176.31 S22047,ESR,Tukea perheille ja nuorille Joensuun alueella COVID-19 poikkeusoloista selviytymiseen,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2020,31.12.2020,Joensuun Ev. -Lut. Seurakuntayhtymä,102900.00,94195.32,102900.00,94195.32 S22050,ESR,OOTA ? Opiskelija opiskelijan tukena arjessa,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2020,31.12.2020,Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta POKA,28178.00,26787.11,28178.00,26787.11 S22051,ESR,Lapsiperheiden kotitalous - ja arjenhallintataitojen vahvistaminen - Kotona-hanke,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2020,31.12.2020,Pohjois-Karjalan Martat ry,65647.00,65647.00,65647.00,65647.00 S22052,ESR,Työkykyä tulevaan,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2020,31.12.2020,Näre ry,79106.00,76930.59,79106.00,76930.59 S22054,ESR,Yrittäjyyden parhaaksi Kontiolahdella,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,15.4.2020,15.12.2020,Kontionloikka Oy,89250.00,87455.84,89250.00,87455.84 S22057,ESR,Taidolla töihin 2020-2022,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2020,31.12.2023,Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy (PIKES Oy),337404.00,269621.88,394546.00,326106.71 S22065,ESR,MOTI - Motivaatiota ja tukea nuorten opinto- ja urasuunnitteluun,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2020,31.8.2023,Lieksan kristillisen opiston kannatusyhdistys ry,337859.00,323550.91,337859.00,323550.91 S22072,ESR,Pohjois-Karjalan ammattikalastajat ry:n suoramyynnin kehittämishanke,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,4.5.2020,5.5.2021,Pohjois-Karjalan Kalatalouskeskus ry,99394.00,79932.50,99394.00,79932.50 S22114,ESR,SeeMe - Seuratoiminnan ketterät e-työkalut osallisuuden ja hyvinvoinnin rakentajana,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2020,30.6.2021,Joensuun Maila ry,264149.00,237859.11,264149.00,237859.11 S22143,ESR,Osaava rekrytointi - Uudistuva työ (OSUU),3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.10.2020,31.12.2023,Business Joensuu Oy,783868.00,747801.96,950836.00,916553.40 S22145,ESR,Resurssiviisas kuljettaja,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2021,31.12.2023,Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymä,259400.00,180957.13,324250.00,226196.41 S22155,ESR,Opiskelukunnossa läpi kesän,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.6.2020,31.8.2020,Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta,19460.00,19149.34,19460.00,19149.34 S22156,ESR,Kotona kylillä verkossa,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,15.6.2020,31.12.2020,Joensuun seudun LEADER-yhdistys ry,32560.00,32560.00,32560.00,32560.00 S22191,ESR,KvanttiKarelia -Kvanttilaskentaan perustuvat tulevaisuuden liiketoiminta- ja palvelumahdollisuudet -lump sum selvityshanke,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.10.2020,31.12.2022,Karelia Ammattikorkeakoulu Oy,80000.00,80000.00,100000.00,100000.00 S22259,ESR,Tulevaisuuden työ,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.10.2020,31.12.2023,Karelia Ammattikorkeakoulu Oy,528000.00,497230.48,660000.00,621538.09 S22267,ESR,Työelämälähtöinen laboratoriotyöskentelykoulutuksen kehittämishanke ? TE-Lab,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2021,31.12.2022,Itä-Suomen yliopisto,165394.00,161498.01,206743.00,201873.01 S22275,ESR,JOT ? jatkuvan oppimisen työpolut, ammattiin opiskelun ja työllistymisen kehittämishanke,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2021,31.12.2023,Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymä,477741.00,446849.59,550653.00,515047.54 S22333,ESR,Digital Twin - Kiinteistö- ja talotekniikan kestävät palvelut ja osaaminen,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2021,31.12.2023,Karelia Ammattikorkeakoulu Oy,348120.00,331369.54,422095.00,410211.92 S22366,ESR,Lastenhoitajasta varhaiskasvatuksen sosionomiksi kuntakumppanuuden avulla,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.3.2021,31.12.2023,Karelia Ammattikorkeakoulu Oy,161516.00,150786.44,225275.00,201538.09 S22367,ESR,Ohjausosaamista yhteistyössä,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2021,31.8.2023,Itä-Suomen yliopisto,297277.00,278185.09,371597.00,347732.05 S22368,ESR,#mimmitkoodaa Pohjois-Karjala,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.3.2021,30.4.2023,Ohjelmisto- ja e-business ry,273425.00,225722.41,273425.00,225722.41 S22438,ESR,Smart Event Managers,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2021,31.12.2023,Karelia Ammattikorkeakoulu Oy,491496.00,441992.01,614370.00,552490.02 S22457,ESR,Työelämälähtöinen kyvykkyyksien johtaminen ja kehittäminen,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2021,31.12.2023,Karelia Ammattikorkeakoulu Oy,498924.00,435590.99,623655.00,544488.74 S22474,ESR,Yritysten muutoskyvykkyyden parantaminen,9,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2021,31.12.2023,Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy (PIKES Oy),279610.00,274667.01,338371.00,332387.78 S22475,ESR,Lieksa react - koronasta kohti uutta normaalia,9,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2021,31.12.2023,Lieksan Kehitys Oy LieKe,528304.00,522435.32,660380.00,653044.05 S22477,ESR,EduEntr - Koulutusyrittäjyys ja -yritysyhteistyö,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2021,31.8.2023,Itä-Suomen yliopisto,257718.00,246263.99,322147.00,307829.50 S22478,ESR,Yrittäjyyden parhaaksi Kontiolahdella 2.0,9,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.6.2021,31.5.2023,Kontionloikka Oy,256000.00,254556.59,307000.00,305269.03 S22479,ESR,PRE ACT - Muutos on mahdollisuus,9,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2021,31.8.2023,Kiteen kaupunki,233279.00,218562.31,291599.00,280312.22 S22480,ESR,Työttömien Teatteri,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.9.2021,31.12.2023,Sirkus Supianen - yhdistys ry,159769.00,159769.00,189769.00,189769.00 S22481,ESR,Kansainvälinen uraohjaamo,9,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.9.2021,31.12.2023,Karelia Ammattikorkeakoulu Oy,384000.00,383999.99,480000.00,480000.00 S22484,ESR,Osaajia harvaan asutulle alueelle,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2021,31.12.2023,Karelia Ammattikorkeakoulu Oy,509112.00,368344.39,606390.00,438725.34 S22579,ESR,KOLMIPORRAS - Kolmiportainen varhaisen tuen toimintamalli nuorten psykososiaalisissa haasteissa,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.9.2021,31.10.2023,Joensuun seudun omaishoitajat ry,254200.00,224514.57,315200.00,278953.41 S22580,ESR,Sosiaali- ja työllisyysalan digitaaliset palvelut ja etäohjaus pitkien välimatkojen maakunnassa,9,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2021,31.12.2023,Karelia Ammattikorkeakoulu Oy,328000.00,308595.79,410000.00,385744.74 S22622,ESR,Yhdessä vapaaehtoiseksi ? Tuettua vapaaehtoistoimintaa Joensuussa,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.9.2021,30.4.2023,Kotikartanoyhdistys ry,132280.00,98981.13,158055.00,119084.86 S22700,ESR,Ennalta ehkäisevä päihdetyö Pohjois-Karjalassa,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2022,31.12.2023,Pohjois-Karjalan hyvinvointialue,720680.00,460701.11,896580.00,573146.75 S22758,ESR,DigiOpet - ammatillisen koulutuksen digipedagogiikka työelämäyhteistyössä,9,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.2.2022,31.12.2023,Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymä,397834.00,344967.11,497292.00,431208.45 S22786,ESR,KANTO Kansalaistoimijalähtöisen kehittämisen koordinaatio- ja viestintähanke,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,15.3.2022,31.12.2023,Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry,250000.00,194808.23,250000.00,194808.23 S22803,ESR,Karelian ICT-insinöörikoulutuksen vetovoiman kehittäminen,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.4.2022,30.4.2023,Karelia Ammattikorkeakoulu Oy,41339.00,41339.00,51674.00,51674.00 S22811,ESR,Pohjois-Karjalan kansainvälisen rekrytointimallin valmisteluhanke,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,11.4.2022,31.5.2023,Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskus,80000.00,61956.09,80000.00,61956.09 S22817,ESR,SYTYKE - Syrjäytymiskehityksen vähentäminen päivätoiminnalla Lieksassa,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2022,31.12.2023,Lieksan kristillisen opiston kannatusyhdistys ry,159448.00,154038.89,167448.00,162038.89 S22829,ESR,VALO: Valmennusta - Apua Luottamuksella - Opastusta yhteiskuntaan,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.6.2022,31.12.2023,Keski-Karjalan Maahanmuuttajayhdistys ALJANS ry,95084.00,95083.03,119130.00,119128.79 S22844,ESR,Toiminnan ja prosessien tarkastelu digitalisuus huomioiden,9,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2022,31.12.2023,Joensuun kaupunki,156144.00,103969.21,195180.00,129961.52 S22854,ESR,Mission Possible 2.0,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2022,31.12.2023,Joensuun Nuorisoverstas ry,171540.00,157808.81,201540.00,187808.81 S22869,ESR,Arkieväs - tukea ja arjenhallintaa nuoren arkeen,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.9.2022,31.12.2023,Pohjois-Karjalan Martat ry,67200.00,29568.15,76200.00,33528.17 S22879,ESR,Digiosallisuus Pohjois-Karjalassa,9,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.9.2022,31.12.2023,Pohjois-Karjalan maakuntaliitto,130286.00,130286.00,162857.00,162857.00 S22881,ESR,SOTE HYTE Living Lab - Yhteiskehittämistä Pohjois-Karjalassa,9,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.10.2022,31.12.2023,Karelia Ammattikorkeakoulu Oy,246960.00,222325.68,308700.00,277907.11 S22890,ESR,Mie tahon täyttä elämää!,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.12.2022,31.12.2023,Kehitysvammaisten Palvelusäätiö sr,105405.00,48647.08,105405.00,48647.08 S22918,ESR,GoGlobal 2023 - osaamista ja muutoskykyä kansainväliseen liiketoimintaan,9,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2023,31.12.2023,Business Joensuu Oy,220500.00,157111.33,275625.00,196389.16 S22939,ESR,SportEdu - Tulevaisuuden koulutusosaamista liikunta-alalle,9,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.2.2023,31.12.2023,Itä-Suomen Liikuntaopisto Oy,63800.00,63602.66,79800.00,79553.17 S22940,ESR,Hyvinvoiva pohjoiskarjalainen nuori,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2023,31.12.2023,Suomen Humanistinen Ammattikorkeakoulu Oy,102928.00,83369.15,128660.00,104211.44 S22941,ESR,STEPS - Askelmerkit digiloikkaan,9,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.3.2023,31.12.2023,Pohjois-Karjalan Liikunta ry,52496.00,52495.99,57996.00,57995.99 S20034,ESR,JÄRJESTÖJALOSTAMO - uusia työkaluja järjestökentän työhyvinvointiin ja osaamispääoman kasvattamiseen,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.10.2014,31.5.2017,Suomen Humanistinen Ammattikorkeakoulu Oy,223248.00,223248.00,297725.00,297725.04 S20117,ESR,Perhot; perhehoitajuus ja perhehoidon vertaiskehittämisen toimintamalli työllisyyden edistäjänä,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2015,31.12.2017,Kiteen Evankelinen Kansanopisto,347173.00,347133.56,395673.00,369133.56 S20832,ESR,Älykäs erikoistuminen ammatillisessa koulutuksessa ? ammatillinen koulutus Itä-Suomessa 2020-luvulla,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.11.2016,28.2.2019,Ylä-Savon ammattilisen koulutuksen kuntayht.,117027.00,95432.29,167181.00,136331.57 S20888,ESR,SMErec ? New generation recruitment skills for SMEs and workforce,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2017,31.12.2019,Karelia Ammattikorkeakoulu Osakeyhtiö,569101.00,540360.61,813000.00,771941.62 S21163,ESR,Työyhteisökulttuurit muutoksessa: kansainvälinen näkökulma,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2018,31.5.2018,Itä-Suomen yliopisto,39578.00,39578.00,56540.00,56540.00 S21210,ESR,Itäsuomalainen biotalouden erikoistumiskoulutus,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.2.2018,30.6.2020,Itä-Suomen yliopisto,378345.00,353024.23,536682.00,504319.51 S21447,ESR,Yritysyhteistyön kehittäminen kasvualoilla,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.10.2018,30.9.2021,Itä-Suomen yliopisto,718877.00,622420.84,1026966.00,889171.65 S21448,ESR,Yritysyhteistyöllä vaikuttavuutta (I-Factor),4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.10.2018,30.6.2020,Itä-Suomen yliopisto,238591.00,231501.13,303120.00,296166.89 S21460,ESR,Asiantuntijaorganisaatioiden muuttuvat työyhteisökulttuurit Euroopassa - Uusi työ, arvot, menetelmät ja johtaminen,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.10.2018,31.3.2022,Itä-Suomen yliopisto,362873.00,352665.84,454831.00,441221.44 S21479,ESR,ParasVerkosto - verkostoyritysten laaduntuoton ja toimituskyvyn sekä digi- ja kv-asioiden kehittämistarpeiden selvitys,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,17.9.2018,28.2.2019,HJP Kehitys Oy,80000.00,0.00,100000.00,0.00 S21518,ESR,ParasVerkosto - verkostoyritysten laaduntuoton ja toimituskyvyn sekä digi- ja kv-asioiden kehittämistarpeiden selvitys,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,17.9.2018,31.3.2019,HJP Kehitys Oy,80000.00,80000.00,100000.00,100000.00 S21639,ESR,Lukiosta työelämän tuuliin,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.10.2019,31.3.2022,Polvijärven kunta,264084.00,229956.24,330015.00,296003.79 S21731,ESR,Tuu mukaan - Koulupudokkuuden ehkäisy sairaalaopetuksen keinoin- hanke,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2019,30.7.2021,Joensuun kaupunki,79987.00,79987.00,99967.00,99967.00 S21752,ESR,Tekoälyakatemia,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.6.2019,31.12.2022,Brande Oy,139320.00,98572.57,139320.00,98572.57 S22024,ESR,Työvoimaa tiloille,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,9.4.2020,31.10.2020,Maataloustuottajain Pohjois-Savon Liitto MTK-Pohjois-Savo ry,190764.00,152105.96,190764.00,152105.96 S22144,ESR,Itä-Suomen kansainvälisen biotalousosaamisen kehittäminen työelämälähtöisen jatkuvan oppimisen keinoin,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2020,31.12.2022,Itä-Suomen yliopisto,567815.00,526819.23,655394.00,646648.34 S22157,ESR,UpTech, tulevaisuuden osaajia Itä-Suomeen,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.7.2020,30.6.2023,Savonia-ammattikorkeakoulu oy,1311943.00,1290301.07,1629929.00,1607876.39 S22223,ESR,International Retailing / Kansainvälinen kauppa,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.9.2020,31.5.2023,Itä-Suomen yliopisto,639819.00,637092.20,793776.00,781503.49 S22823,ESR,Itä-Suomen Elämä omaksi -hanke ? kohtaamispaikat ja kokemustoimijuus kehitysvammaisten henkilöiden osallisuuden tukemisessa,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.7.2022,31.12.2023,Kehitysvammaisten Tukiliitto ry,213452.00,191287.75,248394.00,226229.75 S22898,ESR,Luontoavusteiset palvelut hyvinvoinnin ja kuntoutumisen tukena,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.10.2022,31.12.2023,Live-säätiö sr,320977.00,231202.62,320977.00,231202.62 S22916,ESR,UEF Hybridilab,9,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2023,31.12.2023,Itä-Suomen yliopisto,109390.00,109329.97,136738.00,136662.96 S22946,ESR,Yhdessä kulkien,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.3.2023,30.12.2023,Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan piiri,246298.00,135357.11,252298.00,150396.55 S20017,ESR,Metsänomistajien vertaisneuvonta monipuolistaa metsäneuvojien työtä (VERNE),3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.12.2014,30.11.2017,Luonnonvarakeskus,255648.00,225431.75,365210.00,322044.09 S20265,ESR,Itä-Suomen lukioista maailmalle!,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.7.2015,31.12.2017,Kuopion kaupunki,264600.00,253944.36,378000.00,365253.96 S20342,ESR,Investointeja Itä-Suomeen - Valmennushanke,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.9.2015,30.6.2018,Business Finland Oy,437554.00,331197.78,664642.00,473139.06 S20610,ESR,Kehityshyppy metsänhoitoon,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.4.2016,31.3.2019,Luonnonvarakeskus,287700.00,287700.00,369900.00,369900.00 S20793,ESR,Mikro- ja pk-yrityksien auttaminen talousvaikeuksissa ja niiden ennaltaehkäisemisessä,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.7.2016,30.6.2018,Yleinen Teollisuusliitto ry,344160.00,115607.48,344160.00,115607.48 S20905,ESR,Hitsausverkoston yritysten toiminnan ja tuottavuuden kehittäminen, HitWerk,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2017,31.12.2018,Savonia-ammattikorkeakoulu oy,255136.00,254684.01,328031.00,327579.00 S21103,ESR,Superboard - monipuolisuus on voimaa,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2017,31.12.2018,Hallituspartnerit Itä-Suomi ry,67268.00,67268.00,67268.00,67268.00 S21139,ESR,SOPIEN - Sote- alan pienten yritysten kehittymisen tukeminen Pohjois-Savossa,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.12.2017,31.1.2020,Navitas Kehitys Oy,659484.00,593143.78,822312.00,746308.68 S21265,ESR,Itäsuomalaisten pienten lukioiden kansainvälistymisosaamisen kehittäminen,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2018,30.6.2020,Kuopion kaupunki,123178.00,75585.68,175970.00,133974.51 S21467,ESR,Yhteisen hyvän alusta,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.10.2018,31.12.2020,Alustapalvelu Sociala Oy,399837.00,330678.21,426752.00,352937.15 S21552,ESR,Muotoilusta kasvuvoimaa Esr-hanke 2018 - 2020,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2019,31.3.2021,Kuopion Rouvasväenyhdistys ry, Fruntimmersföreningen i Kuopio rf,402362.00,382517.07,462362.00,426354.30 S21631,ESR,Maakuntarajat ylittävä ProAgria Itä-Suomi,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.10.2018,31.12.2023,ProAgria Itä-Suomi ry,303635.00,303634.99,303635.00,303634.99 S21634,ESR,Puhtausala kiinnostavaksi,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.3.2019,30.6.2021,Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymä,383952.00,377048.70,467780.00,461333.55 S21795,ESR,Teknologiamuutos hitsaavassa teollisuudessa,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.10.2019,31.3.2022,Savonia-ammattikorkeakoulu oy,172356.00,172355.89,199287.00,200203.06 S21826,ESR,Miesten työmarkkinoille kiinnittymisen edistäminen,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.12.2019,30.11.2020,Itä-Suomen yliopisto,77416.00,77416.00,96770.00,96770.00 S22025,ESR,Virtalähde - Digitaalisen tapahtumatuotannon koulutus,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2020,31.12.2020,Suomen Humanistinen Ammattikorkeakoulu Oy,78800.00,78800.00,98500.00,98500.00 S22028,ESR,Kriisituki alueilla,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,18.5.2020,12.3.2021,Työväen Sivistysliitto TSL ry, ruotsiksi Arbetarnas Bildningsförbund ABF rf,70560.00,65787.41,70560.00,65787.41 S22062,ESR,Etsivän Nettityön palvelun vahvistaminen,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,10.5.2020,31.12.2020,Nuorten Palvelu r.y.,69315.00,63990.84,69315.00,63990.84 S22068,ESR,Taiteesta tulosta,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2020,31.12.2020,Tuotantotalo Turpatalli Oy,50000.00,41360.43,50000.00,41360.43 S22176,ESR,Digital & Circular Fashion House,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2020,30.9.2023,Savonia-ammattikorkeakoulu oy,448536.00,448536.00,550571.00,550716.16 S22293,ESR,Mainio Maitotila,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2021,31.12.2023,ProAgria Itä-Suomi ry,331508.00,195472.70,331508.00,195472.70 S22627,ESR,Huipulle harkitusti - E-urheilun harrastamisesta ammatti,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.10.2021,31.8.2023,Tanhuvaaran Säätiö sr,219436.00,194692.93,219436.00,194692.93 S22912,ESR,Yritysten muutoskyvykkyys, vihreä siirtymä ja digitalisaatio (React Itä-Suomi),9,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.11.2022,31.12.2023,Karelia Ammattikorkeakoulu Oy,658340.00,148543.42,822926.00,185679.50 S22955,ESR,Työmarkkinoilta kadonneet ? haasteet, mittakaava ja ratkaisut,5,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.6.2023,31.12.2023,PTCServices Oy,56165.00,25569.90,56165.00,25569.90 S20026,ESR,Työhyvinvoinnin ja työntuottavuuden toimintamallit rakennemuutoksessa,3,Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.10.2014,30.9.2015,Teollisuustaito Oy,54240.00,54240.00,54240.00,54240.00 S20358,ESR,Siirtymät sujuviksi (SISU) kohti ammattia ja työelämää joustavissa alueellisissa verkostoissa,4,Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.8.2015,31.3.2018,Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä,1097328.00,1073777.15,1371660.00,1342221.41 S21585,ESR,KV-farmari,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2019,30.6.2023,Savonia-ammattikorkeakoulu oy,367014.00,336728.97,457350.00,423395.05 S21913,ESR,SOPIEN 2.0 - Liiketoimintaa ja digitalisaatiota kehittämällä digisyrjäytymistä vastaan,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.2.2020,31.12.2022,Navitas Kehitys Oy,1166161.00,1006340.46,1384813.00,1206569.58 S21989,ESR,SOSRAKE-osaamisverkosto,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2020,28.2.2023,Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen kannatusyhdistys ry,785975.00,697719.60,894077.00,793683.08 S22174,ESR,KYS Ajopoli,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.9.2020,31.8.2023,Pohjois-Savon hyvinvointialue,506828.00,410507.45,618528.00,512279.01 S20996,ESR,Your gateway to biobusiness in Asia,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.5.2017,31.10.2019,Business Joensuu Oy,395979.00,331997.52,478150.00,402486.28 S21430,ESR,PerhEke - Perhehoito elinkeinona,3,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.10.2018,28.2.2022,Kiteen Evankelisen Kansanopiston kannatusyhdistys ry,358611.00,355822.68,460974.00,426054.68 S22307,ESR,Logopediakoulutuksen työelämäyhteyksien rakentaminen, suunnittelu- ja kehittämishanke (LogoTyö),4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.1.2021,31.7.2022,Itä-Suomen yliopisto,214160.00,205649.62,267700.00,257062.03 S21478,ESR,Menestyvä Pohjois-Savon startup -yhteisö,4,Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,Toiminta päättynyt,1.10.2018,31.8.2021,Kuopion alueen kauppakamari- Kuopio region handelskammare ry,205144.00,190867.28,220144.00,201215.42