Euroopan unioni

RAKENNERAHASTOTIETOPALVELU

EAKR- JA ESR-HANKKEET SUOMESSA OHJELMAKAUDELLA 2014 - 2020

Vipuvoimaa EU:lta
Etusivulle

Haun mukainen hankelistaus: 4569 hanketta

Hankekoodia tai hankkeen nimeä klikkaamalla avautuu hankekohtainen kuvaus. Taulukon tiedot voidaan lajitella nousevaan/laskevaan järjestykseen otsikkoa klikkaamalla. Tiedot voidaan muuntaa toiseen tiedostomuotoon listauksen alaosasta löytyvällä toiminnolla.

Koodi Rahasto Hankkeen nimi Tl Viranomainen Tila Aloituspvm Päättymispvm Toteuttajan nimi Myönnetty EU- ja valtion rahoitus Toteutunut EU- ja valtion rahoitus Suunniteltu julkinen rahoitus yhteensä Toteutunut julkinen rahoitus yhteensä
A70001 EAKR EEKA - Kainutlaatuisia luontoliikuntatapahtumia (Endurance Experience in Kainuu) 1 Kainuun liitto Toiminta päättynyt 1.9.2014 31.8.2017 Kainuun Liikunta ry  240 180 228 159 283 780 275 979
A70007 EAKR Kasvua Kainuuseen - Kasvu, kansainvälistyminen, omistajanvaihdos 1 Kainuun liitto Toiminta päättynyt 1.12.2014 31.3.2018 KAINUUN ETU OY  1 484 847 1 340 295 1 631 687 1 544 748
A70014 EAKR Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä  119 775 119 775 171 108 171 108
A70020 EAKR Smart Money for International Growth 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Greater Helsinki Promotion Oy Ltd  250 000 238 014 357 143 340 020
A70046 EAKR ABC-Active Business Cluster for export 1 Keski-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 30.6.2018 Kokkolanseudun Kehitys Oy  270 445 195 146 347 715 278 779
A70064 EAKR Startup Lakeus 1 Pirkanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.7.2017 Into Seinäjoki Oy  190 260 171 465 271 800 247 618
A70069 EAKR VENTURE NOW 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.10.2014 30.4.2018 Oulun kaupunki  297 188 288 630 495 314 481 051
A70071 EAKR Uusia liikeideoita ja työpaikkoja 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 30.9.2017 Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis Oy  191 995 173 389 246 850 223 598
A70072 EAKR Oulun seudun matkailun yritys- ja markkinalähtöinen tutkimus- ja kehitysohjelma 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.3.2018 Oulun Ammattikorkeakoulu Oy  196 873 191 071 281 246 272 958
A70073 EAKR Kymenlaakson asiakaslähtöinen matkailuviestintä ja sisällöntuotanto 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 30.6.2017 Kouvola Innovation Oy  498 960 482 749 712 800 695 288
A70076 EAKR Kansainvälisen risteilijäliiketoiminnan käynnistäminen Kotkan-Haminan seudulle 2015-2016 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.3.2015 31.12.2016 Cursor Oy  214 792 211 300 306 845 302 380
A70077 EAKR Game Brewery 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2017 Cursor Oy  471 406 366 897 906 065 524 140
A70080 EAKR Kasvuyrittäjyyden aktivointi 1 Pirkanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2017 Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry  210 042 191 679 261 648 240 890
A70081 EAKR ECOSALLA 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.8.2016 Sallan kunta  187 357 166 117 235 534 208 834
A70088 EAKR TechnoGrowth 2020- teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.2.2015 31.8.2017 Navitas Kehitys Oy  947 038 880 223 1 262 715 1 173 896
A70102 EAKR Growth Investment Opportunities 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2014 28.2.2018 Oulun kaupunki  449 962 449 962 899 924 899 924
A70104 EAKR TORNION-MUONIONJOEN LOHI - Strategia väylänvartisen kalastusmatkailun kehittämisestä 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.2.2015 31.7.2015 Kolarin kunta  30 149 30 149 43 070 43 070
A70108 EAKR 3kulma - Eco Industrial Park 1 Pirkanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 28.2.2017 Tredea Oy  233 657 227 432 389 428 379 053
A70110 EAKR Laki ja oikeus matkailuyrittäjän arjessa 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2017 Lapin Matkailuelinkeinon Liitto ry  243 460 242 224 243 460 242 224
A70118 EAKR Pohjoisen kasvuvyöhykkeen teknologiateollisuuden pk-yritysten älykäs erikoistuminen - POKA 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.3.2015 31.8.2017 Teknologiakeskus TechVilla Oy  350 000 342 273 555 313 543 056
A70121 EAKR Kokkolan suurteollisuusalueen vaikuttavuuden parantaminen 1 Keski-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.3.2017 Kokkolanseudun Kehitys Oy  178 080 148 326 228 960 190 754
A70138 EAKR LUOTUO - Luonnon hyvinvointi- ja terveysvaikutusten tuotteistaminen 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 23.2.2015 31.12.2016 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy  121 152 117 038 188 920 182 885
A70143 EAKR Oulu International Sales Force 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 6.6.2014 31.12.2017 Oulun kaupunki  450 350 445 614 900 700 891 227
A70145 EAKR Rajaton 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 30.6.2018 Ylivieskan Seutukuntayhdistys  1 300 001 1 256 256 1 704 310 1 644 870
A70164 EAKR Resurssitehokkuuspalvelu - Teollisuuden joustava uudistaminen 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.11.2014 30.4.2016 Kouvola Innovation Oy  100 370 97 801 143 386 139 716
A70173 EAKR Bridgehead 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Savonlinnan Yrityspalvelut Oy  188 748 155 294 298 580 248 412
A70174 EAKR Kiina -valmennusohjelma yrityksille 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.11.2014 29.2.2016 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  57 707 54 220 86 678 81 817
A70175 EAKR Vapaa-ajasta kestävää kilpailuetua 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.8.2017 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  268 739 264 753 447 900 441 256
A70177 EAKR ILLKKA - Itä-Lapin luonnonkivi- ja kiviainesprojekti 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.2.2015 31.1.2018 Itä-Lapin Kuntayhtymä  315 190 271 917 431 271 377 948
A70184 EAKR Elintarvikkeista ja luonnosta elinvoimaa Koillismaalle 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.2.2015 31.3.2018 Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis Oy  278 345 274 170 337 990 333 365
A70193 EAKR KOHTAAMO 1 Keski-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.3.2015 28.2.2017 Kokkolanseudun Kehitys Oy  220 052 172 284 298 702 246 168
A70198 EAKR Kasvua kansainvälisestä matkailusta 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2014 1.1.2018 goSaimaa Oy  1 500 000 1 481 259 2 250 000 2 222 065
A70199 EAKR International Business in Kymenlaakso 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.12.2014 31.5.2017 Cursor Oy  530 461 498 583 884 102 830 975
A70200 EAKR Kaakon elokuvakomissio 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 30.4.2017 Cursor Oy  380 882 357 224 544 119 510 321
A70201 EAKR BusinessMooring 2 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2017 Cursor Oy  180 000 174 020 300 000 290 034
A70205 EAKR Leiviskäkankaan teollisuusalueen laajennus 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.3.2015 30.9.2017 Pyhännän kunta  283 192 259 264 707 980 648 161
A70208 EAKR Food meets Art for Europe 2 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  127 858 124 107 191 786 194 543
A70210 EAKR Etelä-Savo - Henan maakuntien luomuyhteistyön käynnistäminen 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.3.2015 29.2.2016 Aalto-korkeakoulusäätiö  56 889 56 889 94 815 94 815
A70213 EAKR Kasettihirsitalot 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.9.2014 31.12.2018 PASI JALKANENJALKAPUU TMI  12 770 4 126 12 770 4 126
A70214 EAKR Saariselän keilahalli Oy 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.5.2014 31.12.2015 SAARISELÄN KEILAHALLI OY  243 000 243 000 243 000 243 000
A70215 EAKR Liiketoiminnan kehittäminen ja sähköisenjärjestelmän käyttöönotto 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.9.2014 30.6.2015 KT COMPANY  3 930 1 843 3 930 1 843
A70222 EAKR Ekohylsa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.3.2014 30.6.2016 FL-PIPE AB  209 420 158 720 209 420 158 720
A70223 EAKR Yrityksen taideteollisuuden kehitys- ja kansainvälistymishanke. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.9.2014 1.7.2016 PISA DESIGN  26 600 22 203 26 600 22 203
A70224 EAKR Prosessin ja laatujärjestelmän kehittäminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.1.2014 30.6.2016 POLARCOMP FINLAND OY  55 330 45 164 55 330 45 164
A70225 EAKR Arctic spa, tunturikylpylä 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.9.2014 31.5.2015 JEPETRON OY  15 000 14 798 15 000 14 798
A70226 EAKR JJK Components Oy:n toiminnan laajentaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.9.2014 30.5.2015 JJK COMPONENTS OY  88 900 88 900 88 900 88 900
A70227 EAKR Disturb Scandinavia Oy:n kasvu- ja kehityshanke. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.7.2014 31.12.2016 DISTURB SCANDINAVIA OY  39 120 31 667 39 120 31 667
A70228 EAKR PK-yritysten hallitustyön kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2015 31.12.2016 POHJOIS-SUOMEN HALLITUSPARTNERIT RY  53 850 43 398 53 850 43 398
A70229 EAKR Liiketoiminnan kehittämis- ja investointi- sekä kansainvälistymissuunnitelma (jatkohanke kansainvälistymiseen ja tuotannon kehittämiseen sekä tuotekehitykseen) 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.1.2014 30.6.2016 LÄMPÖPARTIO OY  80 000 80 000 80 000 80 000
A70232 EAKR Huoltorakennuksen rakentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.9.2014 15.1.2016 CAMPING HIEKKASÄRKÄT OY  45 500 45 500 45 500 45 500
A70234 EAKR Keksinvalmistuksen, pakkaamisen ja varastoinnin kasvattaminen ja tehostaminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.9.2014 30.6.2018 K.LEIVON LEIPOMO OY  475 000 475 000 475 000 475 000
A70235 EAKR Liiketoimintajohtamisen kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.9.2014 31.10.2015 HARRINIVAN LOMAKESKUS OY  48 500 40 820 48 500 40 820
A70236 EAKR Pintakäsittelylaitoksen laajennus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.9.2014 31.12.2015 JUNNIKKALA OY  320 000 320 000 320 000 320 000
A70237 EAKR SolidWorks 3D-Suunnitteluohjelman hankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.9.2014 30.4.2015 METALLIPALVELU J.HINTSALA  2 760 2 555 2 760 2 555
A70238 EAKR Kehittämishanke Toivanen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.4.2014 31.10.2016 VELJEKSET TOIVANEN OY  43 500 43 500 43 500 43 500
A70239 EAKR Keittiökalustetehtaan tuotantomenetelmien ja uusien tuotteiden kehittäminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.9.2014 1.12.2016 PAPPABOY OY  9 620 9 620 9 620 9 620
A70240 EAKR Tuotantorakennusten käytön tehostaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.6.2014 31.12.2016 KAUSTISEN ELEMENTTIVALMISTE OY  66 110 66 110 66 110 66 110
A70241 EAKR Liiketoiminnan kasvattaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.9.2014 31.12.2015 MECAPINTA OY  275 000 275 000 275 000 275 000
A70242 EAKR Maalaamon laajennus ja automatisointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2014 31.12.2016 HR-IKKUNAT RUHKALA OY  137 500 118 956 137 500 118 956
A70243 EAKR Kruunu Herkku Oy:n tuotantokapasiteetin kasvattaminen vastaamaan kysynnän kasvua ja kuluttajapakattujen tuotteiden markkinointistrategian ja viestintästrategian ja -toimenpiteiden suunnittelu. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.9.2014 31.12.2017 KRUUNU HERKKU OY  252 300 151 846 252 300 151 846
A70306 EAKR Tehtaan laajennus ja tuotanto- ja logistiikkatoimintojen kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.9.2014 31.12.2016 LAPWALL OY  390 000 390 000 390 000 390 000
A70307 EAKR Materiaalinkäsittelykoneen hankinta 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.9.2014 31.12.2015 ROMUVÄLITYS TUOVINEN OY  73 850 73 500 73 850 73 500
A70308 EAKR Cenmia Lubrication Concept 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.9.2014 31.12.2016 CENMIA OY  118 630 118 630 118 630 118 630
A70309 EAKR CenXport 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.9.2014 18.3.2017 CENMIA OYCENMIA OY  88 300 61 393 88 300 61 393
A70310 EAKR PVC- karmisten tuotteiden valmistus. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.9.2014 31.12.2017 ICCUNA OYTEEMU HAAPALAHTI  345 720 284 385 345 720 284 385
A70311 EAKR BC Työhyvinvointi 2015 -kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.9.2014 30.8.2015 KUNTOSALI BODY CENTER OY  17 170 15 515 17 170 15 515
A70312 EAKR Vienninedistäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.9.2014 30.6.2017 HUMANTOOL OY  44 000 36 201 44 000 36 201
A70313 EAKR CAD 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 11.4.2014 31.12.2016 AL DESIGN OY  22 810 14 770 22 810 14 770
A70314 EAKR Koneinvestointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.9.2014 30.10.2015 AJ-TOOLS OY LTD  32 000 31 820 32 000 31 820
A70315 EAKR Koralli-Tuote Oy:n kansainvälistymisstrategia 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.9.2014 30.8.2016 KORALLI-TUOTE OY  12 000 6 803 12 000 6 803
A70316 EAKR Uudenlaisen polyureapinnoitusmenetelmän käyttöönotto 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.9.2014 31.12.2015 REFORM KY (RFM)  7 000 7 000 7 000 7 000
A70317 EAKR Koneinvestoinnit 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.4.2014 31.12.2018 TYLLIS OY AB  240 000 236 900 240 000 236 900
A70319 EAKR Koottavan ja liikuteltavan taittokopin suunnittelu ja valmistus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.9.2014 31.1.2017 CEMPETECH OY  37 750 32 923 37 750 32 923
A70320 EAKR Hirsituotteiden valmistus liimatulla isohirrellä. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.9.2014 31.5.2017 PELLOPUU OY  109 000 78 544 109 000 78 544
A70321 EAKR Paljakan ydinalueen kehittämisprojekti 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.7.2014 31.12.2015 PALJAKKA SKIVILLAS OY  294 000 294 000 294 000 294 000
A70322 EAKR 2-komponenttivalmistus ja kokoonpanolinjan automatisointi sekä ruiskuvalutuotannon automaattinen valvonta. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.9.2014 28.2.2017 PLASTEP OY  137 420 78 036 137 420 78 036
A70323 EAKR Energia tehokkaiden tuotantotilojen rakentaminen kansaivälityvälle ja kasvalle yritykselle. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.7.2014 31.1.2016 KIINTEISTÖ OY REPONEN  403 910 392 519 403 910 392 519
A70324 EAKR Investointihanke 2014-2017 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.9.2014 30.9.2018 KARELIA-IKKUNA OY  711 550 711 550 711 550 711 550
A70325 EAKR Investointihanke 2014-2015 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2014 30.11.2016 FIN-MACHINING OY  152 615 70 918 152 615 70 918
A70326 EAKR Design Stand mallisto palveluyrityksille. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.9.2014 31.12.2016 OY CAP-NET FINLAND AB  104 190 89 636 104 190 89 636
A70327 EAKR Erikoislasitehdas 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.9.2014 31.12.2015 PLG-HAAPAJÄRVI OY  245 720 244 123 245 720 244 123
A70328 EAKR Tuotannon tehostaminen 2015 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.10.2014 31.10.2015 JMC TERÄSPALVELU OY  70 000 50 943 70 000 50 943
A70329 EAKR SIEIDI Global 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.10.2014 31.3.2017 SIEIDI OYSIEIDI LTD  22 170 3 566 22 170 3 566
A70330 EAKR Lumilinnan / hotellin vastaanottotilat 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.6.2014 31.10.2016 JUSSILA PEKKA T:MILEVIN ERÄTULET  43 750 27 366 43 750 27 366
A70331 EAKR Sokkelopuu Oy:n ympäristörakenteiden ja pyöröhirsituotteiden kehityshanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.6.2014 30.6.2016 SOKKELOPUU OY  51 950 17 517 51 950 17 517
A70332 EAKR Suurempien ja nopeampien walkaround veneiden kehittämishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.3.2014 31.12.2016 LINEX-BOAT OY  356 550 112 847 356 550 112 847
A70333 EAKR Tuotannon kehittäminen ja monipuolistaminen kansainvälisille markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.5.2014 30.6.2017 KOKKOLAN NAHKA OY KARLEBY LÄDER AB  147 500 81 979 147 500 81 979
A70334 EAKR Flatlight Films Oy:n kehittämis- ja kansainvälistymishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.1.2014 30.4.2016 FLATLIGHT FILMS OY  66 670 65 985 66 670 65 985
A70335 EAKR Betoni- ja tiilijätteen kierrätyksen tehostaminen Pohjois-Suomen alueella 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.3.2014 30.4.2015 MAANSIIRTO MYKKÄLÄ OY  46 250 46 250 46 250 46 250
A70336 EAKR Tapituskoneen ja koneen terien hankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.5.2014 31.12.2015 LASITUSLIIKE M & J RAUTIO  10 228 7 545 10 228 7 545
A70337 EAKR Pori Halli Oy: Palvelukonseptin uudistaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.9.2014 30.6.2016 PORI HALLI OY  67 642 26 663 67 642 26 663
A70339 EAKR Roadscanners Goes Global - vaihe 2 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.5.2014 31.5.2016 ROADSCANNERS OY  43 780 29 369 43 780 29 369
A70340 EAKR Tuotannon ja tuotantojärjestelmien kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.2.2014 31.3.2016 BETROC OY  261 000 261 000 261 000 261 000
A70341 EAKR Kansainvälisen kilpailukyvyn kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.10.2014 31.12.2016 PIAKO OY  116 350 116 350 116 350 116 350
A70342 EAKR Hairsome - kansainvälistymishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.10.2014 30.9.2016 SIDOS OY  32 100 20 727 32 100 20 727
A70343 EAKR Norja rakentaa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.8.2014 30.10.2015 MAALAUSLIIKE HEINO OY  0 0 41 720 0
A70344 EAKR Konepajan investoinnit 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.10.2014 30.9.2016 JÄÄRNI METALLI OY  22 400 22 225 22 400 22 225
A70345 EAKR Raakakiven louhinnan kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.10.2014 30.7.2016 FL BLOCK STONE OY  345 000 345 000 345 000 345 000
A70347 EAKR Tilaelementtituotteen liiketoiminta- ja tuotekehityshankkeen valmisteluhanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.9.2014 31.1.2015 KEVEE OY  13 730 13 154 13 730 13 154
A70348 EAKR 24 Pesula pitää kodit puhtaana ja kuivana. 24 Pesula liiketoiminnan voimakas kasvu itsepalvelupesuloilla ja tuotteistuksella kotimaisille ja kansainvälisille markkinoille. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.4.2014 30.3.2015 24 PESULA OY  4 760 3 839 4 760 3 839
A70349 EAKR Suomen Soveltuvuuskoekeskuksen tuotteen- ja myynnin kehityshanke. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.9.2014 30.6.2016 SUOMEN SOVELTUVUUSKOEKESKUS OY  35 040 32 754 35 040 32 754
A70350 EAKR Toimitusmetodologian ja -menetelmän kehittäminen/avainhenkilön palkkaaminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.8.2014 31.8.2015 SOULCORE OY  34 500 34 500 34 500 34 500
A70351 EAKR Tuotannonohjauksen tehostaminen IT- ja prosessikehityksellä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.3.2014 31.12.2015 NOKKA-YHTIÖT OY  72 050 44 255 72 050 44 255
A70352 EAKR Activity 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.10.2014 31.12.2016 WELITECH OY  48 610 8 860 48 610 8 860
A70354 EAKR Kuonan ja metallisten kuonien käsittelyn kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2014 31.12.2015 PENTTI HÄMEENAHO OY  653 250 653 250 653 250 653 250
A70355 EAKR Laserleikkurin, mittauslaitteiston ja särmääjän teräsarjojen, teräsrakenteiden osavalmistuksen CE SFS-EN 1090-2 -merkinnän hankinta, sekä tuotantotilojen käyttöasteen parantaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.10.2014 31.12.2015 AIMO KORTTEEN KONEPAJA OY  100 000 93 277 100 000 93 277
A70359 EAKR Toranda Events toimintakeskus, vaihe2 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.5.2014 31.12.2015 H-EQUITY OY  425 180 425 180 425 180 425 180
A70360 EAKR CarerFriends mobiili web app kehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.3.2014 30.9.2016 CARERFRIENDS OY  35 340 9 145 35 340 9 145
A70361 EAKR Flotaation kehittämishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.6.2014 31.12.2015 TERCO ENGINEERING OY  40 000 40 000 40 000 40 000
A70363 EAKR Toiminnankehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.8.2014 30.9.2015 SUMETEK OY  35 800 30 960 35 800 30 960
A70364 EAKR Parkour Akatemian kumppanuuskonseptin kehittäminen ja pilotointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.6.2014 31.12.2015 PARKOUR AKATEMIA OY  21 120 7 560 21 120 7 560
A70366 EAKR EnMonCon KONSEPTIN MARKKINATUTKIMUS JA LIIKETOIMINTASUUNNITELMA TURKIN, ARABIAN NIEMIMAAN, KANADAN, KAZAKSTANIN JA INTIAN TEOLLISUUS- JA JÄTEHUOLTOSEKTOREILLE 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.10.2014 31.12.2016 EHP-TEKNIIKKA OY  109 150 97 703 109 150 97 703
A70367 EAKR Linjahankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.9.2014 30.5.2015 FEELIA OY  32 960 26 545 32 960 26 545
A70368 EAKR Koxmatic Oy:n ja sen tuotteiden kehitys sekä kaupallistaminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.6.2014 30.11.2016 KOXMATIC OY  45 620 4 580 45 620 4 580
A70370 EAKR Lapin Kullan alueen kehittäminen matkailu- ja elämyskeskukseksi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.10.2014 29.2.2016 ARCTIC PROPERTY OY  50 050 48 685 50 050 48 685
A70371 EAKR CADS-ohjelmisto 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.10.2014 31.12.2015 SAVON AUTOMAATIO OY  4 280 3 515 4 280 3 515
A70372 EAKR Proxocon Oy Kannonkosken tehtaan tuotantokoneiston modernisointi ja koko toiminnan kansainvälistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.7.2014 30.11.2015 PROXOCON OY  51 950 41 914 51 950 41 914
A70373 EAKR Paalumedia Oy:n koneinvestoinnit 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.10.2014 31.8.2015 PAALUMEDIA OY  20 440 9 696 20 440 9 696
A70374 EAKR 3D laserskannaus ja mallintaminen. ISO9001 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.2.2014 30.6.2016 OY ESARI AB  88 450 74 560 88 450 74 560
A70375 EAKR Viiramikko Oy:n tuotannon laajennusinvestoinnit 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.10.2014 31.12.2015 VIIRAMIKKO OY  19 250 19 250 19 250 19 250
A70376 EAKR Kammi-investointi ja yrityksen sähköisen liiketoiminnan kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.6.2014 30.8.2015 POLAR LIGHTS TOURS OY ROI  25 290 24 020 60 290 24 020
A70377 EAKR Aikaerotteisen Raman spektrometrin kansainvälistäminen ja kehitys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.4.2014 31.1.2017 TIMEGATE INSTRUMENTS OY  86 300 78 777 86 300 78 777
A70378 EAKR Hotel Auroran liiketoiminnan ja tuotteiden kehittäminen, "Hotel Auroran maisemahuoneet" 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.6.2014 22.6.2016 HOTEL AURORA OY  292 990 292 063 292 990 292 063
A70380 EAKR Laajarunkoinen painepesudesinfiointikone suurille astioille ja pestäville tuotteille 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.10.2014 30.8.2017 FINLEAD OY  104 050 67 890 104 050 67 890
A70381 EAKR Internet on-line myynnin kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.7.2014 30.9.2015 NAPAPIIRIN LAHJA OY  6 750 2 896 6 750 2 896
A70382 EAKR Vauhti Speed Oy:n tuotteiden ja kansainvälistymisvalmiuksien kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.10.2014 28.2.2017 VAUHTI SPEED OY  345 620 341 724 345 620 341 724
A70383 EAKR Voimakkaan kasvun mahdollistaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.4.2014 31.12.2015 M-LEVY OY  52 570 29 060 52 570 29 060
A70384 EAKR Uuden liiketoiminta-alueen käyntiinajo 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.10.2014 31.12.2015 KANTOJÄRVEN METALLI OY  43 500 14 402 43 500 14 402
A70385 EAKR Uuden liiketoimintakonseptin sisäänajo. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.10.2014 30.6.2016 MAINOSTALO TEIPPARI OY  113 250 44 163 113 250 44 163
A70386 EAKR Fantasiarakenne Oy - kansainvälistymishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.10.2014 31.12.2016 FANTASIARAKENNE OY  83 130 75 166 118 130 75 166
A70387 EAKR Ahma ympäristö Oy:n laboratorioiden yhteinen LIMS-järjestelmä 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.10.2014 30.6.2015 AHMA YMPÄRISTÖ OY  55 670 46 466 55 670 46 466
A70388 EAKR Stafixin jakelukanavien ja tuoterepertuaarin laajennus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.6.2014 30.6.2017 STAFIX OY  115 210 78 954 115 210 78 954
A70389 EAKR Myynnin ja markkinoinnin kansainvälistymisen aloittaminen Eurooppaan sekä siihen liittyen kemianteollisuuden tehtaan ja logistisen varaston laajennussuunnitelmien laadinta kasvun mahdollistamiseksi. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.1.2015 31.12.2016 FINN-ELOX OY  84 890 28 163 84 890 28 163
A70390 EAKR Yrityksen investointi- ja kehittämishanke 2014-2016. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 1.11.2014 30.6.2017 METALLITYÖ SEVEKO OY  47 100 0 47 100 0
A70391 EAKR DeboFlow - tuotannon virtauksen lisääminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.6.2014 31.12.2015 DEBOMIX OY  39 960 29 803 39 960 29 803
A70392 EAKR Raitolan poro- ja huskyfarmin kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.9.2014 30.6.2017 REINDEER & HUSKY FARM AURORA OY  81 650 81 650 81 650 81 650
A70393 EAKR Is This Art! -musiikkiyhtiön kansainvälistymishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.10.2014 31.12.2015 IS THIS ART! OY  18 960 14 289 18 960 14 289
A70394 EAKR Kalajoen Hiekkasärkkien leirintäalueen mökkien rakentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.10.2014 1.10.2015 KALAJOEN TAHKOKORVAT OY  82 600 82 600 82 600 82 600
A70395 EAKR Arimet 2016 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 30.10.2014 30.6.2018 ARIMET OY  156 680 0 156 680 0
A70396 EAKR Toiminnan monipuolistaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.10.2014 31.12.2015 APTEPA KY  10 200 5 055 10 200 5 055
A70397 EAKR Paineilmavasaran tuotteistaminen ja kaupallistaminen kansainvälisille vientimarkkinoille. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2014 31.7.2016 GLOBAL BOILER WORKS OYGLOBAL BOILER WORKS OY  50 250 31 985 50 250 31 985
A70398 EAKR Kone- ja laiteinvestoinnit 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.1.2014 31.12.2017 LAPIN KRASSI OY  82 860 71 296 82 860 71 296
A70399 EAKR Anitest Oy:n kansainvälistymiseen ja vientitoiminnan käynnistämiseen liittyvät kehittämistoimenpiteet. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 30.10.2014 30.10.2015 ANITEST OY  50 000 0 50 000 0
A70400 EAKR SideSupport 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.10.2014 31.10.2016 CLEPPS OY  35 670 35 670 35 670 35 670
A70401 EAKR Yrityksen investointi- ja kehittämishanke Tohmajärvelle. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 3.11.2014 30.6.2017 TOHMAKIVI OY  88 500 0 88 500 0
A70402 EAKR Messua Oy:n liiketoiminnan kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.5.2014 31.10.2016 MESSUA OY  197 650 168 172 197 650 168 172
A70403 EAKR Yrityksen toiminnan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.11.2014 29.2.2016 INPULSE WORKS OY  55 350 45 932 55 350 45 932
A70404 EAKR Materiaalikäsittelyn- ja energiatehokkuuden parantaminen palvelutarjontaa laajentamalla ja lopputuotteen laatua parantamalla. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.11.2014 31.12.2018 TKL KULJETUS OY  168 730 139 369 168 730 139 369
A70405 EAKR Wirell Oy:n investointi ja kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.11.2014 31.5.2017 WIRELL OY  313 000 271 467 313 000 271 467
A70406 EAKR Piippuelementti 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.1.2014 31.12.2017 SUOMEN SAVUPIIPPUTEOLLISUUS OY  111 500 86 029 111 500 86 029
A70407 EAKR Sisäisten palvelujen parantaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 6.11.2014 31.12.2015 PEPT AB OY  30 000 0 30 000 0
A70408 EAKR Viennin käynnistäminen pohjoismaihin, Norja , Ruotsi. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 13.6.2014 31.12.2015 LAPIN LAUDE OY  8 750 0 8 750 0
A70410 EAKR KATAMARAANITYYPPISTEN MOOTTORIVENEIDEN KEHITTÄMISHANKE 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.7.2014 30.6.2021 SUOMI-VENEET OY  70 480 15 058 70 480 15 058
A70411 EAKR Geneesin terapia -ja tukipalveluiden intra- ja exranetjärjestelmä. Lyhennys on Geneesi Apuri. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.11.2014 31.12.2015 TUKI- JA TERAPIAPALVELU GENEESI  22 500 21 757 26 500 21 757
A70412 EAKR Medikro Oy:n kansainvälistymishanke 2014-2016 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.7.2014 30.6.2017 MEDIKRO OY  201 760 201 760 201 760 201 760
A70413 EAKR Yrityksen investointi ja kehityshanke. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.11.2014 30.12.2017 JSP-KEITTIÖT OY  64 090 64 090 64 090 64 090
A70414 EAKR Valmistusteknologian uusiminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.11.2014 31.12.2015 TOURULAN METALLI OY  69 430 67 220 69 430 67 220
A70416 EAKR Yrityksen kehittämisavustus (mikroyritys) 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.11.2014 30.9.2015 HT SPORT OYHT SPORT OY  11 010 10 992 11 010 10 992
A70417 EAKR Ravit Maikkarille 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.11.2014 30.4.2016 STREAMTEAM NORDIC OY  55 500 23 577 55 500 23 577
A70418 EAKR Bliss Adventure Oy ohjelmapalveluiden kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.11.2014 29.2.2016 BLISS ADVENTURE OY  15 604 13 295 15 604 13 295
A70422 EAKR Typpigeneraattorin ja kompressorin investointihanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.11.2014 31.12.2015 EL-MET TECHNOLOGY OY  20 734 19 969 20 734 19 969
A70423 EAKR Kasvun, kilpailukyvyn, sekä energia- ja resurssitehokkuuden edistäminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.11.2014 31.12.2017 SAUPLAST OY  68 220 54 000 68 220 54 000
A70424 EAKR Uudet VS tuotteet. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.11.2014 31.12.2015 VS-HARJA OY  44 970 0 44 970 0
A70425 EAKR Tritanium kansainvälistymishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.11.2014 30.6.2017 OY TRITANIUM FINLAND LTD  40 750 28 719 75 750 28 719
A70426 EAKR Uusi mahlatuotekonsepti 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.11.2014 30.4.2017 NORDIC KOIVU OY  304 780 295 859 304 780 295 859
A70427 EAKR Yrityksen investointihanke v. 2015. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.11.2014 31.12.2015 IIKSEN TERÄHUOLTO OY  19 770 19 451 19 770 19 451
A70428 EAKR Maanrakennus Alamäki - kansainvälistymishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.6.2014 30.6.2016 MAANRAKENNUS ALAMÄKI OY  57 250 20 689 57 250 20 689
A70429 EAKR Paineilmaplasmaleikkauskoneen hankinta Airmist Oy:n tuotantolaitokseen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.11.2014 30.6.2015 AIRMIST OY  19 750 19 750 19 750 19 750
A70430 EAKR Kehittämishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.11.2014 30.6.2017 SEIMEC SERVICE OY  74 720 19 418 74 720 19 418
A70432 EAKR EcoDigi - uusista painotuotteista kasvua ja kannattavuutta liiketoimintaan 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.11.2014 31.10.2016 IISALMEN ECO-PRINT OY  40 120 32 726 40 120 32 726
A70433 EAKR Eläinkuivikkeiden kehittäminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.11.2014 31.12.2015 EPIRA OY  53 700 50 465 53 700 50 465
A70434 EAKR Ostohetken ymmärrys- ja visualisointityökalut ja värinhallinnan palvelujen kehittäminen brändien pakkaussuunnitteluun kansainvälisille markkinoille. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.11.2014 31.12.2016 BEST BEFORE UX RESEARCH OY  148 520 75 063 148 520 75 063
A70435 EAKR Visy Americas 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2015 28.2.2016 VISY OY  69 000 61 999 69 000 61 999
A70436 EAKR Ajoneuvojen tietoturvalliset yhteysratkaisut 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.11.2014 30.6.2016 FICONIC SOLUTIONS OY  58 950 39 800 58 950 39 800
A70437 EAKR Alumiinirakenteet 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.11.2014 30.6.2015 LAPIN PELTI OY  25 480 23 191 25 480 23 191
A70438 EAKR Tuotekehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2014 30.6.2016 PRIOTEC OY  17 000 10 150 17 000 10 150
A70440 EAKR Vastaperustetun puusepänliikkeen laitekannan hankinta ja tuotannon monipuolistaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.12.2014 30.11.2016 PUUARTISTI OY  24 800 20 915 24 800 20 915
A70442 EAKR Teräsrakenteiden CE -merkintävalmiudet 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.12.2014 30.6.2016 AKKOY SERVICE OY  72 200 51 581 72 200 51 581
A70443 EAKR Ykköskaide Oy:n toiminnan laajentaminen sekä kone- ja laiteinvestoinnit. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.12.2014 31.12.2018 YKKÖSKAIDE OY  42 000 42 000 42 000 42 000
A70444 EAKR Automatisoitu raepuhaltamo 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.12.2014 31.12.2016 AJO-MOTOR OY  211 710 175 228 211 710 175 228
A70445 EAKR Toimitilan rakentaminen Haapajärventie 12. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.12.2014 31.12.2018 KIINTEISTÖ OY SAVONLINNAN HAAPAJÄRVENTIE 12  122 500 120 945 122 500 154 307
A70446 EAKR Liana Marketing ja PR Cloud 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.12.2014 30.6.2016 KOODIVIIDAKKO  105 000 42 323 105 000 42 323
A70447 EAKR Salla Holidays & Services Oy, hankesuunnitelma 2014 - 2016 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.12.2014 31.12.2016 SALLA HOLIDAYS & SERVICES OY  7 560 0 7 560 0
A70448 EAKR Investointisuunnitelman toteuttavuusselvitys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.12.2014 30.3.2016 DESTINATION LAPLAND OY  40 000 40 000 40 000 40 000
A70449 EAKR Uusi hakkuri 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.5.2014 30.6.2015 VIUHKOLA OY  138 400 138 400 138 400 138 400
A70450 EAKR Tuotekehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 6.12.2014 30.6.2017 PROJEKTIKALUSTE OY  34 500 0 34 500 0
A70451 EAKR Investointi crossmedia-palvelujen tuottamiseen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.12.2014 31.12.2016 PAINOKANAVA OY  27 300 27 300 27 300 27 300
A70452 EAKR Nocart Oy, markkinatutkimus Lähi-idän ja Persianlahden alueella ¿ markkinat yrityksen tuotteille, analyysi markkinoille tulosta ja alustavan tuotestrategian valmistelu. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.12.2014 30.9.2015 NOCART OY  10 220 9 270 10 220 9 270
A70453 EAKR Painatus Äxän toiminnan käynnistäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.12.2014 31.3.2016 PAINATUS ÄXÄ OY  6 530 5 981 6 530 5 981
A70454 EAKR NaBa-liiketoimintakonseptin kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.12.2014 30.9.2015 NABA OY LTD  16 750 15 820 16 750 15 820
A70456 EAKR Yrityksen investointitukihakemus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.12.2014 31.8.2017 ERGO-KALUSTEET OY  115 310 115 310 115 310 115 310
A70457 EAKR Eka-Sorvaus OY Kehittäminen 2015 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2014 30.6.2016 MIKA KAARLELA OY  43 400 35 346 43 400 35 346
A70458 EAKR Once-polttoainetietojärjestelmän kansainvälisen kasvun suunnittelu 2014 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.12.2014 31.5.2017 PROTACON TECHNOLOGIES OY  45 500 35 666 45 500 35 666
A70459 EAKR "Pohjanrannan kongressi- ja hyvinvointikeskus" 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.9.2014 31.8.2016 POHJANRANTA OY  431 550 431 550 431 550 431 550
A70460 EAKR Tutkimus multilaippojen ja teknisten TPE- ja kumituotteiden markkinapotentiaalista Saksassa ja Venäjällä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2014 31.12.2015 HT HI TECH POLYMERS OY  21 500 18 026 21 500 18 026
A70461 EAKR Tuotekehitys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2014 31.12.2017 JADECA OY  67 220 27 810 67 220 27 810
A70462 EAKR Tuotannon kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.12.2014 31.12.2016 MUOVISOLA OY  133 000 129 573 133 000 129 573
A70463 EAKR Vihreää Hoivaa Suomesta Singaporeen ( lyhenne VHSS) 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.12.2014 31.8.2016 JUUAN HOITO JA HOIVA OY  72 700 51 578 72 700 51 578
A70464 EAKR Jyväskylän Yritystehdas - Ideasta kasvuun 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.12.2014 31.12.2017 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI  650 000 614 470 1 000 000 945 342
A70465 EAKR ROCKSERI OY:N LIIKETOIMINNAN KEHITTAMISPROJEKTI 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.12.2014 30.9.2016 ROCKSERI OY  76 230 74 340 76 230 74 340
A70466 EAKR BK-Hydrometa Oy:n kansainvälistymisvalmiuksien kehittäminen sekä viennin ja myynnin strategiat valituilla kohdealueilla. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.12.2014 31.5.2016 BK-HYDROMETA OY  40 000 28 484 40 000 28 484
A70467 EAKR Ekologinen kalastuspeli. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.12.2014 31.12.2016 VIISTOPRO OY  33 550 21 249 33 550 21 249
A70468 EAKR Lapin Leipomo Oy 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.12.2014 31.12.2016 LAPIN LEIPOMO OY  192 100 192 100 192 100 192 100
A70469 EAKR Uusi aikakausi varastotankkien ylläpitoon 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.6.2014 31.12.2016 PB TANK SERVICE OY  93 250 72 811 93 250 72 811
A70470 EAKR Vienti, tuotekehitys 2016 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.12.2014 30.6.2017 MECATROPLAN OY  41 370 17 679 41 370 17 679
A70472 EAKR Kerubi Events 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2014 31.12.2016 JOENSUUN TÖMINÄ OY  56 950 56 950 56 950 56 950
A70473 EAKR tuotannon ja varaston automatisointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2014 31.8.2016 AIKOLON OY  297 500 270 230 297 500 270 230
A70474 EAKR Flexus Mobiili paalain 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.12.2014 30.4.2015 PAJARILAN AUTOPURKAAMO OY  61 000 55 000 61 000 55 000
A70475 EAKR JFT kehityshanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2014 31.12.2016 JFT PARTS ROTORS OY  97 417 51 196 97 417 51 196
A70476 EAKR MTB jatkotutkimus 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2014 31.3.2015 WINFLOW WATER OY  9 225 5 530 9 225 5 530
A70477 EAKR Konepajalaitteiden hankinta. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.1.2015 31.7.2015 MK CORE DRILLING OY  7 887 6 003 7 887 6 003
A70478 EAKR CNC-sorvin hankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.1.2015 4.1.2016 NAPSO OY  122 500 122 500 122 500 122 500
A70479 EAKR Vientiprojekti Ranskaan 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.1.2015 31.12.2015 NORDIC POLARHOUSE OY  40 950 30 853 40 950 30 853
A70481 EAKR Luonnollisen sisäilmaston ratkaisujen kansainvälistymisvalmiuksien kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2014 30.6.2016 NATURVENTION OY  90 550 65 945 90 550 65 945
A70482 EAKR Tuottavuus ja logistiikka 2015 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.1.2015 31.12.2016 OY LAHNAKOSKI AB  133 880 127 665 133 880 127 665
A70483 EAKR Hevosambulanssi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.1.2015 1.2.2016 J. TAINIO OY  35 000 30 033 35 000 30 033
A70484 EAKR LureMaster 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.1.2015 31.12.2015 HAREMEC OY  28 250 21 557 28 250 21 557
A70485 EAKR RLA 3x10 -kasvuohjelma 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.1.2015 30.6.2017 RAVELAST OY  172 930 150 731 172 930 150 731
A70486 EAKR Toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.1.2015 31.12.2015 ARTTIM OY  16 300 16 260 16 300 16 260
A70487 EAKR Utvecklandet av företagets marknadföringsstrategi och SaaS koncept nationellt och internationellt 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.1.2015 30.8.2016 OY RAISOFT LTD  60 620 60 620 60 620 60 620
A70488 EAKR Kanadan puunpilkkomakoneiden markkinaselvitys ja messut 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.1.2015 31.12.2015 AGROMASTER OY  16 839 12 880 16 839 12 880
A70489 EAKR Suomen CNC-Koneistus Oy konekannan laajennus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.1.2015 31.3.2016 SUOMEN CNC-KONEISTUS OY  76 000 69 693 76 000 69 693
A70490 EAKR Vaunualue Haltinkenttä 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.6.2014 30.6.2015 HALTINMAA KYHALTINMAA KY  8 894 8 894 8 894 8 894
A70491 EAKR Metallituotteiden alihankinta menetelmien kehittäminen, tehostaminen ja tuottavuuden parantaminen vaativaan piensarjatuotantoon liittyen. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.1.2015 31.1.2016 RIIHIMÄEN RITEMA OY  39 500 39 500 39 500 39 500
A70492 EAKR Lean-ohjauksen käyttöönotto ja tuotannon tehostaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.1.2015 31.12.2016 EL-KORI OY  38 550 31 380 38 550 31 380
A70493 EAKR ThermValidation Oy:n kehitys- ja kansainvälistymishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.1.2015 31.1.2017 THERMVALIDATION OYTHERMVALIDATION OY  61 950 50 419 61 950 50 419
A70494 EAKR Uusien pakkaustuotteiden valmistuslinjojen rakentaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.1.2015 31.1.2017 PUNKAHARJUN PUUTAITO OY  269 850 233 009 269 850 233 009
A70495 EAKR Ylivoimalan moottoriohjelmien kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.1.2015 30.9.2015 OY YLIVOIMALA AB  42 760 42 760 42 760 42 760
A70496 EAKR Työstökeskuksen hankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.2.2015 31.7.2016 PRO ESTORE OY  185 000 185 000 185 000 185 000
A70497 EAKR Investointi projekti 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.2.2015 1.3.2016 DEEKAX AIR OY  81 000 77 620 81 000 77 620
A70499 EAKR "Musculo"-hieronta/lihashuoltoapuvälineen kehittäminen ja valmistus. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.2.2015 31.12.2016 STENBERG HELLSTEN OY  15 500 12 476 15 500 12 476
A70500 EAKR LashLovers Oy:n kansainvälistymishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.2.2015 31.12.2017 LASHLOVERS OY  71 930 39 879 71 930 39 879
A70501 EAKR Mazak-kaksikarainen CNC-sorvi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.2.2015 5.9.2015 JARMETA OY  74 900 74 900 74 900 74 900
A70502 EAKR Marjojen jalostusarvon kasvattaminen uusilla prosesseilla 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.2.2015 29.2.2016 POLARFORMA OY  12 260 11 062 12 260 11 062
A70503 EAKR Suunnittele hautajaiset 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.2.2015 31.12.2015 TOIVEENI OY  16 470 14 275 16 470 14 275
A70505 EAKR nettisanomat.net 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.2.2015 30.12.2015 JP-VERKKOMEDIAT OY  20 760 18 750 20 760 18 750
A70506 EAKR Mikemet Oy:n tuotannon kehittäminen ja laajentaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.2.2015 31.5.2017 MIKEMET OY  281 560 278 030 281 560 278 030
A70507 EAKR Toiminnan yleinen kehittäminen Energiatehokkuuden parantaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.2.2015 28.4.2017 METALMIX OYMETALMIX OY  252 660 215 773 252 660 215 773
A70508 EAKR Quarry 9000 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.2.2015 31.12.2020 TG GRANIT OY  64 080 30 434 64 080 30 434
A70509 EAKR Sähkö-Rantek Oy kasvuprojekti 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.2.2015 29.2.2016 SÄHKÖ-RANTEK OY  256 200 248 960 256 200 248 960
A70510 EAKR PK-yritysten raportointityökalu XL-BI 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2015 31.5.2016 POWEN OY  30 100 28 223 30 100 28 223
A70511 EAKR Kansainvälistymishanke -markkinatutkimus KT-Shelter Oy:n suomalaisinnovaatiolle 'Sääsuoja M2014' 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.3.2015 31.5.2016 KT-SHELTER OY  50 400 46 005 50 400 46 005
A70512 EAKR Galaxy Of Words ¿ pelinomainen oppimisympäristö vieraiden kielten sanaston opiskeluun 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.3.2015 30.6.2016 AGOEDU OY  27 180 22 718 27 180 22 718
A70513 EAKR Rullataivutuskone 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.3.2015 31.12.2018 METALLI JÄRVELÄ OY  17 500 17 500 17 500 17 500
A70514 EAKR Inarijärven mobiilimökit 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2014 31.12.2016 ESKO ADVENTURES  40 560 39 230 40 560 39 230
A70515 EAKR Toimitilojen rakentaminen ja työstö-/tuotantokapasiteetin lisääminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.2.2014 31.12.2016 NORECA OY  442 000 442 000 442 000 442 000
A70516 EAKR ELLA - ELämyskohteena LAmpivaara 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.3.2014 30.9.2017 KAIVOSYHTIÖ ARCTIC AMETISTI OY  91 050 72 256 91 050 72 256
A70518 EAKR Jounin Kaupan hyvinvointikeskus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 16.6.2014 30.6.2016 JOUNIN KAUPAN HYVINVOINTIKESKUS OY  48 160 0 48 160 0
A70519 EAKR Beana Laponia Inn 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.2.2014 1.3.2017 HUSKYPOINT OY  403 120 403 120 403 120 403 120
A70520 EAKR Barents 2014 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.2.2014 30.11.2016 SENIORTEK OYSENIORTEK OY  108 450 90 436 108 450 90 436
A70521 EAKR Kesämatkailutuotteiden kehittäminen ja kansainvälistyminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.8.2014 30.4.2018 SIBI & MARKETING OY  25 000 25 000 25 000 25 000
A70522 EAKR Houseboat- elämyksellisellä matkailukonseptilla kv-markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.12.2014 30.9.2016 OY BELLAMER LTD  41 870 41 843 41 870 41 843
A70523 EAKR Koneinvestointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.2.2015 30.8.2015 KL-KOPIO OYKL-DIGIPAINO (REK. APUTOIMINIMI)  24 150 24 150 24 150 24 150
A70524 EAKR Cubicasa Oy:n liiketoiminnan kasvumahdollisuuksien analysointi sekä kehitysstrategian ja ¿toimenpiteiden suunnittelu. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.2.2015 31.3.2016 CUBICASA OY  19 060 17 864 19 060 17 864
A70525 EAKR Omajuoma Oy:n kehittämisavustus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.12.2014 31.12.2016 OMAJUOMA OY  14 550 3 435 14 550 3 435
A70526 EAKR Suomen kaasutekniikka Oy -nimisen uuden yrityksen liiketoiminnan käynnistäminen ja kehittäminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.8.2014 31.12.2017 SUOMEN KAASUTEKNIIKKA OY  48 040 17 977 48 040 17 977
A70527 EAKR Palvelutoiminnan laajentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.8.2014 31.12.2017 KATSASTUSPISTE SUOMI OY  36 675 34 364 36 675 34 364
A70528 EAKR Yrityksen uudistaminen, tuotekehitys ja kansainvälistyminen, omat tuotteet 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.3.2015 31.12.2017 METALLITUOTE SUMMANEN OY  82 210 26 793 82 210 26 793
A70529 EAKR Yrityksen kansainvälistyminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.10.2014 31.12.2016 TUNDRASAFARI FINLAND OY  21 890 11 860 21 890 11 860
A70530 EAKR Raskaan kaluston rengashuoltopalvelujen kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.3.2015 31.12.2015 RV-HALLI OY  10 510 9 889 10 510 9 889
A70531 EAKR Yrityksen toiminnan aloittaminen ja omien tuotteiden kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.12.2014 8.12.2016 NE DEVICE SW OY  67 375 22 569 67 375 22 569
A70533 EAKR EYE 2.0 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.2.2015 31.12.2015 PRIMESMITH OY  173 770 163 106 173 770 163 106
A70534 EAKR Tuotannon kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.1.2015 27.1.2017 WOODCOMP OY  434 450 413 003 434 450 413 003
A70535 EAKR Finazilla-kehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.1.2015 30.1.2016 TALOUSHALLINTAAN FI OY  35 250 35 215 35 250 35 215
A70536 EAKR Konehankinnat 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.1.2015 31.12.2015 JL METALS OY  308 000 308 000 308 000 308 000
A70539 EAKR Pienpanimon tuotantolaiteinvestointi- ja tuotekehityshanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.1.2015 31.1.2017 POHJOISEN PANIMO MAISTILA OY  52 120 51 199 52 120 51 199
A70540 EAKR MatnurNordic 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.2.2015 30.6.2017 MATNUR OY  25 600 12 328 25 600 12 328
A70541 EAKR Tuotantolaitoksen rakentaminen ja käyttöönotto 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2014 31.12.2016 LAPWALL OY  724 500 706 159 724 500 706 159
A70542 EAKR Kasvu 2018 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.1.2015 29.2.2016 PROFIN OY /(PROHAAPALA)  92 600 92 600 92 600 92 600
A70544 EAKR Kelauksen ja leikkauksen uudistaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.11.2014 31.10.2017 PELLOPLAST OY  102 000 91 209 102 000 91 209
A70546 EAKR Ultraäänilaitteen käyttäliittymäohjelmiston tutkimus ja kehitys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.1.2015 30.4.2016 EYELIFE FINLAND OY  169 000 99 011 169 000 99 011
A70550 EAKR Rimoittamon uudistaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.1.2015 31.12.2015 ISOJOEN SAHA OY  119 500 118 676 119 500 118 676
A70551 EAKR PKP:n vientitoiminnan käynnistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.4.2015 30.4.2018 PÖYTYÄN KONEISTUSPALVELU OY  50 000 49 444 50 000 49 444
A70552 EAKR Painoprosessin automatisointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2015 31.3.2018 KESKI-SUOMEN PAINOTUOTE OY  18 340 18 340 18 340 18 340
A70553 EAKR Pro3 UK 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.3.2015 31.3.2016 DERIGO OY  50 000 37 595 50 000 37 595
A70556 EAKR Venäjän vienti kasvuun Päijät-Hämeessä 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.12.2014 31.12.2016 Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy  301 049 301 049 430 070 430 070
A70557 EAKR GAINE - Game Industry Events 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.10.2014 31.5.2015 Cursor Oy  42 000 42 000 60 000 60 099
A70558 EAKR Vähähiilisen rakentamisen innovaatio- ja toimintaverkosto 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.10.2016 Kouvola Innovation Oy  202 201 201 122 288 858 287 382
A70563 EAKR Playpal palvelujärjestelmän kehittäminen harrasteurheiluun. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.11.2014 31.12.2016 PLAYPAL OY  45 900 45 900 45 900 45 900
A70564 EAKR Hyvinvointialan osaajayhteisön rakentaminen - duunia tuhannelle 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.4.2015 31.12.2016 4EVENT OY  20 000 16 449 20 000 16 449
A70566 EAKR Utsjoki malli -esiselvitys 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 2.2.2015 31.12.2015 Utsjoen kunta  28 000 28 000 40 000 40 000
A70567 EAKR Tuotannon kehitys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.2.2015 31.12.2016 OC-SYSTEM OY  320 000 280 330 320 000 280 330
A70569 EAKR Laukkanen Yhtiöt 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.1.2015 2.2.2016 LAUKKANEN YHTIÖT OY  18 230 9 926 18 230 27 793
A70570 EAKR Teollisten tuotantolaitosten turvallisuuden toimintamallit ja käytännöt. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.3.2015 31.12.2015 TEOLLISUUSTAITO OY  16 120 12 650 16 120 12 650
A70571 EAKR Työstökeskuksen investointihanke. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.12.2014 31.12.2015 TEOLLISUUDEN MONIPALVELU TMP OY  33 250 33 250 33 250 33 250
A70572 EAKR Corema - sisäisen laskennan analyysituotteiden kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.2.2015 31.12.2015 PROFIT-VISIO OY  15 310 15 310 15 310 15 310
A70574 EAKR Andrei Näppi Oy: investointi-ja kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.6.2014 30.9.2017 ANDREI NÄPPI OY  32 700 30 849 32 700 30 849
A70575 EAKR Toimintamallin muutos 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.3.2015 31.12.2016 HAHTUVAHULLUTEIJA KUHANEN  2 820 2 537 2 820 2 537
A70576 EAKR Pikamallipalvelun ja 3D -skannauksen ylösajo ja käyttöönotto, CAD- tuotetiedonhallintajärjestelmän ylösajo sekä ISO 9001 laatujärjestelmän teko. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.2.2015 30.4.2017 CONSEPTAS OY  9 400 8 400 9 400 8 400
A70578 EAKR Telatek Servicen Kittilän huoltokeskuksen perustaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.10.2014 30.6.2016 TELATEK SERVICE OY  27 300 13 254 27 300 13 254
A70579 EAKR Lietelinkojen modernisointi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.4.2014 15.4.2016 APROTECH OY  68 905 35 140 68 905 35 140
A70580 EAKR Power 2015 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.4.2015 31.5.2016 KOTKA POWER TECH OY  187 000 175 001 187 000 975 001
A70582 EAKR Tuotekehitysprojektin valmisteluhanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.2.2015 31.8.2015 KASVE OYKASVE LTD  15 370 14 863 15 370 14 863
A70583 EAKR Premium- ja peruskunnostettujen jäänhoitokoneiden tuotantomenetelmien kehittäminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2014 29.2.2016 RKK BEAR GROUP OY  13 800 8 051 13 800 8 051
A70584 EAKR Uuden sukupolven suotonauhapuristimen kehittäminen globaalien markkinoiden kiristyviin tarpeisiin. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.3.2015 31.12.2016 DEWACO OY  50 000 49 463 50 000 49 463
A70585 EAKR NWS2016 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.3.2015 31.7.2016 NETWELL OY  42 600 31 239 42 600 31 239
A70586 EAKR Alueviestinnän prosessit ja työkalut 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.3.2015 31.8.2017 LAPIN ELÄMYSTUOTANTO OY  319 200 308 769 399 000 386 358
A70588 EAKR P-P Verkkopalvelu, kasvuyritysten kumppani 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 30.9.2018 Haapaveden-Siikalatvan seudun kuntayhtymä  509 628 509 628 713 479 718 333
A70591 EAKR Korkeammalle Korkeakouluyhteistyössä (KoKo) 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.3.2018 Oulun Yliopisto  1 200 000 1 187 611 1 664 287 1 654 713
A70592 EAKR Zatelliitin yritysalueen liikennejärjestelyt 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 30.9.2016 Kempeleen kunta  305 200 214 820 763 000 537 050
A70595 EAKR OLENTO GAMES OY Liiketoiminnan kehittämishanke: Kansainvälistäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.5.2015 31.5.2016 OLENTO GAMES OY  39 760 36 051 39 760 36 051
A70596 EAKR Yrityksen liiketoiminnan kasvun edellytysten ja alihankintaverkoston toimintamallin kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.1.2015 31.12.2016 VERHOILULIIKE ELLINELLI AVOIN YHTIÖ  16 700 6 049 16 700 6 049
A70598 EAKR Reaaliaikainen revontulihälytysjärjestelmä 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.4.2015 1.6.2019 AURORAALERT OY  24 000 20 734 24 000 20 734
A70599 EAKR Laajentuminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.1.2015 30.11.2017 W-ZUP COMMUNICATIONS OY  93 920 93 920 93 920 93 920
A70600 EAKR tuottavuuden parantaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.3.2015 31.3.2018 SILICOMIX OY  5 360 5 360 5 360 5 360
A70604 EAKR Siun ja miun Savonlinna - tehdään yhdessä elämyksellinen kauppakeskittymä 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 2.3.2015 30.6.2017 Savonlinnan Yrityspalvelut Oy  225 300 205 314 348 833 319 048
A70609 EAKR Älykkäät julkisivut 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 29.8.2014 29.8.2016 OY METALLILASI LINDQVIST AB  27 370 0 27 370 0
A70610 EAKR Kone/laite hankinta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.3.2015 31.3.2018 TS-KONEISTUSPALVELU OY  11 140 11 140 11 140 11 140
A70611 EAKR Vientiliiketoiminnan kehitys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.1.2015 31.12.2017 PLATOM OY  96 560 52 470 96 560 52 470
A70614 EAKR Hallilaajennus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2014 31.12.2016 KIINTEISTÖ OY KIRVESKUJA 1  25 000 23 608 25 000 23 608
A70615 EAKR Ski Maps 3D 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.3.2015 31.8.2017 HS-VISUAL ART KYHANNU SIEVILÄ  24 640 24 631 24 640 24 631
A70616 EAKR Fiber 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.3.2014 31.8.2018 METALLI JÄRVELÄ LASER OY  329 960 267 413 329 960 267 413
A70617 EAKR Opiferus "Johtamistyökalun" tuotteistus ja kaupallistaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.10.2014 31.12.2016 SOFTWAVE OHJELMISTOT OY  66 260 54 274 66 260 54 274
A70618 EAKR Linnatuli tulisijojen viennin käynnistys Saksan markkinoilla 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.4.2015 30.6.2017 LINNATULI OY  49 740 46 529 49 740 46 529
A70619 EAKR Kiintoaineen esikäsittely- ja luokituslaitteiston kehitys- ja optimointiprojekti jauhatusprosessissa. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.2.2015 31.12.2017 MEGATREX OY  161 520 161 520 161 520 161 520
A70620 EAKR TOIMEKSI-hanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.12.2014 30.6.2016 KUNTOUTUSPALVELUT SÄHÄKKÄ OY  40 250 37 407 40 250 37 407
A70621 EAKR Kide Global Start 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.2.2015 28.2.2017 KIDE CLINICAL SYSTEMS OY  45 500 32 838 45 500 32 838
A70624 EAKR Mobiiliteknologiaa hyödyntävän terveysalan palvelukonseptin kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2014 31.12.2016 PHYSIOBIT OY  108 280 43 962 108 280 43 962
A70625 EAKR Arinan valmistuksen kehitys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.12.2014 31.5.2016 KPA UNICON WORKS OY  176 370 160 927 176 370 160 927
A70626 EAKR Kalajoen keskustan kauppakatujakson liikenneympäristön kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.1.2015 31.12.2016 Kalajoen kaupunki  917 135 917 135 1 834 270 1 834 270
A70627 EAKR Tuotannon kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.3.2015 31.12.2017 MACUTEC MATTI KUMPULAINEN  20 400 2 311 20 400 2 311
A70629 EAKR North European Business Academy 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2015 31.3.2017 CIMSON OY  30 550 23 233 30 550 23 233
A70630 EAKR Myynnin Foorumi Kotimaan ja kansainvälisen kaupan myynti- ja markkinointiosaamisen asiantuntijapalveluiden tuottajaverkosto 1 Keski-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.5.2015 30.4.2017 Centria ammattikorkeakoulu Oy  311 208 261 460 422 354 373 516
A70631 EAKR Bomban alueen kansainvälistäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.12.2014 15.12.2015 PIELISEN KARJALAN KEHITTÄMISKESKUS OY  0 0 193 200 0
A70632 EAKR PiiMega Oy:n kansainvälistymisen kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.5.2014 30.6.2016 PIIMEGA OY  87 800 71 321 87 800 71 321
A70635 EAKR Pharmatory Oy:n asiakaspalvelukanavien uudistaminen ja asiakkuushoitomallien kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.3.2015 31.12.2017 PHARMATORY OY  100 000 96 423 100 000 96 423
A70636 EAKR Olokolo-konseptin kehittäminen sarjatuotantokelpoiseksi. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.3.2014 31.12.2016 OLOKOLO OY  52 820 36 032 52 820 36 032
A70637 EAKR Pienpanimon laiteinvestointi ja tuotekehityshanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.10.2014 31.12.2017 SONNISAARI PANIMO OY  47 260 40 260 47 260 40 260
A70638 EAKR SQM järjestelmän kehittäminen ja tuotteistaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.1.2015 31.10.2015 SALUS QUALITAS CONSULTING OY  21 000 16 125 21 000 16 125
A70639 EAKR Avainhenkilön palkkaaminen ja tuotannon kehittäminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.10.2014 28.2.2016 MES-WOOD OY  27 700 20 144 27 700 20 144
A70641 EAKR NYT Kouvolan seutu 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2015 30.9.2017 KOUVOLA INNOVATION OY  119 990 118 389 171 417 169 130
A70642 EAKR NYT (Nuorten Yritysten Tukeminen) Kotkan-Haminan seutu 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2015 30.11.2017 CURSOR OYKOTKAN-HAMINAN SEUDUN KEHITTÄMISYHTIÖ  119 990 111 343 171 417 159 065
A70643 EAKR Kunnossapidon Osaamiskeskus 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.5.2015 30.9.2017 KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY  41 720 35 882 59 600 51 261
A70644 EAKR Kunnossapidon Osaamiskeskus 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.5.2015 30.9.2017 CURSOR OYKOTKAN-HAMINAN SEUDUN KEHITTÄMISYHTIÖ  137 170 112 059 195 966 160 087
A70645 EAKR Palo-oven kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.2.2015 31.12.2015 FIN DOOR OY  30 000 28 351 30 000 28 351
A70646 EAKR Hydrauliikkasuodatin tuotantolinjan rakentaminen, käyttöönotto ja markkinointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.2.2015 31.12.2017 OY M-FILTER AB  70 000 37 089 70 000 37 089
A70649 EAKR Hybridijakelu 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.1.2015 31.5.2017 SHJ GROUP OY  59 500 23 882 59 500 23 882
A70651 EAKR PUR-lattiamatot 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2015 31.12.2018 HYDNUM OY  120 950 79 529 120 950 79 529
A70652 EAKR ASMO-laturin kehittäminen maailman markkinoille 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.3.2015 1.7.2016 ASMO SOLUTIONS OY  46 000 41 057 46 000 41 057
A70653 EAKR Hammasratastuotannon käynnistäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.3.2015 31.12.2017 VELJEKSET HIETAMÄKI AY  136 500 68 593 136 500 68 593
A70654 EAKR Liiketoiminnan kehittämishanke kansainvälisille markkinoille (Skandinavia, Baltian maat ja Englanti) 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2015 31.12.2017 ATEXON OY  88 100 62 207 88 100 62 207
A70658 EAKR Metalliromun leikkuri & paalain 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.4.2015 28.2.2016 LAPIN METALLIKIERRÄTYS OY  174 360 174 360 174 360 174 360
A70659 EAKR Ostostapahtumaa tukevan tuotteen suunnittelu ja tuotteistaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.5.2015 31.10.2016 MEIDANSTUDIO OY  14 410 13 754 14 410 13 754
A70660 EAKR Brilliard 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.5.2015 31.10.2015 NOVIMENTO INTERNATIONAL OY  14 775 8 640 14 775 8 640
A70661 EAKR Koneistuskeskus pintakäsittelylaitteistoineen sekä lisätilojen rakentaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.5.2015 30.6.2017 HNR-KONEPAJA OY  111 400 111 400 111 400 111 400
A70662 EAKR Klusterimalli osaamisen tuotteistamisessa Venäjän markkinoille 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.6.2015 31.12.2016 Itä-Suomen yliopisto  69 223 69 223 98 890 98 890
A70663 EAKR SB 10 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.10.2014 31.12.2016 AB SARINS BÅTAR OY  162 500 162 500 162 500 162 500
A70664 EAKR Prikettikone + asetteet + asennus. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.3.2015 31.12.2015 LAHDEN RAKENNUSTARVIKE OY  37 450 31 830 37 450 31 830
A70665 EAKR LiKe-2015 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.5.2014 31.3.2017 KOKKOLA LCC OY  78 750 29 807 78 750 29 807
A70667 EAKR Destinationeye imagovahti vientituotteeksi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 20.4.2015 31.12.2016 SUOMEN MATKAILUIMAGO OY  35 320 0 35 320 0
A70668 EAKR Kärsämäen tehdasinvestointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.2.2014 30.6.2018 LUJABETONI OY  554 700 254 940 554 700 254 940
A70672 EAKR Yrityksen investointi- kasvu ¿ ja kansainvälistymisen liiketoiminnallisten valmiuksien kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.10.2014 31.12.2017 KALAJOEN TERÄS OY  255 000 114 430 255 000 114 430
A70673 EAKR Yrityksen investointi hanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 20.3.2015 31.12.2017 KALAJOEN TERÄS KIINTEISTÖT OY  550 000 0 550 000 0
A70683 EAKR Hämeen Kasvuverkostot 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 30.9.2017 Linnan Kehitys Oy  192 792 182 314 240 990 227 893
A70687 EAKR Ylitornion keskustan kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2015 31.12.2016 Liikennevirasto  1 247 000 1 247 000 2 797 000 2 797 000
A70688 EAKR Tulvari-tuotteiden kansainvälistäminen ja tuotevalikoiman laajentaminen ammattirakentamiseen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.3.2015 30.10.2016 TULVARI OY  8 362 7 242 8 362 7 242
A70689 EAKR Koneenvieri- RCM, lyhennettynä kRCM 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 25.3.2015 31.5.2016 KARIMAKI COACHING OY  22 425 0 22 425 0
A70690 EAKR Aurelia Turbines, tuotteiden applikaatiosoveltaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.5.2015 30.9.2016 AURELIA TURBINES OY  101 830 99 832 101 830 99 832
A70691 EAKR Uusiutuvan energian globaalin energialaskentaohjelmiston ja lämmityslaiteratkaisujen kauppapaikana (Solar-Arena.com) kehittäminen kaikille rakennuksille ammattilais- ja kuluttajakäyttöön. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.4.2014 30.9.2016 SOLARCLEANTEC OY  46 270 31 288 46 270 31 288
A70693 EAKR Revontuli kodat 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.3.2015 31.5.2018 PYHÄN PARONI OY  102 020 88 184 102 020 88 184
A70694 EAKR Viestintäratkaisun lisenssin hankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 13.4.2015 31.12.2015 KALTIO TECHNOLOGIES OY  350 000 0 350 000 0
A70697 EAKR Vaativien koneen osien valmistus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2015 30.4.2016 RUMMAKKO OY  76 000 70 966 76 000 70 966
A70698 EAKR Erco Räv pälsningsrobot 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.5.2015 31.5.2018 OY ERCO-MEK AB  89 160 74 055 89 160 74 055
A70699 EAKR Game Turku - Game Finland 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2015 31.8.2016 TURKU SCIENCE PARK OY AB  60 000 59 469 120 000 118 938
A70700 EAKR PROSESSIEN JA TIETOTEKNISTEN RATKAISUJEN KEHITTÄMISPROJEKTI 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.5.2015 30.4.2017 JOKIOISTEN LEIPÄ OY  37 500 6 794 37 500 6 794
A70701 EAKR Monitoimilautan kehittäminen. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.5.2015 31.12.2017 E-ENGINEERING OY  21 660 21 455 21 660 21 455
A70702 EAKR RDTC-kasvu - investoinneilla RD Technology Center Oy merkittäväksi järjestelmätoimittajaksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.3.2015 31.12.2018 RD TECHNOLOGY CENTER OY  383 700 383 700 383 700 383 700
A70703 EAKR KindieDays 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.5.2015 30.9.2015 CENTURY MOOSE OY  57 500 0 57 500 0
A70704 EAKR Eventworks Oy:n esitystekniikan kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.3.2015 31.12.2016 EVENTWORKS OY  44 450 43 718 44 450 43 718
A70710 EAKR Hyvinvointia elintarvikkeista 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.5.2015 31.12.2017 Kehitysyhtiö Savogrow Oy  700 740 626 323 967 069 861 090
A70712 EAKR Savonlinnan Lämpöpumppu Oy:n palveluliiketoiminnan kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.12.2014 30.9.2015 SAVONLINNAN LÄMPÖPUMPPU OY  60 550 1 142 60 550 1 142
A70714 EAKR Avainhenkilön palkkaaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.8.2014 30.6.2017 FOUGA TALOUSHALLINTO OY  23 130 21 562 23 130 21 562
A70715 EAKR Ingo Ilmoittautumisjärjestelmä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.12.2014 30.4.2016 AURINKO MEDIA COMPANY OY LTD  39 720 39 036 39 720 39 036
A70716 EAKR Yrityksen kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.2.2015 28.2.2017 SAVON ERISTYSTEKNIIKKA OY  47 670 45 840 47 670 45 840
A70717 EAKR Päädyn valmistuksen halkaisijoiden ja ainevahvuuden suurentaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.4.2015 31.12.2017 OY PETÄJÄVEDEN METALLI AB  760 000 760 000 2 760 000 760 000
A70718 EAKR MTB ja ETI soveltuvuus eläintiloille. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.5.2015 31.12.2016 WINFLOW WATER OY  22 775 16 878 22 775 16 878
A70719 EAKR Arctic Media Group - korkeatasoista mediaa euroopan huipulta. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.4.2014 30.11.2017 PERA HUSSI OY  21 000 21 000 21 000 21 000
A70720 EAKR Kitkanmittauslaitteen markkinatutkimus ja ohjausjärjestelmän kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2015 31.10.2017 MOVENTOR OY  120 180 120 180 120 180 120 180
A70721 EAKR LAPLAND - ABOVE ORDINARY Bränditeot 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.8.2017 Lapin liitto  363 565 345 499 382 700 363 683
A70722 EAKR Arctic Business Concept (ABC) - Arktisten kaivannais- ja teollisuuspalveluyritysten klusteri 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.4.2015 30.9.2018 Kemin Digipolis Oy  1 196 894 1 088 310 1 538 389 1 421 533
A70723 EAKR Kuopion tehtaan tuotantokapasiteetin lisääminen ja parantaminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.11.2014 31.3.2017 ELEKTROPOINT OY  97 500 78 509 97 500 78 509
A70726 EAKR Polku - liikeideasta kasvuyritykseksi 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 1.1.2018 Helsingin kaupunki  535 152 521 775 891 920 869 625
A70727 EAKR LONGPLAY MUSIC OY LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMINEN 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.2.2015 31.12.2016 LONGPLAY HV MUSIC OY  61 000 11 836 61 000 11 836
A70728 EAKR Istex-mattopesupalvelut 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.2.2015 31.12.2015 ITÄ-SUOMEN TEKSTIILIHUOLTO OY  27 570 19 030 27 570 19 030
A70730 EAKR Investointihanke 2014 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.10.2014 31.7.2016 KÖÖKINIKKARIT T. NÄPPÄ OY  40 780 34 333 40 780 34 333
A70731 EAKR VEEN Waters Finland Oy:n lähdevesituotteiden hiilihapotuksen uusiminen, parantaminen ja energiatehokkuuden lisääminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.4.2015 31.12.2015 VEEN WATERS FINLAND OYMIKKO NIKKILÄ  14 870 14 870 14 870 14 870
A70732 EAKR Tuotannon kehitys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.5.2015 18.5.2016 LAVE OY  25 850 5 820 25 850 5 820
A70733 EAKR Kalajoen matkailun kasvuohjelma 2015 - 2018 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2014 30.9.2018 KALAJOKI MATKAILUYHDISTYS RY  168 860 125 978 168 860 212 541
A70734 EAKR Konepajatoiminnan kehittäminen alumiinikokoonpanohitsaukseen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.4.2015 30.6.2018 SELE METALLI KY  6 080 2 555 6 080 2 555
A70735 EAKR Hauskaa verkko- oppimista 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.12.2014 30.8.2017 NAVICRE OY  67 000 51 584 67 000 51 584
A70736 EAKR Pilvipalveluympristön tietoturvan ja käytettävyyden kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.4.2015 30.4.2016 OULUN DATACENTER OY  95 110 53 435 95 110 53 435
A70737 EAKR Pohjoiskiinan hirsitalomarkkinoiden kartoitus ja partnerihaku. Suomalaisen hirsitalotuotteen lokalisointi Kiinan markkinoille. Avainhenkilön palkkaaminen avaamaan uusia idän markkinoita. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.1.2015 1.6.2016 ROVANIEMEN HIRSITALOT OY  43 250 39 073 43 250 39 073
A70739 EAKR Tuotantotilojen laajennus ja koneinvestointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.3.2015 31.12.2016 PALAVANERI PIRINEN OY  338 350 325 850 338 350 325 850
A70740 EAKR Poltinautomaation kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.3.2015 31.12.2016 KONEPAJA M. PAPPINEN OY  14 070 12 053 14 070 12 053
A70741 EAKR Kansainvälistyminen Pohjois-Eurooppaan 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.2.2015 30.6.2016 LANKA JA MUOVI OY  67 690 64 724 67 690 64 724
A70744 EAKR Lapin saavutettavuuden kattohanke 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.3.2015 30.9.2018 Lapin liitto  665 000 577 613 700 000 608 014
A70746 EAKR Varasto 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.5.2015 30.6.2016 NOPAN METALLI OY  44 000 35 079 44 000 35 079
A70747 EAKR Alustaratkaisun kehitys ravintoloiden palvelun laadun nostamiseksi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2015 31.12.2015 NITECHECK OY  25 000 25 000 25 000 25 000
A70752 EAKR Shaman Spirits Oy Ltd:n investointi- ja kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.2.2015 31.3.2016 SHAMAN SPIRITS OY LTD  120 000 120 000 120 000 120 000
A70753 EAKR Uusi Kalastajan Majatalo 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.6.2014 31.12.2017 KALASTAJAN MAJATALO OY  515 580 515 580 515 580 515 580
A70754 EAKR UkkohallaSpa&SaunaWorld kehittäminen ja laajentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.11.2014 31.12.2015 WINTERHOME SUOMI OY  92 420 81 729 92 420 81 729
A70755 EAKR Tietojärjestelmän uudistus- ja kehityshanke 2014 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.10.2014 30.9.2015 LEHTOSEN KONEPAJA OY  76 670 76 670 76 670 76 670
A70756 EAKR Avainhenkilö IT-palvelujen kehityspäälliköksi/esimieheksi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 4.9.2014 30.9.2017 FOUGA IT OY  28 970 0 28 970 0
A70758 EAKR CR digitaali röntgenlaitteiston hankkiminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.4.2015 31.12.2015 NONDEST OY  21 520 21 197 21 520 21 197
A70760 EAKR CPTU kairauskokeen kehityshanke Suomen GPS-Mittaus Oy:lle 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.1.2015 31.8.2017 SUOMEN GPS-MITTAUS OY  159 990 159 990 159 990 159 990
A70761 EAKR Bitcomp Oy:n kansainvälinen kasvuprojekti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.4.2015 30.10.2015 BITCOMP OY  48 350 16 082 48 350 16 082
A70762 EAKR Spa 2. vaihe 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.3.2015 31.12.2016 LOMASYDÄN OY  468 000 468 000 468 000 468 000
A70763 EAKR Fomatec terähuolto 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.10.2014 31.12.2016 FOMATEC OY  25 550 25 550 25 550 25 550
A70769 EAKR Arctic Glass Igloos 2 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.2.2015 30.10.2016 SNOWFLAKE OY  266 310 266 310 266 310 266 310
A70770 EAKR Rovaniemen alueen vetouistelumatkat 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.6.2015 30.4.2016 AHMASALO ADVENTURES OY  16 490 16 490 16 490 16 490
A70771 EAKR Imurilaitteiston kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.9.2014 31.12.2016 IMU-POISTO OY  25 910 17 259 25 910 17 259
A70774 EAKR OpenData SmartCity App 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.6.2015 10.10.2015 REVOMEDI OY  10 000 10 000 10 000 10 000
A70782 EAKR Kodinohjausjärjestelmän tuotekehitys. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.3.2015 31.12.2016 KOTIVO OY  16 870 13 608 16 870 13 608
A70789 EAKR Klas1 ikkunajärjestelmän kehityshanke 2015 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.3.2014 30.6.2016 KLAS1-YHTIÖT OY  9 000 9 000 9 000 9 000
A70792 EAKR Study Advisor- kehitys ja kansainvälistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.5.2015 30.6.2016 STUDY ADVISOR FINLAND OY  52 480 49 611 52 480 49 611
A70793 EAKR Periferia-alueiden psykiatriseen kotisairaanhoidon konseptointi -hanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.3.2015 1.4.2017 HOITOKOTI HERMANNINRANTA OY  84 130 45 280 84 130 45 280
A70794 EAKR Laserleikkauskone, jauhemaalaamo, LED-valaistus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.4.2015 30.6.2017 PK-LEVY OY  117 000 108 839 117 000 108 839
A70795 EAKR Tuotekonseptin kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.11.2014 31.5.2019 SÄHKÖASENNUS KURONEN OY  152 725 91 562 152 725 91 562
A70796 EAKR Maanteiden 8692 (Rukatunturintie) ja 18884 (Rukajärventie) liikennejärjestelyt Juhannuskallion kohdalla, Kuusamo 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2015 31.12.2016 Liikennevirasto  650 000 636 536 1 337 000 1 273 072
A70797 EAKR Etelä-Karjalan sijoittumishanke 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 3.8.2015 30.6.2018 Lappeenrannan kaupunki  280 000 245 845 400 000 351 207
A70805 EAKR Konepaja / toimitilojen laajennus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.2.2015 31.12.2017 TR-MEKA OY  188 050 174 915 188 050 174 915
A70806 EAKR WN-Events 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.2.2015 31.12.2018 WISENETWORK OY  180 020 179 642 180 020 179 642
A70807 EAKR Yrityksen betoniteollisuuden kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.2.2015 30.9.2016 SORA JA BETONI V. SUUTARINEN KY  619 000 613 029 619 000 613 029
A70808 EAKR Itä- ja Pohjois-Suomen lentoliikenteen kehittämishanke 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 9.6.2014 31.12.2017 Lapin liitto  927 823 861 881 976 655 907 243
A70810 EAKR Tarkkuusmekaniikka 2015 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.11.2014 30.6.2018 KL FINEMECH OY  218 125 208 874 218 125 208 874
A70811 EAKR Kolmannen sukupolven Lasi-iglut 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.3.2014 31.10.2016 LOMAKYLÄ KAKSLAUTTANEN OY  999 800 999 800 999 800 999 800
A70814 EAKR Ohjelmapalvelukaluston hankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.4.2015 31.12.2015 NORTSA V KYNORMUNDS VEINBERGS  7 620 6 994 7 620 6 994
A70816 EAKR BaltCompet – Kilpailukykyä Baltiasta 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.3.2015 31.1.2016 Aalto-korkeakoulusäätiö  56 030 56 030 93 383 93 383
A70818 EAKR Kontrahti - hanke 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.3.2015 28.2.2017 Savonlinnan Yrityspalvelut Oy  195 227 162 127 325 379 270 213
A70821 EAKR Vauvaa tuudittavan patjan kaupallistaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.4.2015 30.3.2017 FAMILINGS OY  57 630 40 818 57 630 40 818
A70822 EAKR Yrityksen kehittämis- ja investointihanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.4.2015 31.12.2016 ST HEIKKILÄ OY  6 125 5 787 6 125 5 787
A70825 EAKR Esiselvitys alueellisen matkailuyhteistyön kehittämismahdollisuuksista 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.4.2015 31.12.2015 Itä-Lapin Kuntayhtymä  14 721 10 263 20 530 15 286
A70829 EAKR Kansainvälistyminen ja kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.6.2015 31.10.2016 UUSIOAINES OY  56 660 36 000 56 660 36 000
A70832 EAKR Tuotantoteknologian kehittäminen vientitoiminnan kasvaviin haasteisiin 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.2.2015 30.6.2017 CHAMPION DOOR OY  118 500 118 500 118 500 118 500
A70834 EAKR Läpi syöttävä pora 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.3.2015 31.12.2015 PATTIJOEN KALUSTETEKNIIKKA OY  28 650 28 650 28 650 28 650
A70835 EAKR Kansainvälistymisedellytysten kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.4.2015 31.12.2017 RUGGED TOOLING OY  80 765 42 993 80 765 42 993
A70836 EAKR Kuorma-ja pakettiautojen korjaamon ja varaosamyynnin toimitilojen laajennus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.11.2014 31.12.2015 HEIMO RAUTIO KY  5 500 2 456 5 500 2 456
A70838 EAKR Vesisiirtokuviointituotteiden kehitystyö 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 22.4.2015 2.11.2015 AUTOVARUSTAMO VAN CENTER  20 000 0 40 000 0
A70839 EAKR Kospirt Oy:n tuotantomenetelmien kehittäminen ja automatisointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 8.5.2015 31.12.2019 KOSPIRT OY  75 550 0 75 550 0
A70840 EAKR Palvelualueen uusi suunta - Keminmaan logistiikka- ja liiketoiminta-alueen toimintaedellytysten luominen ja kehittäminen 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 16.3.2015 15.6.2016 Keminmaan kunta  41 160 26 995 68 600 44 992
A70841 EAKR Venematkailu ja satamahanke. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.11.2014 31.12.2019 SAIMAAN VUOKRAVENHO OY  47 180 45 637 47 180 45 637
A70842 EAKR Kansainvälistymisvalmiuksien kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.4.2015 15.4.2016 JOENSUUN SÄNKYTEHDAS OY  57 000 57 000 57 000 57 000
A70845 EAKR Muotoilutoimisto Rissanen / Pekkanen yrityksen kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.11.2014 31.8.2016 MUOTOILUTOIMISTO RISSANEN / PEKKANEN AVOIN YHTIÖ  10 690 4 502 10 690 4 502
A70846 EAKR Teräsportaiden suunnittelun automatisointi ja tuotannon tehostaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.12.2014 31.12.2016 LK PORRAS OY  100 080 90 955 100 080 90 955
A70847 EAKR JAMIX KEHITTÄMIS- JA KANSAINVÄLISTYMISHANKE RUOTSI 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.8.2014 31.12.2015 JAMIX OY  48 900 48 106 48 900 48 106
A70849 EAKR Tuotannon kehittäminen 2015-2017 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2015 31.12.2018 SISUWOOD OY2034683-4  147 960 131 807 147 960 131 807
A70850 EAKR Kaavateiden liikennejärjestelyt Juhannuskallion kohdalla 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.5.2015 31.12.2016 Kuusamon kaupunki  496 880 446 368 1 242 200 1 115 920
A70852 EAKR Kansainvälistymisvalmiuksien kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2015 31.12.2016 DORANOVA OY  66 100 60 360 66 100 60 360
A70854 EAKR Kalajoenseudun palveluliiketoiminnan kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 16.2.2015 31.12.2018 Kalajoen kaupunki  273 000 269 447 343 166 347 924
A70855 EAKR NTH-Kehi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.10.2014 30.12.2016 NAPAPIIRIN TEOLLISUUSHUOLTO OY  49 000 29 415 49 000 29 415
A70856 EAKR Tuotekehityspalveluiden ja kalustebrändin kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 29.10.2014 30.8.2018 INNOVOIMALA OY  9 870 0 21 870 0
A70858 EAKR Tapahtumatekniikan laajentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.6.2015 26.6.2016 NORTHERN SOUND OY  10 860 10 860 10 860 10 860
A70859 EAKR Ekovista tuotesarjan kansainvälinen lanseeraus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 7.5.2015 31.12.2017 EKOVISTA OY  40 000 0 40 000 0
A70861 EAKR Wakeformers Obstacles 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.5.2015 31.12.2017 VESIURHEILUKESKUS OY  33 220 21 507 33 220 21 507
A70869 EAKR Hyvinvointikumppanuus 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2015 31.8.2017 Saimaan ammattikorkeakoulu Oy  249 810 238 997 352 376 341 428
A70879 EAKR Hublet-palvelun tuottamisen (service operations) kehityshanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 27.2.2015 31.12.2016 HUBLET OY  45 000 0 45 000 0
A70881 EAKR Pyhäjoelta virtaa -kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.5.2015 30.4.2018 Pyhäjoen kunta  189 756 182 183 271 080 260 261
A70884 EAKR Kansainvälisen verkkoliiketoiminnan palvelukonseptin uudistus 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.8.2015 30.9.2016 PETCONS OY / TACKLA PRO  35 350 34 510 35 350 34 510
A70888 EAKR Soma Media PopUp TV 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.3.2015 29.2.2016 SOMA MEDIA OY  19 750 11 418 19 750 11 418
A70891 EAKR E Avenue Oy:n kasvuhanke 2015 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.3.2015 31.12.2016 E AVENUE OYE AVENUE OY  157 190 135 657 157 190 135 657
A70893 EAKR Uusien nanokiteisten ohutkalvojen valmistus- ja tutkimusmenetelmien kehitys perustuen pulssilaserteknologiaan 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.1.2015 31.12.2017 PICODEON LTD OY  124 600 124 599 124 600 124 599
A70894 EAKR Kaupallistamisprojekti tuotteille, joilla voidaan kustannustehokkaasti valmistaa proteiineja lääketeollisuuden ja diagnostiikan tarpeisiin 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.3.2015 30.9.2016 BIOSILTA OY  52 400 11 781 52 400 11 781
A70895 EAKR IoT tuote (SKIIOT) 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.5.2015 31.3.2016 EXIOPS OYEXIOPS  59 680 59 680 59 680 59 680
A70896 EAKR Asiakasymmärryksen ja palveluinnovaatioiden äärellä Etelä-Savossa 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  183 720 122 499 260 270 184 521
A70899 EAKR Bioenergiatoimijoiden vientiprojektiosaaminen - CFB 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.6.2015 31.8.2017 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  187 856 177 064 275 632 262 195
A70900 EAKR Savonlinna Destination - Visit Saimaa 2020 (SD2020) 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.4.2015 31.3.2017 Savonlinnan Yrityspalvelut Oy  611 573 586 302 887 006 856 511
A70902 EAKR Tuotekehityshanke A 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.8.2015 31.7.2016 BRO BONO OYJUUSO SORJONEN  8 620 6 214 8 620 6 214
A70903 EAKR Tuotantolaitoksen tuotannon, automaation sekä ympäristötehokkuuden parantaminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.1.2015 31.12.2016 HIEKKAPOJAT OY  121 230 121 230 121 230 121 230
A70904 EAKR Bittisiirto Oy:n järjestelmien ja mobiilisovelluksen kehittämishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.6.2015 31.12.2016 BITTISIIRTO OY  50 250 31 645 50 250 31 645
A70908 EAKR Jymy-luomujäätelön kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.6.2015 30.6.2018 SUOMISEN MAITO OY  50 000 36 569 50 000 36 569
A70909 EAKR Design-turvatuotteiden vienti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.6.2015 30.6.2016 SAFEWITHME OY  48 470 47 085 48 470 47 085
A70910 EAKR Tuotantotoiminnan aloittaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.11.2014 31.12.2016 HILLAMEL OY  25 500 24 134 25 500 24 134
A70911 EAKR Kuumapuriste linjaston kehittäminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.2.2015 31.12.2017 MERIKARVIAN LVI-TUOTE OY  282 860 282 671 282 860 282 671
A70912 EAKR Lähi- ja villiruoan matkailullinen hyödyntäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2014 31.12.2017 SAIJA OY  61 200 41 493 61 200 41 493
A70913 EAKR Aurime coolBOX kehittämishanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.7.2015 31.3.2016 AURIME OY  18 120 9 135 18 120 9 135
A70914 EAKR Yrityksen kehittämishanke v. 2014-2017. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.10.2014 30.6.2019 GREENSTAR HOTELS OY  176 500 176 152 176 500 176 152
A70918 EAKR Joustavan palvelukonseptin kehittäminen ja kv-valmiuksien rakentaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.3.2015 31.12.2017 PREMEKA OY  136 810 71 711 136 810 71 711
A70919 EAKR Kone ja laite investointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.6.2015 30.5.2016 FINSE OY  134 000 118 773 134 000 118 773
A70920 EAKR ELE KEHITYS 2015-2016 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.3.2015 31.12.2017 ELE-ONE OYELE-ONE OY  53 290 52 518 53 290 52 518
A70921 EAKR Uudenlaisen kuivan silmän laitteiston validointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2015 EXPERIMENTICA OY  81 720 73 673 81 720 73 673
A70922 EAKR Wapco 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.6.2015 31.12.2017 SOFELTECH OY  34 173 31 264 34 173 31 264
A70925 EAKR Omasähkölaitoksen sarjatuotannon kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.4.2015 31.12.2016 VOLTER OYJARNO HAAPAKOSKI  66 070 43 282 66 070 43 282
A70926 EAKR Teollisuuden ydinvoimaklusterin kehittäminen - Oulu 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.4.2015 30.9.2016 FINNUCLEAR RY  99 820 99 817 111 228 107 501
A70927 EAKR Ydinvoima-alan sähköinen materiaalikirjasto pk-sektorille 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2015 31.12.2017 FINNUCLEAR RY  171 620 171 382 191 237 190 640
A70928 EAKR Kotimaisuusasteen maksimointi 2015-2017 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.5.2015 31.5.2018 OULUN KAUPPAKAMARI  141 432 137 397 171 432 197 397
A70929 EAKR RAILA 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.5.2015 31.12.2017 V.A.V. GROUP OY  305 750 269 526 305 750 269 526
A70930 EAKR Projektinhallintaohjelmiston kehittämisprojekti 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2015 31.12.2017 GRYNOS OY  73 250 40 750 73 250 40 750
A70934 EAKR Data­-analytiikkaan ja raportointiin liittyvän ohjelmiston kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.7.2015 31.12.2016 REVON SOLUTIONS OY  20 000 20 000 20 000 20 000
A70935 EAKR Kasvu- ja kansainvälistymishanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.6.2015 30.6.2017 FERROPLAN OYFERROPLAN OY  57 900 41 395 57 900 41 395
A70936 EAKR Tuottavuutta, innovaatioita ja parempaa vuorovaikusta työhyvinvoinnin digitaalivalmennuksella. Digitaalinen Läsnäolosta luovuuteen ¿valmennus mahdollistaa ennaltaehkäisevällä stressinhallinnalla tehokkaamman, luovemman ja menestyneemmän liiketoiminnan sekä hyvinvoivat työntekijät 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.7.2015 30.4.2021 MIELEN MELODIAT OY  128 300 111 126 128 300 111 126
A70937 EAKR Alumiinin laserhitsauslaitteiston rakentaminen sekä hitsauksen opettelu ja laadukkaiden ajoparametrien vakiinnuttaminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.2.2015 31.3.2016 OY HOLLMEN & CO  32 600 30 307 32 600 30 307
A70938 EAKR Utveckling av exporten, Lean Management och effektivering av interna verktyg 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.2.2015 30.11.2016 OY SIMONS ELEMENT AB  30 500 27 472 30 500 27 472
A70939 EAKR TiTo 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 7.4.2015 15.10.2016 NORDIC TANK OULU OY  110 000 0 110 000 0
A70940 EAKR Toiminnan laajentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.4.2015 30.12.2016 STEEL-PRISMA-METALLIT OY  166 200 166 200 166 200 166 200
A70943 EAKR tuotantolinjojen tehostaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.8.2015 31.3.2017 BEST GLASS OY  190 000 190 000 190 000 190 000
A70945 EAKR Exreport Dashboard mittarit 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 12.7.2015 30.6.2016 NEOTIDE AB  23 805 0 23 805 0
A70948 EAKR Toimitilojen laajentaminen sekä kone ja laite hankinnat 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.5.2015 31.12.2018 JOROS OY  779 190 685 109 779 190 685 109
A70949 EAKR Oy Raudus Ab Koivusahalinjan rakentaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.1.2015 1.3.2017 OY RAUDUS AB  94 150 47 660 94 150 47 660
A70950 EAKR StarMaker levenevä aura 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.10.2014 30.6.2017 J L MACHINE OY  29 850 24 789 29 850 24 789
A70952 EAKR All Signs Point to the Arctic 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.8.2015 31.1.2018 ROVANIEMEN KEHITYS OY  399 945 399 945 571 352 571 352
A70960 EAKR Olkapääkonsepti / Eco-line - kehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.1.2015 31.12.2016 DAVID HEALTH SOLUTIONS OY  198 290 180 790 198 290 180 790
A70967 EAKR KymiRing 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.5.2015 31.12.2019 KYMIRING OYC/O RANTALAINEN & TALSI OY  500 140 199 818 1 973 000 199 818
A70969 EAKR Aplivi-tuotekehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.4.2015 28.2.2017 VAAJAKOSKEN SÄHKÖ- JA PUTKIPALVELU OY  23 000 23 000 23 000 23 000
A70970 EAKR Bokfix maskiner och webb 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.8.2015 10.8.2016 AB BOKBINDERI - KIRJANSITOMO BOKFIX OY  8 500 8 498 8 500 8 498
A70971 EAKR Uusien ohjelmistotuotteiden ja -palveluiden, sekä markkinoinnin ja tuotantomenetelmien kehittäminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.3.2015 30.10.2017 TIETOHIPPU OY  39 440 36 966 39 440 36 966
A70972 EAKR PIMA kohteet EU ja Kiinassa: osallistumismahdollisuuksien selvittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.4.2014 30.6.2016 SAVATERRA OY  31 000 31 000 31 000 31 000
A70974 EAKR Lempi Löylykivi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.2.2015 31.12.2015 RITOSTONE OY  11 330 2 721 11 330 2 721
A70975 EAKR Finnpulp Oy:n biotuotetehtaan toimintaedellytysten selvittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.6.2015 3.7.2016 FINNPULP OY  573 140 570 566 573 140 570 566
A70976 EAKR Elementit-E Oy:n tuotannon, tuotesuunnittelun ja toiminnan ohjauksen kehittäminen. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.9.2015 31.12.2017 ELEMENTIT-E OY  84 060 84 060 84 060 84 060
A70978 EAKR QR-code verkkosovellutus, AV-huoltosofta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.7.2015 31.12.2015 TOIMISTO PARI OY  8 440 5 750 8 440 5 750
A70979 EAKR KASVU -kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.8.2015 31.5.2017 OSUUSKUNTA STUDIO KELKKA  34 500 34 336 34 500 34 336
A70980 EAKR Teollisuus Tasanto Oy:n Liiketoiminnan kehittäminen ja kasvu 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.5.2015 30.6.2017 TEOLLISUUS TASANTO OY  25 600 18 610 25 600 18 610
A70983 EAKR Forlog - Varastohallinta ja logistiikkasovellus metsäalalle 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.5.2015 31.5.2016 FORNELLO OYFORNELLO OY  16 250 16 250 16 250 16 250
A70986 EAKR Ergorestin kasvuohjelma 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2015 30.6.2018 ERGOREST OY  38 610 24 530 38 610 24 530
A70987 EAKR Teräsmyynti 2015 - 2017 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.5.2015 31.12.2017 NURMEKSEN TERÄSMYYNTI OY  16 100 13 867 16 100 13 867
A70988 EAKR Pienpanimon kapasiteetin lisääminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.5.2015 30.6.2016 ISO-KALLAN PANIMO OY  28 000 28 000 28 000 28 000
A70989 EAKR Mad Professor Amplification vienti 2016 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.7.2015 31.12.2016 MAD PROFESSOR AMPLIFICATION OY  38 900 30 913 38 900 30 913
A70990 EAKR Laajennushanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.5.2015 31.12.2017 POROKYLÄN LEIPOMO  429 230 424 395 429 230 424 395
A70991 EAKR Uutuustuotteen viennin kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.2.2015 31.12.2018 LEHTONIEMEN METALLI KY  166 090 100 359 166 090 100 359
A70992 EAKR Varaston, myynnin ja tuotannonohjauksen järjestelmä 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 20.7.2015 19.7.2017 LOGOVISA OY  30 600 0 30 600 0
A70993 EAKR Organisaation monikanavaoppimisen konseptointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2015 31.5.2016 CORENDO OY  16 750 16 750 16 750 16 750
A70995 EAKR Riikinnevantien perusparantaminen 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 15.9.2015 31.12.2016 Keski-Savon Jätehuolto liikelaitoskuntayhtymä  488 840 488 840 977 680 977 680
A70998 EAKR Paperilanka 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.2.2015 31.12.2016 SPINNOVA OY  207 630 201 630 207 630 201 630
A70999 EAKR JOPOX kansainvälistymisen esiselvitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.5.2015 28.2.2017 JOPOX OY  48 000 35 089 48 000 35 089
A71000 EAKR Seitsemän tähden yritysyhteisö 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.6.2015 31.5.2017 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  84 956 60 257 141 594 100 428
A71001 EAKR Lean Startup - Ketterä kehittämisohjelma 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.2.2015 31.1.2017 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  167 822 162 146 237 028 231 092
A71006 EAKR Russia Business Point 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2015 31.12.2017 Linnan Kehitys Oy  144 000 132 011 220 000 188 587
A71009 EAKR Raw Gamebusiness to Kymenlaakso - Raakapeli 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.7.2015 30.4.2018 Cursor Oy  196 789 160 670 281 126 229 528
A71010 EAKR KymiRing liiketoiminnan luominen ja kehittäminen 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.7.2015 29.2.2016 Kouvola Innovation Oy  119 999 119 999 154 284 154 285
A71011 EAKR FitnessBooker 3.0 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.4.2015 30.4.2016 TOOLTIP OY  33 600 0 33 600 0
A71014 EAKR Tuotanto investointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.6.2015 31.12.2016 MAALAAMO LEHIKOINEN OY  46 550 46 550 46 550 46 550
A71015 EAKR Kontionloikka Oy:n kehitysinvestointi ja liiketoiminnan käynnistäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2015 31.5.2017 KONTIONLOIKKA OY  57 500 14 293 115 000 14 293
A71016 EAKR eOpiferum -palvelukonsepti 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.9.2015 31.5.2017 OPIFERUM OY  16 000 12 275 16 000 12 275
A71017 EAKR Levi Rally Center Oy:n toiminnan laajentaminen ja kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.8.2014 20.8.2016 LEVI RALLY CENTER OY  134 750 134 750 134 750 134 750
A71018 EAKR Väliovien karmilinja 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.5.2015 31.12.2016 PYHÄNNÄN PUU-TOP OY  207 000 199 880 207 000 199 880
A71020 EAKR Kansainvälistymisen aloittaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.6.2015 30.6.2017 VALAISIN GRÖNLUND OY  43 000 39 263 43 000 39 263
A71021 EAKR Pesulan toiminnan tehostaminen ja energiatehokkuuden parantaminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.10.2014 31.12.2015 KITTILÄN PESULA OY  21 000 13 955 21 000 13 955
A71023 EAKR Uusien avaintuotteiden kehitys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.10.2014 31.8.2016 ELEHUOLTO OY  22 620 22 620 22 620 22 620
A71025 EAKR Lomahuoneistojen rakentaminen Joulupukin Pajakylään Napapiirille 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.2.2015 31.12.2017 OLAVI POKKA OY  677 040 574 975 677 040 574 975
A71026 EAKR SantaPark Arctic World - valmisteluhanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.8.2015 31.3.2016 SANTAPARK OY  18 450 18 450 18 450 18 450
A71028 EAKR Tuotannon tehostaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2015 18.9.2016 MAAKASI OY  65 550 65 074 65 550 65 074
A71032 EAKR Vientitoiminnan aloitukseen liittyvät valmistelut 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.6.2015 31.12.2016 OCUSPECTO OY  44 900 29 157 44 900 29 157
A71033 EAKR Yrityksen kehittämishanke - Venäjän markkinan selvitystyö 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.9.2015 1.9.2016 ISKAS OY  21 500 10 493 21 500 10 493
A71039 EAKR Granulaattori 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2015 30.6.2016 FL-PIPE AB  71 750 71 750 71 750 71 750
A71040 EAKR Uudistunut Ora2016 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.6.2015 31.8.2016 OY ORASEL AB  27 430 26 329 27 430 26 329
A71042 EAKR Liiketoiminnan laajentaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.6.2015 31.10.2016 SÄHKÖLIIKE WATTISET OY  85 000 75 000 85 000 75 000
A71043 EAKR 3G Vuodemonitori 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.3.2014 31.12.2016 EMFIT OY  59 910 44 864 59 910 44 864
A71044 EAKR OmniDonum 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.9.2015 30.6.2018 ANSIO GLOBAL GOODS OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A71047 EAKR PARASTA PAKKASESTA 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.5.2015 31.12.2017 MOILAS LEIPOMO OY  600 000 548 109 600 000 548 109
A71048 EAKR PAAKARISTA PAKKASEEN, OSA KAKSI. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.7.2015 31.12.2016 MOILAS-KIINTEISTÖ PAAKARINPOLKU 1 OY  160 000 160 000 160 000 160 000
A71049 EAKR Verkkosivujen ja digitaalisen markkinoinnin sisällöntuotannon konseptointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.8.2015 31.5.2017 HEREA OYHIENOSÄÄTÖ COACHING OY  15 370 13 270 15 370 13 270
A71050 EAKR AC hallinnon ja palvelun kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.6.2014 30.6.2016 ARFFMAN CONSULTING OY  29 500 28 290 29 500 28 290
A71051 EAKR Multifuel -polttoaineenkäsittely 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.9.2015 30.11.2016 MAB POWERTEC OY  88 100 40 640 148 100 40 640
A71052 EAKR Olli apuvälineiden kansainvälistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 21.1.2015 31.12.2016 SANIFRAM OY  15 000 0 15 000 0
A71053 EAKR Terassin lasittaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.5.2015 15.6.2016 SÄRKKÄIN PIHVIRAVINTOLA OYRAVINTOLA PIHVITUPA  15 295 15 295 15 295 15 295
A71054 EAKR Full Scope Solutions 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.9.2015 31.3.2017 LAITEX OYLAITEX OY  218 050 176 551 218 050 176 551
A71055 EAKR Digilehtikoneen toteuttaminen ja kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.9.2015 30.9.2017 DAMEX MULTIMEDIA OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A71056 EAKR Särmäyspuristimen hankinta 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2015 1.2.2016 PRO SÄRMÄYS  14 000 14 000 14 000 14 000
A71057 EAKR NewAgPa 2016 - Uuden, ketterän organisaatio- ja toimintamallin kehittämisellä kasvumahdollisuuksia ja vientivalmiuksia 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.3.2015 28.2.2019 PAINETEHO OY  220 750 85 361 220 750 85 361
A71058 EAKR GrowPLUS 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.3.2015 31.5.2018 HÖGFORSGST OY  376 920 376 920 376 920 376 920
A71059 EAKR Kuopion Monirakennus - kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.4.2015 31.5.2017 KUOPION MONIRAKENNUS OY  87 920 86 024 87 920 86 024
A71060 EAKR Teollisen toiminnan kehittäminen, tuotantojärjestelmän ja johtamisjärjestelmän infrastruktuurin kehittäminen ja käyttöönotto tuottavuuden ja kasvun edellytysten parantamiseksi. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.5.2015 30.8.2017 NEWICON OY  195 860 184 004 195 860 184 004
A71061 EAKR Glade 2015-2016 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.6.2015 31.12.2016 BERRYGLADE OY  164 470 163 395 164 470 163 395
A71065 EAKR Liiketoiminnan kehittäminen, viennin aloittaminen (metalli). 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2014 31.12.2017 LATTA-AIHIO OY  15 670 8 160 15 670 8 160
A71066 EAKR Tuotannon ja logistiikan kehittäminen Finn Spring Oy:lle ja Finn Spring konsernin liiketoiminnan kehittämis- ja koulutushanke. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.11.2014 31.12.2016 FINN SPRING OY  106 750 106 750 106 750 106 750
A71067 EAKR Ulkomaankaupan avaaminen Ranskaan 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 19.5.2015 30.4.2017 GARDEN GRILLHOUSE KY  7 000 0 7 000 0
A71072 EAKR Liiketoiminnan kehittämishanke kansainvälisille markkinoille 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.5.2015 30.6.2017 FIN DOOR OY  50 500 50 500 50 500 50 500
A71073 EAKR Uuden tiedon ja osaamisen avulla toteutetaan yrityksen liiketoiminnan laajentaminen ja uudistaminen vaativan valmistuksen yritysten (Hanhivi -project, Äänekoski biotuotetehdas -projekti, Neste oil Mainetance agreement jne.) vaateiden mukaiseksi. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.4.2015 30.12.2017 PEPT OY AB  53 500 35 816 53 500 35 816
A71074 EAKR Kansainväliset kanavat tilatuille dokumenteille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2015 30.6.2016 NEW DAWN OY  4 010 4 010 4 010 4 010
A71076 EAKR 3D-valmistuksen innovaatiokeskittymä 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.6.2015 30.4.2017 Cursor Oy  300 165 273 795 427 804 391 136
A71079 EAKR PLM Improvement Schedule 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.5.2015 2.2.2016 OPTOMED OY  20 550 20 550 20 550 20 550
A71080 EAKR H3O Markkinointi Oy:n liiketoiminnan kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2015 30.6.2016 H3O MARKKINOINTI OY  6 440 6 165 6 440 6 165
A71081 EAKR Gedigo Oy piece of Finland 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2015 30.7.2018 GEDIGO OY AB  47 000 40 745 47 000 40 745
A71082 EAKR Chementors Goes Global II 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.9.2015 31.12.2016 CHEMENTORS OY  49 960 46 929 49 960 46 929
A71083 EAKR Sähköinen palvelu osaamisintensiivisten palvelujen kehittämiseen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.10.2015 31.12.2016 ECONIA YRITYSPALVELUT OY  23 710 23 637 23 710 23 637
A71084 EAKR Koneistuskaluston monipuolistaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.8.2015 31.12.2016 TORMETS OY  137 500 135 141 137 500 135 141
A71086 EAKR Palveluiden kehittäminen uuden liiketoiminnan perustana - NEW SERVICE SOLUTIONS (NSS) 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.4.2015 31.3.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  128 990 126 796 214 984 211 328
A71087 EAKR Saimaa Start Up 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.6.2015 31.7.2017 Savonlinnan Hankekehitys Oy  178 941 163 540 282 236 258 019
A71089 EAKR Tecwill Oy:n kehittämishanke 2015-17 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.6.2015 30.6.2018 TECWILL OY  228 600 211 905 228 600 211 905
A71090 EAKR Fin-Turbo Oy - Ahdin teknologian valmistus- ja kehitys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.7.2015 29.12.2017 FIN-TURBO OY  20 440 10 500 20 440 10 500
A71091 EAKR FMG ja Venäjän markkinat 2016 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2016 30.11.2017 LLP FARM MACHINERY GROUP OY  53 250 35 650 53 250 35 650
A71092 EAKR Elintarvikkeiden valmistuksessa tarvittavien koneiden investointi. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.5.2015 31.12.2018 NIKOLAI JÄÄTELÖT OY  17 750 11 042 17 750 11 042
A71093 EAKR Ortoilmakuvaukseen soveltuva kuvauskopteri sekä sillä otettujen ilmakuvien jalostukseen soveltuvat ohjelmistot. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.8.2015 31.12.2015 INNO-CAD OY  15 780 15 548 15 780 15 548
A71094 EAKR NewCaboat - uuden sukupolven kelluvien lauttojen ja asuntolauttojen tuotekehityksellä uutta liiketoimintaa 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.5.2015 31.12.2018 CABOAT OY  71 300 67 026 71 300 67 026
A71095 EAKR Nordic automatisation 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.4.2015 31.10.2017 FINMEAS OY  50 200 50 199 50 200 50 199
A71096 EAKR Tuotannon kehittäminen, jalostusarvon nosto ja tuotannon tehokkuuden lisäys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.4.2015 1.4.2016 KUOPION RAKENNUSTARVIKE OY / RT-KALUSTE  32 800 30 994 32 800 30 994
A71098 EAKR A-tikas / nokkakärryn kehitys ja kaupallistaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 12.6.2015 30.3.2016 DARWIN DEXER INNOVATIONS OY  21 450 0 21 450 0
A71100 EAKR Kosteusmittauslaitteet tuotantolinjoille 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.7.2015 31.5.2017 PELLOPUU OY  87 500 87 500 87 500 87 500
A71101 EAKR Tuotannon koneinvestointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.6.2015 30.9.2016 OK-VISE OY  46 000 43 632 46 000 43 632
A71102 EAKR Yrityspalvelu Hollström Oy:n liiketoiminnan ja palveluiden kehittäminen II 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.6.2015 28.2.2016 YRITYSPALVELU HOLLSTRÖM OY  11 500 10 700 11 500 10 700
A71106 EAKR Kasvua Kymenlaaksoon matkailuinvestoinneilla 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2015 30.6.2017 Cursor Oy  299 786 288 058 548 729 527 371
A71108 EAKR Rengasprofiilin mittauslaite 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.9.2015 31.8.2016 BD TESTING OY  54 720 54 720 54 720 54 720
A71109 EAKR Tetrimäki Oy:n vientitoiminnan kehittäminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.6.2015 31.3.2018 TETRIMÄKI OY  88 570 17 614 88 570 17 614
A71110 EAKR Kotidata Huolenpitopalvelu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.9.2015 31.3.2017 KESKI-SUOMEN KOTIDATA OY  53 200 53 021 53 200 53 021
A71112 EAKR Valmistuksen automatisointi ja digitalisointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.6.2015 30.6.2016 OY METALLILASI LINDQVIST AB  92 750 75 611 92 750 75 611
A71113 EAKR Reumasairauksien hoidon vaikuttavuuden seurantapalvelu 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.7.2015 31.8.2019 VAHVERO SYMBIOSIS OY  71 370 24 440 71 370 24 440
A71114 EAKR Liemilinjaston kansainvälistymishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2015 31.12.2017 COCTIO OY  440 150 339 804 440 150 339 804
A71115 EAKR Juhta Oy:n investointi- ja kehittämishanke 2015 - 2017 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.6.2015 31.12.2017 JUHTA OY  163 920 108 519 163 920 108 519
A71116 EAKR Eko-Aims Oy:n kehittäminen ja investoinnit 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.9.2015 30.6.2019 EKO-AIMS OY  336 200 336 200 336 200 336 200
A71117 EAKR TEKNO2015 1 Keski-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.11.2015 30.9.2018 Kokkolanseudun Kehitys Oy  284 000 252 721 355 001 315 901
A71118 EAKR Happy Card 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 18.9.2015 30.9.2018 HAPPY DAY MARKETING OY  73 135 31 674 73 135 31 674
A71119 EAKR Makeisten vientimahdollisuuksien selvittäminen ja markkinakartoitus Saksassa, Hollannissa, Ruotissa ja Norjassa. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.9.2015 31.5.2016 FINLANDIA CANDY OY  44 600 44 600 44 600 44 600
A71120 EAKR Kuitupohjaiset, korkean jalostusasteen ruokatuotteet kansainvälisille markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 20.10.2015 30.10.2017 NAANTALIN RUOKAMESTARIT OY  50 000 0 50 000 0
A71121 EAKR K. Leivon Leipomon viennin vauhdittaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.7.2015 28.2.2018 K.LEIVON LEIPOMO OY  33 470 26 892 33 470 26 892
A71122 EAKR Teollisuushallin rakentaminen elementtitehdasta varten 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.4.2015 28.3.2017 KUHMON SAMPO KIINTEISTÖT OY  404 210 378 632 865 895 762 696
A71124 EAKR Uusi koneistamo 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2015 30.8.2016 RAAHEN KONEPAJATYÖ OY  499 884 499 884 499 884 499 884
A71125 EAKR UUSIEN MASSIIVIPUURUNKOISTEN TASO- JA TILAELEMENTTIEN TUOTANNON KÄYNNISTÄMISEN KEHITTÄMISHANKE 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.7.2015 31.12.2018 ELEMENTTI SAMPO OYC/O TILI- JA TARKASTUS ARI PIIRAINEN  386 440 315 648 386 440 315 648
A71127 EAKR Inline tyhjiömuovauskoneyksikön kehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.10.2015 31.5.2016 OY PARLOK AB  22 250 22 250 22 250 22 250
A71128 EAKR Kestävän kaivostoiminnan arvoverkot 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.9.2015 30.11.2018 Savonia-ammattikorkeakoulu oy  448 402 448 402 615 870 640 574
A71129 EAKR VisitSaimaa & MikkeliRegion 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.3.2017 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  623 442 604 211 973 073 957 545
A71131 EAKR Uudella tekniikalla tuotanto kannattavaan kasvuun 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.10.2015 31.12.2017 KOKKOLAN LASER STEEL OY  332 500 259 921 332 500 259 921
A71132 EAKR Tuotannon investoinnit 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.6.2015 30.6.2017 MUOTTITUOTE GROUP OY  371 700 371 700 371 700 371 700
A71133 EAKR Kansainvälistä peli- ja elokuvaäänituotantoa Pohjois-Karjalaan 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2015 31.12.2018 SF SOUND OY  58 300 13 847 58 300 13 847
A71134 EAKR Aurealis Sveitsi ja EU. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2015 30.9.2016 AUREALIS OYAUREALIS LTD  95 050 90 810 95 050 90 810
A71135 EAKR Kilpailukyvyn parantaminen investoimalla uuteen laserkoneeseen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2015 31.12.2016 PELASER OY  238 500 208 639 238 500 667 839
A71136 EAKR Tuotantotehokkuuden nosto laitteistoinvestointien avulla 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.6.2015 31.12.2017 SEPA OY  1 495 000 1 495 000 1 495 000 1 495 000
A71137 EAKR Yrityksen kansainvälistymisen ja sähköisen liiketoiminnan kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.9.2015 30.6.2019 ARCTIC 8 SEASONS - TRAVEL OY  15 600 5 472 15 600 5 472
A71138 EAKR TELATTU (Teollisuuslaitteen tuotannollistaminen) 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.12.2014 30.6.2018 ENVIRONICS OY  199 550 160 245 199 550 160 245
A71139 EAKR DigiNyt 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.10.2015 30.6.2017 MAINOSTOIMISTO PRECIS OY  27 630 7 725 27 630 7 725
A71140 EAKR Suurtehollinen paperiteollisuuden LED-valon kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.9.2015 31.12.2017 MILL OPTICS OY  62 000 27 903 62 000 27 903
A71144 EAKR Rovaniemi Game Brewery 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2017 ROVANIEMEN KEHITYS OY  142 951 135 370 238 252 225 618
A71146 EAKR Kansainvälisen kaupan pilotointi ja aloittaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.9.2015 1.4.2017 OY EURO-TYRES FINLAND LTD  27 800 27 800 27 800 27 800
A71149 EAKR Digiverkot Venäjälle 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.4.2015 30.9.2016 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy  101 820 81 749 156 500 131 849
A71151 EAKR Treamer-mobiiliapplikaation ensiversion kehitys ja testaus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.9.2015 31.5.2016 TREAMER OY  31 570 31 570 31 570 31 570
A71152 EAKR Tuotteiden ja tuotantomenetelmien kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.10.2015 7.10.2017 KARVINEN, PETRITMI PETRI KARVINEN  53 000 27 667 53 000 27 667
A71153 EAKR Laatujärjestelmän luominen. Ruostumattoman teräksen peittausjärjestelmän ympäristövaatimusten mukaistaminen. Henkilöstön osaamistason parantaminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.1.2015 30.6.2017 WELDSYS OY  43 310 14 422 43 310 14 422
A71154 EAKR Vientiliiketoiminnan kehittämishanke. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.7.2015 30.9.2017 ONSTEEL OY  216 420 206 340 216 420 206 340
A71155 EAKR Wake: Kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.7.2015 31.12.2020 WAKE FISHING OY  50 000 39 590 50 000 39 590
A71156 EAKR Sancen Oy:n kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.7.2015 31.10.2016 SANCE-SANDELIN CONSULTING AND ENGINEERING OY  50 000 46 938 50 000 46 938
A71157 EAKR Sertifioidut liimapuurakenteet vientiin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 28.10.2015 30.4.2016 MAIKAAR KY  20 750 0 20 750 0
A71158 EAKR Vetrospace viennin kehitystoimet 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.10.2015 31.10.2017 VETROSPACE OY  50 000 40 065 50 000 40 065
A71159 EAKR Lapin luksusmatkailun kehitys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.10.2015 31.12.2017 LUXURY ACTION OY  73 300 73 300 73 300 73 300
A71160 EAKR Miilumachine 2017 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.4.2015 30.9.2018 MIILUMACHINE OY  692 500 692 500 692 500 692 500
A71161 EAKR ET2 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 21.7.2015 31.12.2016 SIRICO ELECTRONICS OY  36 460 0 36 460 0
A71163 EAKR Pohjoissavolaisen materiaalitehokkaan kiertotalouden liiketoiminta (KILIKE) 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.11.2015 28.2.2018 Lappeenrannan teknillinen yliopisto  435 765 420 427 622 523 600 609
A71164 EAKR Kansainvälistymisstrategia 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.11.2015 30.6.2016 EMONUM OY  60 060 59 551 60 060 59 551
A71165 EAKR YA! / Nordic Gateway 17-17-17 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2015 30.6.2019 SVENSKA ÖSTERBOTTENS FÖRBUND FÖR UTBILDNING OCH KUKULTUR / YRKESAKADEMIN I ÖSTERBOTTEN  192 013 184 557 240 017 240 016
A71166 EAKR LIITUKE, liiketoiminnan ja tuotteen kehittämisohjelma 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.11.2015 30.9.2016 FINNINNO OY  31 570 31 500 31 570 31 500
A71167 EAKR Uusi rinne Iso-Syötteelle 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.7.2015 30.6.2016 HIIHTOKESKUS ISO-SYÖTE OY  202 140 202 140 202 140 202 140
A71169 EAKR LAWLY-hanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.9.2015 30.8.2017 ENW MANAGEMENT OYENW MANAGEMENT OY  53 850 35 342 53 850 35 342
A71171 EAKR RamonEdge Oy Kansainvälistymisprojekti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2015 31.12.2017 RAMONEDGE OY  23 750 23 750 23 750 23 750
A71172 EAKR Kollektion 2016 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.10.2015 30.8.2017 OY BD MÖBEL AB  36 150 36 150 36 150 36 150
A71173 EAKR Korona Kasvu 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2015 31.10.2017 P.K. AURINGONPIMENNYS OY  202 930 125 845 202 930 125 845
A71174 EAKR RaTechPlus - teknologiainvestoinneilla ja kehittämispanostuksilla Ratesteel Oy hitsattujen rakenteiden kilpailukykyiseksi edelläkävijäyritykseksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.8.2015 31.12.2019 RATESTEEL OY  454 970 452 463 454 970 452 463
A71175 EAKR Taktiko - taktisen valmennuksen menetelmä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.9.2015 31.12.2016 TAKTIKO SOLUTIONS OY  46 000 42 518 46 000 42 518
A71176 EAKR Venekuomujen suunnittelun ja tuotteen kehittäminen. Tuotannon kapasiteetin ja tuottavuuden kasvattaminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.3.2015 1.12.2019 VA-VARUSTE OY  224 560 184 673 224 560 184 673
A71177 EAKR TahkoClub 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.10.2015 31.3.2017 SETTLER DEVELOPMENT OY  31 090 17 288 31 090 17 288
A71178 EAKR Telakaivinkoneen joustava monikäyttöalusta 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2014 15.12.2018 PKP FLEX OY  101 070 72 930 101 070 72 930
A71179 EAKR Sahakonetehdas 2020 - vaihe 1 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.3.2015 31.12.2017 VEISTO OY  808 250 763 821 808 250 763 821
A71184 EAKR Kuhmon Betoni uuteen aikaan - kehittämisprojekti 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.6.2015 31.3.2018 KUHMON BETONI OY  83 475 40 120 83 475 40 120
A71185 EAKR Liiketoiminnan siirto ja kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.10.2014 31.3.2016 JUKKOLA SYSTEMS OY  17 950 16 233 17 950 16 233
A71186 EAKR Verkoston kartoitus, palveluliiketoiminnan kehittäminen ja konseptointi Styroxjätteen kierrättämiseen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2015 30.6.2019 PS PROCESSING OY  50 000 39 550 50 000 39 550
A71187 EAKR CNC- Sorvauskeskus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.9.2015 31.3.2016 RICOMIX OY  33 300 33 300 33 300 33 300
A71192 EAKR Siirtolaitteiden kahittäminen ja valmistus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.9.2014 31.12.2016 KASKITEK OY  63 100 62 419 63 100 62 419
A71194 EAKR ServGloVara - Servicepoint Kuopio Oy:n kansainvälistymisen ja liiketoiminnan uudistamisen suunnittelu valmistelurahoituksella 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.10.2015 31.3.2016 SERVICEPOINT KUOPIO OY  39 000 39 000 39 000 39 000
A71195 EAKR EP 2015 Äänekoski_productivity 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.6.2015 30.9.2019 EARTHPAC OY  1 138 500 499 785 1 138 500 499 785
A71196 EAKR Laadunvarmistus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 4.9.2015 31.12.2017 METALLIKONEPAJA K. NIEMELÄ  6 940 0 6 940 0
A71197 EAKR Utveckling av visuella element och funktionsmodell för restauranginredning 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.11.2015 31.3.2016 FRIENDS & BURGERS OY AB  12 380 11 650 12 380 11 650
A71198 EAKR Utvecklande av baracktillverkning 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.11.2015 31.5.2016 AB V-LIFT OY  6 250 3 706 6 250 3 706
A71199 EAKR Operaatio nivelhiiri 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2015 30.9.2016 J. TAINIO OY  10 500 8 113 10 500 8 113
A71200 EAKR Valmisteluhanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.10.2015 28.2.2016 AJL-ENGINEERING OY  7 850 4 736 7 850 4 736
A71202 EAKR Renssi International Marketing 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.10.2015 30.4.2018 KAARINAN TR-TYÖSTÖ OY  50 000 41 262 50 000 41 262
A71204 EAKR Tuoteperheen kehitystyö 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.9.2015 31.12.2016 ATI-TERÄS OY  31 000 17 930 31 000 17 930
A71205 EAKR Matkailullisesti monipuolinen - kansainvälistyvä Oulun alue, ATTRACTIVE OULU REGION 2018 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2015 31.8.2018 Humanpolis Oy  1 539 997 1 454 392 1 940 739 1 882 678
A71206 EAKR Sähköinen liiketoiminta osaksi Korpikartanon kokonaisvaltaista liiketoimintaa ja myyntipalvelua. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.6.2014 30.11.2016 HOTELLI KORPIKARTANO  22 380 20 250 22 380 20 250
A71207 EAKR Tuotekehitys- ja kansainvälistymishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2015 31.3.2017 AKSOVAARA OY  46 820 9 145 46 820 9 145
A71208 EAKR Asiantuntijapalveluiden kehittäminen osaksi Lapin Metsäpalveluja 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.7.2015 20.7.2016 SAFARTICA OY  9 680 5 343 9 680 5 343
A71209 EAKR Puhtaanapidon konseptin kehitys matkailuun. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.8.2015 31.12.2016 CLEAN AND SAFE LAPPALAINEN OY  28 370 21 353 28 370 21 353
A71210 EAKR Pielispakari 2015 - 2017 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.3.2015 31.12.2017 PIELISPAKARI OY  150 640 77 667 150 640 77 667
A71211 EAKR Vaimennintuotannon automatisointi sekä henkilökunnan kouluttaminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.11.2014 30.6.2017 MASIJET OY  44 800 24 394 44 800 24 394
A71212 EAKR Matkapuhelimen käytön etähallinta- ja ohjausjärjestelmä. Introme Oy:n tuotenimi Ruutuvahti. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.11.2014 31.12.2017 INTROME OY  42 120 17 367 42 120 17 367
A71214 EAKR Huippujoukkue huippuvireeseen!¿ Triotec Oy:n kansainvälistymisvalmiuksien, johtamisen, asiakasosaamisen sekä tuotannon kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.11.2015 31.10.2017 TRIOTEC OY  42 000 20 713 42 000 20 713
A71215 EAKR Uusien liiketoimintojen kehittäminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.6.2015 31.12.2019 TÄHTIPISTE OY  103 520 42 020 103 520 42 020
A71216 EAKR VASEK / Nordic Gateway 17-17-17 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2015 30.6.2019 VAASANSEUDUN KEHITYS OY  137 102 128 729 171 378 160 914
A71217 EAKR Nordic Gateway 17-17-17 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2015 30.6.2019 OSUUSKUNTA VIEXPO  111 972 111 972 139 965 139 965
A71221 EAKR Räjähdeainetuotannon kasvattaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.10.2014 31.3.2016 PYYLAHTI OY  83 470 66 870 83 470 66 870
A71222 EAKR BONE INDEX YRITYKSEN KASVU 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.7.2015 30.4.2019 BONE INDEX FINLAND OY  265 820 260 661 265 820 260 661
A71223 EAKR Jokiväri Oy nopeaan kasvuun 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.12.2014 31.3.2019 JOKIVÄRI OY  130 890 119 862 130 890 119 862
A71224 EAKR Automaation ja tuotannon digitalisoinnin parannus 2015-2017 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.9.2015 31.12.2017 KET-MET OY  128 820 65 700 128 820 65 700
A71225 EAKR Tuotannon ja markkinoinnin kehittäminen turvaamaan yrityksen kasvua kansainvälisessä liiketoiminnassa. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.11.2015 31.12.2017 ASESEPÄNLIIKE ASE-UTRA OY  149 650 80 332 149 650 80 332
A71226 EAKR Tuotekehitys- ja investointihanke 2015-2017. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2015 31.12.2019 ARSKAN KONE OY  272 000 268 767 272 000 268 767
A71230 EAKR Yrityksen toiminnan ohjelmistopohjaisen seurannan ja analysoinnin parantaminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.10.2015 31.12.2016 BRAND ID OY  37 600 37 600 37 600 37 600
A71231 EAKR Tuotantokoneen hankinta sekä tuotteen ja liiketoiminnan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.7.2015 30.6.2017 PETEC ENGINEERING OY/AB  20 530 6 494 20 530 6 494
A71232 EAKR Saunatuotevalikoiman laajentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.6.2014 30.6.2016 SAUNASELLA OY  20 000 18 438 20 000 18 438
A71233 EAKR kierrätyskeskuksen investoinnit 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 19.2.2015 31.12.2017 ROMULUX  117 210 0 117 210 0
A71234 EAKR Kirjapaino Koliprint Oy Suomen kannattavimmaksi painotaloksi. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.2.2015 31.12.2017 KIRJAPAINO KOLIPRINT OY  651 760 640 233 651 760 640 233
A71237 EAKR Pumpputasoiteen kehityshanke 2015 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.2.2015 31.12.2017 SUOMEN PUMPPUTASOITE OY  102 150 102 150 102 150 102 150
A71238 EAKR Vientiä kehittyviin maihin 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2015 31.8.2017 PEL-TUOTE OY  175 030 92 754 175 030 92 754
A71239 EAKR Kuivajääpuhalluksen sovellutusten kehittäminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 5.11.2015 30.9.2016 RAKTEO OY  13 475 0 13 475 0
A71242 EAKR Truckcare 2.0 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2015 31.10.2016 GUMIFA GROUP OY  20 680 19 209 20 680 19 209
A71243 EAKR Hyvityskäytännöt entistä tehokkaammiksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 19.2.2015 31.12.2017 FARMATOOLS OY  32 300 0 32 300 0
A71245 EAKR Manuaali- ja CNC sorvin hankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.8.2015 31.12.2017 SIIPOTEC OY  21 810 21 134 21 810 21 134
A71247 EAKR Suomen Logistigo Oy - myymälätelineiden elinkaarimallin kehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.2.2015 31.3.2016 SUOMEN LOGISTIGO OY  55 500 0 55 500 0
A71248 EAKR Äänekosken tehtaan ohutlevytuotannon kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.10.2015 30.6.2016 MECONET OY  198 460 186 117 198 460 186 117
A71249 EAKR Bittiguru datakeskus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.5.2015 30.8.2016 BITTIGURU OY  87 250 87 250 87 250 87 250
A71250 EAKR Marine4 kansainvälisen liiketoiminnan kasvattaminen ja vientitoiminnan kehittäminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.11.2015 31.12.2020 NEXTFOUR SOLUTIONS OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A71254 EAKR Vuoksi- Butler 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 30.9.2014 31.12.2018 K&R RIIHOLA OY  210 870 0 210 870 0
A71255 EAKR JBLOK-ylityspalkkituoteperheen kehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.4.2015 31.12.2018 JUKKA JA JUHA RAKENNE OY  132 040 57 361 132 040 57 361
A71256 EAKR Palvelualueen yritysinvestointien saavutettavuushanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2016 31.12.2016 Keminmaan kunta  146 208 146 208 292 416 292 416
A71257 EAKR Tuote ja kansainvälistymisvalmiuksien kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.9.2015 14.9.2017 JOENSUUN SÄNKYTEHDAS OY  137 750 137 750 137 750 137 750
A71258 EAKR Lisää tuotantooon 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.10.2015 30.6.2016 FEELIA OY  56 590 50 449 56 590 50 449
A71261 EAKR Tavoitteena on aloittaa täysin uusi analytiikkatestauspalvelu. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.6.2015 31.12.2016 OY MEDFILES LTD  297 300 154 904 297 300 154 904
A71262 EAKR myssyfarmin asusteiden kehitys ja kansainvälistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.11.2015 28.2.2017 JANNEN MAATALOUS OYMYSSYFARMI  45 000 44 544 45 000 44 544
A71263 EAKR kansainväinen kasvu sekä toiminnan kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.8.2015 31.12.2017 DIMEX OY0477986-7  283 300 203 370 283 300 203 370
A71264 EAKR Utvecklande av "Bema Vikdörr" 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.10.2015 31.12.2018 OY BEMASYSTEM AB  64 580 56 324 64 580 56 324
A71265 EAKR Webink-palveluliiketoiminnan kansainvälisen myynnin ja markkinoinnin suunnittelu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.11.2015 30.6.2020 ADE ANIMATIONS DESIGNS & EFFECTS OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A71266 EAKR utvecklande av produkter och produktgrupper samt tillverkningsprocesser för Varjopuoli 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.10.2015 30.6.2020 VIKSTRÖMS PLÅTSLAGERI AB OYVARJOPUOLI AB, APUTOIMINIMI  61 780 59 628 61 780 59 628
A71271 EAKR Eläintuhkaamo KLA 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.1.2015 30.6.2017 POHJOLAN ELÄINTUHKAUS OY, PETU  76 230 60 370 215 300 60 370
A71272 EAKR Tuottavuuden ja kannattavuuden parantaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.11.2015 31.5.2017 LASILIIRI OY  53 800 28 056 53 800 28 056
A71273 EAKR Pelit palveluna 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.12.2015 30.6.2017 KUKOURI MOBILE ENTERTAINMENT OY  54 880 51 346 54 880 51 346
A71274 EAKR Highlights of the summer in Lapland 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.2.2015 30.9.2017 ARCTIC LIFESTYLE OY  60 970 53 946 60 970 53 946
A71277 EAKR Kehityshanke LCA Consulting Oy 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.12.2015 31.3.2017 LCA CONSULTING OY  19 322 19 322 19 322 19 322
A71280 EAKR Yrityksen kasvun mahdollistaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.11.2015 31.8.2016 DEVATUS OY  13 800 13 800 13 800 13 800
A71281 EAKR Lingo Languages Cloud9 -pilvihanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.11.2015 31.12.2017 LINGO LANGUAGES OY  29 530 19 298 29 530 19 298
A71283 EAKR NoSwing langattoman tekniikan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.11.2015 31.3.2017 NOSWING OY AB  39 300 39 299 39 300 39 299
A71313 EAKR Elmo - Digital movement document 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.12.2015 31.12.2016 GONSUL OY  16 500 5 000 16 500 5 000
A71319 EAKR Northern Activitites Luosto - Pyhä luistelupuistot 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.10.2015 31.12.2016 NORTHERN ACTIVITIES  5 370 4 148 10 370 4 148
A71320 EAKR Matkailupalveluiden kehittäminen ja kansainvälistyminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.11.2015 30.9.2017 TT HAIKOSET OY  22 050 20 029 22 050 20 029
A71321 EAKR Kansainvälistymishanke Ruotsiin ja Norjaan 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.11.2015 30.3.2018 FAUMEK OYFAUMEK OY  48 980 11 685 48 980 11 685
A71322 EAKR Liiketoimintamallin kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.9.2015 30.9.2018 GREENFOX OY  160 550 156 937 160 550 156 937
A71323 EAKR Takman Oy toimitilojen saneeraus nostin ja nosturivalmistukseen sopivaksi. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 5.2.2015 30.12.2016 TAKMAN OY  160 300 0 160 300 0
A71324 EAKR Saimaan Juomatehtaan tuotannnon kasvattaminen ja kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.5.2015 31.12.2017 SAIMAAN JUOMATEHDAS OY  149 150 140 628 149 150 140 628
A71328 EAKR Zinoti Oy:n kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.8.2015 28.2.2017 ZINOTI OY  28 819 25 751 28 819 25 751
A71329 EAKR Hanke viennin edistämiseksi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.12.2015 31.12.2016 AJV-MACHINE OY  44 150 35 620 44 150 35 620
A71330 EAKR Laatu- ja ympäristöjärjestelmien päivittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2015 31.12.2016 ECOPULP FINLAND OY  11 125 10 420 11 125 10 420
A71337 EAKR Luotsi Saaristopalvelut 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.11.2015 31.12.2016 LUOTSI KIINTEISTÖPALVELUT OY  60 750 60 750 60 750 60 750
A71338 EAKR Pikahitsaus Oy liiketoiminnan kehittämishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2014 31.12.2017 KOKKOLAN PIKAHITSAUS OY  112 270 87 337 112 270 87 337
A71339 EAKR Mökkien huolinta-ja vuokraustoimintaa harjoittavan yrityksen toiminnanohjausjärjestelmän kehittämishanke. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.7.2015 1.6.2018 ARCTIC CLEANING OY  21 330 18 828 21 330 18 828
A71343 EAKR Autopeltikorjaamon laajennus ja energiansäästöhanke. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.11.2015 28.2.2017 KITTILÄN AUTOPELTIKORJ. JA MAALAAMO OY  74 630 74 630 74 630 74 630
A71346 EAKR Koida 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.1.2015 31.12.2018 TG GRANIT OY  79 730 21 724 79 730 21 724
A71347 EAKR SafePro - Turvallisuusalan kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.3.2015 30.12.2016 SAFECARE OY  50 470 32 196 50 470 32 196
A71348 EAKR Investointihanke: Langattomat massiiviset valaisujärjestelmät 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2015 31.12.2017 VALOPARTA OYVALOPARTA LTD  99 750 99 750 99 750 99 750
A71349 EAKR Seikkailupuisto palveluiden suunnittelu, rakentaminen sekä liiketoiminnan kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.12.2014 31.12.2016 X PAKKA OY  179 270 178 049 179 270 178 049
A71350 EAKR Joulutalo II rakentaminen Joulupukin Pajakylään Napapiirille. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.6.2015 31.12.2017 NAPAPIIRIN LAHJA OY  618 000 552 810 618 000 552 810
A71351 EAKR Global CyberVille 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.6.2015 30.9.2017 CYBERLIGHTNING OY  68 750 0 68 750 0
A71356 EAKR Länsi-markkinat 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.9.2015 31.12.2017 STEAMRATOR OYSTEAMRATOR OY  74 800 39 984 74 800 39 984
A71357 EAKR Konekorjaamo Riikonen Oy:n kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.11.2015 31.12.2017 KONEKORJAAMO RIIKONEN OY  59 160 21 310 59 160 21 310
A71358 EAKR WellO2 kansainväliseksi menestykseksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2015 31.12.2018 HAPELLA OY  130 300 101 805 130 300 101 805
A71359 EAKR PAL Finland yrityskehitys ja kansainvälistyminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.10.2015 30.4.2019 PAL FINLAND OY  100 870 51 164 100 870 73 186
A71360 EAKR Vigiar Horisontti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.11.2015 31.1.2017 VIGIAR SOLUTIONS OY  35 280 35 184 35 280 35 184
A71361 EAKR Chocolate of the rising stones 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.12.2015 31.12.2016 SUKLAAPARATIISI OY  3 600 3 589 3 600 3 589
A71362 EAKR Desifiointikotelon kansainvälinen markkinointiselvitys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.11.2015 31.12.2016 LED SUUTARI OY  30 000 10 820 30 000 10 820
A71363 EAKR Avokas 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.11.2015 31.5.2017 PERHEKUNTOUTUSKESKUS KEPILÄ OY  30 900 22 738 30 900 22 738
A71364 EAKR Arctic Light International Events 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.1.2016 31.1.2018 Inarin kunta  114 176 114 176 153 108 153 108
A71365 EAKR Tuotannon jatkokehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.11.2015 31.12.2017 FINFONIC OY  12 850 9 482 12 850 9 482
A71366 EAKR Muovinvalmistuksen tehostaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.12.2015 31.12.2019 FAVORIT TUOTE OY  170 560 121 559 170 560 121 559
A71367 EAKR Laatu - VAMM 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.3.2015 31.12.2017 VAMM STEEL OY  15 000 15 000 15 000 15 000
A71368 EAKR Tuotannon kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.11.2015 31.12.2018 PAAKKILAN KONEPAJA OY  354 500 196 151 354 500 196 151
A71369 EAKR Varkauden LVL-tehdas 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.2.2015 31.1.2017 STORA ENSO WOOD PRODUCTS OY LTD  4 875 230 4 350 000 4 875 230 4 350 000
A71370 EAKR Lieksa Timber Oy:n jalostusasteen nosto ja kilpailukyvyn parantaminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2018 ANAIKA LIEKSA TIMBER OY  460 600 458 867 460 600 458 867
A71371 EAKR STRUMAT 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.6.2015 30.6.2019 OY ALL-PLAST AB  156 750 102 024 156 750 102 024
A71373 EAKR Hyvinvointia hevosille ja hevosihmisille - Valmennus- ja kuntoutuskeskus Stallblombacke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.7.2015 31.12.2018 STALL BLOMBACKE OY  142 710 137 140 142 710 137 140
A71374 EAKR Uusi innovaatio porapaalutukseen - uudet tekniset ratkaisut ja nopeutettu tuotanto menetelmä 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.8.2015 31.8.2017 SOTKAMON PORAKAIVO OY  224 470 62 127 224 470 62 127
A71375 EAKR Yrityksen palvelutarjonnan laajentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2014 31.3.2016 PLANMEC OY  11 291 11 004 11 291 11 004
A71376 EAKR Soluhuoneisto 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.8.2015 30.6.2016 HALTINMAA KYHALTINMAA KY  14 170 12 406 14 170 12 406
A71377 EAKR Liepuskan Herkkupaja Oy:n liiketoiminnan kehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2016 31.12.2019 LIEPUSKAN HERKKUPAJA OY  128 080 116 003 128 080 116 003
A71378 EAKR USA markkinaselvitys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.12.2015 31.12.2016 MUOVISOLA OY  15 000 14 894 15 000 14 894
A71382 EAKR Nanocomp kasvuohjelma 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.4.2015 31.12.2022 NANOCOMP OY LTD  1 119 000 956 856 1 119 000 956 856
A71384 EAKR Tuotantolinjan rakentaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.10.2015 31.7.2016 JAAKKO HANNULA OY  53 670 53 670 53 670 53 670
A71385 EAKR Lankarakenne Oy tuotannon kehityshanke 2015 - 2017 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.12.2015 31.12.2017 LANKARAKENNE OY  191 370 191 370 191 370 191 370
A71386 EAKR Tuotannon kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.12.2015 31.12.2016 JARKKO HAAVISTO1975  105 000 82 560 105 000 82 560
A71391 EAKR Pelilaboratorioiden investoinnit 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2016 31.12.2016 Oulun Ammattikorkeakoulu Oy  84 000 83 663 114 000 113 551
A71393 EAKR eRusWay Oy:n sisältö- ja elämysmarkkinointipalvelun konseptointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.11.2015 31.12.2016 ERUSWAY OY  7 260 7 250 7 260 7 250
A71394 EAKR Torrefiointiteknologian globaalien markkinoiden selvittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.8.2015 31.12.2017 TORREC OY  70 540 18 965 70 540 18 965
A71395 EAKR KevaRoboTec 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.3.2015 31.5.2017 KEVAKO OY  54 500 50 382 54 500 50 382
A71398 EAKR Investointi 5-akseliseen työstökeskukseen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.1.2016 31.12.2016 ITA NORDIC OY  89 380 89 380 89 380 89 380
A71399 EAKR Murean 2.0 älykalustekonseptin kehittäminen ja liiketoimintamallin validointi globaaleille markkinoille 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2015 31.7.2017 ARTOME OY  120 000 120 000 120 000 120 000
A71400 EAKR Omiin painettuihin tuotteisiin perustuvan liiketoiminnan kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.10.2014 31.3.2016 ELCOFLEX OY  16 681 10 025 16 681 10 025
A71401 EAKR Workseed-pilvipalvelu käyttäjälähtöisen työnkulun digitalisointiin 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2015 31.10.2016 WORKSEED OY  62 900 59 882 62 900 59 882
A71402 EAKR Brändin kehittäminen ja kansainvälistäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.11.2015 31.12.2016 DESIGN STORIES OY  13 660 10 709 13 660 10 709
A71412 EAKR Laserin lisälaitteisto sekä tuotannon ohjauksen kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.12.2015 31.12.2016 J-METALLIKALUSTE OY  50 645 45 499 50 645 45 499
A71413 EAKR Modulaarinen ruiskuvalumuotti frisbeegolfkiekkojen valmistamisessa 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.10.2015 30.9.2016 OBSIDIAN DISCS OY  8 430 6 170 8 430 6 170
A71415 EAKR Puhtaasta Ilosta 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.11.2015 30.6.2018 PUHDAS ILO OY  53 150 53 150 53 150 53 150
A71416 EAKR UniikkiPakkaus Hietanen Oy 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.11.2015 30.11.2016 UNIIKKIPAKKAUS HIETANEN OY  10 320 7 681 10 320 7 681
A71417 EAKR Komppi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2015 31.12.2017 HUOLTSIKKA OY  94 120 66 386 94 120 66 386
A71424 EAKR Savolaisen ekopientalon modernit rakennusmateriaalit (EkoMateriaalit) 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.1.2016 31.12.2018 Savonia-ammattikorkeakoulu oy  210 000 187 104 300 000 267 292
A71428 EAKR Liiketoiminnan kehittäminen ja laajentaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.11.2015 30.6.2016 INSINÖÖRITOIMISTO HUOVINEN  9 380 9 380 9 380 9 380
A71436 EAKR Arctic Business -vierailuohjelma 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.2.2016 31.12.2017 HOUSE OF LAPLAND OY  214 080 206 653 267 600 258 569
A71437 EAKR Maantien 847 ja Zatelliitin yritysalueen liittymän liikennejärjestelyt 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2016 31.12.2016 Liikennevirasto  800 000 790 999 1 720 000 1 581 997
A71441 EAKR Tahko Hills Ice Rink Center 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.5.2015 31.10.2017 MOSKU INVEST OY  21 000 20 998 21 000 20 998
A71444 EAKR Panimo Honkavuori Oy:n liiketoiminnan kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.9.2015 30.6.2017 PANIMO HONKAVUORI OY  171 440 169 887 171 440 169 887
A71445 EAKR Robottisolu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.11.2015 30.6.2016 METALLISORVAAMO PITKÄNEN OY  24 220 24 220 24 220 24 220
A71448 EAKR More 2.0 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.12.2015 31.12.2018 OY MOREHOUSE LTD  494 830 151 292 494 830 151 292
A71449 EAKR Esimurskaimen investointihanke. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.1.2016 31.1.2017 TARPAPER RECYCLING FINLAND OY  78 000 78 000 78 000 78 000
A71450 EAKR IVALO ¿ tuotteen- & palvelun kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2015 31.12.2016 PEARL & STARR ENTERPRISES OY  41 900 41 094 41 900 41 094
A71451 EAKR AvaDive T&K 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.12.2015 31.12.2017 AVADIVE OY  73 370 41 204 73 370 41 204
A71452 EAKR Kone- ja laiteinvestoinnit 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2015 31.12.2017 RIITEK OY  283 950 283 950 283 950 283 950
A71457 EAKR Laserpuhdistuslaitteiston hankinta ja palveluntuottamisen aloittaminen Suomessa. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.11.2015 22.11.2016 HÄMEEN ERIKOIS- JA TEOLLISUUSPESUT OY  60 700 56 084 60 700 56 084
A71458 EAKR BucketList® - Toteutetaan unelmat yhdessä! 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.11.2015 31.7.2017 LIST IT OY  29 050 29 050 29 050 29 050
A71459 EAKR Mystery shopping -järjestelmän ja asiakaspalautejärjestelmämallin rakentaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.11.2015 18.3.2017 NORDIC MARKET RESEARCH OY  29 200 23 266 29 200 23 266
A71460 EAKR Valmiiksi tehdyt elementit 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.12.2014 30.6.2017 HANNU LATVAKOSKI OY  57 160 6 994 57 160 6 994
A71461 EAKR SketchMyApp markkinakartoitus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2015 31.3.2017 INVASION DESIGN OY  17 270 15 597 17 270 15 597
A71462 EAKR Jauhemaalaamon kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2015 31.7.2016 ALSEMET OY  93 740 78 748 93 740 78 748
A71463 EAKR Puuha Export 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.1.2016 31.7.2017 PUUHA GROUP OY  49 370 47 049 49 370 47 049
A71464 EAKR Uuden liiketoiminta-alueen käynnistäminen ja kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2015 31.3.2017 GALA MARE OY  48 710 25 562 48 710 25 562
A71465 EAKR Utveckling och internationalisering av minilastarverksamhet 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.12.2015 30.6.2018 OY NORCAR AB  60 000 60 000 60 000 60 000
A71466 EAKR Haulerman-kuormanostimen markkinakartoitus USA:ssa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.1.2016 31.12.2017 HAULERMAN OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A71467 EAKR Tuotekehityshanke puutavaran kuivaukseen liittyen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.10.2015 31.12.2017 MYLLYN MIES OY  42 425 20 010 42 425 20 010
A71468 EAKR Silia Oy:n verkostotuottaja-liiketoimintamallin kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.12.2015 30.6.2017 SILIÄ OY  43 775 32 036 43 775 32 036
A71469 EAKR Sidontakone prototyypin kehitystyön loppuun saattaminen. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2015 31.7.2016 NORDIC WIRE OY  25 190 23 731 25 190 23 731
A71471 EAKR Harjoitusalusta jäälajien harrastajille. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.11.2015 30.6.2017 WOOOM OY  39 664 26 557 39 664 26 557
A71473 EAKR Tuotantokoneinvestointi ja tuotannon kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2015 31.12.2016 PIICON OY  59 370 45 941 59 370 45 941
A71474 EAKR Yrityksen kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.7.2015 28.2.2018 KUOPION YKKÖSTILIT OY  160 790 160 790 160 790 160 790
A71475 EAKR Talonrakentamisen työmaaohjauksen digitalisointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.12.2015 30.6.2019 FLUENT PROGRESS RT OY  252 340 252 337 252 340 252 337
A71476 EAKR Vientimaiden ja asiakaskontaktien kartoittaminen Viennin markkinointi Tuotteen ja tuotannon kehitys IPR-suojauksen laajentaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.11.2015 28.2.2018 MEDRIAN OYPIETARINEN RIITTA HELENA  164 070 141 592 164 070 141 592
A71477 EAKR Tuotannollisen toiminnan laajentaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.12.2015 31.12.2018 PUNKAHARJUN PUUTAITO OY  693 410 683 096 693 410 683 096
A71479 EAKR Ravintolakokemuksen ja ravintolan kustannustehokkuuden parantaminen digitalisaation avulla. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.12.2015 31.12.2018 DELITAZ OY  22 500 11 455 22 500 11 455
A71480 EAKR Kouvolan Lakritsi Oy:n kehittämishanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.12.2015 30.6.2019 KOUVOLAN LAKRITSI OY  50 000 43 477 50 000 43 477
A71482 EAKR Nika Export 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.12.2015 31.12.2018 LASIMIES OY  54 000 12 959 54 000 12 959
A71483 EAKR Osastoiva ovi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.1.2016 30.8.2017 HERMETEL OY  105 000 48 629 105 000 48 629
A71484 EAKR Liiketoiminnan kehittämishanke kansainvälisille markkinoille (Ruotsi, Norja) - Turun Sähkö- ja Rakennustukku Oy 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.2.2016 30.6.2017 TURUN SÄHKÖ- JA RAKENNUSTUKKU OY  49 880 49 880 49 880 49 880
A71485 EAKR Markkinakartoitus - Ruotsi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.2.2016 28.2.2017 TAPIN SOLUTIONS OY  41 220 38 615 41 220 38 615
A71487 EAKR Arktinen LNG -puisto 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 2.11.2015 31.12.2016 TEAM BOTNIA OY  72 013 58 316 102 875 83 308
A71488 EAKR Suomen Muuttofirman kasvuhanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.12.2015 31.8.2018 SUOMEN MUUTTOFIRMA OY  152 720 151 840 152 720 151 840
A71490 EAKR TDR Finland kansainvälistäminen, Pohjoismaat 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.12.2015 15.6.2017 TDR FINLAND OY  35 400 32 034 35 400 32 034
A71491 EAKR Samperi Oy:n sähköisen liiketoiminnan ja resurssien parantaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.3.2015 31.12.2017 SAMPERI OY  31 300 19 829 31 300 19 829
A71492 EAKR Rockseri Oy:n kansainvälistymisprojekti 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.8.2015 31.7.2019 ROCKSERI OY  124 540 84 284 124 540 84 284
A71493 EAKR Joulumuorin Tuvan majoituskapasiteetin lisäys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.9.2015 31.12.2017 NALTIO OY  27 400 9 514 27 400 9 514
A71494 EAKR Vaihtolava 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.10.2015 31.3.2017 YKKÖSMETALLI OY  43 640 19 202 43 640 19 202
A71495 EAKR Pyhä Astelin kansainvälistymishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.10.2015 30.4.2017 PYHÄN PARONI OY  17 940 10 089 17 940 10 089
A71496 EAKR Pal-Metalli hanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.10.2015 31.12.2019 PAL-METALLI OY  141 250 87 755 141 250 87 755
A71497 EAKR Aapo Technologies Oy KEHITYSHANKE 2015-2016 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.11.2015 31.8.2017 JOIQUCOM OY  87 600 63 512 87 600 63 512
A71498 EAKR peltiprofiloinnin uudet koneet, classic-profiilikone, listaprofiilikone, koneiden oheislaitteet tilauksesta tuotantoon ja toimitukseen atk-järjestelmän räätälöinti esittelyvaunu profiilituotteille 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.12.2015 31.12.2017 PELTISEPÄNLIIKE H. PEURA OY  77 000 77 000 77 000 77 000
A71499 EAKR Yhtiön toiminnan kansainvälistymishanke; tuotannon kehittäminen vientiä varten sekä avainhenkilölle tuen saaminen hankkeen toteuttamiseksi. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2016 31.8.2018 KUHMON AA-PUU OY  203 960 91 364 203 960 91 364
A71500 EAKR Lasten sisältöpalvelu 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.11.2015 31.12.2016 SPINFY OY  55 000 7 548 55 000 7 548
A71501 EAKR Pintakäsittelylaitoksen modernisointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.1.2016 31.12.2016 KAVAMET-KONEPAJA OY  87 500 67 476 87 500 67 476
A71503 EAKR Täysmittakaavan vedenkäsittelylaitteiston rakentaminen ja testaaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.11.2015 30.6.2017 NBTEC OY  70 660 39 458 70 660 39 458
A71504 EAKR LapMek Oy tuotannon automatisointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.1.2016 31.12.2016 LAPMEK OY  12 420 10 207 13 275 10 207
A71505 EAKR Teollisuushallin II-vaiheen rakentaminen elementtitehdasta varten 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.11.2015 30.6.2018 KIINTEISTÖ OY SAMPOKIINTEISTÖT  334 650 329 214 334 650 329 214
A71507 EAKR Koneistuskapasiteetin ja automaatioasteen nosto 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.11.2015 31.12.2017 KONEISTAMO ALM OY  170 450 100 283 170 450 100 283
A71508 EAKR Testauslaitteiden hankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.11.2015 31.8.2016 TILTEK ENGINEERING OYAG-GROUP OY  19 600 19 600 19 600 19 600
A71509 EAKR Kansainvälistymiseen ja vientiin lisäävän toiminnan markkinaselvitys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 9.12.2015 31.12.2017 TILTEK ENGINEERING OYAG-GROUP OY  14 300 0 14 300 0
A71511 EAKR Catline -hanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.10.2015 31.7.2017 KULJETUSLIIKE SEPPO RISSANEN OY  70 000 70 000 70 000 70 000
A71512 EAKR Kehittämishanke 2016-2017 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.2.2016 31.5.2017 LAHDEN GRAAFINEN OY  62 500 62 500 62 500 62 500
A71513 EAKR Kokonaistoimittajaksi teollisuuteen SLP2020 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.1.2016 31.3.2019 SUOMEN LEVYPROFIILI OY  292 970 289 080 292 970 289 080
A71514 EAKR Yrityksen kansainvälistyminen sydänkairasahan ja uusien kehitettävien liitännäistuotteiden kautta, sekä yrityksen toiminnan tehostaminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.11.2015 31.12.2020 NURMEKSEN TYÖSTÖ JA TARVIKE OY  108 150 91 472 108 150 91 472
A71515 EAKR Tuotannon laajentaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.9.2015 30.9.2020 PCM TECHNOLOGY OY  619 360 463 950 619 360 463 950
A71516 EAKR Jalostusasteen kasvattaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.11.2015 31.5.2017 MECAPINTA OY  39 900 39 900 39 900 39 900
A71517 EAKR Kohti vähähiilistä matkailua Etelä-Savossa (VÄHIMAT) 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2016 31.10.2016 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy  56 474 56 474 78 377 78 377
A71519 EAKR Tupler tuotekehitysprojekti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2015 30.6.2017 TUPLER OY  49 980 47 409 49 980 47 409
A71520 EAKR Vienti ja Tutekehityshanke Sisälogistiikka tuotteiden markkinointi Ruotsissa. Varastoautomaatin modifiointi kaupan tarpeisiin. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 1.12.2015 30.9.2016 NH-KONEISTUS OY  35 370 0 35 370 0
A71521 EAKR OKKI avainhallintajärjestelmän kehittäminen ja viennin aloittaminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2015 30.9.2018 AATISEC OY  41 850 36 176 41 850 36 176
A71522 EAKR Ympäristö robottisovellutusten kehitykseen, -testaukseen ja robottikoulutukseen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.9.2015 31.12.2016 APEX AUTOMATION OY  7 700 7 700 7 700 7 700
A71526 EAKR Puhdistuslaitteen kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.12.2015 31.12.2017 FORSSAN LEVY OY  90 250 32 409 90 250 32 409
A71531 EAKR HighRollerin kehittäminen ja kansainvälistyminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.1.2016 31.12.2017 HIGHROLLER SUOMI OY  142 470 108 914 142 470 108 914
A71532 EAKR FinEq International Oy:n investointi- ja kehittämishanke 2016-2017 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.12.2015 30.4.2018 FINEQ INTERNATIONAL OY  197 450 196 774 197 450 196 774
A71533 EAKR Tanhuvaaran Palvelut Oy:n ympärivuotisen liikuntamatkailun kokonaiskehittämissuunnitelman (Tanhuvaara Sport Resort Masterplan, loma-asuntorakentamisen markkinatutkimus) laatiminen ja olosuhdekehittämisen investoinnit(campingalue, ensilumenlatu). 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.2.2015 30.6.2017 TANHUVAARAN PALVELUT OY  173 120 173 120 173 120 173 120
A71534 EAKR TornioHaparandan elämyksellinen sisäaktiviteettipuisto 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.3.2015 1.6.2017 ARCTIC PROPERTY OY  193 750 193 750 193 750 193 750
A71535 EAKR TornioHaparanda elämys- ja aktiviteettipuisto 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.6.2015 1.6.2017 ARCTIC ACTION OY  532 000 532 000 532 000 532 000
A71536 EAKR CrossLam Kuhmo CLT tehdas 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2015 31.1.2017 OY CROSSLAM KUHMO LTD  166 250 145 280 166 250 145 280
A71538 EAKR CNC-sorvin hankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.1.2016 28.2.2017 NAPSO OY  81 900 81 900 81 900 81 900
A71540 EAKR Kone- ja laiteinvestointi sekä kansainvälisen liiketoiminnan aloittaminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.12.2015 30.9.2020 ECUTIIMI OY  173 450 124 904 173 450 124 904
A71541 EAKR Stalatube - uudet markkinat 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.12.2015 31.12.2018 STALATUBE OY  182 500 80 909 182 500 80 909
A71542 EAKR Konekannan modernisointi ja uuden teknologian käyttöönotto. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.10.2015 15.4.2016 SORVAAMO KIVI OY  84 750 84 750 84 750 84 750
A71543 EAKR Uudenlaisen suunnittelu/tarjouspyyntöohjelma 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.11.2015 30.6.2017 HABIPLAN OY  38 450 26 632 38 450 26 632
A71544 EAKR Medics24 -kasvuhanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.10.2015 31.12.2017 LOOKINNO OY  118 120 84 355 118 120 84 355
A71545 EAKR Lounatuulen kasvu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 9.12.2015 31.3.2017 PALVELUKOTI LOUNATUULI OY  34 670 0 34 670 0
A71546 EAKR Muototerä Oy:n kansainvälistyminen Saksan vesileikkausmarkkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.12.2015 31.12.2017 MUOTOTERÄ OY  46 500 45 476 46 500 45 476
A71548 EAKR Kone- ja laiteinvestoinniti sekä toimitilojen laajentaminen ja kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2015 31.5.2018 PUNKAHARJUN KILPI OY  78 520 31 321 78 520 31 321
A71549 EAKR MetechGloNew - kehittämispanostuksilla Metallityö Vainio globaalisti kilpailukykyiseksi palvelutaloksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2015 31.12.2019 METALLITYÖ VAINIO OY  251 600 228 900 251 600 228 900
A71550 EAKR Rausteel Oy - Kohti Kansainvälistymistä 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.12.2015 28.2.2017 RAUSTEEL OY  19 550 15 191 19 550 15 191
A71552 EAKR PRM-lava 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.2.2016 31.8.2017 KULJETUS J. PASSILA & V. HANNULA OY  21 200 21 172 21 200 21 172
A71553 EAKR SantaPark Arctic World II 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.11.2015 30.8.2017 SANTAPARK OY  997 900 997 900 997 900 997 900
A71554 EAKR Kemikaalien rekisteröintipalvelut 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2016 31.1.2017 TEOLLISUUSTAITO OY  3 712 3 712 3 712 3 712
A71556 EAKR MOI opastuspalvelun ¿jatkokehitystoimet, vaihe 1 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.2.2016 30.6.2016 PALKO INTERACTIVE OY  20 260 20 259 20 260 20 259
A71560 EAKR Metsäomaisuuden hankintaa, hallintaa ja arvonmääritystä tukevien tietovirtojen keruun, tietovarastoinnin ja jalostamisen systematisointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.11.2015 30.4.2017 SUOMEN SIJOITUSMETSÄT OY  24 360 24 360 24 360 24 360
A71561 EAKR Mustan Virran Panimon laitteistohankinta 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.2.2016 31.12.2016 MUSTAN VIRRAN PANIMO OY  9 970 8 392 9 970 8 392
A71562 EAKR HighRoller lihashuoltotuotteen jatkokehitys ja kansainvälisen toiminnan aloittaminen ja kehittäminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.4.2015 31.3.2016 OMAVALMENTAJA KAJAANI OY  16 060 12 655 16 060 12 655
A71563 EAKR Ihotutkimuslaitteiden kehitys- ja markkinointihanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.1.2016 31.1.2020 DELFIN TECHNOLOGIES OY  109 310 31 323 109 310 31 323
A71565 EAKR NewMedia 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.10.2015 28.2.2017 NEW MEDIA TABLE OY  97 800 97 800 97 800 97 800
A71566 EAKR Mikemet Oy - investoimalla nousuun 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.11.2015 31.7.2019 CASEMET OY  304 650 304 648 304 650 304 648
A71567 EAKR Ranchising tuotekehitys. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.10.2015 28.2.2019 HYVÄTUULI HIGHLAND OY  35 170 35 170 35 170 35 170
A71568 EAKR WellMonde - Innovative Customer track 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.12.2015 31.12.2017 KURUSON OY  34 000 34 000 34 000 34 000
A71569 EAKR TimGo10 - teknologia- ja kehityspanostuksilla kilpailukykyistä kasvua Timaco Oy:lle 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.2.2016 31.12.2018 TIMACO OY  442 200 442 200 442 200 442 200
A71570 EAKR Rakennelujuus ja passiivienerginen aihio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.12.2015 31.12.2017 KURIKKA TIMBER OY  380 000 380 000 380 000 380 000
A71571 EAKR Pk-yrityksen lakiasiainjohtaja 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.12.2015 30.9.2016 RISKITOR OY  12 420 12 420 12 420 12 420
A71573 EAKR Kivat-brändin kuluttajille suunnatun kaupankäynnin edellytyksien luominen ja aloitus pilottina Suomi + Ruotsi/Tanska 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2016 1.4.2017 AGTUVI KY  42 800 23 060 42 800 23 060
A71575 EAKR Sormijatkoslinjaston hankkiminen sekä pihan alfaltointi. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.12.2015 31.12.2017 LAHDEN RAKENNUSTARVIKE OY  60 000 59 543 60 000 59 543
A71576 EAKR Multimodaalisen keräysjärjestelmän kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.12.2015 31.3.2018 DEVOCA OYDEVOCA OY  43 750 41 546 43 750 41 546
A71577 EAKR Teknik för avancerad bearbetning. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.6.2015 31.12.2017 BS-METALL AB OY  111 000 111 000 111 000 111 000
A71578 EAKR KARZASOL MOBILE APPS ONE STOP SHOP ( KMAOSS ) 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.12.2015 28.2.2017 KARZASOL OY  53 100 42 595 53 100 42 595
A71579 EAKR Hydraulisten laitteiden vientitoiminnan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.1.2016 1.6.2018 POWERPLANTS OY  46 800 22 900 46 800 22 900
A71580 EAKR Kansainvälisen kasvun kehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.2.2016 30.6.2017 TAMMERNEON OY  37 640 28 629 37 640 28 629
A71581 EAKR Painosorvikoneen investointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.1.2016 31.12.2017 SAARIJÄRVEN PÄÄTYTUOTE OY  138 000 133 866 138 000 133 866
A71582 EAKR Relining Group: n jälleenmyyntiverkoston laajentaminen Euroopassa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.2.2016 31.12.2017 RELINING GROUP INTERNATIONAL OY  47 550 27 158 47 550 27 158
A71585 EAKR Uutta liiketoimintaa ainutlaatuisista ja hiilineutraaleista puukuitutuotteista 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.11.2015 30.4.2018 SELLUSTA FINLAND OY  77 750 45 119 77 750 45 119
A71587 EAKR Uusien auringon- ja näkösuojatuotteiden kehitykseen liittyvä tuotantoinvestointi. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.11.2015 31.12.2016 SOLAR KAIHDIN KY  137 160 126 265 137 160 126 265
A71588 EAKR Lapin Panimo 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2016 31.12.2017 LAPIN PANIMO OY  252 900 214 048 299 800 261 250
A71589 EAKR Reuna nauha eva liimoitus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.2.2016 30.6.2016 PATTIJOEN KALUSTETEKNIIKKA OY  22 800 21 405 22 800 21 405
A71594 EAKR Hotelli Iso-Syöte Aurora Arctic spa suites 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.1.2016 30.6.2017 KIINTEISTÖ OY ISO-SYÖTTEEN TUNTURIHOTELLI  205 640 205 640 205 640 205 640
A71595 EAKR Hotelli Iso-Syöte Aurora Arctic spa suites 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2016 30.6.2017 JEPETRON OY  33 870 32 695 33 870 32 695
A71596 EAKR Lahti Design Centre Muotoiltu Kasvu 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.11.2015 31.12.2017 SUOMEN MUOTOILUSÄÄTIÖ  210 000 203 327 300 000 290 469
A71599 EAKR arctic challenge - kasvua ja kansainvälistymistä 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.2.2016 30.9.2023 ARCTIC OUTDOOR COACHING OY  17 730 14 973 17 730 14 973
A71601 EAKR Hamn och slutmonteringshall 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.1.2016 31.12.2018 KIINT OY KOKKOLAN BOAT PARK  472 500 472 500 472 500 472 500
A71602 EAKR Iskunvaimennin dynamometri 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2015 31.12.2016 KONEPALVELU MULARI KY  8 490 8 490 8 490 8 490
A71603 EAKR Avainhenkilön palkkaaminen yrityksen kasvun mahdollistamiseksi. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.11.2015 31.3.2018 SS-TYÖSTÖ OY  31 700 25 237 31 700 25 237
A71604 EAKR Liiketoiminnan kehittämishanke kansainvälisille markkinoille (Ruotsi) - Kymppi-Katto Oy 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.2.2016 31.8.2017 KYMPPI-KATTO OY  49 920 24 896 49 920 24 896
A71605 EAKR Preclinapps Oy:n MedRod tuotteen markkinoiden ja avainasiakkaiden kartoitus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2016 31.12.2016 PRECLINAPPS OY  11 500 8 898 11 500 8 898
A71606 EAKR Ritavaara -projekti 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.1.2016 30.9.2017 VALKEA LAPLAND OYANTTI-PEKKA PALOKANGAS  945 000 945 000 945 000 945 000
A71607 EAKR DoingWhat -viestintäsovelluksen kehittäminen ja kaupallistaminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.2.2016 31.3.2017 VONEAX OY  28 000 28 000 28 000 28 000
A71608 EAKR Flexipack v.2.0 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.2.2016 31.12.2017 OY FLEXIPACK AB  34 210 34 210 34 210 34 210
A71609 EAKR Säiliön mittauslaitteistot 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.11.2015 31.7.2018 FARMTOOLS OY  36 640 15 562 36 640 15 562
A71610 EAKR Sprinklerijärjestelmän käyttö teräsrakenteiden palosuojauksessa. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.2.2016 30.8.2016 TERÄSELEMENTTI OY  101 330 95 566 101 330 95 566
A71611 EAKR Tuotannon ja alihankintapalvelujen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2015 30.6.2017 METALLI JÄRVELÄ OY  169 330 169 330 169 330 169 330
A71612 EAKR Tuotannon kehityshanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.3.2016 20.3.2018 TOPLIFT FINLAND OY  59 887 15 123 59 887 15 123
A71613 EAKR Kiuruveden tuonnon virtauttaminen ja lay-out kehitys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.12.2015 31.12.2018 KPA UNICON OY  237 480 77 671 237 480 77 671
A71615 EAKR Etelä-Savon pk-yritysten aktivointi ja kehittämisohjelma 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2016 31.10.2019 MIKKELIN KEHITYSYHTIÖ MIKSEI OY  463 980 450 344 463 980 562 933
A71620 EAKR Fungivale - totta oleva satumaailma 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.2.2016 31.12.2017 KEITO ART'N GAMES OY  20 120 3 534 20 120 3 534
A71621 EAKR My success story - talouden suunnittelutyökalu 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.11.2015 31.12.2017 SIMULO OY  17 970 17 720 17 970 17 720
A71622 EAKR Tuotekehitys, investointi ja kansainvälistymisvalmiuksien kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.8.2014 1.9.2017 GYMBA OY  40 300 39 469 40 300 39 469
A71623 EAKR Äänekosken biokaasulaitoksen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.9.2015 31.10.2018 ECOENERGY SF OY  92 500 92 500 92 500 92 500
A71624 EAKR ERP system för NTC Transport 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.3.2016 31.12.2016 NTC TRANSPORT AB  50 000 50 000 50 000 50 000
A71625 EAKR FitDog-tuoteperheen jatkokehittäminen ja kansainvälistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.2.2016 30.6.2019 FITDOG FINLAND OY  25 750 6 389 25 750 6 389
A71627 EAKR MOSSWOOL, UUSIUTUVAN JA ELOPERÄISEN HYDROPONISEN KASVUALUSTAN MAHDOLLISUUDET MARKKINOILLA 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.12.2015 31.12.2016 NOVARBO OY  105 000 30 969 105 000 30 969
A71630 EAKR Tikli Savunpoistojärjestelmän kehitystyön esiselvitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.3.2016 30.9.2016 TIKLI GROUP OY  5 000 3 700 5 000 3 700
A71632 EAKR Uudet tuotantolinjat ja -välineet 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.11.2015 31.12.2017 ELEMENCO OY  71 500 54 000 71 500 54 000
A71633 EAKR Asiakashallinnan ja liiketoimintaprosessien uudistaminen ja kehittäminen kasvavien vientimarkkinoiden hallintaan soveltuviksi. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.9.2015 31.12.2018 OY GUST. RANIN  407 500 148 428 407 500 148 428
A71634 EAKR Tietojärjestelmien kehitys ja kansainvälistyminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.1.2016 30.6.2018 SIPARILA OY  69 900 50 616 69 900 50 616
A71635 EAKR Kuusirannan toimitilojen muuntaminen hyvinvointipalveluiden tuottamiseen soveltuvaksi. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.12.2015 31.12.2016 LAPIN LUMO JA LÖYLY OY  21 530 12 829 37 530 12 829
A71643 EAKR Polar-Automaatio Oy:n kansainvälistymisvalmiuksien kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.3.2016 31.12.2017 POLAR-AUTOMAATIO OY  52 975 28 351 52 975 28 351
A71644 EAKR Digitaalinen tuotanto ja kapasiteetin kasvattaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.11.2015 31.12.2019 LAPUAN KANKURIT OY  236 870 227 780 236 870 227 780
A71645 EAKR UPKEEP 24 OY Kasvusuunnitelma 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.12.2015 30.6.2017 UPKEEP TL OY  20 970 8 523 20 970 8 523
A71646 EAKR Tuotannon monipuolistaminen uusien tuotantolinjojen avulla ja FSSC 22000 -standardointiprosessi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.5.2015 28.3.2017 LEADERS SNACK FACTORY OY  301 100 295 503 301 100 295 503
A71648 EAKR Loopy Oy:n tuotantomenetelmien sekä liiketoimintaosaamisen kehittäminen 2016 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.1.2016 28.2.2017 LOOPY OYLOOPY OY  40 408 40 408 40 408 40 408
A71649 EAKR Boost for Export 2016 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.1.2016 31.12.2017 ORFER OY  138 530 134 530 138 530 134 530
A71650 EAKR NEXTIM:n kansainvälisen kasvun mahdollistaminen ¿ valmisteleva hanke - 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.10.2015 30.4.2018 NEXTIMBER OY  127 000 69 720 127 000 69 720
A71653 EAKR Kaluston hankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.12.2015 31.12.2019 KKP-TUOTANTO OY  16 780 16 780 16 780 16 780
A71654 EAKR Ultracom kansainvälistymishanke. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2015 31.12.2017 ULTRACOM OY  84 500 70 449 84 500 70 449
A71655 EAKR Särmäyspuristimien hankinta. Hankittavaksi tulisi 2 hieman käyttötarkoitukseltaan erilaista puristinta. (ohueen sekä raskaampaan metalliin) 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.3.2016 31.3.2019 J-METALLIKALUSTE OY  93 000 80 025 93 000 80 025
A71656 EAKR BET1-projekti 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.11.2015 30.11.2019 ÄMMÄN BETONI OY  609 090 457 642 609 090 457 642
A71657 EAKR Sahala 2016-Sahala valmistusjärjestelmä-Lean pohjainen lämmönvaihdinten tilaus-toimitusprosessin kehittäminen ja käyttöönotto 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.9.2015 30.6.2019 SAHALA WORKS OY  480 170 335 480 480 170 335 480
A71658 EAKR Yrityksen kasvun edistäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.11.2015 30.6.2018 PASIELEKTRO OY  68 750 61 848 68 750 61 848
A71659 EAKR Oplatek Group Oy:n kasvun ja kehityksen vauhdittaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.2.2016 31.12.2019 OPLATEK GROUP OY  933 720 933 560 933 720 933 560
A71661 EAKR Orima 2018 V1 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.3.2016 31.12.2017 ORIMA-TUOTE OY  81 290 44 790 81 290 44 790
A71662 EAKR Valmistalon ostamiseen ja yksilöllisten valintojen sekä rakentamisprojektin aikataulujen hallitsemiseen rakennettava sähköinen kauppapaikka, joka voidaan integroida yrityksen toiminnanohjausjärjestelmään. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.2.2016 31.5.2017 KIIRUNA TALOT OY  20 900 20 900 20 900 20 900
A71663 EAKR Keminmaan Autojussi Oy:n metallinkierrätyksen tehostaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.2.2016 31.3.2017 KEMINMAAN AUTOJUSSI OY  47 180 43 461 47 180 43 461
A71664 EAKR Shaman Spirits Oy Ltd:n jatkoinvestointi- ja kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.11.2015 30.4.2017 SHAMAN SPIRITS OY LTD  264 900 264 900 264 900 264 900
A71666 EAKR Kuivaamoiden ja höyläyslinjan modernisointi, Paketointilaitteisto, puutavarakuormain, Varastoalueen rakentaminen, asfaltointi, tietojärjestelmien ja sähköisten tiedonsiirtolaitteiden hankkiminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.1.2016 31.12.2020 VK TIMBER OY  222 000 154 322 222 000 154 322
A71667 EAKR Sorvauskapasiteetin kasvattaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.1.2016 28.2.2017 AP-TELA OY  108 000 94 467 108 000 94 467
A71668 EAKR Utveckling av företagets kvalitetssystem och ISO 9001:2015 certifiering 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.12.2015 31.12.2017 OY RAISOFT LTD  24 000 13 053 24 000 13 053
A71669 EAKR Alumiinituotannon automatisointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.1.2016 31.12.2017 ALUTERÄS OY  62 100 41 427 62 100 41 427
A71670 EAKR Tuottavuus-projekti 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.1.2016 31.12.2017 NTCAB OY  97 920 84 812 97 920 84 812
A71671 EAKR Tehokkuutta ja turvallisuutta tuotantoon. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.11.2015 30.4.2018 PELTISEPÄNLIIKE RÖNNKVIST OY  109 550 39 053 109 550 39 053
A71672 EAKR ST-Koneistus Oy:n kansainvälisen kaupan tehostaminen markkinaselvityksellä ja messuosallistumisilla 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.3.2016 30.4.2017 ST-KONEISTUS OY  56 350 37 174 56 350 37 174
A71673 EAKR Yritystoiminnan kehittäminen investoimalla uuteen korkea teknologian lasertyöstökoneeseen ja särmäyskoneeseen jotka mahdollistavat suurempien osien työstäminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.11.2015 30.6.2017 OY HILTOP AB  558 500 534 586 1 191 500 1 298 748
A71674 EAKR WIKROLUX INTERNATIONALISERING 2016 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.3.2016 30.9.2017 WIKROLUX OY AB  50 770 13 193 50 770 13 193
A71675 EAKR Internationell tillväxt genom teknologipartnerskap och närvaro. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.3.2016 30.6.2019 3D STUDIO BLOMBERG AB/OY  23 850 23 370 23 850 23 370
A71676 EAKR SENIOR Some -viestintä-, tuki- ja turvajärjestelmän ja -palvelujen kansainvälistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.3.2016 31.8.2017 SE INNOVATIONS OY  50 000 22 845 50 000 22 845
A71677 EAKR W-Cutter2 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.12.2015 31.12.2017 W-CULT OY  11 970 11 970 11 970 11 970
A71678 EAKR Helmee Imaging Oy kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.12.2015 31.5.2017 HELMEE IMAGING OY  89 250 67 711 89 250 67 711
A71679 EAKR KALI-2016 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2016 31.12.2016 KIIMINGIN KALUSTE OY  96 560 88 555 176 560 88 555
A71683 EAKR Vartioimattoman tasoristeyksen huomiolaitteen turvallisuusluokituksen parantamisprosessi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.3.2016 31.12.2017 JET-TANK OY  200 000 200 000 350 000 235 792
A71684 EAKR CoastOne, Kansainvälistymisen Kasvuloikka 2016-2017 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.3.2016 30.6.2017 COASTONE OY  76 540 51 986 76 540 51 986
A71687 EAKR Ruokaöljyille tarkoitettu suljettu syväpaistolaitteisto 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2016 31.12.2018 RAJATEK OY  26 960 15 385 26 960 15 385
A71689 EAKR Lista- ja paneelivalmistuksen kapasiteetin lisäys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.2.2016 30.4.2017 RPN-WOOD OY  68 860 64 302 256 040 64 302
A71690 EAKR Investointi monitoimisorviin 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.4.2016 28.2.2017 IMATRAN TYÖSTÖASENNUS OYITA NORDIC OY  100 000 100 000 100 000 100 000
A71691 EAKR Pesulan tehostamistoimet. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2016 30.9.2016 SAVON LAATIKKOPESU OY  22 910 22 575 22 910 22 575
A71692 EAKR PG3D 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.7.2015 28.2.2017 PROCESS GENIUS OY  109 120 64 485 109 120 64 485
A71693 EAKR Sälekaihtimen automaattisen kokoonpanolinjan investointihanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2015 31.10.2020 ARTIC KAIHDIN OY  192 230 134 204 192 230 134 204
A71700 EAKR Täyspitkän lastauslaitteen valmistus, testaus + uusi patentti ja tuotemerkintä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.1.2016 31.10.2016 SIMEC SYSTEMS KYSIMO AITTO-OJA  24 367 12 132 24 367 12 132
A71702 EAKR Ultimate Hockey Corps ¿ Sarjatuotannon ylösajo 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.4.2016 30.6.2017 ULTIMATE HOCKEY CORPS OY  47 720 31 606 47 720 31 606
A71703 EAKR Palveluiden ja osaamisen kehittäminen pienten peliyritysten tarpeisiin 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 12.4.2016 30.4.2017 REMOTE CONTROL PRODUCTIONS FINLAND OY  27 840 0 27 840 0
A71704 EAKR Uuden hotellikonseptin kehittäminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.1.2016 31.12.2017 YÖPUU YHTIÖ OY  45 170 44 156 45 170 44 156
A71705 EAKR Mikkelipuiston palvelurakennus - Uutta ja kasvavaa liiketoimintaa seudun Pk-yrityksille ja puutarhamatkailukohteeseen - 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.1.2016 31.12.2019 MIKKELIPUISTOYHDISTYS RY  196 742 177 422 196 742 276 976
A71708 EAKR Movesole Smart 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.3.2016 30.6.2017 MOVESOLE OY  29 760 29 288 29 760 29 288
A71709 EAKR Pystykarainen koneistuskeskeus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.4.2016 30.6.2016 HILL STEEL OY  16 765 16 765 16 765 16 765
A71710 EAKR Kuopion Peltitalo OY:n nykyaikaisten, huipputeknisten ja energiatehokkaiden tuotanto koneitten ja laitteiden hankinta 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.4.2016 30.11.2016 KUOPION PELTITALO OY  59 380 59 380 59 380 59 380
A71711 EAKR Finotrol Oy:n kasvu- ja kansainvälistymissuunnitelma. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.1.2016 30.6.2018 KARI KUHMONENFINOTROL OY  53 210 42 909 53 210 42 909
A71712 EAKR Apollo Kaihdin ja Markiisi Oy:n kotimaan ja kansainväisen kasvun sekä tuotannon kehittämishanke. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2015 31.3.2018 APOLLO KAIHDIN JA MARKIISI OY  77 860 45 877 77 860 45 877
A71715 EAKR Teollisen kuivauksen lämmön kierrätys 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.3.2016 31.3.2017 CALEFA OY  93 200 79 174 93 200 79 174
A71717 EAKR Ratkaisu lääkkeiden lämpötilan seurantaan 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.1.2016 31.3.2017 IOT INSTRUMENTS OY  92 500 91 898 92 500 91 898
A71719 EAKR Salli Tuotanto 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.1.2016 31.12.2017 EASYDOING OY  60 040 46 761 60 040 46 761
A71722 EAKR Kemian tutkimuspalvelut konsernin kansainvälistymishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.1.2016 30.9.2019 KEMIAN TUTKIMUSPALVELUT OY  53 100 47 556 53 100 47 556
A71726 EAKR Josadoorin valmistusteknologian kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.3.2016 31.12.2020 JOSADOOR OY  648 020 562 103 648 020 562 103
A71727 EAKR Provida Kids 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.3.2016 30.6.2017 OY PROVIDA AB  43 168 35 867 43 168 35 867
A71728 EAKR Muutetaan velat saataviksi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.4.2016 31.3.2017 BERG & SAUSO OY  92 300 85 218 92 300 85 218
A71732 EAKR B1G Finland Oy:n Varkauden toimipaikan kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.4.2015 28.2.2018 B1G FINLAND OY  190 410 107 961 190 410 107 961
A71733 EAKR Linnunmaa Lex Oy: Lakiseurantasovelluksen jatkokehitys- ja kansainvälistymishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.3.2016 30.6.2017 LINNUNMAA LEX OY  88 620 79 352 88 620 79 352
A71734 EAKR Konekorjaamo Riikosen kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.4.2016 31.12.2017 KONEKORJAAMO RIIKONEN OY  49 710 49 710 49 710 49 710
A71735 EAKR FRP -materiaalin ominaisuuksien testaus sekä selvitys materiaalin hyödyntämisestä komposiittiteräksenä betonirakentamisessa. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.3.2016 1.10.2017 JOINTS L.R. OY  28 430 25 383 28 430 25 383
A71736 EAKR Utställning på Europeiska mässor 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.3.2016 31.12.2017 OY HILLTIP AB  92 000 92 000 92 000 92 000
A71737 EAKR Yrityksen toimintajärjestelmän kehittäminen sekä kansainvälisen kilpailukyvyn ja laadun parantaminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.3.2016 30.6.2017 SPECIM, SPECTRAL IMAGING OY  95 750 67 158 95 750 67 158
A71743 EAKR Fysiokeskus Kunto-Taipale Oy, Energy Rantakylä 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.10.2015 31.12.2017 KUNTOKESKUS ENERGY OY  64 670 47 660 64 670 47 660
A71744 EAKR Toiminnan kasvattaminen ja kansainvälistyminen (vienti). 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 14.3.2016 16.6.2017 KYRÖN TAKOMO, HELIN OY  49 975 0 49 975 0
A71745 EAKR Valopaneelituotannon kone-, laite ja ohjelmistoinvestoinnit 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 28.10.2015 31.7.2016 AICCI OY  9 300 0 9 300 0
A71746 EAKR Y-akselinen cnc-monitoimisorvi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.2.2016 31.8.2016 SORVAAMO LAPPI OY  31 600 31 600 31 600 31 600
A71747 EAKR Spiral Flush GTM Program 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.3.2016 31.12.2017 LEHTI GROUP OY  93 750 0 93 750 0
A71748 EAKR Tuoteominaisuuksien parantaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.2.2016 31.12.2016 TEKPIN OY  11 600 9 931 11 600 9 931
A71749 EAKR ViKaHa (vientikanavien haku ja tuotetarjonnan määritys) 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.4.2016 31.12.2017 EXTRON ENGINEERING OY  90 370 82 637 90 370 82 637
A71750 EAKR Urheiluseuroille suunniteltu fanimarkkinointialusta. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.3.2016 31.8.2017 OY CLIBZZ  29 950 11 276 29 950 11 276
A71751 EAKR Maantie 950 Salla-Sallatunturi kevyen liikenteen väylä 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2016 31.12.2018 Liikennevirasto  1 109 676 1 109 676 2 356 000 2 356 000
A71752 EAKR Lisää vaihtoehtoja tuotantoon 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.3.2016 31.12.2017 FEELIA OY  46 400 43 042 46 400 43 042
A71753 EAKR Laajentuva ja uudistuva näkäalaravintola 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.2.2016 31.12.2016 KAUNISPÄÄN HUIPPU OY  134 340 133 569 134 340 133 569
A71754 EAKR Yrityksen tuotannon laadun ja kustannustehokkaan massatuotannon kehittäminen sekä sisustustuotteiden saattaminen kansainvälisille kuluttajamarkkinoille 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2015 31.7.2017 POLARMOSS OY  57 340 53 512 57 340 53 512
A71755 EAKR Lisenssivapaan virtuaalineuvottelupalvelun esiselvitysvaihe. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.4.2016 31.12.2016 PRAECOM OY  34 250 34 250 34 250 34 250
A71758 EAKR Investoinnit ja tuotteiden kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 15.3.2016 31.12.2017 SSJ-TEKNIIKKA OY  44 450 0 44 450 0
A71759 EAKR Kansainvälistymisen valmistelu - Laajentuminen Ruotsin markkinoille 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.4.2016 31.12.2016 KONE JA METALLI HAVUKAINEN OY  13 140 12 078 13 140 12 078
A71760 EAKR Laitteiston nykypäiväistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.1.2016 1.7.2016 GRAFITATU OY  7 140 7 140 7 140 7 140
A71761 EAKR Mäki-Reini Oy, Kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.3.2016 31.8.2017 MÄKI-REINI OY  34 900 19 093 34 900 19 093
A71762 EAKR Growthsetters Oy:n digitaalisen palvelukonseptin kehittäminen ja pilotointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.2.2016 30.6.2017 GROWTHSETTERS OY  53 000 35 996 53 000 35 996
A71764 EAKR Maalaamon uudistaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.4.2016 31.12.2016 TUME-AGRI OY  58 340 58 340 58 340 58 340
A71765 EAKR TouchDesign Spaces 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.4.2016 31.12.2016 HUIDO OY  19 200 19 200 19 200 19 200
A71766 EAKR Zip Adventure Park 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.4.2016 28.2.2017 ZIP ADVENTURE PARK  34 260 32 300 34 260 32 300
A71771 EAKR Vientivalmiudet Amerikkaan 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.3.2016 31.12.2017 PELTOLAN PUSSI OY  102 500 25 146 102 500 25 146
A71772 EAKR Kiuruveden Nivan yritysalueen ja liikennöinnin kehittäminen 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.6.2016 29.9.2017 Kiuruveden kaupunki  254 650 215 353 509 300 430 706
A71774 EAKR Antinkadun yrityskiinteistöjen liikenneyhteyksien parantaminen 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.3.2016 31.10.2016 Iisalmen kaupunki  42 392 42 274 66 184 78 820
A71780 EAKR APV-Bioaate Oy:n Heat By Nature -bioetanolitakan tuotekehitys sekä kansainvälisen liiketoiminnan ja viennin käynnistäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 3.2.2016 31.7.2017 APV-BIOAATE OY  115 830 0 115 830 0
A71784 EAKR Sisustus- ja saunapaneelien markkinaselvitys USAn markkinoille. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2016 30.4.2017 P.ROTOLA-PUKKILA OY  17 970 11 838 17 970 11 838
A71788 EAKR Luotsie+ - uutta luova yrittäjyys Etelä-Karjalassa 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.5.2016 28.2.2017 Suomen Humanistinen Ammattikorkeakoulu Oy  74 952 70 858 107 052 101 205
A71790 EAKR Uusi sähkömekaanisen kalvon tuotantollinja 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.1.2016 30.11.2019 EMFIT OY  82 750 57 635 82 750 57 635
A71792 EAKR Markkinointi- ja kehittämispäälikön palkkaaminen yritykseen, toimintakäsikirjan laatiminen ulkopuolista asiantuntijaa käyttäen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 15.3.2016 31.8.2017 ANIA-ECO OY  28 200 0 28 200 0
A71793 EAKR Suomussalmen makeistehtaan toiminnan ja tuotteiden kehittäminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.2.2016 31.5.2017 FINLANDIA CANDY OY  117 670 115 861 117 670 115 861
A71794 EAKR Kansainvälisen terveysmatkailun liiketoimintakonseptin kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.10.2015 30.11.2017 FINNMEDTRAVELOY  28 120 13 659 28 120 13 659
A71796 EAKR Kennoytimisen kerroslevyn jatkojalostus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.2.2016 31.3.2017 POTMA OY  220 790 220 790 220 790 220 790
A71797 EAKR Johdinliiketoiminnan kansainvälistymis- ja kasvuprojekti 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 15.12.2015 31.12.2017 ARR-SYSTEMS OY  168 750 0 168 750 0
A71799 EAKR Moduulirakenteinen Telaponttoonikone. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.2.2016 31.3.2017 FINNBOOM OY  73 230 73 230 73 230 73 230
A71800 EAKR JYKEVÄ -tuotteiden kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.3.2016 30.8.2017 METALLIPAJA HEIKKI ALAKORTES KY  28 600 18 177 28 600 18 177
A71801 EAKR Omien tuotteiden kehtiys sekä viennin aloittaminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2016 4.8.2017 LASER QUALITY MARKINGS SALO OY  28 103 7 669 28 103 7 669
A71802 EAKR Viennin edistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.3.2016 30.6.2017 JPT JASKARI OY  23 700 19 730 23 700 19 730
A71803 EAKR Sorvaamo Niemenmaa Oy:n kansainvälistyminen ja viennin kehittäminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2016 31.3.2017 SORVAAMO NIEMENMAA OY  22 900 17 000 22 900 17 000
A71804 EAKR Uusien tuotteiden kehittäminen vientiin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.3.2016 31.3.2017 INNOMOST  5 710 4 377 5 710 4 377
A71806 EAKR JAMIX - Pohjois-Amerikan vientiprojekti 2016 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.2.2016 31.12.2016 JAMIX OY  37 592 36 860 37 592 36 860
A71807 EAKR BUUSTERI 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.9.2015 31.12.2016 DEFIA OY  33 250 18 357 33 250 18 357
A71808 EAKR Codemill Oy:n kansainvälistymishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.1.2016 31.7.2017 CODEMILL OY  20 400 20 400 20 400 20 400
A71809 EAKR Kasvu länsiviennin edistämisellä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.4.2016 30.4.2018 MACRING OY  50 000 33 121 50 000 33 121
A71810 EAKR Pelastustoimialan ohjelmistoviennin valmistelu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.5.2016 31.12.2016 THINGER SOLUTIONS OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A71811 EAKR Kansainvälisen kasvun konseptointi ja kustannuskilpailukyvyn varmistaminen koko henkilöstö osallistaen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.3.2016 30.3.2018 LAMECO LHT OY  64 500 55 243 64 500 55 243
A71812 EAKR tuotantokapasiteetin lisäys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.4.2016 31.3.2017 KERKES OY  38 500 38 500 38 500 38 500
A71813 EAKR Miilux Service Concepts 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.12.2015 31.12.2018 MIILUX OY  137 250 31 653 137 250 31 653
A71814 EAKR Betonituoteyhteenliittymäselvityshankkeen avulla Norjan markkinoille 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2016 31.12.2019 BETROC OY  53 840 15 269 53 840 15 269
A71815 EAKR Betonituoteyhteenliittymäselvityshankkeen avulla Norjan markkinoille 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2016 31.12.2019 YLITORNION BETONITUOTE OY  55 180 26 627 55 180 26 627
A71816 EAKR Betonotuoteyhteenliittymäselvityshankkeen avulla Norjan markkinoille 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.4.2016 31.12.2019 SORAKUKKOLA OY  53 840 26 607 53 840 26 607
A71819 EAKR Brändi- ja mainostoimiston tiedonkulun, työkalujen ja digitalisoitumisen kehityshanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.5.2016 31.12.2017 ID PARTNERS OY  79 553 66 113 79 553 66 113
A71820 EAKR Kumpusaarentien rakentaminen 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.4.2016 29.12.2017 Kuopion kaupunki  967 500 967 500 1 935 000 1 935 000
A71821 EAKR ML Kansityö Ky 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.2.2016 30.9.2016 ML KANSITYÖ KY  25 770 25 250 28 343 25 250
A71823 EAKR Tekno1 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.12.2015 31.12.2017 KAUSTISEN ELEMENTTIVALMISTE OY  194 420 194 420 194 420 194 420
A71824 EAKR Dokumentoivan ja ohjaavan paikannusjärjestelmän kehittäminen Android-alustalle. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.2.2016 30.6.2017 RISUTEC OY  56 500 56 500 56 500 56 500
A71825 EAKR Rasvanpuhdistus laitteiston tuotekehitys ja kaupallistaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.2.2016 31.12.2017 PRESSOVAC OY LTD  95 931 62 772 95 931 62 772
A71826 EAKR Yrityksen tuotannon, laatujärjestelmien ja toimintaympäristön kehityshanke. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.1.2015 30.9.2019 OT SERVICE OY  27 790 19 677 27 790 19 677
A71827 EAKR Toiminnanohjausjärjestelmien kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.2.2016 31.7.2017 QTEAM SYSTEMS OY  126 790 109 311 126 790 109 311
A71829 EAKR Finland Challenges You 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2016 28.2.2018 ILOTULITUS OY  41 000 22 866 41 000 22 866
A71830 EAKR Lovi Oy:n kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.4.2016 30.10.2017 LOVI OY  45 700 45 700 45 700 45 700
A71833 EAKR Tuotantotilojen laajentaminen ja kehittäminen ympärivuotiseen tuotantoon sekä uusien elementtimuottien valmistaminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.1.2016 31.5.2017 HOKKASEN BETONITUOTE OY  49 600 47 818 49 600 47 818
A71834 EAKR Kansainvälisen kasvun kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.2.2016 31.12.2018 JOENSUUN SEUDUN JÄÄHDYTETTY LATU OY  90 130 86 897 90 130 86 897
A71835 EAKR Tuotekehitys ja kansainvälistymisvalmiuksien kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.2.2016 31.1.2019 KOLO DESIGN OY  115 470 104 484 115 470 104 484
A71837 EAKR RAMBO - Reippaaseen kasvuun AMB-osaamisella 1 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.6.2016 31.12.2018 Lappeenrannan teknillinen yliopisto  159 001 159 001 227 146 227 146
A71839 EAKR Avalosys Accelerator - Yrityksen kansainvälistysmisvalmiuksien kehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.5.2016 31.1.2017 AVALOSYS OY  20 890 20 890 20 890 20 890
A71848 EAKR Toranda Events toimintakeskus, vaihe 3 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.12.2015 30.4.2017 H-EQUITY OY  47 150 30 696 47 150 30 696
A71849 EAKR Polar Metalli Oy:n liiketoiminnan kansainvälistyminen ja laajentuminen asiakaslähtöisen tuotekehityksen, viestinnän ja verkkokaupan kehittämisen avulla. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.3.2016 31.12.2017 POLAR METALLI OY  78 035 65 222 78 035 65 222
A71850 EAKR Tietoliikenneverkkojen rakentamisen ohjauksen digitalisointi ja uusien liiketoimintamallien luominen ulko- ja kotimarkkinoille 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2016 1.5.2018 JAKANNERI CABLES OY  84 130 52 946 84 130 52 946
A71851 EAKR Tuotekehityshanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.5.2016 31.12.2017 EMONUM OY  149 170 149 170 149 170 149 170
A71852 EAKR Hammas Hohteesta Suomen arvostetuin implantti ¿ja erikoishammashoitojen osaamiskeskus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.2.2016 31.12.2017 HAMMAS HOHDE OY  79 150 71 487 79 150 71 487
A71856 EAKR NorrService 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.4.2016 30.4.2018 NORRHYDRO OY  85 840 46 977 85 840 46 977
A71858 EAKR Kansainvälistymisvalmiuksien kehittäminen: Visegrad ja Baltian maat 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.3.2016 31.5.2018 SOLID WATER OY  27 170 16 536 27 170 16 536
A71859 EAKR Kansainvälistyminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.2.2016 15.2.2017 KOKKOLAN NAHKA OY KARLEBY LÄDER AB  28 300 9 336 28 300 9 336
A71860 EAKR Levytyö Särkinen Oy kansainvälistyminen, markkinakartoitus sekä vientivalmiuksien kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.3.2016 31.12.2017 LEVYTYÖ SÄRKINEN OY  49 700 23 877 49 700 23 877
A71861 EAKR Hoitolatukku Tuonti Oy:n liiketoiminnan kansainvälinen kasvu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.5.2016 31.3.2017 SUOMEN HOITOLATUKKU TUONTI OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A71863 EAKR Silver Seat - Schaupro Oy 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 17.3.2016 30.6.2018 SCHAUPRO OY2193160-5  63 837 46 630 63 837 46 630
A71864 EAKR Tuotannon, toimintatapojen ja mallien kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.4.2016 30.6.2017 ISOWELI OY  26 880 15 234 26 880 15 234
A71865 EAKR Toimitilan laajennus ja kehittämistoimet 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.9.2015 30.9.2017 SAARISELÄN TUNTURIPALVELUT SATUPA OY  72 850 72 850 72 850 72 850
A71867 EAKR Tuotantotilan laajennus , listoituskoneen ja tilauskäsittelyn automatisointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.3.2016 31.12.2017 SUOMEN KALUSTERUNKOTEHDAS OY  94 570 94 340 94 570 94 340
A71869 EAKR Tuotannon monipuolistaminen ja modernisointi sekä tätä kautta tuotannon tehostaminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.2.2016 31.12.2017 KAINUUN LASTU OY  20 310 0 20 310 0
A71870 EAKR Analysointilaitteen hankinta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.4.2016 30.9.2016 BESTLAB OY  23 200 23 200 23 200 23 200
A71871 EAKR Turvallisuuspalveluiden kansainvälistymismahdollisuuksien selvittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.4.2016 30.6.2017 SAFETOR OY LTD  57 400 33 239 57 400 33 239
A71872 EAKR Digikehitys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.12.2015 31.12.2017 ELCOLINE OY  224 340 205 763 224 340 205 763
A71875 EAKR RAMBO - Reippaaseen kasvuun AMB-osaamisella 2 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.6.2016 31.12.2018 Lappeenrannan teknillinen yliopisto  40 600 40 600 58 000 58 000
A71876 EAKR Energiatehokas purunpoistojärjestelmä 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.4.2016 31.12.2017 KOPOVENT OY  19 600 10 872 19 600 10 872
A71878 EAKR Uuden 3D tulostuslaitteiston hankinta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.5.2016 30.10.2016 3D FORMTECH OY  32 760 32 400 67 760 32 400
A71881 EAKR Lasi-alumiini tuotannon modernisointi. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.4.2016 31.12.2017 KERA GROUP OYKERA GROUP OY  76 540 74 881 76 540 74 881
A71885 EAKR Kouta Print -tehtaan perustaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.3.2016 22.3.2017 KOUTA PRINT OY  40 970 36 944 40 970 36 944
A71886 EAKR PapuCo esiselvitys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.4.2016 31.12.2016 HÄGGMAN OY  7 200 7 200 7 200 7 200
A71888 EAKR Yrityksen kilpailukyvyn parantaminen ja kansainvälistyminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.5.2016 23.5.2018 METALLIPALVELU HARTIKAINEN OY  72 220 11 067 72 220 11 067
A71889 EAKR Yrityksen kehittämis- ja kansainvälistymishanke. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.2.2016 25.4.2018 JOEN SERVICE OY  239 330 0 239 330 0
A71890 EAKR Levitystelojen testipenkki 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.5.2016 28.2.2017 BETAMET ROLLS OYINDUSTRIVALSAR AB  8 880 8 880 8 880 8 880
A71891 EAKR Pintakäsittelylinjan toiminnanohjausjärjestelmän kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.6.2016 31.5.2017 NIPEMA OY  13 800 7 307 13 800 7 307
A71892 EAKR Indikaattorien tuotanto ja liiketoiminta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 1.6.2016 31.5.2017 CLINICHEM OY LTD  24 200 0 24 200 0
A71896 EAKR Monitoimisorvin hankinta ja koneistuksen suunnitteluohjelman uusiminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.4.2016 31.12.2016 G-TRONIC OY  100 700 93 681 100 700 93 681
A71901 EAKR Inch of Ink Oy:n Uusien tuotantomenetelmän kehittämis- ja testaus (pilotointi) hanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.6.2016 31.12.2016 INCH OF INK OY  18 115 17 850 18 115 17 850
A71902 EAKR Reifer 2018 - Digitaalinen konepaja, vaiheet 3-5 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.3.2016 31.12.2017 REIFER OY  328 980 309 464 328 980 309 464
A71903 EAKR Tuotekehitys ja tuotannon investointihanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.3.2016 31.5.2019 AMADOS MARKKINOINTI OY  214 310 117 513 214 310 117 513
A71904 EAKR Jarmatic levytyökeskus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.5.2016 30.6.2017 JARMATIC OY  59 700 55 315 59 700 55 315
A71906 EAKR Reaaliaikaiset pienten metallipitoisuuksien teolliset mittaukset 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.2.2016 30.6.2017 MEOLINE OY  94 920 77 010 94 920 77 010
A71907 EAKR Luisu Oy:n iglukylän elämyskokonaisuuden kehittämishanke. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.3.2016 30.4.2017 LUISU OY  293 970 293 970 293 970 293 970
A71909 EAKR Sorvauskeskus robottisoluineen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.4.2016 31.12.2017 PRO ESTORE OY  332 500 326 039 332 500 326 039
A71910 EAKR Maastohiihtosuksen hiontakone Tazzari rp 23 model2 Maastopyörät (6kpl) Fatbike 4kpl vuokraustoimintaa varten 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.4.2016 31.12.2017 VUOKATTI CROSS-COUNTRY SKI SERVICE OY  25 200 25 200 25 200 25 200
A71911 EAKR Työstökoneinvestointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.5.2016 31.12.2016 GINOLIS TOOLS OY  40 000 40 000 40 000 40 000
A71915 EAKR Tuotannon kehittäminen 2018 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.1.2016 31.12.2017 MUOVIITALA OY  35 000 35 000 35 000 35 000
A71916 EAKR Flat Communication 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.4.2016 31.12.2017 CODETAG OY  28 000 20 270 28 000 20 270
A71917 EAKR TEHDAS 2017 PROJEKTI 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.4.2016 31.12.2018 MILLCOMP OY  155 210 154 500 155 210 154 500
A71918 EAKR Kapasiteetin kasvattaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.11.2015 31.12.2017 MULTIAN SAHA OY  144 000 134 241 144 000 134 241
A71919 EAKR Hangassuon lajittelulaitoksen uudistaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.10.2015 31.12.2017 VEIKKO LEHTI OY  430 000 154 834 430 000 154 834
A71920 EAKR Utredning kring användning av hamnområdet vid Björnön 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2016 31.12.2019 AB KRISTINESTADS NÄRINGSLIVSCENTRAL  33 552 12 320 55 920 20 534
A71921 EAKR Biofire Oy:n uudesta tuotteesta kilpailuetua kansainvälisille markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.5.2016 30.9.2018 BIOFIRE OY  107 190 96 723 107 190 96 723
A71922 EAKR Fas Find material ,Investoinnit 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 8.3.2016 31.12.2017 FAST FIND MATERIAL OY  50 750 0 50 750 0
A71923 EAKR Lajitellun kierrätysmateriaalin varastointi sekä käsittelytilat ja koneet. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.9.2015 31.5.2019 POHJANMAAN HYÖTYKÄYTTÖ OY  375 050 375 050 375 050 375 050
A71927 EAKR CleanExport 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.8.2016 31.12.2017 Hämeen ammattikorkeakoulu Oy  76 350 73 945 101 800 98 600
A71928 EAKR Corporate Start-up Co-Creation 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.7.2016 30.6.2018 Helsingin kaupunki  365 993 307 980 522 847 439 971
A71932 EAKR Digitaalisen tuote-etiketin ohjelmistomoduuli 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.5.2016 30.9.2017 FINNCODE OYYLIVIESKA  10 050 10 050 10 050 10 050
A71933 EAKR Pro Kalastus Oy:n kansainvälistyminen ja uudelle markkina-alueelle tulo 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.5.2016 19.5.2018 PRO KALASTUS OYC/O SUOMEN TALOUS-PERINTÄ OY  28 000 27 109 28 000 27 109
A71934 EAKR Digipainoa Logistiikkaan 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2015 31.12.2018 IDEPAP OY  112 670 33 837 112 670 33 837
A71935 EAKR Investeringsprojekt 2016 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2015 30.4.2018 OY MESMEC AB  126 350 50 647 126 350 50 647
A71936 EAKR Laadun ja tuotannon kehittämishanke. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.1.2016 31.12.2017 FL-PIPE AB  80 600 51 521 80 600 51 521
A71937 EAKR Ajutech Oy:n toiminnan kehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.4.2016 30.8.2017 AJUTECH OY  111 180 34 524 111 180 34 524
A71939 EAKR Vientiliiketoiminnan kehittämishanke, osa 2 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.5.2016 30.9.2019 ONSTEEL OY  151 440 151 440 151 440 151 440
A71945 EAKR Investointihanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.6.2016 30.6.2018 VIDEOFLAME OY  11 620 6 370 11 620 6 370
A71946 EAKR Innovaatioseteli 1 Pirkanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2016 30.6.2018 Tredea Oy  880 042 870 019 1 466 737 1 450 032
A71951 EAKR Yrityksen palveluiden tuotteistaminen skaalautuviksi massakustomoinnin avulla. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.5.2016 30.12.2017 KORPIMEDIA OY  26 930 26 437 26 930 26 437
A71952 EAKR Tuotantoteknologian kehittäminen ja kapasiteetin kasvattaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.2.2016 31.12.2017 JMC ENGINE OY  482 750 451 737 482 750 451 737
A71953 EAKR Alutec Oy:n kilpailukyvyn parantaminen, kasvu ja kansainvälistyminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.12.2015 31.12.2017 ALUTEC OY  386 000 386 000 386 000 386 000
A71961 EAKR Safartican Aasian kansainvälistyminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.3.2016 31.12.2017 SAFARTICA OY  47 350 28 781 47 350 28 781
A71963 EAKR Tuotannon kehitys 2016-2017 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.6.2016 9.6.2017 ALUTIG OY  37 800 16 152 37 800 16 152
A71971 EAKR Kansainvälinen, digitaalinen Resort - ympäristö 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.5.2016 31.3.2017 VIERUMÄKI COUNTRY CLUB OY  41 620 38 212 41 620 38 212
A71972 EAKR JFT Parts & Rotors investointihanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2016 31.12.2016 JFT PARTS ROTORS OY  46 400 35 000 46 400 35 000
A71973 EAKR Teollisuusrobotin hankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.5.2016 30.4.2017 OULUN TYÖSTÖKESKUS OY  26 250 18 705 26 250 18 705
A71974 EAKR Runtech Systems Oy kansainvälinen kasvu 2016-2018 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.6.2016 30.6.2018 RUNTECH SYSTEMS OY  130 645 127 223 130 645 127 223
A71975 EAKR Tapahtumatekniikan palvelun kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.3.2016 10.3.2017 GURU ENTERTAINMENT & SECURITY OY  49 950 45 450 49 950 45 450
A71981 EAKR Tuotantotekniikan uudistaminen, laajentaminen ja kansainvälistyminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.3.2016 31.12.2019 TIMAPUU OY MARTTILA  82 360 81 376 82 360 81 376
A71982 EAKR 4dBarn Oy:n kansainvälistyminen - etenemissuunnitelma globaaliksi toimijaksi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.4.2016 31.12.2017 4DBARN OYPROAGRIA OULU  56 440 56 440 56 440 56 440
A71984 EAKR Santa`s Hotels, Arctic Circle Igloos 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.5.2016 30.11.2018 HOTEL SANTA CLAUS OY  111 750 96 770 111 750 96 770
A71985 EAKR Liiketoiminnan kehittämishanke kansainvälisille markkinoille (Japani, Saksa, Iso-Britannia) 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.5.2016 31.8.2018 METSOLA LIFESTYLE OY  50 700 21 266 50 700 21 266
A71987 EAKR Vuokatin Seikkailupuisto 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.5.2016 31.3.2018 VUOKATIN SEIKKAILUPUISTO OY  108 440 107 217 108 440 157 899
A71988 EAKR Santa`s Hotels, Arctic Glass Igloos 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.5.2016 31.8.2023 KIINTEISTÖ OY KALOTINLINNA  1 492 800 1 430 418 1 492 800 1 430 418
A71989 EAKR Matkailun kansainvälisen sisältöpaketin kehittäminen ja kansainvälisen tarjonnan laajentaminen. Lisäinvestoinnin avulla mahdollistetaan matkailupalvelujen tarjoaminen uusille kv. markkinoille. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.5.2016 31.8.2018 VUOKATIN KATINKULMA OY  865 630 865 628 865 630 865 628
A71990 EAKR Hossan Lomakeskuksen kehittäminen 2016-2018 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2016 30.4.2018 KIINTEISTÖ OY SUOMUSSALMEN KULTA-HOSSA  510 290 510 290 510 290 510 290
A71991 EAKR Tuotantotoiminnan laajennus, tehostaminen ja ISO9001-2015 toteutus ja sertifiointi. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.3.2016 31.12.2021 VALTIMO COMPONENTS OYJ  422 520 268 415 422 520 268 415
A71992 EAKR Yrityksen ,tuotantoketjun,tuotteiden ja logistiikan kehittäminen ja sen myötä syntyvän liikevaihdon kasvattaminen ja kannattavuuden parantaminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.4.2016 31.12.2019 ECOLAM OY  346 250 305 004 346 250 305 004
A71995 EAKR Kometos Finntray annostelupakkausjärjestelmien kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.4.2016 31.12.2018 KOMETOS OY  64 830 37 266 64 830 37 266
A71996 EAKR Lännen Rail System ja Line System -tuotteiden kansainvälistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.4.2016 31.12.2018 LÄNNEN TRACTORS OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A71997 EAKR Rodstein latan lävistys- ja taivutusjärjestelmän kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.4.2016 30.6.2017 RODSTEIN OY  31 200 18 632 31 200 18 632
A71998 EAKR Yesecon kansainvälistyminen, vientitunnustelut Saksaan ja Ruotsiin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.6.2016 31.3.2017 YESECO OY  26 450 26 284 26 450 26 284
A72000 EAKR Kansainvälistyvän Ruka-Kuusamo matkailualueen kilpailukyvyn kehittäminen (Gateway to Kuusamo Lapland) 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.5.2016 30.4.2019 Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis Oy  909 957 895 858 1 137 302 1 120 767
A72007 EAKR PlusCare palveluratkaisun kaupallistaminen kansainvaliseen vientiin. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.4.2016 31.5.2017 HEALTH INVEST FINLAND OY  49 650 38 569 49 650 38 569
A72008 EAKR Pienjännitekatkaisijoiden käyttöönotto, koestus, huolto ja vaihtopalvelut 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2016 30.6.2017 OULUN TEOLLISUUSKOJEISTOT OY  10 675 10 675 10 675 10 675
A72010 EAKR Yhdessäonnistujat -verkkoyhteisö 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.2.2016 31.12.2017 DEVELOOPPI OY  26 500 26 500 26 500 26 500
A72015 EAKR Suuntana Eurooppa - Tiilerin kansainvälistyminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.5.2016 31.12.2017 YLIVIESKAN TIILI OY  79 000 21 562 79 000 21 562
A72017 EAKR Luoston Sydän liikerakennus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.2.2014 31.8.2019 KIINTEISTÖOSAKEYHTIÖ LUOSTON SYDÄN  358 680 331 565 358 680 331 565
A72018 EAKR Yrityksen kokonaisvaltainen kehittäminen ja myynnin kasvattaminen erityisesti vientikaupalla. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.6.2016 31.12.2018 KIVIOJA ENGINEERING OY  90 690 90 690 90 690 90 690
A72019 EAKR Yritystoiminnan kehittämishanke. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.6.2016 30.4.2019 LASERCOMP OY  150 000 101 966 150 000 101 966
A72021 EAKR Growing Your Business -verkosto 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.3.2016 30.9.2018 TURUN YLIOPISTOPORIN YKSIKKÖ  89 370 85 583 89 370 122 263
A72026 EAKR Työhyvinvointia yli rajojen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.5.2016 30.6.2017 FYSIO CENTER JYVÄSKYLÄ OY  35 000 21 491 35 000 21 491
A72027 EAKR Kaivospuu Oy investointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.4.2016 28.2.2018 KAIVOSPUU OY  1 273 800 1 273 800 1 273 800 1 273 800
A72028 EAKR Messumatka InterLumi Panama 2016 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 13.6.2016 31.8.2016 LUMITAR ARRAY LIGHTING TECHNOLOGY FINLAND OY  7 000 0 7 000 0
A72029 EAKR Tehopylväs Oy kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.6.2016 30.6.2017 TEHOPYLVÄS OY  41 520 15 672 41 520 15 672
A72031 EAKR Sisu Worx:n kannattava kasvu, menestyksen avaimet myynnissä ja johdon raportoinnin- ja talouden ohjausjärjestelmän kehittäminen. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 20.6.2016 31.12.2017 SISU WORX OY  18 900 0 18 900 0
A72034 EAKR Malminetsinnän palvelukeskus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.6.2016 31.12.2016 PALSATECH OY  37 200 35 674 37 200 35 674
A72037 EAKR Kansainvälistymisen kehittäminen tuomaan kasvua liiketoimintamahdollisuuksiin. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.5.2016 31.5.2018 NORDLIFT OY  111 370 111 370 111 370 111 370
A72038 EAKR Protector Vitamin -nimisen tuotteen liiketoimintamahdollisuuksien testaus kv-markkinoilla 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.6.2016 13.6.2018 HCA HEALTH CONCEPT OY LTD  43 450 31 802 43 450 31 802
A72039 EAKR Avoimen lähdekoodin ohjelmistot kiteenkasvatusteknologiassa 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.5.2016 31.5.2017 SILICOM OY  31 600 29 668 31 600 29 668
A72040 EAKR Marako Metall Oy:n tuotannon monipuolistamisprojekti 2016-2017. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 28.4.2016 30.11.2017 MARAKO-METALL OY  282 840 0 282 840 0
A72041 EAKR Kasinosaarten hyvinvointi-, terveys- ja luontomatkailupalveluiden kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.4.2016 30.9.2018 PRIMEHOTELS OY  107 100 90 838 107 100 90 838
A72043 EAKR Casemet Oy - jatkuvuutta Mikkelin alueen teollisuuteen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.3.2016 31.3.2018 CASEMET OY  169 480 168 307 169 480 168 307
A72044 EAKR ZILAR kiinteistönhallintajärjestelmä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.5.2016 30.4.2021 ZILAR SECURITY SYSTEMS OY  134 675 128 174 134 675 128 174
A72045 EAKR Kankaanpään Oy kohti Venäjän markkinoita. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.5.2016 31.5.2017 KANKAANPÄÄN MEDIPISTE OY  12 500 0 12 500 0
A72046 EAKR VIIRAMIKKO OY:N TUOTANNON KEHITTÄMINEN JA LAAJENTAMISINVESTOINNIT 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.11.2015 30.4.2020 VIIRAMIKKO OY  65 110 45 385 65 110 45 385
A72050 EAKR FeedCowboy 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.6.2016 30.6.2017 FEEDCOWBOY OY  9 570 9 570 9 570 9 570
A72051 EAKR Elinar Oy - Kansainvälistymissuunnitelma 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.7.2016 31.12.2017 ELINAR OY LTD  31 000 20 374 31 000 20 374
A72052 EAKR Rakennustekninen laboratorio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.4.2016 31.8.2018 TULISUOJA SUOMI OY  143 132 101 879 143 132 101 879
A72053 EAKR Laadukkaat hitsauspinnoitteet ja AM-tuotteet hankaliin kulumis-ja korroosio-olosuhteisiin sekä korjauspinnoittamiseen ¿ Automatisoidusti robotilla tehtävät hitsaustuotteet 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2016 28.2.2017 METALLITYÖ UUSITALO OY  24 850 24 850 24 850 24 850
A72054 EAKR Kone- ja laiteinvestoinnit 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 1.6.2016 28.2.2019 KYNTTILÄ-TUOTE OY  139 745 0 139 745 0
A72055 EAKR Furdangers digitaalinen tuotekonsepti ja markkinaselvitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.7.2016 31.12.2016 FURDANGERS OY  30 500 30 500 30 500 30 500
A72056 EAKR Solenovon kansainvälistymissuunnitelma 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.5.2016 31.12.2017 SOLENOVO OY  78 000 35 848 78 000 35 848
A72057 EAKR Hotelli Punkaharjun luontopalveluiden kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.10.2015 30.9.2018 PUNKAHARJUN LUONTOMATKAILU OY  62 120 51 544 62 120 51 544
A72058 EAKR Premetec Oy:n kehityshanke 2017 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.5.2016 31.12.2018 PREMETEC OY  397 270 374 897 397 270 374 897
A72068 EAKR Premiumia ja luksusta - Arvot ja ansainnat lifestyle-toimialalla 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2016 31.8.2018 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy  123 186 123 186 175 980 175 980
A72071 EAKR Kalajoen Hiekkasärkkien matkailukeskuksen toiminnallisuuden kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.8.2016 31.7.2019 Kalajoen kaupunki  616 554 616 551 2 055 178 2 055 167
A72075 EAKR Observis Oy:n kansainvälistymishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.6.2016 31.12.2017 OBSERVIS OY  53 020 47 631 53 020 47 631
A72076 EAKR Tuotantotilan rakentaminen koneistus ja konepajavalmistukseen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.5.2016 31.12.2016 SIIPOTEC OY  122 060 122 060 122 060 122 060
A72077 EAKR Valokaapelin levitys- ja keräyslaitetuotanto 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.5.2016 31.12.2020 HILL STEEL OY  69 920 36 569 69 920 36 569
A72078 EAKR Suomalaista muotoilua Heinolasta maailmalle. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 10.5.2016 31.5.2017 HEINOLAN VALMISTAMO OY  63 250 0 63 250 0
A72079 EAKR Tuotantokoneistuksen/järjestelmän kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.7.2016 31.12.2018 TÄLLI OY  145 700 145 700 145 700 145 700
A72080 EAKR Tuotekehitys, kansainvälistymisen kehittäminen ja investointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2016 31.12.2018 SUOMEN BIATHLON OY  288 510 267 032 288 510 267 032
A72086 EAKR Investointihanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.5.2016 31.12.2016 ERISTYSAPU OY  38 500 38 500 38 500 38 500
A72087 EAKR Kasvun Polku 2020 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.6.2016 31.12.2017 PROFIN OY /(PROHAAPALA)  228 750 228 750 228 750 228 750
A72088 EAKR Kuljetusyhtiöiden logistiikkaliiketoiminnan ohjausjärjestelmän kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.7.2016 31.7.2017 NORDICTHERMO TRANSPORT OY  32 171 26 842 32 171 26 842
A72089 EAKR Pienpanimon laajennusinvestointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.7.2016 1.6.2018 POHJOISEN PANIMO MAISTILA OY  33 770 28 501 33 770 28 501
A72090 EAKR GWP-palvelun kansainvälinen markkinointiselvitys ja kansainvälistyminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2016 30.9.2017 WRM SYSTEMS OY  20 050 8 073 20 050 8 073
A72092 EAKR Kasvuyrityksen kehittämishanke, Mansikkapuisto Oy 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.7.2016 30.11.2017 MANSIKKAPUISTO OY  17 970 17 970 17 970 17 970
A72094 EAKR Luxury Actionin voimakkaan kasvun kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.6.2016 22.6.2017 LUXURY ACTION OY  21 870 21 870 21 870 21 870
A72097 EAKR BIITTI - Yritystiimit Uudellamaalla 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2016 31.8.2019 Posintra Oy  547 957 529 416 782 800 756 312
A72098 EAKR Sotkamon Hopeakaivoksen kaivos-, infra- ja ympäristönsuojelurakenteiden suunnittelu ja toteuttaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2016 31.12.2018 SOTKAMO SILVER OY  2 000 000 2 000 000 2 000 000 2 000 000
A72100 EAKR Tuotekehityshanke B 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.8.2016 30.6.2022 BRO BONO OYJUUSO SORJONEN  8 550 722 8 550 722
A72104 EAKR SAT-palveluiden laajentamisen suunnittelu ja kansainvälisisten markkinoiden kartoitus. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.6.2016 31.12.2017 FINNISH LEAN SOLUTIONS OY  41 120 30 857 41 120 30 857
A72105 EAKR Ideasta markkinoille uuden liiketoiminnan kehittäminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.3.2016 30.6.2020 IDEA - KEKSI OY  237 700 237 700 237 700 237 700
A72106 EAKR Porosalmen alueen tieinfran parantaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2016 31.12.2020 Rantasalmen kunta  1 192 422 1 185 445 1 447 942 1 481 919
A72107 EAKR Kansainvälistymisen valmistelu, kärkenä digitaalinen asiakaskokemus. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.8.2016 31.10.2017 MEOM OY  47 500 31 283 47 500 31 283
A72108 EAKR Jospak Oy Feasibility Study 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.7.2016 31.12.2016 JOSPAK OY  88 750 53 492 88 750 53 492
A72109 EAKR Liiketoiminnan johtamis- ja toimintajärjestelmän kehittäminen. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.8.2016 31.12.2017 ELEKTRO-AROLA OY  17 000 12 071 17 000 12 071
A72115 EAKR Oulunkaaren ja Koillismaan kasvu- ja vientikokeiluverkosto – OK#Kasvuverkosto 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.8.2016 30.11.2019 Oulunkaaren kuntayhtymä  346 480 274 964 472 970 377 410
A72116 EAKR Kirjapainolinjainvestointi digipainotekniikalla 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2016 31.10.2017 BOOKWELL DIGITAL OY  960 000 960 000 960 000 960 000
A72118 EAKR Liiketoiminnan kasvattaminen ja kilpailukyvyn parantaminen uuden johtamisjärjestelmän avulla 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2016 31.8.2017 LINJATERÄS OYJAUHEMAALAAMO  107 270 107 270 107 270 107 270
A72119 EAKR Imatran Kone Oy:n kansainvälistyminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.8.2016 31.7.2020 IMATRAN KONE OY  35 600 13 171 35 600 13 171
A72120 EAKR ComingApp 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.6.2016 30.6.2018 COMINGAPP OY  81 000 65 372 81 000 65 372
A72124 EAKR Käytetyn hyväkuntoisen pienmurskaimen hankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.8.2016 31.12.2016 VELJEKSET VANHA OY  16 450 16 450 16 450 16 450
A72125 EAKR Digitalisaatiotyökalut 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.6.2016 1.5.2017 SCREENMAX OY  16 650 6 834 16 650 6 834
A72126 EAKR VISKURI - Maaseutuyrittämisen kehittämishanke 1 Keski-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 16.3.2016 31.3.2020 ProAgria Keski-Pohjanmaa ry  340 459 201 758 437 733 249 199
A72127 EAKR Kansainvälistymishanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.8.2016 30.4.2018 NASTA TECHNOLOGIES OY  78 750 60 619 78 750 60 619
A72128 EAKR Nelko Oy - Laadun kehittäminen ja liiketoiminnan digitalisointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.3.2016 30.9.2017 NELKO OY  75 810 13 254 75 810 13 254
A72129 EAKR Biocone Oy:n toiminnan aloittaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.4.2016 31.12.2020 BIOCONE OY  680 020 419 416 680 020 419 416
A72130 EAKR MV-Welding Oy:n tuottavuuden ja kasvun kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.9.2015 1.7.2019 MV-WELDING OY  99 890 60 745 99 890 60 745
A72134 EAKR Pohjoiskalotin infra- ja teollisuusrakentamisen markkinapotentiaalin ja liiketoimintamahdollisuuksien edellytysten tutkiminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.6.2016 31.7.2018 SCG SPECIALIST CONTRACTORS’ GROUP OY  54 000 0 54 000 0
A72135 EAKR Alustavat markkinaselvitykset ja tuotekehitys 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 5.8.2016 31.8.2017 APPCHIEVE OY  29 770 13 998 29 770 13 998
A72136 EAKR Necom Oy:n TES-tulkin tuotekehityksen loppuunsaattamisen ja kv-markkinoiden lanseeraamisen hanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 8.6.2016 31.12.2017 NECOM OY  115 100 0 115 100 0
A72137 EAKR HappyOrNot:n kehittämishanke Aasian liiketoimintamahdollisuuksien ja yhteistyökumppanuuksien kartoittamiseen sekä aineettomien oikeuksien kansainvälisen suojauksen varmistamiseen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.6.2016 30.4.2018 HAPPYORNOT OY  168 700 120 943 168 700 120 943
A72138 EAKR Deltabit Oy:n kansainvälistymishanke Aasiaan sekä Etelä- ja Pohjois-Amerkikkaan 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.6.2016 30.6.2018 DELTABIT OY  34 500 23 807 34 500 23 807
A72139 EAKR maastopolkupyörän kehittäminen, digitalisointi ja viennin edistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.5.2016 31.3.2018 POLE BICYCLE COMPANY OY  91 420 84 714 91 420 84 714
A72140 EAKR Turun Pari Oy: Yrityksen kehityshanke ulkomaanviennin aukaisemiseksi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.7.2016 31.12.2020 TURUN PARI OY  50 000 0 50 000 0
A72141 EAKR Metallin ja nestemäisen silikonin ruiskuvalun kehittäminen yrityksen uudeksi ydinliiketoiminnaksi ja näistä materiaaleista valmistettujen alihankintatuotteiden kotiuttaminen Kiinasta Suomeen. Osa 1: Teknologia- ja vientimarkkinakartoitus. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.7.2016 31.1.2017 VS-AUTOMAATIO OY  12 510 8 982 12 510 8 982
A72142 EAKR Kirike 1-2-3 vaihe 1 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.8.2016 31.1.2019 KIRIKE OY  528 550 493 438 528 550 493 438
A72144 EAKR JPT maailmalle 2 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.5.2016 1.6.2017 JPT-INDUSTRIA OY  35 950 31 174 35 950 31 174
A72145 EAKR Julkisivusaneerausmenetelmien kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.6.2016 31.12.2017 BETONILUOMA OY  45 110 36 624 45 110 36 624
A72146 EAKR Utveckling av kvalitetssystem för internationalisering av företag samt utveckling av tjänster. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.8.2016 31.3.2018 BESTLAB OY  12 090 11 248 12 090 11 248
A72147 EAKR Palvelutarjooman laajentaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.7.2016 30.9.2017 EUROPEAN RESEARCH CENTER FOR ART OY  33 330 30 666 33 330 30 666
A72149 EAKR Safaritalon laajennus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.5.2016 30.11.2018 KIINTEISTÖ OY KÄMÄRÄINEN  608 000 587 930 608 000 587 930
A72150 EAKR Safaritalon laajennuksen irtaimisto. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.5.2016 30.9.2018 RUKAPALVELU OY  48 000 20 634 48 000 20 634
A72151 EAKR Optomed USA & Etelä-Amerikka market entry 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.6.2016 30.6.2019 OPTOMED OY  188 200 50 642 188 200 50 642
A72152 EAKR Väri-, kostutusvesi- ja kohdistusautomatiikka 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.6.2016 31.5.2017 SUOMALAINEN LEHTIPAINO OY  100 000 97 309 100 000 97 309
A72154 EAKR Uusio raaka-aine vientiportti 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.7.2016 31.12.2017 ENVOR RECYCLING OY  120 000 79 771 120 000 79 771
A72155 EAKR SP stainless Oy kansainvälistyminen pohjoismaihin ja saksaan 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.6.2016 31.12.2017 SP STAINLESS OY  37 750 34 182 37 750 34 182
A72157 EAKR Kansainvälisten markkinoiden kartoitus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2016 31.8.2018 MAUSTEAITTA OY  50 000 9 671 50 000 9 671
A72159 EAKR Pisla Oy:n pakkausteknologian ja toiminnanohjauksen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.4.2016 31.8.2017 PISLA OY  104 000 100 401 104 000 100 401
A72162 EAKR Balcone nopean kasvun käynnistäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.8.2016 31.12.2017 SUOMEN PARVEERATKAISUT BALCONE OY  46 000 46 000 46 000 46 000
A72163 EAKR Tiimiakatemia® Media 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2016 30.6.2018 PARTUS OY  41 040 29 571 41 040 29 571
A72164 EAKR Viennin edistämishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.9.2016 31.10.2018 HYPCOM OY  54 500 44 681 54 500 44 681
A72165 EAKR Tuotantomenetelmien kehittäminen ja kansainvälistyminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.11.2015 30.9.2018 MAANRAKENNUS B. DAHLBACKA OY  29 750 11 719 29 750 11 719
A72167 EAKR Kultasepänalan mikrovalimotoiminnan tuotannon ja liiketoiminnan kehittäminen sekä tehostaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.9.2016 31.10.2018 KULTATAIDE JEWELRY CASTINGS OY  41 991 31 654 41 991 31 654
A72168 EAKR Viennistä uutta kannattavaa kasvua 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.9.2016 30.4.2017 J. MARTIN OYTEOLLISUUSTIE 35  13 000 11 941 13 000 11 941
A72173 EAKR G2 Ice-karting Levi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.8.2016 31.12.2017 WILD EVENTS OY  39 960 39 795 39 960 39 795
A72174 EAKR Kansainvälisen ja kotimarkkinan kilpailukyvyn parantamisen kehityshanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.7.2016 30.6.2017 PP-FASADI OY  110 800 82 204 110 800 82 204
A72176 EAKR Tornion Panimo kasvu-uralle 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.5.2016 31.8.2019 TORNION PANIMO OY  466 110 443 113 466 110 443 113
A72177 EAKR Ravintolan Tsokan laajennus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.5.2016 31.12.2018 AM LAATU OY  103 600 103 600 103 600 103 600
A72178 EAKR Tuotantotila metallien käsittelyyn 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.6.2016 31.8.2017 ANDREI NÄPPI OY  51 000 51 000 51 000 51 000
A72179 EAKR Teollisuuspalveluyrityksen kansainvälistymiseen ja tuotekehitysprosessiin liittyvät toimet 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.6.2016 30.6.2018 JS PIPING OY  106 610 19 059 106 610 19 059
A72180 EAKR Liiketoiminnan kehittäminen toimitilainvestoinnilla. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.7.2016 31.10.2017 KANGASTINTTI OY  88 460 88 460 268 885 88 460
A72182 EAKR Kehitetään uudentyyppisiä erikoisluonnontuotteisiin perustuvaa tuotesarjakokonaisuutta jota ei ole vielä markkinoilla. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.6.2016 31.8.2019 SUMMER CAPE OY  21 300 11 832 21 300 11 832
A72183 EAKR Vesileppiksen digitaalisen asiakaskohtaamisen palvelukonsepti ja kansainvälinen kaupallistaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.6.2016 30.6.2018 SPORT & SPA HOTEL VESILEPPIS OY  61 650 50 604 61 650 50 604
A72191 EAKR Reaaliaikainen datakeräys eri mittalaitteilta (langaton) 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.5.2016 30.4.2017 SIRATE OY  22 000 22 000 22 000 22 000
A72194 EAKR Lymed Camel-tuotekehitysprojekti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.9.2016 30.9.2018 LYMED OY  52 660 43 842 52 660 43 842
A72195 EAKR Liiketoimintaedellytysten parantaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.9.2016 30.9.2018 PURVAC OY  65 670 18 494 65 670 18 494
A72196 EAKR Tuotantotilalaajennus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.7.2016 31.12.2017 GEONEX OY  142 050 142 050 142 050 142 050
A72197 EAKR Pro-Hydro Oy:n kansainvälistymisen käynnistäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.3.2016 31.12.2019 OY PRO-HYDRO AB  86 850 10 850 86 850 10 850
A72198 EAKR Osaamisen kehittäminen tuotantoautomaatioalan pienyrityksessä 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.7.2016 30.9.2017 SIIPOTEC OY  43 250 43 250 43 250 43 250
A72199 EAKR Painatus Äxän toiminnan laajentaminen! 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.8.2016 31.12.2018 PAINATUS ÄXÄ OY  15 320 12 086 15 320 12 086
A72201 EAKR Hirsitaloviennin edistäminen Iraniin ja Ranskaan 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2016 30.9.2017 OY TIMBER FRAME LTD  36 060 21 003 36 060 21 003
A72202 EAKR KivaQ-GoesGlobal 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.8.2016 31.12.2019 KIVAQ OYAB  50 000 50 000 50 000 50 000
A72203 EAKR Notta - Kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.6.2016 31.8.2017 NOTTA SYSTEMS OY  54 500 0 54 500 0
A72205 EAKR SolidComp Oy:n kehittämissuunnitelma 2016 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.8.2016 31.5.2017 SOLIDCOMP OY  12 915 9 650 12 915 9 650
A72207 EAKR Nolwenturen ohjelmistokehityksen kokoelinkaari palveluiden kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.8.2016 30.6.2018 NOLWENTURE OY  92 310 77 687 92 310 77 687
A72210 EAKR KASKI - Kasvua ja uutta arvoa osaamisella 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2016 31.8.2019 Teknologiakeskus TechVilla Oy  283 085 274 739 404 408 392 485
A72211 EAKR Kone-ja laite investointi sekä liiketoiminnan kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.6.2016 31.12.2020 KAAVIN KIVI OY  275 330 265 541 275 330 265 541
A72214 EAKR DIGI AURORA - Konsepti- ja liiketoimintasuunnitelma 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.10.2016 31.12.2017 Lapin liitto  47 500 39 351 50 000 41 422
A72216 EAKR Kuivaamolaajennus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.8.2016 30.6.2018 OY HAKA-WOOD AB  109 000 108 983 109 000 108 983
A72217 EAKR Kera Group kansainvälisten toimintojen kehittäminen 2016-2018 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.7.2016 31.12.2018 KERA GROUP OYKERA GROUP OY  50 900 32 649 50 900 32 649
A72218 EAKR Tuotekehitys- ja kansainvälistymishanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.9.2016 31.12.2020 VELCRON OY  42 610 31 402 42 610 31 402
A72219 EAKR NewProfile2020 - kansainvälistä kannattavaa kasvua 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2016 30.12.2019 PROFILE VEHICLES OY  378 900 361 699 378 900 361 699
A72220 EAKR Kevytkomposiittiratkaisu rakennusliikkeille 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 13.6.2016 31.12.2017 JWM TECHNOLOGIES OY  35 750 0 35 750 0
A72222 EAKR Saimaa Holiday/ Hotel & Spa Resort Järvisydämen liiketoiminnan kehittämis- ja kansainvälistämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.6.2016 31.12.2018 JÄRVISYDÄN OY  87 040 76 674 87 040 76 674
A72223 EAKR CEF tuotantojen kehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.6.2016 30.6.2018 CONTROL EXPRESS FINLAND OY  178 950 161 151 178 950 161 151
A72226 EAKR Pyhälinna Chalets 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.8.2016 31.8.2018 PYHÄTUNTURI OY  274 750 274 750 274 750 274 750
A72228 EAKR Tuotannon läpimenoaikojen ja teknologian parantaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.7.2016 30.6.2017 RST-STEEL OY  105 000 104 914 105 000 104 914
A72229 EAKR Antennisuunnittelupalveluiden viennin merkittävä kasvattaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.8.2016 31.8.2017 ANTCORE OY  37 300 30 834 37 300 30 834
A72230 EAKR Tuotannon ja kunnossapidon parantaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.7.2016 31.8.2017 KAJAANIN ROMU OY  40 000 34 146 40 000 34 146
A72232 EAKR SITE- pohjoismaiden markkinatutkimus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.10.2016 4.10.2016 KUORTANEEN TEOLLISUUSPALVELU OY  0 0 71 820 0
A72234 EAKR Panostus teollisuusmaalauksiin. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.10.2016 31.12.2017 ESKON AUTOPELTI OY  88 500 60 485 88 500 60 485
A72235 EAKR F.K.Trube Oy: Tuottavuuden ja kilpailukyvyn kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.8.2016 25.8.2018 F.K.TRUBE OY  273 130 264 866 273 130 264 866
A72236 EAKR OCTO3 kasvutekijät 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.10.2016 30.4.2018 OCTO3 OY  45 100 35 305 45 100 35 305
A72239 EAKR Lomakylä Kalajoenhiekat, Hongisto-rivitalo 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.4.2016 30.6.2018 FRANSVALLI OY  21 000 15 260 21 000 15 260
A72240 EAKR Kiinteistö Oy Kalajoen Hongisto 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.4.2016 30.6.2018 KIINTEISTÖ OY KALAJOEN HONGISTO  237 600 237 600 237 600 237 600
A72241 EAKR Toiminnan kehittäminen ja tuotteistaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.7.2016 31.7.2017 UUDENMAAN SAUMAUSPALVELU OYUUDENMAAN SAUMAUSPALVELU OY  38 680 28 425 38 680 28 425
A72244 EAKR Tilauskonepajasta kokonaistoimittajaksi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 6.4.2016 31.12.2019 TERÄSASENNUS MANKINEN OY  115 770 0 115 770 0
A72245 EAKR Terassi- ja turvalasituotannon laajennus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.10.2016 31.12.2017 KEMINMAAN LASI OY  33 820 33 810 33 820 33 810
A72246 EAKR Tuotannon tehostaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.10.2016 31.12.2017 T&T FOOD OY  24 690 24 690 24 690 24 690
A72248 EAKR Hitsaurengasliiketoiminnan kansainvälisen kasvun kiihdyttäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.6.2016 30.4.2018 BELLAPIPE OY  74 420 72 411 74 420 72 411
A72249 EAKR Voimakkaan kasvun lisääminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.6.2016 31.7.2017 M-LEVY OY  202 900 201 587 202 900 201 587
A72250 EAKR Royal Reindeer Restaurant 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.9.2016 31.12.2017 A.C.SHINE OY  28 800 25 194 58 800 25 194
A72252 EAKR Benelux Survey 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.9.2016 30.6.2017 CLOUDIA OY  59 920 46 924 59 920 46 924
A72253 EAKR Valtavalon viennin vauhditus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.8.2016 30.6.2018 VALTAVALO OY  316 250 232 384 316 250 232 384
A72254 EAKR Painekyllästystoiminnan käynnistäminen Pellossa 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.8.2016 31.8.2018 PANTSARIN SAHA OY  49 000 47 405 49 000 47 405
A72255 EAKR Kansainvälisten terveysmatkailupalvelujen kehittäminen Lapin alueelle 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 10.9.2016 31.12.2018 ARCTIC MEDICAL OY  26 120 0 26 120 0
A72258 EAKR Lasertyöstö ja uretaanimuottien kehittäminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.9.2016 31.7.2020 KONTRA SOLUTIONS OY  235 810 166 947 235 810 166 947
A72260 EAKR "Finbow kasvu" 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.4.2016 30.9.2017 LOGISTIC TKT SYSTEMS OY  60 400 50 669 60 400 50 669
A72261 EAKR Seweri International Marketing 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.10.2016 31.12.2017 SEWERI FINLAND OY  50 000 37 520 50 000 37 520
A72262 EAKR DiscGolfPark®-kokonaisratkaisun kansainvälinen kasvu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.10.2016 31.12.2017 INNOVA CHAMPION EUROPE OY  34 280 26 183 34 280 26 183
A72264 EAKR Uutta vetovoimaa Ukkohalla-Paljakan alueen matkailun kehittämiseen aktiivisen kansainvälistymisen kautta. 1 Kainuun liitto Toiminta päättynyt 1.10.2016 30.9.2018 KAINUUN ETU OY  230 415 203 772 301 271 274 139
A72265 EAKR NWLametGlo - globaalin jakeluverkoston kehittämisellä ja tuoteuudistuksilla Lametal kansainväliseksi kasvuyritykseksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2016 31.5.2022 LAMETAL OY  306 250 306 086 306 250 306 086
A72266 EAKR Merikarvian LVI-Tuote Oy:n kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.8.2016 31.12.2017 MERIKARVIAN LVI-TUOTE OY  12 270 11 690 12 270 11 690
A72267 EAKR Sorvauksen automatisointi ja tehdassalin lay-outin uusiminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.9.2016 30.9.2018 RANTAPAJA OY  169 350 154 350 169 350 154 350
A72268 EAKR Toiminnan tehostaminen ja kilpailukyvyn varmistaminen tuotantoprosesseja ja logistiikkatoimintoja kehittämällä. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.5.2016 30.6.2020 IISVEDEN METSÄ OY  1 045 000 1 030 000 1 045 000 1 030 000
A72269 EAKR Jenni Rutonen Design ¿ Kuopiolaista koruosaamista maailmalle 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.8.2016 31.12.2017 JENNI RUTONEN DESIGN  22 920 10 268 22 920 10 268
A72270 EAKR PRO-Tervas 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.9.2016 31.5.2018 TERVASTASO OY  33 970 28 953 33 970 28 953
A72272 EAKR Automatisoitu tuotantolinja 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.8.2016 30.6.2018 KONEPAJA STAMAC OY  157 150 132 918 157 150 132 918
A72274 EAKR Tuotantoteknologian ja osaamisen kehittäminen kasvun mahdollistajana 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2016 31.12.2019 JOTWIRE OY  645 000 637 703 645 000 637 703
A72275 EAKR Meri-Lapin Keskuspesulan toiminnallisen ja tuotannollisen prosessin tehostaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.6.2014 31.12.2017 PRO-KAKS OY  81 200 72 212 81 200 72 212
A72278 EAKR TERHIKKI-Projekti KKS 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.8.2016 28.2.2018 FINN RECYCLING OY  33 000 28 360 33 000 28 360
A72282 EAKR Pienpanimon tuotantokapasiteetin kasvattaminen, tuotannon tehostaminen ja viennin aloitus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.10.2016 31.12.2018 SONNISAARI PANIMO OY  29 575 26 124 29 575 26 124
A72283 EAKR Tuudo-opiskelijasovelluksen kansainvälistämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.9.2016 31.12.2017 CALEIDON OY  35 070 35 070 35 070 35 070
A72284 EAKR Tuotannon laadun ja kustannustehokkuuden kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.8.2016 31.12.2017 DAVID HEALTH SOLUTIONS OY  150 000 35 739 150 000 35 739
A72287 EAKR Visla Solutions Oyn liiketoiminnan kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.9.2016 1.6.2018 VISLA SOLUTIONS OY  40 100 18 260 40 100 18 260
A72289 EAKR Vipukirves-Leveraxe kaikkialle maailmaan. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.10.2016 31.10.2018 VIPUKIRVES HEIKKI OY  50 000 37 760 50 000 37 760
A72293 EAKR Shaman Spiritsin kasvuhanke 2016-2017 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.7.2016 31.12.2017 SHAMAN SPIRITS OY LTD  157 540 116 311 157 540 116 311
A72294 EAKR SoLiKe 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.6.2016 31.12.2021 SOMOTEC OY  103 910 91 659 103 910 91 659
A72297 EAKR Digitaalisaatiolla tuottavuuden ja tehokkuuden kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.10.2016 30.6.2017 FM-HAUS OY  31 300 29 499 31 300 29 499
A72298 EAKR Digitaaliset valmistuspalvelut 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.10.2016 30.6.2018 MATERFLOW OY  17 590 12 800 17 590 12 800
A72299 EAKR Yrityksen kilpailukyvyn kehittämiseen ja kansainvälistymiseen liittyvä hanke. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.6.2016 31.12.2017 STEPTHEC OY  69 177 67 010 69 177 67 010
A72300 EAKR Kenttätestaus- ja ohjelmistotestauspalveluiden tuotteistaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.10.2016 31.1.2018 CEEGON OY  67 000 49 117 67 000 49 117
A72302 EAKR EMMA Empowering Math: kehittäminen ja kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.7.2016 31.8.2017 GLOBAL LEARNING INNOVATIONS OY  80 400 68 884 80 400 68 884
A72303 EAKR Ukko Schnappsin kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.11.2016 31.5.2017 CONTINENT FINLAND OY  24 500 16 856 24 500 16 856
A72305 EAKR Tuotantotilojen rakentaminen sekä tuotantokaluston investointi. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.9.2016 31.7.2017 LYMET OY  15 470 12 405 15 470 12 405
A72306 EAKR Nodeon smart city -ratkaisut 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.9.2016 31.3.2018 NODEON FINLAND OY  71 950 59 670 71 950 59 670
A72308 EAKR Huippu Training Center 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.8.2016 30.9.2019 HUIPPU CENTER OY  161 460 93 895 161 460 93 895
A72310 EAKR Tuotannon ja pintakäsittelyn ja logistiikan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.6.2016 31.12.2018 NORDAUTOMATION OY  334 780 303 963 334 780 303 963
A72312 EAKR KANSAINVÄLISTEN MARKKINAMAHDOLLISUUKSIEN KARTOITUSPROJEKTI PYYNIKIN KÄSITYÖLÄISPANIMON TUOTTEILLE 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 1.11.2016 31.12.2017 PYYNIKIN KÄSITYÖLÄISPANIMO OYPYYNIKKI CRAFT BREWERY LTD  58 100 0 58 100 0
A72313 EAKR Nelisankaisten säkkien nostimen teknisen konseptin toimivuuden varmistaminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.11.2016 31.12.2017 LIFTING MACHINERY FINLAND OY  16 680 16 680 16 680 16 680
A72314 EAKR Medanets mobiilikirjaaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.9.2016 31.3.2018 MEDANETS OY  217 850 215 553 217 850 215 553
A72315 EAKR Toimitila- ja laitteistoinvestointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.10.2016 31.3.2017 KAISA REPOLAPIN APUVÄLINEPALVELU OY  7 100 0 15 190 0
A72316 EAKR Ponnistus: Kohti maailmanmarkkinoita 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.10.2016 31.5.2017 TRIPLEBIT STUDIOS OY  11 800 10 465 11 800 10 465
A72318 EAKR Mittalaitteen tuotekehitys 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.11.2016 30.6.2017 EMMECON OY  21 300 21 286 21 300 21 286
A72319 EAKR Dokkari.fi/Documented.zone pilvipalvelun jatkokehitys ja markkinaselvitykset. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.4.2016 21.10.2018 CEVERTE OY  41 080 36 079 41 080 36 079
A72321 EAKR Maalauslinjan modernisointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.9.2016 31.8.2017 JR-WOOD OY  70 000 68 397 70 000 68 397
A72323 EAKR Feeniks 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.9.2016 31.3.2019 NORMAINT OY  160 900 121 545 160 900 121 545
A72324 EAKR Trussmatic Oy:n liiketoiminnan nopea käynnistäminen ja kansainvälistymisvalmiuksien kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.10.2016 31.12.2017 TRUSSMATIC OY  119 950 110 217 119 950 110 217
A72328 EAKR Vannekomponentit Ruotsiin. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.11.2016 31.7.2019 WHEEL FACTORY OY  36 050 24 413 36 050 24 413
A72330 EAKR Neulanen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.9.2016 1.10.2018 J. TAINIO OY  8 225 5 151 8 225 5 151
A72331 EAKR Projekti Mantariini 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.6.2016 28.6.2019 NIKULAN ELÄINKLINIKKA OY  15 750 15 208 15 750 15 208
A72332 EAKR GreenLab Finland Oy kasvaa ja kansainvälistyy 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.11.2016 31.5.2018 GREENLAB FINLAND OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A72333 EAKR Sukkamestarit Oy viennin käynnistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.11.2016 30.6.2018 SUKKAMESTARIT OY  32 850 32 850 32 850 32 850
A72337 EAKR Sormijatkos tuotantolinjan automatisointi ja valmiiden jatkettujen tavaroiden varastointitilat. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.4.2016 31.12.2018 OY PERTU COMPONENTS LTD1985  145 890 145 890 145 890 145 891
A72338 EAKR Kuopiolaisen uuden pienpanimon perustaminen ja sen kansainvälistymistoimenpiteet 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.10.2016 31.10.2019 RPS BREWING OY  377 940 368 608 377 940 368 608
A72339 EAKR Lasihiekka 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.10.2016 30.9.2018 UUSIOAINES OY  46 600 28 682 46 600 28 682
A72341 EAKR Virepuu Oy kasvuhanke 2016 - 2018 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.8.2016 30.6.2020 VIREPUU OY  131 420 75 998 131 420 75 998
A72342 EAKR Mustan Virran Panimon laajennusinvestointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.10.2016 30.9.2018 MUSTAN VIRRAN PANIMO OY  111 180 111 180 111 180 111 180
A72343 EAKR Ikkuna-ja oviaihiolinja 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.11.2016 31.3.2018 KURIKKA TIMBER OY  866 000 830 007 866 000 830 007
A72344 EAKR Osallistuminen kansainvälisille messuille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.11.2016 30.6.2017 SOFT-KALUSTE OY  10 500 6 884 10 500 6 884
A72347 EAKR Hirsisalvoslinja 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.11.2016 31.12.2017 SALVOS FINLAND OY  215 700 211 598 215 700 211 598
A72348 EAKR Liiketoiminnan johtaminen ja kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.10.2016 31.12.2017 FERROPLAN OY  32 010 20 680 32 010 20 680
A72349 EAKR Fysioline Production Oy:n kansainvälistyminen Iso-Britannian ja Japanin markkinoilla. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.10.2016 31.3.2017 FYSIOLINE PRODUCTION OY  19 000 0 19 000 0
A72353 EAKR Blaxar Oy:n kilpailukyvyn parantaminen. Investointi asiakkaiden vaatimuksia vastaavaan märkämaalauslinjastoon sekä tuotantotilojen uudelleen suunnittelu kapasiteetin lisäämisen varmistamiseksi. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.2.2016 30.6.2017 BLAXAR OY  23 620 20 447 23 620 20 447
A72356 EAKR Kehityshanke Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.10.2016 30.4.2019 PROWELLNESS HEALTH SOLUTIONS OY  20 265 20 265 20 265 20 265
A72362 EAKR Rakennusliike Joen Talo - Liiketoiminnan kehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.9.2016 30.9.2019 RAKENNUSLIIKE JOEN TALO OY  121 750 81 280 121 750 81 280
A72363 EAKR Viennin aloittaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 24.11.2016 31.12.2017 HAKAFOOD OY  41 500 0 41 500 0
A72366 EAKR Kone- ja laite investointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2016 30.6.2017 KUUSAMON UISTIN OY  10 980 10 980 10 980 10 980
A72367 EAKR Take a Soup Ruotsiin 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 21.11.2016 31.12.2017 FEELIA OY  14 700 0 14 700 0
A72372 EAKR NewHaapKome2020 - kehittämisinvestoinneilla kasvua ja globaalia kilpailukykyä 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.7.2016 31.10.2023 HAAPAJÄRVEN KOME OY  713 470 625 430 713 470 625 430
A72374 EAKR Maantien 800 parantaminen Vaalan keskustassa, Vaala 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2016 31.7.2018 Liikennevirasto  1 305 000 1 265 996 2 610 000 2 531 992
A72375 EAKR Matrel Oy:n toiminnan kehittäminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.9.2016 31.12.2018 MATREL OY  55 310 24 461 55 310 24 461
A72376 EAKR Kehittämisavustus kansainvälistymiseen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.12.2016 31.1.2018 TARINA-ASU OY  13 858 5 342 13 858 5 342
A72377 EAKR Bedit Oy:n kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.10.2016 31.12.2017 BEDIT OY  7 050 5 668 7 050 5 668
A72378 EAKR PIGEX 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.9.2016 31.10.2017 ROCSOLE OY  116 920 86 898 116 920 86 898
A72380 EAKR KIKS-vaatemerkin tuotekehitys ja kansainvälistäminen Iljana-vaatemerkin lanseeraus ja tuotekehitys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.11.2016 31.1.2018 ILJANA OY  11 720 11 360 11 720 11 360
A72383 EAKR Tuotannon kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.12.2015 31.12.2017 NORDICA-KEITTIÖT OY  20 300 11 418 20 300 11 418
A72385 EAKR Uuden tuotteen ja tuotantomenetelmien luonti ja energia- sekä materiaalitehokkuuden parantaminen lasituotteissa Nordic Glass Oy:ssä. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.12.2016 31.12.2018 NORDIC GLASS OY  213 000 213 000 213 000 213 000
A72387 EAKR Uusi Kulkuri 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.2.2016 31.12.2018 KULKURI-VENEET OY  37 550 16 189 37 550 16 189
A72388 EAKR Mallaskosken panimon kapasiteetin laajentaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.9.2016 31.5.2017 LAKEUDEN PANIMO OY  10 670 10 271 10 670 10 271
A72390 EAKR JR-boats sähköveneet. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.5.2016 31.12.2017 JR-BOATS OY  18 970 18 664 18 970 18 664
A72393 EAKR SOL 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 8.7.2016 31.12.2017 OY ESARI AB  26 820 0 26 820 0
A72394 EAKR Tuotannon tehostamistoimenpiteet 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.11.2016 31.12.2018 PRIOTEC OY  38 750 27 952 38 750 27 952
A72395 EAKR Penope Oy:n kehittämis- ja vientihanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.11.2016 31.5.2019 PENOPE OY  45 970 29 470 45 970 29 470
A72396 EAKR USA:n markkinatutkimus klapikoneille ja messut 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.12.2016 31.12.2017 AGROMASTER OY  48 710 19 719 48 710 19 719
A72397 EAKR Opiferus Johdon Työpöytä sovelluskokonaisuuden tuotteistuksen ja kaupallistamisen viimeistely ja markkinoille saattaminen sekä Softwave Ohjelmistot Oy:n toimintaprosessien kehittäminen jatkuvan kasvun haasteissa. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.7.2016 31.12.2019 SOFTWAVE OHJELMISTOT OY  71 970 59 875 71 970 59 875
A72398 EAKR Korkean teknologian investoinnit 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.10.2016 31.10.2018 OKUN KONEISTUSPALVELU OY  424 400 424 400 424 400 424 400
A72399 EAKR Neuroverkkoihin perustuva 3D- ja röntgen mittausjärjestelmä 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.10.2016 1.6.2019 LIMAB OY  255 940 238 132 255 940 238 132
A72400 EAKR Hakolan viennin kehittäminen Tukholma 2017 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2016 31.3.2017 HAKOLA HUONEKALU OY  12 400 12 400 12 400 12 400
A72401 EAKR Liiketoimintamallien kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.10.2016 31.12.2018 FINEWELD OY  43 650 0 43 650 0
A72403 EAKR Hitsausprosessien laadun ja tuottavuuden parantaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.10.2016 13.10.2018 NAKKILAN METALLI OY  125 490 66 353 125 490 66 353
A72413 EAKR Teollisuuden ydinvoimaklusterin käynnistäminen - Oulu 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.11.2016 30.6.2019 FINNUCLEAR RY - SUOMEN YDINENERGIA-ALAN YHDISTYS  301 000 300 089 344 000 342 960
A72414 EAKR Työstöpalveluiden kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.9.2016 31.12.2017 TEKNOCOMP OY  44 307 39 895 44 307 39 895
A72415 EAKR Peltaco oy:n liiketoiminnan kehittämishanke 2016-2018 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.6.2016 28.2.2019 PELTACO OY  211 890 193 557 211 890 193 557
A72419 EAKR Kunnallistekniikan rakentaminen Asemanseudun uudelle teollisuusalueelle 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 5.9.2016 31.12.2017 Taivalkosken kunta  238 800 186 965 597 000 467 411
A72421 EAKR Kelo-iglujen rakentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.8.2015 31.12.2017 KAKSLAUTTANEN ARCTIC RESORT OY  656 000 656 000 656 000 656 000
A72422 EAKR Yrityksen laadunhallintajärjestelmän kehittäminen, validointi- ja jälkihuoltopalvelujen tuotteistaminen sekä kansainvälisen kilpailukyvyn parantaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.12.2016 31.12.2018 GINOLIS OY  93 950 75 537 93 950 75 537
A72423 EAKR Tuotannon laajentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.10.2016 30.6.2022 LAPIN KRASSI OY  176 650 163 719 176 650 163 719
A72424 EAKR Särmättävien laserleikkeiden tuotantoketjun kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.10.2016 31.12.2019 VESLATEC OY  35 250 0 35 250 0
A72425 EAKR Tietotaidon lisääminen neuleen valmistuksessa. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.10.2016 31.12.2017 NEVERTEX OY  24 800 11 364 24 800 11 364
A72426 EAKR Palvelukokonaisuuden ja kilpailukyvyn kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.7.2016 31.12.2018 KATMAN OY  48 790 33 554 48 790 33 554
A72428 EAKR Myynti- ja markkinointi toimipisteen perustaminen UAE:hen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 30.11.2016 31.3.2019 ADPAP OY  50 000 0 50 000 0
A72430 EAKR Kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.11.2016 31.12.2017 PINOMATIC OY  43 850 33 495 43 850 33 495
A72431 EAKR Muuttovalmiin puutalon vientikonsepti. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.3.2015 31.12.2017 POHJOIS-SUOMEN HIRSITALOKESKUS OYMAMMUTTIHIRSI  150 000 150 000 150 000 150 000
A72432 EAKR Roinaton 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.12.2016 30.9.2018 OY TASANKO DESIGN AB  18 570 9 730 18 570 9 730
A72434 EAKR Savutuvan Apaja - Kehittämishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.8.2016 30.3.2019 SAVUTUVAN APAJA OY  58 640 47 672 58 640 47 672
A72435 EAKR Aurelia Turbines tuotannon käynnistys 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.12.2016 31.12.2018 AURELIA TURBINES OY  115 600 80 417 115 600 80 417
A72437 EAKR Jávri Lodge 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.11.2014 30.9.2018 JALGADAS OY  528 730 528 730 918 730 782 230
A72438 EAKR Uuden sukupolven kuvantaminen ja asioinnin digitalisointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.11.2016 30.6.2019 KUVAKESKUS HYNNINEN OY  46 800 29 340 46 800 29 340
A72440 EAKR Leipomoinvestointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.10.2016 30.8.2018 HEINOSEN LEIPOMO OY  70 590 66 108 70 590 66 108
A72441 EAKR Yrityksen tuotannonohjauksen ja palveluvalikoiman kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.7.2016 31.12.2019 ESIOR OY  111 320 79 032 111 320 79 032
A72442 EAKR Langattoman turvatuotteen kehittäminen ja kaupallistaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.5.2016 31.8.2023 SELAMATIC OY  54 400 25 694 54 400 25 694
A72443 EAKR Evain Systems Oy:n kehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 22.3.2016 30.7.2019 EVAIN SYSTEMS OY  45 810 0 45 810 0
A72444 EAKR Waahto Brewery:lle pullotuslinjaston, tuotannon laajentamiseksi mäskäys- ja keittokattiloden ja käymistankkien hankinta ja kehittämistoimet. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.10.2016 31.5.2023 WAAHTO BREWERY OY  141 390 62 738 141 390 62 738
A72445 EAKR Viennin kehittämisohjelma 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 17.10.2016 1.6.2018 GYMSTICK INTERNATIONAL OYRISTO KASURINEN  29 750 0 29 750 0
A72449 EAKR Tuotannon virtaus paremmaksi robottien avulla 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.8.2016 31.12.2018 PEL-TUOTE OY  233 780 204 342 233 780 204 342
A72450 EAKR Vauhtia Vuokatin (Kajaani-Oulujärvi) kv-matkailuun 1 Kainuun liitto Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2019 Sotkamon kunta  1 729 149 1 644 324 2 017 338 2 015 430
A72455 EAKR Matkailun kv. sisältöpaketin kehittäminen ja kv. tarjonnan laajentaminen. Hotel Aatelin huipputasoisten majoituspalveluiden yhteyteen mahdollistetaan myös korkeatasoisen ravintolakonseptin tarjoaminen, joka soveltuu erinomaisesti uusille kv. markkinoille sekä myös kokous- ja yritysasiakkaille. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.11.2016 31.8.2018 VUOKATIN KATINKULMA OY  140 300 140 300 140 300 140 300
A72462 EAKR IS-VetTech - älykkäillä teknologiapanostuksilla uudistunutta kilpailukykyä ja globaalia kasvua IS-Vet Oy:lle 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.11.2016 28.2.2019 IS-VET OY  240 750 168 802 240 750 168 802
A72463 EAKR Yrityksen tuottavuuden kehittäminen investointiohjelman avulla. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.12.2016 31.12.2018 KUOPION PELTITALO OY  119 410 116 415 119 410 116 415
A72465 EAKR ESTERI palopumppu, vientimalliston kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.11.2016 30.4.2019 VEIKKO NUMMELA OY  50 000 42 348 50 000 42 348
A72466 EAKR TR-Vesitykit 2020 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.11.2016 30.4.2019 TR-VESITYKIT OY  49 860 12 826 49 860 12 826
A72467 EAKR Schwartmanns Maschinenbau EFM-L 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.10.2016 30.6.2017 POHJANMAAN PELTI JA ERISTYSTYÖ OY  43 740 43 740 43 740 43 740
A72468 EAKR PURA brändin kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.1.2017 30.10.2018 HOHTOA FINLAND OYCO PUTIIKKI RANNALLA  20 750 13 283 20 750 13 283
A72470 EAKR Itä-Lapin kesämatkailun kehittämishanke 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.2.2017 31.8.2020 Sallan kunta  146 015 131 208 181 686 163 311
A72471 EAKR EverWhatProductionsin TV-tuotantoon liittyvien immateriaalioikeuksien kansainvälisen potentiaalin kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.1.2017 31.12.2017 EVERWHATPRODUCTIONSANTTI KAARLELA  14 440 10 218 14 440 10 218
A72473 EAKR Toiminnan kehittämisinvestointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.12.2016 30.6.2017 ROVANIEMEN PELTI-SEPPO OY  15 610 15 610 15 610 15 610
A72474 EAKR Leipomotoiminnan laajentaminen ja monipuolistaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.11.2016 31.5.2017 KELLOLAMMEN LEIPOMO & KAHVILA OY  13 520 7 992 13 520 7 992
A72475 EAKR BKWELD yritysverkoston investoinnit 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.12.2016 31.12.2018 BKWELD OY  36 890 34 276 36 890 34 276
A72476 EAKR Moisio Forest Oy:n kasvuhanke 2016-2018 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.7.2016 4.7.2018 MOISIO FOREST OY  154 580 91 349 154 580 91 349
A72478 EAKR Uuden pakkauskonseptin suunnittelu ja tuotteistaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.12.2016 30.5.2017 NWB FINLAND OY  26 750 26 750 26 750 26 750
A72479 EAKR Uusi lasermerkkauslaite Trumpf TruMark 5050 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.12.2016 31.3.2017 LMP-MERKKAUS OY  12 000 12 000 12 000 12 000
A72480 EAKR Yrityksen viennin kehittämishanke. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.1.2017 30.6.2018 LAHDEN TERÄTEOS OY  35 200 24 445 35 200 24 445
A72481 EAKR Kavika 2020 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.1.2017 30.6.2017 KAVIKA OY  92 200 92 200 92 200 92 200
A72485 EAKR Uuden tuotantoteknologian käyttöönotto Sacotecissa 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.10.2016 31.12.2018 SACOTEC COMPONENTS OY  102 250 76 210 102 250 76 210
A72486 EAKR Hotel Paljakan Luonto- ja hyvinvointimatkailun kehittäminen ja tuotteistaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 28.12.2016 30.6.2018 SKIREST OY  21 230 0 21 230 0
A72487 EAKR Tankoautomaattisorvin hankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.1.2017 31.12.2017 NIVALAN WEMAC OY  38 500 38 500 38 500 38 500
A72488 EAKR Vartiosaari, kansainvälistymishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.7.2016 30.4.2019 LEVI-FARM OY  51 650 39 424 51 650 39 424
A72494 EAKR 64 North Portfolio 1 Kainuun liitto Toiminta päättynyt 1.1.2017 28.2.2019 KAINUUN ETU OY  277 083 270 303 336 809 339 112
A72495 EAKR Punakettu 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.11.2016 31.12.2017 PUNAINEN KETTU OY  30 180 27 111 30 180 27 111
A72500 EAKR Kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.11.2016 31.12.2017 BRELLA OY  52 670 46 248 52 670 46 248
A72501 EAKR Kansainvälistyminen ja vientitoiminnan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.12.2016 31.5.2018 SUOMEN SÄILIÖNPÄÄTY OY  60 000 60 000 60 000 60 000
A72502 EAKR CNC Pitkäjyrsinkone / Aarpora 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 19.12.2016 30.6.2020 TERÄSSAARI OY  229 970 0 229 970 0
A72503 EAKR Hiekkapuhalluskammio ja maalauskammio rakeen keräily ja ilmanvaihtojärjestelmineen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.12.2016 30.6.2018 TIKKAPINTA OY  79 000 77 511 79 000 77 511
A72505 EAKR Lemtapes Oy tähtää viennillä kasvuun! 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.11.2016 30.9.2019 LEMTAPES OY  73 630 67 835 73 630 67 835
A72506 EAKR SAANDA OUTDOORS KITCHEN 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.12.2016 30.11.2018 OY SULCA AB  8 000 3 994 8 000 3 994
A72509 EAKR Markkinoinnin kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.1.2017 1.2.2018 US WOOD OY  10 450 10 450 10 450 10 450
A72510 EAKR Kansainvälistymisen vauhdittaminen viemällä yritys uusille kuluttajamarkkinoille Iso-Britanniaan 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.1.2017 30.6.2018 KAJANA CLUB OY  6 350 6 345 6 350 6 345
A72511 EAKR Yrityksen tuotannon digitalisoituminen sekä kansainvälistyminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.10.2016 1.3.2018 CENT-LISTAT OY  154 500 147 630 154 500 147 630
A72513 EAKR Hyvinvointia mobiilisti 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.1.2017 30.6.2018 BOOK SALON OY  14 900 12 312 14 900 12 312
A72515 EAKR OSBE 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2017 30.9.2018 OWNSURROUND OY  98 590 80 110 98 590 80 110
A72516 EAKR Huuhtelu laitteen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.1.2017 31.12.2017 PEKOMAT OY  24 460 24 460 24 460 24 460
A72517 EAKR Monialaisen terapia-alustan tuotekehitys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2016 31.7.2017 PEILI VISION OY  27 750 21 499 27 750 21 499
A72526 EAKR SMH-Uretan Oy:n kansainvälistyminen ja pohjoismaiden markkinat 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2017 31.7.2018 SMH-URETAN OY  38 500 24 500 38 500 24 500
A72527 EAKR Koneiden hankinta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.1.2017 31.12.2017 LK-TAIVUTE OY  26 000 23 418 26 000 23 418
A72528 EAKR Kansainvälistymis- ja kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.12.2016 31.12.2018 AB VARKKILAN MANCHESTER OY  64 350 20 576 64 350 20 576
A72533 EAKR Kota Kollektiivin kasvu ja kehityshanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.1.2017 30.7.2018 KOTA KOLLEKTIIVI OY  12 180 12 180 12 180 12 180
A72534 EAKR Laitehankinta 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.1.2017 31.8.2017 HAMMASLABORATORIO DENTAL STUDIO  25 490 25 490 25 490 25 490
A72535 EAKR LogGlo2020 - Loggo investointi- ja kehittämispanostuksilla globaaliksi RST-säiliövalmistuksen edelläkävijäyritykseksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2016 31.12.2019 LOGGO/SÄILIÖTUOTANTO OY  102 120 71 417 102 120 71 417
A72536 EAKR Ajohallintajärjestelmän kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.12.2016 31.12.2017 JOENSUUN KIERRÄTYS-KULJETUS OY  15 590 14 620 15 590 14 620
A72537 EAKR Kasvua kv-markkinoilta 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.11.2016 31.12.2019 ECOPROTECH OY  203 580 201 562 203 580 201 562
A72538 EAKR sahalaitoksen kansainvälisten valmiuksien sekä näitä tukeva tuotteiden, palveluiden ja tietojärjestelmän kehittäminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.6.2016 31.3.2020 VELJEKSET VAARA OY  176 320 131 514 176 320 131 514
A72539 EAKR Koneinvestointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.2.2017 28.2.2018 KAARITAIVUTUS KUMPULA OY  32 320 27 012 32 320 27 012
A72541 EAKR Finarten kasvu- ja vientihanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2016 31.12.2018 FINARTE (INDIA) OY  62 280 52 031 62 280 52 031
A72542 EAKR Repocomp - Liiketoiminnan päivitys 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.11.2016 31.3.2018 REPOCOMP OY  14 000 6 000 14 000 6 000
A72543 EAKR EU lisensointikumppanikartoitus 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.1.2017 31.12.2017 FINNO ENERGY OY  26 500 26 500 26 500 26 500
A72544 EAKR Mazak Hyber Quadrex 100MSY 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.1.2017 30.10.2017 JARMETA OY  69 300 69 144 69 300 297 658
A72545 EAKR puuntyöstökoneiden hankinta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.2.2017 31.12.2017 OVI-HOLLOLA OY  30 470 22 701 30 470 22 701
A72546 EAKR Työolosuhteiden, automatisoinnin ja energiatehokkuuden kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.10.2016 10.10.2018 VUOKATTI BOWLING OY  32 650 31 206 32 650 55 437
A72547 EAKR Aurinkoterassin laajennus, lasitus, kalustus ja kattaminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.1.2017 31.5.2017 KALAJOEN LOKKILINNA OY  29 020 29 020 29 020 29 020
A72549 EAKR Automaattinen sahaus- ja koneistussolu sekä laserhitsaustuotantosolu ilmajäähdytyselementeille 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.10.2016 31.12.2018 OY HOLLMEN & CO  300 000 96 356 300 000 96 356
A72550 EAKR Rinneliiketoimintojen kehittämishanke, Suomutunturi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.6.2016 31.12.2018 SUOMU-RINTEET OY  191 570 142 022 191 570 142 022
A72551 EAKR Kasvu ja kansainvälistyminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.1.2017 30.6.2019 KAIVOSYHTIÖ ARCTIC AMETISTI OY  28 720 19 142 28 720 19 142
A72552 EAKR Investointihanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.1.2017 30.6.2019 FIN DOOR OY  269 500 247 516 269 500 247 516
A72554 EAKR Investointihanke levytyökoneet 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.11.2016 31.1.2019 PLATE POWER OY  268 560 199 667 268 560 199 667
A72555 EAKR Musicinfo Digital Distribution 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.12.2016 31.3.2018 MUSIC.INFO FINLAND OY  56 660 55 887 56 660 55 887
A72556 EAKR Företagsutveckling inom kvalitet och miljö 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.2.2017 28.2.2021 KRONQVIST BOLAGEN AB - KRONQVIST YHTIÖT OY  28 701 18 261 28 701 18 261
A72557 EAKR Tuotantokapasiteetin lisäys kansainvälisille markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.12.2016 31.7.2018 JAME-SHAFT OY  700 515 700 515 700 515 700 515
A72558 EAKR Tarvelähtöinen paljon apua tarvitsevien vanhusten vaatemallisto. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.11.2016 31.1.2018 LAATUHOIVA OY  12 760 10 631 12 760 10 631
A72559 EAKR Clean Flame Goes Global 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.12.2016 30.6.2020 OY CLEAN FLAME LTD  162 050 98 591 162 050 98 591
A72564 EAKR Kehityshanke 2017-2018 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.1.2017 30.6.2019 HASSINEN VELJEKSET OY  124 096 107 292 124 096 107 292
A72565 EAKR Tuotantotilojen laajennus ja tuotantokoneiden hankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.1.2017 28.9.2018 MUOVI-SET FINLAND OY  21 000 21 000 21 000 21 000
A72567 EAKR Tuotannon kehittäminen kone investoinneilla 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2017 31.12.2018 KAIHDIN ÅMAN OY  62 300 18 560 62 300 18 560
A72568 EAKR Yritystoiminnan kehittämishanke. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.10.2016 31.12.2021 CELERMEC OY  454 750 360 426 454 750 360 426
A72569 EAKR Dispersio barrier päällystyslinja 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.2.2017 28.2.2019 PAPEREX COLOMBIER OY  103 100 103 100 103 100 103 100
A72571 EAKR Kevätniemen yritysalueen vahvistaminen; bioterminaali, infrastruktuuri ja kokonaissuunnittelu 1 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.11.2016 31.8.2019 Lieksan kaupunki  1 000 000 1 000 000 2 000 000 2 000 000
A72572 EAKR TSV-Rakennus Oy:n investointi- ja kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.11.2016 1.11.2020 TSV-RAKENNUS OY  65 000 31 252 65 000 31 252
A72574 EAKR Tuotannon ja logistiikan skaalaaminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2016 30.6.2019 RAWMANCE OY  59 350 10 236 59 350 10 236
A72575 EAKR Kasvua kansainvälisyydestä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 9.12.2016 31.3.2018 AS-MUOVI OY  59 100 0 59 100 0
A72576 EAKR Hyvinvointianalyysin kehitystyö 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.2.2017 31.3.2018 LIVTEC OY  6 920 5 135 6 920 5 135
A72577 EAKR Tuotannon tehostaminen /kilpailukyvyn parantaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.2.2017 31.12.2017 BLAXAR OY  112 000 109 707 112 000 109 707
A72579 EAKR Kärävä Oy:n kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.12.2016 31.12.2017 KÄRÄVÄ OY  35 500 15 355 35 500 15 355
A72581 EAKR USAn markkinaselvitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.1.2017 31.12.2017 ELIXI OIL OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A72582 EAKR Uuden tuotantoteknologian hankinta uudelle asiakassegmentille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.7.2016 28.2.2017 LAUKAMO GROUP OY  49 650 45 990 49 650 45 990
A72583 EAKR Kansainvälistymisen kehittämishanke. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.2.2017 31.8.2018 LOOTA MUSIC OY  5 800 3 764 5 800 3 764
A72584 EAKR KasvuDeboTech - teknologia- ja kehittämisinvestoinneilla Debomix merkittäväksi kasvuyritykseksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.12.2016 31.12.2019 DEBOMIX OY  503 460 481 424 503 460 481 424
A72585 EAKR Modulaarinen RFID-järjestelmä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2016 31.12.2017 AKSULIT OY  27 200 25 474 27 200 25 474
A72589 EAKR Alavieskan maantie 18150 kunnostaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2017 30.6.2018 Alavieskan kunta  354 400 301 897 708 800 603 794
A72591 EAKR Pintakäsittelyn tehostamis investointi. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2016 30.4.2018 KUUSMET OY  36 690 25 487 36 690 25 487
A72592 EAKR Tuotantotehdas Kajaaniin 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.1.2017 30.4.2018 ROLLOCK OY  116 280 93 681 116 280 93 681
A72593 EAKR Työhyvinvoinnin uusi palvelukonsepti 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.1.2017 31.8.2018 OBBI OY  30 120 29 264 30 120 29 264
A72594 EAKR Hotelli Kultahipun laajennus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.10.2016 31.8.2023 KULTAHIPPU OY  860 960 816 795 860 960 816 795
A72596 EAKR Kierrätysmetallin vastaanotto ja käsittely 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.12.2016 31.12.2017 ROMUTA OY  400 000 397 130 400 000 397 130
A72597 EAKR Kestävä Kasvu 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2017 30.6.2019 Ylivieskan Teknologiakylä Ytek Oy  213 080 172 395 265 221 203 528
A72598 EAKR Puuovien tuotteistaminen ja tyyppihyväksyntä 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2017 31.12.2017 DOVIA OY  23 600 23 600 23 600 23 600
A72599 EAKR Biocoil phase I 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.11.2016 31.3.2017 BIOCOIL OYC/O TIMO TIMBER OY  26 400 20 885 26 400 20 885
A72600 EAKR Uuden tuotantoteknologian kapasiteetin lisääminen ja laadun/tarkkuuden parantaminen uudelle asiakassegmentille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.2.2017 31.8.2018 LAUKAMO GROUP OY  89 000 54 047 89 000 54 047
A72601 EAKR Tuotannon kehittäminen ja uusien kv markkina-alueiden kartoittaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.2.2017 31.12.2017 KUTEPA RUBBER SERVICE OY  25 730 21 838 25 730 21 838
A72602 EAKR Kasvupolku 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.10.2016 30.4.2018 PACCAS OY  6 500 4 152 6 500 4 152
A72605 EAKR Liiketoiminnan kehittäminen kansainvälistymismahdollisuuksien luomiseksi. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.3.2017 30.6.2018 ALINE CREATIVE TECHNOLOGY STUDIO OY  20 700 19 741 20 700 19 741
A72606 EAKR Automatisoituja pesulapalveluita kotimaisille ja kansainvälisille markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 6.5.2016 30.6.2017 24 PESULA OY  4 250 0 4 250 0
A72607 EAKR Snowman Glass Villas 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2016 31.8.2018 ARCTICE OY  256 180 248 154 256 180 248 154
A72609 EAKR Fintekra Oy Kasvua ja kilpailukykyä -hanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.1.2017 30.6.2019 FINTEKRA OY  141 910 121 901 141 910 121 901
A72610 EAKR Tila- ja laite-investoinnit 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.12.2016 31.12.2019 SUPSET OY  311 880 300 794 311 880 300 794
A72612 EAKR Tuotannon kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.2.2017 30.4.2018 NORDICA-KEITTIÖT OY  47 250 47 250 47 250 47 250
A72614 EAKR GreenFinn 2017 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.2.2017 30.9.2018 GRAFIPRO OY  37 520 33 003 37 520 33 003
A72615 EAKR Särmäysyksikön hankinta 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.8.2016 1.9.2017 PELASER OY  162 600 158 279 162 600 158 279
A72616 EAKR Pieksämäen yrittäjäyhteisö 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2018 KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY  147 960 145 221 152 960 199 559
A72617 EAKR Start-up Akatemia 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2017 31.3.2019 MIKKELIN KEHITYSYHTIÖ MIKSEI OY  148 450 133 883 148 450 182 743
A72618 EAKR Data Visuals Cross Platform -valmisteluhanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.10.2016 31.12.2017 ARCTION OY  65 580 37 514 65 580 37 514
A72619 EAKR Sensire Ltd. International market entry 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2018 SENSIRE OY  353 750 340 734 353 750 340 734
A72620 EAKR Diabeteksen aiheuttaman uuden verkkokalvosairausmallin kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.12.2016 30.4.2019 EXPERIMENTICA OY  207 310 173 469 207 310 173 469
A72621 EAKR APL Systems Oy:n teknologisten kansainvälistymisvalmiuksien kehittäminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.12.2016 31.12.2019 APL SYSTEMS OY  71 770 51 045 71 770 51 045
A72622 EAKR Wasa Dredging Goes International 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2017 31.12.2017 WASA DREDGING OY LTD  30 400 25 998 30 400 25 998
A72623 EAKR Automaatiinen työstökone 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.12.2016 30.6.2018 RIIKKU RAKENTEET OY  50 000 49 456 50 000 49 456
A72624 EAKR Ecosmol-kierrätyskalusteen kansainvälistymishanke. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.1.2017 31.12.2018 NIIMAAR OY  35 038 20 856 35 038 20 856
A72625 EAKR Utveckling av företag 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.2.2017 31.10.2018 CAY FORS ÅKERI AB  25 000 24 250 25 000 24 250
A72626 EAKR CNC-sorvi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.2.2017 30.6.2017 VAASAN TIIMITYÖ OY  15 000 15 000 15 000 15 000
A72628 EAKR Liiketoiminnan kilpailukyvyn kehittämishanke - liiketoiminnan prosessien, tuotantoteknologian ja asiakasymmärryksen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.3.2017 31.12.2018 ÄÄNIRASIA TAPAHTUMANTEKIJÄ OY  60 470 52 071 60 470 52 071
A72629 EAKR Innovatiivisesti kiertotalouden raaka-aineista eli kierrätysmateriaaleista valmistetut design ympäristökalusteet 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.1.2017 30.6.2018 CCUSTOM OY  31 610 23 058 31 610 23 058
A72630 EAKR Propents internationalizes to Middle Europe (PCME) 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.1.2017 31.12.2018 TELIA CYGATE OY  84 000 68 342 84 000 68 342
A72631 EAKR 24strokeservice 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.1.2017 31.5.2017 TTT-APPLICATIONS OY  63 640 63 640 63 640 63 640
A72632 EAKR Palveluviennin kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.2.2017 29.6.2018 INSINÖÖRITOIMISTO GRADIENTTI OY  17 180 10 190 17 180 10 190
A72633 EAKR Vientitoiminnan selvittäminen ja aloitus Tanskassa. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.2.2017 15.10.2017 KENSET OY  11 450 10 230 11 450 10 230
A72634 EAKR My Finland Goes International 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.2.2017 30.9.2017 MY FINLAND OY  15 195 12 037 15 195 12 037
A72635 EAKR Finn-Valve Oy:n kansainvälistyminen ja Pohjoismaiden markkinat. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.3.2017 30.11.2018 FINN-VALVE OY  35 200 18 700 35 200 18 700
A72636 EAKR RLP Designin kansainvälistäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.2.2017 30.3.2018 RLP DESIGN OY  77 050 77 050 77 050 77 050
A72641 EAKR Automaattikoneen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.2.2017 30.6.2019 VITESA OY  46 750 32 469 46 750 32 469
A72645 EAKR VASAPOVI-2018 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.2.2017 31.8.2018 KIIMINGIN KALUSTE OY  186 840 181 278 186 840 181 278
A72646 EAKR Uuden laitteiston hankinta osteoporoosi lääkkeen valmistamiseksi ja laadun varmistamiseksi. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.8.2016 30.6.2021 PARAS BIOPHARMACEUTICALS FINLAND OY  444 910 322 564 444 910 322 564
A72647 EAKR Uusien vientimarkkinoiden avaaminen ja kasvu 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.2.2017 31.12.2020 PEKOTEK OY  87 540 77 174 87 540 77 174
A72648 EAKR LGTS2017 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.2.2017 31.1.2018 LEVYPINTA FINLAND OY  49 290 36 948 49 290 36 948
A72649 EAKR Crossborder Corridor for Business Development 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2018 Savonlinnan Hankekehitys Oy  135 000 103 715 215 000 165 814
A72652 EAKR KOHTAAMO 2.0 1 Keski-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.3.2017 28.2.2019 Kokkolanseudun Kehitys Oy  182 365 141 767 260 521 202 524
A72653 EAKR Irenen Ideapaja Uudisrakennus yrityksen kansainvälistymisen laajentamiseksi sekä kansainvälisten matkailijamäärien kasvattamiseksi ohjelmapalveluissa. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.2.2017 27.4.2017 KORU-JA TAIDEKÄSITYÖ A.KANGASNIEMI KY  0 0 63 950 0
A72654 EAKR PIntakäsittely yksikön rakentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.2.2017 6.2.2019 TORNION KAMA-PALVELUT KY  444 100 364 164 444 100 364 164
A72655 EAKR Harriniva Master Plan 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.1.2017 30.6.2021 HARRINIVA OY  156 940 111 368 156 940 111 368
A72656 EAKR Älyrullakon kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.12.2016 31.3.2019 ILMAJOEN TERÄSPUTKIKALUSTE OY  66 680 58 656 66 680 58 656
A72657 EAKR Suomen CNC-Koneistus Oy:n toimitilan ja konekannan laajennus 2017 - 2019 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.1.2017 31.12.2019 SUOMEN CNC-KONEISTUS OY  490 000 490 000 490 000 490 000
A72659 EAKR Digitaalisesti luotava vauvakirja - pilotointi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.2.2017 31.12.2017 DOLLYDUST OY  26 200 22 439 26 200 22 439
A72660 EAKR Yrityksen toiminnan kehittäminen ja laajentaminen osallistumalla omalla osastolla ACHEMA 2018 messuille Frankfurt am Mainissa 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.2.2017 31.12.2018 RAUCELL OY  20 000 20 000 20 000 20 000
A72661 EAKR Vienninedistämisprojekti 2017-2018 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.2.2017 31.12.2018 LAHDEN GRAAFINEN OY  49 540 49 087 49 540 49 087
A72662 EAKR Hiomakoneiden hankinta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.3.2017 31.12.2017 OY SAWCENTER AB  30 640 30 640 30 640 30 640
A72665 EAKR Snow2 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.3.2017 2.12.2017 SNOW SECURE OY  25 250 23 241 25 250 23 241
A72666 EAKR Konenäköön perustuva automaattisen laadunseurantajärjestelmän kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.2.2017 30.6.2018 MOPASOL OY  14 960 10 411 14 960 10 411
A72667 EAKR U-poratuotannon valmistusmenetelmien kehityshanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.9.2016 31.12.2017 MEHI OY  180 600 174 363 180 600 174 363
A72668 EAKR Suite ja Lounge investointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.2.2017 30.6.2018 HUMINA-LOMA OY  130 000 129 357 300 000 129 357
A72671 EAKR Horisontti 2020 SME2- ohjelmaan hakeminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2017 30.6.2017 VERSO GLOBE OY  7 750 7 580 7 750 7 580
A72672 EAKR Pohjoismaiden markkinoiden avaaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 13.2.2017 30.8.2018 FINNPACE OY  48 200 0 48 200 0
A72673 EAKR Toiminnan prosessien tehostaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.12.2016 31.3.2020 BETROC OY  64 790 43 560 64 790 43 560
A72675 EAKR Ukkohalla-Paljakan rinnetoimintojen kehittäminen: tuolihissi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.9.2016 31.8.2022 UKKOHALLA SKI RESORT OY  264 250 47 031 264 250 47 031
A72676 EAKR KASKE - kasvua kerryttäen 1 Pirkanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.3.2017 30.4.2019 Kehittämisyhtiö Witas Oy  214 721 199 338 306 743 284 776
A72677 EAKR Yrityksen käynnistämisen selvitykset ja T&K:n käynnistäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.3.2017 31.12.2017 SMALL DATA GARDEN OY  43 120 42 004 43 120 42 004
A72678 EAKR Kohti vastuullista matkailua 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.5.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  273 588 272 192 379 638 377 722
A72680 EAKR Exit Business - Yritykset Myyntikuntoon 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.3.2017 28.2.2019 Itä-Savon Uusyrityskeskus ry  168 392 168 392 280 652 280 652
A72681 EAKR Vientiliiketoiminnan kehittäminen Black Bruin Oy:ssä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.2.2017 31.7.2018 BLACK BRUIN OY  79 950 79 950 79 950 79 950
A72682 EAKR Tuotteiden yksilöinnin ja kaupallistamisen kehittämishanke. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.3.2017 31.12.2018 PROTUOTE FINLAND OY  26 250 15 596 26 250 15 596
A72683 EAKR Investointi ja tuotekehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.12.2016 30.6.2018 JP-SUOJAPEITE OY  258 280 257 687 258 280 257 687
A72691 EAKR Kiina-kilpailukyvyn vahvistaminen 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.1.2017 30.6.2019 HOUSE OF LAPLAND OY  156 750 150 035 209 000 201 681
A72692 EAKR Koralli-Tuote Oy:n kansainvälistymisstrategia 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 1.2.2017 30.6.2018 KORALLI-TUOTE OY  15 000 0 15 000 0
A72693 EAKR Toiminnan kehitys 2017 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.1.2017 31.12.2018 AB A. HÄGGBLOM OY  148 254 148 254 148 254 148 254
A72694 EAKR Avainhenkilö 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.12.2016 31.3.2018 KAUSTISEN ELEMENTTIVALMISTE OY  22 420 21 039 22 420 21 039
A72695 EAKR Lähdevesituotantokapasiteetin kasvattaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.9.2016 30.6.2018 FINN SPRING OY  245 750 245 750 245 750 245 750
A72696 EAKR MFC, Multifunction Control 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.2.2017 31.8.2019 OY MENTE MARINE AB  96 350 96 350 96 350 96 350
A72699 EAKR Hanke 2017 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2017 28.2.2018 KATERA STEEL OY  195 930 188 251 195 930 188 251
A72701 EAKR JKS transforming for future 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.3.2017 1.4.2019 JKS PRODUCTS LTD  339 066 269 195 339 066 269 195
A72702 EAKR Tuotantoprosessien kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.3.2017 31.3.2018 PORIN PUUKALUSTE OY  16 000 16 000 16 000 16 000
A72704 EAKR Liiketoimintamallin kehittäminen siirtymällä kansainväliseen b to b kauppaan 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.3.2017 31.1.2019 DAWN MATRIX OY  24 000 23 565 24 000 23 565
A72705 EAKR Sähköavusteisten maastopyörien hankinta matkailun ohjelmapalvelukäyttöön. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.3.2017 15.3.2019 ROLL OUTDOORS OY  9 960 9 960 9 960 9 960
A72708 EAKR Investointiohjelma 2017-2020 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2017 30.3.2020 SUOMEN LEVYPROFIILI OY  562 500 555 801 562 500 555 801
A72709 EAKR Kivuton Verkkokauppa Oy:n kehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2017 30.6.2019 VERKKOKAUPPA KIVUTON OY  96 320 96 320 96 320 96 320
A72710 EAKR NewYsako - vaativien ja isojen valurautakappaleiden koneistus- ja prosessinhallintaosaamisen kehittämisellä kasvua ja verkostoitumista 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.3.2017 31.12.2019 YSAKO OY  453 150 436 152 453 150 436 152
A72711 EAKR UNIT konseptin kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.3.2017 30.9.2018 UNIT MODULES FINLAND OY  44 250 16 927 44 250 16 927
A72712 EAKR Kohti Keski-Euroopan markkinoita -messut 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.3.2017 31.12.2017 BUSSIPRO OY  25 740 25 551 25 740 25 551
A72713 EAKR Vesitekniikka 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.3.2017 31.12.2018 JVS-STEEL OY  32 500 32 383 32 500 32 383
A72714 EAKR Sorsakosken Konepaja Oy:n kapasiteetin ja tuotannollisen omavaraisuuden nosto 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.6.2016 31.12.2018 SORSAKOSKEN KONEPAJA OY  161 420 123 495 161 420 123 495
A72715 EAKR Tietotekniikan hyödyntäminen koneistuksessa. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.2.2017 30.4.2018 TORMETS OY  37 250 26 328 37 250 26 328
A72718 EAKR Kasvun setelit 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.4.2017 31.3.2019 Oulun kaupunki  349 860 346 872 499 800 495 797
A72720 EAKR Valoisten kesäöiden ja keskiyönauringon kasvattamaa Sinulle - liiketoimintamallin konseptointi 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.6.2017 31.10.2018 Kolarin kunta  162 724 161 645 195 741 194 541
A72722 EAKR Kehitysinvestointi, Kone- ja laiteinvestointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.3.2017 31.8.2018 OSSIN METALLI OY  46 000 41 300 46 000 41 300
A72723 EAKR Tilaus toimitusketjun tehostus projekti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.3.2017 31.12.2019 TANKKI OY  49 840 49 253 49 840 49 253
A72724 EAKR Lisäblokit 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.4.2017 1.5.2018 JOLEIKON OY  50 000 44 045 50 000 44 045
A72725 EAKR Nord Star 30. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.12.2016 31.12.2019 LINEX-BOAT OY  103 000 81 428 103 000 81 428
A72727 EAKR Vientikehityshanke Keski-Eurooppaan vaihe 2 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.3.2017 31.3.2019 FINVACON OY  45 500 35 501 45 500 35 501
A72729 EAKR Pal-Metalli laajennus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.1.2017 31.12.2019 PAL-METALLI OY  98 100 58 888 98 100 58 888
A72730 EAKR Haapaveden Puukaluste Oy Tuotannon täydellinen uudelleenorganisointi: Investointihanke kilpailukyvyn parantamiseksi ja viennin edistämiseksi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.2.2017 31.12.2018 HAAPAVEDEN PUUKALUSTE OY  448 400 445 330 448 400 445 330
A72731 EAKR Uusien tuotantomenetelmien ja tuotteiden kehittäminen ja valmistaminen rakennusteollisuuteen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.3.2017 30.4.2018 POHJANMAAN RAKENNUSPELTI OY  173 500 172 503 173 500 172 503
A72732 EAKR Roskaton lähetys. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.3.2017 30.9.2018 SOP-METAL OY  47 100 30 687 47 100 30 687
A72733 EAKR Paramet Konepaja Oy - kansainvälistyminen Pohjoismaiden markkinat 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.3.2017 30.11.2018 PARAMET KONEPAJA OY  50 000 27 762 50 000 27 762
A72734 EAKR Scandinavian Skin -menetelmän ja koko vientiprosessin kehittäminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.3.2017 31.3.2018 SUOMEN HOITOLATUKKU TUONTI OY  47 500 47 500 47 500 47 500
A72735 EAKR FakeFish Oy:n liiketoiminnan kehittäminen ja yrityksen kansainvälistyminen 2017-2018 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.3.2017 31.5.2018 FAKEFISH OY  42 440 42 440 42 440 42 440
A72736 EAKR Staironin viennin kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.3.2017 31.12.2018 STAIRON OY  50 000 47 075 50 000 47 075
A72740 EAKR ID BBN - Projekti G1000 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.4.2017 31.1.2018 IDEA DEVELOPMENT ID OY  50 000 43 713 50 000 43 713
A72741 EAKR Kestävän kehityksen ekotehokkuuden työkalu 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.4.2017 15.1.2018 LCA CONSULTING OY  18 650 18 650 18 650 18 650
A72743 EAKR Reittien ja matkailupalvelujen Keski-Pohjanmaa 1 Keski-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.4.2017 30.9.2019 Kokkolanseudun Kehitys Oy  266 400 266 400 329 004 330 000
A72745 EAKR Investoinnit yrityksen kilpailukyvyn parantamiseen ja kansainvälisen myynnin kasvattamiseen. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.4.2017 28.2.2019 ITA NORDIC OY  299 000 299 000 299 000 299 000
A72747 EAKR Uuden tuotantomenetelmän kehittäminen uudenlaisten elementtien valmistamiseksi ja niiden kaupallistaminen, suojaaminen ja pilotointi, (franchise-)ketjun muodostamisen aloittaminen ja kansainvälisen liiketoiminnan käynnistäminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.2.2017 30.9.2019 LEANEL OY  117 800 100 708 117 800 100 708
A72748 EAKR Digitalisoidun ja Lean-pohjaisen tuote-, palvelu- ja asiakashallintakonseptin kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.11.2016 30.6.2020 SULOKIVI OY  184 670 115 557 184 670 115 557
A72749 EAKR Yrityksen tuotannollisen toiminnan käynnistämiseen liittyvien kone- ja laiteinvestointien tekeminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.1.2017 31.12.2017 VENTO STEEL OYTONI VENÄLÄINEN  11 900 9 599 11 900 9 599
A72750 EAKR Conmill 3D 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.2.2017 1.7.2018 CONMILL OY  44 275 0 44 275 0
A72752 EAKR Yrityksen kehittämis- ja kansainvälistymisprojekti 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.2.2017 31.12.2020 SUOMEN ENERGIANEUVONTA OY  47 470 33 454 47 470 33 454
A72753 EAKR NOPSA projekti 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.3.2017 31.12.2018 NORRHYDRO OY  60 000 42 026 60 000 42 026
A72755 EAKR Valmistuskapasiteetin kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.9.2015 31.10.2018 AROMTECH OY  323 750 323 750 323 750 323 750
A72756 EAKR Puutavaran sahauslinjan rakentaminen ja siihen läheisesti liittyvät toiminnot. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2016 31.3.2020 TERVOLAN SAHA JA HÖYLÄÄMÖ OY  632 500 632 500 632 500 632 500
A72757 EAKR Audience Engage Pilot platform 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.4.2017 31.10.2017 WALLASVAARA ENGAGE OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A72758 EAKR Kasvun tie 2018 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 2.9.2016 30.6.2017 PROFIN SYDÄNPUU IKKUNAT JA OVET OY  51 800 0 51 800 0
A72759 EAKR Voimakkkaan kansainvälisen kasvun vaatimat kehitystoimet 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.9.2016 30.9.2019 FICOTE OY  142 100 142 100 142 100 142 100
A72760 EAKR Automatiikan hyödyntäminen muovityöstön konetekniikassa 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.3.2017 25.11.2018 AIKOLON OY  202 560 174 193 202 560 174 193
A72764 EAKR Utveckling av produkten samt internationella marknader 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 17.4.2017 31.12.2017 TRENDTRAPPAN AB  21 375 19 632 21 375 19 632
A72765 EAKR Tiemerkintämateriaalien kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.1.2017 31.1.2018 HOT MIX OY FINLAND  50 000 50 000 50 000 50 000
A72766 EAKR Disc Golf Course by Prodigy Disc 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.2.2017 28.2.2019 GENERATE OY INC  45 000 0 45 000 0
A72767 EAKR RKM 2020 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.2.2017 31.12.2018 RKM GROUP OY  102 650 83 929 102 650 83 929
A72768 EAKR Uutta lliiketoimintaa innovatiivisesta antimikrobisesta sähköstaattisesta muovikalvosta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.1.2017 30.4.2019 ETERNAL OY  33 220 0 33 220 0
A72770 EAKR FAERSK - Uuden valmistus- ja toimitusprosessin kansainvälisen liiketoiminnan valmistelu ja käynnistäminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.1.2017 31.12.2017 ARCTIC IP INVESTMENT AB  35 900 11 137 35 900 11 137
A72771 EAKR Kansainvälistymisprojekti Grail Quest 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.3.2017 31.12.2017 GRAIL GROUP OY  50 000 34 995 50 000 34 995
A72772 EAKR Uudet led-taajamavalaisimet vientiin 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.3.2017 31.3.2018 KARLUX OY  19 940 8 134 19 940 8 134
A72773 EAKR Elintarvikkeiden vienti 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.2.2017 31.8.2018 FOOD AND HEALTH TECH FINLAND OY INC.  23 000 13 613 23 000 13 613
A72774 EAKR Pohjois-Savon mikroyritykset kasvuun (#MikroGrow) 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.4.2017 30.6.2020 Kehitysyhtiö Savogrow Oy  488 400 480 173 615 768 611 530
A72775 EAKR Elintarvikkeen tuotekehitys. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.4.2017 31.12.2020 OREGANA OY  23 920 11 009 23 920 11 009
A72776 EAKR Tuusniemen teollisuusalueen infrahanke 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 3.4.2017 31.12.2019 Tuusniemen kunta  281 400 281 400 562 800 562 800
A72777 EAKR Tuotantohallin laajennus ja digitalisaation edistäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.3.2017 15.3.2019 KANTOJÄRVEN METALLI OY  178 440 172 645 178 440 172 645
A72778 EAKR Vesitekniikan rakenteellinen ratkaisu elementti rakentamisessa ja vesihuolto vaikeisiin työmaa kohteisiin. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.1.2017 30.6.2018 OULAISTEN LVI OY  103 320 69 323 103 320 69 323
A72780 EAKR Tehtaan laajennushanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.3.2017 28.2.2018 VB-BETONI OY  551 790 551 790 551 790 551 790
A72781 EAKR Osuuskunta Sulatto Joensuu, Suunnittelupaja-toimintaympäristön kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.1.2017 31.12.2018 OSUUSKUNTA SULATTO JOENSUU  59 490 59 451 59 490 59 451
A72784 EAKR Wallmaster System: The patented innovation for repairing exterior wall structure into international markets 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 29.3.2017 31.3.2018 WALLMASTER OY  111 631 0 111 631 0
A72786 EAKR Mittalaitteet 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.2.2017 31.7.2017 MEKPA OY  11 460 9 969 11 460 9 969
A72788 EAKR Zip 2018 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.5.2017 31.12.2018 ZIP ADVENTURE PARK  27 150 27 036 27 150 27 036
A72789 EAKR KVICK-FINN kultivatorn i de Baltiska länderna och Skandinavien. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.5.2017 31.12.2019 BT-AGRO OY AB  19 730 19 730 19 730 19 730
A72791 EAKR Leipomotoiminnan tehostaminen, kapasiteetin kasvattaminen ja jalostusarvon nostaminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2017 30.9.2019 PEKKA HEIKKINEN & KUMPP. OY  30 730 22 079 30 730 22 079
A72792 EAKR Kaksipuoleinen listoituskone 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.3.2017 28.4.2018 PATTIJOEN KALUSTETEKNIIKKA OY  221 370 221 370 221 370 221 370
A72793 EAKR Yrityksen kansainvälistyminen Balkanin alueella ja Iranissa 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.4.2017 31.10.2018 PROFIILIKESKUS OY  73 080 62 023 73 080 62 023
A72794 EAKR Kansainvälistymisstrategia 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.4.2017 1.8.2018 ZAIBATSU INTERACTIVE OY  35 820 30 934 35 820 30 934
A72795 EAKR Anturiverkkotuotteen viimeistely, markkinaselvitys ja myynnin kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.4.2017 30.4.2018 SENSOAN OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A72796 EAKR Rakennusteollisuuden tuotteiden vientihanke kohdemaa Ruotsi. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.3.2017 31.12.2019 SYMOTIC OY  50 000 49 999 50 000 49 999
A72797 EAKR Auto IoT kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.3.2017 31.5.2019 APLICOM OY  71 390 62 919 71 390 62 919
A72798 EAKR Jätteen murskaus ja lajitteluinvestointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.4.2017 30.5.2020 SALON HYÖTYKÄYTTÖ OY  301 500 301 500 301 500 301 500
A72799 EAKR Tuotantojärjestelmän ja laiteosien kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.1.2017 30.6.2018 SUOMEN TERÄSKATE OY  23 400 5 400 23 400 5 400
A72800 EAKR Metallin kierrätystoiminnan kehittäminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.4.2017 31.8.2018 PIRKANMAAN UUSIOMETALLI OY  247 000 227 917 247 000 227 917
A72801 EAKR Automatisoidusti robotilla valmistettavat pinnoitteet ja suorakerrostamalla valmistetut tuotteet - kuluminen, korroosio ja korkea lämpötila. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.4.2017 30.6.2018 METALLITYÖ UUSITALO OY  50 550 38 709 50 550 38 709
A72802 EAKR Wheellator® monitoimirollaattorin ja Tyke®-apuvälineiden kansainvälistäminen, viennin lisääminen ja Tukimet Oy:n toiminnan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.3.2017 30.4.2019 TUKIMET OY  89 360 57 686 89 360 57 686
A72804 EAKR Betonimurskaimen markkinakartoitus 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.4.2017 30.4.2018 GREEN ATTACHMENTS  11 500 5 849 11 500 5 849
A72808 EAKR Työhyvinvointibisneksen kehittäminen. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 25.2.2017 31.5.2020 EVERT OY SUOMI  30 000 0 30 000 0
A72809 EAKR HoviRuoka Oy Tuotekehitysprojekti 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.4.2017 30.6.2019 HOVIRUOKA OY  199 310 187 912 199 310 187 912
A72810 EAKR Ruka Masterplan 3 rinneinvestoinnit 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.2.2017 31.12.2019 RUKAKESKUS OY  2 061 870 2 061 870 2 061 870 2 061 870
A72812 EAKR Kansainvälistymisen palvelukehitys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.3.2017 31.3.2019 LVI-KILPIMAA OY  59 550 21 334 59 550 21 334
A72816 EAKR Internationalisering och produktefiering 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.11.2016 30.6.2019 OY MESMEC AB  82 600 73 006 82 600 73 006
A72817 EAKR Älykäs metalliton biohajoava ja bioaktiivinen implantti (MÄBI) 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.5.2017 31.5.2019 TRACERAY OY  45 950 39 802 45 950 39 802
A72818 EAKR Oy Escarmat Ltd kansainvälistyminen ja Pohjoismaiden markkinat 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.4.2017 19.4.2019 OY ESCARMAT LTD  31 900 16 547 31 900 16 547
A72821 EAKR Wilderness Hotel Inari lomakylä investointi Inariin 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.2.2017 31.10.2018 INARINJÄRVEN LOMAKYLÄ OY  1 125 640 1 125 640 1 905 640 1 125 640
A72822 EAKR Quhan kansainvälistyminen ja kasvu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.5.2017 31.10.2018 QUHA OY  24 195 24 195 24 195 24 195
A72823 EAKR Kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 30.12.2016 31.12.2017 NIPERE OY  36 830 0 36 830 0
A72824 EAKR Vientipakkausten laadun parantaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.11.2016 31.12.2017 ER-PAHVITYÖ OY  32 600 32 600 32 600 32 600
A72826 EAKR Selluvillan valmistuksen tehostaminen ja säkitön materiaalilogistiikka. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.1.2017 30.9.2017 TERMEX-ERISTE OY  49 660 49 660 49 660 49 660
A72827 EAKR Metalpa Oy:n tuotannon investointi -ja kehittämishanke. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.2.2017 30.6.2018 METALPA OY  38 450 36 443 38 450 36 443
A72828 EAKR Äänitysstudion kalustoinvestointi ja laajennus digitaalisen työskentelyn vaatimusten mukaiseksi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.3.2017 30.6.2018 SOUNDMIX OY  14 140 14 140 14 140 14 140
A72830 EAKR Vienninkehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 30.1.2017 31.12.2018 TEHO FILTER OY  108 000 0 108 000 0
A72831 EAKR Jahtipaukku 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.3.2017 31.12.2019 RAKENNUS EXTRA  26 520 2 432 66 520 2 432
A72833 EAKR Avalonin kansainvälistymishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 26.3.2017 30.9.2019 AVALON OY  29 000 0 29 000 0
A72834 EAKR Uuden tuotantolinjan hankkiminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.4.2017 31.12.2018 PUTAAN PULLA OY  320 735 261 741 320 735 261 741
A72835 EAKR SpinX Technologian kaupallistamishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.1.2017 30.6.2019 SPINDECO TECHNOLOGIES OY  126 970 77 017 126 970 77 017
A72836 EAKR Maritime kasvu ja kansainvälistyminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.2.2017 31.12.2020 OY ESMARIN COMPOSITES LTD  122 050 122 050 122 050 122 050
A72837 EAKR tuotannon tehostaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.5.2017 1.5.2019 WOOD JEWEL DESIGN KAUKO RAATINIEMI KY  39 200 39 200 39 200 39 200
A72838 EAKR Tuotannon kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.3.2017 30.3.2021 MUOVISOLA OY  152 350 152 315 152 350 152 315
A72839 EAKR Mikropalvelut ja teollisuuden prosessien mobilisaatio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.3.2017 30.6.2019 COLLAPICK COMPANY OY  97 570 97 570 97 570 97 570
A72842 EAKR Kasvu 2020 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.2.2017 31.12.2020 JOENSUUN KOURUTUOTE OY  461 620 329 730 461 620 329 730
A72845 EAKR Mekaniikan suunnitteluosasto 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2017 30.4.2018 GLOBAL ENGINEERING OY  24 410 11 728 24 410 11 728
A72847 EAKR TA4 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.4.2017 31.8.2018 IMAGON OY  136 500 136 500 136 500 136 500
A72850 EAKR SOP-Metal Oy:n kansainvälistyminen Pohjoismaiden markkinoille. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2017 31.12.2018 SOP-METAL OY  34 900 30 793 34 900 30 793
A72851 EAKR Friends & Brgrs servicekoncept- och produktutveckling för Europalansering 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 23.3.2017 31.12.2018 FRIENDS & BURGERS OY AB  40 213 0 40 213 0
A72852 EAKR Uusi tuotantoteknologia ja tuotantostrategia sekä niihin liittyvä koulutus ja markkinakartoitus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.1.2017 31.12.2017 PURSO-TOOLS OY  256 060 255 967 256 060 255 967
A72853 EAKR Kansainvälistymishanke, Viennin avaaminen / panostaminen vientiin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.1.2017 28.3.2019 VENIZ OY  70 000 44 340 70 000 44 340
A72854 EAKR Uusien hintanäyttöjen ja digitaalistenpalveluiden kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.4.2017 31.12.2018 TAMMERNEON OY  71 550 28 474 71 550 28 474
A72855 EAKR Paattimaakarit Oy, kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 5.5.2017 31.5.2019 PAATTIMAAKARIT OY  50 000 0 50 000 0
A72856 EAKR VR Safe tuotekehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.5.2017 31.12.2018 AUTS-TUOTE OY  13 730 11 595 13 730 11 595
A72857 EAKR Finnboom Oy:n Fbpontoons tuotteiden kansainvälistyminen ja Pohjoismaiden ja Saksan markkinat 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2017 31.1.2019 FINNBOOM OY  26 350 25 135 26 350 25 135
A72858 EAKR Digitaalisten 3D-ratkaisujen ja 3D-teknologian kehittäminen kansainvälisille markkinoille. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.5.2017 31.7.2018 3DTECH OY  140 000 130 292 140 000 130 292
A72859 EAKR Biojack sahakouraperheen kehittäminen ammattikäyttöön kansainvälisille markkinoille. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.5.2017 31.5.2019 BIOJACK OY  46 350 26 966 46 350 26 966
A72861 EAKR Koneistamon tuotantokapasiteetin kohottaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.3.2017 31.10.2019 AKE-GEARS OY  66 740 65 179 66 740 65 179
A72862 EAKR Vientiä edistävien skaalautuvien ohjelmistopalveluiden kehittäminen ja myyntikanavien rakentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.3.2017 31.1.2019 CODEMATE OY  84 380 32 094 84 380 32 094
A72864 EAKR Panostoiminen jauhemaalauslinja pitkille tuotteille 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2017 31.12.2017 LAAKSOJEN LAATUPINTA OY  23 100 23 100 23 100 23 100
A72865 EAKR båt 2018 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.5.2017 30.4.2019 AB KENNETH RÖNNQVIST OY  22 480 21 075 22 480 21 075
A72866 EAKR Selluvillan palotekninen luokittelututkimus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.5.2017 31.12.2018 TERMEX-ERISTE OY  50 000 45 085 50 000 45 085
A72867 EAKR Rauma Interior Oy:n kapasiteetin ja kilpailukyvyn nosto-ohjelma, osa 2 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.4.2017 30.10.2018 RAUMA INTERIOR OY  171 900 171 900 171 900 171 900
A72868 EAKR Boda Boda: Skaalautuva malli opettajien täydennyskoulutukseen kehittyvillä markkinoilla 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.3.2017 28.2.2018 KOULU EDUCATION GROUP OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A72869 EAKR COMPASS 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.5.2017 30.9.2018 RIM WIZARD OY  50 000 32 681 50 000 32 681
A72870 EAKR My Babys Steps 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.4.2017 31.12.2017 MUNTIUS OY  47 500 37 912 47 500 37 912
A72871 EAKR Laatu- ja ympäristöjärjestelmä 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 2.6.2017 31.12.2018 US WOOD OY  15 000 0 15 000 0
A72873 EAKR Valmistuskapasiteetin kasvattaminen, vientivalmiuksien kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.2.2017 31.12.2019 ISO-KALLAN PANIMO OY  54 610 54 552 54 610 54 552
A72874 EAKR SWM-Woodin lämpökäsittelykapasiteetin kasvattaminen ja kilpailukyvyn parantaminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2017 1.7.2022 OY SWM-WOOD LTD  840 190 840 190 840 190 840 190
A72875 EAKR PK Kanavat Oy; Tuotanto tehokkaaksi ja digitaaliseksi, laadulla kansainvälisille markkinoille 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.4.2017 30.6.2021 PK KANAVAT OY  98 960 57 969 98 960 57 969
A72876 EAKR Kasvun Roihun Growth - to - Market -kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.5.2017 31.12.2019 KASVUN ROIHU OY  93 870 84 236 93 870 84 236
A72877 EAKR 4f Studion kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.5.2017 28.2.2018 FOUR FERRIES OY  49 710 48 484 49 710 48 484
A72879 EAKR Kansainvälistyminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.5.2017 30.11.2019 INSINÖÖRITOIMISTO POLARTEK OY  59 500 43 618 59 500 43 618
A72881 EAKR PINTATULOT 2020 - Pinnoitustoimialan teknologiayrityksen uudistuva laatu, osaaminen ja tuotanto 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.3.2017 31.12.2020 SUOMEN ELEKTROPINTA OY  232 780 137 783 232 780 137 783
A72883 EAKR Työkoneen kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.2.2017 30.6.2019 JERMU BOBBER OY  134 310 29 313 134 310 29 313
A72884 EAKR Yrityksen kansainvälistyminen ja kasvu 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.4.2017 28.2.2019 WIND CONTROLLER JV OY  32 325 29 324 32 325 29 324
A72885 EAKR KL-Lämpö Oy:n viennin kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.2.2017 31.12.2018 KL-LÄMPÖ OY  105 120 60 937 105 120 60 937
A72886 EAKR Markkinaselvitys Keski-Euroopan bioinformatiikkamarkkinoista 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2017 31.7.2018 GENEVIA TECHNOLOGIES OY  43 680 40 959 43 680 40 959
A72887 EAKR Uuden liiketoiminnon käynnistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2017 30.6.2018 TALOUSHALLINTAAN FI OY  34 500 25 875 34 500 25 875
A72889 EAKR Muutosryhmä Oy:n kansainvälistymisen valmistelu 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.5.2017 30.6.2018 MUUTOSRYHMÄ OY  21 440 21 440 21 440 21 440
A72890 EAKR Kokouskabinettien rakentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.4.2017 30.6.2019 SÄRKKÄIN PIHVIRAVINTOLA OY  9 000 4 955 9 000 4 955
A72892 EAKR Iscent Oy - Vienninedistämishanke Venäjä ja Eurooppa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.3.2017 31.12.2017 ISCENT OY  40 000 25 229 40 000 25 229
A72893 EAKR Seulontaportaali 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.5.2017 31.12.2018 SARANCO OY  67 500 38 365 67 500 38 365
A72895 EAKR Tuotteiden suunnittelu, tuotteistaminen sekä markkinakartoitus. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.4.2017 31.1.2018 MEDRIAN OYPIETARINEN RIITTA HELENA  26 060 18 053 26 060 18 053
A72898 EAKR Ruokatarjoilun tuominen Sportbariin 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.5.2017 31.12.2017 PYHÄN SPORTTI OY  7 530 7 530 16 147 7 530
A72899 EAKR Globaali karjalainen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.4.2017 31.3.2019 PIELISPAKARI OY  512 150 415 896 512 150 415 896
A72900 EAKR RL-Huolinta: Liiketoiminnan kehittäminen digitalisaatiota hyödyntäen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.4.2017 31.3.2020 RL-HUOLINTA OY  100 750 65 497 100 750 65 497
A72901 EAKR Puijo Areena Oy valmisteluhanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2017 29.12.2017 PUIJO AREENA OY  24 740 24 740 24 740 24 740
A72902 EAKR HavuSport Oy Kansainvälistymis- ja kasvuhanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 14.3.2017 31.8.2018 HAVUSOFT COMPANY OY  98 520 0 98 520 0
A72903 EAKR Rauhalahti 2020+ MasterPlan 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.5.2017 30.5.2018 KUOPION KYLPYLÄ OY  38 220 35 683 38 220 35 683
A72904 EAKR Yrityksen kehittäminen ja kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2017 30.6.2018 LANKA JA MUOVI OY  88 592 78 829 88 592 78 829
A72905 EAKR Aluexbeams 2017 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.5.2017 1.6.2018 OY ALUEXBEAMS AB  12 730 12 730 12 730 12 730
A72906 EAKR BD Divani 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.5.2017 31.12.2018 OY BD MÖBEL AB  62 920 60 073 62 920 60 073
A72907 EAKR Pirkanmaan Levytyö Oy:n digitalisaatioprojekti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.5.2017 31.8.2019 PIRKANMAAN LEVYTYÖ OY  50 020 13 087 50 020 13 087
A72908 EAKR Kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2017 31.5.2018 TAMPEREEN EXPRESS-HUOLINTA OY  10 000 9 493 10 000 9 493
A72909 EAKR UKP:n tuotannon kehittämisohjelma 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.6.2017 31.12.2019 ULVILAN KONEPAJA OY  96 120 92 758 96 120 92 758
A72911 EAKR AV-alan kannustimen markkinointi - Lappi 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.3.2017 28.2.2019 HOUSE OF LAPLAND OY  279 187 268 986 372 250 358 649
A72919 EAKR KK-Module Oy:n kansainvälistyminen ja Pohjoismaiden markkinat. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2016 30.11.2019 KK-MODULE OY  48 100 27 080 48 100 27 080
A72920 EAKR NTH Service Suunta 2025 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.5.2017 30.8.2018 NAPAPIIRIN TEOLLISUUSHUOLTO OY  24 600 24 600 24 600 24 600
A72921 EAKR Sähkö-Rantek Oy kasvuhanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.4.2017 31.8.2018 SÄHKÖ-RANTEK OY  715 400 715 400 715 400 715 400
A72922 EAKR Uuden tuotteen kehitys ja tuotteistaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.5.2017 31.12.2017 QUBIT ROBOTICS LTD  12 120 8 625 12 120 8 625
A72923 EAKR RUSH-lautapelisarja 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.5.2017 31.12.2017 RUSH GAMES TMI  13 100 4 631 13 100 4 631
A72924 EAKR Moduloinnin ja järjestelmäkehityksen kautta vahvemmaksi kansainväliseksi toimijaksi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.5.2017 30.9.2018 DOSETEC EXACT OYOLLI-PEKKA RIHU  72 430 66 122 72 430 66 122
A72925 EAKR Uuden sukupolven mobiililaitehallinta. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.6.2017 31.12.2017 MIRADORE OY  50 316 47 642 50 316 47 642
A72926 EAKR Tuottavuusloikka Combi punch-laserilla ja automaattisella materiaalin käsittelyllä 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.5.2017 30.4.2018 ELTECHNIKA FINLAND OY  90 000 90 000 90 000 90 000
A72927 EAKR Udda Finland Oy:n kansainvälistymisstrategian suunnittelu ja kansainvälinen markkinakartoitus 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.5.2017 31.12.2018 OY UDDA FINLAND LTD  43 750 43 645 43 750 43 645
A72928 EAKR EcoSairila -Shaoxing yhteistyömahdollisuuksien kartoittaminen 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2018 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  34 752 34 752 57 920 57 920
A72930 EAKR Malviala Oy:n investointihanke ; uuden donitsi/munkkilinjan hankinta. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.1.2017 31.12.2018 MALVIALA OY  102 150 89 612 102 150 89 612
A72931 EAKR WoolmanJYT 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.5.2017 31.12.2018 WOOLMAN OY  64 500 64 500 64 500 64 500
A72932 EAKR Iisakki Glass Village 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.4.2017 31.12.2018 RUKA SAFARIS OY  282 500 282 500 282 500 282 500
A72949 EAKR Kehityksen kärjessä 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.5.2017 30.4.2019 FINNDECOFI OY  33 400 26 104 33 400 26 104
A72951 EAKR Metalliyrityksen toiminnan laajentaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.4.2017 31.3.2018 TALMET OY  27 030 24 861 27 030 24 861
A72952 EAKR Renos Oy:n kansainvälistymishanke liittyen putkistosaneeraustuotteiden vientiedellytysten kehittämiseen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.4.2017 31.3.2019 RENOS OY  33 300 33 300 33 300 33 300
A72953 EAKR Tuotantotilojen laajennus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.3.2017 31.12.2018 FASTIGHETS AB ÄNGSGATAN 4-6  499 800 485 395 499 800 485 395
A72954 EAKR Sofokus Boost 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.5.2017 31.12.2018 SOFOKUS OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A72955 EAKR Taikon kansainvälisen liiketoiminnan kehittämishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.5.2017 31.1.2018 DEMOSARTE OY AB  18 700 17 509 18 700 17 509
A72956 EAKR PALVELUTUOTTEEN KANSAINVÄLISTYMISHANKE: Myyntiluvallisten biofarmaseuttisten lääkkeiden sopimusvalmistus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2017 31.5.2019 BIOVIAN OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A72957 EAKR Tutkimus multilaippojen ja teknisten TPE-tuotteiden markkinapotentiaalista Länsi- ja Etelä-Euroopassa sekä Ukrainassa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.6.2017 30.11.2018 HT HI TECH POLYMERS OY  17 970 16 890 17 970 16 890
A72958 EAKR TechnoGrowth 2020 – teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.0 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.9.2017 31.12.2019 Navitas Kehitys Oy  1 134 745 1 001 720 1 554 445 1 372 564
A72959 EAKR Lake Saimaa, Purest Finland 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2017 29.2.2020 goSaimaa Oy  1 577 428 1 576 720 2 253 470 2 253 470
A72960 EAKR Omistajanvaihdokset vauhtiin Etelä-Karjalan pk-yrityksissä 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.3.2017 31.12.2019 Etelä-Karjalan Yrittäjät  152 320 152 291 180 880 180 851
A72969 EAKR Yrityksen kehittämisinvestointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.3.2017 31.12.2018 PELTISEPÄNLIIKE PELTEC OULU OY  100 000 99 722 100 000 99 722
A72970 EAKR Kakslauttasen Huskyfarmin toiminnan kehittäminen investoinnein. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.4.2017 30.8.2018 LUMIVALKEA OY  285 030 285 030 285 030 285 030
A72973 EAKR Tuotannon kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.5.2017 31.5.2019 MANSCO OY  69 454 64 650 69 454 64 650
A72974 EAKR Konestar Oy kansainvälistyminen ja Ruotsin, Norjan ja Tanskan markkinat 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.6.2017 30.6.2018 KONESTAR OY  45 020 6 600 45 020 6 600
A72975 EAKR Tuotannon tehostaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.6.2017 31.12.2017 YKKÖSMETALLI OY  34 200 34 200 34 200 34 200
A72976 EAKR Pre-feasibility studyn päivitys ml. hankeselvitys ja avainhenkilön rekrytointi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.5.2017 31.5.2018 JOSPAK OY  45 500 29 977 45 500 29 977
A72977 EAKR Ravintolatoiminnan osaamisen varmistaminen rekrytoimalla hotelli- ja ravintolatoiminnan strategiaa toteuttamaan kykenevä, keittiötoiminnasta vastaava henkilö. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.6.2017 30.9.2018 VUOKATIN ARISTOCRAT OY  12 070 12 069 12 070 12 069
A72978 EAKR Monimediaalisen viestintäpalvelun kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 9.2.2017 31.12.2018 ARTE POVERA OY  34 750 0 34 750 0
A72979 EAKR Finlandia Candyn Suomussalmen makeistehtaan tuotteiden vientimahdollisuuksien selvittäminen ja kartoitus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2017 30.6.2018 FINLANDIA CANDY OY  32 000 20 429 32 000 20 429
A72985 EAKR Laiteinvestoinnit. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.5.2017 30.9.2018 SIMET OY  9 737 9 686 9 737 9 686
A72988 EAKR Luonto lisää liikettä 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.5.2017 30.6.2019 Metsähallitus  250 098 233 710 327 283 305 994
A72989 EAKR Let's Go Tavastia! 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.6.2017 31.12.2019 Hämeen ammattikorkeakoulu Oy  175 000 173 232 250 000 249 578
A72998 EAKR Tehokkuuden nosto tuotannon pullonkauloja poistamalla sekä kaksi uutta kanavakuivaamoa rakentamalla 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.5.2017 30.9.2020 IISALMEN SAHAT OY  801 200 801 200 2 226 200 801 200
A72999 EAKR Kuomiokoski Oy:n tuote- ja tuotannon kehitysprojekti 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2022 KUOMIOKOSKI OY  262 170 127 000 262 170 127 000
A73000 EAKR Reaaliaikainen seurantajärjestelmä pilvipalveluna 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.2.2017 30.8.2018 LYLYN PISARA OY  34 970 24 277 34 970 24 277
A73001 EAKR Kasvun edellytysten luominen kilpailukykyä ja valmistus valmistusmenetelmiä parantamalla. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.4.2017 30.6.2018 AK-TEKNO OY  73 300 68 071 73 300 68 071
A73002 EAKR Innovatiivisen vesijohtoverkoston tutkimusmenetelmän vienti Euroopan markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.4.2017 30.6.2019 AQUAPRIORI OY  46 410 20 678 46 410 20 678
A73003 EAKR Suurtehopaalainleikkuriasema 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.5.2017 31.12.2019 EURAJOEN ROMU OY  150 000 150 000 150 000 150 000
A73004 EAKR Mobiili tuotantoyksikkö 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.5.2017 31.8.2018 TASOITETALO OY  34 500 22 574 34 500 22 574
A73005 EAKR Pettersteel - Tulevaisuuden innovaatio- ohjelma 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.2.2017 31.1.2019 PETTERSTEEL OY  155 730 147 843 155 730 147 843
A73006 EAKR Plexfoam investointi ja kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.6.2017 30.6.2019 OTTO SILVENNOINEN  78 200 48 894 78 200 48 894
A73008 EAKR Tuotannon nykyaikaistaminen ja tehostaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.5.2017 31.5.2020 PELLOPUU OY  1 083 000 1 083 000 1 083 000 1 083 000
A73009 EAKR Roadscanners Goes to France 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.5.2017 31.7.2018 ROADSCANNERS OY  22 940 18 250 22 940 18 250
A73010 EAKR Kasvun ja kannattavuuden kehittämis ohjelma 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.6.2017 1.10.2018 LVT-PUTKI OY  9 800 7 299 9 800 7 299
A73011 EAKR Perinneikkunoiden markkinaselvitys Ruotsissa 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.6.2017 31.3.2018 LASIVUORIMAA OY  6 440 4 756 6 440 4 756
A73014 EAKR PiiMega Oy:n kansainvälistymisen jatkohanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2017 31.10.2019 PIIMEGA OY  98 500 87 020 98 500 87 020
A73015 EAKR Vuohelan kasvun ja muutoksen hanke! 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.6.2017 15.12.2017 VUOHELAN HERKKU OY  9 000 7 750 9 000 7 750
A73016 EAKR CareCare potilassiirron kitkaa lisäävien tuotteiden tuotteistaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.4.2017 30.6.2019 CARECARE OY  62 070 53 729 62 070 53 729
A73017 EAKR Kansainvälisen kasvun nopeuttaminen uusien liiketoimintamalllien avulla 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.5.2017 31.10.2018 GOSLEEP OY  61 160 58 990 61 160 58 990
A73018 EAKR Lajittelukeskuksen ympäristön ja tuotannon laadun parantaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.5.2017 30.6.2020 PUNKAHARJUN KULJETUS MUHONEN OY  224 170 140 409 224 170 140 409
A73019 EAKR Joron uusi sukupolvi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.1.2017 30.6.2020 JOROISTEN TAITEOVI OY  147 860 125 515 147 860 125 515
A73020 EAKR Kilpailukyky ja kasvu 2017 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.6.2017 30.9.2018 GEOTOOLS OY  216 770 204 730 216 770 204 730
A73021 EAKR Kansainvälistymisvalmistelu 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2017 31.3.2018 HURJA SOLUTIONS OY  23 370 22 420 23 370 22 420
A73022 EAKR Tornion-Muonionjoen kalastusmatkailun kehittäminen 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.10.2017 30.6.2020 Kolarin kunta  174 210 172 285 247 627 245 027
A73023 EAKR Yrityksen ICT-infrastruktuurin nykyaikaistaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.5.2017 31.12.2019 CAMCUT OY  66 390 63 811 66 390 63 811
A73025 EAKR Sulfator Oy:n liiketoimintaosaamisen ja valmiuksien kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 1.7.2017 30.6.2018 SULFATOR OY  78 730 0 78 730 0
A73026 EAKR Lappi - Arktinen ja kansainvälinen menestyjä 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 20.2.2017 31.3.2019 Lapin liitto  381 408 371 596 432 760 421 627
A73027 EAKR Paradise Honey Oy:n uusien tuotteiden kehityshankkeet 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2017 30.6.2020 PARADISE HONEY OY  227 130 222 831 227 130 222 831
A73028 EAKR Alumiiniprojekti 2017 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.5.2017 31.12.2018 NORDIC FLANGES OY  58 975 55 044 58 975 55 044
A73029 EAKR Uuden talouden valmisteluhanke 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.3.2017 31.5.2018 Lapin liitto  82 016 68 240 102 520 85 300
A73032 EAKR Toiminnan kehittämis- ja rationalisointihanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.3.2017 30.8.2020 NÄRPIÖN ERIKOISVAUNUT NEK OY  66 000 31 657 66 000 31 657
A73033 EAKR Anställande av Nyckelperson: Director, Project Management 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.6.2017 30.6.2020 WE TECH SOLUTIONS OY  39 530 39 530 39 530 39 530
A73035 EAKR Haapala 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.6.2017 31.12.2018 HAAPALA BNB OY  327 580 326 313 327 580 326 313
A73036 EAKR Investering i vertikal 4-axlig CNC-Fräs 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.6.2017 31.12.2018 OY PIETARSAAREN MEKANO - JAKOBSTADS MEKANO AB  22 875 22 875 22 875 22 875
A73038 EAKR Mobil Materialhanteringsrobot 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.6.2017 31.10.2018 OY NORCAR-BSB AB  49 150 49 150 49 150 49 150
A73040 EAKR SPTM- esiselvitys ja suunnittelu, sekä varastojärjestelmän ja laatujärjestelmän kehitystyö 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.5.2017 31.12.2018 KASKITEK OY  135 610 109 742 135 610 109 742
A73041 EAKR Ocean Explorer World 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.6.2017 31.10.2019 AB OCEAN QUALITY SYSTEMS OY  77 500 77 500 77 500 77 500
A73042 EAKR Venäläisten tuotteiden transitokauppa Suomen kautta eri kohdemarkkinoille 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.7.2017 31.3.2018 FLYING LYNX OY  17 600 9 660 17 600 9 660
A73043 EAKR Start up, förpackningar 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.5.2017 31.8.2019 AB FORSBERG RAHKOLA OY  75 000 75 000 75 000 75 000
A73045 EAKR Tuorelajittelun uudistaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.2.2017 31.12.2018 ISOJOEN SAHA OY  251 300 251 300 251 300 251 300
A73046 EAKR SCSR PRO RACING 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.3.2017 30.6.2021 SIXTENS MASKIN OCH TRANSPORT  16 500 16 500 16 500 16 500
A73047 EAKR Björksav 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.7.2017 17.7.2019 OY ARCTIC BIRCH AB  32 750 23 533 32 750 23 533
A73049 EAKR DMW Ghana 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.5.2017 31.5.2018 HA OFFICE OY  10 650 10 650 10 650 10 650
A73050 EAKR Edunation - kasvu ja kansainvälistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.7.2017 31.5.2018 STUDY ADVISOR FINLAND OY  28 600 24 865 28 600 24 865
A73051 EAKR Jyllin Kodin Lähitori 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.6.2017 30.11.2019 JYLLIN KODIT OY  68 500 64 137 68 500 64 137
A73052 EAKR Thermo1 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 27.1.2017 31.12.2018 HP-KODIT OY  40 650 0 40 650 0
A73053 EAKR Kirjosillan kansainvälistymissuunnitelma 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 1.8.2017 28.4.2018 KIRJOSILTA OY  10 250 0 10 250 0
A73054 EAKR Proto 1.1.1 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.2.2017 31.12.2018 VINSER OY  41 420 25 064 41 420 25 064
A73057 EAKR Kiina-Eurooppa-Venäjä yritysyhteistyöseminaari 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.3.2017 31.7.2017 Lappeenrannan kaupunki  33 992 33 992 48 560 48 560
A73067 EAKR Love Arctic ulkomaiset messut 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.7.2017 31.12.2017 LOVE ARCTIC OY  0 0 8 210 0
A73068 EAKR FATECIN TEKOLOGIAN HYÖDYNTÄMINEN BIOPOHJAISTEN LENTOTUHKIEN JALOSTAMISESSA JA ECOFAX-TUOTTEEN KÄYTÖN LAAJENTAMINEN 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.1.2017 30.6.2018 FATEC OY  21 100 4 468 21 100 4 468
A73069 EAKR Kärsämäen uudet teollisuustiet 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.4.2017 31.12.2019 Kärsämäen kunta  240 000 240 000 480 000 480 000
A73070 EAKR Pelipääkaupunki Oulu 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2017 30.4.2022 Oulun Ammattikorkeakoulu Oy  321 271 321 033 458 958 458 617
A73075 EAKR Tokolan teollisuusalueen kaavateiden rakentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.5.2017 31.12.2018 Raahen kaupunki  707 500 707 500 1 415 000 1 415 000
A73076 EAKR Kansainvälisiin markkinoihin tutustuminen ja kontaktien luominen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.8.2017 31.12.2019 NOUKI DESIGN OY  5 990 4 254 5 990 4 254
A73080 EAKR Ekologisen tuotantoympäristön kehittäminen ja käyttöönotto 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.5.2017 31.7.2018 SALON METALELEKTRO OY  359 000 359 000 359 000 359 000
A73081 EAKR Yesecon kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.6.2017 31.12.2021 YESECO OY  52 500 52 500 52 500 52 500
A73084 EAKR Muhoksen Romu leikkuriasema 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.1.2017 30.9.2018 MUHOKSEN ROMU OY  352 000 276 572 352 000 276 572
A73088 EAKR Apukka Resort - Aurora Centre, innovatiiviset matkailu-, majoitus ja elämyspalvelut 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.7.2017 31.8.2023 APUKKA RESORT OY  113 120 105 791 113 120 105 791
A73096 EAKR SUOKONE 2025 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2016 30.6.2019 SUOKONE OY  237 520 235 477 237 520 235 477
A73099 EAKR Koneinvestoinnit viennin käynnistämiseksi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.7.2017 31.12.2018 VUOHELAN HERKKU OY  116 330 116 174 116 330 116 174
A73100 EAKR Dextili Akatemia 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.6.2017 31.3.2018 DEXTILI OY  13 225 12 475 13 225 12 475
A73101 EAKR Linqit - Resursportalen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.7.2017 31.8.2018 ALCEA  63 418 63 418 63 418 63 418
A73102 EAKR Oy Avec- Shoe Ltd markkinaelvytys, vaihe 2. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.8.2017 30.8.2018 OY AVEC-SHOE LTD  22 500 22 500 22 500 22 500
A73103 EAKR Pixact:n vienti- ja kansainvälistymisvalmiuksien kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.7.2017 30.6.2020 PIXACT OY  90 700 61 168 90 700 61 168
A73110 EAKR Pohjois-Savon Lakeland 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 22.5.2017 31.5.2019 Kehitysyhtiö Savogrow Oy  204 692 157 226 230 821 177 712
A73112 EAKR Läydä terapeutti / Vertaaterapia.fi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.6.2017 1.8.2018 MEDIVERSITAS OY  14 950 11 499 14 950 11 499
A73117 EAKR Piirilevyviennin kehittäminen ja kasvattaminen Pohjoismaihin. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 5.7.2017 30.6.2018 ELPRINTTA OY  49 620 0 49 620 0
A73118 EAKR FinnHealth 3.0 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2017 31.12.2019 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄKUNTAYHTYMÄ  228 480 228 480 326 401 326 401
A73119 EAKR Globaalien prosessien kehitys Clean and Safe Lappalainen Oy 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2017 31.8.2018 CLEAN AND SAFE LAPPALAINEN OY  28 400 27 255 28 400 27 255
A73120 EAKR Reactored-kieliohjelman, jatkokehittäminen suurille massoille sekä kansainvälistyminen. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.6.2017 1.7.2018 ROUHIA OY  12 730 5 404 12 730 5 404
A73123 EAKR Ohjelmapalveluiden toimintakapasiteetin kasvattaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.7.2017 31.10.2018 BEYOND ARCTIC OY  10 360 10 272 10 360 10 272
A73126 EAKR Utveckling av tillverknings processen och metoder. Samt utveckling av själva produkter 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 22.5.2017 30.6.2018 TRENDTRAPPAN AB  22 710 15 540 22 710 15 540
A73127 EAKR Verksamhetsutveckling för framtiden 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.7.2017 31.12.2018 NORDIC BYGGTJÄNST AB  23 050 23 050 23 050 23 050
A73128 EAKR Boklund.fi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.7.2017 31.8.2018 OY BOKLUND AB  12 320 12 320 12 320 12 320
A73129 EAKR Ukko Schnappsin kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.7.2017 28.2.2019 UKKO FINLAND OY  44 900 36 255 44 900 36 255
A73130 EAKR Kansainvälisen matkailumarkkinoinnin action plan 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.6.2017 31.5.2018 KUOPIO-TAHKO MARKKINOINTI OY  148 800 130 460 186 000 163 075
A73131 EAKR Vientiportit auki Keski-Euroopan markkinoille 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.8.2017 30.6.2019 JAUHETEKNIIKKA OY KOTKA  102 500 42 607 102 500 42 607
A73132 EAKR Aurora Villagen laajennus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.6.2017 15.8.2018 AURORA VILLAGE OY  260 180 260 180 260 180 260 180
A73135 EAKR LAUD-kattokaiutin 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.7.2017 30.9.2018 MUOTOILUTOIMISTO SILTANEN & SANDBERG OY  18 170 4 883 18 170 4 883
A73136 EAKR Tehokkaan ja asiakaslähtöisen kuntoutusmallin rakentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.6.2017 31.8.2018 FYSIOPALVELU EASYMOVE OY  17 250 14 002 17 250 14 002
A73137 EAKR Scxan-Cast Oy kansainvälistyminen ja pohjoismaiden sekä Saksan markkinat 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.8.2017 31.10.2018 SCAN-CAST OY  43 100 17 800 43 100 17 800
A73141 EAKR Developing laboratory and optical detector manufacturing and quality processes 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.8.2017 30.9.2018 GRAINSENSE OY  70 570 51 204 70 570 51 204
A73142 EAKR Pohjois-Pohjanmaan koulutusviennin kasvu ja kansainvälistyminen (KAAKAO) 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.5.2017 31.10.2020 Oulun Ammattikorkeakoulu Oy  563 366 563 210 804 812 804 590
A73143 EAKR Veden äärellä - Raahen seudun vetovoimaisuuden lisääminen 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.4.2017 15.9.2020 Raahen kaupunki  333 970 332 452 477 101 474 932
A73151 EAKR Liiketoiminnan kehittämisprojekti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.8.2017 30.6.2018 KAJAK SPORT COMPONENTS OY  30 000 28 419 30 000 28 419
A73154 EAKR At-Air Oy:n innovatiivisen ilmalämpöpumpun kehittämishanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.7.2017 31.12.2018 AT-AIR OY  67 600 65 389 67 600 65 389
A73156 EAKR Metsä-Kiesit Oy:n kuormankiristin-tuotteen kaupallistaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.6.2017 31.8.2018 METSÄ-KIESIT OY  26 720 19 470 26 720 19 470
A73157 EAKR PaaPii Designin ompeluyksikön perustaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.2.2017 30.9.2017 PAAPII DESIGN OY  10 810 10 540 10 810 10 540
A73158 EAKR 5-akselisen koneistuksen kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.6.2017 28.2.2018 MUOTTITUOTE GROUP OY  113 400 105 135 113 400 105 135
A73159 EAKR Älykäs golf-kenttä IoT-teknologiaa hyväksi käyttäen! 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.8.2017 31.5.2018 TH INNOVATIONS OY  17 200 11 806 17 200 11 806
A73160 EAKR Kehittämishanke Kuhmo Oy 2017 - 2019, materiaalitehokkuuden, käyntiasteen ja tuotelaadun parantamiseksi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.5.2017 31.5.2019 KUHMO OY  1 013 670 1 013 670 1 013 670 1 013 670
A73162 EAKR Panorama Design Hut 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.2.2017 31.8.2018 VILLI POHJOLA OY  110 000 110 000 110 000 110 000
A73163 EAKR Hotellikonseptin kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.4.2017 31.7.2019 YÖPUU YHTIÖ OY  38 000 30 955 38 000 30 955
A73164 EAKR Uuden 3D-teknologian käyttöönotto 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.8.2017 31.12.2018 KUULOXI OY  23 930 23 930 23 930 23 930
A73165 EAKR Fysioline Oy - Kaakkois-Aasia 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.7.2017 31.8.2019 FYSIOLINE OY  46 500 28 447 46 500 28 447
A73166 EAKR Uuden liiketoiminta-alueen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.6.2017 31.12.2018 OY PERTINAX AB  190 202 184 234 190 202 184 234
A73167 EAKR Matkailun verkkokaupparatkaisu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 12.6.2017 30.9.2018 STORE SOLUTIONS FINLAND OY  53 370 0 53 370 0
A73168 EAKR Novacastin kansainvälistymis- ja viennin edistämishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2017 31.7.2019 NOVACAST OY  21 120 19 863 21 120 19 863
A73169 EAKR Halikon Bouner Oy:n halli laajennus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2017 31.7.2018 HALIKON BOUNER OY  119 070 97 983 119 070 97 983
A73170 EAKR Företagsutveckling med fokus på internationalisering 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.8.2017 30.9.2018 GENERO OY AB  17 345 9 494 17 345 9 494
A73172 EAKR Seemoto Kansainvälistyminen 2 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 29.5.2017 30.9.2019 MESHWORKS WIRELESS OY  64 900 0 64 900 0
A73173 EAKR Fidera preXport 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 5.6.2017 30.9.2018 FIDERA OY  49 950 0 49 950 0
A73174 EAKR Uuden liiketoimintakonseptin kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2017 1.12.2018 NOVATRON OY  76 110 51 231 76 110 51 231
A73175 EAKR Lapland Food Club 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.5.2017 28.2.2019 ROVANIEMEN KEHITYS OY  154 347 147 484 195 917 190 645
A73178 EAKR Mazhr - työnhaku, rekrytointi- ja urasuunnittelupavelu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.6.2017 30.5.2018 M2TALENT OY  73 630 32 887 73 630 32 887
A73179 EAKR Putkien kierteytyslinja 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.1.2017 30.4.2019 TERÄSTYÖ-NIKULA OY  171 360 131 338 171 360 131 338
A73181 EAKR Joustava rasiatuki paikallaan valettaviin seiniin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.5.2017 1.6.2019 AB KARSOLUX OY  18 000 15 250 18 000 15 250
A73183 EAKR Tuotanto- ja tuotekehitysinfrakstruktuurin automatisointi innovatiivisten IT-järjestelmien avulla 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.7.2017 29.2.2020 TL WORKS OY  40 770 21 122 40 770 21 122
A73185 EAKR "HEIROL kansainväliseksi" 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.6.2017 31.12.2019 HEIROL OY  47 500 47 500 47 500 47 500
A73186 EAKR Pint Pleasen Kansainvälistymisen vauhdittaminen Hankesuunnitelma 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.5.2017 31.12.2018 PINT PLEASE GLOBAL OYPINT PLEASE GLOBAL OY  48 040 44 614 48 040 44 614
A73187 EAKR Kemion-tuotteiden vientitoiminnan aloittaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 1.9.2017 30.6.2022 KEMION OY  22 400 0 22 400 0
A73188 EAKR Buddyfox ohjainlaitteet 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.8.2017 30.8.2019 BAMSECO OY  29 900 23 032 29 900 23 032
A73189 EAKR Huliswood Oy:n tuotekehityksen ja vientimarkkinoiden tehostaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.8.2017 30.6.2019 HULISWOOD OY  103 450 103 450 103 450 103 450
A73190 EAKR Uusiutumalla kasvuun kansainvälisillä markkinoilla 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.6.2017 31.12.2019 VEEKMAS OY  137 450 137 450 137 450 137 450
A73191 EAKR Lieksan laajennushanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.6.2017 30.6.2020 POROKYLÄN LEIPOMO OY  321 000 321 000 321 000 321 000
A73193 EAKR ASH 2016-2017 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.6.2016 31.8.2018 SNOWFLAKE OY  174 000 174 000 174 000 174 000
A73195 EAKR Viennin edistamishanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.9.2017 31.12.2018 AJV-MACHINE OY  41 370 34 925 41 370 34 925
A73196 EAKR Tuotannon tehostaminen ja kapasiteetin lisääminen konehankinnoin 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.9.2017 31.8.2018 METALLISORVAAMO A. PAKARINEN  21 540 21 540 21 540 21 540
A73198 EAKR HAKKO HUB 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.9.2017 28.2.2019 HARRI HAAVIKKO OY  32 050 4 927 32 050 4 927
A73201 EAKR Puupelien kehittämishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.3.2017 31.3.2020 TACTIC GAMES OY  140 000 118 683 140 000 118 683
A73202 EAKR Teollisen pinnoituksen uudet sovellukset ja kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.5.2017 31.12.2020 KOTEK FACTORY SERVICE OY  98 025 88 873 98 025 88 873
A73203 EAKR HealthFOX "Easier Tomorrow" omahoidon palvelukonseptin kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.5.2017 31.12.2018 HEALTHFOX OY  45 510 44 840 45 510 44 840
A73204 EAKR Digitaalinen palvelualusta alueiden matkailustrategiasuunnittelun toteutuksen työkaluna ja digitaalisen liiketoiminnan kasvun vauhdittajana 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.6.2017 30.9.2018 FLOWHOUSE OY  29 170 18 668 29 170 18 668
A73205 EAKR Jätevesiliike Vestelli Oy kansainvälistyminen Ruotsin markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.9.2017 31.12.2019 JÄTEVESILIIKE VESTELLI OY  66 750 66 750 66 750 66 750
A73206 EAKR Etabloituminen Ranskan markkinoille. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.9.2017 30.6.2019 KIRAMI OY  68 050 52 605 68 050 52 605
A73207 EAKR Kehittämisavustuksella kansainvälinen voittajastrategia ja läpimurto 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.9.2017 31.1.2019 ASIA EXCHANGE OY  70 000 68 375 70 000 68 375
A73208 EAKR ISO9001 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.9.2017 31.12.2018 OY PIETEC AB  13 750 9 182 13 750 9 182
A73209 EAKR Visukalusteen kehittämishanke Tulevaisuuden laboratorion vientimalliston suunnitteluun ja kehittämiseen sekä kansainvälistymisvalmiuksien parantamiseen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.6.2017 31.12.2018 VISU KALUSTE OY  72 900 69 024 72 900 69 024
A73210 EAKR Kansainvälisten liiketoimintakonseptien pilotointi ja jatkokehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.9.2017 30.4.2019 VOXATECH MEDIA OY  49 830 49 616 49 830 49 616
A73211 EAKR Kartläggning av marknaden och nya kunder i USA 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.9.2017 31.12.2018 BTB PLAZA AB  35 750 22 110 35 750 22 110
A73213 EAKR Osavalmistuksen kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.8.2017 31.12.2018 ALUTIG OY  320 250 316 857 320 250 316 857
A73217 EAKR Tuotantolinja ja -tilainvestointi sekä tuotekehitystä 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.5.2017 31.10.2021 JOENSUUN CNC-MACHINING OY  1 325 470 1 264 917 1 325 470 1 264 917
A73218 EAKR Vauhti Speed Oy:n tuotteiden ja kansainvälistymisvalmiuksien kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.7.2017 30.4.2019 VAUHTI SPEED OY  322 220 293 778 322 220 293 778
A73219 EAKR Dinox Export 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.7.2017 31.12.2018 DINOX SPORT OY  39 350 0 39 350 0
A73220 EAKR VisitSaimaa – Lakeland Finland 2017-2019 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.4.2017 30.6.2019 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  1 089 378 973 410 1 655 492 1 520 312
A73226 EAKR Pohjoiskarjalaisen vuolukivipienesineliiketoiminnan kansainvälistäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2017 28.2.2021 HUKKA DESIGN OY  156 820 134 641 156 820 134 641
A73227 EAKR Kansainvälistymisvalmiuksien kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 15.5.2017 31.5.2019 JOENSUUN SÄNKYTEHDAS OY  102 440 0 102 440 0
A73228 EAKR Asta-S dokumentointijärjestelmä puuvartisten kasvien siementuotannon dokumentointiin ja ohjaukseen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.6.2017 31.12.2019 RISUTEC OY  51 250 51 250 51 250 51 250
A73230 EAKR Arctic Outdoor- Turvallisuutta ja terveyttä tunturista 2017 - 2019 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.9.2017 31.10.2019 Inarin kunta  104 875 104 875 134 127 134 127
A73231 EAKR Global Step 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.6.2017 31.10.2019 SNOWEK OY  130 550 130 550 130 550 130 550
A73232 EAKR Turvalasin valmistus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.8.2017 31.12.2018 BEST GLASS OY  215 600 207 326 215 600 207 326
A73233 EAKR Liiketoiminnan laajentaminen Ruotsin ja Norjan Lapin sekä Kuolan alueelle 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.9.2017 30.9.2018 JUVATEC OY  55 220 27 929 55 220 27 929
A73234 EAKR Dollydust kansainvälistymisvalmistelu 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.9.2017 30.6.2018 DOLLYDUST OY  19 000 16 489 19 000 16 489
A73235 EAKR CNC2.0 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.8.2016 31.12.2018 CNC-TEKNIIKKA OY  107 250 107 250 107 250 107 250
A73236 EAKR Clepps Oy:n kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 23.8.2017 31.12.2018 CLEPPS OY  17 620 6 042 17 620 6 042
A73237 EAKR Investointilaskentasovelluksen integraatio ulkoisiin taloushallinnon tietojärjestelmiin. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.9.2017 30.4.2019 PROVECON OY  10 600 10 600 10 600 10 600
A73238 EAKR Tikli savunpoistojärjestelmän kehitystyö 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.5.2017 30.4.2019 TIKLI GROUP OY  46 000 25 284 46 000 25 284
A73239 EAKR Yrityksen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.9.2017 31.12.2018 OY KOLMATIC AB  33 140 0 33 140 0
A73242 EAKR Panoramamökit 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.6.2017 31.12.2019 VISIT INARI OY  125 750 125 750 125 750 125 750
A73243 EAKR Maaseudun mikro- ja pienyritysten kansainvälisten valmiuksien edistäminen 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.11.2017 31.5.2019 Rovaniemen kaupunki  65 560 60 119 113 240 104 465
A73244 EAKR Tuotannon tehostamis- ja kehittämishanke puusepänteollisuudessa. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.6.2017 28.2.2018 E J HIIPAKKA OY  64 330 62 574 64 330 62 574
A73245 EAKR Hydra - Phase1 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.9.2017 31.3.2018 EXSENSIO OY  50 000 48 860 50 000 48 860
A73246 EAKR Nostosiirtovaunujen kehitys tehokasta logistiikka tukemaan 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.8.2017 30.6.2018 MOVELLA OY  74 100 74 100 74 100 74 100
A73247 EAKR Digitaalisen kalliokiipeilyopaspalvelun liiketoiminnan kehittämishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.7.2017 31.7.2018 27 CRAGS OY  39 630 36 359 39 630 36 359
A73250 EAKR Esieristettyjen kaukolämpöjohtojen hälytyslankojen valvontaan verkkovirraton mittalaite 2018. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.9.2017 31.12.2019 FIMATOR OY  15 500 12 210 15 500 12 210
A73251 EAKR Pohjoismaiden suurin kuitulaser 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.8.2017 31.12.2018 KOKKOLAN LASER STEEL OY  477 750 426 142 477 750 426 142
A73252 EAKR Process Genius Oy:n kansainvälistyminen suunnitelmallisten markkinavalintojen ja teknisen skaalautuvuuden kautta 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.6.2017 31.12.2019 PROCESS GENIUS OY  215 830 176 224 215 830 176 224
A73254 EAKR TactoTekin kilpailukyvyn vahvistaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.9.2017 31.10.2018 TACTOTEK OY  525 000 525 000 525 000 525 000
A73255 EAKR Liiketoiminnan kehittämishanke kansainvälisille markkinoille Belgia, Hollanti, Saksa ja Iso-Britania 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2017 30.9.2021 TULVARI OY  48 970 40 253 48 970 40 253
A73256 EAKR Tertin kartano metsämatkailun kehittämishanke 2017-2020 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.2.2017 31.7.2023 TERTIN KARTANO OY  145 980 141 234 145 980 141 234
A73257 EAKR Henkilöstöhallinnon pilvipalvelun kehittäminen ja toteuttaminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.9.2017 30.9.2018 PRO PK-HENKILÖSTÖHALLINTO OY  28 850 28 850 28 850 28 850
A73258 EAKR Aquacamtools tuotteet 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.9.2017 31.12.2018 MATEXPRO  10 450 7 237 10 450 7 237
A73259 EAKR Avoimen lähdekoodin ohjelmistot yritysten ohjelmistokonsepteissa ja uusissa kiteenkasvatusteknologioissa 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.7.2017 31.7.2018 SILICOM OY  36 900 34 500 36 900 34 500
A73260 EAKR Peltoniemi kalusteiden tuotannon automatisointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.6.2017 31.1.2019 PUUSEPÄNLIIKE PELTONIEMI KY  95 550 95 550 95 550 95 550
A73261 EAKR Pohjoismaiden markkinakartoitus 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.9.2017 30.4.2019 ECOPULP FINLAND OY  16 440 10 641 16 440 10 641
A73262 EAKR Workseedin kansainvälisen ohjelmistoliiketoiminnan käynnistys 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.10.2017 15.3.2019 WORKSEED OY  89 725 87 869 89 725 87 869
A73263 EAKR Puun lämpökäsittelyuunien viennin edellytysten kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.5.2017 31.12.2021 LUXHAMMAR OY  74 410 61 199 74 410 61 199
A73264 EAKR Skábma - Polar Night 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.10.2017 31.8.2018 RED STAGE ENTERTAINMENT OY  35 380 35 380 35 380 35 380
A73265 EAKR Kuvadiili 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.9.2017 30.4.2023 GRAND AVOCADO OY  26 010 23 996 26 010 23 996
A73266 EAKR Semko Oy:n vientimarkkinoiden selvittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.9.2017 31.10.2018 SEMKO OY  28 870 28 870 28 870 28 870
A73267 EAKR Hakemus Progda Oy kansainvälistymisen kehittämiseen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.6.2017 31.12.2019 PROGDA OY  40 773 35 758 40 773 35 758
A73269 EAKR PriimaAvustaja 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.6.2017 30.9.2019 FINNOSPACE  42 620 42 620 42 620 42 620
A73270 EAKR RFID:n ja automatisoidun lasermerkinnän hyödyntäminen yrityksen tuotannossa ja toimintajärjestemässä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.6.2017 30.9.2018 OY LASERMARK AB  37 960 24 418 37 960 24 418
A73271 EAKR Ulkotilojen sisustustuotteiden markkinapotentiaalin kartoitus ja tarvittavien kansainvälistymisvalmiuksien kehittäminen vientitoiminnan laajentamiseksi uusille markkina-alueille. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.9.2017 30.6.2020 BELIGHTFUL DESIGN OY  45 200 44 279 45 200 44 279
A73272 EAKR Kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.7.2017 15.10.2018 SUOMEN LAITURIKAUPPA OY  46 966 26 642 46 966 26 642
A73273 EAKR Flextila-palvelualustan digitalisoiminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.9.2017 31.12.2018 JOUSTOTOIMISTO OY  36 281 29 219 36 281 29 219
A73274 EAKR Pilvipalvelun markkinointi Kiinaan. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.9.2017 15.10.2018 FIREA GROUP OY AB  7 000 7 000 7 000 7 000
A73275 EAKR Kone-ja laiteinvestoinnit 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.6.2017 31.8.2023 TEKNISERI OY  427 000 209 919 427 000 209 919
A73278 EAKR Palvelukonseptin uudistamisprojekti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.7.2017 31.12.2018 PENGON OY  64 750 64 750 64 750 64 750
A73279 EAKR Kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.9.2017 31.5.2019 RIOVAN OY  116 620 103 892 116 620 103 892
A73280 EAKR Kasvua, kapasiteettia ja tehokkuutta työstökoneen hankinnalla 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.8.2017 28.2.2018 SALOTEAM OY  66 150 66 150 66 150 66 150
A73282 EAKR Monitoimisorvin hankinta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.10.2017 31.12.2019 IMATRAN KONE OY  80 000 72 208 80 000 72 208
A73283 EAKR 5-akselinen työstökeskus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.9.2017 30.9.2018 CONMILL OY  52 500 52 500 52 500 52 500
A73284 EAKR Societal Security Solutions - going global 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.5.2017 31.3.2023 SOCIETAL SECURITY SOLUTIONS OY  29 640 16 133 29 640 16 133
A73285 EAKR Zatelliitin pohjoisen yritysalueen liikennejärjestelyt 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.3.2017 1.10.2019 Kempeleen kunta  498 600 423 188 997 200 846 376
A73288 EAKR Kone-ja laiteinvestoinnit 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.6.2017 30.6.2020 TEKNISERI OY  26 000 25 194 26 000 25 194
A73289 EAKR Herea -konseptin kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.8.2017 31.10.2019 HEREA OY  21 925 16 581 21 925 16 581
A73291 EAKR Mainos- ja yritysvideotuotannon käynnistäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.6.2017 20.6.2019 MAINOSTALO TEIPPARI OY  40 350 34 148 40 350 34 148
A73294 EAKR TODHA, Toiminnan ohjaus- ja dokumentoinnin hallinta järjestelmä sekä sertifioitu ISO 9001, OHSAS 18100 mukainen HSQ toimintajärjestelmä. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.8.2017 29.3.2019 KFM SERVICE OY  24 950 21 754 24 950 21 754
A73295 EAKR NoSwing Control Center 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.9.2017 31.12.2019 NOSWING OY AB  50 750 47 541 50 750 47 541
A73296 EAKR Tuotannon kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.6.2017 31.5.2018 SÄTE OY  59 000 53 714 59 000 53 714
A73297 EAKR Robotti-plasmaleikkausasema 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.10.2017 30.4.2018 DIOPTERI OY  10 880 10 193 10 880 10 193
A73298 EAKR Taidekeskus Salmelan puistonäyttämön laajennus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.10.2017 31.12.2018 TAIDEKESKUS SALMELA OY  53 700 53 700 53 700 53 700
A73299 EAKR Demonstraationäytteiden valmistuksen tehostaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.6.2017 31.12.2017 INNOMOST  10 385 10 385 10 385 10 385
A73300 EAKR Kasviperäisten aktiivisten yhdisteiden erotus lääke-, kosmetiikka- ja elintarviketeollisuuden tarpeisiin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.10.2017 31.12.2020 C-FACTORY OY  31 160 18 853 31 160 18 853
A73301 EAKR Markkinatutkimus antennisuunnittelulle 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.8.2017 31.12.2018 RADIENTUM OY  17 290 15 302 17 290 15 302
A73302 EAKR Onerva Omaisviestintäpalvelun kaupallistaminen ja kansainvälistymisen valmistelu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.8.2017 28.2.2019 ONERVA HOIVAVIESTINTÄ OY  62 220 23 231 62 220 23 231
A73303 EAKR Genbu Oy:n kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.9.2017 31.8.2019 GENBU OY  21 750 4 967 21 750 4 967
A73308 EAKR Tekoäly hoivatyön apuna ja tehostajana 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.6.2017 31.12.2019 FASTROI OY  192 030 192 030 192 030 192 030
A73309 EAKR Design-verkkokaupan kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.8.2017 31.12.2018 VÄISÄNEN DESIGN OY  31 280 25 274 31 280 25 274
A73310 EAKR Tuotekehitys ja vientiselvitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.10.2017 30.4.2019 PRIOTEC OY  23 120 13 295 23 120 13 295
A73311 EAKR Härkis investointihanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.1.2017 31.5.2019 DOMRETOR OY  178 620 178 620 178 620 178 620
A73312 EAKR Automatisoitu aurinkopaneelitehdas 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.8.2017 30.4.2019 SOLAR FINLAND OY  425 000 425 000 425 000 425 000
A73316 EAKR Ovin Oy:n työstökeskus hankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.6.2017 31.8.2018 OVIN OY  53 200 52 080 53 200 52 080
A73318 EAKR TehoGrow 2019 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.6.2017 31.12.2021 TEHOKONEISTUS OY  137 920 119 064 137 920 119 064
A73319 EAKR tuottavuuden parantaminen/uuden teknologian käyttöönotto 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.10.2017 30.6.2020 KORALLI-TUOTE OY  123 760 109 886 123 760 191 786
A73320 EAKR Tuotantomenetelmien kehittäminen ja automatisointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.10.2017 31.12.2018 WESTERN INDECOR LTD OY  47 000 42 752 47 000 42 752
A73321 EAKR Vägvalls avlägsnare 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.7.2017 28.2.2018 VASA SERVICE OCH ÅTERVINNING AB  9 345 9 345 9 345 9 345
A73322 EAKR Sähkökarting ja moottoriurheiluun keskittyvä viihdekeskus bellanrantaan. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.7.2017 1.6.2018 MOTORSPORT KUOPIO OY  90 750 89 250 90 750 89 250
A73323 EAKR Kehittämissuunnitelma 2020 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.12.2016 1.6.2022 PIIPPO OYJ  2 720 150 1 102 841 2 720 150 1 102 841
A73324 EAKR Verkottumalla vahvemmaksi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.9.2017 31.10.2019 OULUN YLIOPISTO  82 490 77 426 103 120 96 783
A73326 EAKR Croc Biken viennin kasvattaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.5.2017 31.12.2018 CROC BIKE OY  35 270 0 35 270 0
A73327 EAKR HonestPay pilvipalvelun ja iOS-sovelluksen kehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.9.2017 31.5.2018 HONESTPAY OY  20 410 19 418 20 410 19 418
A73328 EAKR FinAcademy 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.9.2017 30.6.2018 FINHOW OY  38 634 38 003 38 634 38 003
A73330 EAKR Laesh - Att fånga en nisch av den globala streetwear marknaden 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.10.2017 31.12.2018 LAESH OY AB  12 510 7 109 12 510 7 109
A73331 EAKR CRS Laboratories Oy:n Kansainvälisen kasvun hanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.7.2017 31.8.2020 CRS LABORATORIES OY  84 600 73 004 84 600 73 004
A73332 EAKR Experience Lab/Business 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.6.2017 31.10.2019 ÅBO AKADEMI  33 558 33 127 67 705 66 629
A73333 EAKR Kansainvälinen VIV MEA 2018 messu AbuDhabissa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.10.2017 30.4.2018 JPT-INDUSTRIA OY  11 000 10 038 11 000 10 038
A73334 EAKR Tuotantotekniikan kehittäminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.9.2017 30.4.2019 LASERCOMP OY  480 000 480 000 480 000 480 000
A73335 EAKR Nurmeksen bioteollisuusalueen ratapiha ja kulkuyhteydet 1 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.11.2016 31.12.2018 Nurmeksen kaupunki  1 000 000 1 000 000 1 780 000 1 780 000
A73341 EAKR Suomen Keskusvaraamon liiketoimintamallin uudistaminen ja kansainvälistäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 26.9.2017 30.4.2019 SUOMEN KESKUSVARAAMO OY  49 850 0 49 850 0
A73342 EAKR Yrityksen kansainvälistyminen ja tuotannon digitalisointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.6.2017 31.5.2019 BRAND ID OY  144 000 90 057 144 000 90 057
A73345 EAKR Relesuojaus- ja koestuspalvelujen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.9.2017 30.6.2019 APEX AUTOMATION OY  33 860 14 583 33 860 14 583
A73346 EAKR Salofa Oy:n vientiprojektit 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.11.2017 31.12.2020 SALOFA OY  22 500 22 500 22 500 22 500
A73347 EAKR Uusi purilaiden keräyslinjasto 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.10.2017 31.8.2018 IMEX WOOD OY  62 420 0 62 420 0
A73348 EAKR Toimitila- ja laiteinvestoinnit 2017-2018. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.9.2017 30.6.2019 KKR STEEL OY  241 650 222 954 241 650 222 954
A73349 EAKR Kastike- ja liemilinjasto Ylämyllyyn. Tuotantolinjan aloitusinvestointi. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.10.2017 31.10.2019 SOOCI OY  1 176 100 1 171 807 1 926 100 1 171 807
A73350 EAKR Tahkon matkailukeskuksen keskustan liikennejärjestelyjen ja -ympäristön kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2018 31.12.2019 Kuopion kaupunki  284 046 273 780 391 780 378 794
A73351 EAKR Raikka Oy:n tehtaan ja tuotannon kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.10.2017 30.6.2020 RAIKKA OY  163 900 109 573 163 900 109 573
A73352 EAKR Kehittämisprojekti 2017-2019 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.6.2017 30.6.2019 KUHMON BETONI OY  69 250 38 758 69 250 38 758
A73353 EAKR Digitaalisten kaupankäyntivalmiuksien ja ulkomaankaupan kehitysprojekti 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.9.2017 30.9.2018 MEDKIT FINLAND OY  38 610 35 829 38 610 35 829
A73356 EAKR Uusien ulottuvuuksien pitkäjyrsintäkone 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.9.2017 31.12.2019 RTA-METALLI OY  435 000 435 000 435 000 435 000
A73357 EAKR Tuotannon kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.11.2017 31.3.2019 LEBIGEM OY  10 100 9 252 10 100 9 252
A73361 EAKR Wallaton Oy;n liiketoiminnan prosessien kehittämishanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.10.2017 31.8.2018 WALLATON OY  21 500 7 245 21 500 7 245
A73362 EAKR Sisak verkko-opiskelu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.10.2017 31.12.2021 STAILIA DESIGN OY  43 130 41 168 43 130 41 168
A73364 EAKR Automaattinen tuotantosolu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.10.2017 31.12.2018 KARI KIVILAHTI OY  88 460 88 460 88 460 88 460
A73365 EAKR Etäterveyspalvelun kehittäminen kansainvälisille markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.11.2017 31.3.2019 EMTELE OY  42 250 39 569 42 250 39 569
A73366 EAKR Woodi2020 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2017 31.12.2021 KUOPION WOODI OY  476 110 444 604 476 110 444 604
A73367 EAKR Ohutlevy osaston kehitys 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.8.2017 30.6.2018 HEMIVA INSTALLATION OY  15 920 15 920 15 920 15 920
A73368 EAKR Investointi monitoimisorviin 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.11.2017 31.12.2018 ITA NORDIC OY  100 000 100 000 100 000 100 000
A73369 EAKR Investointien ja kehittämisen valmistelu 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.9.2017 30.9.2019 PLASTHILL OY  52 910 52 910 52 910 52 910
A73370 EAKR Yrityksen kone- ja tuotantotilainvestointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.6.2017 31.12.2019 KONEPALVELU KUIVALAINEN OY  602 690 590 490 602 690 590 490
A73371 EAKR Virkkulankylä, konseptikehitys, palvelumuotoilu ja johtamisen kehittäminen sekä kansainvälistyminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.6.2017 31.12.2019 KUUSIKKOAHO OY  152 990 127 673 152 990 127 673
A73372 EAKR Liiketoiminnan kehittämishanke kansainvälisille markkinoille (kohdemaana Ruotsi, Saksa) 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.9.2017 31.12.2018 FINNHARVEST OY  74 900 55 074 74 900 55 074
A73373 EAKR Tuotekehitysprojekti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.8.2017 31.12.2018 EVETCO OY  75 580 52 931 75 580 52 931
A73374 EAKR Reptail MM-murskeenlevityslaitteen tuotepäivitys ja markkinatutkimukset Keski- ja Itä-Euroopan maihin. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 1.9.2017 18.3.2019 EPT KONE JA LAITE OY  37 340 0 37 340 0
A73375 EAKR Toimitila ja laiteinvestointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.8.2017 30.10.2020 FINSE OY  279 520 243 064 279 520 243 064
A73376 EAKR Perforemance 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.10.2017 31.12.2018 PERFOREMANCE OY  21 135 8 299 21 135 8 299
A73377 EAKR Machinery 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.10.2017 31.12.2020 METALLI JÄRVELÄ OY  106 750 97 728 106 750 97 728
A73378 EAKR Alusta jaetuille vertaiselämyksille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.11.2017 28.2.2019 DOERZ CO OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A73379 EAKR WitMill 2.0 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.11.2017 31.12.2019 WITMILL OY  15 650 15 650 15 650 15 650
A73380 EAKR Admescope Oy: ADME-tox palvelutarjonnan laajentaminen biologisten lääkeaineiden alueelle 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.10.2017 30.6.2019 ADMESCOPE OY  202 420 188 959 202 420 188 959
A73381 EAKR Finnish Art -verkkojulkaisu- ja elävän kuvan palvelut 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.7.2017 31.12.2020 OSUUSKUNTA SUOMEN TAIDE JA TAIDEKOKOELMAT  57 330 35 602 57 330 35 602
A73382 EAKR Ohjelmistoratkaisujen tuotteistaminen kansainvälisille markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.9.2017 31.5.2018 EMPIRICA FINLAND OY  44 320 44 082 44 320 44 082
A73383 EAKR Yrityksen vientimahdollisuuksien kartoittaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.9.2017 30.9.2018 TH TARMATIC OY  35 690 16 230 35 690 16 230
A73384 EAKR Lasihiomakoneen hankinta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.9.2017 31.12.2018 KOKKOLAN LASI JA RAKENNUS OY  7 700 6 989 7 700 6 989
A73385 EAKR EX 300 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.10.2017 31.10.2018 CB - DÄCK AB, CB - RENGAS OY  18 225 16 618 18 225 16 618
A73386 EAKR IconOne digitaalisten näyttölaitteiden kansainvälisen liiketoiminnan kehittämishanke. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.9.2017 31.12.2021 SYMBICON OY  281 300 281 299 281 300 281 299
A73387 EAKR Monitoimikaukalo 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.11.2017 30.4.2018 KOSOFINN OY  25 690 11 888 25 690 11 888
A73391 EAKR Kasvuun hanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.10.2017 31.10.2019 PISA DESIGN  28 730 19 425 28 730 19 425
A73392 EAKR CNC-työkaluhiomakoneen investointi. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.9.2017 31.12.2018 HIOMOPALVELU JUSSI OY  100 000 74 577 100 000 74 577
A73393 EAKR Teollisuuskonseptin laajentaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.11.2017 31.10.2019 NORDIC KOIVU OY  157 500 157 500 157 500 157 500
A73394 EAKR J5L kansainvälistyminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.7.2017 31.12.2019 J5L- PRODUCTION OY  187 800 160 572 187 800 160 572
A73397 EAKR Meri- Lapin mönkijäsafarit 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.11.2017 1.8.2019 KEMIN KIINTEISTÖT OY  35 000 35 000 35 000 35 000
A73402 EAKR Lasi-kodat luonnon tarkkailuun 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.8.2017 30.4.2018 SAIJA OY  39 000 35 650 39 000 35 650
A73403 EAKR Meri-Lapin Keskuspesulan kasvuhanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.11.2017 31.12.2019 PRO-KAKS OY  25 140 10 776 25 140 10 776
A73405 EAKR SpotOn 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.11.2017 31.12.2020 HEINOLA SOFTWARES OY  25 700 12 755 25 700 12 755
A73406 EAKR Invest and Grow in Kuopio Region (INGROW) 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.1.2018 30.9.2020 Kuopion kaupunki  332 807 302 718 475 440 432 456
A73408 EAKR Export till Sverige och Norge 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.7.2017 30.6.2020 HEIKIUS HUS-TALO AB  30 582 30 582 30 582 30 582
A73409 EAKR IoT:n hyödyntäminen tuotteissa, palveluissa ja tuotannossa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.7.2017 31.12.2018 FINNCONT OY  111 900 95 147 111 900 95 147
A73410 EAKR Tuotantotilojen laajennus, liiketoiminnan kasvattaminen ja monipuolistaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.9.2017 31.3.2019 JAAKKO HANNULA OY  414 730 414 730 414 730 414 730
A73411 EAKR Tuotantoteknologian kehittäminen ja pitkäjänteisen kasvun turvaaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.10.2017 31.12.2018 JURVAN JOUSI OY  168 980 168 980 168 980 168 980
A73412 EAKR Mobiiliverkkojen Cyberwar-turvaus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.10.2017 30.4.2019 CAP DATA TECHNOLOGIES OY  36 950 25 537 36 950 25 537
A73413 EAKR Laserleikuri 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.10.2017 31.12.2019 WELAS OY LTD  106 000 49 843 106 000 49 843
A73414 EAKR Yrityksen vientimahdollisuuksien kartoittaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.10.2017 31.7.2019 MELLI ECODESIGN OY  40 385 40 273 40 385 40 273
A73415 EAKR Kone- ja laiteinvestointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.10.2017 30.12.2020 TEAMPRINT OY  12 140 8 714 12 140 8 714
A73417 EAKR Cauha Mind & Climate Kasvu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.12.2017 30.6.2021 CAUHA CARE SOLUTIONS OY  50 000 32 241 50 000 32 241
A73418 EAKR Gluteenittomien leipomotuotteiden markkinaselvitys ja Moilas-brändi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.5.2017 31.12.2018 OY MOILAS GF LTD  167 530 44 754 167 530 44 754
A73419 EAKR Saimaan Juomatehtaan liiketoiminnan kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.10.2017 31.3.2021 MBH BREWERIES OY  238 240 169 026 238 240 169 026
A73421 EAKR Putkikannakeiden valmistus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.10.2017 31.8.2018 MÄNNISTÖ OY METALLITUOTE  68 000 64 850 68 000 64 850
A73424 EAKR NewEAve2020 - investoinneilla ja kehittämistoimilla E Avenue johtavaksi suomalaiseksi sähkönjakokeskusten kokonaistoimittajaksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.10.2017 31.12.2020 E AVENUE OY  1 238 960 1 132 444 1 238 960 1 132 444
A73425 EAKR Ice Skating Park Levi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 8.12.2017 1.6.2018 ICE SKATING PARK LEVI OY  9 820 0 9 820 0
A73427 EAKR Kapasiteetti 2 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.11.2017 30.6.2019 JUHA PUNTA OY  631 530 625 713 1 905 100 625 713
A73428 EAKR Yrityksen uusi toimintakonsepti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.10.2017 10.11.2020 AJL-GUITARS  31 950 20 484 31 950 20 484
A73429 EAKR PLMA 2018 - Private Label Pesusienien Vientihanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.10.2017 30.6.2019 AB ESSMA OY  19 075 15 196 19 075 15 196
A73430 EAKR Kiffelin Mobiilisovelluksen Kalenteri 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.12.2017 30.6.2018 KIFFEL OY  22 875 0 22 875 0
A73431 EAKR Aktiwe vedenpuhdistusmateriaalin tuotekehityshanke kaupallistamista varten 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.10.2017 31.12.2020 APILA GROUP OY AB  46 650 42 749 46 650 42 749
A73432 EAKR Koneistussolun kehittäminen oviteollisuudessa 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.11.2017 31.12.2018 SEVENDOOR OY  63 300 57 361 63 300 57 361
A73434 EAKR Laiturituotteiden tuotekehitys ja tuotantomenetelmien kehittäminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.2.2017 31.12.2019 SAVORAK OY  161 370 64 843 161 370 64 843
A73437 EAKR Kuopion Rakenneasennus Oy ¿ Tuotannon ja liiketoiminnan kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.10.2017 31.8.2020 KUOPION RAKENNEASENNUS OY  231 540 176 156 231 540 176 156
A73439 EAKR Uudenlainen suoradigitaalinen mammografiaratkaisu. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.10.2017 30.6.2019 INNOMENTARIUM OY  100 400 85 453 100 400 85 453
A73440 EAKR Tuotannon monipuolistaminen, uudistaminen ja varmentaminen toisella tehokkaammalla kuitulaserilla. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.9.2017 31.12.2019 PREMEC OY  148 900 124 900 148 900 124 900
A73442 EAKR Uuden ajan Lasilinkki 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.9.2017 30.4.2022 LASILINKKI OY  164 450 145 795 164 450 145 795
A73444 EAKR Liiketoiminnan laajennusinvestointi. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.9.2017 31.8.2023 PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALASÄÄTIÖ SR  426 000 426 000 426 000 426 000
A73445 EAKR Terveys- ja järviluontomatkailun kansainvälinen kehittämishanke. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.9.2017 31.12.2022 KRUUNUPUISTO OY  212 520 191 080 212 520 191 080
A73446 EAKR Yrityksen kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.11.2017 31.12.2018 TAIMEKA OY  31 600 18 584 31 600 18 584
A73447 EAKR CNC-monitoimisorvi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.12.2017 31.8.2018 KONEISTUS VILCO OYC/O JARI PORVARI  85 000 84 812 85 000 84 812
A73448 EAKR Arkkipainokoneella tapahtuvan ohkopainotuotannon kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.11.2017 31.12.2020 TEROPRINT OY  826 600 715 839 1 845 475 715 839
A73449 EAKR INTGROW 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.6.2017 31.8.2019 TEKNOSAVO OY  79 510 46 918 79 510 46 918
A73450 EAKR Pyhäjoen Vanhatien kunnostushanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2018 31.12.2019 Pyhäjoen kunta  1 041 900 1 041 900 2 083 800 2 083 800
A73451 EAKR Ideasta markkinoille uuden liiketoiminnan kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.5.2017 30.6.2020 IDEA - KEKSI OY  121 100 121 100 121 100 121 100
A73452 EAKR Kehittämishanke 2018-2019 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.12.2017 31.12.2019 FIN-MACHINING OY  350 710 87 571 350 710 87 571
A73453 EAKR CLT Plant Oy:n toiminnan käynistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.6.2017 31.10.2018 CLT PLANT OY  118 240 118 240 118 240 118 240
A73454 EAKR WPNLM 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.10.2017 31.12.2018 WESTPAK OY AB  75 000 75 000 75 000 75 000
A73455 EAKR Kehityshanke uudelle lämmityksenohjaukselle 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.12.2017 31.12.2018 MAURI WALLIUS OY  40 170 35 391 40 170 35 391
A73456 EAKR Avainhenkilö: litiumtuotannon kehittäminen ja käynnistäminen, yhtiön litiumtuotannon kilpailukyvyn, kasvun ja kansainvälisille markkinoille pääsyn varmistaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.7.2017 31.12.2019 KELIBER OY  144 820 144 820 144 820 144 820
A73457 EAKR Cleantech yrityksen kaupallistamisen mahdollisuudet Kiinassa ja Euroopassa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.11.2017 31.12.2021 AGRI-BIOTECH OY  11 750 0 11 750 0
A73458 EAKR Teknologia 2020 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.10.2017 31.8.2022 PIAKO OY  1 070 820 1 039 904 1 070 820 1 039 904
A73460 EAKR Markkinointitilanteen ja mahdollisuuksien selvitys muuttuneessa tarjonta kentässä ( Suomi) Sekä yhteistyökumppanien selvitys. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.11.2017 31.12.2018 ENTERPRISING WAVE OY  6 070 3 700 6 070 3 700
A73461 EAKR Barents LOGHUB TornioHaparanda 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.10.2017 31.12.2019 TEAM BOTNIA OY  159 990 159 990 199 988 199 988
A73465 EAKR Viennin tehostushanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.11.2017 30.6.2020 T:MI PINELCO  20 060 12 249 20 060 12 249
A73466 EAKR Rokua Geopark aikamatka 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2018 30.6.2021 Humanpolis Oy  249 880 249 880 356 972 356 972
A73469 EAKR Lastaustien ja Lastauskujan rakentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2018 31.12.2018 Nivalan kaupunki  324 751 241 244 649 502 482 487
A73470 EAKR Infra-tuotteiden valmistuslinja 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.11.2017 31.12.2022 SEPA OY  482 120 470 084 482 120 470 084
A73472 EAKR Monitoimisorvin hankinta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.12.2017 31.12.2018 OY LYTH-INSTRUMENT AB  50 000 50 000 50 000 50 000
A73473 EAKR Prebeo 4.0 verkkokauppa-alustan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.10.2017 31.12.2018 ATK LILLHONGA OY  61 810 25 207 61 810 25 207
A73474 EAKR Tullin Sauna Oy - urbaani saunakokemus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 16.10.2017 30.7.2018 TULLIN SAUNA OY  25 800 0 25 800 0
A73475 EAKR Vientipäällikkö Euroopan valloitukseen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.11.2017 31.3.2019 SHOWELL APPLICATIONS OY  56 650 45 515 56 650 45 515
A73476 EAKR Push -notifikaation lisääminen Wandering Tail sovellukseen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.12.2017 30.4.2018 WANDERING TAIL OY  17 750 16 004 17 750 16 004
A73477 EAKR Viiltosuojapaidan kaupallistaminen ja kehittäminen kansainväliseen markkinaan 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2017 31.12.2020 SLASHTER OY  41 520 41 520 41 520 41 520
A73478 EAKR DoForU 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.12.2017 30.6.2021 SIELUN HEMMOT OY  32 690 21 270 32 690 21 270
A73480 EAKR Eezery-lähilogistiikkapalvelu 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.12.2017 30.9.2018 EEZERY ENTERPRISE OY  32 570 32 570 32 570 32 570
A73483 EAKR Liiketoiminnan kehityshanke 2017-2019 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.8.2017 30.6.2020 VIESKAN ELEMENTTI OY  88 720 83 490 88 720 83 490
A73485 EAKR Vienti boost 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.12.2017 31.3.2019 9SOLUTIONS OY  78 240 77 458 78 240 77 458
A73486 EAKR Kuivajään tuotantokapasiteetin nosto. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.1.2018 30.4.2019 KOUVOLAN KUIVAJÄÄ OY  45 600 45 600 45 600 45 600
A73487 EAKR LAITEX2020 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.1.2018 30.11.2019 LAITEX OY  169 250 158 743 169 250 158 743
A73488 EAKR Kartoitushanke 2017-2019 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2017 31.12.2019 KARELIA-IKKUNA OY  156 710 146 413 156 710 146 413
A73500 EAKR Rukan kevyen liikenteen Village-2-Village gondoli 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.11.2017 31.12.2019 RUKAKESKUS OY  962 200 920 199 962 200 920 199
A73501 EAKR Crateon Oy:n viennin kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.12.2017 31.12.2018 CRATEON OY  22 850 22 850 22 850 22 850
A73502 EAKR YipTree 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.11.2017 30.6.2019 ALMERIN OY  44 800 44 800 44 800 44 800
A73503 EAKR GFN Lieksa01 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.11.2016 30.6.2023 GFN LIEKSA OY  7 000 000 6 255 836 7 000 000 6 255 836
A73504 EAKR Soinlahden sahan kehittämisohjelma 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.6.2017 31.12.2021 ANAIKA SOINLAHTI TIMBER OY  1 141 250 1 120 168 1 141 250 1 120 168
A73505 EAKR Uuden innovatiivisen palvelukonseptin kehittämishanke. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.11.2017 31.3.2021 ELIVE ECOSYSTEM OY  522 700 521 920 522 700 521 920
A73506 EAKR Lapin mikroyritysten kasvuverkosto 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.11.2017 30.9.2020 Lapin Yliopisto  350 068 293 183 488 096 413 657
A73507 EAKR Kantatie 75:n parantaminen Kinahmin liittymän kohdalla 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2018 31.8.2019 Väylävirasto  540 000 540 000 900 000 900 000
A73508 EAKR Innovatiivisen terveydenhuoltojärjestelmän proof of concept 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.12.2017 15.4.2018 TIIMIKKE OY  15 650 15 650 15 650 15 650
A73512 EAKR Uuden palvelukonseptin luominen ja tuotannon tehostaminen liiketoiminnan kasvattamiseksi. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.12.2017 31.8.2018 SAVONLINNAN MAINOSPALVELU OY  6 860 6 860 6 860 6 860
A73513 EAKR Inosence Polyol Oy Salon valmistusyksikkö 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.8.2017 31.12.2020 INOSENCE POLYOL OY  570 000 561 956 570 000 561 956
A73514 EAKR Puhdasta liikennettä lumessa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2017 31.12.2018 SUPERLION OY  23 075 22 399 23 075 22 399
A73515 EAKR TravelNet Sale Insights Solutions 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.12.2017 31.1.2019 SPORTUM OY  38 100 33 160 38 100 33 160
A73516 EAKR Kansainvälistyminen Pohjoismaihin. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 17.11.2017 30.11.2019 VARSINAISBITUMI OY HALLINTO  50 000 0 50 000 0
A73517 EAKR Tuotannon kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.1.2018 31.12.2021 SOFELTECH OY  37 482 22 116 37 482 22 116
A73521 EAKR Komekadun jatkaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2018 31.7.2018 Haapajärven kaupunki  18 750 17 852 37 500 35 704
A73525 EAKR Valtatie 4 Inarin taajama 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2017 31.12.2020 Väylävirasto  1 116 000 1 116 000 2 232 000 2 232 000
A73529 EAKR Modernin tuotantokapasiteetin lisäys sekä mittakoneinvestointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.12.2017 31.5.2019 JR-TOOLS OY  110 000 110 000 110 000 110 000
A73530 EAKR TeijoTalot kasvaa ja kansainvälistyy 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 14.12.2017 30.6.2019 TEIJO-TALOT OY  50 000 0 50 000 0
A73531 EAKR Yrityksen kehitysohjelman mukaisen syvävetokoneen ja tarvittavien apulaitteiden ja - koneiden hankinta muoto-osien valmistamiseksi. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.1.2018 31.12.2020 RELICOMP OY  179 000 163 962 179 000 163 962
A73532 EAKR Jukolux Oy - Kansainvälistyminen ja IoT -ratkaisun tuotekehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.12.2017 31.12.2020 JUKOLUX OY  118 375 118 375 118 375 118 375
A73533 EAKR Nakkila Works Oy:n kansainvälistymisvalmiuksien kehittäminen Ruotsin ja Norjan markkinoille. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.12.2017 30.9.2019 NAKKILA WORKS OY  53 000 53 000 53 000 53 000
A73534 EAKR inBassadors - Yritysten ja sosiaalisen mediavaikuttajien kohtaamispaikka 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.12.2017 30.6.2019 INBASSADORS OY AB  32 000 32 000 32 000 32 000
A73535 EAKR Vientivalmiuksien parantaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.11.2017 31.8.2019 METENER OY  48 750 48 750 48 750 48 750
A73536 EAKR Ajoneuvoon yhdistetty liikkuva kuvausalusta. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.11.2017 31.12.2018 CITIUS IMAGING LTD OY  63 000 63 000 63 000 63 000
A73537 EAKR QUICK SPACE moduulikonttien valmistus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.9.2017 30.6.2019 INTLOG OY  248 950 237 045 814 750 237 045
A73538 EAKR Paja 2018 - Läpimenoaika lyhyemmäksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.1.2018 15.12.2018 HELININ KONEPAJA AVOIN YHTIÖ  14 870 14 314 34 620 33 291
A73539 EAKR Uuden tyyppisten hiihtovälineiden kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.11.2017 31.8.2022 KUUSAMON UISTIN OY  92 450 73 894 92 450 73 894
A73540 EAKR Tarina -lastenkalustesarjan vienti Yhdysvaltoihin 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.12.2017 31.12.2018 JUSSI SUTELA OY  26 300 0 26 300 0
A73541 EAKR Kansainvälistymis- ja tuotannon laajennushanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.11.2017 30.6.2020 KIIRUNA TALOT OY  173 290 173 290 173 290 173 290
A73542 EAKR Kone- ja laiteinvestoinnit 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.11.2017 31.5.2019 NOPAN METALLI OY  74 570 62 632 74 570 62 632
A73546 EAKR Huoltotien rakentaminen Ratapellon teollisuusalueelle 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.1.2018 31.10.2018 Iisalmen kaupunki  55 380 55 096 110 760 110 192
A73548 EAKR Kansainvälisen liiketoiminnan kehittäminen ja lisäkerroksien rakentaminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.10.2017 30.6.2019 YYTERIN KYLPYLÄHOTELLI OY  617 900 575 915 617 900 575 915
A73550 EAKR Kasvuprojekti 2017-2021 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.6.2017 31.12.2019 VMP-INTERIOR OY  156 280 110 928 156 280 110 928
A73551 EAKR Avainhenkilön palkkaus KSBR:n tuotteistamiseen, kansainvälistymiseen ja digitalisaation hyödyntämiseen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.10.2017 28.2.2019 KESKI-SUOMEN BETONIRAKENNE OY  71 300 52 627 71 300 52 627
A73552 EAKR Step2Fit-ravintovalmennuspalvelu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.1.2018 30.9.2019 STEP2FIT  32 500 32 500 32 500 32 500
A73553 EAKR Soundion Exports 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2017 31.12.2020 SOUNDION OY LTD  49 620 0 49 620 0
A73554 EAKR Yhteistyökonseptin jatkokehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.1.2018 5.1.2019 TRACKINNO OY  85 120 70 320 85 120 70 320
A73555 EAKR Uuden laadunvalvontakonseptin suunnittelu ja toteuttaminen Yhdysvaltain lääkeviranomaisvaatimusten (FDA) mukaiseksi. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.12.2017 31.3.2019 PHARMATORY OY  85 310 85 310 197 431 85 310
A73556 EAKR ViiMet Oy:n investointi- ja kehittämisohjelma 2018-2019. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.12.2017 31.12.2019 VIIMET OY  249 130 245 188 249 130 245 188
A73557 EAKR Koneinvestointi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.12.2017 12.12.2018 SALKO PAINTING OY  11 190 10 961 11 190 10 961
A73558 EAKR Perinne-ikkunoiden markkinaselvitys Pietarissa 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.1.2018 31.10.2018 LASIVUORIMAA OY  8 130 7 530 8 130 7 530
A73563 EAKR Trä & Teknik 2018 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 7.2.2018 31.12.2018 FINNOS OY  17 468 0 17 468 0
A73564 EAKR TalentHub Joensuu 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2018 31.12.2019 Business Joensuu Oy  272 230 255 023 388 900 364 319
A73565 EAKR Kera Group Oy:n kansainvälisten toimintojen kehittäminen Uzbekistanissa 2018. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.12.2017 31.12.2018 KERA GROUP OY  32 500 32 500 32 500 32 500
A73566 EAKR Kansainvälisen kasvun vauhdittaja 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.1.2018 31.12.2019 JUHANI HAAVISTO OY  640 000 640 000 640 000 640 000
A73568 EAKR Tuote- ja tuotannonkehitys hanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.6.2017 30.11.2019 CLEAMIX OY  308 740 269 084 308 740 269 084
A73570 EAKR Vaasa insider 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.10.2017 1.8.2019 OY VAASA INSIDER AB  33 200 31 848 33 200 31 848
A73571 EAKR Virtain Muovityö Oy:n kansainvälistyminen ja Pohjoismaiden markkinat 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.1.2018 30.11.2019 VIRTAIN MUOVITYÖ OY  45 600 21 604 45 600 21 604
A73572 EAKR Porukat.fi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.12.2017 30.6.2019 METSÄKOTO OY  39 300 36 167 39 300 36 167
A73573 EAKR Kansainväliseen kasvuun digitaalisin työkaluin 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.3.2018 31.5.2020 Laurea-ammattikorkeakoulu Oy  351 401 341 891 447 607 430 640
A73575 EAKR City-Kylmä Kodinkylmäkaluste 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.1.2018 30.11.2019 SUOMEN KOTIKYLMIÖ OY  209 300 196 309 209 300 196 309
A73576 EAKR PB Koneistus Oy:n konekannan ja työvälineiden hankinta. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.11.2017 31.3.2022 PB KONEISTUS OY  314 000 169 220 314 000 169 220
A73577 EAKR Kyrel Oy:n kansainvälistyminen ja Pohjoismaiden markkinat 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.1.2018 31.12.2019 KYREL OY  51 000 45 011 51 000 45 011
A73578 EAKR Profil-Lista Oy kv-markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.12.2017 31.3.2019 PROFIL-LISTA OY  40 100 18 858 40 100 18 858
A73579 EAKR Kehitys 2017 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.11.2017 31.12.2019 KEMINMAAN PUURAKENNE OY  429 820 426 359 429 820 426 359
A73580 EAKR 3elly Group Oy Kansainvälitymishanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.1.2018 31.12.2020 BELLYLABS OY  95 750 63 669 95 750 63 669
A73581 EAKR Yrityksen toiminnan laajentaminen, toimitilat ja koneet. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.2.2018 30.6.2022 ILMASTOINTI JA PELTI HAKALA OY  169 580 164 799 169 580 164 799
A73582 EAKR UL-hyväksyntä 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.1.2018 31.12.2022 SALGROM TECHNOLOGIES OY  73 350 50 236 73 350 50 236
A73583 EAKR Tuotantotilojen ja kaluston investointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2017 31.12.2020 POLAR KÄÄMINTÄ OY  125 460 114 231 125 460 114 231
A73585 EAKR Kasvun esteiden poistaminen ja läpimenon parantaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.11.2017 31.10.2019 JETMASTERS OY  37 320 25 831 37 320 25 831
A73589 EAKR Teollisen ekosysteemin kehittämishanke 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2018 30.6.2020 Savonlinnan Hankekehitys Oy  178 512 160 697 297 520 267 828
A73590 EAKR Digiväylä - infraosio 1 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.10.2017 30.9.2020 Outokummun kaupunki  489 999 489 999 979 999 979 999
A73596 EAKR Vaahtomuovileikkurin hankinta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.11.2017 30.6.2019 VORMU OY  24 900 22 843 114 900 22 843
A73597 EAKR Uuden EPS -rakennustuotekokonaisuuden ja sen valmistustekniikan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.12.2017 31.12.2018 FINNEPS OY  31 050 28 543 31 050 28 543
A73598 EAKR EnZo Hiker 100 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.1.2018 30.6.2020 BRISA AB OY  16 500 16 269 16 500 16 269
A73599 EAKR Eduten Playground business and marketing plan 1.0. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.1.2018 30.4.2019 EDUTEN OY  49 977 45 716 49 977 45 716
A73600 EAKR UTVECKLANDET AV EXPORT AV DISPLAY SYSTEM TILL RYSKA FEDERATIONEN 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.2.2018 28.2.2019 AB TETRIX OY  25 500 22 984 25 500 22 984
A73602 EAKR Jostec Oy;n kansainvälistyminen ja Pohjoismaiden sekä Saksan markkinat 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.1.2018 28.2.2019 JOSTEC OY  33 460 11 640 33 460 11 640
A73603 EAKR NykarleBuddy 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.2.2018 31.8.2019 K.I.B. TRANS AB  14 380 8 115 14 380 8 115
A73604 EAKR PCS intern app 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.1.2018 1.7.2019 PROFESSIONAL CLEANING SERVICE PCS AB OY  15 000 15 000 15 000 15 000
A73610 EAKR 3D Formtech kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.1.2018 31.12.2019 3D FORMTECH OY  301 900 246 790 301 900 246 790
A73611 EAKR NOPSA projektin investoinnit 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.10.2017 31.10.2022 NORRHYDRO OY  750 000 750 000 750 000 750 000
A73613 EAKR Mimmit Musapatti-oppimiskonsepti, valmisteleva hanke. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.1.2018 31.8.2018 MIMMIT MUSIC OY  13 720 13 720 13 720 13 720
A73614 EAKR MEGE – Multicultural encounters, growth, entrepreneurship 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.3.2018 31.12.2020 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy  573 013 527 414 738 297 682 972
A73616 EAKR Pallas-Ylläs TOBE 1 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.1.2018 31.12.2020 Metsähallitus  385 000 384 299 495 000 494 271
A73619 EAKR Sv-Element Oy:n kehittämis- ja laajennushanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.10.2017 31.3.2021 SV-ELEMENT OY  428 280 351 538 970 740 351 538
A73620 EAKR Leipomon muutostyöt ja koneet 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.12.2017 31.12.2019 LEIPOMOLIIKE IRENE PARTANEN OY  398 970 379 436 398 970 379 436
A73621 EAKR Yrityksen aggressiiviseen kasvuun tähtäävän palvelukokonaisuuden kehittämisen valmistava hanke. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.2.2018 31.12.2018 ACA SYSTEMS OY  60 000 48 069 60 000 48 069
A73622 EAKR Kiinan viennin kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.11.2017 31.12.2018 VANAJAN KEKSIT OY  42 500 41 579 42 500 41 579
A73623 EAKR Parmair LTO ilmanvaihtokoneen kansainvälistymis- ja tuotekehityshanke. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.1.2018 31.12.2018 PARMAIR ILMANVAIHTO OY  54 300 31 206 54 300 31 206
A73624 EAKR Piensarjatuotannon kehittäminen automatisointia hyödyntäen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2017 15.12.2018 NTCAB OY  60 625 59 818 60 625 59 818
A73625 EAKR Santapark Oy:n kansainvälistymisen kehittäminen ja sitä tukevan talousosaamisen kehittäminen ja tehokkuuden maksimointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.9.2017 15.9.2019 SANTAPARK OY  96 360 78 312 96 360 78 312
A73626 EAKR DCN Kylmäkuljetusmenetelmän vienninkäynnistystoimenpiteet 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.11.2017 31.1.2019 DON COOL NORDIC OY  79 560 0 79 560 0
A73627 EAKR Liveto API-rajapinta kehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.1.2018 30.11.2019 LIVETO GROUP OY  41 485 41 484 41 485 41 484
A73628 EAKR ICR_Proto 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.2.2018 31.7.2019 ICRAS MOTION CONTROL SOLUTIONS OY  30 450 15 741 30 450 15 741
A73629 EAKR XP-INT 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.1.2018 31.3.2019 XOOMPOINT OY  49 460 49 460 49 460 49 460
A73630 EAKR Uusi tuotantolinja 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 1.11.2017 31.12.2018 CHARGER TECHNOLOGY AB  21 050 8 963 21 050 8 963
A73631 EAKR Kuivaamo 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.1.2018 31.12.2020 PARTAHARJUN PUUTARHA OY  287 500 287 500 287 500 287 500
A73636 EAKR MobiLiTy 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.2.2018 31.12.2018 HEINOLA SOFTWARES OY  11 630 8 246 11 630 8 246
A73637 EAKR Printtipanokoneen lakkausyksikön ja ohjelmiston hankinta sekä pinnoituksen tuotekehitys. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.12.2017 31.5.2019 KESKI-KARJALAN ÄSSÄ OY  32 000 10 819 32 000 10 819
A73646 EAKR Toivalan Metalli 2020 investointi- ja kehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.12.2017 31.12.2019 TOIVALAN METALLI OY  531 290 527 303 531 290 527 303
A73648 EAKR Reaaliaikaista liiketoimintasi. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.2.2018 31.12.2019 REALTIME FINLAND OY  53 500 53 500 53 500 53 500
A73649 EAKR HydroFlow 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.6.2017 31.8.2023 HYDROLINE OY  2 402 480 1 913 097 2 402 480 2 560 659
A73651 EAKR Merikarvian LVI-Tuotteen kansainvälistymisen syventäminen ja Ruotsin, Norjan ja Tanskan markkinat. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2018 31.12.2019 MERIKARVIAN LVI-TUOTE OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A73652 EAKR Vientimahdollisuuksien kartoittaminen pohjoismaissa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2018 30.6.2019 KUORTANEEN TEOLLISUUSPALVELU OY  21 330 7 908 21 330 7 908
A73653 EAKR Putkilaser 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.12.2017 31.10.2018 METALLI-PIIROINEN OY  141 784 120 256 141 784 120 256
A73654 EAKR Manzil BnB 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.2.2018 1.10.2018 GLOBAL SERVICE FINLAND OY  20 500 15 476 20 500 15 476
A73655 EAKR Woodinavia 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.2.2018 30.9.2018 WOODINAVIA GROUP OY  16 200 8 687 16 200 8 687
A73656 EAKR Smart Break - Kehittämis- ja kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.1.2018 31.8.2019 OY RAISOFT LTD  89 650 70 448 89 650 70 448
A73659 EAKR Merihenkiset kalusteet. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.10.2017 31.12.2019 WOOD ONE OY  5 810 2 220 5 810 2 220
A73660 EAKR IPR-liiketoiminnan kehittämis- ja kansainvälistymishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.12.2017 31.12.2019 NTRNZ MEDIA OY  55 120 51 267 55 120 51 267
A73661 EAKR Vetovoimaa ekologisuudesta 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.3.2018 28.2.2020 Sallan kunta  167 496 165 287 215 352 212 513
A73664 EAKR Lahden seudun Meriklusteri 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.12.2017 31.3.2021 LAHDEN SEUDUN KEHITYS LADEC OY  259 810 257 316 371 160 367 599
A73665 EAKR Tuotannon koneinvestoinnit 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.12.2017 30.11.2019 SALOMAAN KONEPAJA OY  251 260 251 260 251 260 251 260
A73666 EAKR Investeringar för att förbättra kvalitet och effektivitet 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.1.2018 31.10.2018 AB KEYMET OY  101 250 76 831 101 250 76 831
A73667 EAKR Valmistusteknologia piensarjatuotantoon 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.11.2017 31.12.2018 PREMEKA OY  42 000 41 673 42 000 41 673
A73668 EAKR Projekti 2020 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2017 30.6.2022 SBS BETONI OY  940 610 681 262 940 610 681 262
A73670 EAKR NetXport-yhdessä maailmalle 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2018 30.4.2021 NIVALA-HAAPAJÄRVEN SEUTU NIHAK RY  248 388 242 660 340 968 324 977
A73672 EAKR Kasvua Euroopasta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2017 1.4.2020 TRICTON OY  46 500 17 526 46 500 17 526
A73676 EAKR Asiakasarvoa lisäävien ja tuottavien palveluiden ja ratkaisujen kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.2.2018 31.12.2019 VALOREMONTTI OY  132 300 127 625 132 300 127 625
A73677 EAKR Investoinnit ja kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2017 30.6.2021 FETECO OY  111 470 60 347 111 470 60 347
A73679 EAKR Vienninedistämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.1.2018 31.5.2020 POLARIA OY  454 260 435 136 454 260 435 136
A73680 EAKR MetForce Oy:n liiketoiminnan aloittamis- ja kehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.1.2018 31.12.2019 METFORCE OY  39 860 18 389 39 860 18 389
A73681 EAKR Liiketoiminnan tehostaminen ja kehittäminen sekä. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.11.2017 31.5.2019 PIKASUUTARI PAIKKA OY  4 250 3 769 9 127 3 769
A73682 EAKR Konehankinnat 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.2.2018 31.5.2019 JOUSIVESA OY  33 800 25 676 33 800 25 676
A73683 EAKR Putkentaivutusprosessin kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.1.2018 31.12.2018 MOTOSEAL COMPONENTS OY  41 400 41 026 41 400 41 026
A73684 EAKR SmartToolfac2020 - uuden sukupolven investointi- ja kehittämispanostuksilla Toolfac merkittäväksi kansainväliseksi hienomekaanisten komponenttien valmistajaksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.1.2018 31.8.2023 HANZA TOOLFAC OY  985 200 930 899 985 200 930 899
A73685 EAKR ITA Nordic Oy:n viennin edistäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.3.2018 31.12.2019 ITA NORDIC OY  33 800 10 830 33 800 10 830
A73687 EAKR Modulaarisen jätteenpolttolaitoksen teknologian vahvistaminen ja laitoksen toimittamiseen liittyvän alihankintaverkoston kehittäminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.12.2017 31.12.2020 WOIMA FINLAND OY  97 620 97 620 97 620 97 620
A73689 EAKR Globaaliin kasvuun 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.2.2018 31.1.2020 R-MENU OY  89 500 88 697 89 500 88 697
A73690 EAKR Nokian Neulomo Oy Kasvustrategia 2018-2020 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 20.2.2018 30.8.2018 NOKIAN NEULOMO OY  40 000 0 40 000 0
A73691 EAKR Teknologia-alan arvoketjujen vähähiiliset ratkaisut ja digitaalinen hallinta vienti- ja kansainvälistymisvalmiuksien edistämiseksi - DCFB 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2018 29.2.2020 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  482 668 467 200 639 940 619 830
A73693 EAKR Etelä-Savo kestävän vapaa-ajan asumisen ykkösalueeksi 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.9.2017 31.8.2019 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  375 952 363 433 626 586 609 405
A73695 EAKR Kahvila-ravintola Hiekkasärkille 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.1.2018 31.12.2018 MINROSE OY  16 500 9 084 16 500 9 084
A73696 EAKR Kapasiteetin kasvattaminen vastaamaan kysyntää. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.11.2017 30.6.2019 STEEL-PRISMA-METALLIT OY  75 000 58 808 75 000 58 808
A73698 EAKR Yrityksen valmistusteknologian kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.12.2017 31.12.2019 PRO ESTORE OY  618 000 618 000 618 000 618 000
A73700 EAKR Pumppuhuollon koneet ja laitteet 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.1.2018 30.6.2019 TORMETS OY  98 750 94 670 98 750 94 670
A73701 EAKR Matkailukeskus Kuopion Saana 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.7.2017 31.12.2020 MATKAILUKESKUS KUOPION SAANA OY  915 500 889 993 915 500 889 993
A73702 EAKR Esiselvitys uuden rahastomallin toteutustavasta siemen- ja kasvuvaiheen yritysten rahoituksen lisäämiseksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2018 31.10.2018 MIKKELIN KEHITYSYHTIÖ MIKSEI OY  15 200 14 752 21 720 21 075
A73703 EAKR QeLL (Laadulla laajenemista) 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.12.2017 31.12.2022 BIOKYMPPI OY  216 990 216 990 216 990 216 990
A73705 EAKR Matkailukeskus Rauhalahden liiketoiminnan kehittäminen ja kansainvälistyminen toimintaympäristön muutostilanteessa. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.12.2017 30.6.2020 SUOMI CAMPING OY  245 700 245 700 245 700 245 700
A73706 EAKR Talent Boost - Lapin osaajamarkkinointi 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.3.2018 30.9.2020 House of Lapland Oy  381 120 377 529 489 410 489 372
A73709 EAKR Tuotekehityshanke ja markkinatutkimus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 1.3.2018 28.2.2019 RH-TOOLS OY  15 750 0 15 750 0
A73710 EAKR Talent Attraction 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.2.2018 31.1.2020 Oulun kaupunki  279 854 136 610 399 792 195 157
A73711 EAKR International Business Powered by Talents 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.3.2018 30.4.2020 Tampereen kaupunki  209 882 209 179 293 832 284 007
A73712 EAKR HALO FROM NORTH OY - kehitys ja kansainvälistäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.12.2017 30.6.2020 HALO FROM NORTH OY  49 390 46 382 49 390 46 382
A73715 EAKR Sievin Jakolanpellon kaavatiet 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 21.6.2017 30.9.2018 Sievin kunta  252 599 226 701 505 198 453 402
A73717 EAKR Restartup - vaihtoehto yrittäjyydelle 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2018 31.12.2019 Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät ry  174 594 167 601 225 810 208 992
A73720 EAKR Kalajoen Marinan liikeympäristön kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2018 31.12.2019 Kalajoen kaupunki  750 000 648 930 2 057 886 1 297 860
A73725 EAKR Kasvu ja kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2018 30.6.2019 JOPOX OY  38 000 28 750 38 000 28 750
A73726 EAKR Utredning av ett order- och leveransprojekt för Friends & Brgrs Ab 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 16.2.2018 31.12.2019 FRIENDS & BURGERS OY AB  13 500 0 13 500 0
A73727 EAKR Förädling till kumminolje extrakt, Kumminsnaps 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.1.2018 30.4.2020 CARAWAY FINLAND OY  15 500 5 184 15 500 5 184
A73728 EAKR Lähiruoka-sovellus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.6.2018 31.8.2020 ALINE CREATIVE TECHNOLOGY STUDIO OY  43 120 43 120 43 120 43 120
A73729 EAKR Yrityksen kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten kehittäminen vastaamaan muuttuvia vaatimuksia sekä edistämään kansainvälistymistä 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.11.2017 31.12.2018 KORSU OVET OY  40 200 40 200 40 200 40 200
A73730 EAKR Rausteel manufacturing 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.1.2018 31.12.2018 RAUSTEEL OY  179 110 107 067 179 110 107 067
A73731 EAKR Printscorpio kansainvälistymisen kehitysprojekti. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.11.2017 30.9.2019 PRINTSCORPIO OY  31 570 12 040 31 570 12 040
A73732 EAKR Raaka-aineiden kehitys betonin valmistuksessa. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2018 31.12.2019 BETOLAR OY  153 960 152 551 203 960 172 551
A73733 EAKR Koneoppimiseen perustuvan liiketoimintamahdollisuuden tutkiminen ja kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.2.2018 31.12.2018 OSAAMISBOTTI OY  29 870 28 888 29 870 28 888
A73734 EAKR Liiketoiminnan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.1.2018 31.12.2019 SUOMEN TEKNIIKKAPALVELU OY  68 500 41 007 68 500 41 007
A73735 EAKR BRIX tiililaattaverhouksen tuotannon automatisoinnin kehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.12.2017 31.12.2019 STOFIX SUOMI OY  84 400 27 328 84 400 27 328
A73738 EAKR ERP Käyttöönotto 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.5.2017 31.5.2018 LATTA-AIHIO OY  15 810 15 306 15 810 15 306
A73739 EAKR Yrityksen kehittämismahdollisuuksien selvittäminen ja prosessien kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.8.2017 31.12.2019 VAMM STEEL OY  46 952 38 997 46 952 38 997
A73744 EAKR UVC-Ledeillä toimivien laitteiden kehittäminen mikrobien hävittämiseen - ESISELVITYSHANKE 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2018 28.2.2019 LED FUTURE OY  32 520 30 668 32 520 30 668
A73745 EAKR Lempi Terveyspalvelut Oy:n liiketoiminnan kehittämisprojekti 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 23.1.2018 31.3.2019 LEMPI TERVEYSPALVELUT OY  14 370 0 14 370 0
A73746 EAKR Hollolan toimipisteen tuotantokapasiteetin lisääminen ja parantaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.2.2018 31.12.2018 ELEKTROPOINT OY  23 460 23 460 23 460 23 460
A73747 EAKR Mobiilisovelluksen kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.2.2018 31.12.2018 AWE SOME ADVERTISING OY  35 920 35 920 35 920 35 920
A73748 EAKR TroubleShooter -laitteen kehittäminen prosessihäiriöiden analysointiin 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 6.3.2018 31.5.2023 MILL OPTICS OY  53 500 0 53 500 0
A73749 EAKR Praecom kansainvälistymishanke - Eurooppa 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.3.2018 31.12.2018 PRAECOM OY  66 110 58 974 66 110 58 974
A73756 EAKR Liiketoiminnan kehittämishanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.3.2018 31.12.2019 VIPETEC OY  43 620 20 386 43 620 20 386
A73757 EAKR Tuotekehitysprojekti 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2018 31.12.2019 AMT-SYSTEMS OY  71 140 18 211 71 140 18 211
A73759 EAKR Seloy Live; Kansainvälistymisen rakentaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.11.2017 31.12.2018 SELOY LIVE OY  82 150 80 291 82 150 80 291
A73760 EAKR Vieremän Kumppanuusyrityskylän kehittäminen 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.6.2018 31.1.2019 Vieremän kunta  483 000 370 729 690 000 529 612
A73761 EAKR askellusklinikka Oy:n liiketoiminnan kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.3.2018 31.12.2019 ASKELLUSKLINIKKA OY  9 440 5 786 9 440 5 786
A73762 EAKR Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan (MENA) viennin kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.3.2018 31.3.2019 VANAJAN KEKSIT OY  51 000 38 704 51 000 38 704
A73763 EAKR Edistyksellinen passiivinen analysaattori 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.3.2018 31.10.2019 KAITOTEK OY  68 550 64 493 68 550 64 493
A73764 EAKR Markkina ja laitekartoitus tukemaan vuosina 2019 -2020 toteutettavaa CLT-tehdasinvestointia. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.10.2017 28.2.2021 OY CROSSLAM KUHMO LTD  147 420 111 679 147 420 111 679
A73766 EAKR PBM Oy toiminnan kehittämisprojekti 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.3.2018 31.7.2020 POHJOIS-SUOMEN BETONI- JA MAALABORATORIO OY  43 650 26 567 43 650 26 567
A73767 EAKR Octola eksklusiivinen viiden tähden matkailukeskusinvestointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.10.2016 1.10.2019 LUXURY ACTION OY  450 000 450 000 450 000 450 000
A73768 EAKR Viennin kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.11.2017 31.12.2018 KASINS OY  24 350 20 626 24 350 20 626
A73769 EAKR Selvitys ja esivalmistelu Tulikiven Suomussalmen talkkiesiintymän hyödyntämiseksi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.1.2018 31.12.2018 TULIKIVI OYJ  99 800 99 800 99 800 99 800
A73770 EAKR Taloinfo - Kansainvälinen kasvu "TaGo" 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.2.2018 30.4.2020 HOMERUNBYNET OY  128 490 126 979 128 490 126 979
A73771 EAKR Messukohteena koko Kouvola - yrittäjäyhteistyön koordinointi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.12.2017 30.9.2019 KOUVOLA INNOVATION OY  150 680 147 721 215 264 211 031
A73772 EAKR Design Venture ohjelma - muotoilu yritysten liiketoiminnan vauhdittajaksi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2018 31.8.2019 LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU OY  145 470 136 571 207 815 195 103
A73773 EAKR Matkailusidonnaisten yritysten kasvu- ja kansainvälistymishanke #sporttourism 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2018 31.12.2019 LAHDEN SEUTU - LAHTI REGION OY  245 000 241 590 350 000 345 131
A73774 EAKR Kansainvälinen pyöräilyhotelli 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 26.2.2018 13.2.2020 JEPETRON OY  71 030 0 71 030 0
A73775 EAKR Liiketoiminnan kansainvälistyminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.2.2018 30.4.2019 TORNION KAMA-PALVELUT OY  49 650 22 925 49 650 22 925
A73776 EAKR Tuotekehitys ja investointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.3.2018 31.10.2020 KIMMELUX OY  195 370 37 503 195 370 37 503
A73779 EAKR CNC-keskus muoville, komposiiteille ja alumiinille. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.2.2018 30.6.2018 VEPRO OY  45 848 45 848 45 848 45 848
A73780 EAKR Bus Burger Franchising 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.3.2018 30.6.2019 BUS BURGER OY  25 750 25 011 25 750 25 011
A73781 EAKR Tikli Group Oy:n kansainvälistyminen ja Ruotsin, Tanskan ja Norjan markkinat 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.2.2018 30.6.2020 TIKLI GROUP OY  50 000 25 653 50 000 25 653
A73782 EAKR Trinityfloor.com lattiaverkkokaupan kansainvälistyminen: Eurooppa ja Kiina, sekä tuotantomenetelmien kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.10.2017 31.3.2021 NOVAFLOOR OY  65 655 56 726 65 655 56 726
A73783 EAKR Arktinen Taivas 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2018 31.5.2019 ARKTINEN TAIVAS OY  63 420 63 420 63 420 63 420
A73784 EAKR ONEWAY tuloilmaventtiili ja investoinnit 2018-2020 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.3.2018 1.4.2020 MUOVIITALA OY  142 750 137 646 142 750 137 646
A73785 EAKR Omavalmentaja kotona palvelun kasvu ja laajentuminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.3.2018 31.12.2019 TICTUM OY  52 000 23 904 52 000 23 904
A73786 EAKR SAVON SILMUT -pienten elintarviketoimijoiden sparraushanke 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.4.2018 31.10.2020 Kehitysyhtiö Savogrow Oy  285 065 258 150 365 165 335 229
A73787 EAKR Visio 2021 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.4.2018 30.3.2019 ESAN LEVYKALUSTE OY  58 640 44 048 58 640 44 048
A73788 EAKR GS-System 2020 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.3.2018 31.12.2018 OY GS-SYSTEM AB  25 550 16 687 25 550 16 687
A73789 EAKR Tuotanto 2020 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.2.2018 30.4.2020 KYTOLA INSTRUMENTS OY  189 900 166 573 189 900 166 573
A73790 EAKR Luonnonkosmetiikka tuotteiden kehitys. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.2.2018 30.11.2019 FRESCON OY  37 480 37 480 37 480 37 480
A73791 EAKR Maustajan matkassa, kohti modernia elintarviketuotantoa 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.1.2018 31.3.2022 MAUSTAJA OY  1 605 000 1 605 000 1 605 000 1 605 000
A73792 EAKR Aasian pre-paid matkapuhelinoperaattoreiden markkinapotentiaalin kartoitus ja verifikointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.2.2018 31.12.2018 INTELLIGENTPIPE OY  38 360 11 951 38 360 11 951
A73793 EAKR Liiketoiminnan muutos ja kasvu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.3.2018 30.9.2019 INFINITY TURKU OY  49 762 24 938 49 762 24 938
A73794 EAKR Kirjakaari Oy:n uuden palvelukonseptin muotoilu- tuotekehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.12.2017 31.5.2021 KIRJAKAARI OY  116 000 68 540 116 000 68 540
A73795 EAKR Sirkan Leipomon kone- ja laiteinvestointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.2.2018 31.12.2020 SIRKAN RAVINTOLAT OY  95 440 55 463 95 440 55 463
A73796 EAKR Suomen Maksunvälityksen kansainvälinen kasvu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.1.2018 31.5.2019 SUOMEN MAKSUNVÄLITYS OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A73797 EAKR BioSO4 Oy:n liiketoiminnan kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.3.2018 30.9.2019 BIOSO4 OY  110 310 110 310 110 310 110 310
A73801 EAKR Yrityksen kehittämis- ja kansainvälistymishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.10.2017 31.12.2019 OY AUDIOIMPORT GROUP KINNUNEN AB  45 820 19 706 45 820 19 706
A73802 EAKR LivingSkills -työkalu tekee arvosi näkyväksi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.2.2018 30.4.2019 LIVINGSKILLS OY  71 350 64 516 71 350 64 516
A73803 EAKR Vihreä saha 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.4.2018 31.8.2018 AALTOPUU OY  17 150 17 150 17 150 17 150
A73805 EAKR Spartan Product Oy:n kansainvälistymisen vahvistaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.2.2018 20.8.2019 SPARTAN PRODUCT OY  47 600 47 600 47 600 47 600
A73806 EAKR Testiautomaatio-ominaisuuden kehittäminen testauksenhallintaratkaisuun kansainvälisille markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.1.2018 31.12.2019 MELIORA OY  65 300 28 453 65 300 28 453
A73807 EAKR NPS Power Oy Kehityshanke 2018-2019 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.3.2018 30.9.2020 NPS POWER OY  687 030 678 352 687 030 678 352
A73808 EAKR Innovatiivisen palvelualustan kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 4.4.2018 15.8.2018 TULTRA OY  12 260 0 12 260 0
A73812 EAKR Pirtin Kehrmäänön kehittämis- ja investointihanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.3.2018 31.12.2020 PIRTIN KEHRÄÄMÖ OY  64 640 64 640 64 640 64 640
A73813 EAKR Kokonaisvaltaisten palvelujen laajentaminen ja tuotantomenetelmien kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.3.2018 31.12.2020 TK-TYÖKALUTIIMI OY  109 370 60 391 109 370 60 391
A73815 EAKR Kuopion Asemanseudun kehittämisedellytysten vahvistaminen liikenteellisenä solmukohtana 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.2.2018 31.5.2021 Kuopion kaupunki  1 227 500 1 201 270 2 046 000 2 002 279
A73816 EAKR Hotelli Vuokatin rannan elävöittäminen, venevalkama Hotelli Vuokatissa asioville asiakkaille, kiinteän juhlateltan rakentaminen tenniskentälle 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.3.2018 31.12.2020 KAINUUN LOMAKLUBI OY  73 500 49 000 73 500 49 000
A73817 EAKR Lappeenrannan kaupunkikeskusta kasvuun ja kartalle 2018 - 2020 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.12.2017 31.7.2020 LAPPEENRANNAN KAUPUNKIKESKUSTA - LAKES RY  159 880 158 074 159 880 158 074
A73818 EAKR Tuotantotila 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.4.2018 31.10.2018 PERUSTAVA ELEMENTTI OY  39 330 39 210 39 330 39 210
A73819 EAKR KANSAINVÄLISTYMINEN 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 13.6.2017 30.6.2019 OY LAHNAKOSKI AB  22 000 0 22 000 0
A73820 EAKR kehittyvä seura liiketoiminnalla arvoa yhteistyölle 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.1.2018 30.4.2019 FC JAZZ TUKI OY  12 550 12 469 12 550 12 469
A73821 EAKR Maj works Inno 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.2.2018 31.8.2018 MAJ WORKS OY  45 400 42 909 45 400 42 909
A73822 EAKR Mixan 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.3.2018 31.12.2019 MIXAN TECNO OY  32 543 19 357 32 543 19 357
A73823 EAKR Hetitec 4.0 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.4.2018 31.12.2019 HETITEC OY  42 400 41 450 72 080 41 450
A73824 EAKR Nosto-ovi tuotekehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.4.2018 30.4.2020 AB TRIKATEX OY  47 950 47 950 47 950 47 950
A73825 EAKR Moduulikatsomo 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.4.2018 31.12.2019 HUUHKA SPORT OY  47 850 31 914 47 850 31 914
A73826 EAKR Uuteen hakkeen toimituslogistiikkaan perustuvan laiteratkaisun- ja palvelukonseptin kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.4.2018 31.12.2018 LÄMPÖSI OY  28 610 18 933 28 610 18 933
A73827 EAKR Soulman International 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.4.2018 30.6.2022 SOULMAN AB  10 075 5 741 10 075 5 741
A73829 EAKR Pilvi CRM-MIRA 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.5.2018 30.4.2021 PROJECT BUSINESS OY FINLAND  84 800 82 168 84 800 82 168
A73831 EAKR Viestintähanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.4.2018 31.12.2021 4EVENT OY  30 880 18 221 30 880 18 221
A73832 EAKR Vientimarkkinointi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.4.2018 31.3.2020 ELEKTRO-AROLA OY  24 370 8 625 24 370 8 625
A73834 EAKR Nestor Cables Oy:n viennin kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.3.2018 30.6.2019 NESTOR CABLES OY  122 000 115 131 122 000 115 131
A73835 EAKR Pyhä Asteli Aurora suites investointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.1.2018 31.8.2019 PYHÄN PARONI OY  335 910 335 163 335 910 335 163
A73836 EAKR LAMK StartUp Accelerator (LSA) 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2018 31.10.2020 LAB-AMMATTIKORKEAKOULU OY  391 150 387 787 558 797 553 984
A73837 EAKR HOTELLI VALON PALVELUJEN KEHITTÄMISPROJEKTI 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.2.2018 31.5.2019 KIINTEISTÖKEHITYS VALO OY  40 750 29 711 40 750 29 711
A73838 EAKR Uusien tuotteiden ja markkinoiden mahdollistaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.4.2018 31.12.2018 LÖWENMARK OY  11 190 9 394 11 190 9 394
A73839 EAKR Greenbay Marine Ltd, Force10 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.4.2017 30.9.2019 GREENBAY MARINE LTD AB  134 050 121 537 234 050 221 537
A73840 EAKR HYGIO C - Ylivoimaista puhtautta myös kuluttajien saataville 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.4.2018 31.12.2018 HYGIO OY  50 000 43 897 50 000 43 897
A73841 EAKR Evo Time sovellus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 5.3.2018 31.12.2019 EVO ACTIVATION OY  18 000 0 18 000 0
A73843 EAKR Kansainvälisen liiketoiminnan tilaus-toimitusketjun hallinta 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.4.2018 31.12.2019 BIOSAFE - BIOLOGICAL SAFETY SOLUTIONS LTD/OY  78 200 76 970 78 200 76 970
A73844 EAKR Tuotannon tehostaminen ja markkinaselvitykset 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2017 31.12.2020 LK PORRAS OY  211 040 211 040 211 040 211 040
A73845 EAKR RaTeBoom - teknologiainvestoinneilla ja kehittämispanostuksilla Ratesteel Oy kilpailukykyiseksi edelläkävijäyritykseksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.4.2018 31.12.2019 RATESTEEL OY  309 270 274 330 309 270 274 330
A73846 EAKR Tuotantokoneinvestointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.3.2018 31.12.2019 TÄHTIKUOHARIT OY  28 800 19 207 28 800 19 207
A73848 EAKR Teollisuuden palontorjuntajärjestelmät - kansainvälistymistoimenpiteet 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.2.2018 31.3.2022 J&T TECHNOLOGY OY  90 360 90 360 90 360 90 360
A73849 EAKR Apukka Resort elämyspalveluinvestointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.12.2017 31.12.2019 APUKKA RESORT OY  33 620 33 620 33 620 33 620
A73850 EAKR Pyhän rinnetuotteen kansainvälistämishanke & ympärivuotinen Huippuelämys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2018 1.10.2020 PYHÄTUNTURI OY  177 920 152 870 177 920 152 870
A73851 EAKR Monitoimisorvin hankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.5.2018 31.5.2019 YT & METAL KY  56 000 56 000 56 000 56 000
A73854 EAKR Tehoa leikkaukseen ja särmäykseen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.4.2018 31.7.2019 PROLASER OY LTDJORI ANTILA  116 950 112 021 116 950 112 021
A73856 EAKR Green Tech liikenneyhteydet 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.9.2018 31.8.2021 Varkauden kaupunki  496 954 488 321 1 274 200 1 252 065
A73857 EAKR BIOCORE OY BIOHIILI TUOTANTOPROSESSIN JA ARVOTUOTTEIDEN VALMISTUKSEN KEHITTÄMINEN METSÄTEOLLISUUDEN SIVUVIRROISTA 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2017 31.12.2020 NOIRECO OY  178 980 131 828 279 902 131 828
A73858 EAKR Kansainvälistymishanke, pohjoismaiden markkinat ja Saksa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.5.2018 30.6.2019 OY SCANSOLO AB  17 900 12 600 17 900 12 600
A73859 EAKR Värähtelylaskentapalvelun luonti ja kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.4.2018 30.6.2018 MILTERI OY  5 824 5 824 5 824 5 824
A73861 EAKR Sähkönjakelutuotteiden Ruotsin viennin kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.1.2018 31.12.2019 OY ELKAMO AB  102 650 22 777 102 650 22 777
A73863 EAKR Sahakonetehdas 2020 - vaihe 2 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.2.2018 30.12.2020 VEISTO OY  616 750 604 756 616 750 604 756
A73865 EAKR Autori Oy:n kansainvälistyminen: Markkinaselvitys, myynnin valmistelu ja Autori-järjestelmän kansainvälistäminen ja lokalisointi. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.5.2018 2.5.2019 AUTORI OY  125 130 125 130 125 130 125 130
A73866 EAKR Viilujen saumauskapasiteetin lisäys 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.5.2018 31.1.2019 HOLLOLAN VIILU JA LAMINAATTI OY  62 800 61 680 62 800 61 680
A73867 EAKR Hakaniemi Design Compaly Oy:n muotoilupalvelun kansainvälistäminen - Finnish Top Designer Goes China 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.4.2018 31.10.2019 HAKANIEMI DESIGN COMPANY OY LTD  39 230 35 698 39 230 35 698
A73868 EAKR Innotools Oy.n 2018 Innox hanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.4.2018 31.12.2019 INNOTOOLS OY  50 000 37 751 50 000 37 751
A73869 EAKR SIM FINLAND KEHITTÄMIS JA KANSAINVÄLISTYMISHANKE 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.10.2017 24.10.2019 SIM FINLAND OY  99 400 91 235 99 400 91 235
A73870 EAKR CNC-koneen hankinta. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.5.2018 31.12.2019 IMATRAN TERÄSVALMISTE OY  81 600 81 600 81 600 81 600
A73871 EAKR Hitsaustoimintojen automatisointi sekä tuotannonohjausmenetelmien kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.2.2018 30.4.2019 MITTAMETALLI OY  48 000 45 368 48 000 45 368
A73872 EAKR Y-akselilla varustetun sorvin hankinta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.5.2018 31.12.2019 IMATRAN KONE OY  50 000 46 350 50 000 46 350
A73874 EAKR Vertikaalisti maailmalle 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.3.2018 31.10.2019 NETLED OY  130 930 114 134 130 930 114 134
A73875 EAKR Star Arctic hotellin liiketoiminnan kehittämisinvestointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.12.2017 31.10.2023 STAR ARCTIC OY  623 000 442 867 623 000 442 868
A73876 EAKR Hankkeen aikana kehitettävä uusi tapahtumamediatoimintamalli mahdollistaa Kuopion alueen yrityksille uusien asiakkaiden hankkimisen, liikevaihdon kasvun sekä kansainvälisen tunnettuuden kehittymisen ympärivuotisesti. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2018 31.12.2019 KUOPIO TANSSII JA SOI - KUOPIO DANCE FESTIVAL RY  127 060 126 292 127 060 152 614
A73877 EAKR Future Savo - Tulevaisuuden Savo yritysten kiinnostavana toimintaympäristönä -maakunnallinen vetovoimahanke 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.4.2018 30.4.2021 Iisalmen kaupunki  1 566 828 1 505 903 2 089 103 2 007 870
A73880 EAKR Wild Taiga Online 1 Kainuun liitto Toiminta päättynyt 4.5.2018 31.5.2021 Idän Taiga ry  278 201 271 938 312 201 305 857
A73881 EAKR Suunnitteluryhmä Karrak Oy:n kehityshanke. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.5.2018 31.12.2020 SUUNNITTELURYHMÄ KARRAK OY  55 710 39 718 55 710 39 718
A73882 EAKR Kannattavaa kasvua tuote- ja palvelukehityksellä sekä vahvemmalla kansainvälistymisellä 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2018 31.3.2019 DOSETEC EXACT OYOLLI-PEKKA RIHU  45 590 41 415 45 590 41 415
A73883 EAKR Säteilyvalvontajärjestelmän kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.5.2018 21.5.2020 TWOY ENGINEERING OY(TIETO-WIZARD OY)  143 905 120 316 143 905 120 316
A73884 EAKR MTB Puhdasvesikontti 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 27.5.2018 30.6.2019 WINFLOW WATER OY  45 000 20 743 45 000 20 743
A73885 EAKR Ravintola Tsokan laajennus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.5.2018 31.7.2019 AM LAATU OY  50 770 49 784 50 770 49 784
A73888 EAKR Kansainvälistä kilpailukykyä ja viennin kasvua 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.3.2018 31.12.2019 JMC ENGINE OY  511 810 511 810 511 810 511 810
A73890 EAKR Medanets mobiilikirjaamisen laajennukset 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.4.2018 31.12.2019 MEDANETS OY  226 360 221 719 226 360 221 719
A73892 EAKR Birche Oy yrityksen ylösajo kansainvälisiä markkinoita varten 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.9.2017 31.12.2019 BIRCHE OY  24 450 19 642 24 450 19 642
A73895 EAKR Hydraulisen työkoneen sähköistäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.5.2018 31.12.2019 LEKATECH OY  88 000 88 000 88 000 88 000
A73897 EAKR Digi-Piippo, Digitaalisuutta, vientimarkkinoita, tuoteinnovaatioita ja laaduntuottokykyä kehittämällä vauhtia Metallikoneistamo Piippon liiketoiminnan kannattavaan kasvuun. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2018 31.12.2019 METALLIKONEISTAMO PIIPPO OYMETALLIKONEISTAMO PIIPPO OY  80 000 68 214 80 000 68 214
A73898 EAKR Metalliovien maalauslinjasto 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.1.2018 31.10.2018 FORSSAN METALLITYÖT OY  40 548 40 277 40 548 40 277
A73899 EAKR Laadun ja tehokkuuden parantaminen hitsausrobotiin ja hiomakoneen avulla 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.5.2018 31.12.2019 J-METALLIKALUSTE OY  54 000 25 500 54 000 25 500
A73900 EAKR Ramari 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.2.2018 31.5.2023 RAMASOUND OY AB  41 150 40 869 41 150 40 869
A73901 EAKR Kotimaisen vyötuotannon aloittaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.2.2018 16.2.2021 VENIZ OY  109 750 63 896 109 750 63 896
A73902 EAKR Levyvaraston automatisointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.3.2018 31.12.2018 PALOKAN PUUTUOTE OY  65 900 56 663 65 900 56 663
A73903 EAKR Kaapeleiden osittaispurkausmittaukset 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 8.3.2018 30.6.2019 MITTAUSTEK OY  21 000 0 21 000 0
A73904 EAKR HitScan palvelun tekninen & palvelukehitys, V2.0 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.3.2018 1.12.2019 TEHOTEC OY  69 570 41 538 69 570 41 538
A73905 EAKR Cimec Oy - Laajentuminen uusille markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.3.2018 30.6.2019 CIMEC OY  70 500 48 681 70 500 48 681
A73906 EAKR Koneinvestointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.4.2018 31.12.2019 RAUTATYÖ KRÖGER OY  139 750 132 145 139 750 132 145
A73907 EAKR SurgeryVision kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.4.2018 30.9.2020 ADESANTE OY  50 000 44 548 85 000 79 548
A73908 EAKR Waasa Graphics - Horizon Stitchliner MarkIII 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.4.2018 30.6.2022 WAASA GRAPHICS OY  28 050 25 784 28 050 25 784
A73909 EAKR 4Help sovellus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.5.2018 30.4.2019 4HELP OY  21 500 19 508 21 500 19 508
A73910 EAKR Hiilineutraali automaattilavavarasto logistiikkaterminaalilla 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.4.2018 1.5.2019 FINN SPRING OY  425 850 425 850 425 850 425 850
A73911 EAKR Ovio - ajoneuvojen sähköinen huoltokirja 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.5.2018 31.5.2019 OVIO CARBOOK OY  65 000 65 000 65 000 65 000
A73912 EAKR Lisäkerroksien ja -palvelujen rakentaminen vaihe II 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.5.2018 31.10.2019 YYTERIN KYLPYLÄHOTELLI OY  320 000 317 993 320 000 317 993
A73913 EAKR Staattoreiden käämintä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.5.2018 30.6.2019 WINDING DEVELOPMENT OY  28 750 28 155 28 750 28 155
A73914 EAKR FastFlow - Pelikerrontaa uudistavan pelidemon kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.5.2018 31.3.2019 PLATONIC PARTNERSHIP OY  21 860 21 860 21 860 21 860
A73918 EAKR Prosessimittalaitteiden vientikaupan kehitys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.2.2018 30.6.2020 INMEC INSTRUMENTS OY  85 370 77 383 85 370 77 383
A73919 EAKR Villa Veskaranta " Expierience & Luxury" 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.3.2018 1.12.2019 RUKA VESKANRANTA OY  488 250 488 250 488 250 488 250
A73921 EAKR Holmet Oy liiketoiminnan laajentaminen uusille toimialoille sekä vientiin Euroopassa 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.4.2018 30.9.2019 HOLMET OY  56 920 26 672 56 920 26 672
A73922 EAKR Uuden vastakarasorvin investointi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 25.5.2018 30.4.2019 RIIHIMÄEN RAUTA-METALLI OY  66 000 0 280 000 0
A73923 EAKR Ekologisten komposiittituotteiden sarjatuotanto 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.5.2018 30.6.2019 KOMPOTEK OY  56 500 55 781 56 500 55 781
A73924 EAKR Finnglass tuotannon kehittäminen vaihe 2.2 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.5.2018 31.8.2023 FINNGLASS OY  710 000 300 099 710 000 300 099
A73925 EAKR Tuottavuus 2 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.3.2018 6.2.2019 KONEPAJA ASTEX GEAR OY  39 100 29 798 39 100 29 798
A73926 EAKR See How You Eat - palveluiden kasvun kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.5.2018 31.8.2019 HEALTH REVOLUTION OY LTD  21 455 21 455 21 455 21 455
A73927 EAKR Assetin kasvuloikka 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.6.2018 31.5.2019 NASTA TECHNOLOGIES OY  60 170 44 863 60 170 44 863
A73928 EAKR Arctic Intelligence Export 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2018 31.1.2021 Oulun kaupunki  535 500 513 929 1 071 000 1 027 858
A73931 EAKR Rauma Interior Oy:n kapasiteetin ja kilpailukyvyn nosto-ohjelma, osa 3 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.3.2018 28.2.2019 RAUMA INTERIOR OY  107 290 107 290 107 290 107 290
A73932 EAKR HAPPILY - Haja-asutusalueiden palvelupilotit, liikkuminen ja yhteisöt 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.8.2018 30.4.2020 Posintra Oy  126 838 122 300 209 880 174 715
A73933 EAKR Tutka 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2018 31.1.2021 Laurea-ammattikorkeakoulu Oy  385 376 385 376 550 536 550 536
A73935 EAKR Förädlings- sorterings och värderingscentral i Nykarleby. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.9.2017 31.8.2019 FOXSTOCK FINLAND AB  62 000 62 000 62 000 62 000
A73937 EAKR Kansainvälisen verkkokauppaliiketoiminnan käynnistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 2.5.2018 3.5.2019 SIVUSTAMO OY  36 840 0 36 840 0
A73938 EAKR Tuotekehityshanke sekä vientitoiminnan käynnistäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 9.5.2018 21.5.2020 T:MI SUHONEN  11 930 0 11 930 0
A73940 EAKR Plasmaleikkauspalvelun parantaminen, tuotteiden pidemmälle jalostaminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.5.2018 30.4.2020 PLP PÄÄKKÖNEN OY  211 350 211 175 211 350 211 175
A73941 EAKR Tulevaisuuden teollisuuspuisto 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.7.2018 30.6.2020 Kemin Digipolis Oy  91 980 47 685 131 400 68 121
A73943 EAKR Cloudia ME 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.4.2018 31.8.2019 CLOUDIA OY  249 450 249 450 249 450 249 450
A73944 EAKR Uuden tuotantoyksikön kehittäminen ja käynnistäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.3.2018 31.8.2022 EC-ENGINEERING OY  544 650 443 368 544 650 443 368
A73947 EAKR KL Tools 2020 kehityshanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.2.2018 31.12.2022 KL MECHANICS OY  411 000 255 822 411 000 255 822
A73951 EAKR Injeq Oy - Älyneuloja Eurooppaan 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2018 18.12.2020 INJEQ OY  105 680 59 820 105 680 59 820
A73953 EAKR Projekti A: Kompakti kannettava alipaineistaja/suodatinyksikkö omakotitaluksien ja pienten liiketilojen puhdistukseen Projekti B: Sähkötoiminen harjakone isojen kanavien puhdistamista varten 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.2.2018 31.12.2019 PRESSOVAC OY  55 015 53 079 55 015 53 079
A73954 EAKR BASE AND ENERGY -PILING 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.3.2018 31.12.2021 TEKRES GROUP OY  174 920 160 523 174 920 160 523
A73955 EAKR Biokaasulaitosselvitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.6.2018 31.8.2019 BIOGAS ENERGY TMI.  10 000 7 988 10 000 7 988
A73956 EAKR PLG safety glass 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.4.2018 30.6.2022 PLG-KIURUVESI OY  510 830 476 341 510 830 818 459
A73957 EAKR Pystykaraisen työstökeskuksen investointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.5.2018 30.9.2018 MAKOTEC OY  43 500 43 500 43 500 43 500
A73958 EAKR Investointi- ja kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.2.2018 31.12.2020 MM-FOREST OY  43 620 35 100 43 620 35 100
A73959 EAKR Fisu-postilla järvikalat liikkeelle 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2018 31.12.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  101 580 101 580 169 300 169 300
A73964 EAKR Railgate Finland - China Express 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.2.2018 31.1.2020 Kouvola Innovation Oy  217 798 215 323 335 074 331 267
A73982 EAKR Arctic Investment Platform Esiselvitys 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.4.2018 31.12.2018 Lapin liitto  84 902 84 902 89 860 89 860
A73984 EAKR Forest In - Palvelutarve ja -resurssit Itä-Lapin metsäteollisuusinvestoinneissa 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.4.2018 31.3.2021 Itä-Lapin kuntayhtymä  229 865 228 405 328 378 326 293
A73985 EAKR Jyppyrä-Paljasselkä kehittämishanke 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.8.2018 31.7.2019 Enontekiön kunta  34 860 31 101 49 800 44 430
A73986 EAKR Utsjoen matkailun maankäyttösuunnitelma 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.8.2018 30.4.2020 Utsjoen kunta  54 599 53 614 78 000 76 592
A73988 EAKR Laiteinvestointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.11.2017 31.12.2020 TS-KONEISTUSPALVELU OY  14 600 13 758 14 600 13 758
A73989 EAKR HYBRIDSKÖRDARE, HYBRIIDIHARVESTERI 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.2.2018 30.6.2023 OY SYKETEC AB  28 580 28 580 28 580 28 580
A73991 EAKR Elokuvamatkailulla vetovoimaa Kotkan-Haminan seudulle 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.4.2018 31.12.2020 Cursor Oy  189 210 152 572 270 300 217 960
A73992 EAKR Nykyisen liiketoimintakonseptin kehittäminen digitalisaation keinoin. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.10.2017 31.8.2022 ADEA OY  80 710 80 370 80 710 80 370
A73994 EAKR Western Lakeland Päijät-Häme 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.3.2018 31.12.2020 Lahden seutu - Lahti Region Oy  343 000 337 856 490 000 482 652
A73996 EAKR Komponenttivalmistuksen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.5.2018 31.12.2020 HONKARAKENNE OYJ  348 420 348 420 348 420 348 420
A74004 EAKR Utställning på Europeiska mässor 2018 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.2.2018 30.9.2019 OY HILLTIP AB  70 500 70 500 70 500 70 500
A74005 EAKR REHOME - väliaikaisen asumisen ja hätämajoituksen kalusteratkaisujen globaali liiketoimintapotentiaali 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.8.2018 30.4.2021 Lab-ammattikorkeakoulu Oy  276 148 276 148 394 499 394 499
A74006 EAKR Kymenlaakso Startup Ecosystem 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2018 30.11.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  135 932 135 932 188 188 181 890
A74010 EAKR Energyboxx-peitejärjestelmä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 7.5.2018 30.6.2019 EURAN HYDRAULIIKKA JA METALLIRAKENNE OY  19 600 0 19 600 0
A74012 EAKR Realcomposite tuotantomenetelmien ja tuottavuuden kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.4.2018 30.12.2019 REALCOMPOSITE OY  68 850 61 238 68 850 61 238
A74013 EAKR IoT-valmiuksien ja teköälyn kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.5.2018 31.12.2019 PUUMIT OY  39 260 39 260 39 260 39 260
A74014 EAKR Siimet strategiamuutos 2023 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.4.2018 31.12.2019 KIINTEISTÖ OY SIIMET  156 000 156 000 156 000 156 000
A74015 EAKR Siimet strategiamuutos 2023 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.4.2018 31.12.2021 SIIMET OY  136 750 132 542 136 750 132 542
A74017 EAKR Kemikaalisäiliöiden pohjan tarkastus FLOORMAP3DIM-R / Olympus Omniscan laitteilla 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.5.2018 31.8.2018 NDT KOTKA OY  30 238 29 997 130 238 149 988
A74018 EAKR RusLa - Selvitys venäläisten Lappiin tulevien matkailijoiden kulutuskäyttäytymisestä ja matkustusmotiivien muutoksista 2014 talouspakotteiden jälkeen 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.6.2018 31.10.2019 Lapin ammattikorkeakoulu Oy  55 300 55 300 79 000 79 000
A74019 EAKR Viennin kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.3.2018 31.3.2022 LAPPIPORRAS OY  109 770 109 170 109 770 109 170
A74021 EAKR Opetusalan pelit ja sosiaalisen oppimispelaamisen alusta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.5.2018 1.4.2019 SUOMEN KOODIKOULU OY  29 010 27 024 29 010 27 024
A74023 EAKR Valtavalon toiminnanohjaus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.5.2018 31.10.2018 VALTAVALO OY  10 150 8 281 10 150 8 281
A74025 EAKR Feelian tuotannolisten valmiuksien kehittäminen sekä vastaaminen kovaan kysyntään Pohjoismaassa. Uuden tehtaan rakentaminen ja sen nykyaikainen koneistaminen mahdollistaa kasvun lähivuosina 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.10.2017 30.6.2019 FEELIA OY  1 076 900 1 076 900 1 076 900 1 076 900
A74026 EAKR Tuotanto- ja oheistilojen rakentaminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.4.2018 30.6.2019 TERÄSMAJA OY  270 000 270 000 720 000 270 000
A74027 EAKR Kasvua Viennistä 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.3.2018 31.8.2020 Kouvola Innovation Oy  179 079 154 069 275 504 237 027
A74029 EAKR Ruokangas Guitars Oy - Liiketoiminnan laajentaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.4.2018 31.12.2020 RUOKANGAS GUITARS OY  32 000 25 637 32 000 25 637
A74031 EAKR Jot Works CNC aikaan 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.1.2018 30.4.2020 JOT WORKS OY  85 200 73 730 85 200 73 730
A74033 EAKR Jätkäsaari Smart Mobility 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.10.2018 30.4.2021 Forum Virium Helsinki Oy  458 664 426 516 655 236 613 931
A74037 EAKR Salvos Export 2018-2020 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2018 31.10.2019 SALVOS FINLAND OY  77 430 39 491 77 430 39 491
A74038 EAKR Kaltiot Smart Tracker palvelun kansainvälistymishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.2.2018 30.6.2019 KALTIO TECHNOLOGIES OY  37 810 32 707 37 810 32 707
A74039 EAKR Investointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.6.2018 31.3.2023 PLASTHILL OY  405 420 405 420 405 420 405 420
A74040 EAKR Taipuisan kuituakselin teollistamista ja kaupallistamista valmisteleva hanke. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 11.5.2018 30.4.2020 BIERKÛHL OY  56 950 0 56 950 0
A74041 EAKR Tuote- ja tuotannon kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.5.2018 31.12.2022 FICON OY  180 550 149 000 180 550 149 000
A74043 EAKR Sivuttaistuki murtamaasukseen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.4.2018 10.4.2019 INNON OY  87 750 48 653 87 750 48 653
A74044 EAKR Pinomatic 2020 kehitysohjelma 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.3.2018 31.12.2020 PINOMATIC OY  80 460 65 497 80 460 65 497
A74046 EAKR Kick start 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.4.2018 28.2.2019 SENSINITE OY  63 627 63 551 63 627 63 551
A74047 EAKR Pöytävuoteen sopeuttaminen kansainvälisille markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.5.2018 28.2.2020 TABLEBED OY  49 975 49 975 49 975 49 975
A74048 EAKR Laitteistohankinta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.6.2018 31.1.2019 ORIGO ENGINEERING OY  2 800 2 800 2 800 2 800
A74049 EAKR Laserleikkauskoneen ja särmäyspuristimen investointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.6.2018 31.3.2019 KJH-COMP OY  176 270 175 317 176 270 175 317
A74050 EAKR Smart Touch -hotelliluokitus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.6.2018 31.10.2018 OY LUKKO VAASA - LÅS VASA AB  5 500 5 500 5 500 5 500
A74051 EAKR Var-Met Oy - Kasvua ja tuottavuutta 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.5.2018 30.9.2020 VAR-MET OY  184 530 132 004 184 530 132 004
A74053 EAKR Uusi lasermerkkauslaite Trumpf TruMark 6330 OEM UV Markng laser 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.6.2018 1.8.2018 LMP-MERKKAUS OY  6 820 6 820 6 820 6 820
A74054 EAKR Sarjavalmistuksen laadun tasaaminen kone- ja laiteinvestoinnein. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.5.2018 31.12.2019 KOVI OY  76 000 62 401 76 000 62 401
A74055 EAKR Toiminnan ja tuloksen kehittäminen. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.6.2018 31.12.2019 TEHOHYDRO OY  31 900 24 280 31 900 24 280
A74056 EAKR Pyhä Igloos Oy:n kansainvälistymishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.6.2018 31.1.2023 PYHÄ IGLOOS OY  30 970 30 552 30 970 30 552
A74058 EAKR Kärävä Oy viennin kehittäminen 2018-2020. Kohdemaat Venäjä, Kiina, Saksa sekä muut saksan kieliset markkina-alueet, Pohjoismaat, Algeria ja Irak 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.1.2018 31.12.2021 KÄRÄVÄ OY  64 170 29 653 64 170 29 653
A74059 EAKR Huoleti Oy - East Coast USA 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.4.2018 31.12.2019 HUOLETI OY  43 750 43 750 43 750 43 750
A74060 EAKR Verkkokauppakeskus - kotimainen sähköisen kaupan ekosyysteemi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.4.2018 30.11.2019 STOORLA OY  41 050 27 982 41 050 27 982
A74061 EAKR Narvi Oy - Kansainvälistymis- ja tuotekehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.5.2018 30.6.2020 NARVI OY  126 470 101 277 126 470 101 277
A74062 EAKR Koneistustekniikan ja robotiikan hyväksikäyttö kilpailukyvyn parantamiseksi ja viennin kehittämiseksi. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.5.2018 31.12.2019 R-SARKON OY  80 000 73 455 80 000 73 455
A74063 EAKR Jätemäärien pienentäminen ja vaihtoehtoisten raaka-aineiden kartoittaminen. Kansainvälistyminen messujen kautta. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.6.2018 30.7.2020 INKA OY  57 100 19 000 57 100 19 000
A74065 EAKR Experimentis Oy:n koekeittimen digitalisointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.5.2018 30.6.2019 EXPERIMENTIS OY INC  9 200 8 149 9 200 8 149
A74067 EAKR Kohti uusia toimitiloja ja tehokkaampaa tuotantoa, lyhenne KUTU-hanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.5.2018 31.12.2019 ELEKTROVAL OY  72 100 44 337 72 100 44 337
A74069 EAKR Tiimityötä painottavien kenttien ja tarinoiden generointiteknologia digitaaliseen roolipeliin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.5.2018 30.4.2019 RANDOM POTION OY  20 670 20 670 20 670 20 670
A74070 EAKR Trendikoti Puukerrostalo 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.4.2018 1.11.2018 TRENDIKOTI OY  21 700 8 650 21 700 8 650
A74071 EAKR Terveysmatkailua Suomeen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.3.2018 31.7.2019 MEDI CONNECTION OY  16 100 16 100 16 100 16 100
A74072 EAKR Buccon Juhla-ja Kokoustila 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 10.4.2018 30.3.2019 BUCCO OY  5 000 0 5 000 0
A74073 EAKR Innovatiivisen digitaalisen rakennusalan palvelualustan proof of concept. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2018 31.12.2018 FRONTAGO OY  11 500 11 000 11 500 11 000
A74074 EAKR Glöet going international 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.3.2018 31.12.2021 VON ELK COMPANY OY  25 000 6 280 25 000 6 280
A74075 EAKR Undersökning av marknaden i Sverige 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.6.2018 31.12.2019 CJ ALTIUS SOLUTIONS OY AB  29 728 29 728 29 728 29 728
A74076 EAKR Tuotannon automatisointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.7.2018 31.12.2018 RICOMIX OY  4 530 4 260 4 530 4 260
A74077 EAKR Taloyhtiöiden dokumentaation kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 8.6.2018 1.10.2019 LITMALA GROUP OY  33 120 0 33 120 0
A74078 EAKR Export till Asien 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.6.2018 31.7.2019 OY MINI-MAID AB  12 750 11 168 12 750 11 168
A74079 EAKR Comsel System International 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.6.2018 31.12.2019 COMSEL SYSTEM OY  21 050 7 876 21 050 7 876
A74082 EAKR Kehittäminen 2018 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.5.2018 31.12.2019 DOOFOR OY  50 000 41 546 50 000 41 546
A74083 EAKR Netbox Finland kehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.5.2018 31.5.2019 NETBOX FINLAND OY  37 000 30 760 37 000 30 760
A74084 EAKR Kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.5.2018 31.12.2019 SNT-SUOJAT OY  99 800 98 337 99 800 98 337
A74085 EAKR Potilastietojärjestelmä: StemGo 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.6.2018 31.12.2018 SOFTWARE GARAGE OY  13 900 10 265 13 900 10 265
A74087 EAKR Raideliikenteen sujuvuuden parantaminen satama-alueella 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2018 31.12.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  90 725 83 694 129 608 119 607
A74090 EAKR Sähköverkkoteknologiaan pohjautuvan, kiinteistöjen älykkään Smartecno-kokonaisohjausjärjestelmän kehittäminen, testaaminen ja kaupallistaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2018 31.12.2019 BETARAM OY  49 879 45 813 79 879 75 210
A74097 EAKR ELY Projekt Aluexbeams 2 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 7.6.2018 1.6.2020 OY ALUEXBEAMS AB  30 000 0 30 000 0
A74098 EAKR LT-Extranet 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.5.2018 30.3.2019 PORIN LÄNSITUOTE OY  4 250 2 700 4 250 2 700
A74099 EAKR More Joy Japani 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.4.2018 30.8.2020 MORE JOY OY  31 500 18 076 31 500 18 076
A74100 EAKR Välipalatuotteiden kapasiteetin nosto ja tuotevaraston rakentaminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.7.2018 31.12.2020 K. LEIVON LEIPOMO OY  614 740 614 740 614 740 614 740
A74101 EAKR Toimitilan laajennus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.7.2018 31.12.2019 KESKINÄINEN KIINTEISTÖ-OY AURINKOPAJA  150 000 80 637 150 000 80 637
A74102 EAKR Ferrotech Oy:n tuotantoresurssien ja prosessien kehittäminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.3.2018 31.12.2022 FERROTECH OY  90 050 50 740 90 050 50 740
A74103 EAKR ProMet Oy:n kansainvälistyminen ja sen vaatimat kehitystoimet. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.3.2018 31.8.2022 PROMET OY  76 900 22 366 76 900 22 366
A74104 EAKR Tuotantokapasiteetin lisääminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.7.2018 31.8.2019 HAASLAHTI OY  45 000 29 592 45 000 29 592
A74108 EAKR Liiketoiminnan kansainvälistämisen suunnittelu ja käynnistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.6.2018 31.12.2019 LEAFHILL SOLUTIONS OY  43 510 35 713 43 510 35 713
A74109 EAKR Kattoelementin tuotteistaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.7.2018 30.8.2019 FINNEPS OY  30 000 9 917 30 000 9 917
A74110 EAKR Putkentaivutuskoneen hankinta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2018 31.8.2019 SAMET OY  31 600 31 600 31 600 31 600
A74111 EAKR Monitoimikone 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.3.2018 30.6.2021 MAVIKE OY  100 270 35 856 100 270 35 856
A74112 EAKR TP KASVU 2018-9 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.3.2018 31.12.2020 TEERENPELI PANIMO & TISLAAMO OY  84 300 49 451 84 300 49 451
A74114 EAKR Kivikaaren ja Kalliokuruntien sekä Mekaniikankadun ja Takojankadun teollisuuskatujen rakentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.8.2018 29.11.2019 Oulaisten kaupunki  482 906 482 906 965 812 965 812
A74117 EAKR Keilanpystytyskoneen huoltolaitteen markkina-analyysi ja tuotekehityshanke. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.5.2018 31.12.2021 FINEMS OY  46 870 41 068 46 870 41 068
A74118 EAKR Tuotannon ja tuotannon johdon kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.5.2018 31.12.2019 LINEX-BOAT OY  41 870 16 256 41 870 16 256
A74119 EAKR Teknisten komponenttien hakupalvelu 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2018 30.6.2021 KOMPETEK OY  42 300 20 048 42 300 20 048
A74120 EAKR Uusien verkkopalveluiden kehittämishanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.6.2018 31.5.2020 MEDIAATTORI OYPODIUM  60 670 60 670 60 670 60 670
A74121 EAKR Laserinvestointi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.7.2018 1.12.2018 EASY-CAD OY  30 170 30 170 30 170 30 170
A74122 EAKR HCPI digital version to english version 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.8.2018 31.1.2019 ITFOX OY  16 640 16 640 16 640 16 640
A74123 EAKR Verkkoliiketoiminnan ja kansainvälistymisen kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.7.2018 31.7.2019 OY NOVO WOOD LTD  21 900 21 900 21 900 21 900
A74124 EAKR Blocks rakennuspalikka 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 2.4.2018 31.3.2020 BLOCK SOLUTIONS OY  332 100 0 332 100 0
A74125 EAKR Tuotantokoneinvestointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.5.2018 31.12.2019 LAURAN DESIGN  9 100 9 077 9 100 9 077
A74126 EAKR Sportspot Oy kansainvälinen kasvu 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.6.2018 30.12.2020 SPORTSPOT OY  142 850 141 476 142 850 141 476
A74137 EAKR Palveluiden tuotteistaminen ja myyntiprosessin kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2018 30.6.2019 LINNUNMAA OY  29 080 20 035 29 080 20 035
A74138 EAKR Kouvolan Herkku oy:n tuotantolaitoksen investoinnit 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.4.2018 31.12.2018 KOUVOLAN HERKKU OY  352 690 352 690 356 578 352 690
A74139 EAKR Työkoneen suunnittelu. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.7.2018 9.7.2020 POLANNETERÄ OY  35 250 34 858 35 250 34 858
A74140 EAKR Varkauden lentoaseman käyttöönoton selvitykset 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 3.4.2018 31.12.2018 Navitas Kehitys Oy  24 710 16 800 35 300 24 000
A74141 EAKR Finbow kasvu - Pohjois-Amerikka ja Aasia 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.4.2018 30.6.2019 LOGISTIC TKT SYSTEMS OY  37 500 21 030 37 500 21 030
A74142 EAKR ArboEdu - Opetusteknologiaa maailmalle 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.6.2018 31.12.2020 OY ARBONAUT LTD  71 810 71 397 71 810 71 397
A74143 EAKR Logmore Oy:n kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.6.2018 31.12.2020 LOGMORE OY  98 310 98 310 98 310 98 310
A74144 EAKR SmartPaddle-tuotteen kansainvälistämishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.6.2018 31.12.2020 TRAINESENSE OY  51 340 50 143 51 340 50 143
A74145 EAKR Satron Instruments Oy:n vientitoiminnan kaupallisen laajentamisen ja kehittämisen selvitys ja analysointi. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.4.2018 28.2.2019 SATRON INSTRUMENTS OY  21 450 0 21 450 0
A74146 EAKR Kone- ja laiteinvestoinnit 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.6.2018 31.12.2018 MAINOSKILPI MUHONEN KY  7 510 7 510 7 510 7 510
A74147 EAKR Liiketoiminnan kehittäminen ja laajennus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.5.2018 30.6.2021 KOKKOLAN NAHKA OY-KARLEBY LÄDER AB  49 550 48 484 49 550 48 484
A74148 EAKR WeBuust- palvelun ekosysteemin kehittämis- ja tuotteistamisprojekti kansainvälisessä toimintaympäristössä. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.4.2018 30.9.2019 WEBUUST OY  43 200 43 159 43 200 43 159
A74150 EAKR Liminganportti II liikennejärjestelyt 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.3.2018 30.9.2020 Limingan kunta  382 465 337 147 764 930 674 294
A74151 EAKR IR - Investment readiness 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.8.2018 31.12.2020 Oulun kaupunki  209 977 209 361 299 968 299 088
A74152 EAKR Rotozi kauhanasentoanturi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 26.6.2018 1.6.2019 ROTOZI OY  35 950 0 35 950 0
A74153 EAKR Investigo Sverige 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.8.2018 30.4.2019 INVESTIGO OY AB  8 200 4 588 8 200 4 588
A74162 EAKR Ratkaisumylly-kiihdyttämön perustaminen Oulun Eteläisen ja Raahen seutukunnan alueelle 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.7.2018 30.9.2020 Haapaveden-Siikalatvan seudun kuntayhtymä  164 782 143 845 235 408 205 497
A74164 EAKR Xenia Tours Intia 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.6.2018 31.12.2019 XENIA TOURS OY  53 700 36 164 53 700 36 164
A74165 EAKR Euroopan liiketoiminnan käynnistyksen valmistely 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.7.2018 28.2.2019 DOLLYDUST OY  19 350 10 507 19 350 10 507
A74167 EAKR Kilpailukyvyn parantaminen konekannan lisäämisellä. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.8.2018 31.12.2019 JUSAPLAST OY  72 000 72 000 72 000 72 000
A74171 EAKR Isoft AI Tuotteeet 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.7.2018 30.8.2019 ISOFT.AI OY  53 610 53 610 53 610 53 610
A74173 EAKR Finnish Equestrian Companyn kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2018 31.10.2019 FINNISH EQUESTRIAN COMPANY OY  22 340 18 265 22 340 18 265
A74175 EAKR Winning Team Culture- digitaalinen oppimisympäristö 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.4.2018 31.1.2021 COINVESTO AB  41 506 31 428 41 506 31 428
A74176 EAKR Northern light husky - new tourism business in Kemi region. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.5.2018 30.6.2020 NORTHERN LIGHT HUSKY OY  74 390 0 74 390 0
A74177 EAKR Tuotantoteknologian uudistaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.6.2018 31.12.2022 BJÖRNSTEEL OY  65 640 65 640 65 640 65 640
A74178 EAKR Hero N1 mittalaitteen jatkokehitys ja kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.6.2018 28.2.2019 COHEROS OY  104 850 95 599 104 850 95 599
A74179 EAKR Pesulan kilpailukykyhanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.6.2018 31.12.2019 RAJAPESU OY  75 750 74 320 75 750 74 320
A74181 EAKR Oman tuotannon aloittaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.6.2018 31.12.2019 KIILTOPISTE OY  23 310 10 605 23 310 10 605
A74182 EAKR Toimenpiteet Shipfunk Logistiikkapalvelun viennin edistämiseksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2018 31.7.2020 SHIPFUNK OY  125 740 70 386 125 740 70 386
A74187 EAKR Rex polkupyörätuotteiden kansainvälistymishanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.7.2018 31.12.2019 OY REDOX AB  17 260 13 345 17 260 13 345
A74188 EAKR Toiminnan uudelleen suuntautuminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.7.2018 31.12.2020 ELTROTEC OY  46 080 27 851 46 080 27 851
A74189 EAKR Memor Design kansainvälistyy verkkokaupan ja messujen avulla 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.8.2018 31.12.2019 MUISTO JUHLA OY  13 800 5 072 13 800 5 072
A74192 EAKR Cleantech collaboration to enter new markets - Uusille haastaville markkinoille pääsy Cleantech yhteistyöllä 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 3.9.2018 31.12.2020 Kemin Digipolis Oy  64 000 34 057 80 000 42 571
A74193 EAKR Commercializing forest-based protein – Prosessiteollisuuden sivuvirtaan perustuvan proteiinin kaupallistaminen 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 13.8.2018 31.12.2021 Kemin Digipolis Oy  64 000 64 000 80 000 80 000
A74194 EAKR Cleantech / SOTE, Tuotannon kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.7.2016 31.12.2022 LAPIN MUOVI OY  133 800 121 470 133 800 121 470
A74195 EAKR Alutec Oy:n kasvun kehitysprojekti. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.12.2017 30.4.2020 ALUTEC OY  201 750 189 481 201 750 189 481
A74200 EAKR Investoinnit toiminnan kasvattamiseen ja kehitykseen sekä työskentelyolosuhteisiin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.3.2018 31.12.2019 ONKILAHDEN METALLI OY  34 360 19 845 34 360 19 845
A74201 EAKR TechBrew - Käsityöläispanimon tuotannon kestävä kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.6.2018 30.4.2021 OY NBC BREWERY AB  49 560 45 152 49 560 45 152
A74202 EAKR Koutsit Akatemia -verkkovalmennusakatemia 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.7.2018 31.1.2019 KOUTSIT GROUP OY  11 950 11 113 11 950 11 113
A74203 EAKR 2020-luvun vesiliikuntaratkaisut Suomesta maailman altaille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.7.2018 31.10.2021 HYDROHEX OY  48 988 48 988 48 988 48 988
A74204 EAKR Kansainvälistymismoottori 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.7.2018 31.8.2019 VINKA OY  49 860 49 860 49 860 49 860
A74205 EAKR Yritystoiminnan laajentuminen ja kasvun hakeminen (myös kansainvälisesti) 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.8.2018 30.9.2019 PROCADME TEAM OY  23 700 23 649 23 700 23 649
A74207 EAKR EASY HYGIENIAHUONE 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 29.8.2018 31.12.2019 CARELOGI OY  11 010 0 11 010 0
A74208 EAKR Gastronomic Plan - Pohjois-Savon Gastronominen suunnitelma 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.4.2018 31.12.2019 SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OY  127 710 121 065 182 451 172 951
A74213 EAKR FMG Oy:n hanke uusien markkinoiden kartoittamiseksi sekä tuotantomenetelmien kehittämiseksi. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.4.2018 28.2.2020 LLP FARM MACHINERY GROUP OY  181 610 145 880 181 610 145 880
A74214 EAKR Joensuun Botania kehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.4.2018 31.7.2023 JOENSUUN BOTANIA OY  281 780 268 694 396 780 268 694
A74216 EAKR Tuotannon kehittäminen uudella tekniikalla. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.8.2018 30.4.2019 PUUSEPÄNLIIKE ARI KARVO  32 550 32 550 32 550 32 550
A74219 EAKR Peca Oy, Kansainvälistyminen ja tuotteen viimeistely 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.7.2018 10.5.2019 PECA OY  78 250 59 877 78 250 59 877
A74220 EAKR Kemin kansainvälisen matkailukeskuksen kannattavuusselvitys- hanke 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.10.2018 31.3.2019 Kemin kaupunki  42 000 0 60 000 0
A74224 EAKR Scandinavian heavy steel group 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.5.2018 31.12.2019 LEVYTYÖ SÄRKINEN OY  48 500 41 318 48 500 41 318
A74225 EAKR Toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto ja siihen liittyvä konsultointi sekä ohjelmistointegrointi. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.6.2018 30.6.2019 PINELINE GROUP OY  26 620 13 340 26 620 13 340
A74229 EAKR Arkki by Lovi -konseptin kansainvälistäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.8.2018 31.12.2019 LOVI OY  70 700 44 577 70 700 44 577
A74230 EAKR Start up: Karhunkierroksen Luontokeskus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2017 30.8.2019 KARHUNKIERROS LUONTOKESKUS OY  98 300 45 386 98 300 45 386
A74231 EAKR Akvila Oy:n vientitoiminnan laajentaminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.9.2017 31.12.2020 AKVILA OSAKEYHTIÖ  133 900 120 272 133 900 120 272
A74232 EAKR Investointi kansainvälisen kasvun mahdollistamiseksi sekä laadunvalvonnan ja yrityksen kansainvälistymisvalmiuksien tasonnosto 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.3.2018 31.12.2021 HERMANNIN VIINITILA OY  202 400 138 822 202 400 138 822
A74233 EAKR Kesmac Oy Tuotannon kehittäminen ja laiteinvestoinnit 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.3.2018 31.5.2020 KESMAC OY  240 500 238 500 240 500 238 500
A74234 EAKR Tornion Matkailun Masterplan 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.4.2018 31.12.2019 TEAM BOTNIA OY  116 530 116 438 166 472 166 340
A74236 EAKR Pohjois-Suomen kehittyvä lentoliikenne 2020 -hanke 1 Kainuun liitto Toiminta päättynyt 1.10.2018 31.5.2021 Kainuun liitto  318 571 297 790 455 100 425 413
A74237 EAKR Kasvua tuotekehityksestä 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.8.2018 31.12.2019 INTERFACE OYINTERFACE OY  29 600 23 537 29 600 23 537
A74239 EAKR Kansainvälisen kilpailukyvyn parantaminen, tuotantoa ja prosesseja tehostamalla 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.4.2018 31.12.2019 VESLATEC OY  46 300 27 380 46 300 27 380
A74240 EAKR Rimita Greenin kansainvälistysmishakemus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.4.2018 31.5.2022 RIMITA GREEN OY  15 250 9 785 15 250 9 785
A74241 EAKR Globaalin kilpailukyvyn kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.5.2018 31.12.2019 TIMOTEOS OY  55 750 54 019 55 750 54 019
A74242 EAKR Tuotantokapasiteetin nosto ja energiatehokkuuden parantaminen pesu- ja granulointilinjastoilla. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.7.2018 31.12.2021 PRAMIA PLASTIC OY  146 090 113 395 146 090 113 395
A74243 EAKR Nyinvestering av utrustning 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 10.8.2018 31.8.2019 AB CORE3D OY  49 000 0 49 000 0
A74244 EAKR Valonmittauslaitteistojen kansainvälisen myynnin kasvattaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.8.2018 31.12.2020 SSL RESOURCE OY  50 000 49 474 50 000 49 474
A74245 EAKR Naviplan Solutions 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.9.2018 31.12.2019 NAVIPLAN SOLUTIONS OY  28 610 28 610 28 610 28 610
A74247 EAKR Syötteen matkailukeskuksen liikenneympäristön kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.3.2018 30.9.2020 Pudasjärven kaupunki  750 000 749 910 1 500 000 1 499 819
A74254 EAKR VITAP POINT2 CNC-PORAKONE JA JYRSIN, hankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.9.2018 31.12.2018 HANNUN KALUSTEVERSTAS OY  16 930 16 930 16 930 16 930
A74259 EAKR Ympäristörakentamisen kivituotteiden kustannustehokas valmistaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2018 30.6.2021 NORDIC OUTDOOR STONE OY  472 530 387 285 472 530 387 285
A74260 EAKR Action Stadium goes Global 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.5.2018 31.12.2019 ACTION STADIUM OY  149 340 133 577 149 340 133 577
A74261 EAKR Kasvua kansainvälisiltä markkinoilta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2018 31.10.2019 YLLÄKSEN LOMA OY  22 650 7 489 22 650 7 489
A74262 EAKR Octola, viiden tähden erämaaelämys, joka koostuu suuresta privaatista erämaa-alueesta ja kymmenen sviitin huvilasta palveluileen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.7.2018 1.11.2020 LUXURY ACTION OY  69 150 68 817 69 150 68 817
A74264 EAKR Huoneistohotelli Kide Oy 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.3.2018 30.6.2020 HUONEISTOHOTELLI KIDE OY  1 547 000 1 465 221 1 547 000 1 465 221
A74265 EAKR Matkailuviennin kasvuhanke - Attractive Oulu Region 2020 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.6.2018 30.6.2021 Humanpolis Oy  1 890 297 1 852 211 2 301 427 2 251 066
A74266 EAKR Kilpailukyvyn avaimet 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2018 31.5.2021 Raahen kaupunki  363 321 363 088 480 032 484 699
A74269 EAKR PAPER ROLL 2019 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.7.2018 31.10.2019 AP-TELA OY  53 250 44 506 53 250 44 506
A74270 EAKR Nordic Entre 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.7.2018 30.6.2020 NORDIC SCHOOL OF ENTREPRENEURSHIP AB  17 140 11 548 17 140 11 548
A74271 EAKR Produkt- och konceptutveckling inom Makeitouts affärsverksamhet. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.8.2018 30.6.2020 RB CONSULT AB  25 800 25 800 25 800 50 590
A74272 EAKR Viennin kasvu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.8.2018 31.12.2019 EXERTUS OY  31 850 31 850 31 850 31 850
A74273 EAKR ERP-järjestelmän kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 11.5.2018 31.12.2019 AMPNER OY  18 000 0 18 000 0
A74275 EAKR Kuitulaserin hankinta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.5.2018 30.11.2019 OY LAI-MU AB  72 000 72 000 72 000 72 000
A74280 EAKR TeijoTube kansainvälisille markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.8.2018 31.12.2021 TEIJOCON OY  50 000 22 923 50 000 22 923
A74281 EAKR Easywash mobiilimaksaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.6.2018 31.7.2019 OY EURO CAR WASH AB  72 800 72 685 72 800 72 685
A74282 EAKR Tarkistuspyörösaha 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.8.2018 31.12.2018 REI-KALUSTE OY  7 600 5 600 7 600 5 600
A74283 EAKR Suomalaisilla turvallisuustuotteilla kansainväliseen kasvuun 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.8.2018 31.12.2019 TOTAL SEC OY  74 000 70 389 74 000 70 389
A74285 EAKR Pohjoinen älykäs kasvu - Arctic Smart Growth (ASG) 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.9.2018 31.12.2021 Lapin ammattikorkeakoulu Oy  770 544 686 130 952 005 847 711
A74287 EAKR Ympärivuotisuuden kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2018 31.5.2020 POLAR LIGHTS TOURS OY  31 250 31 250 31 250 31 250
A74290 EAKR KINOS - Kasvua ja innovaatioita osaamisverkostoilla 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2018 30.9.2019 Laurea-ammattikorkeakoulu Oy  54 000 19 356 77 143 27 651
A74291 EAKR Kansainväliset messut liiketoiminnan edistämiseksi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.4.2018 31.5.2020 JPT-INDUSTRIA OY  50 900 33 206 50 900 33 206
A74294 EAKR SELVITYS HAKEPUHALTIMEN LISENSSIVALMISTUKSESTA SUOMESSA 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.8.2018 30.9.2019 LÄMPÖSI OY  33 500 26 621 33 500 26 621
A74295 EAKR Ylikriitiseen paineeseen orgaanisen aineen syöttöjärjestelmä. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.9.2018 30.6.2021 JALOXI OY  65 000 45 183 65 000 45 183
A74296 EAKR Eepos-oppilaitoshallinnan kansainvälistymishanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.9.2018 30.4.2019 OKSIDIA OY  17 060 13 193 17 060 13 193
A74297 EAKR Kirjaverkko 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.9.2018 1.4.2019 LOOPY OY  32 300 32 300 32 300 32 300
A74298 EAKR nTrax2 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.8.2018 31.8.2019 AKTIV DATA OY AB  40 450 31 785 40 450 31 785
A74300 EAKR Kasvua maailmalta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.7.2018 31.12.2019 RODSTEIN OY  23 320 14 579 23 320 14 579
A74301 EAKR Teamprint-alusta harrastejoukkueille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.8.2018 31.8.2019 TEAMPRINT OY  28 220 28 220 28 220 28 220
A74302 EAKR Taiga Chocolate Oy:n Aasian viennin suunnittelu ja käynnistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.7.2018 31.3.2020 TAIGA CHOCOLATE OY  48 577 48 577 48 577 48 577
A74304 EAKR ReStartUp -Uusi startti yritykselle 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.11.2018 31.12.2020 Lapin Yliopisto  254 352 212 475 363 360 303 536
A74307 EAKR Tahkonrinteiden lastenalueen ja palveluiden kehittäminen sekä lumetus- ja hissikapasiteetin lisääminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.6.2018 31.8.2023 HUIPPUPAIKAT OY  740 000 586 358 740 000 586 358
A74311 EAKR Järjestelmien jatkokehityshanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2018 30.11.2020 QTEAM SYSTEMS OY  137 790 137 790 137 790 137 790
A74312 EAKR TP/Talkoopalvelu 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 24.4.2018 31.12.2020 MARKTOM OY  15 620 0 15 620 0
A74313 EAKR Parvekkeiden palokuormituksen tutkimisen esiselvitys 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.8.2018 31.7.2020 BALCONE OY  38 500 37 932 38 500 37 932
A74314 EAKR TMA Kasvu ja kannattavuusohjelma 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.9.2018 31.5.2019 VESIJOHTOLIIKE JÄRVISET OY  8 000 0 8 000 0
A74315 EAKR U-Cont uuteen aikaan Vaihe 1. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.5.2018 31.12.2022 OY U-CONT LTD  258 000 199 753 258 000 199 753
A74316 EAKR Myynnin kehittämishanke sekä prosessit 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.9.2018 30.6.2020 VOLTER OY  121 900 48 093 121 900 48 093
A74319 EAKR Neo Hybriditakka 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.5.2018 6.5.2019 NEOHEAT OY  50 000 26 205 50 000 26 205
A74320 EAKR Teknologi och kvalitetsprojekt 2018 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.5.2018 30.9.2019 COMTEC SMD TECHNIQUE OY AB  40 200 40 200 40 200 40 200
A74321 EAKR Tuotannon digitalisointi ja kapasiteetin kasvattaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.5.2018 30.4.2021 LAPUA-KETJUT OY  113 100 100 809 113 100 100 809
A74322 EAKR Storico - the ultimate story carrier 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.6.2018 30.6.2020 STORICO OY  49 370 13 793 49 370 13 793
A74323 EAKR Projektihallinta kansainvälisessä automaatioliiketoiminnassa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.7.2018 31.7.2020 SERMATECH WORKS OY  99 800 99 599 99 800 99 599
A74324 EAKR Hitsauskoneiden ja hitsaus prosessin päivittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.7.2018 31.12.2018 J-S NORDIC OY  13 650 9 041 13 650 9 041
A74326 EAKR Uuden teknologian hankinta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.9.2018 31.12.2019 LAMSE OY  21 530 18 571 21 530 18 571
A74327 EAKR Investoinnit tuotantokapasiteetin kasvattamiseen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.10.2018 31.10.2019 PORIN PUUKALUSTE OY  51 600 51 557 51 600 51 557
A74328 EAKR Kansainvälisen potilashoitokeskuksen kehittäminen, Helena Medical Group (toiminnan digitalisointi) 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.7.2018 30.6.2022 PLASTIIKKAKIRURGIA HELENA OY  128 990 114 907 128 990 114 907
A74330 EAKR Innovatiivisen mobiiliapplikaatioalustan prototyypin kehitys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.9.2018 31.12.2019 YEOMAN OY  29 790 26 926 29 790 26 926
A74332 EAKR Varpuke Oy kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.6.2018 31.5.2020 VARPUKE OY  95 500 41 134 95 500 41 134
A74339 EAKR IPR-liiketoiminnan kehittämisen investointihanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.6.2018 30.4.2019 NTRNZ MEDIA OY  14 400 8 541 14 400 8 541
A74344 EAKR Toiminnanohjausjärjestelmän kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2019 30.9.2019 ROINILAN HOITOKOTI REPO OY  12 280 5 537 12 280 5 537
A74347 EAKR LIITO - Digitaaliset liiketoimintamallit 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2019 31.1.2019 Teknologiakeskus TechVilla Oy  7 0 10 0
A74350 EAKR Sijoitusalusta lohkoketjuteknologiaan 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.9.2018 3.6.2019 NORTHCRYPTO OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A74351 EAKR Vahvaan ja kannattavaan kasvuun kansainvälistymällä ja sisäisiä toimintoja kehittämällä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.6.2018 31.12.2022 POHJARANTA OY  99 180 82 892 99 180 82 892
A74352 EAKR Hotelway Communication Center 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.10.2018 17.10.2019 LIMBER WAY OY  50 000 49 771 50 000 49 771
A74353 EAKR Markkinatutkimus ja kansainvälisen julkaisijan etsiminen PC pelille. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.10.2018 31.12.2019 HATFULS OY  8 400 7 904 8 400 7 904
A74355 EAKR Leipomo- ja konditoriatuotteiden kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.8.2018 12.8.2021 F.K. TRUBE OY  307 870 176 334 307 870 176 334
A74358 EAKR Beotek: Kansainvälistyminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.9.2018 31.3.2020 BEOTEK OY  43 100 43 100 43 100 43 100
A74359 EAKR Ecosairilan liikenneyhteyksien parantaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2019 30.6.2021 Mikkelin kaupunki  462 868 452 229 1 851 472 1 808 916
A74360 EAKR Palveluportaalin kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.9.2018 30.9.2020 ECONIA OY  167 110 158 198 167 110 158 198
A74362 EAKR SoloENTRE ja Yrittävä kulttuuri 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.8.2018 30.6.2021 Oulun Yliopisto  676 960 654 756 959 081 934 366
A74363 EAKR Tuotantokapasiteetin lisääminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.10.2018 31.12.2019 KALUSTE-KOLMIO OY  34 000 34 000 34 000 34 000
A74364 EAKR Onnexi-portaalin prototyypin kehittäminen ja liiketoiminnan testaaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 17.10.2018 31.5.2019 ONNEXI OY  5 990 0 5 990 0
A74365 EAKR Tuotantotilan uudet koneet ja kalusteet 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.10.2018 28.2.2019 PERUSTAVA ELEMENTTI OY  11 700 11 700 11 700 11 700
A74366 EAKR Kangaspuu joustavaan tuotantokäyttöön 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 5.4.2018 31.12.2020 TOIKA OY  34 720 0 34 720 0
A74367 EAKR 3DStepin kansainvälistyminen ja uudet vientikanavat 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2018 30.4.2020 3DSTEP OY  11 250 7 200 11 250 7 200
A74368 EAKR Ekologiset leikkipaikat 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.10.2018 11.10.2019 VACAA ENTERTAINMENT OY  29 990 21 264 29 990 21 264
A74369 EAKR SOENIA Epilepsiaratkaisut 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.9.2018 31.1.2020 BRAINCARE OY  17 700 15 566 17 700 15 566
A74372 EAKR Ilmanvaihto tuotteiden ohjaus ohjelman kehitys ja testaus projekti INTO1 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.10.2018 27.12.2019 AIRFI OY AB  50 000 50 000 50 000 50 000
A74373 EAKR Sarin-Väisänen Oy:n liiketoiminnan uudistamishanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.10.2018 31.8.2020 SV MAKSUJÄRJESTELMÄT OY  17 550 10 874 17 550 10 874
A74374 EAKR Lahden Kestobetoni Oy:n tuotannon laajentaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.11.2018 31.12.2019 LAHDEN KESTOBETONI OY  419 970 370 873 419 970 370 873
A74375 EAKR Rakennuslaajennus ja koneinvestointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.10.2018 31.12.2020 KONEPAJA ANTTI RANTA OY  82 000 79 498 82 000 79 498
A74376 EAKR Yrityksen kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.10.2018 31.1.2022 PUUSEPÄNLIIKE HANGASVAARA OY  150 950 136 448 150 950 136 448
A74378 EAKR Sectomo Oy:n tuotantotekniikan ja järjestelmien kehittäminen. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.10.2018 15.9.2020 SECTOMO OY  85 400 83 029 85 400 83 029
A74379 EAKR Yrityksen kansainvälistyminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.8.2018 31.3.2020 WIND CONTROLLER JV OY  84 600 0 84 600 0
A74382 EAKR Mikkelin Valokuvausliikkeen toiminan kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.5.2018 31.5.2020 MIKKELIN VALOKUVAUSLIIKE OY  51 200 15 943 51 200 15 943
A74383 EAKR Suvi-veneet Oy:n laajennus- ja kehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.3.2018 31.12.2021 SUVI-VENEET OY  99 920 99 920 99 920 99 920
A74385 EAKR Suomen Viilupuu Oy:n toiminnankehittämis- ja investointihanke 2019-2020 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.10.2018 31.12.2020 SUOMEN VIILUPUU OY  96 930 19 636 96 930 19 636
A74387 EAKR Synesa Software Business (SSSBusiness) -hanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.10.2018 31.10.2019 SYNESA SOLUTIONS OY  81 900 80 644 81 900 80 644
A74388 EAKR LATU 2018: Supertehdas 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.6.2018 31.12.2019 MARVACO OY  15 800 15 720 15 800 15 720
A74389 EAKR Supportme.fi - En trespråkig informativ och kommunikativ HR-sajt 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.10.2018 31.1.2020 BERTILLS&JUNG AB  45 600 34 155 45 600 34 155
A74390 EAKR Pienyrityksen erikoistuminen matkailualalla. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.10.2018 30.6.2021 KYLMÄMAAN OHJELMAT OY  27 150 21 899 27 150 21 899
A74392 EAKR Kokonaisvesianalysaattori - uusi teknologia vedenlaadun monitorointiin 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.10.2018 31.12.2019 SENSMET OY  66 930 65 212 66 930 65 212
A74393 EAKR Ohjelmapalvelualueiden kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.9.2018 30.6.2020 KIINTEISTÖ OY KÄMÄRÄINEN  52 500 34 668 52 500 34 668
A74394 EAKR Betonielementtitehtaan laajennusinvestointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.9.2018 31.12.2022 PELLON BETONI OY  355 550 355 550 355 550 355 550
A74395 EAKR Osallistuminen ISPO kansainväliset urheilualan messut 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.10.2018 30.4.2019 PETCONS OY  21 739 21 076 21 739 21 076
A74396 EAKR Investoinnit teknologisen tason nostaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.11.2018 31.8.2023 ITA NORDIC OY  560 000 560 000 560 000 560 000
A74400 EAKR Laajenevan kansainvälistymisen ja vientitoiminnan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.5.2018 31.12.2018 SUOMEN SÄILIÖNPÄÄTY OY  34 000 31 884 34 000 31 884
A74402 EAKR Biopsia Analytics 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.8.2018 31.3.2019 BIOPSIA OY  23 770 23 770 23 770 23 770
A74403 EAKR Analyysiympäristö biomassojen karakterisointiin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.9.2018 31.3.2021 CENTRIA-AMMATTIKORKEAKOULU OY  182 250 182 250 405 000 405 000
A74404 EAKR Antennien kytkentäjärjestelmä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.10.2018 28.2.2021 PROMARINE OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A74405 EAKR Räätäliliiketoiminnan palvelualustan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.10.2018 31.3.2023 BOUTIQUE BQ OY  33 750 18 000 33 750 18 000
A74407 EAKR Koivu solutions Oy:n liiketoiminnan kehittäminen - palvelusta tuotteeksi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.11.2018 30.9.2020 KOIVU SOLUTIONS OY  75 900 75 900 75 900 75 900
A74408 EAKR Toiminnan kehittäminen ja laajentaminen Raumalla 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.11.2018 31.10.2020 ERMAIL OY  129 410 66 885 129 410 66 885
A74409 EAKR CNC-sorvin investointihanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.10.2018 31.10.2020 BILLETTI OY  52 500 14 535 52 500 14 535
A74410 EAKR Kasvua kansainvälistymisedellytysten vahvistamisella. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.11.2018 31.12.2021 ORFER OY  62 500 30 007 62 500 30 007
A74411 EAKR Grüne Woche Saimaa 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.6.2018 31.3.2019 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  114 451 108 213 138 892 132 591
A74412 EAKR Raitisilmasuodatininnovaation tuotekehitysprojekti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.4.2018 30.6.2020 SKTUOTE OY  46 750 35 266 46 750 35 266
A74414 EAKR Pyynikin Brewing Company International Research & Development 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 26.11.2018 1.3.2020 PYYNIKIN KÄSITYÖLÄISPANIMO OYPYYNIKKI CRAFT BREWERY LTD  67 250 0 67 250 0
A74415 EAKR Koivumäen alueen matkailun kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2018 31.12.2019 KOIVUMÄEN KARTANO OY  31 130 25 486 31 130 25 486
A74416 EAKR Metallinerottelun jatkolinjasto ja logistiikkakeskus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.7.2018 31.5.2021 EURAJOEN ROMU OY  270 000 270 000 270 000 270 000
A74417 EAKR Vooler käyttökokemuksen kehittäminen, ohjelmistorajapinnat sekä myyntikanavat ja kansainvälistyminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.11.2018 31.10.2020 WEBAITIO OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A74424 EAKR Puu paremmaksi 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.1.2019 30.6.2021 Savonia-ammattikorkeakoulu oy  458 040 415 776 573 721 520 869
A74425 EAKR Signet luottamuksellisen viestinnän ratkaisun kehitys- ja kansainvälistymishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.11.2018 31.10.2019 SIGNET DIGITAL OY  115 020 101 468 115 020 101 468
A74426 EAKR Kansainvälistyminen ja tuotannon tehostaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.11.2018 31.3.2020 MUOTOTUOTE KY  34 700 25 634 34 700 25 634
A74428 EAKR Laadun- ja toiminnan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.6.2018 31.12.2020 FENNO WATER LTD OY  20 130 16 457 20 130 16 457
A74429 EAKR Koivusta saatavien raaka-aineiden testaus ja kehittäminen kosmetiikan tuotteisiin. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.10.2018 31.12.2019 INNOMOST  19 360 19 360 19 360 19 360
A74430 EAKR Aiwo Digital Oy:n koneoppimisen palvelualusta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.10.2018 1.5.2020 AIWO DIGITAL OY  197 670 197 670 197 670 197 670
A74431 EAKR MultiGolfParkin kansainvälistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.11.2018 30.9.2020 SPIN18 OY  89 720 33 729 89 720 33 729
A74432 EAKR Tuotannon kehitys ja vienti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.11.2018 31.12.2021 OY HILTOP AB  615 620 488 390 615 620 488 390
A74433 EAKR Pohjoisen luonnon voimaa - ravintolisätuotesarjan kehittäminen globaaleille markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 10.10.2018 30.6.2020 MINORITO OY (LAPONIE LIFE OY)  67 050 0 67 050 0
A74436 EAKR Runnin kylpyläperinteen kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2018 31.12.2020 SPA HOTEL RUNNI OY  169 670 102 439 169 670 102 439
A74438 EAKR Mankinen työstökeskus 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.11.2018 30.6.2019 KONEPAJA MANKINEN OY  20 800 20 633 20 800 20 633
A74440 EAKR Portaali koneistuskeskus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.11.2018 31.12.2019 RANNAN TEOLLISUUSKONE OY  83 500 83 500 83 500 83 500
A74441 EAKR Kota Kollektiivin AV-tuotantojen kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.11.2018 31.5.2022 KOTA KOLLEKTIIVI OY  16 130 15 654 16 130 15 654
A74442 EAKR Kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.11.2018 31.12.2020 PINOMATIC OY  49 470 39 613 49 470 79 226
A74443 EAKR Tuotetiedonhallinnan kehittäminen ja tuotetiedon ohjautuvuus PK-yrityksessä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.11.2018 30.11.2019 TEUVAN KEITINTEHDAS OY  28 190 21 871 28 190 21 871
A74444 EAKR Taomtips Oy kehittämisohjelma 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.10.2018 31.5.2020 TAOMTIPS OY  53 460 39 312 53 460 39 312
A74446 EAKR Puurakenteisten tilaratkaisujen kehittäminen ja tuotanto. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.1.2018 28.2.2022 KW-COMPONENT OY  362 200 297 340 362 200 297 340
A74448 EAKR Teho-hanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.5.2018 31.12.2019 DOMRETOR OY  84 890 82 412 84 890 272 504
A74449 EAKR Aarpora 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.10.2018 30.9.2019 EVETCO OY  250 600 250 020 250 600 250 020
A74450 EAKR Elementit-E Oy:n teollisen rakentamisen kehittäminen. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.7.2018 30.12.2022 ELEMENTIT-E OY  202 630 56 432 202 630 56 432
A74451 EAKR Simulo Oy:n järjestelmän ja kansainvälisyysvalmiuksien kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.7.2018 31.12.2019 SIMULO OY  41 620 19 528 41 620 19 528
A74452 EAKR Lisäkapasiteetin inevstoinnit 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.10.2018 30.9.2019 KK BRODEERAUS OY  9 220 8 248 9 220 8 248
A74453 EAKR Kudosteknologialla kansainväliseksi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.8.2018 31.12.2019 SCAFFDEX OY  24 800 24 800 24 800 24 800
A74454 EAKR Hirren työstölinja 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.10.2018 30.6.2020 OY PRIMAPOLI LTD  95 000 95 000 95 000 95 000
A74457 EAKR Älykkäiden vesiturvallisuuspalveluiden kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.11.2018 31.5.2020 PREVENTOS INFORMATICS OY  41 600 25 026 41 600 25 026
A74458 EAKR svets automatisering 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.11.2018 31.12.2020 AB ÖJA ALU-TANK OY  138 320 98 311 138 320 98 311
A74459 EAKR FRITZÉN INTERIOR SCANDINAVIAN EXPORT PROJECT 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.10.2018 31.7.2019 FRITZÉN INTERIOR OY  40 854 29 932 40 854 29 932
A74462 EAKR Finconel Oy:n tuotannon tehostaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.10.2018 31.12.2019 FINCONEL OY  75 630 73 410 75 630 73 410
A74464 EAKR Yhteisöllisen toimintaympäristön kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.10.2018 31.10.2019 INNOOK OSK  73 920 73 920 83 920 83 920
A74470 EAKR Test bench upgrade II and Controls development 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.8.2018 31.3.2020 WE TECH SOLUTIONS OY  39 565 16 436 39 565 16 436
A74471 EAKR Laajennettu todellisuus myynnissä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.10.2018 31.3.2020 KESKI-POHJANMAAN KIRJAPAINO OYJ  27 830 16 965 27 830 16 965
A74472 EAKR Tuotannon kehitysprojekti 2019 Finnradiator Oy 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.11.2018 30.9.2019 FINNRADIATOR OY  69 300 63 562 69 300 63 562
A74473 EAKR Lakarin logistiikkakeskuksen automaatioprojekti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.10.2018 31.12.2020 LOGISTIKAS OY  211 830 72 110 211 830 72 110
A74474 EAKR Lisää kasvua viennistä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 1.10.2018 31.12.2019 OY HELSINGIN WEEKEND SNACKS LTD  22 000 0 22 000 0
A74475 EAKR Materiaalin käytön, materiaali- ja informaatiovirtojen tehostaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.11.2018 31.12.2020 REMU OY  71 800 71 659 71 800 71 659
A74478 EAKR Innovatiivisen työturvallisuusalustan kehitys kansainvälisille markkinoille. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.9.2018 29.2.2020 AWARE APPLICATIONS OY  65 120 61 184 65 120 61 184
A74479 EAKR Räätälöityjen hydrauliikkakomponenttien digitaalinen palvelualusta ja tuotannon työkalu 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 8.10.2018 30.6.2020 RIIHIMÄEN TEOLLISUUSPALVELU OY  19 250 0 19 250 0
A74480 EAKR CWP Oy investoinnit ja vienninedistäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.11.2018 31.12.2019 CWP COLOURED WOOD PRODUCTS OY  30 200 24 359 30 200 24 359
A74481 EAKR KANSAINVÄLISTYMINEN DIGITALISAATIOTA HYÖDYNTÄEN, TUOTEKEHITYS 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.11.2018 30.6.2021 SUMMANEN OY  36 080 19 035 36 080 19 035
A74484 EAKR LaAKa 2020 - Lampivaaran Ametistikaivos 2020 luvulle 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.9.2018 31.10.2021 KAIVOSYHTIÖ ARCTIC AMETISTI OY  115 500 85 359 115 500 85 359
A74485 EAKR TicTok ­ timetracker ­ tuotteistaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.11.2018 31.7.2019 FINANCIAL LABS OY  79 900 78 996 79 900 78 996
A74486 EAKR Camtronic Oy:n valmistusteknologian kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.11.2018 30.11.2020 CAMTRONIC OY  319 452 309 639 319 452 309 639
A74488 EAKR Soseex Oy:n investointi- ja kehittämisprojekti 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.10.2018 30.6.2022 SOSEEX OY  49 320 42 366 49 320 42 366
A74489 EAKR Yritysryhmien arvoverkostotyö - Liiketoimintaekosysteemien rakentaminen Keski-Suomessa 2019-2020 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.10.2018 31.8.2021 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI  299 200 288 164 427 438 411 665
A74492 EAKR Raportointijärjestelmän hankinta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 3.12.2018 31.12.2019 JV NORTECH METAL OY  10 920 0 10 920 0
A74493 EAKR Kaupunkipientalon tuotantolaitos 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.11.2017 9.11.2021 SYNKRONI OY  263 090 93 139 263 090 93 139
A74494 EAKR KAJAWOOD: Kainuu - Suomen Hollywood 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.10.2018 31.12.2020 BLACK LION PICTURES OY  107 850 107 850 107 850 107 850
A74495 EAKR Kasvua digitalisaation avulla 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.10.2018 31.12.2019 OY AHA LOGISTICS LTD  37 985 37 985 37 985 37 985
A74498 EAKR Pelastusalan turvallisuus konsultaatiopalvelut, lähinnä Kiinan markkinat. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 3.5.2018 1.12.2019 FIREA GROUP OY AB  20 000 0 20 000 0
A74499 EAKR Tuotantoprosessien kehitys. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.11.2018 31.12.2020 TEKNOCOMP OY  388 600 366 718 388 600 366 718
A74500 EAKR i-LegeSkin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.2.2018 31.10.2020 KST-PALVELUT OY  56 400 32 524 56 400 32 524
A74504 EAKR Yrityksen teknologia- ja automaatiotason kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.10.2018 31.8.2023 PHK WORKS OY  115 090 98 952 115 090 98 952
A74505 EAKR Golf harjoittelun kehittäminen Geometric Golf maalilaitteen avulla. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.10.2018 31.12.2022 GEOMETRIC GOLF OY  50 000 44 274 50 000 44 274
A74508 EAKR Hyvinvointi ja puhdas elinympäristö (HYPE) – suomalais-japanilaisten yhteistyömallien kehittäminen Aasian markkinalla 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.5.2018 31.12.2021 Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy  287 849 251 337 411 213 359 053
A74509 EAKR Hotelli Vuokatti Apartments 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.9.2018 31.12.2020 YMPYRÄ MEDIA OY  1 246 640 1 051 328 1 246 640 1 051 328
A74511 EAKR Valossa H2020 SME 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.11.2018 30.4.2019 VALOSSA LABS OY  12 750 12 750 12 750 12 750
A74512 EAKR Tuotteita, tehokkuutta ja tulosta 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2018 31.8.2023 KASVIS GALLERIA OY  769 620 491 353 769 620 491 353
A74514 EAKR Kilpailukykyä yritystoiminnan kehittämisellä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.7.2018 31.12.2021 VUOMET OY  125 600 125 580 125 600 125 580
A74515 EAKR Pro Grinding AM Oy:n Tuotantoinvestointi kapasiteetin kasvattamiseksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.8.2018 30.9.2020 PRO GRINDING AM OY  226 200 226 196 226 200 226 196
A74516 EAKR Metallien 3D-tulostuksen ekosysteemi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 20.6.2018 31.12.2019 DELVA OY  20 750 0 20 750 0
A74517 EAKR Tulevaisuuden lämmönsiirrin 5 (TLS5) 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.8.2018 31.12.2019 RETERMIA OY  116 580 19 069 116 580 19 069
A74521 EAKR Wave Sound 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.10.2018 31.7.2020 WAVE SOUND OY  5 170 5 170 5 170 5 170
A74522 EAKR Udda Finland Oy:n kasvu ja kansainvälistyminen uusille markkinoille Euroopassa 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.11.2018 31.5.2020 OY UDDA FINLAND LTD  53 710 49 593 53 710 49 593
A74523 EAKR Treaper Oy:n kansainvälistymisen ja yrityskuvan kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.11.2018 31.5.2021 TREAPER OY  16 500 5 157 16 500 5 157
A74527 EAKR Biolit 1 Keski-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2019 31.10.2021 Kokkolanseudun Kehitys Oy  242 000 217 825 302 500 272 281
A74529 EAKR Markkinoinnin ja tuotannon kehittämisprojekti 2018-2020 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.8.2018 31.12.2021 YBT OY  104 840 104 840 104 840 104 840
A74534 EAKR Design Venture ohjelma - muotoilu yritysten liiketoiminnan vauhdittajana 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2018 29.2.2020 LAHDEN SEUDUN KEHITYS LADEC OY  83 440 82 805 119 200 118 295
A74535 EAKR Mavisys 2020, Konenäköjärjestelmä 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2018 30.6.2020 MJV-SÄHKÖ OY  70 240 45 688 70 240 45 688
A74542 EAKR Lumi- sekä jäärakentamisen kehityshanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.12.2018 31.3.2020 RIEKKOLA INFRA OY  36 960 21 383 36 960 21 383
A74543 EAKR Yrityksen kokonaisvaltainen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.11.2018 31.12.2019 KESPET OY  37 870 35 688 37 870 35 688
A74544 EAKR Uuden innovatiivisen mobiilisovelluksen prototyyppi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.11.2018 31.8.2019 REDESAN OY  15 000 15 000 15 000 15 000
A74547 EAKR Koestus T&T Oy kehitys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.11.2018 31.8.2020 KOESTUS T&T OY  102 170 102 170 102 170 102 170
A74549 EAKR Muumimaailma Oy kehitys, kasvu ja kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.12.2018 30.4.2020 MUUMIMAAILMA OY  50 000 41 008 50 000 41 008
A74550 EAKR Patentoidun kantaliukuesteen loppukehitys, tuotteistus sekä laitteen testaus ja CE-sertifiointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.1.2019 31.12.2019 I-SWITCH OY  27 950 27 950 27 950 27 950
A74551 EAKR Viennin aloittaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.12.2018 30.6.2020 AKAAN TYÖVÄLINEPALVELU OY  34 880 23 043 34 880 23 043
A74552 EAKR Multimentor Management Toolkit 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.12.2018 31.12.2020 MULTIMENTOR OY  107 850 94 569 107 850 94 569
A74553 EAKR Uuden yritystoiminnan käynnistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.12.2018 31.5.2020 LINOC OY  70 000 60 300 70 000 60 300
A74554 EAKR HSL Group Oy Tuotekehitys 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2018 31.8.2021 HSL GROUP OY  59 100 43 046 59 100 43 046
A74555 EAKR Investoinnin toteutetavuustutkimus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.11.2018 30.6.2019 SAIMAAN RANTAKIINTEISTÖT OY  32 320 16 345 32 320 16 345
A74557 EAKR Explore Lapland Launch 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 18.10.2018 31.12.2019 BENJAMIN TAYLOR  4 320 0 4 320 0
A74559 EAKR Kansainvälisen kanavamyynnin kasvattaminen automaation avulla 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.11.2018 31.5.2020 VALTAVALO OY  49 990 6 973 49 990 6 973
A74563 EAKR Lakeland - Jyväskylä Region 2019-2021 1 Pirkanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2019 30.6.2022 Jyväskylän kaupunki  525 000 520 000 750 000 750 000
A74565 EAKR Kansainvälistä kasvua koulutusmatkailuun! 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.10.2018 31.12.2022 NORTHERN SKILLS FINLAND EDUCATION OY  68 950 55 610 68 950 55 610
A74567 EAKR Revontuli Resortin kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.12.2018 7.1.2020 LOMAKESKUS REVONTULI OY  13 800 13 800 13 800 13 800
A74568 EAKR Kappalevalutuotteiden valmistusteknologian kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.10.2018 30.4.2020 PRODELIVER OY  97 890 78 104 97 890 78 104
A74569 EAKR Uusien teollisuusmittaussovellusten markkinat (UTM) 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.1.2019 30.6.2022 DEKATI OY  85 750 73 388 85 750 73 388
A74570 EAKR Hallittua kasvua ja kannattavuutta-kehittämisprojekti 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.11.2018 31.12.2020 PINNOITUS-PEKKA OY  49 350 49 350 49 350 49 350
A74571 EAKR Markkinoinnin johtamisen alusta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.12.2018 31.3.2020 ROISTER GLOBAL OY  105 200 34 296 105 200 34 296
A74572 EAKR Vaativien työstökappaleiden tehokas valmistaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.12.2018 31.12.2022 FERROTECH OY  121 710 96 653 121 710 96 653
A74573 EAKR Zoy soundlocket -äänimedaljongin volyymituotannon ylösajon investoinnit ja kehittämistoimenpiteet sekä markkinoille tulo. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.5.2018 31.8.2023 ZOY OY  259 290 236 318 259 290 236 318
A74574 EAKR Liimapuutuotteiden ja hirsirakennusten viennin kiihdyttäminen uusille markkina-alueille ja siihen liittyvät organisaation ja kapasiteetin kehittämishankkeet. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.4.2017 5.4.2019 LAMECO LHT OY  59 500 59 500 59 500 59 500
A74577 EAKR Bellanpuisto Oy 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.11.2018 31.7.2020 BELLANPUISTO OY  153 500 146 082 153 500 146 082
A74578 EAKR AF2BD Autonomic Flying 2 Big Data 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.10.2018 30.9.2019 RUMBLE TOOLS OY  83 204 80 355 83 204 80 355
A74581 EAKR Rahapuu 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.1.2019 31.5.2021 CLENTO OY  97 300 60 676 97 300 60 676
A74585 EAKR Keväällä 2019 suoritetaan vanhan hallin laajennus ja hankitaan uusi paketointilinjasto, mikä liitetään hallissa olevaan maalauslinjastoon. Uuden paketointilinjaston avulla pystymme vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin ja saamme tehtyä entistä pitemmälle maalattuja tuotteita. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2019 30.6.2020 KUHMON AA-PUU OY  140 160 140 123 140 160 140 123
A74587 EAKR Markkinakartoitus koneellisen savunhallinnan (PSCS) liiketoiminnan saattaminen Venäjän, Kazakstanin ja Ukrainan markkinoille, sekä painovoimainen savunhallinta Ruotsi ja Norja 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.12.2018 31.12.2021 KERA GROUP OY  96 250 84 609 96 250 84 609
A74589 EAKR Sivuvirrat elintarvikekäyttöön - Lappilaista poroa ja kalaa aasialaisiin ravintoloihin (ElinAsia) 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 11.2.2019 31.10.2021 Lapin ammattikorkeakoulu Oy  67 956 67 956 97 080 97 080
A74590 EAKR Sallalle nostetta brändityöllä 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.10.2018 31.3.2019 Sallan kunta  37 500 31 782 43 750 37 079
A74595 EAKR Kilpailukyvyn parantaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.10.2018 29.2.2020 KOKKOLA LCC OY  101 500 100 809 101 500 100 809
A74596 EAKR Kiitotien kunnon raportointijärjestelmä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.11.2018 31.12.2019 MOVENTOR OY  102 560 93 564 102 560 93 564
A74597 EAKR LUONNONKOSMETIIKKA LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA PILOTOINTI KANSAINVÄLISELLE MARKKINALLE 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.12.2018 30.9.2019 WOODED EMPATIA OY  36 642 20 535 36 642 20 535
A74598 EAKR Natural Bootcamp kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.12.2018 31.12.2019 NATURAL BOOTCAMP OY  43 300 35 739 43 300 35 739
A74601 EAKR Elinkaarimalli (LCM) 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.12.2018 31.12.2019 MAB POWERTEC OY  41 600 39 638 41 600 39 638
A74602 EAKR Scan-Cast vientiliiketoiminnan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.12.2018 31.5.2020 SCAN-CAST OY  51 550 37 440 51 550 37 440
A74603 EAKR SmoothTeam kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.1.2019 30.4.2020 SMOOTHTEAM OY  59 650 59 616 59 650 59 616
A74604 EAKR Petfiler valmistelurahoitus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.1.2019 31.12.2019 ITFOX OY  12 880 12 284 12 880 12 284
A74605 EAKR Energiateollisuuden kustannustehokas typen oksidien vähennys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.1.2019 31.5.2019 FLAMETECH OY  12 500 11 202 12 500 11 202
A74606 EAKR R-Office Itä-Suomi Oy kehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.11.2018 31.5.2020 R-OFFICE ITÄ-SUOMI OY  47 590 16 160 47 590 16 160
A74611 EAKR Mansikkapuisto: Yhteisöllisesti kuntouttava lastenkoti 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.1.2019 30.11.2019 SOSPRO KANTA-HÄME OY  30 180 30 180 30 180 30 180
A74612 EAKR Lapland Northern Light Hotellin kansainvälistymishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 6.10.2018 30.9.2020 AHVATUULI OY  39 530 0 39 530 0
A74613 EAKR DIGITAALISEN HINTALAPPUJÄRJESTELMÄN TEKNOLOGIAN KEHITYS 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2018 28.2.2020 IIWARI TRACKING SOLUTIONS OY  186 790 182 200 186 790 182 200
A74614 EAKR Seulonta-aseman investointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.1.2019 31.12.2019 VELJEKSET VANHA OY  37 900 37 900 37 900 37 900
A74615 EAKR Sorvauskeskus 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.12.2018 31.12.2019 TK-TYÖKALUTIIMI OY  31 340 31 183 31 340 31 183
A74620 EAKR Tuotannon tehostaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.12.2018 31.12.2019 LK PORRAS OY  70 280 63 255 70 280 63 255
A74625 EAKR Maarla Oy:n tuotannon kehitys ja kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.1.2018 30.9.2021 MAARLA OY  233 440 137 447 233 440 137 447
A74626 EAKR Missing-Link MVP-tuotteen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2018 30.6.2020 MISSING-LINK OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A74627 EAKR Öljyanalyysitoiminnan kehittäminen ja automatisointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.12.2018 30.3.2020 KIL-YHTIÖT OY  60 790 48 046 60 790 48 046
A74628 EAKR Vähähiilisyys energia- ja resurssitehokkuuden sekä kiertotalouden keinoin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.12.2018 31.10.2020 SAUPLAST OY  121 200 121 200 121 200 121 200
A74629 EAKR Skaalautuvan varastoautomaatin kehitystyö 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.12.2018 31.12.2020 KESKI-SUOMEN PROFIILI OY  47 340 30 440 47 340 30 440
A74630 EAKR Luonkos Finland Oy Ltd kehitys- ja kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.12.2018 31.12.2019 LUONKOS FINLAND OY LTD  49 877 38 415 49 877 38 415
A74631 EAKR Mesmec kv-messut 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.1.2019 31.12.2019 OY MESMEC AB  51 300 41 045 51 300 41 045
A74632 EAKR Venäjän markkinan tutkiminen ja vientimahdollisuuksien selvittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 28.11.2018 31.12.2019 IPE-PEITE OY  41 690 0 41 690 0
A74633 EAKR Herasto-Pankki 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 4.12.2018 31.5.2019 HENKILÖSTÖRAHASTOPALVELUT OY LAHTI  18 530 0 18 530 0
A74634 EAKR FIBO 2019 - kuntokeskusalan messut 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.1.2019 30.4.2019 INDOOR INFORMATICS OY  12 370 11 643 12 370 11 643
A74636 EAKR Kyytiin2 - Tavara- ja henkilöliikenteen yhdistely yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyönä 1 Keski-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2019 31.8.2022 Lestijärven kunta  275 859 268 120 394 084 383 029
A74637 EAKR KISCO2020 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2018 31.12.2020 KISCO OY  75 390 69 139 75 390 69 139
A74638 EAKR Työyhteisön työhyvinvointia tukevan ohjelmiston kehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.12.2018 31.12.2019 PSYKOLOGITOIMISTO TALENT OY  34 140 34 140 34 140 34 140
A74642 EAKR Tuotantokapasiteetin lisäys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.1.2019 8.1.2020 HILL STEEL OY  52 500 52 500 52 500 52 500
A74643 EAKR Hopeakaivoksen laboratoriohanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.12.2018 30.11.2019 CRS LABORATORIES OY  104 360 69 622 104 360 69 622
A74645 EAKR iProtoXi kansainvälistyminen ja laadunhallintajärjestelmän toteuttaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.11.2018 31.3.2021 IPROTOXI OY  72 770 67 506 72 770 67 506
A74647 EAKR Kiihdyttämö -konseptin toteutettavuus 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.5.2019 31.12.2021 Kolarin kunta  97 790 87 885 130 388 117 182
A74650 EAKR Skillwell paketoidut osaamispalvelut 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.7.2018 31.12.2019 SKILLWELL OY  42 720 39 013 42 720 39 013
A74652 EAKR Malminetsinnän ja pienkaivostoiminnan palvelukeskus, esiselvitys 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.3.2019 31.3.2021 Sodankylän kunta  96 305 96 305 128 407 128 407
A74653 EAKR Automatisoitu huipputarkkuus koneistuskeskus sekä automatisoitu lankasahasolu 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.11.2018 30.4.2019 DA-DESIGN OY  84 500 84 500 84 500 84 500
A74654 EAKR Penope Oy:n ERP-uusinta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.12.2018 31.1.2020 PENOPE OY  70 310 70 310 70 310 70 310
A74655 EAKR DigiAccess 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.1.2019 14.1.2020 MAINOSLÄHDE OY  25 260 24 468 25 260 24 468
A74656 EAKR Revontuli- ja matkailutuotteen kehitys Rukalla. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.9.2018 31.12.2019 RUKA SAFARIS OY  18 000 18 000 18 000 18 000
A74657 EAKR Koneinvestointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.2.2019 30.6.2023 NC-TASO OY  49 875 49 649 49 875 49 649
A74658 EAKR Sahakuutio Oy investointiohjelma. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.8.2018 30.6.2023 SAHAKUUTIO OY  584 250 517 154 584 250 517 154
A74659 EAKR Kuuloxin investointihanke 3D-tuotantoon 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.12.2018 31.12.2019 KUULOXI OY  6 300 5 672 6 300 5 672
A74660 EAKR Jalostusarvon lisäys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.1.2019 31.12.2022 ULVILAN KONEPAJA OY  133 300 95 630 133 300 95 630
A74661 EAKR Vienti selvitys markkinapotentiaalista ja Food Service sekä teollisuustuotteiden lanseerauksesta Pohjoismaissa ja Baltiassa. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.11.2018 31.12.2020 ELONEN OY LEIPOMO  67 125 65 275 67 125 65 275
A74662 EAKR ReceiptHero-alustan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.11.2018 31.12.2019 RECEIPTHERO OY  56 050 35 755 56 050 35 755
A74663 EAKR Työterveyshuollon uuden palvelukonseptin kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.1.2019 30.6.2020 FYSIOTERAPIA JA LÄÄKÄRIKESKUS TÄSMÄHOITO OY  30 310 23 126 30 310 23 126
A74664 EAKR ELDigi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.1.2019 31.12.2019 TAPAHTUMATUOTANTO EVENT LIVE OY  50 000 48 766 50 000 48 766
A74665 EAKR Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisyyn perustuvan uuden ja innovatiivisen palvelun ja liiketoimintamallin kehittäminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.2.2019 29.2.2020 VANAMO TERVEYS OY  25 850 22 572 25 850 22 572
A74667 EAKR Jyrkin leipomon kehittämishanke 2018-2021 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.11.2018 31.8.2023 JK HERKKU OY  94 740 37 417 94 740 37 417
A74670 EAKR Karmin ja ovilevyn tuotantolinjasto 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.10.2018 30.6.2019 FORSSAN METALLITYÖT OY  226 700 226 700 226 700 226 700
A74671 EAKR Markkinaselvitys Arabiemiraateissa 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.1.2019 29.2.2020 CATMARINA OY  5 710 5 710 5 710 5 710
A74672 EAKR Tuotteen yksilöllisen Id seuranta järjestelmän horizon2020 hakemuksen rahoitukseen. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.1.2019 30.6.2019 SECOND THOUGHT OY  5 000 5 000 5 000 5 000
A74679 EAKR Arctic Cruise Ports - Pohjanlahden risteilysatamaverkosto 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.2.2019 31.12.2020 GO ARCTIC OY  31 750 29 442 31 750 29 442
A74682 EAKR Oilpoint Finland Oy:n kansainvälinen kasvu 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.12.2018 30.4.2020 OILPOINT FINLAND OY  73 430 66 290 73 430 66 290
A74683 EAKR EcoMetGrow 2020 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.12.2018 31.12.2021 ECOMET OY  101 720 83 584 101 720 83 584
A74684 EAKR L2600SY moniakseli sorvi sekä C9000 järjestelmän käyttöönotto 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.10.2018 30.9.2019 RICOMIX OY  30 480 30 422 30 480 30 422
A74685 EAKR DigiLeanForce 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.10.2018 31.12.2021 EDUPOWER OY AB  58 000 47 687 58 000 47 687
A74686 EAKR Jbb 2.0 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.12.2018 30.6.2021 AB JAKOBSTADS BOKFÖRINGSBYRÅ  26 420 24 944 26 420 24 944
A74687 EAKR Kiinteistöjen ja asumisen palvelualustan moduulien suunnittelu ja tuotanto 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.12.2018 30.6.2020 PIENTUPA OY  32 550 32 550 32 550 32 550
A74688 EAKR Kylmä- ja pakastehuoneiden valmistus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.12.2018 28.2.2020 JÄÄMET OY  41 865 28 894 41 865 28 894
A74689 EAKR DTS-menetelmän avulla hajutonta tuotetta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.1.2019 31.5.2019 DIGI TOILET SYSTEMS OY  7 670 7 041 7 670 7 041
A74690 EAKR Kansainvälistymisen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.10.2018 30.6.2020 SOLID WATER OY  141 030 107 655 141 030 107 655
A74691 EAKR Kierrätys- ja jalostuslaitos kontaminoituneelle muoville. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.11.2018 31.12.2020 CLEAN PLASTIC FINLAND OY  720 500 694 461 720 500 694 461
A74693 EAKR Koneistuskeskusinvestointi ja kiinnitysjärjestelmä 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.11.2018 30.11.2019 CONMILL OY  45 000 45 000 45 000 45 000
A74694 EAKR Liiketoiminnan kehittämishanke ja markkinaselvitys kansainvälisille markkinoille (Ruotsi ja Norja, Baltian maat, Afrikka ja Aasia mm. Pakistan) 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.1.2019 31.8.2023 OMP-KONEPAJA OY  87 000 39 878 87 000 39 878
A74697 EAKR Virtuaalitodellisuus simulaatio-alusta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.2.2019 31.5.2020 MIDNIGHT FORGE OY  37 780 36 452 37 780 36 452
A74698 EAKR Förplaneringsstadie Feb-April 2019 - Projekt för utveckling av arbetsgivarbrandingkoncept 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2019 30.4.2019 SEGER MARKETING AB OY  16 540 13 433 16 540 13 433
A74699 EAKR Mehujääliiketoimintakonseptin kehittäminen ja kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.1.2019 30.11.2020 RAIKU OY  46 450 33 353 46 450 33 353
A74700 EAKR Utveckling av ekologiska, naturliga, giftfria kosmetikaprodukter som är bra för både miljön och människan. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.1.2019 30.4.2020 ARTBORN AB OY  27 175 26 782 27 175 26 782
A74701 EAKR Nollakuidun biokaasutuksen tutkimus ja testaus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.12.2018 31.8.2020 FIMUSKRAFT OY  24 470 9 173 24 470 9 173
A74702 EAKR Laiteinvestointi metallien 3D-tulostamisen käynnistämiseksi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.12.2018 31.10.2019 DELVA OY  126 600 126 600 126 600 126 600
A74705 EAKR Kansainvälinen kasvu - Mediasignal Communications Oy 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.11.2018 1.6.2023 MEDIASIGNAL COMMUNICATIONS OY  133 720 124 566 133 720 124 566
A74706 EAKR Anaika Lieksa Timber 2020. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.10.2018 31.8.2023 ANAIKA WOOD GROUP LTD OY  474 460 428 644 474 460 428 644
A74708 EAKR Markkinat haltuun nykyaikaisin menetelmin 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.6.2018 30.9.2021 FINELCOMP OY  784 300 303 191 784 300 303 191
A74709 EAKR Kasvu ja kansainvälistyminen, Meriteollisuus ja liikenne 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.9.2018 31.8.2022 OY ESMARIN COMPOSITES LTD  176 580 171 436 176 580 171 436
A74710 EAKR Puuntyöstökoneen hankinta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.2.2018 31.12.2019 OVI-HOLLOLA OY  30 000 30 000 30 000 30 000
A74711 EAKR Villa Hill Jerisjärvi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.1.2019 31.12.2019 LAPLAND DREAM VILLAS KY  122 500 122 500 122 500 122 500
A74712 EAKR Varustamohallin rakentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.11.2018 31.12.2021 HK MACHINE OY  148 770 119 816 148 770 119 816
A74713 EAKR Metalpa Oy:n tuotannon automatisointi ja toiminnan laadun kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.11.2018 31.8.2023 METALPA OY  143 360 106 144 143 360 106 144
A74714 EAKR KOHOTE 2.0 – Kansainvälisen liiketoimintakonseptin kehitys lääkinnälliseen etäkuntoutukseen ja etäkotihoitoon 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.12.2018 31.5.2020 SUOMEN KOTIHOITOTEKNIIKKA OY  33 600 33 565 33 600 33 565
A74715 EAKR Kotkan hakkimo 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.2.2019 1.6.2020 IMATRAN TUOTANTOHAKE OY  165 500 165 500 165 500 165 500
A74716 EAKR Hero Mechanics Oy:n kehittämis- ja vienninedistämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2018 31.7.2022 HERO MECHANICS OY  121 230 92 363 121 230 92 363
A74717 EAKR Eko-Aims Oy tuotekehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.12.2018 30.6.2021 EKO-AIMS OY  319 850 318 672 319 850 318 672
A74718 EAKR Kalevala brändin tunnetuus hanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.12.2018 31.12.2021 NORTHERN LIGHTS SPIRITS OY  120 250 43 590 120 250 43 590
A74719 EAKR Tuotannon tehostamisen investointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.2.2019 29.2.2020 KAIVERRUS KALLIO OY  29 750 29 656 29 750 29 656
A74725 EAKR Matiketo 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.1.2019 29.2.2020 LAHDEN RAKENNUTTAJATOIMISTO OY  10 970 8 479 10 970 8 479
A74726 EAKR Puuntyöstökoneiden hankinta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.2.2019 31.12.2019 OVI-HOLLOLA OY  6 000 3 704 6 000 3 704
A74727 EAKR Praecom-Eurooppahanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2019 31.12.2020 PRAECOM OY  101 000 48 775 101 000 48 775
A74728 EAKR Fluid Intelligence kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.1.2019 31.12.2021 FLUID INTELLIGENCE OY  72 400 36 221 72 400 36 221
A74729 EAKR Uuden palvelutuotekonseptin kehittäminen, koemarkkinointi ja tulosten analysointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.2.2019 30.11.2019 WICON OY  10 176 9 917 10 176 9 917
A74730 EAKR Uuden Solar-katteen markkinaselvitys, kansainväliset markkinat 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.2.2019 31.12.2021 FINNCHAIN OY  77 500 27 234 77 500 27 234
A74731 EAKR Mobiiliteetin hallintapalvelu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.3.2019 3.3.2020 ISOWELI OY  21 850 21 850 21 850 21 850
A74737 EAKR PK-yrityksen johtamisen digitaalinen työpöytä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.1.2019 28.2.2020 MIDARE OY  77 375 56 817 77 375 56 817
A74738 EAKR NewTechKuKo2025 tila - toimitilarakentamisella Kuopion Konepajalle termisen ruiskutuksen kansallista edelläkävijyyttä, kasvua ja kestävää asiakasarvoa 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2019 30.9.2020 F-RAPPU OY  1 232 000 1 232 000 1 232 000 1 232 000
A74739 EAKR Salmela Festivals 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.2.2019 31.12.2021 TAIDEKESKUS SALMELA OY  64 800 64 800 64 800 64 800
A74740 EAKR Muovituotannon kehittäminen ja kansainvälistyminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.10.2018 30.4.2020 SSG SAHALA OY  118 320 118 320 118 320 118 320
A74741 EAKR Syvävetoteknologiaan perustuvan tuotankapasiteetin kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.6.2018 31.12.2020 AIR SPIRALO OY  162 800 162 800 162 800 162 800
A74743 EAKR Reunalistoituksen modernisoiminen laser tekniikkaan. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.2.2019 31.12.2019 SUOMEN KALUSTERUNKOTEHDAS OY  83 100 70 256 83 100 70 256
A74744 EAKR Arctic North -kansainvälistymishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.6.2018 31.8.2022 ARCTIC NORTH OY  36 420 5 441 36 420 5 441
A74745 EAKR Kasvu, kannattavuus ja kansainvälistyvyys aktiviteettiliiketoiminnassa 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 9.10.2018 31.12.2019 INDOOR SKYDIVING CONSULTATION ISC OY LTD.  100 000 0 100 000 0
A74746 EAKR Tervolan keskustan kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2018 31.12.2020 Väylävirasto  1 240 000 1 240 000 2 480 000 2 480 000
A74747 EAKR Tapio Anttila Collection malliston kansainvälistämisen tutkiminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.1.2019 30.11.2019 TAPIO ANTTILA COLLECTION OY  39 250 38 190 39 250 38 190
A74749 EAKR Uuden kokoonpanohallin rakentaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.7.2018 31.12.2019 A-AIDAT OY  135 000 135 000 135 000 135 000
A74750 EAKR Alcoprint 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.1.2019 31.12.2019 PIIRLA OY  64 570 61 874 64 570 61 874
A74751 EAKR Sensire ltd. International Market Development 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.2.2019 31.12.2020 SENSIRE OY  136 230 109 445 136 230 109 445
A74752 EAKR Kuusamon lentokentän vaikutusalueen matkailun kehittäminen (Gateway to Land of National Parks) 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.5.2019 31.8.2022 Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis Oy  2 545 036 2 412 635 3 269 407 3 115 185
A74753 EAKR Selvitys BioEnergo Oy:n suunnitteleman biokonversiolaitoksen toimintakelpoisuuden arvioimiseksi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.1.2019 31.3.2020 BIOENERGO OY  184 750 162 797 184 750 162 797
A74754 EAKR Uuden tyyppisten tuotteiden tuotantoon nosto 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.1.2019 31.3.2020 TÄLLI OY  58 400 53 164 58 400 53 164
A74755 EAKR Toiminnan laajentaminen, toimitilojen rakentaminen ja konehankinnat. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.3.2019 31.12.2020 PELTI-PORI OY  226 990 208 811 226 990 208 811
A74757 EAKR Asian Desk - Meri-Lapin Aasia-yhteistyöalusta 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.2.2019 31.12.2020 Kemin Digipolis Oy  115 500 84 444 156 750 114 693
A74758 EAKR Kasvua ja kansainvälistymistä tukevien yritysinvestointien edistäminen Etelä-Savossa 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2019 30.9.2022 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  640 673 632 268 915 247 903 242
A74762 EAKR KL Mechanics Investointihanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.12.2018 31.3.2023 KL MECHANICS OY  260 000 210 688 260 000 210 688
A74764 EAKR Star lessons from Finland 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.1.2019 31.3.2021 HOUSE OF LEADING & LEARNING OY  21 000 10 805 21 000 10 805
A74765 EAKR KnowUr.Biz® -palvelun kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.2.2019 31.5.2023 SPORT VENUE OY  13 500 4 218 13 500 4 218
A74766 EAKR Vaikeasti käsiteltävien muovi jakeiden hyödyntäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.2.2019 31.12.2021 SUOMEN KÄYTTÖMUOVI OY  88 120 67 632 88 120 67 632
A74767 EAKR Airfil Oy:n vientimarkkinoiden kartoitus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.3.2019 31.7.2020 AIRFIL OY  64 050 24 314 64 050 24 314
A74768 EAKR Internationalisering i Central--Europa och USA 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.2.2019 28.2.2021 NWE NETWORK ENGINEERING OY AB  80 125 37 752 80 125 37 752
A74769 EAKR Oh, Germany Dick is Coming 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.3.2019 31.3.2020 GREASY FINGERS OY  30 120 21 493 30 120 21 493
A74770 EAKR Projekt Raket 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.3.2019 31.12.2019 AB KEYMET OY  27 250 23 697 27 250 23 697
A74771 EAKR 2807224-1 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.2.2019 15.10.2019 KTI LAKI JA PERINTÄ OY  49 788 31 484 49 788 31 484
A74772 EAKR Vesikattojen ja listojen automaatio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.3.2019 1.10.2020 ILMAJOEN KATTOMESTARIT OY  35 180 25 930 35 180 25 930
A74777 EAKR Puiset kaupunkikartat maailmalle 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 28.12.2018 31.12.2019 PAPURINO OY  6 668 0 6 668 0
A74778 EAKR Leikki ja liikunta 2.0 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.1.2019 31.3.2021 LEIKKISET OY  104 430 62 160 104 430 62 160
A74779 EAKR Vapaa-ajan vaatteiden valmistustoiminnan käynnistäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 8.2.2019 31.12.2021 SAULI LAKKAPÄÄ KY  13 980 0 13 980 0
A74780 EAKR ICarryIt-joukkoistettujen kuljetusten palvelualustan kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.2.2019 31.8.2023 FIUGE OY  342 470 210 621 342 470 210 621
A74781 EAKR ThingLink Pilvikoulu-alusta 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.11.2018 26.3.2020 THINGLINK OY  139 800 138 222 139 800 138 222
A74782 EAKR Ruiskuvaluliiketoiminnan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.12.2018 28.2.2022 MUOTTITUOTE GROUP OY  126 450 126 450 126 450 126 450
A74783 EAKR Ohjelmisto ryhmäliikuntatuntien tekemiseen ja esittämiseen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.2.2019 31.12.2020 FITNER OY  33 730 32 952 33 730 32 952
A74784 EAKR Finn-Savotta Oy:n kansainvälisen kilpailukyvyn parantaminen tuotannon kehittämisellä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.2.2019 30.9.2020 FINN-SAVOTTA OY  86 150 80 913 86 150 80 913
A74788 EAKR Valmistustekniikan kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.2.2019 28.5.2021 FAUMEK OYFAUMEK OY  73 230 73 230 73 230 73 230
A74789 EAKR Liittopalkkituotannon sekä tyssäyksen kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.2.2019 31.12.2019 ANSTAR OY  57 060 57 060 57 060 57 060
A74790 EAKR Tuotannon tehostaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.3.2019 30.6.2023 JALOTAKKA OY  45 000 28 081 45 000 28 081
A74791 EAKR Älykäs testausrobotiikka ja kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.1.2019 31.10.2023 SOFICA OY  47 870 41 832 47 870 41 832
A74792 EAKR Memorandum Unlimited Oy:n kansainvälistymisstrategian selvitys- ja suunnittelutyö kohdealueena Pohjois- ja Keski-Eurooppa, sekä Yhdysvaltojen itärannikko 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.2.2019 31.5.2020 MEMORANDUM UNLIMITED OY  29 910 29 628 29 910 29 628
A74793 EAKR Larisso Oy:n kansainvälisen ympäristötuotetoiminnan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.3.2019 31.12.2023 LARISSO OY  67 200 0 67 200 0
A74794 EAKR Kansainvälisen palveluliiketoiminnan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.3.2019 31.12.2020 FOODY ALLEN OY  49 680 34 167 49 680 34 167
A74795 EAKR Uusi tuontantonteknologia ja markkinakartoitus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.11.2018 31.3.2020 PURSO-TOOLS OY  204 000 168 603 204 000 168 603
A74799 EAKR Life Analytics tuotteistus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.3.2019 31.3.2020 BENETE OY  48 454 48 454 48 454 48 454
A74802 EAKR MetsätKuntoon-digipalvelu 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.5.2018 31.10.2021 SUMETKU OY  340 070 279 294 340 070 279 294
A74804 EAKR Majoitustarjonnan kehitys Iisakki Villagessa ja Rukan alueella 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.9.2018 31.12.2020 VILLA GOLF-RUKA OY  70 500 70 500 70 500 70 500
A74805 EAKR Kelvin 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.3.2018 31.12.2021 DEFIA OY  98 150 98 150 98 150 98 150
A74806 EAKR ProMechanics Oy kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.1.2019 31.3.2021 PROMECHANICS OY  117 950 117 950 117 950 117 950
A74807 EAKR Kylmä- ja pakastetilojen sekä niiden koneiden tuotekehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.3.2019 31.12.2020 JÄÄMET OY  131 500 17 910 131 500 17 910
A74808 EAKR Ferrum Steel Oy:n tuotannon kehittämishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.3.2019 31.5.2020 FERRUM STEEL OY  145 000 87 701 145 000 87 701
A74809 EAKR Automaation lisäys 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.3.2019 26.3.2020 KONEPAJA ASTEX GEAR OY  76 580 59 421 76 580 59 421
A74810 EAKR PalaMetalli Oy:n kasvuhanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.2.2019 31.12.2020 OULUN PALAMETALLI OY  29 760 28 701 29 760 28 701
A74815 EAKR Innopack 2020 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.12.2018 30.6.2022 ECOPULP FINLAND OY  74 800 39 362 74 800 39 362
A74817 EAKR Tasaamo/Kuivalajittelu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.1.2019 30.9.2021 ISOJOEN SAHA OY  369 500 369 500 369 500 369 500
A74818 EAKR Suomen kasvuyritysekosysteemin digitaalinen palvelualusta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2019 31.5.2020 KASVU OPEN OY  206 610 205 758 206 610 205 758
A74819 EAKR Verenpainemittarin kehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2019 30.11.2019 LAKKA TECHNOLOGIES OY  34 400 34 400 34 400 34 400
A74820 EAKR Web-pohjainen RealGame-simulaatiopeli kansainväliseen koulutusvientiin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.3.2019 18.3.2020 MAGISYS OY  43 529 43 529 43 529 43 529
A74821 EAKR Perhekokin digitalisaatiohanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.10.2018 30.6.2021 A&R SVEHOLM OY  55 320 30 646 55 320 30 646
A74822 EAKR Tuuli-projekti 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.2.2019 31.12.2021 SAVCOR OY  77 660 70 240 77 660 70 240
A74824 EAKR Business Lapland -esiselvitys 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.3.2019 31.3.2020 HOUSE OF LAPLAND OY  153 369 147 812 204 492 197 083
A74825 EAKR Hybrid X:n käytettävyyden laajennus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.11.2018 31.5.2021 OY STOP NOISE FINLAND LTD  139 000 139 000 139 000 139 000
A74826 EAKR Easy Call OT 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.11.2018 29.2.2020 EASY CALL FINLAND OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A74828 EAKR Kiinteistöjen energiankäytön tehostaminen ja CO2-päästöjen vähentäminen uudella palveluliiketoimintamallilla. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 30.1.2019 30.6.2021 FRG GROUP OY  74 860 0 74 860 0
A74829 EAKR Korkean teknologian investoinnit 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.3.2019 30.6.2022 OKUN KONEISTUSPALVELU OY  491 300 486 834 491 300 486 834
A74831 EAKR Yrityksen toimitila- ja koneinvestoinnit 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.1.2019 30.6.2021 KUUKIVI DESIGN OY.  647 750 630 000 647 750 630 000
A74832 EAKR Enter To Business - Jatkajien hakeminen omistajanvaihdoksiin tuleville yrityksille ja jatkajan onnistumisen varmistaminen Etelä-Savon alueella. 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.3.2019 28.2.2021 Itä-Savon Uusyrityskeskus ry  510 019 467 997 728 598 668 567
A74835 EAKR Kiintokalusteiden (keittiöt, komerot ym) valmistamiseen tarkoitettujen koneiden hankinta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.3.2019 30.4.2021 LAHDEN RAKENNUSTARVIKE OY  107 260 11 408 107 260 11 408
A74836 EAKR Kansainvälistyminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.3.2019 31.12.2019 STUDIO ANTTI E OY  29 000 22 637 29 000 22 637
A74837 EAKR Tehtävänhallinnan ja toiminnanohjauksen toimintamallien sekä järjestelmäkokonaisuuden suunnittelu metallien 3D-tulostukseen, suunnitteluun ja konsultointiin erikoistuneelle yhtiölle 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.1.2019 30.9.2019 DELVA OY  10 775 10 775 10 775 10 775
A74838 EAKR Texprocess messuille osallistuminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.3.2019 31.5.2019 TRIPOINT OY  15 600 11 573 15 600 11 573
A74840 EAKR Rakla Tampere Oy:n kansainvälisen toiminnan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.4.2019 30.6.2022 RAKLA TAMPERE OY  81 170 12 417 81 170 12 417
A74841 EAKR Kansainvälisten opetusteknologiamarkkinoiden kartoitus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.4.2019 28.2.2020 QUHA OY  14 920 14 920 14 920 14 920
A74842 EAKR Virtuaalikauppa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.4.2019 31.12.2019 NEW DAWN OY  19 878 19 878 19 878 19 878
A74844 EAKR Pintakäsittelylaitoksen tuottavuuden kehittäminen digitalisoinnin avulla 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.3.2019 30.6.2020 CARELIA CORRO OY  41 700 40 316 41 700 40 316
A74846 EAKR Casemet Oy:n digitalisointi- ja investointihanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.11.2018 31.8.2023 CASEMET OY  816 180 749 760 816 180 749 760
A74851 EAKR Oplaxin toimintavat kansainvälistyvässä liiketoiminnassa 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 5.4.2019 31.12.2021 OPLAX OY  59 700 0 59 700 0
A74852 EAKR Ohuiden erikoskäyttöön tarkoitettujen LED-näyttöjen, niiden ohjaus- ja etähallintajärjestelmien sekä tuotantomenetelmien kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2019 31.12.2019 LEDFOIL FINLAND OY  113 960 113 393 113 960 113 393
A74856 EAKR Sewerex Oy - kehityshanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.9.2018 31.12.2019 VIRRA TALOTEKNIIKKA OY  49 940 25 381 49 940 25 381
A74857 EAKR Eezery akatemia 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.4.2019 31.12.2019 EEZERY ENTERPRISE OY  12 800 12 800 12 800 12 800
A74858 EAKR Supersense 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.3.2019 31.10.2022 DATASENSE OY  48 360 41 262 48 360 41 262
A74859 EAKR Feasibility study high class furniture 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.4.2019 31.8.2019 SALO DECO GROUP SDG OY  15 000 13 050 15 000 13 050
A74860 EAKR Kehityshanke kansainvälistymistä varten 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2019 31.3.2020 RAVINTORENGAS OY  20 300 20 047 20 300 20 047
A74861 EAKR Rakennuskannan hiilivarasto ja materiaalisisältö 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.3.2019 31.3.2020 FORECON OY  23 450 12 833 23 450 12 833
A74862 EAKR Lean projekt 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.1.2019 31.12.2021 OY RIKTA AB  10 686 8 094 10 686 8 094
A74863 EAKR Mum's family 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.2.2019 31.12.2020 MUM'S GOOD WITH GOODS OY  16 900 3 396 16 900 3 396
A74864 EAKR FAST - Flatfish framework and Scanmatix tools 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.3.2019 30.6.2020 FLATFISH GAMES OY  49 968 46 086 49 968 46 086
A74865 EAKR Varaston hallinnan prosessien kehittäminen sekä koneja laiteinvestoinnit 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.4.2019 30.4.2020 XO METAL OY  15 000 12 900 15 000 12 900
A74866 EAKR Lammin Taika Oy, elämysmatkat 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.1.2019 28.2.2020 LAMMIN TAIKA OY  420 000 420 000 420 000 420 000
A74872 EAKR In-house manufacturing 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.2.2019 18.2.2020 DOMINOFIX CONNECTORS OY  19 320 15 381 29 320 45 108
A74874 EAKR HYA1000! 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.3.2019 18.3.2021 KIINTEISTÖ OY JOENSUUN TELITIE 2 - 4  192 500 182 337 192 500 182 337
A74875 EAKR Green Trail – Tähtäimessä kansainväliset markkinat 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.11.2018 31.5.2021 GREEN TRAIL OY  58 010 58 010 58 010 58 010
A74876 EAKR Investointi ja kehittämisprojekti 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.4.2019 31.8.2022 RAKENNUSTEMPO OY  353 310 209 465 353 310 209 465
A74877 EAKR HYA1000! 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.3.2019 31.8.2021 JV-VARUSTELUT OY  99 530 82 487 99 530 82 487
A74878 EAKR Kiskonkatkaisulaitteisto 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.2.2019 31.12.2020 KONEPEIKKO OY  80 180 68 910 80 180 68 910
A74880 EAKR YRITYKSEN KEHITTÄMINEN KANSAINVÄLISEEN LIIKETOIMINTAAN 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2018 30.6.2020 KEYPOINT OY  76 090 49 930 76 090 49 930
A74881 EAKR Alihankintaverkoston kansainvälinen digitaalinen palvelualusta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 12.4.2019 31.12.2019 YARDMATE OY  24 000 0 24 000 0
A74882 EAKR METROX 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.4.2019 30.4.2020 COMPTEK SOLUTIONS OY  48 525 48 525 48 525 48 525
A74883 EAKR Smart Coking - ohjausjärjestelmä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.5.2019 28.2.2020 SMART COKING OY  31 150 30 206 31 150 41 733
A74884 EAKR TaPaMa - Taideperustaisia palveluja matkailuun 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.6.2019 31.12.2021 Lapin Yliopisto  225 318 222 053 290 969 286 753
A74886 EAKR Kansainvälistä kilpailukykyä tukeva digitalisaatiohanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.11.2018 31.12.2020 PEPT OY AB  62 460 31 402 62 460 31 402
A74887 EAKR Liikuteltava on-site öljyanalyysilaboratorio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.11.2018 31.10.2019 PROTEST ENGINEERING OY  28 800 28 800 28 800 28 800
A74888 EAKR Low carbon footprint Experiences 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.4.2019 24.3.2020 LUXURY ACTION OY  36 600 36 600 36 600 36 600
A74889 EAKR Modestone Oy:n kansainvälisen kasvun kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.2.2019 30.6.2022 MODESTONE OY  72 802 72 802 72 802 72 802
A74890 EAKR Kriisi- ja poikkeutilanneviestintäratkaisu Secappin skaalaaminen kansainväliseksi menestystarinaksi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.3.2019 31.8.2021 SECAPP OY  80 810 80 810 80 810 80 810
A74891 EAKR Puisten talokomponenttien valmistuksen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2019 31.12.2020 HONKARAKENNE OYJ  1 060 000 822 877 1 060 000 822 877
A74892 EAKR Leivästä luksusta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.4.2019 31.12.2020 MAALAHDEN LIMPPU OY - MALAX LIMPAN AB  19 298 5 400 19 298 5 400
A74893 EAKR 5-Akselinen tarkkuustyöstökonehankinta automatisoidulla palettijärjestelmällä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.5.2019 31.12.2019 PORIN METALLISORVAAMO NURMILO OY  119 560 119 560 119 560 119 560
A74894 EAKR Tahko Spa uusia elämyksiä 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.2.2019 31.8.2022 TAHKO SPA OY  157 620 46 680 157 620 46 680
A74895 EAKR Yrityksen tuotantoa tukevan nostolaitteiston kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.2.2019 31.12.2020 IMATRAN TERÄSVALMISTE OY  39 600 39 600 39 600 39 600
A74896 EAKR Peltisepänliike Pääkkönen Oy 2019 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.4.2019 31.1.2020 PELTISEPÄNLIIKE PÄÄKKÖNEN OY  48 690 48 690 48 690 48 690
A74897 EAKR Likvidin Robotti 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.4.2019 31.12.2021 TILITOIMISTO LIKVIDI OY  126 620 108 466 126 620 108 466
A74898 EAKR 3D Formtech kansainvälistymiskartoitus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.3.2019 31.5.2020 3D FORMTECH OY  50 000 36 577 50 000 36 577
A74899 EAKR Varastoautomaatti ja ST-15Y CNC-Sorvi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.4.2019 30.3.2020 KARI KIVILAHTI OY  24 380 24 380 24 380 24 380
A74900 EAKR Osallistuminen Waste Expo 2019 messuille Libanonissa, Beirutissa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.3.2019 31.8.2020 FIMUSKRAFT OY  9 075 5 305 9 075 5 305
A74901 EAKR palolasi tehdas 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.3.2019 28.2.2020 BEST GLASS OY  223 000 183 188 223 000 183 188
A74902 EAKR Aurora Lasimökit Kaamanen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.4.2019 31.8.2023 AURORA SERVICE TOURS OY  197 130 0 197 130 0
A74905 EAKR Jännitestabilisaattori 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.3.2019 31.5.2020 P2 ENGINEERING OY  17 400 17 077 17 400 17 077
A74907 EAKR Teknosavon tuottavuuden ja kasvun kehittäminen uusilla toimitiloilla 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.11.2018 31.10.2020 TEKNOSAVO OY  376 080 376 080 892 080 663 142
A74910 EAKR Tuotannon digitalisaatio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.9.2018 31.1.2020 KULTASEPÄT NARSAKKA OY  17 880 16 311 17 880 16 311
A74911 EAKR Ekocoil vastavirtalevylämmönvaihdin tuotannon kehittäminen kansainvälisen kilpailukyvyn parantamiseksi ja viennin kasvattamiseksi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.2.2019 30.10.2020 OY EKOCOIL  65 640 65 588 65 640 65 588
A74912 EAKR koneinvestointi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.4.2019 31.12.2019 SS-KONEISTUS OY  20 520 20 520 20 520 20 520
A74913 EAKR ViiMet Oy:n investointi- ja kehittämisohjelma 2019-2021 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.2.2019 30.9.2023 VIIMET OY  434 080 409 922 434 080 409 922
A74917 EAKR Sulautetut järjestelmät liiketoiminnaksi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.4.2019 31.12.2020 TECHAT OY  16 171 15 691 16 171 15 691
A74918 EAKR Hiilineutraalin panimotuotannon käynnistäminen ja kansainvälistäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.11.2018 31.12.2020 EVERYMAN'S RIGHT BREWERY OY  30 000 20 945 30 000 20 945
A74920 EAKR Projekti 2020 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.2.2019 31.12.2021 PIELISPAKARI OY  689 650 686 426 689 650 686 426
A74921 EAKR Tritanium Finlandin kansainvälistymishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.3.2019 31.10.2020 OY TRITANIUM FINLAND LTD  51 950 44 323 51 950 44 323
A74922 EAKR Neljäakselisen koneistus- ja 3Dmittausteknologian investointihanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.5.2019 30.9.2019 SK-TOOLS OY  77 000 75 993 77 000 75 993
A74924 EAKR RSOY EXPASIC 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.11.2018 31.12.2019 RAI-TA SPORT OY  40 000 38 246 40 000 38 246
A74925 EAKR Pesutekno Oy:n energiatehokkaan pienkoneen kehittäminen ja uudet kv-markkinat 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.2.2019 30.6.2020 PESUTEKNO OY  53 538 42 582 53 538 42 582
A74926 EAKR Hinattavan huuhtelulaitteen kehitteleminen ja kansainvälisten markkinoiden tutkiminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.3.2019 31.12.2021 PEKOMAT OY  48 723 32 736 48 723 32 736
A74927 EAKR HYUNDAI-WIA L700MA 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.3.2019 28.2.2020 JOKKE-KONEISTUS OY  61 780 61 780 61 780 61 780
A74929 EAKR Pohjois-Savon Lakeland 2 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.4.2019 31.3.2023 Kehitysyhtiö Savogrow Oy  1 391 794 1 322 487 1 669 743 1 580 848
A74930 EAKR Kivipeski Oy:n kehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2019 30.6.2023 KIVIPESKI OY  49 750 42 262 49 750 42 262
A74931 EAKR Tuotteen kehittäminen ja kansainvälisen kaupan aloittaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.4.2019 31.8.2020 KAARIRAKENNE OY  42 533 39 355 42 533 39 355
A74932 EAKR Yrityksen kokonaisvaltaisen kehittämishankkeen valmistelu ja selvitystyö 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.5.2019 31.10.2019 VM-CARPET OY  5 000 5 000 5 000 5 000
A74934 EAKR Majoitustilojen rakentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.3.2019 31.10.2019 RUKARIUTTA OY  226 500 223 946 226 500 223 946
A74937 EAKR pinnoituslinjan automatisointi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.4.2019 31.1.2020 HOLLOLAN VIILU JA LAMINAATTI OY  40 290 40 043 40 290 40 043
A74938 EAKR Luppo- kuntoutus 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.5.2019 26.5.2020 HYVINVOINTIHOTELLI FORSSAN LUPPO OY  11 000 9 400 11 000 9 400
A74940 EAKR Lappi Luxus - palveluja ja tuotteita lappilaiseen hyvinvoimatkailuun 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.8.2019 31.12.2021 Rovaniemen Koulutuskuntayhtymä  263 438 255 019 351 254 340 028
A74944 EAKR J-Steel oviverhopuhaltimet 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.5.2019 31.12.2020 J-STEEL OY  53 670 23 172 53 670 23 172
A74945 EAKR Tuotannon tehostaminen ja uudelleenjärjestely 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.5.2019 31.12.2020 KEMPELEEN KOJEISTOTUOTE OY  41 385 41 385 41 385 41 385
A74948 EAKR Kansainvälistä ja kestävää kasvua Paljakan matkailuun 1 Kainuun liitto Toiminta päättynyt 1.6.2019 31.5.2021 Puolangan kunta  159 336 123 827 207 180 162 222
A74950 EAKR Tuotannon ja tuotantoteknologian tehostamisella tuottavuutta ja tehokkuutta toimintaan. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.12.2018 30.6.2021 VALTIMO COMPONENTS OYJ  111 840 109 041 111 840 109 041
A74952 EAKR Kuusamon keskustan liikennejärjestelyt (Mt 18 857) 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2019 31.12.2021 Kuusamon kaupunki  1 964 500 1 964 500 3 929 000 3 929 000
A74954 EAKR VR Showroom 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.3.2019 31.12.2019 HAPPY HOBGOBLIN OY  36 530 36 424 36 530 36 424
A74955 EAKR Stainless Team Finland Oy:n KV-markkinaselvitys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2019 30.12.2019 STAINLESS TEAM FINLAND OY  44 095 44 000 44 095 44 000
A74956 EAKR Kansainvälistyminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.4.2019 31.12.2022 OPTOTEC GROUP OY  21 800 21 001 21 800 21 001
A74957 EAKR Elinkaaripalvelumallit 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.12.2018 31.8.2021 TAMMI KIINTEISTÖTEKNIIKKA OY  56 000 45 652 56 000 45 652
A74958 EAKR Tyllis moduloitu tuoteperhe (MTP) 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 24.1.2019 31.12.2021 TYLLIS OY AB  136 250 0 136 250 0
A74959 EAKR ZealBots Automated Literature Search with AI 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.2.2019 30.4.2020 ZEALBOTS OY  44 950 26 684 44 950 26 684
A74960 EAKR Finncont-konsernin kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.3.2019 31.12.2019 FINNCONT OY  49 370 45 549 49 370 45 549
A74961 EAKR Kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.4.2019 31.3.2022 KOKKOLAN LASER STEEL OY  37 500 8 733 37 500 8 733
A74962 EAKR yritystoiminnan edistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.3.2019 30.9.2019 POLAR GRANIT OY  14 670 14 670 14 670 14 670
A74963 EAKR TUOTANTOTEHOKKUUDEN KEHITTÄMINEN 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.5.2019 31.8.2023 SATATUOTE OY  239 750 189 857 239 750 189 857
A74964 EAKR GoSolin markkina- ja pilottiprojekti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.4.2019 30.6.2019 SOLAR FIRE CONCENTRATION OY  12 568 12 568 12 568 12 568
A74965 EAKR Wearable ja pilviohjelmiston kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.4.2019 31.10.2021 IOTAS OY  47 900 40 632 47 900 40 632
A74966 EAKR Jäteveden puhdistusmenetelmä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.4.2019 30.6.2020 AGRI-BIOTECH OY  11 500 4 665 11 500 4 665
A74967 EAKR Linqit - Connecting resources 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.4.2019 30.4.2020 ALCEA AB  28 180 27 328 28 180 27 328
A74968 EAKR Akkudiagnostiikan kansainväliset markkinat 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.4.2019 30.6.2020 AKKURATE OY  49 756 46 147 49 756 46 147
A74969 EAKR FM Timberin kehittämisen esiselvityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.5.2019 30.10.2019 FM TIMBER OY  30 000 22 206 30 000 22 206
A74970 EAKR Asenna aito vire! 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.5.2019 29.2.2020 AITOVIRE OY  17 500 14 261 17 500 14 261
A74971 EAKR Adaptos-luunkorvikkeen kansainvälistäminen. Ensimmäisten ulkomaisten kliinisten kokeiden valmistelu. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2019 31.10.2019 BIOMENDEX OY  15 220 7 950 15 220 7 950
A74972 EAKR Widen Your Market-Invest in Export 1 Keski-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.5.2019 31.12.2020 Osuuskunta Viexpo  134 376 134 376 170 210 150 381
A74973 EAKR E2 -sähkömoottoripyörä - vientivalmiuksien kehittäminen ja kansainvälisten kuluttajamarkkinoiden tutkiminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.5.2019 31.3.2020 RMK VEHICLE CORPORATION OY  100 000 78 821 100 000 78 821
A74974 EAKR Teollisuushallin laajennus ja koneinvestointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.5.2019 31.10.2020 LEO LAINE OY  353 460 353 460 353 460 353 460
A74975 EAKR Lietsu Palvelut Oy - Elämyksellinen huoneistohotelli- ja matkailupalvelukonsepti Pohjois-Karjalassa 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.2.2019 31.8.2023 LIETSU PALVELUT OY  97 890 80 688 97 890 80 688
A74977 EAKR Kasvua viennistä Pohjois-Pirkanmaan teollisuusyrityksille 1 Pirkanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.8.2019 31.12.2021 Virtain kaupunki  124 215 115 944 207 025 197 625
A74979 EAKR Innovatiivinen laserleikkausratkaisuinvestointi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.5.2019 28.2.2021 ETELÄ-HÄMEEN METALLI OY  225 316 168 246 225 316 168 246
A74980 EAKR Pulverimaalaamo 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.5.2019 31.1.2020 RIIHIMÄEN RITEMA OY  98 000 95 435 98 000 95 435
A74984 EAKR LAURIJARVINENSTUDIO Pariisin muotiviikoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2019 30.11.2019 TMI LAURI JARVINEN  7 770 3 170 7 770 3 170
A74985 EAKR Achuk - ekologinen palonsammutusaine 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.5.2019 28.2.2020 ACHUK ENVIRONMENTAL SOLUTIONS OY  50 000 49 447 50 000 49 447
A74987 EAKR Muonion Master Plan -hanke 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.3.2019 31.8.2020 Muonion kunta  62 744 40 486 78 430 50 607
A74990 EAKR Tehokkuutta tuotantoon 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.1.2019 30.6.2022 KLEMOLAN BETONI OY  140 000 117 655 140 000 117 655
A74991 EAKR ES22 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 29.4.2019 30.9.2019 RAIKKA OY  12 250 0 12 250 0
A74992 EAKR BESS kehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.5.2019 31.5.2020 ENICO OY  89 990 89 990 89 990 89 990
A74994 EAKR BKWeld Oy:n tuotantotilojen investointihanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.5.2019 31.8.2023 BKWELD OY  347 230 341 649 347 230 341 649
A74995 EAKR Laiteinvestoinnit tuotantoteknologisen tason nostamiseksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.3.2019 31.8.2022 NURMEKSEN TYÖSTÖ JA TARVIKE OY  272 780 240 052 272 780 240 052
A74996 EAKR Tuotantokoneiden investointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.5.2019 31.10.2023 JOENSUUN CNC-MACHINING OY  997 250 997 250 997 250 997 250
A74998 EAKR Puistoniemen luontohotelli -investoinnin valmisteluhanke. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.5.2019 31.12.2020 LAAKKONEN YACHTING OY  34 600 33 550 34 600 33 550
A75001 EAKR Tillväxt 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.4.2019 31.12.2021 AB TRIKATEX OY  64 870 50 899 64 870 50 899
A75002 EAKR Morton matkailukonseptin kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.2.2019 30.6.2020 EMÄPITÄJÄN ANNISKELURAVINTOLAT OY  35 780 34 671 35 780 34 671
A75004 EAKR Investointihanke 2019-2024 Osa 1 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.1.2019 31.12.2021 KARELIA-IKKUNA OY  901 600 73 336 901 600 73 336
A75005 EAKR Teollisuusalueen liikenneyhteyksien parantaminen 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.7.2019 31.12.2019 Keiteleen kunta  70 000 63 633 100 000 90 905
A75008 EAKR Design Venture Ohjelma 2 - Pilotista pysyvyyteen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2019 31.12.2020 LAB-AMMATTIKORKEAKOULU OY  149 400 148 668 213 438 212 384
A75009 EAKR UK markkinan kehitys 2019 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.4.2019 31.8.2020 GREEN ATTACHMENTS OY  22 000 6 285 22 000 6 285
A75010 EAKR Unes-Applikaatio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.5.2019 30.4.2020 UNES OY  48 820 47 080 48 820 47 080
A75011 EAKR Tuotantoprosessien kehittämishanke. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.5.2019 30.6.2020 EUROPELTI OY  43 920 43 920 43 920 43 920
A75012 EAKR Fingroup Oy:n investointi- ja kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.5.2019 31.12.2021 FINGROUP OY  48 190 42 357 48 190 42 357
A75015 EAKR Ylläs ympärivuotiseksi 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.5.2019 31.12.2022 Ylläksen Matkailuyhdistys ry  540 368 533 262 540 368 533 262
A75016 EAKR Arvonlisää muotoilusta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.2.2019 31.12.2021 KUOPION ROUVASVÄENYHDISTYS RY, FRUNTIMMERSFÖRENINGEN I KUOPIO RF  195 210 186 378 237 210 186 378
A75017 EAKR Ympäristöystävällinen tasotulostaminen ja tasoleikkaus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.3.2019 31.3.2020 RAIKUA OY  39 070 37 927 39 070 37 927
A75018 EAKR Helppo moduuli ratkaisu, modulon 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.3.2019 31.12.2021 INTLOG OY  92 470 72 260 92 470 72 260
A75019 EAKR Liiketoiminnan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.5.2019 31.12.2021 OY GS-SYSTEM AB  25 960 13 424 25 960 13 424
A75020 EAKR Piensarjatuotannon kehitys ja tuoteperheen kehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.5.2019 31.12.2020 PREMEKA OY  101 050 101 050 101 050 101 050
A75021 EAKR LP-Laiturituotteiden Kehitysprojekti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.5.2019 31.5.2020 LP-INVEST OY  17 100 6 660 17 100 6 660
A75022 EAKR Happy Bob Lasten Diabetessovelluksen Kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.6.2019 31.10.2019 HARALD AI OY  15 850 15 758 15 850 15 758
A75023 EAKR Disturbin vienti-ja kansainvälistymismahdollisuuksien parantaminen ja tuotantomenetelmien kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.4.2019 31.12.2020 DISTURB SCANDINAVIA OY  65 950 62 377 65 950 62 377
A75025 EAKR Palveluasuntoyhtiön kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 26.2.2019 31.12.2020 SIEVI ASUNNOT OY  81 270 0 81 270 0
A75027 EAKR Reptail höylälaitteen tuotteistaminen, Reptail MM: n tuotekehitystyöt ja molempien tuotteiden markkinatutkimukset. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.5.2019 31.12.2021 REPTAIL OY  50 200 50 200 50 200 50 200
A75028 EAKR Sepon Kaluste Oy:n tuotannon ja liiketoimintamallien kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2018 31.8.2023 SEPON KALUSTE OY  106 980 100 603 106 980 100 603
A75029 EAKR Juvan Vehmaan alueen toimintaympäristön kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2019 31.12.2021 JUVAN KUNTA  123 210 123 210 176 022 176 022
A75030 EAKR Suomen Biathlon Oy ampumahiihtotuotteiden tuotantotilat ja menetelmät 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.3.2019 31.12.2021 SUOMEN BIATHLON OY  552 650 552 650 552 650 552 650
A75031 EAKR Tr-Meka Oy:n kehittämis-ja investointiohjelma 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.11.2018 31.8.2023 TR-MEKA OY  495 700 483 720 495 700 483 720
A75032 EAKR Myytävän tuotteen tuotteistaminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.5.2019 31.12.2022 ASKELLUSKLINIKKA OY  35 940 29 601 35 940 29 601
A75033 EAKR Sound of Lapland 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.3.2019 31.5.2021 House of Lapland Oy  500 416 483 041 625 520 603 802
A75035 EAKR Tuotantomenetelmien kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.1.2019 31.12.2020 RAUTARAKENNE LEIVO KY  25 160 24 033 25 160 24 033
A75036 EAKR Herman IT - Kansainvälinen kasvu ja palvelukehitys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.2.2019 31.12.2020 HERMAN IT OY  57 860 17 637 57 860 17 637
A75042 EAKR Matkailuyrityksen kv-kasvusuunnitelma 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.11.2018 31.12.2021 JALGADAS OY  49 990 18 752 49 990 18 752
A75043 EAKR Santa's Hotels, Santa's Hotels Elämyshanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.3.2019 31.8.2023 HOTEL SANTA CLAUS OY  487 800 57 663 487 800 57 663
A75044 EAKR Jukupark Kalajoki kehityshanke 2019-2020 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.11.2018 31.12.2021 JUKUPARK OY  185 500 185 500 185 500 185 500
A75045 EAKR Vuokila Wood Oy:n pintamaalausosasto 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.4.2019 31.12.2020 VUOKILA WOOD OY  162 500 151 416 162 500 151 416
A75048 EAKR Tuote- ja toimintaprosessien kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.7.2018 30.6.2020 CHAMPION DOOR OY  128 062 86 925 128 062 86 925
A75050 EAKR Investointi- ja kehityshanke 2020 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.10.2018 30.6.2022 PREMETEC PRODUCTION OY  507 260 504 829 507 260 504 829
A75054 EAKR Fabrik Oy:n palvelutuotteiden kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2019 30.9.2021 MAINOSTOIMISTO FABRIK OY  166 840 158 993 166 840 158 993
A75055 EAKR Osuuskunta Sulatto Joensuu, FutureLab -kehitysympäristö 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.4.2019 30.4.2021 OSUUSKUNTA SULATTO JOENSUU  82 830 82 549 82 830 82 549
A75057 EAKR Savilahden alueen logististen yhteyksien parantaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2020 31.12.2022 Kuopion kaupunki  909 500 765 109 2 290 000 1 926 442
A75060 EAKR MK Fluidics Oy laiteinvestointi korkean tarkkuuden lasertyöstöön 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.6.2019 31.8.2021 MK FLUIDICS OY  49 525 22 800 49 525 22 800
A75061 EAKR Saimaan vesielämysten kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.4.2019 31.12.2021 LP MANAGEMENT OY  38 350 16 392 38 350 16 392
A75063 EAKR Tuotantokapasiteetin, automaation sekä osaamisen kehittäminen ja kasvu. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.6.2019 31.12.2019 JARMATIC OY  41 300 39 010 41 300 39 010
A75064 EAKR Matkailijat maailmalta - Nurmeksen matkailualueen toimintaympäristön kehittäminen 2019-2021 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.5.2019 31.12.2021 PIELISEN KARJALAN KEHITTÄMISKESKUS OY  120 560 117 878 155 013 145 264
A75065 EAKR Kohti uusia avauksia 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.5.2019 31.5.2020 ORKESTR.IO OY  15 280 10 007 15 280 10 007
A75071 EAKR Osaajia kasvuun ja kansainvälistymiseen 1 Pirkanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.8.2019 31.12.2021 Kehittämisyhtiö Witas Oy  198 203 189 862 283 147 271 232
A75073 EAKR Muutetaan velat saataviksi 2 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.9.2018 31.12.2019 BERG & SAUSO OY  32 320 31 023 32 320 31 023
A75074 EAKR Motosealin LEAN lämpömuovaustoiminnan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.1.2019 30.6.2020 MOTOSEAL COMPONENTS OY  360 000 350 000 360 000 350 000
A75075 EAKR KAUKO TM tuotekehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.3.2019 30.9.2021 ALTACAM OY  71 430 71 430 71 430 71 430
A75076 EAKR Techila Technologies Oy:n viennin kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.5.2019 31.12.2022 TECHILA TECHNOLOGIES OY  96 400 96 400 96 400 96 400
A75077 EAKR Lumimaailma 2. vaihe 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.7.2018 31.8.2022 SAARISELKÄ SKI & SPORT RESORT OY  160 310 160 310 160 310 160 310
A75079 EAKR Kerroslevyjen jatkojalostuksen investoinnit 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.5.2019 31.12.2020 POTMA OY  68 770 68 770 68 770 68 770
A75080 EAKR Anodisointilinjasto 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.5.2019 30.6.2020 MECAPINTA OY  216 000 192 025 216 000 192 025
A75081 EAKR SallatunturinTupien laajennusinvestointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.6.2019 31.12.2023 VIRKKULAN AUTOPALVELU OY  314 590 314 590 314 590 314 590
A75082 EAKR Suomussalmen tehtaan tuotteiden kehittäminen, laadun parantaminen ja työvaiheiden kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2019 31.12.2021 FINLANDIA CANDY OY  43 370 39 773 43 370 39 773
A75083 EAKR Tekniikan investointi ja prosessien kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.2.2019 29.2.2020 GURU ENTERTAINMENT & SECURITY OY  96 200 93 727 96 200 93 727
A75084 EAKR Maalaamo 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.4.2019 31.3.2021 MALER OY  875 000 875 000 875 000 875 000
A75085 EAKR Uuden liiketoimintakonseptin kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.5.2019 31.7.2020 PEACEFUL OY  53 860 38 604 53 860 38 604
A75087 EAKR Liiketoiminnan aloittaminen USA:n klinikkasegmenttiin 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.4.2019 31.8.2023 BONE INDEX FINLAND OY  250 050 250 050 250 050 250 050
A75088 EAKR Pinnoitettujen kalusteovien valmistus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.5.2019 31.12.2019 KALUSTE PÄIVÄRINTA OY  73 500 70 000 73 500 70 000
A75089 EAKR Pystykaraisen CNC-työstökeskuksen hankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.5.2019 31.5.2020 SIIPOTEC OY  98 000 98 000 98 000 98 000
A75091 EAKR Älykäs ja vähähiilinen biokortteli 1 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.6.2019 31.12.2021 Nurmeksen kaupunki  615 000 478 498 1 230 000 956 997
A75092 EAKR Yhteisöllinen ongelmanratkaisu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.1.2019 15.5.2021 NOPIA OY  35 200 21 146 35 200 21 146
A75093 EAKR Energiahallinnan palvelukehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.3.2019 31.5.2021 K2 TURVAPALVELUT OY  49 500 45 661 49 500 45 661
A75094 EAKR Tuotekehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.5.2019 31.12.2019 ZÄPP OY  8 967 7 932 8 967 7 932
A75095 EAKR stärka brandet för M HandMade samt även för internationella marknader 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.6.2019 31.10.2020 M HANDMADE  7 450 3 803 7 450 3 803
A75096 EAKR Henua kansainvälistyy 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.6.2019 31.3.2020 HENUA ORGANICS OY  14 630 14 399 14 630 14 399
A75097 EAKR Yrityksen kansainvälistymisen edellytysten selvitys kohdemarkkinoilla 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.6.2019 31.12.2020 HAPPY PRINT OY  37 500 37 500 37 500 37 500
A75098 EAKR Uuden SaaS-pohjaisen ratkaisun kehittäminen älykkäiden koneiden valmistajien asiakaskokemuksen arvioimiseksi käyttäen keinoälyä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.5.2019 30.9.2020 FINNOPT OY  51 410 50 204 51 410 50 204
A75101 EAKR KV-toiminnan kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.6.2019 31.12.2020 PALSATECH OY  116 950 79 631 116 950 79 631
A75102 EAKR Lietteiden käsittelyn kansansainvälistymishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 13.6.2019 31.8.2022 SAVATERRA OY  62 500 0 62 500 0
A75103 EAKR Markkinapotentiaalin selvittäminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 11.3.2019 31.10.2021 TERVOLAN KONEPAJA OY  14 400 0 14 400 0
A75105 EAKR Hotelli Iso-Syötteen laajennus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.4.2019 31.12.2020 KIINTEISTÖ OY ISO-SYÖTTEEN TUNTURIHOTELLI  450 000 450 000 450 000 450 000
A75107 EAKR Green Park yrityspuiston liikenneverkon rakentaminen 1 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.8.2019 31.7.2022 Joensuun kaupunki  957 000 957 000 1 914 000 1 914 000
A75114 EAKR CNC- työstösolu 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.6.2019 31.12.2020 KORVENRANTA OY  60 000 60 000 60 000 60 000
A75115 EAKR Ennakoiva tuotekehitys ketteryyden tae – kasvata vientiä, vahvista kotimaata 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.6.2019 31.5.2020 PEKAN LEIPÄ OY  108 000 64 267 108 000 64 267
A75116 EAKR DoX CMS järjestelmän kehittäminen vientimarkkinoille 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.5.2019 30.4.2020 FENTEN OY  41 760 35 921 41 760 35 921
A75117 EAKR Inkit suojakuoribrändin kansainvälistymishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.4.2019 31.10.2021 THREE EMPTY CASES OY  108 510 69 074 108 510 69 074
A75119 EAKR Paineen hallinta eristyslasissa 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2019 31.5.2020 LAMMIN IKKUNA OY  24 170 17 029 24 170 17 029
A75120 EAKR Clewat kehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.10.2018 30.9.2020 CLEWAT OY  188 900 182 381 188 900 182 381
A75121 EAKR Kehittämistoimet luonnonmateriaaleista valmistettujen kuluttajatuotteiden ja niiden tuotantoteknologian kehittämiseksi. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.4.2019 30.4.2021 FIBERDOM OY  100 900 100 900 100 900 100 900
A75122 EAKR PR Pulping Oy:n kansainvälisen liiketoiminnan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.5.2019 31.12.2021 PR PULPING OY  72 400 50 627 72 400 50 627
A75123 EAKR Suomen Levy Oy:n liiketoiminnan aloittaminen ja kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.6.2019 4.6.2020 SUOMEN LEVY OY  62 100 42 888 62 100 42 888
A75124 EAKR Kosmeettisten aerosolituotteiden tuotekehitys, valmistus ja myyynti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.6.2019 30.6.2023 TAEROSOL OY  70 700 70 700 70 700 70 700
A75125 EAKR Tuotantomenetelmien kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.6.2019 31.12.2020 RAUMAN KONEPAJA OY  71 680 55 566 71 680 55 566
A75126 EAKR Viennin kehittämishanke Ruotsin markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.6.2019 31.12.2019 UNICO FINLAND OY  13 450 7 024 13 450 7 024
A75127 EAKR Jäteveden linjapumppaamojen hajujenhallintalaite 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.6.2019 31.12.2020 BAUMEDI OY  10 810 10 810 10 810 10 810
A75128 EAKR GM 85 GT keskiraskas monitoimivaunu 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.5.2019 1.8.2022 INSINÖÖRITOIMISTO GEOCOM OY  50 500 50 500 50 500 50 500
A75129 EAKR RE-Max 500 CNC 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.6.2019 31.12.2019 PUUSEPÄNLIIKE M. RUHBERG OY  17 800 13 926 17 800 13 926
A75132 EAKR Analytiikka-tuoteoption kehityshanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.5.2019 30.11.2020 WORKSEED OY  74 800 74 176 74 800 74 176
A75133 EAKR Rally Pitchin -konseptin tekninen suunnittelu ja kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.3.2019 30.9.2019 RALLY PITCH OY  23 700 22 145 26 700 25 145
A75134 EAKR Pisla 2020+ 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.4.2019 31.12.2021 PISLA OY  172 600 160 655 172 600 160 655
A75135 EAKR Kansainvälistymisprosessi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.6.2019 30.6.2021 KUMMATEK OY  50 000 0 50 000 0
A75136 EAKR FIBRobotics FIBRobond 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.7.2019 30.6.2020 FIBROBOTICS OY  45 070 40 479 45 070 40 479
A75141 EAKR Gronlund Platform - kehitettävällä alustaratkaisulla ketterää kasvua siivousalalle 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.6.2019 31.3.2020 GRONLUND PALVELUT OY  46 260 41 810 46 260 41 810
A75142 EAKR U2 Online markkinaselvitys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.6.2019 30.11.2019 U2 ONLINE OY  14 200 14 200 14 200 14 200
A75143 EAKR Maanrakennustoimilaitteen tuotekehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.10.2018 31.3.2023 ROTYX OY  308 530 77 563 308 530 77 563
A75144 EAKR Robottipesula 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.4.2018 31.3.2022 LRA-RASKASHUOLTO OY  142 250 142 250 142 250 142 250
A75145 EAKR Ice Giant Ice-cream kansainvälisen kasvun valmistelu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 31.5.2019 30.6.2022 ICE GIANT ICE-CREAM OY  50 000 8 985 50 000 8 985
A75146 EAKR Aivan.ai tekoälykkään sopimushallinnan kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.6.2019 31.8.2020 AIVAN INNOVATIONS OY  48 100 48 100 48 100 48 100
A75149 EAKR koneinvestointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.7.2019 31.7.2021 KAJAANIN RAUTAMIEHET OY  28 140 28 140 28 140 28 140
A75150 EAKR Hiilineutraali pesula 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.6.2019 30.12.2020 CALEFA OY  141 250 74 702 141 250 74 702
A75155 EAKR Tuotteistuksesta tuloksiin 2.0 - Päijät-Hämeen matkailu- ja tapahtumasidonnaisten yritysten kansainvälistymisohjelma 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2019 31.8.2021 LAHDEN SEUTU - LAHTI REGION OY  280 000 279 997 400 000 399 998
A75156 EAKR Print Team vol 2 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.6.2019 31.12.2020 PRINT TEAM FINLAND OY  13 080 13 079 13 080 13 079
A75157 EAKR Levyleikkurin hankinta. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.6.2019 31.12.2019 VALKOSEN PELTISEPÄNLIIKE  10 020 10 020 10 020 10 020
A75158 EAKR Mission Zero Foodprint 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.10.2019 31.12.2021 Forum Virium Helsinki Oy  370 267 370 267 528 955 528 955
A75167 EAKR Level up, Ruotsinsalmi 2020! 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2019 31.7.2021 Cursor Oy  106 568 90 106 152 240 129 133
A75169 EAKR Yhessä kestävämmät! - Kasvua kestävästä matkailusta 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.6.2019 31.3.2023 Kittilän kunta  208 365 208 365 277 820 277 820
A75171 EAKR Kymppi+ 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.5.2019 30.4.2022 KYMPPIREMONTIT OY  148 860 134 623 148 860 134 623
A75172 EAKR Vientikartoitushanke uusille markkina-alueille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.6.2019 31.12.2020 MEPU OY  15 000 15 000 15 000 15 000
A75173 EAKR Elektroninen lemmikkieläin koulutus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.7.2019 30.11.2021 PET CONTROL OY  43 590 43 590 43 590 43 590
A75175 EAKR Tavata - innovatiivinen kohtauttamispalvelu 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.6.2019 30.6.2022 TAVATA GLOBAL OY  58 070 43 061 58 070 43 061
A75176 EAKR Kymenlaakson matkailun digiloikka 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.6.2019 30.4.2021 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  442 905 421 227 632 721 601 753
A75178 EAKR Yrityksen kasvuhanke 2019-2021 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2019 30.4.2022 MOISIO FOREST OY  165 620 135 491 165 620 135 491
A75179 EAKR Automaattisen palkkisahan hankinta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.6.2019 31.12.2019 HH-ERIKOISKALUSTE OY  17 800 17 721 17 800 17 721
A75180 EAKR Seuraavan sukupolven älytalo 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.4.2019 31.12.2020 AH ELENS OY  59 780 49 077 59 780 49 077
A75181 EAKR WIMMA - We Master the IoT 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2019 30.9.2022 Teknologiakeskus TechVilla Oy  330 000 322 719 476 136 468 953
A75182 EAKR Tuotannollisten valmiuksien ja liiketoiminnan kehittäminen kansainvälistymisen mahdollistajana 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.6.2019 31.3.2020 ORIMA-TUOTE OY  113 000 107 533 113 000 107 533
A75183 EAKR Investointihanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.8.2019 31.12.2020 HILL PAINT OY  24 130 20 622 24 130 20 622
A75184 EAKR Sensinite seuraavaan ruutuun 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.2.2019 31.12.2019 SENSINITE OY  52 194 51 546 52 194 51 546
A75185 EAKR Svetsrobot 2020 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.6.2019 30.6.2021 OY NÄRKO AB  51 875 30 696 51 875 30 696
A75186 EAKR NRD 0127 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.6.2019 30.4.2020 OY NORCAR AB  25 000 25 000 25 000 25 000
A75187 EAKR Biotalouden innovaatioilla kansainväliseen kasvuun 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.6.2019 31.12.2020 SUOMEN BIOVOIMA OY  69 350 69 012 69 350 69 012
A75188 EAKR Metallinkierrätyksen modernisointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.6.2019 28.2.2021 NORDIC RECYCLING OY  33 110 21 790 33 110 21 790
A75189 EAKR Kuopio Health innovaatioekosysteemin ympäristön kehittämisen tuki 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.6.2019 31.12.2021 KUOPIO HEALTH OSK  462 310 462 310 462 310 462 310
A75190 EAKR Yrityksen viennin edistäminen ja tuotekehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.3.2019 30.9.2022 HELI MÄKIRANTA DESIGN OY  18 060 16 429 18 060 16 429
A75191 EAKR Viillolta suojaavan materiaalin kehittäminen , patentoiminen ja saattaminen kansainvälisille markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.5.2019 30.6.2022 ORNEULE OY  47 250 44 601 47 250 44 601
A75192 EAKR MX kretskort 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.8.2019 28.6.2020 EMEX LIGHT OY  15 000 14 597 15 000 14 597
A75193 EAKR Uuskoti.fi – aika uusille asunto unelmille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.7.2019 1.3.2020 DOMELIUS OY  15 000 14 539 15 000 14 539
A75194 EAKR Centero Software Manager - Kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.5.2019 30.6.2020 CENTERO OY  52 600 43 256 52 600 43 256
A75195 EAKR Servitium tiedolla johtamisen kehityshanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.1.2019 31.12.2021 SERVITIUM OY  45 050 36 987 45 050 36 987
A75197 EAKR Flatlight 3.0 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.7.2019 31.8.2023 FLATLIGHT CREATIVE OY  70 810 66 241 70 810 66 241
A75200 EAKR Innovatiivisen rekrytointialustan prototyyppi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2019 29.2.2020 AMMATTILAISTEN TALO OY  16 450 16 450 16 450 16 450
A75201 EAKR Punkaharju Resort Oy:n toiminnan kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.11.2018 31.10.2019 PUNKAHARJU RESORT OY  153 070 112 136 153 070 112 136
A75202 EAKR Harri Haavikko Oy:n viennin kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.3.2019 28.2.2022 HARRI HAAVIKKO OY  123 500 86 447 123 500 86 447
A75203 EAKR Työsuhde ja palkkahallinnon automaatio-ohjelmisto 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.4.2019 31.8.2023 DAYRADAR OY  379 380 379 380 379 380 379 380
A75204 EAKR Beodos Oy - kestävää liiketoimintaa, valmisteluhanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 14.6.2019 31.12.2022 BEODOS OY  65 300 0 65 300 0
A75205 EAKR Opastuksen ja infon uudenlainen menetelmä ja esittäminen asiakkaille 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.5.2019 29.5.2022 VARASJOKI GROUP OY  94 340 68 288 94 340 68 288
A75209 EAKR Business Culture Agents 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2019 28.2.2021 Lab-ammattikorkeakoulu Oy  47 954 47 919 68 506 68 456
A75212 EAKR Uusi hybridi-WAAM (hybridi-wire arc additive manufacturing) menetelmä – uudet innovaatiot ja ympäristöystävälliset tuotteet 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.7.2019 30.6.2021 METALLITYÖ UUSITALO OY  120 750 92 604 120 750 92 604
A75213 EAKR Tuotannon tehostaminen digitalisoinnin avulla 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.4.2019 31.3.2020 STRYNI OY  8 400 5 732 8 400 5 732
A75214 EAKR Legal Corporate Governance (LCG) 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.6.2019 31.10.2021 WINLAW GROUP OY  84 500 84 500 84 500 84 500
A75221 EAKR Ympärivuotisten palvelujen ja kansainvälistymisen kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.6.2019 1.2.2021 AURORA VILLAGE OY  106 850 106 850 106 850 106 850
A75222 EAKR Pelinjohtaja-pelialustan testaus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.7.2019 30.6.2020 PLATONIC PARTNERSHIP OY  28 329 28 329 28 329 28 329
A75223 EAKR Pro3 Mobiilisovellusten ja palvelumuotoilun kehitys globaalin kasvun varmistamiseksi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.8.2019 31.12.2020 DERIGO GLOBAL OY LTD  50 000 41 149 50 000 41 149
A75224 EAKR Gekko Compass 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.8.2019 30.6.2020 GEKKOVET OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A75225 EAKR PaaS - Project as a Service 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.8.2019 28.2.2021 PASAATI OY  32 450 25 618 32 450 25 618
A75228 EAKR Suomen ja Kiinan talviurheilun teemavuoden hyödyntäminen 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.4.2019 30.6.2020 Lahden seutu - Lahti Region Oy  70 000 67 737 100 000 96 767
A75232 EAKR Tehodynamometrin ohjausohjelmiston ja elektroniikan kehittäminen. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.7.2019 29.2.2020 POWERBYTE OY  14 730 12 622 14 730 12 622
A75233 EAKR KT Shoe - logistiikan ja kasvustrategian kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.7.2019 30.6.2021 KT SHOE OY  14 100 7 073 14 100 7 073
A75238 EAKR YouWipe tiedonhävitys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.5.2019 31.12.2020 ALLWIPE OY  141 190 141 190 141 190 141 190
A75240 EAKR Kansainvälinen kasvu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.2.2019 31.12.2020 OY ESARI AB  90 250 72 147 90 250 72 147
A75241 EAKR Smart Touch - hotellilukitus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.6.2019 31.12.2020 OY LUKKO VAASA - LÅS VASA AB  51 710 46 986 51 710 46 986
A75246 EAKR Särmäyspuristimen hankkiminen ja layout-muutos 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.9.2019 31.3.2020 FORSSAN LVI-VALMISTE OY  78 648 78 047 78 648 78 047
A75248 EAKR Kasvu ja kansainvälistyminen uusilla liiketoiminta-alueilla 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.11.2018 31.5.2022 POK GROUP OY  931 470 490 012 931 470 490 012
A75249 EAKR Mercatus 2021 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.6.2019 31.12.2021 MERCATUS OY  58 820 44 886 58 820 44 886
A75250 EAKR Reittien ja matkailupalvelujen Keski-Pohjanmaa vaihe II 1 Keski-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.10.2019 30.9.2022 Kokkolanseudun Kehitys Oy  276 800 250 451 346 000 313 064
A75253 EAKR Kasvu 2019 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.5.2019 15.8.2020 NORDIC TANK OY  67 730 57 627 67 730 57 627
A75254 EAKR Hero Mechanics Oy uutta tuotantoteknologiaa 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.6.2019 31.8.2023 HERO MECHANICS OY  52 500 42 768 52 500 42 768
A75255 EAKR Pyhä Northern Express 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.7.2019 1.7.2022 PYHÄTUNTURI OY  902 900 902 900 902 900 902 900
A75257 EAKR COBRE-HANKE 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.6.2019 31.12.2020 YKKÖSMETALLI OY  225 430 99 328 225 430 99 328
A75258 EAKR Projekti 5-akselisen pystykaraisen monitoimikoneen investoinnista. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.2.2019 31.8.2023 FERRAL COMPONENTS OY  266 250 0 266 250 0
A75260 EAKR Yrityksen kasvun mahdollistaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.5.2019 31.8.2021 OLIKOS NAULAKOT OY  23 450 23 450 23 450 23 450
A75261 EAKR Open Event ohjelmistokehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.6.2019 31.12.2021 FEELBEAT OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A75262 EAKR Sähkökäyttöisten työ- ja huviveneet 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 12.7.2019 30.6.2023 E-BOAT OY  32 660 15 893 32 660 15 893
A75263 EAKR Tuotannon kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.7.2019 31.12.2020 PEDRO OY  70 310 57 543 70 310 57 543
A75267 EAKR Nykyaikaisilla valaisininnovaatioilla kansainväliseen kasvuun 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.6.2019 31.12.2020 SÄHKÖ-LAHTI OY  34 650 0 34 650 0
A75268 EAKR Kansainvälinen kilpailukyky- hanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.6.2019 31.7.2021 TARRASERIF OY  106 750 22 487 106 750 22 487
A75269 EAKR Kehittämis- ja kansainvälistymishanke 2020 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.12.2018 31.8.2023 NY-TEK OY  96 500 79 842 96 500 79 842
A75271 EAKR Tekoälypaja 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.2.2019 30.4.2022 LAB-AMMATTIKORKEAKOULU OY  252 040 237 213 367 210 338 878
A75272 EAKR "TaukoMielessä" 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.6.2019 1.2.2020 VALMENNUS MIELESSÄ OY  20 100 20 100 20 100 20 100
A75273 EAKR Tuotannon kehittäminen 2019-2021 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.4.2019 31.12.2022 SISUWOOD OY  164 700 123 063 164 700 123 063
A75275 EAKR Jaloterästen ja alumiinien leikkaukseen ja särmäykseen erikoistunut palvelukeskus. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.5.2019 31.12.2021 SUOMEN VESILEIKKAUS OY  354 500 354 500 354 500 354 500
A75276 EAKR Införskaffning av CNC svarv 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.7.2019 31.12.2020 PIETARSAAREN MEKANO OY - JAKOBSTADS MEKANO AB  27 840 22 976 27 840 22 976
A75277 EAKR Digitaalinen Avustaja -App 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.6.2019 31.3.2021 TIP SOLUTIONS OY  48 100 46 653 48 100 46 653
A75278 EAKR LaKo20 - uusi sukupolvi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.5.2019 31.12.2022 LAPINLAHDEN KONEISTUS OY  354 350 354 350 354 350 354 350
A75280 EAKR HyviöPRO - hyvinvointipalveluiden vaikuttavuusalusta hyvinvointipalveluiden liiketoiminnan kehittämiseen 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.6.2019 31.5.2021 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  433 969 433 969 615 583 616 983
A75284 EAKR ERG (European Region of Gastronomy) Juhlavuosi 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.8.2019 31.12.2022 ProAgria Itä-Suomi ry  400 000 383 767 447 000 427 825
A75286 EAKR Wilderness Center investointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.7.2019 31.8.2022 STAR ARCTIC OY  138 400 137 855 138 400 137 855
A75287 EAKR Jauhemaalaamo 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2019 31.12.2020 SEWESTEK OY  84 800 84 800 84 800 84 800
A75288 EAKR 360Education 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.6.2019 31.8.2020 360MEDIATALO OY  50 000 46 471 50 000 46 471
A75289 EAKR CupOfTherapy Travels 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.7.2019 31.5.2021 CUPOFTHERAPY OY  45 586 30 235 45 586 30 235
A75290 EAKR Toiminnan kansainvälistymisen tutkiminen, digitalisaatioasteen nostaminen sekä johtamisjärjestelmien kehittäminen edesauttamaan yrityksen kansainvälistyminen ja liiketoiminnan kannattava kasvu. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 9.7.2019 31.12.2021 SUOMEN KANTTAUSPALVELU OY  76 750 33 500 76 750 33 500
A75291 EAKR Tuotannon koneinvestointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.6.2019 15.8.2020 ÄNÄKKÄLÄN TERÄS OY  157 500 153 582 157 500 153 582
A75292 EAKR Meconet Oy:n syvävetotoiminnan teknologia- ja osaamiskeskuksen perustaminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.5.2019 31.10.2022 MECONET OY  1 475 850 1 458 921 1 475 850 1 458 921
A75293 EAKR Innovatiivisen mobiilisovellusalustan prototyyppi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.7.2019 30.4.2020 AVOIN YHTIÖ RENKOMÄEN AUTOEXPERT  21 000 19 800 21 000 19 800
A75294 EAKR JL Metals – Kannattavaa kasvua vientimarkkinoilta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2018 30.6.2021 JL METALS OY  226 120 188 031 226 120 188 031
A75295 EAKR Kansainvälistä vientiä vahvistava tuotekehityksen tukeminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.8.2019 30.12.2021 DIGISOME OY  50 000 47 873 50 000 47 873
A75296 EAKR Digikoulutuksen tuominen tekniseen suunnitteluun 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.8.2019 15.3.2020 SORVIMO OPTIMOINTIPALVELUT OY  14 850 11 970 14 850 11 970
A75297 EAKR Venäjän viennin kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.8.2019 1.9.2020 LEOMUOVI OY  15 000 4 649 15 000 4 649
A75298 EAKR Messupilotointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.8.2019 31.12.2019 SENSINITE OY  11 700 11 700 11 700 11 700
A75299 EAKR Venture Studio -liiketoimintamallin konseptointi, kehittäminen ja kasvattaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.6.2019 30.4.2021 MEOM OY  85 070 55 356 85 070 55 356
A75300 EAKR Qartio Oy - Kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.7.2019 31.12.2020 QARTIO OY  15 000 5 808 15 000 5 808
A75301 EAKR Kasvua viennistä ja uudesta teknologiasta. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.6.2019 30.9.2021 KA-MU OY  253 050 252 814 253 050 252 814
A75302 EAKR Tuotantokapasiteetin lisääminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.2.2019 30.6.2020 ATENO OY  548 600 543 512 548 600 543 512
A75304 EAKR Arktinen mehiläistalous 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.11.2019 30.9.2022 Lapin ammattikorkeakoulu Oy  153 606 121 368 192 007 151 709
A75307 EAKR Hukan tuotannon kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.8.2019 31.8.2022 HUKKA DESIGN OY  71 750 39 730 71 750 39 730
A75308 EAKR Tuotannon ja tuotteiden kehittäminen markkina-aseman kohentamiseksi kotimaassa ja Pohjoismaissa sekä Venäjällä. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.7.2019 31.12.2021 RATEMEX OY  103 730 20 919 103 730 20 919
A75309 EAKR Monitoimisorvien hankinta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.8.2019 31.12.2020 JARMETA OY  110 000 110 000 110 000 110 000
A75310 EAKR E-Fatbike investointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.9.2019 1.11.2021 VUOKATTI CROSS-COUNTRY SKI SERVICE OY  7 210 7 022 7 210 7 022
A75312 EAKR Resurssiviisas Ritema 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.8.2019 31.12.2021 RIIHIMÄEN RITEMA OY  62 300 33 438 62 300 33 438
A75313 EAKR ESGE - eSports Game Ecosystem 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2019 30.4.2022 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  206 836 203 034 295 480 290 049
A75316 EAKR Western Lakeland Kanta-Häme 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.6.2019 31.12.2021 Hämeen ammattikorkeakoulu Oy  269 276 266 327 384 680 381 529
A75319 EAKR Työstölinja- ja varastoinvestointi sekä painumattoman hirren testaus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.2.2019 30.6.2021 KUUSAMO HIRSITALOT OY  478 580 474 275 478 580 474 275
A75322 EAKR ML Sound Lab Plugin -ohjelmat 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.8.2019 28.2.2021 ML SOUND LAB OY  46 060 46 060 46 060 46 060
A75323 EAKR PIntakäsittelylaitteiston hankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.6.2019 31.12.2020 BOREAL PAINT OY  115 740 105 267 115 740 105 267
A75324 EAKR Fuko Pharma Oy:n liiketoiminnan kansainvälistyminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 23.8.2019 31.1.2023 FUKO PHARMA OY  73 120 0 73 120 0
A75325 EAKR Teollisuusmatkailun konseptointi 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.8.2019 31.7.2022 Lapin ammattikorkeakoulu Oy  276 853 274 105 344 872 340 863
A75328 EAKR Verkkokauppa-alustan kehitys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.6.2019 31.12.2019 LÄHI-SUOMI OY  13 320 5 400 13 320 5 400
A75330 EAKR Nuorgamin Lomakeskukseen kasvua uusilta markkinoilta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.7.2019 31.5.2023 NUORGAMIN LOMAKESKUS OY  23 900 17 571 23 900 17 571
A75333 EAKR Yrityksen liiketoimintamahdollisuuksien kartoittaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.9.2019 31.12.2019 FINCOAT OY  37 500 35 451 37 500 35 451
A75336 EAKR Yrityksen kansainvälisen liiketoiminnan kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.6.2019 30.9.2020 OBSERVIS OY  177 440 177 440 177 440 177 440
A75337 EAKR bestLab Lahti 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.9.2019 31.3.2020 BESTLAB OY  20 760 20 760 20 760 20 760
A75341 EAKR BioGenium Boost 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.9.2019 30.4.2021 BIOGENIUM MICROSYSTEMS OY  60 900 59 541 60 900 59 541
A75342 EAKR Aittaluodon lajittelulaitoksen tuotantoprosessin uudistaminen ja tehostaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.7.2019 31.8.2020 VEIKKO LEHTI OY  59 000 56 610 59 000 56 610
A75343 EAKR ES22 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.7.2019 31.12.2020 RAIKKA OY  100 000 77 870 100 000 77 870
A75345 EAKR COPLA scaffold -rustokorjausistutteen myynnin kasvu kansainvälisillä markkinoilla 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.5.2019 30.6.2021 ASKEL HEALTHCARE OY  80 370 80 370 80 370 80 370
A75346 EAKR Hitasaus robotti investointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.7.2019 31.12.2019 MIKKO TOOLS OY  9 800 9 600 9 800 9 600
A75347 EAKR Temal Oy:n tuotetietojärjestelmän digitalisointi ja järjestelmän integroiminen kansainvälisten partenereiden, verkkokauppjen ja asiakkaiden järjestelmiin kansainvälisen kasvun vauhdittamiseksi. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.6.2019 31.3.2020 TEMAL OY  46 100 46 100 46 100 46 100
A75348 EAKR Eurooppalaisen ruokahävikin pienentäminen ilmanpuhdistusteknologian avulla 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.6.2019 31.12.2020 MUNDUS AER OY  69 100 23 274 69 100 23 274
A75349 EAKR Lisäarvoa ja uusia markkinoita orgaanisilla lannoitevalmisteilla 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.5.2019 31.8.2020 BIOLAN OY  226 400 226 400 226 400 226 400
A75350 EAKR Arctic Fires Wild Food Kitchen and Lapland Summer Cycling Tours by Levi Foxfires 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.8.2019 31.8.2022 FOXFIRES OY  7 400 6 450 7 400 6 450
A75352 EAKR Jäkälän värjäysteknologian kehityshanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.7.2019 30.6.2021 POLARMOSS OY  32 250 23 959 32 250 23 959
A75353 EAKR SHJ Group Oy:n kansainvälistyminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.8.2019 31.3.2022 SHJ GROUP OY  78 930 76 710 78 930 76 710
A75356 EAKR Yritysten ja organisaatioiden brändiä tukevien palveluiden kehityshanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.9.2019 30.9.2021 SERIPOINT OY  48 300 48 300 48 300 48 300
A75359 EAKR Värttinä palaa kotiin! 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.8.2019 31.8.2022 SARI KAASINEN OY  45 180 43 766 45 180 43 766
A75360 EAKR Berliinin teollisuusalueen katuverkon ja liikenneturvallisuuden parantaminen 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.5.2020 31.8.2021 Lapinlahden kunta  468 048 453 645 668 640 648 064
A75361 EAKR Karttapohjaisen osallistamisalustan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.9.2019 31.8.2021 ZONEATLAS OY  80 860 80 860 80 860 80 860
A75362 EAKR Suunnittelun kehittäminen ja tuotteistaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.9.2019 31.8.2022 OY MESMEC AB  24 550 8 124 24 550 8 124
A75363 EAKR Kääntöpöytä hitsausrobotille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.6.2019 31.12.2020 PALOSAAREN METALLI OY  32 217 12 936 32 217 12 936
A75364 EAKR Innovatiivisilla jätepuristimilla kansainväliseen kasvuun 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.6.2019 31.3.2021 ENERCET OY  50 250 50 250 50 250 50 250
A75365 EAKR Virtuaalitodellisuuden alustatuotteet kansainvälisille markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.8.2019 31.8.2023 CTRL REALITY OY  50 000 36 807 50 000 36 807
A75366 EAKR Inframykrä liiketoiminnan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.9.2019 30.6.2020 INFRAMYKRÄ OY  7 500 7 500 7 500 7 500
A75367 EAKR Poikain Parhaat Oy kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.9.2019 31.8.2023 POIKAIN PARHAAT OY LTD  72 100 0 72 100 0
A75368 EAKR Fasciawear urheiluasun kansainvälistymishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.7.2019 30.6.2023 VASKIA OY  23 000 7 642 23 000 7 642
A75369 EAKR VIENTITOIMINNNAN KEHITTÄMINEN POWER TECH GROUP OY:SSÄ 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2019 31.7.2021 POWER TECH GROUP OY  81 300 33 414 81 300 33 414
A75370 EAKR Älykkään ilmanvaihdon tuotteiden maastaviesti ja kehitys kohdemaahan sopivaksi. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.5.2019 31.5.2021 ENTOS ENERGIATEKNIIKAN OPTIMISÄÄTÖ OY  213 580 181 252 213 580 181 252
A75371 EAKR Kiertotalous ja kehittyvien yritysten uudet liiketoimintamallit 2020-luvun alustataloudessa 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.4.2019 31.3.2022 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  509 726 456 822 699 933 632 502
A75373 EAKR Haapajärvelle sijoittuvan biojalostetuotannon arvoketjuanalyysi ja alueen pk-yritysten sitouttaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2019 30.9.2021 NIVALA-HAAPAJÄRVEN SEUTU NIHAK RY  154 000 152 125 220 000 217 322
A75374 EAKR Tuotannon laajennus sekä kehitys ja tuotantomateriaalikäsittelyn kehitys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.5.2019 27.9.2021 LAVE OY  104 350 104 350 104 350 104 350
A75375 EAKR eeedo oy kansainvälistymisen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2019 31.12.2021 EEEDO OY  50 100 21 184 50 100 21 184
A75377 EAKR Ympärivuotisen toiminnan kehittäminen ja palvelutarjonnan laajentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.6.2019 30.4.2023 KONTIOVAARAN HUSKY OY  68 870 68 218 68 870 68 218
A75378 EAKR Nivalan Wemac Oy kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.6.2019 31.7.2021 NIVALAN WEMAC OY  53 950 38 056 53 950 38 056
A75381 EAKR Business China 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.8.2019 31.12.2020 House of Lapland Oy  120 675 82 753 150 844 103 441
A75382 EAKR Lapland Filming Locations 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.4.2019 30.9.2021 House of Lapland Oy  334 280 308 231 417 850 385 288
A75383 EAKR VÄLKKY: Vähähiilisyyden ja taloudellisesti kestävän kehityksen edistäminen Lapin matkailussa 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 2.9.2019 30.6.2022 Lapin liitto  381 000 375 062 453 250 447 334
A75387 EAKR Direct Air Capture -laitteen tehostaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.6.2019 31.5.2022 SOLETAIR POWER OY  150 130 150 130 150 130 150 130
A75388 EAKR Ajoneuvoni System Oy - Front End -ratkaisun kehittäminen sähköiselle huoltokirjasovellukselle 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.7.2019 31.8.2020 AJONEUVONI SYSTEM OY  7 200 1 487 7 200 1 487
A75389 EAKR Puuntyöstö- ja käsittelylaitteiden hankinta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.9.2019 31.10.2021 OVI-HOLLOLA OY  35 400 19 343 35 400 19 343
A75390 EAKR CNC-Tekniikka 4.0 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.8.2019 31.3.2020 CNC-TEKNIIKKA OY  21 360 13 326 21 360 13 326
A75391 EAKR Tuotannon tehostaminen, kappalekoon kasvattaminen yli 7 metrin särmättyjen komponenttien valmistukseen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.7.2019 15.7.2020 METSÄKULJETUS LAVOSET OY  30 060 27 252 30 060 27 252
A75392 EAKR Koneistuskeskuksen osto 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.9.2019 30.11.2019 DARATEK OY  5 000 5 000 5 000 5 000
A75395 EAKR Tuote- ja markkinoillemenostrategian laadinta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.6.2019 31.12.2020 GEYSER BATTERIES OY  146 550 74 308 146 550 74 308
A75400 EAKR 3D ja digitaalinen laivanrakennus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.8.2019 29.10.2021 RAUMA PLAN OY  61 780 59 344 61 780 59 344
A75401 EAKR GoSolin markkina- ja tiedonhallintaprojekti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.10.2019 31.12.2019 SOLAR FIRE CONCENTRATION OY  18 610 16 557 18 610 16 557
A75402 EAKR VRT Finland Oy kansainvälisen kasvun kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.7.2019 31.12.2022 VRT FINLAND OY  73 540 39 800 73 540 39 800
A75403 EAKR Ferrum Steel Oy:n komponenttivalmistuksen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.8.2019 30.8.2020 FERRUM STEEL OY  236 000 229 290 236 000 229 290
A75404 EAKR Kuusenpihkatuotteiden kehitys ja valmistelu vientiin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.9.2019 31.5.2021 FUENGICON OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A75405 EAKR Investointi- ja tuotekehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.7.2019 30.6.2022 GRANDPARTNER OY  89 360 71 630 89 360 71 630
A75406 EAKR Tuotteen kehitämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.5.2019 31.12.2020 FIN KALAPARTTI OY  51 550 51 550 51 550 51 550
A75407 EAKR CNC työstökoneen hankinta 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.9.2019 31.10.2019 VEEPEE KONEISTUS  7 530 7 530 7 530 7 530
A75408 EAKR Hakemus liittyy Noucon Oy:n Kontio valmisaitat ja -saunat hankkeeseen (Glass Cabin) 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 6.5.2019 31.12.2020 KIINTEISTÖ OY SAVONLINNAN SATELLIITTIKATU 22  62 990 0 62 990 0
A75409 EAKR Kontio valmisaitat- ja huvilat 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 6.5.2019 31.12.2020 NOUCON OY  21 520 0 21 520 0
A75413 EAKR VisitSaimaa2 - Lakeland Finland 2019-2021 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.7.2019 30.9.2022 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  1 764 000 1 665 395 2 370 000 2 242 211
A75417 EAKR SHOPS2HUBS - kierrätyskeskus 2.0 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2019 31.12.2021 Green Net Finland ry  330 879 326 995 462 425 457 232
A75418 EAKR Muovin uusiointi laitos 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.8.2019 31.10.2023 SUOMEN KÄYTTÖMUOVI OY  400 120 372 812 400 120 372 812
A75419 EAKR Kestävän kehityksen mukainen LED-valaisin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.9.2019 31.12.2020 AD-LUX OY  12 000 8 982 12 000 8 982
A75420 EAKR Yrityksen tuontantomenetelmien kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.8.2019 30.6.2022 KARI KIVILAHTI OY  59 180 39 630 59 180 39 630
A75421 EAKR Vumos Oy:n tuotteiden tuotekehitystyö ja markkinaselvitykset 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.2.2019 31.8.2023 VUMOS OY  292 090 94 225 292 090 94 225
A75422 EAKR Älypaperituotannon optimointi kansainvälistymisen tarpeisiin. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 29.8.2019 28.8.2020 GOODWILLER OY  91 870 0 91 870 0
A75426 EAKR Asiantuntijapalvelut osana tiivistyvää kaupunkikehitystä 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.8.2019 31.7.2020 INSINÖÖRITOIMISTO LEPISTÖ OY  24 460 21 814 24 460 21 814
A75427 EAKR ProGrupper hoiva sovelluksen ohjelmistokehitys 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.9.2019 29.2.2020 PROGRUPPER  7 120 7 034 7 120 7 034
A75428 EAKR Teräslevyleikkauksen kehittäminen sekä tuotetiedon hallinta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.9.2019 31.12.2021 MITTAMETALLI OY  138 580 132 574 138 580 132 574
A75429 EAKR Turundot 2.0 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.8.2019 31.10.2020 TURUNDOT OY  25 910 20 658 25 910 20 658
A75430 EAKR Leadvisor-ohjelmiston kansainvälistyminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.6.2019 30.9.2022 TALENT SOFTWARE OY  82 600 45 745 82 600 45 745
A75431 EAKR Sertifioitu laadunhallintajärjestelmä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.8.2019 31.12.2020 E. NIEMELÄ WELD OY  12 400 12 400 12 400 12 400
A75432 EAKR MAB Powertec kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.10.2019 31.12.2020 MAB POWERTEC OY  38 500 0 38 500 0
A75433 EAKR Karttaselain-palvelualusta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.10.2019 31.12.2022 ACCELBIT OY  54 240 42 403 54 240 42 403
A75435 EAKR Syvävetoteknologiaan perustuvan tuotantokapasiteetin kehittäminen ja kasvattaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.9.2019 6.6.2021 AIR SPIRALO OY  398 360 395 315 398 360 395 315
A75436 EAKR CNC Työkaluhiomakone 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.5.2019 28.2.2020 TYÖKALUHIOMO H. SUNILA KY  26 400 26 155 26 400 26 155
A75437 EAKR AMB-tehoelektroniikan tuotekehitys 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.7.2019 30.9.2020 SPINDRIVE OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A75438 EAKR Erityisryhmien lomajaksopalvelujen kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.9.2019 31.12.2020 PALVELUKESKUS VAAHTERA OY  23 000 22 308 23 000 22 308
A75439 EAKR Uusi innovatiivinen SaaS-palvelu 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.9.2019 31.5.2020 MONEYPENNY HOLLOLA WORLDWIDE OY  19 270 13 749 19 270 13 749
A75440 EAKR RST-Steel Oy kasvu ja kansainvälistyminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.6.2019 31.12.2021 RST-STEEL OY  132 780 126 338 132 780 126 338
A75441 EAKR Alumiinirakentaminen, lasiset julkisivuseinät, tuulikaaåit, automaattiovet, siirtolasijärjestelmät 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.5.2019 31.12.2021 LASI-KALLE OY  61 000 48 689 61 000 48 689
A75442 EAKR Jänkä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.7.2019 30.6.2023 FINNPODIUM OY  35 800 17 745 35 800 17 745
A75443 EAKR Tuotannon mekanisointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.7.2019 30.6.2021 IS WORKS OY  114 000 113 905 114 000 113 905
A75444 EAKR Yrityksen kilpailu- ja toimituskyvyn, kannattavuuden, tulevaisuuden kasvumahdollisuuksien ja tuotteiden jalostusarvon kehittäminen digitaalisen painotekniikan käyttöönotolla 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.9.2019 31.12.2020 DOKUMENT-TARRA OY  232 990 232 990 232 990 232 990
A75445 EAKR Uusien asiakkaiden löytäminen ja markkinatutkimusmatka Kiinaan. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.9.2019 31.3.2023 KORPELA FLOORING OY  25 050 12 534 25 050 12 534
A75446 EAKR International piloting for high class furniture 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.10.2019 31.12.2020 SALO DECO GROUP SDG OY  35 000 34 773 35 000 34 773
A75449 EAKR Yrityksen kansainvälisen liiketoiminnan kehitys sekä uuden palveluliiketoiminnan kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.9.2019 30.9.2021 JT EXPORT OY LTD  96 540 48 675 96 540 48 675
A75451 EAKR Tikli Group Oy:n kansainvälistyminen Venäjän markkinat 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.8.2019 31.12.2019 TIKLI GROUP OY  7 800 4 746 7 800 4 746
A75452 EAKR Investointi- sekä kehittämishanke 2019-2021 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.6.2019 31.12.2021 OKUN HAMMASPYÖRÄ OY  343 500 282 415 343 500 282 415
A75456 EAKR Investointihanke 2019-21 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.10.2019 30.9.2021 KONEISTAMO ALM OY  430 500 402 171 430 500 402 171
A75457 EAKR BioMill 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.4.2019 31.12.2019 OY ALL-PLAST AB  12 000 4 667 12 000 4 667
A75461 EAKR Liiketoiminnan kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.6.2019 30.6.2022 ROVANIEMEN PAINATUSKESKUS OY  18 480 15 767 18 480 15 767
A75463 EAKR Lahden Kestobetoni Oy:n laajennetun tehtaan toiminnanohjaus- ja johtamisjärjestelmä 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 22.10.2019 30.11.2020 LAHDEN KESTOBETONI OY  59 200 0 59 200 0
A75464 EAKR Puula Hirsitalon tuotantoinvestointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.8.2019 31.5.2021 MUURAMETALOT OY  255 010 251 191 255 010 251 191
A75465 EAKR Anttolanhovin kasvuohjelma 2019–2021 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.8.2019 31.12.2021 MIKLER OY  57 930 7 657 57 930 7 657
A75466 EAKR Topboxin kansainvälinen laajentuminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.9.2019 31.12.2022 TOPBOX OY  59 690 50 280 59 690 50 280
A75467 EAKR Posovuopajan hevoshotelli 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.6.2019 31.10.2020 SUOMALAINEN R&H AVOIN YHTIÖ  96 970 96 970 96 970 96 970
A75468 EAKR Yrityspalvelujärjestelmä uuden liiketoiminnan luomiseen 1 Pirkanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2020 30.6.2022 Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy  197 132 185 945 281 616 265 636
A75470 EAKR Toiminnanohjauksen kehittäminen kansainvälisten GMP-vaatimusten mukaiseksi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.9.2019 31.12.2020 AROMTECH OY  71 170 71 170 71 170 71 170
A75471 EAKR kunnossapitoliiketoiminnan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.6.2019 31.12.2021 KOKKOLAN PIKAHITSAUS OY  54 750 39 705 54 750 39 705
A75472 EAKR Uuden liiketoiminta-alueen kasvattamiseen sekä laadun ja tehokkuuden parantamiseen tähtäävä kehittämishanke puusepänteollisuudessa. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.6.2019 30.9.2020 E J HIIPAKKA OY  138 600 124 000 138 600 124 000
A75474 EAKR Kansainvälistymisen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.7.2019 31.12.2020 JV NORTECH METAL OY  11 550 3 478 11 550 3 478
A75475 EAKR Karzasol LTO 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.7.2019 28.2.2021 KARZASOL OY  64 540 64 540 64 540 64 540
A75476 EAKR KASE KASVUOHJELMA: Yritysverkostojen ja -palvelujen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2019 31.12.2022 LESTIJÄRVEN KUNTAKAUSTISEN SEUTUKUNTA  165 310 163 651 206 640 204 567
A75477 EAKR Kalanruokinta-automaatin teollistamishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.9.2019 31.12.2020 GEOTECH-IT OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A75478 EAKR Avoimen rajapinnan etäohjattava RECO piste sekä etäohjattava RECO Sähköveneen latauspiste 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.9.2019 30.9.2020 REMOTEC OY  49 820 37 582 49 820 37 582
A75479 EAKR Nuorisopassin kyvykkyyksien lisääminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.10.2019 30.6.2020 DYME SOLUTIONS OY  33 130 29 465 33 130 29 465
A75480 EAKR Investointihanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.10.2019 28.2.2020 ROVAKADUN SUUTARI JA AVAINPALVELU  5 710 5 710 5 710 5 710
A75481 EAKR Maakunnallinen uudistava kv-palvelumalli 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.10.2019 30.9.2021 Linnan Kehitys Oy  90 298 82 237 128 998 122 468
A75484 EAKR Investointihanke: Tuotantoprosessin tehostaminen, energian kulutuksen pienentäminen sekä kansainvälistymisen edistäminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.7.2019 30.6.2021 PANTSARIN SAHA OY  108 780 97 095 108 780 97 095
A75485 EAKR Solmu Measurement Service 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.10.2019 31.5.2021 SOLMU TECHNOLOGIES OY  95 710 86 979 95 710 86 979
A75486 EAKR Osallistuminen ISPO kansainväliset urheilualan messut 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.10.2019 30.4.2020 PETCONS OY  19 300 18 786 19 300 18 786
A75487 EAKR Tuotekehityksen kautta uusi tuote markkinoille ja tuottavuudella tehokkuutta toimintaan 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 26.7.2018 31.12.2020 HBR FINLAND  238 180 0 238 180 0
A75488 EAKR Aurea Steel Oy Ab:n toiminnan käynnistämis- ja uudistamistoimenpiteet. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.8.2019 31.12.2023 AUREA STEEL OY AB  412 920 203 223 412 920 203 223
A75489 EAKR Steel Road to China 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.9.2019 31.8.2023 KNA CORPORATION OY  5 000 3 329 5 000 3 329
A75490 EAKR Kehittämishanke 2019 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.10.2019 31.12.2021 METALLI JÄRVELÄ OY  300 690 261 703 300 690 261 703
A75491 EAKR Unwasted pilotointi-projekti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.9.2019 12.3.2020 MOBILE ROCKSTAR OY  12 050 10 311 12 050 10 311
A75492 EAKR Oljenkorsi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.9.2019 31.12.2020 THINKING LIFELINE OY  35 150 31 028 35 150 31 028
A75493 EAKR Investointi uuteen tuotantoteknologiaan 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.10.2019 31.12.2020 POHJANMAAN RAUDOITE OY  70 000 63 485 70 000 63 485
A75494 EAKR Callboats 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.10.2019 30.9.2021 OY MENTE MARINE AB  130 500 130 500 130 500 130 500
A75495 EAKR Vision 2030 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 16.9.2019 31.10.2022 BERTIL'S HEALTH OY  46 125 0 46 125 0
A75496 EAKR Verkostomaisen toiminnan digitalisointihanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.4.2019 31.12.2020 HELASTEEL OY  71 730 71 730 71 730 71 730
A75497 EAKR Think Big - Think Global - Menossa maailmalle 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.10.2019 30.6.2023 Nivala-Haapajärven seutu NIHAK ry  349 850 346 384 449 810 445 475
A75499 EAKR Ohjelmistoliiketoiminnan menetelmien kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.7.2019 30.11.2022 TIETOHIPPU OY  25 920 25 897 25 920 25 897
A75500 EAKR Hitsauksen hallinnan kehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.9.2019 31.12.2020 PORI OFFSHORE CONSTRUCTIONS OY  33 650 33 650 33 650 33 650
A75501 EAKR Kasvitautien ehkäisy ekologisella menetelmällä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.10.2019 30.6.2022 HAPPICO OY  50 000 47 628 50 000 47 628
A75502 EAKR Tuotekehityksen ja kansainvälistymisen hanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.10.2019 30.9.2022 MANU CAPITAL OY  40 500 8 705 40 500 8 705
A75503 EAKR Weldi Oy:n kansaivälistyminen ja hitsauskoneiden koon kasvattamien kohti teollista kokoa. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.10.2019 31.12.2020 WELDI OY  49 560 49 426 49 560 49 426
A75504 EAKR Kore Health 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 25.10.2019 31.8.2022 THANI LTD OY  24 990 0 24 990 0
A75505 EAKR Kylmäterapiatuotteiden kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.10.2019 1.5.2020 VIKING LAB OY  14 950 14 950 14 950 14 950
A75506 EAKR ISCO Oy 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 30.10.2019 31.12.2020 ISCO OY  42 070 0 42 070 0
A75507 EAKR STEM School Finland goes international 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.10.2019 31.3.2021 STEM SCHOOL FINLAND OY  48 700 48 643 48 700 48 643
A75508 EAKR EASYBIKE GPS-paikannin ja e-pyöräturvapalvelu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.8.2019 29.2.2020 EASYSOURCING NORDIC OY  14 930 10 154 14 930 10 154
A75509 EAKR Seikkailupuiston kasvun vaatimat investoinnit 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.10.2019 31.5.2021 X PAKKA OY  93 600 87 783 93 600 87 783
A75511 EAKR Potilaskohtaisesti kohdennettava nestebiopsiatesti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.9.2019 31.8.2021 BIOPSENSE OY  73 380 65 230 73 380 65 230
A75514 EAKR Baron Foodtech osaamiskeskus 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.9.2019 1.6.2021 BARON FOODTECH OY  16 680 12 474 16 680 12 474
A75515 EAKR Konseptoinnin ja tuotekehityksen hanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 4.10.2019 31.12.2020 GEES OY  40 700 0 40 700 0
A75516 EAKR Mikkelin Romumetalli Oy:n kone- ja laiteinvestoinnit kierrätysjakeiden jalostusarvon nostamiseksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.9.2019 30.9.2021 MIKKELIN ROMUMETALLI OY  129 920 72 625 129 920 72 625
A75517 EAKR Vientikelpoinen moduulirakenteinen pesuhalli Ruotsiin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.10.2019 31.3.2021 INNORENT PRODUCTION OY  92 500 92 500 92 500 92 500
A75519 EAKR Huonekalujen 3D ja keinotodellisuus (AR) -kehittämishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.11.2019 15.6.2020 KUSTOM FURNITURE FINLAND OY  15 000 15 000 15 000 15 000
A75520 EAKR Lisää vetovoimaa matkailuun, uutta energiatehokkuutta ja vähemmän hiiltä taivaalle 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2019 31.5.2021 EVON LUONTO OY  38 250 38 250 38 250 38 250
A75523 EAKR Muonion kansainvälisen matkailun ympärivuotinen kehittäminen - Visit Muonio 2025 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.11.2019 31.7.2022 Muonion Matkailu ry  216 200 209 475 231 400 224 675
A75524 EAKR Investoinnit ja tuotannon kehitys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.6.2019 31.8.2022 PURHU OY  29 390 13 198 29 390 13 198
A75525 EAKR Tuotannon investoinnit ja kansainvälistymisvalmiuksien kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.9.2019 31.3.2023 FINEQ INTERNATIONAL OY  377 530 377 527 377 530 377 527
A75526 EAKR Tuotannon tehokkuus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.5.2019 30.9.2022 ROTOMON OY  489 960 489 960 489 960 489 960
A75527 EAKR Tuotantotilojen laajennus sekä valmistuksen kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.6.2019 30.6.2021 PUTAAN PULLA OY  485 950 360 520 485 950 360 520
A75528 EAKR Teknologiastrategia 2020 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2019 28.2.2021 ZAIBATSU INTERACTIVE OY  79 400 79 053 79 400 79 053
A75529 EAKR Laitevalmistuksen kehittämishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.8.2019 31.12.2022 NISULA FOREST OY  520 000 460 888 520 000 460 888
A75530 EAKR District Compound 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.7.2019 30.4.2023 DISTRICT ROVANIEMI OY  34 650 26 341 34 650 26 341
A75531 EAKR SB Ajohallintajärjestelmä - digitalisaation kautta kasvua linja-autoliikennealalle 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.10.2019 31.8.2022 AITTAKOODI OY  98 951 61 980 98 951 61 980
A75532 EAKR Yrityksen kokonaisvaltainen kehittämishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.8.2019 31.8.2023 VM-CARPET OY  229 180 70 249 229 180 70 249
A75533 EAKR Kansainvälisen kasvun kehittämishanke - Älykkään hyttiympäristön tuotteistaminen varustamoille ja telakoille globaalisti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.9.2019 30.4.2020 LOISTO PRO OY  49 201 20 968 49 201 20 968
A75534 EAKR lipunmyyntijärjestelmän jatkokehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.10.2019 31.3.2023 OY NETTICKET FINLAND AB  42 750 30 926 42 750 30 926
A75535 EAKR Jukolux Oy - Kasvun- ja prosessien varmentaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.10.2019 9.12.2020 JUKOLUX OY  53 906 51 750 53 906 51 750
A75536 EAKR Företagsutveckling 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.2.2019 30.6.2021 MMI COMPANY AB OY  97 280 83 408 97 280 83 408
A75537 EAKR Kohti MT Automation Oy:n kansainvälistä loikkaa 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.7.2019 31.8.2020 MT AUTOMATION OY  47 880 11 140 47 880 11 140
A75538 EAKR Valmistustekniikan kehittämis- ja investointihanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.10.2019 30.6.2021 SKM STAINLESS OY  173 300 148 584 173 300 148 584
A75539 EAKR Yrityksen suunnittelun ja tuotannon kasvuhanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.11.2019 30.4.2022 MHPLAN OY  153 570 149 876 153 570 149 876
A75540 EAKR Koneinvestointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.10.2019 31.12.2020 LAPIN METALLIPINNOITE OY  20 840 19 652 20 840 19 652
A75541 EAKR Yrityksen kasvuloikka ja tuotannon kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.2.2019 31.12.2021 JUKKOLA SYSTEMS OY  208 000 208 000 208 000 208 000
A75542 EAKR Kansainvälistymis ja kasvuselvitys pohjoismaihin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.9.2019 31.12.2020 GRANTS FUNDING OY  15 000 15 000 15 000 15 000
A75543 EAKR Maplet Kasvu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.10.2019 1.5.2021 MAPLET OY  49 801 49 801 49 801 49 801
A75544 EAKR Investeringar för produktionshöjande åtgärder 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.10.2019 30.9.2020 AB KEYMET OY  151 500 151 500 151 500 151 500
A75545 EAKR Koivu Solutions Oy:n kansainvälistymisvalmiuksien parantaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.11.2019 31.5.2021 KOIVU SOLUTIONS OY  50 130 50 130 50 130 50 130
A75546 EAKR Proteiinipuuro 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.11.2019 30.6.2021 MIKON LEIPÄ OY  14 990 13 861 14 990 13 861
A75547 EAKR Kehitysprojekti telekommunikaatio yhtiölle 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.11.2019 31.12.2021 ULTRA-LEAN NETWORKS SOLUTIONS OY  40 000 11 631 40 000 11 631
A75550 EAKR Vähämaan matkailun kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.10.2019 3.10.2021 ERÄ-VALAKIA  25 720 25 720 25 720 25 720
A75551 EAKR Suomu-Rinteet 2 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.3.2019 31.8.2020 SUOMU-RINTEET OY  247 670 247 670 247 670 247 670
A75555 EAKR Pikavalmistusta Baltiaan ja muihin Pohjoismaihin 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.10.2019 31.12.2020 MATERFLOW OY  15 600 14 100 15 600 14 100
A75556 EAKR Innovatiivisen palvelualustan prototyyppi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.10.2019 31.1.2020 JURO SHARING INFRA OY  8 800 6 320 8 800 6 320
A75557 EAKR Toisen työstökeskuksen hankinta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2019 31.12.2019 IKME OY  14 600 14 272 14 600 14 272
A75558 EAKR Breezers go to market 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.6.2019 31.12.2020 IBP-TECH OY  75 150 74 818 75 150 74 818
A75559 EAKR Salvos-tehdas 2020 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.5.2019 31.12.2020 SALVOS FINLAND OY  1 649 320 1 514 079 1 649 320 1 514 079
A75560 EAKR Puijo Peak Vaihe 1: liiketoiminnan kehittäminen ja alkuinvestoinnit, jatkoselvitykset 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.6.2019 31.10.2022 PUIJO PEAK OY  91 270 90 690 91 270 90 690
A75565 EAKR Pystykaraisen työstökeskuksen, nostimen ja CAM-ohjelmiston hankinta sekä avainhenkilöiden rekrytointi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.11.2019 31.12.2020 PADASJOEN METALLI OY  73 890 38 441 73 890 38 441
A75566 EAKR Keloyrityksen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.10.2019 31.12.2021 HULISWOOD OY  61 100 56 724 61 100 56 724
A75567 EAKR MP-Tietosovellukset Oy: Uudelleentuotteistus ja tuotekehitys - kasvustrategian mahdollistajat 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.9.2019 31.7.2021 MP-TIETOSOVELLUKSET OY  99 990 99 990 99 990 99 990
A75568 EAKR Digitalisaatio kasvun tukena 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.10.2019 30.11.2020 RAUMAN PAINOPISTE OY  23 840 18 079 23 840 18 079
A75570 EAKR Hankitaan alipainemuovauskone, jossa on säädettävä raami 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.11.2019 28.2.2021 LEO LAINE OY  95 330 95 330 95 330 95 330
A75571 EAKR Uuden liiketoiminnan kehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.11.2019 30.6.2022 AB TALLQVIST OY  420 490 0 420 490 0
A75572 EAKR Tutkimussuunnitelma PNH-terapia 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.10.2019 31.12.2021 AVAIN TERVEYTEEN OY  11 562 11 562 11 562 11 562
A75573 EAKR Fintos Gas Analyzer System 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.10.2019 30.6.2021 FINTOS OY  22 220 16 370 22 220 16 370
A75574 EAKR Vakomet-hydraulipuristimien kansainvälistyminen Pohjoismaiden markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.11.2019 30.6.2022 LAKEUDEN HYDRO OY  46 400 44 578 46 400 44 578
A75575 EAKR Edefox tuotekehitys- ja kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 18.11.2019 31.5.2021 EDEVENT AB  49 800 0 49 800 0
A75576 EAKR Joustavaa arkea verkkoon 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.11.2019 31.5.2020 TOIMINTATERAPIA TAMMISTO OY  10 160 9 055 10 160 9 055
A75577 EAKR Filmloop kehittämisavustus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.11.2019 30.6.2021 FILMLOOP OY  29 800 21 770 29 800 21 770
A75578 EAKR LEAN-projekt 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.11.2019 31.8.2021 AB NIMETECH OYNIKLAS SANDQVIST  12 250 12 250 12 250 12 250
A75580 EAKR IoT-datapalvelun kehittäminen vesihuoltoon 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.10.2019 31.12.2020 SUOMEN VESITIETO OY  126 210 51 859 126 210 51 859
A75582 EAKR Ympärivuotiseen maastopyöräilyn ohjelmapalvelutoimintaan tarvittavan kaluston ja varusteiden hankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.11.2019 30.6.2020 ROLL OUTDOORS OY  19 700 19 367 19 700 19 367
A75584 EAKR Kansainvälisen liiketoiminnan monipuolistaminen ja kasvattaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.11.2019 31.12.2020 BIOACADEMY FINLAND OY  34 660 32 661 34 660 32 661
A75585 EAKR Komero International 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2019 30.6.2021 KOMEROFOOD OY  76 730 76 396 76 730 76 396
A75586 EAKR FinnEasy Oy kansainvälistymisvalmiuksien kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.6.2019 31.8.2023 FINNEASY OY  110 479 54 065 110 479 54 065
A75587 EAKR Jyrsintekniikka, 3D-ympäristö ja sähkökemiallinen viimeistely hammasteknisten kojeiden valmistuksessa. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 30.5.2019 31.12.2019 HAMMASLABORATORIO MALLIHAMMAS OY  53 200 0 53 200 0
A75588 EAKR MODULAR-VET 2025 - Investoinneilla ja kehittämispanostuksilla uutta teknologista osaamista sekä tuoteratkaisujen edelläkävijyyttä 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2019 31.8.2023 IS-VET OY  891 080 874 524 891 080 874 524
A75589 EAKR Investoinnit laajennus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.6.2019 31.8.2022 JACK-STEEL OY  89 907 89 907 89 907 89 907
A75590 EAKR Pitkäjyrsinkone Kauttualle 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.11.2019 31.10.2021 KONE-TUOMI OY  297 600 297 600 297 600 297 600
A75591 EAKR KraftPal KV hanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.10.2019 30.12.2021 KRAFTPAL FINLAND OY  27 000 16 845 27 000 16 845
A75592 EAKR Foodwest-Uusi pilottitehdas 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.4.2019 31.5.2021 FOODWEST OY  283 060 281 525 283 060 281 525
A75596 EAKR Pienpanimolaitteistoinvestointi kansainvälisen toiminnan kasvattamiseksi. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.11.2019 30.9.2021 RPS BREWING OY  184 300 100 772 184 300 100 772
A75598 EAKR Kansainvälisen kasvun seuraava askel 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.9.2019 31.12.2020 SHOWELL OY  75 000 75 000 75 000 75 000
A75599 EAKR Datapalvelun tuotteistaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.7.2019 30.6.2021 PROJEKTITOIMISTO PROPER OY  76 730 73 426 76 730 73 426
A75600 EAKR Investointi kilpailukyvyn edistämiseksi energiatehokkaan ja automatisoidun tuotantokoneen ja tuotteen valmistukseen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.11.2019 31.8.2020 KARHUMUOVI OY  45 220 39 560 45 220 39 560
A75601 EAKR Kehittämistoimenpiteiden valmistelu M1:n uutta liiketoiminta-avausta silmälläpitäen: Tubo -nimisen tutkimus- ja kehittämishankkeen esiselvitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.11.2019 30.6.2020 MAINOSTOIMISTO MEDIA M1 JKL OY  14 400 14 400 14 400 14 400
A75603 EAKR Prossessin laajennus 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.10.2019 30.4.2020 KOUVOLAN HERKKU OY  21 160 13 021 21 160 13 021
A75605 EAKR D.O.Saimaa - Food&Culture 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.9.2019 31.8.2022 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  577 538 468 746 683 956 578 667
A75607 EAKR Digitaalinen jälkimarkkinointi alusta Voima. Io 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.7.2019 29.1.2021 DIGIMEN OY  72 370 72 370 72 370 72 370
A75608 EAKR ELY 2019-2021; Tuotannon tehostaminen II 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.10.2019 31.8.2023 ARCTEQ RELAYS OY  102 295 72 633 102 295 72 633
A75609 EAKR Tuotannon tehokkuuden kehittäminen. Esla tuotteiden sähköistys ja alumiinin käyttö runkomateriaalina 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.11.2019 31.10.2023 E. S. LAHTINEN OY  135 550 119 720 135 550 119 720
A75610 EAKR Lennol Oy:n BtoB -brändin ja johtamistyöskentelyn sekä tuotantoteknologian ja tuotevalikoiman kehitysprojekti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.11.2019 31.12.2021 LENNOL OY  58 540 39 466 58 540 39 466
A75611 EAKR Valmistavan teollisuuden pk-yrityksien kansainvälistymistä vauhdittavan toimintamallin kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.10.2019 31.5.2021 CLOVER FACTORY OY  35 800 34 800 35 800 34 800
A75612 EAKR Työhyvinvointipalvelun tuotekehityshanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.12.2019 31.7.2021 A2 INTERNATIONAL OY  62 700 62 700 62 700 62 700
A75613 EAKR Materiaalin jalostus uusiokäyttöön 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2019 31.3.2020 SUOMEN OVIMARKET OY  14 864 14 254 14 864 14 254
A75615 EAKR Folks Hotels Oy:n kansainvälisten toimintaedellytysten parantaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.11.2019 31.5.2021 FOLKS HOTELS OY  44 680 42 886 44 680 42 886
A75616 EAKR Teit Resortin kehittäminen kansainväliseksi matkailukohteeksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 11.6.2019 11.6.2021 TEIT RESORT FINLAND OY  15 730 0 15 730 0
A75617 EAKR Kolo Design Oy:n tuotekehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.9.2019 31.12.2021 KOLO DESIGN OY  78 640 66 832 78 640 66 832
A75618 EAKR Kotileipomo Siiskosen tuotannon automatisointi ja tehostaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.3.2019 30.4.2021 KOTILEIPOMO SIISKONEN OY  208 500 110 691 208 500 110 691
A75621 EAKR Asiakkuuksien johtamisen ja markkinoinin suunnittelu 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.6.2019 30.4.2021 BIOSAFE - BIOLOGICAL SAFETY SOLUTIONS LTD/OY  156 320 148 591 156 320 148 591
A75627 EAKR Monistettavan konseptin laadunhallinta ja digitalisointi - SuTeLa ja avosijoitusmallin kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.9.2019 31.12.2020 KELTAISEN KARTANON KUNTOUTUS OY  97 920 75 738 97 920 75 738
A75629 EAKR Locia CapaCity - tuotekehitysprojekti 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.8.2019 30.10.2020 LOCIA SOLUTIONS OY  43 300 38 740 43 300 38 740
A75630 EAKR Tuotekehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.6.2019 31.12.2021 JP-COVER OY LTD  159 370 0 159 370 0
A75631 EAKR Leipomon tuotantolinjan automatisointi –investointihanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.7.2019 31.12.2021 TIMO KYLLINEN OY  197 550 87 339 197 550 87 339
A75633 EAKR Dikaios palvelualustan kansainvälistymisen ja kasvustrategian toteuttaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.5.2019 30.11.2021 DIKAIOS OY  74 650 48 698 74 650 48 698
A75634 EAKR Artesaanisuklaan valmistusprosessin kehittäminen ja myynnin kasvattaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.8.2019 31.12.2021 CHOCOSOMNIA OY  9 920 6 620 9 920 6 620
A75635 EAKR Lapinkylä investointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.7.2019 31.10.2022 APUKKA RESORT OY  247 600 241 537 247 600 241 537
A75639 EAKR Valokaari 2.0- tiedonhallinna ratkaisuja tuotantoon 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.9.2019 31.10.2021 SAH-KO OY  42 000 41 596 42 000 41 596
A75640 EAKR Kehittämishanke 2019 - 2021 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.5.2019 31.12.2021 KALAJOEN PUUTUOTE OY  122 880 78 186 122 880 78 186
A75642 EAKR Betterpipe valmistuksen automatisointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.12.2018 30.11.2021 BETTERPIPE FINLAND OY  76 140 25 326 76 140 25 326
A75643 EAKR NPS ohjelmiston kehittämishanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 21.11.2019 31.12.2020 PIATTO OY  13 000 0 13 000 0
A75644 EAKR Hose Master fire hose cleaning system, clean fire station and healthy fire fighter 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.6.2019 31.5.2021 FIRE WATER PRODUCT OY  50 000 42 575 50 000 42 575
A75645 EAKR VERTICS OY: UUDEN KANSAINVÄLISEN LIIKEOTIMINNAN KARTOITTAMINEN SEKÄ UUDEN VIENTIIN SOVELTUVAN TUOTTEEN KEHITYS 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.9.2019 15.4.2020 VERTICS OY  50 000 46 301 50 000 46 301
A75646 EAKR JOUSTAVA ELATUSAINEPALVELU SUOMEN NAAPURIMAIHIN 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.9.2019 31.12.2020 TAMMER BIOLAB OY  42 650 42 650 42 650 42 650
A75647 EAKR Cardon Collection suunnittelu ja markkinointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.6.2019 28.2.2021 CARDON OY  15 000 9 880 15 000 9 880
A75648 EAKR GoGrow! 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 15.9.2019 30.4.2023 SIEVIN SAVI OY  77 500 0 77 500 0
A75649 EAKR Taivutus kapasiteetin kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.9.2019 30.6.2020 KALAJOEN TERÄS OY  52 500 30 521 52 500 30 521
A75650 EAKR Koulutusmatkailukonseptin kehittäminen kansainvälisille markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.10.2019 30.4.2021 EDUEFFECT FINLAND OY  61 050 61 050 61 050 61 050
A75653 EAKR Carbon Neutral Vaasa 202X 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.10.2019 30.6.2021 VAASANSEUDUN KEHITYS OY - VASAREGIONENS UTVECKLING AB  40 000 39 656 50 000 49 571
A75654 EAKR Uudet palvelut 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.10.2019 30.6.2021 CO-ENGINEERING OY  94 174 92 311 94 174 92 311
A75655 EAKR Kapasiteetin ja tehokkuuden kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.10.2019 31.7.2020 SUOMEN TEKNIIKKAPALVELU OY  61 200 61 200 61 200 61 200
A75656 EAKR AlphaDog 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.10.2019 31.12.2021 BSB SERVICE AB OY  15 370 14 734 15 370 14 734
A75657 EAKR Kasvun, tuottavuuden ja osaamisen varmistaminen uuden teknologian avulla 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.10.2019 31.8.2020 ALLONE PRINT OY  101 050 101 050 101 050 101 050
A75658 EAKR Digitaalisten varainhankintapalveluiden palvelualusta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.11.2019 30.11.2020 EVENTIO GROUP OY  45 400 45 400 45 400 45 400
A75659 EAKR Esiselvitys oman valmistustoiminnasta ja oman tuotannon vientimahdollisuuksista 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.12.2019 31.12.2020 HOPEA-PURO OY  5 000 5 000 5 000 5 000
A75660 EAKR Aveso Data Platform tiedonhallinta-alustan T&K-hanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.11.2019 30.4.2021 AVESO OY  49 312 38 347 49 312 38 347
A75661 EAKR Effektivering och kvalitetssäkring av pälsningsverksamhet 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.8.2019 30.6.2023 FOXCRAFT AB  57 570 22 553 57 570 22 553
A75662 EAKR Raskaiden työvaatteiden ja kenkien innovaatisen kierrätysmarkkinan luominen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.11.2019 30.6.2021 TEVA-TEAM OY  33 200 20 541 33 200 20 541
A75663 EAKR NomiCam Oy:n kansainvälisen kasvun kiihdyttäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.11.2019 30.6.2021 NOMICAM OY  83 900 65 299 83 900 65 299
A75664 EAKR Uudet sovellutukset eläinlääkintämarkkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.12.2019 31.10.2020 PRECLINAPPS OY  11 310 7 122 11 310 7 122
A75665 EAKR Kansainvälistyminen Euroopan markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2019 30.6.2020 KAJO APUVÄLINEET OY  11 500 7 811 11 500 7 811
A75666 EAKR Investeringar i produktionsmaskiner 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.12.2019 31.12.2021 OY MEKRAPID PRODUCTS AB  56 100 56 100 56 100 56 100
A75668 EAKR Entisen Retretin taidekeskuksen uudelleen avaaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.6.2019 31.3.2021 TUUNAANSAAREN LUOLA OY  169 950 169 950 169 950 169 950
A75669 EAKR Aicci Oy:n kansainvälistymishanke 2019 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.10.2019 30.6.2021 AICCI OY  47 300 40 326 47 300 40 326
A75670 EAKR Ampumaurheilukeskuksen perusinfra 1 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.12.2019 30.6.2022 Kiteen kaupunki  198 300 198 300 396 600 396 600
A75673 EAKR Palvelujen jatkokehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.10.2019 31.12.2020 EEZERY ENTERPRISE OY  23 560 23 560 23 560 23 560
A75674 EAKR Uuden CNC-sorvin investointi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.12.2019 31.3.2021 RAIMO MARTIKAINEN OY  62 500 62 500 62 500 62 500
A75678 EAKR Koivumäen Kartanon hotelli-investoinnin valmisteluhanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2020 31.12.2021 KOIVUMÄEN KARTANO OY  41 540 41 539 41 540 41 539
A75679 EAKR Proaktiivinen kasvustrategia 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.7.2019 31.12.2021 ELCOLINE GROUP OY  249 970 142 114 249 970 142 114
A75680 EAKR Rakennetun ympäristön tuotannonohjaus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.11.2019 30.6.2022 FLUENT PROGRESS RT OY  215 250 210 105 215 250 210 105
A75682 EAKR Hiilijalanjäljen pienentämisen, raportoinnin ja kompensoinnin kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.11.2019 30.5.2021 GREEN CARBON FINLAND OY  30 800 30 800 30 800 30 800
A75683 EAKR Esiselvitys MVP-toteutuksena sisältäen PCT-hakemuksen, prototyypin, prosessin testauksen ja markkinatunnustelun 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.11.2019 31.12.2020 VOLFRAMI OY LTD  12 557 12 481 12 557 12 481
A75684 EAKR Vaiston kansainvälistymisen ja myynnillisen kyvykkyyden nosto 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 9.12.2019 30.6.2021 VAISTO SOLUTIONS OY  28 200 0 28 200 0
A75685 EAKR Wish 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.12.2019 20.9.2020 BURNINGHILL PRODUCTION OY  15 000 15 000 15 000 15 000
A75686 EAKR www.omasuutari.fi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.12.2019 31.12.2020 MANSEN SUUTARI OY  16 250 11 160 16 250 11 160
A75687 EAKR Seravo Oy kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 31.12.2019 31.12.2020 SERAVO OY  72 600 0 72 600 0
A75689 EAKR Kasvua ja kehitystä tulevaisuuden ilmailuteknologioista 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2020 31.12.2021 Cursor Oy  194 208 193 363 277 440 276 233
A75690 EAKR Toiminnan aloittaminen ja kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.11.2019 30.9.2022 TEOLLISUUS PALJE OY  81 650 33 324 81 650 33 324
A75691 EAKR FerroPowerin tuotantokonseptoinnin kehitys 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.12.2019 31.12.2021 FERROPLAN OY  109 360 74 468 109 360 74 468
A75692 EAKR CNC Telasorvi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.12.2019 29.4.2022 IMATRAN KONEISTUSPALVELU OY  264 000 264 000 264 000 264 000
A75693 EAKR Konekannan uusiminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.12.2019 31.12.2020 SUOMEN MUOVICENTER OY  46 300 46 300 46 300 46 300
A75694 EAKR Santa Claus Village - ympärivuotinen kansainvälinen matkailukeskus 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.1.2020 31.7.2023 Joulupukin Pajakylän osuuskunta  230 064 230 064 273 200 273 200
A75696 EAKR Kehittämishanke Kuhmo Oy:n Sahaprosessin digitalisaatioon ja new edge teknologian hyödyntämiseen tuotannon kaikissa vaiheissa 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2019 31.12.2023 KUHMO OY  5 886 560 5 886 560 5 886 560 5 886 560
A75697 EAKR Suodattimien niittausautomaatti 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.12.2019 31.7.2020 SUOMEN SUODATINVALMISTE OY  18 000 18 000 18 000 18 000
A75698 EAKR NewTech - Yritysten kasvu ja kansainvälistyminen 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.1.2020 31.3.2023 Navitas Kehitys Oy  1 412 224 1 390 520 1 789 063 1 763 375
A75699 EAKR Fermentoitujen, gluteiinittomien tuotteiden tuotantoinnovaatioiden kv-liiketoiminnan perustan luominen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.11.2019 30.6.2020 PROBITAT OY  36 050 29 518 36 050 29 518
A75701 EAKR Finotrol kasvaa ja kansainvälistyy 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.8.2019 31.1.2022 FINOTROL OY  32 680 11 901 32 680 11 901
A75702 EAKR Youpret kansainvälistyminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.7.2019 31.8.2023 YOUPRET OY  149 810 148 463 149 810 148 463
A75704 EAKR Osittain automatisoidun orbitaalihitsauksen tuotantomenetelmän kehitys 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.12.2019 30.4.2020 WEMASTO OY  26 450 26 046 26 450 26 046
A75705 EAKR Oy Checkmark Ltd toimintojen ja tuotteiden kehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2019 31.8.2023 OY CHECKMARK LTD  277 860 251 395 277 860 251 395
A75706 EAKR Vemta Oy:n investoinnit ja kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.11.2019 31.12.2021 VEMTA OY  124 140 119 943 124 140 119 943
A75709 EAKR Food from Wilderness - Saimaan ruokayritysten markkina-aseman vahvistaminen kansainvälisesti 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 12.5.2019 31.12.2020 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  182 659 168 312 236 585 216 091
A75711 EAKR Laiteinvestoinnit ja toiminnallinen kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.12.2019 30.11.2021 KAVAMET-KONEPAJA OY  685 510 492 948 685 510 492 948
A75714 EAKR Oulu South Goes Global 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2020 30.6.2023 Raahen kaupunki  436 146 428 230 623 064 611 755
A75715 EAKR Arktinen meri - rannikkopalveluiden kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2020 31.12.2022 Kalajoen kaupunki  276 681 261 152 395 258 373 074
A75717 EAKR Smart & Sustainable Saimaa 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2020 30.6.2021 goSaimaa Oy  99 847 96 587 142 639 137 982
A75719 EAKR Our way 2022 and beyond 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.9.2019 31.8.2021 BRISA AB OY  35 341 31 921 35 341 31 921
A75720 EAKR Tehdastuotannon käynnistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.11.2019 31.8.2021 FINNMODUL OY  47 120 36 906 47 120 36 906
A75721 EAKR Helppokäyttöinen kortisolitesti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.12.2019 31.10.2020 INME OY  34 713 29 638 34 713 29 638
A75722 EAKR Utveckling av Stedox verksamhet 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.12.2019 31.12.2021 STEDOX AB OY  50 857 50 857 50 857 50 857
A75723 EAKR Voconaut-sovelluksen rajapintojen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.1.2020 14.12.2020 VOCONAUT OY  8 600 2 076 8 600 2 076
A75724 EAKR Uhana vaatelainaamo-palvelu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.1.2020 31.5.2021 UHANA DESIGN OY  43 660 28 660 43 660 28 660
A75725 EAKR Förnyande av utrustning 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.12.2019 31.12.2020 AB JAKOBSTADS SLIP - PIETARSAAREN TELAKKA OY  18 600 6 153 18 600 6 153
A75726 EAKR Langaton seurantaratkaisu ilman henkilötunnistusta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.1.2020 30.11.2020 AGILER OY  66 950 22 938 66 950 22 938
A75727 EAKR Growth through cooperation 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.10.2019 30.9.2022 Lapin kauppakamari ry  136 200 136 200 162 400 162 400
A75729 EAKR Tuotannon kehittäminen ja koneinvestoinnit 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.1.2020 30.6.2021 TERÄTOIMITUS LEHTINEN OY  166 040 138 544 166 040 138 544
A75730 EAKR Tuotantolinja 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.1.2020 31.10.2020 TAIMEKA OY  36 750 18 783 36 750 18 783
A75733 EAKR Ergoanalyysin kansainvälistymishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.12.2019 31.5.2023 MYONTEC OY  151 830 93 371 151 830 93 371
A75734 EAKR ZeroWaste, kehitys ja kansainvälistyminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.9.2019 30.9.2021 ENPROS OY  112 990 111 041 112 990 111 041
A75736 EAKR Kodintekstiilit 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.12.2019 21.12.2022 LAUKKANEN YHTIÖT OY  13 970 0 13 970 0
A75739 EAKR Talenttimagneetti – osaajien houkuttelun käynnistäminen 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2020 31.3.2022 Kouvolan kaupunki  245 000 235 897 350 000 336 995
A75740 EAKR Uutta kasvua matkailuun Ruotsin markkinasta 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2021 31.7.2023 Cursor Oy  226 434 226 434 323 476 323 476
A75741 EAKR YRRE – Yrittäjäreservien kehittäminen 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2020 30.9.2021 Lab-ammattikorkeakoulu Oy  117 530 112 198 152 150 145 247
A75746 EAKR Miilumachine 2021 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.5.2019 31.12.2021 MIILUMACHINE OY  888 860 575 550 888 860 575 550
A75747 EAKR Automaatiotekniikan kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.10.2019 30.6.2021 LASERCOMP OY  185 000 93 668 185 000 93 668
A75748 EAKR Tillbyggnad monteringshall KBP 5 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.12.2019 31.8.2021 KIINTEISTÖ OY KOKKOLAN BOAT PARK  564 200 561 819 564 200 561 819
A75749 EAKR Kansainvälistymisen ja tuotekehityksen hanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 30.10.2019 31.12.2022 OY PELIMATKAT FINLAND  52 500 0 52 500 0
A75751 EAKR 3D markkinaselvitys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.1.2020 15.7.2020 FENTEN OY  26 120 23 567 26 120 23 567
A75752 EAKR Kemi valmistautuu kasvuun, teollisuuden suurinvestoinnit Meri- Lapissa 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.9.2019 30.11.2021 Kemin kaupunki  320 000 268 957 399 999 336 196
A75753 EAKR Tapahtumien kehittäminen Torniossa 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 2.3.2020 30.6.2022 Tornion kaupunki  249 505 240 391 311 882 300 489
A75754 EAKR Pilaster EU Accelerator hakemus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.1.2020 31.8.2020 PILASTER OY  15 000 15 000 15 000 15 000
A75755 EAKR GeScore QLP -pilotti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.3.2019 30.9.2020 GLOBAL ENABLER CORPORATION OY  35 500 35 499 35 500 35 499
A75756 EAKR Asiakaskokemusanalytiikkaliiketoiminnan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.1.2020 30.4.2021 TRIDEA OY  28 250 26 582 28 250 26 582
A75757 EAKR Aalto Haitek Oy - Tuotantolaitos 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.11.2019 31.12.2021 AALTO HAITEK OY  606 820 0 606 820 0
A75758 EAKR Investointi uuteen tekniikkaan ja uusien asiakkuuksien edellyttämät kehittämistoimenpiteet tuotantoon 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.11.2019 31.12.2020 PORIN PUUKALUSTE OY  43 400 42 400 43 400 42 400
A75759 EAKR Yellows palvelualusta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.11.2019 31.12.2020 PASSOL OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A75760 EAKR Järjestelmäkehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.1.2020 6.1.2022 RENTO INNOVATIONS OY  50 000 38 129 50 000 38 129
A75761 EAKR HUMINET-TUOTEPERHEEN KEHITTÄMINEN 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.11.2019 30.4.2022 FRESHWIND OY  103 150 84 502 103 150 84 502
A75762 EAKR Agile Seemore 2 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.1.2020 30.6.2021 SEEMORE SOLUTIONS OY  50 000 27 768 50 000 27 768
A75765 EAKR Tuottavuuden kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.12.2019 24.8.2020 SUOMEN LEVYJALOSTE OY  0 0 57 610 0
A75767 EAKR Tuotekehityksellä kasvua 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 20.8.2019 30.6.2022 TURVAUKKO OY  6 740 0 6 740 0
A75768 EAKR Sensorit ja algoritmit 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.11.2019 30.6.2020 VESRATIO OY  66 215 66 214 66 215 66 214
A75769 EAKR Panimo Hoppa laajennus 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.1.2020 31.8.2020 KYMEN KAUPPAKARTANO OY  35 000 33 783 35 000 33 783
A75775 EAKR ePubQuiz 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 20.1.2020 26.3.2021 EPUBQUIZ OY  14 030 0 14 030 0
A75779 EAKR Vastuullinen matkailu Utsjoella 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.3.2020 31.7.2022 Utsjoen kunta  234 373 211 774 292 966 264 717
A75780 EAKR Saariselkä kansainväliseksi pyörämatkailukohteeksi 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.1.2020 31.3.2022 Inarin kunta  143 847 143 846 152 837 152 836
A75781 EAKR Paalupaikka - valmistautuminen MotoGP-suurtapahtumaan 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2020 31.8.2022 Kouvolan kaupunki  153 300 127 364 219 000 181 949
A75782 EAKR Railgate Finland - Smart Hub Solutions 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2020 31.3.2022 Kouvola Innovation Oy  242 676 215 749 346 680 308 213
A75784 EAKR Omapaja Oy:n kansainvälistymisedellytysten kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.10.2019 31.12.2021 OMAPAJA OY  64 575 60 192 64 575 60 192
A75793 EAKR Tulevaisuuden urheiluseurat – Yrittäjämäiset urheilun Ekosysteemit 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.11.2019 31.12.2021 CHESS MATE OY  62 250 40 605 62 250 40 605
A75794 EAKR Maailman parhaan sisustuskaiuttimen kansainvälistymisen edistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 9.1.2020 31.12.2021 ACUSTOM OY  64 200 0 64 200 0
A75795 EAKR Uuden "Valaistus palveluna" -palvelutuote taloyhtiösektorille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.1.2020 10.8.2022 VALORAM OY  53 750 46 736 53 750 46 736
A75796 EAKR Otsonoidun veden biologinen vaste 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.1.2020 31.12.2021 SUORAHAPETUS OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A75797 EAKR Älykkäiden jätteenkeräystuotteiden, lajittelutuotteiden ja kaupunkikalusteiden vientikelpoisuuden selvittäminen ja markkinatutkimukset Euroopassa ja osittain USA:ssa. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.12.2019 31.8.2023 LEHTOVUORI OY  151 750 147 723 151 750 147 723
A75798 EAKR Suomen Videokoulutus Oy:n videokoulutusalustan kansainvälistymismahdollisuuksia selvittävä hanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.2.2020 10.12.2020 SUOMEN VIDEOKOULUTUS OY  24 790 24 790 24 790 24 790
A75799 EAKR Kota Collectiven kansainvälistymisen kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.1.2020 31.10.2023 KOTA KOLLEKTIIVI OY  42 940 30 386 42 940 30 386
A75800 EAKR Kasvua tapahtumiin e-työkalupakilla 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2020 31.7.2022 Kouvolan kaupunki  230 972 207 434 329 960 296 334
A75806 EAKR Tuotannon automatisointi ja tehostaminen Lean-menetelmällä, uusien tuotteiden kehittäminen sekä viennin (ulkomaan kaupan) kasvattaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.12.2019 31.8.2023 KITEEN HUONEKALUTEHDAS OY  277 670 224 478 277 670 224 478
A75807 EAKR Safartica Levi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.1.2020 31.5.2023 SAFARTICA OY  64 550 48 939 64 550 48 939
A75808 EAKR Kiintokalusteiden osavalmistuksen kehittäminen. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.12.2019 31.12.2021 OMEGA-KODIT OY  54 040 28 876 54 040 28 876
A75810 EAKR Kasvinsuojeluaineen markkinoille saattaminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.1.2020 31.12.2021 WOIMET OY  71 900 43 762 71 900 43 762
A75811 EAKR Entiksen hyönteistuotteiden kansainvälistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 28.1.2020 30.6.2021 ENTOMOPHAGY SOLUTIONS OY  32 500 0 32 500 0
A75812 EAKR Kota 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.1.2020 15.11.2023 NAPAPIIRIN POROFARMI OY  86 100 86 100 86 100 86 100
A75813 EAKR HIERREHIOMAKONEEN VOIMANSIIRRON JA HUOLLON KEHITYS 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.10.2019 31.3.2021 I-KONE OY  72 137 72 137 72 137 72 137
A75814 EAKR Tuotannon kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.1.2020 31.12.2020 ENEKOS OY  36 000 34 020 36 000 34 020
A75816 EAKR Salmen Metallin kehitystoimet 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.11.2019 31.8.2023 SALMEN METALLI OY  120 800 109 316 120 800 109 316
A75817 EAKR Rakennushankkeella kasvua Salmen Metallille 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.11.2019 31.8.2022 SALMEN KIINTEISTÖ OY  440 470 440 470 440 470 440 470
A75818 EAKR Kerimaan uudistus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.8.2019 31.8.2023 KERIMAAN LOMAKESKUS OY  104 270 31 109 104 270 31 109
A75819 EAKR Juomateollisuuden automaattisen täyttö- ja pakkauslinjan toteutus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.7.2019 31.8.2022 BLUEWHITESPIRIT OY  48 610 7 638 48 610 7 638
A75820 EAKR Seitsemän-viikon-toimitusaika (7WLT) 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.10.2019 31.7.2022 FODESCO OY  382 933 356 363 382 933 356 363
A75822 EAKR Laite & lopputuote take-away markkinoille 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.1.2020 31.7.2020 JOKADO FINLAND OY  20 620 18 661 20 620 18 661
A75828 EAKR LeadTime 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.12.2019 31.7.2021 TIMEGATE INSTRUMENTS OY  45 670 42 586 45 670 42 586
A75830 EAKR Tuotehallintaselvitys 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.1.2020 31.12.2020 PLYTEC OY  12 500 12 500 12 500 12 500
A75835 EAKR Strategia 2020 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.1.2020 31.12.2020 ECOFLOOR FINLAND OY  17 250 17 250 17 250 17 250
A75838 EAKR Yrityksen kehitys-, kasvu- ja kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 5.6.2019 31.12.2022 SS-TYÖSTÖ OY  72 820 0 72 820 0
A75839 EAKR Almerin pilotointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.11.2019 28.2.2021 ALMERIN OY  24 720 23 107 24 720 23 107
A75840 EAKR FikuroAI ohjelmiston / palvelun kehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.11.2019 31.5.2021 FIKURO OY  94 000 94 000 94 000 94 000
A75841 EAKR Eco2Wall 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2019 30.6.2022 TEP ROOF POHJANMAA OY  59 800 26 275 59 800 26 275
A75842 EAKR Suunnanmuutos - Kannustalo Oy tuottavuuden parantamiseen ja tuotantomenetelmien kehittämiseen liittyvä hanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.5.2019 31.5.2023 KANNUSTALO OY  211 610 211 610 211 610 211 610
A75843 EAKR Valmistuli Oy:n kehittämisprojekti 2020-2021 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 10.1.2020 31.1.2022 VALMISTULI OY  75 900 0 75 900 0
A75844 EAKR Ohjelmisto ryhmäliikuntatuntien tekemiseen, esittämiseen ja arkistointiin. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.1.2020 31.12.2021 FITNER OY  25 980 25 980 25 980 25 980
A75845 EAKR Portaalin Pojat Oy - Franchising 2020 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.1.2020 31.7.2020 PORTAALIN POJAT OY  14 990 13 800 14 990 13 800
A75846 EAKR Kansainvälisten markkinoiden selvitys vähähiilisille puutuotteille 2020 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.1.2020 31.12.2020 LUOMAN PUUTUOTE OY  51 980 13 221 51 980 13 221
A75847 EAKR Pohjoismaiden avaus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 5.2.2020 31.5.2021 PINKKIHEIDI OY  47 870 0 47 870 0
A75848 EAKR Minilabz Pi Palm 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.2.2020 30.6.2023 MINILABZ OY  69 470 69 470 69 470 69 470
A75849 EAKR Turvaksi Tools, kansainvälisen kasvun kehittämishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.2.2020 14.8.2021 AJAN LUKKO OY  71 200 70 307 71 200 70 307
A75850 EAKR Elektrolyyttisen kiillotuksen ja peittauksen laajennushanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.2.2020 31.12.2021 OY KROMATEK AB  118 000 118 000 118 000 118 000
A75851 EAKR Savonniemen matkailuhanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.10.2019 31.5.2021 OY SAVON MAFIA AB  42 370 39 324 42 370 39 324
A75852 EAKR Läpimenoaikojen pienentäminen ja tuotannon monipuolistaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.1.2020 13.6.2022 VEEPEE KONEISTUS  19 420 9 966 19 420 9 966
A75853 EAKR Puusepänverstaan kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.2.2020 31.8.2020 VAAHTERAMÄEN VERSTASHUONE OY  14 680 14 608 14 680 14 608
A75857 EAKR Kansainvälisen järvimatkailun kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.9.2019 31.12.2021 JÄRVISYDÄN OY  578 770 574 961 578 770 574 961
A75859 EAKR Liiketoiminnan kartoitus ja strategian luonti Venäjän markkinoille 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.2.2020 28.2.2021 SB ECOMMERCE GROUP OY  34 980 32 062 34 980 32 062
A75864 EAKR Kohti kestävämpää maailmaa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.11.2019 31.8.2021 FINMEAS OY  82 750 78 346 82 750 78 346
A75865 EAKR ”Guaranteed departures”-palveluiden kehittäminen uusille asiakassegmenteille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.11.2019 31.3.2022 AIKAMATKAT OY  58 595 31 144 58 595 31 144
A75866 EAKR Biohajoavia, biopohjaisia ja istutettavia astiataimiruukkuja globaaliin puutarhatalouden tarpeisiin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.1.2020 31.8.2022 BIO-CO GROUP OY  40 302 31 761 40 302 31 761
A75867 EAKR Karkaisulinja 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2019 31.5.2021 HEATMAC OY  71 870 71 870 71 870 71 870
A75868 EAKR Palveluliiketoiminnan tarvekartoitus ja valmistelu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.1.2020 31.12.2020 TEVELLA OY  15 000 14 999 15 000 14 999
A75869 EAKR Easoft dokumentoinnin kehittämishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.1.2020 30.6.2021 EASOFT OY  47 600 37 266 47 600 37 266
A75870 EAKR Floworking -työympäristökonsepti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.2.2020 30.6.2022 NUAN OY  16 300 15 530 16 300 15 530
A75871 EAKR Biomixerin testaus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.2.2020 15.9.2020 DIGI TOILET SYSTEMS OY  15 590 15 590 15 590 15 590
A75872 EAKR Tekoa oy:n Kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.12.2019 31.8.2023 TEKOA OY  145 975 52 027 145 975 52 027
A75873 EAKR Kansainvälistä kasvua ja kestävää kehitystä tukeva investointihanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.1.2020 31.1.2023 HIIHTOKESKUS ISO-YLLÄS OY  3 961 860 3 961 860 3 961 860 3 961 860
A75874 EAKR Tuotantokone-ja laiteinvestointi sekä tuotteiden kehittäminen ja kansainvälistäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.5.2019 31.8.2023 MENSE OY  181 720 146 565 181 720 146 565
A75875 EAKR Laite- ja kehittämisinvestoinnit 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.11.2019 31.5.2022 SUPSET OY  108 760 103 806 108 760 103 806
A75878 EAKR Kone-ja laiteinvestointi sekä liiketoiminnan kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.2.2020 31.8.2022 KAAVIN KIVI OY  463 400 438 186 463 400 438 186
A75881 EAKR Reunalistoiskoneen hankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.2.2020 31.10.2020 HANNUN KALUSTEVERSTAS OY  12 000 12 000 12 000 12 000
A75882 EAKR Puhdastilatuotteiden kehittäminen ja kansainvälinen kasvu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.8.2019 30.6.2022 VECTOR TEAM OY  97 500 85 495 97 500 85 495
A75883 EAKR Perhonjokilaakson alueen vanhusten kotihoitotoiminnan käynnistäminen / kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.11.2019 1.12.2020 PUHDISTUSPALVELUT CLEANING DESIGN OYCLEANING DESIGN  19 320 15 323 19 320 15 323
A75884 EAKR Uusien tuotteiden tuotantoon nosto sekä automaation kehittäminen ja koulutus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2019 31.8.2021 TÄLLI OY  116 800 72 567 116 800 72 567
A75885 EAKR Leipomotuotteiden pakkausmenetelmien kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.1.2020 31.3.2021 PULLA-PIRTTI OY  140 250 139 606 140 250 139 606
A75888 EAKR Uuden ohjelmistorobotiikan liiketoiminnan kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.10.2019 30.9.2020 BOTLABS OY  53 545 44 045 53 545 44 045
A75889 EAKR Lodge 8 Seasons - Lapland Aurora Resort 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.2.2020 28.2.2023 KURULA RESORT OY  909 430 909 430 909 430 909 430
A75890 EAKR Kasvua ja kansainvälistymistä palvelu- ja innovaatiokehityksellä: vastuullinen uusiutuvan energian asiantuntija Pohjoismaiseen markkinaan 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.2.2020 31.10.2022 DESPRO ENGINEERING OY  139 200 139 200 139 200 139 200
A75892 EAKR GREEN QUARRY 2021 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.12.2019 31.12.2021 TG GRANIT OY  80 325 10 796 80 325 10 796
A75893 EAKR Fixtep 1.0 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 7.1.2020 31.8.2020 FIXTEP OY  9 660 0 9 660 0
A75895 EAKR Aconin Kasvu- ja Kehittämishanke 2020-2022 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.12.2019 30.9.2022 ACON FINLAND OY LTD  190 650 190 650 190 650 190 650
A75897 EAKR ZeroRisk Reaaliaikainen biomekaaninen analyysi päävammojen todennäköisyyden arvioimiseksi jääkiekon pelaajilla 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.3.2020 30.6.2023 SPORTS INTELLIGENCE OY  42 650 25 876 42 650 25 876
A75898 EAKR Hirsisorvi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.12.2019 15.1.2021 OY TIMBER FRAME LTD  21 700 19 579 21 700 19 579
A75899 EAKR ITC 2.0 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.2.2020 31.1.2022 ITC-SOLUTION GROUP OY  83 790 83 790 83 790 83 790
A75900 EAKR Amphion Amp 2 series 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.9.2019 31.5.2022 AMPHION LOUDSPEAKERS OY  98 050 41 396 98 050 41 396
A75901 EAKR Finnish Distillery Company Oy:n kehittäminen ja kansainvälistyminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.8.2019 30.11.2023 FINNISH DISTILLERY COMPANY OY  176 220 32 815 176 220 32 815
A75902 EAKR Pratsam export 2020 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.1.2020 30.6.2023 AB PRATSAM OY  15 748 15 748 15 748 15 748
A75904 EAKR Vedenalaisen vaikuttamisen tuotteistaminen ja kansainvälistyminen DASEMI 2020 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.1.2020 31.12.2022 DA-DESIGN OY  64 020 59 403 64 020 59 403
A75910 EAKR Ekologisten renkaiden konseptin kehittäminen kansainvälisille markkinoille 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.2.2020 30.4.2021 OY EURO-TYRES FINLAND LTD  49 610 46 425 49 610 46 425
A75912 EAKR Close Designer’s palvelukonseptointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.11.2019 31.12.2021 CLOSE DESIGNERS OY  49 500 44 850 49 500 44 850
A75913 EAKR Oddgrip 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.2.2020 30.4.2021 ROUKUS OY  18 045 18 045 18 045 18 045
A75914 EAKR Skaalautuvan tietoliikenneverkkojen simulointipalvelun rakentaminen kansainvälisille asiakkaille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.12.2019 30.9.2021 MAGISTER SOLUTIONS OY  62 740 57 162 62 740 57 162
A75915 EAKR Luonnontieteellisten kokoelmien 3D massakuvantaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.6.2019 30.6.2021 SERTIFER CONSULTING OY  24 960 9 832 24 960 9 832
A75918 EAKR Vienti ja ekologisuus 2020 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2019 31.12.2020 JOKIOISTEN LEIPÄ OY  152 340 117 937 152 340 117 937
A75919 EAKR Vähähiilisen toimintakonseptin kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 21.2.2020 30.6.2021 DOGS & HUMANS OY  32 580 7 349 32 580 7 349
A75920 EAKR Suomi Kenkä Oy:n kenkätehdas 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.9.2019 30.6.2023 SUOMI KENKÄ OY  149 110 0 149 110 0
A75921 EAKR Liiketoiminnan kehittämishanke uudelle tuote- ja palvelukonseptille - Omatalohuolto 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.2.2020 31.12.2021 OMATALOHUOLTO OY  54 040 17 406 54 040 17 406
A75922 EAKR Tuotekehityksen tehostaminen ja tuotannon kasvattaminen sekä kehittäminen vastaamaan muuttunutta positiivista tilauskantaa. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.2.2020 31.12.2020 PARMAIR ILMANVAIHTO OY  36 570 33 087 36 570 33 087
A75923 EAKR ROKKE - Rovaniemen kaupunkikeskustan kehittäminen 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.3.2020 31.8.2022 Lapin ammattikorkeakoulu Oy  260 079 260 079 308 844 308 844
A75925 EAKR Tuotannon tehostaminen kilpailukyvyn ylläpitämiseksi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.1.2020 1.4.2022 PLATE POWER OY  288 860 222 518 288 860 222 518
A75926 EAKR Online-verkottumispalvelu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.3.2020 31.10.2021 BUSINESSMAKER SOLUTIONS OY  15 000 12 508 15 000 12 508
A75927 EAKR Mt 15123 Lintusalontien parantaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2020 30.6.2021 Väylävirasto  840 000 840 000 1 400 000 1 400 000
A75928 EAKR Saimaa Expo, Beijing 2020 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2020 31.12.2020 Savonlinnan Hankekehitys Oy  79 567 6 539 93 668 9 342
A75929 EAKR Teollisuushalli Kone-Tuomi Oy:n Kauttuan konepajalle 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.3.2020 31.8.2021 KONE-TUOMI OY  159 400 159 400 159 400 159 400
A75930 EAKR Suomen paras yrityspalvelu 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2020 31.12.2022 LAHDEN SEUDUN KEHITYS LADEC OY  216 030 203 243 308 616 290 349
A75931 EAKR SOG Galactic Start 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.1.2020 30.9.2021 SCHOOL OF GAMING GALACTIC OY  55 450 55 420 55 450 55 420
A75933 EAKR Biometalli 2020 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.11.2019 30.6.2022 BOWECO OY  98 160 69 914 98 160 69 914
A75934 EAKR RAUTASULFAATIN VALMISTUS 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2019 30.4.2021 VODA NORDIC OY  457 550 457 550 457 550 457 550
A75935 EAKR Kuohu vesi kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.1.2020 31.1.2021 KUOHU ARTESIAN WATERS OY  44 710 40 921 44 710 40 921
A75937 EAKR Kuitulaserleikkurin hankinta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.3.2020 30.9.2021 URSUS FENNICA OY  181 440 142 652 181 440 142 652
A75939 EAKR Koulutuspalvelun tuotteistaminen ja kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.2.2020 30.11.2020 THINK TONE OY  21 230 17 032 21 230 17 032
A75940 EAKR Konto Oy:n kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.2.2020 31.8.2023 KONTO OY  11 320 4 865 11 320 4 865
A75941 EAKR Shareway-palvelun lanseeraus ja markkinoiden testaus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.2.2020 31.3.2021 SHAREWAY OY  13 420 12 920 13 420 12 920
A75942 EAKR MSc Traction Oy kasvun kehittäminen kansainvälisille markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2020 31.12.2021 MSC TRACTION OY  50 000 29 750 50 000 29 750
A75943 EAKR Paperirullatarttuja 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.3.2020 30.7.2022 PAPROTEC OY  57 220 0 57 220 0
A75944 EAKR Valssattujen tuotteiden valmistuksen kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.3.2020 31.8.2020 ANSTAR OY  43 090 42 324 43 090 42 324
A75945 EAKR Yrityksen kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.1.2020 31.5.2022 JOEN ISÄNNÖINTIPALVELU OY  69 810 68 586 69 810 68 586
A75947 EAKR Puurakenteita tulevaisuuden ICT-infrastruktuuriin 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.1.2020 31.8.2023 ECOTELLIGENT OY  75 000 74 038 75 000 74 038
A75948 EAKR Lametal 10.0 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.7.2019 31.8.2023 LAMETAL OY  141 220 112 696 141 220 112 696
A75949 EAKR Tuotannon koneet työvaiheiden helpottamiseksi ja laadun parantamiseksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 4.2.2020 31.12.2020 J-METALLIKALUSTE OY  72 250 0 72 250 0
A75950 EAKR Palvelut koteihin ja mökeille 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 1.1.2020 31.12.2021 SUOMEN KOTIHUOLTOJOUKKO OY  66 200 0 66 200 0
A75951 EAKR Esihautomopolku 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.1.2020 30.6.2022 OULUN KAUPUNKIBUSINESSOULU LIIKELAITOS  161 400 156 163 322 800 312 327
A75956 EAKR Lappi – viisaan kasvun keskus. Veto- ja pitovoimainen Lappi - esiselvityshanke 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.2.2020 31.7.2021 Lapin liitto  231 008 222 642 269 508 264 698
A75958 EAKR Energiansäästöominaisuudet miljoonille 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.2.2020 30.11.2021 TAELEK OY  79 060 51 134 79 060 51 134
A75959 EAKR Vuorensaku Guitars Vientihanke 2020 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.12.2019 31.8.2023 VUORENSAKU  19 000 0 19 000 0
A75960 EAKR Expandering 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.2.2020 28.2.2021 NP BREWERS AB  7 000 7 000 7 000 7 000
A75961 EAKR Teuvan Keitintehdas Oy:n kansainvälistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.12.2019 30.5.2021 TEUVAN KEITINTEHDAS OY  31 050 21 959 31 050 21 959
A75963 EAKR Sovelluskehitysprojekti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.3.2020 31.12.2021 PREMODE OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A75965 EAKR Dogomo-kehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.1.2020 30.4.2021 DOGOMO OY  35 675 28 939 35 675 28 939
A75966 EAKR MDCO-teknologian tuotekehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.3.2020 31.3.2021 SUPERCRITICAL OY  19 210 19 210 19 210 19 210
A75967 EAKR Mobiilisovelluksen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.3.2020 31.12.2020 GO SPORTY OY  15 750 15 750 15 750 15 750
A75968 EAKR Eduix Goes Global 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.11.2019 31.12.2020 EDUIX OY  89 430 40 998 89 430 40 998
A75969 EAKR Javasko Oy:n kansainvälistyminen lähialueille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 18.3.2020 31.8.2022 JAVASKO OY  37 500 0 37 500 0
A75970 EAKR Sitko vientiprojekti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.11.2019 31.12.2021 TAMPEREEN ÖLJYTUKKU OY  16 000 4 063 16 000 4 063
A75971 EAKR Welner Oy:n putkihitsaustyökalujen kansainvälistymishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.10.2019 30.4.2023 WELNER OY  65 850 56 248 65 850 56 248
A75974 EAKR Kansainvälisille exergaming-markkinoille Kainuusta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.1.2020 31.5.2021 CSE SIMULATION OY  51 480 51 480 51 480 51 480
A75975 EAKR Distruptio tiedon keräämisessä ja tulosten viestinnässä - Ceriffi Check® 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.2.2020 1.9.2021 CERIFFI OY  60 520 57 890 60 520 57 890
A75976 EAKR Liiketoiminnan käynnistäminen ja kansainvälisten markkinoiden kartoitus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.2.2020 31.3.2021 ONCOBONE OY  30 520 19 641 30 520 19 641
A75982 EAKR Ramin Konditoria Oyn investoinnit, tuotannon kehittäminen ja tuotekehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.12.2019 30.6.2023 RAMIN KONDITORIA KAHVILA OY  969 810 969 810 969 810 969 810
A75983 EAKR Tapio Anttila Collection -malliston kansainvälistäminen Saksaa ja Itävaltaan 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.3.2020 28.2.2021 TAPIO ANTTILA COLLECTION OY  41 950 41 950 41 950 41 950
A75984 EAKR Harrastuspassi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2019 31.8.2021 HALTU OY  134 400 134 399 134 400 134 399
A75985 EAKR Putkilaser, poraus ja kierteytysyksikkö 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.12.2019 30.10.2020 M-LEVY OY  221 380 206 074 221 380 206 074
A75987 EAKR Tuotannon kehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.12.2019 31.8.2022 FM TIMBER OY  349 000 260 014 349 000 260 014
A75988 EAKR Vienti ja kehitysprojekti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.1.2020 31.12.2021 HIRSITYÖ HEIKKILÄ OY  70 200 61 241 70 200 61 241
A75989 EAKR Tekoälypohjainen tutkimus- ja kehittämishanke nimeltä Tubo, Mainostoimisto M1 JKL Oy:n uutta liiketoiminta-avausta silmälläpitäen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.2.2020 30.9.2021 MAINOSTOIMISTO MEDIA M1 JKL OY  115 250 115 250 115 250 115 250
A75990 EAKR Alumaticin tunnettavuuden lisääminen pohjoismaissa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.2.2020 31.8.2023 ALUMATIC OY  45 550 40 302 45 550 40 302
A75991 EAKR Termisellä kaasutusmenetelmällä - Uusiutuvaa energiaa jätteistä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.3.2020 30.12.2022 GENESET POWERPLANTS OY  60 650 28 021 60 650 28 021
A75992 EAKR Omien tuotanto- ja varastotilojen rakentaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.4.2019 30.6.2021 PPE SERVICE OY  222 840 222 840 222 840 222 840
A75996 EAKR Kukourin Kasvumalli 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.2.2020 30.6.2022 KUKOURI MOBILE ENTERTAINMENT OY  133 423 66 776 133 423 66 776
A76004 EAKR Business Lapland -markkinointihanke 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.3.2020 31.7.2022 House of Lapland Oy  386 592 369 513 483 240 461 891
A76005 EAKR Resort Hotel Suomun kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.3.2019 31.12.2020 WILDERNESS SUOMU OY  774 840 774 840 774 840 774 840
A76006 EAKR Jätteen lopputuotteen laadun parantaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.3.2020 31.8.2023 HETTULA OY  521 670 521 670 521 670 521 670
A76009 EAKR Matkailutiedon keräämisen digitalisointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.11.2019 31.12.2021 SALMI PLATFORM OY  190 270 120 306 190 270 120 306
A76010 EAKR Parantis - Lake Saimaa Acrtic Cruises 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.3.2020 30.6.2022 LP MANAGEMENT OY  153 520 48 694 153 520 48 694
A76011 EAKR Mindcloud -palvelualustan kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.2.2020 14.2.2022 MINDHIVE OY  93 650 88 259 93 650 88 259
A76012 EAKR PEL-tuote Oy liiketoiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.11.2019 31.8.2022 PEL-TUOTE OY  301 050 192 335 301 050 192 335
A76014 EAKR TUOTANNON KEHITTÄMINEN 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.3.2020 31.12.2022 PAAKKILAN KONEPAJA OY  426 300 182 702 426 300 182 702
A76015 EAKR PetterSteel Oy:n tuotantotilojen laajennus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.11.2019 31.8.2022 KIINTEISTÖ OY PETTERINVEST  390 000 390 000 390 000 390 000
A76017 EAKR Kansainvälisten palveluiden kehitys ja lanseeraus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.1.2020 31.12.2021 PLATOM OY  100 230 98 520 100 230 98 520
A76019 EAKR LKK 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.3.2020 30.6.2022 FINHAI OY  33 392 33 392 33 392 33 392
A76020 EAKR Finn-Savotta Oy:n teknologiainvestointi kansainvälisen kilpailukyvyn kehittämiseksi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.2.2020 31.12.2022 FINN-SAVOTTA OY  234 000 200 645 234 000 200 645
A76022 EAKR Aliceco Consulting Internationalisering 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.3.2020 30.4.2022 ALICECO CONSULTING AB  34 170 34 170 34 170 34 170
A76023 EAKR Kansainvälisen liiketoiminnan uudistaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.3.2020 30.6.2021 FRAMECOMP OY  50 000 48 100 50 000 48 100
A76025 EAKR CWP Oy investoinnit, tuotekehitys ja viennin edistäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.3.2020 31.12.2022 CWP COLOURED WOOD PRODUCTS OY  61 557 34 401 61 557 34 401
A76027 EAKR NoPain tuotebrändin kansainvälistyminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.2.2020 31.8.2023 GREENACT OY  62 300 56 608 62 300 56 608
A76029 EAKR Development of a new service 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.12.2019 13.5.2021 EDIFYTALENT OY  108 220 75 275 108 220 75 275
A76032 EAKR Yrityksen uuden venemallin prototyypin suunnittelu ja toteutus, piensarjatuotannon valmistelu 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.2.2020 30.4.2021 ELWOOD BOATS OY  50 950 47 540 50 950 47 540
A76033 EAKR CubiCasa Oy:n kasvun kartoittaminen globaaleilla markkinoilla 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 4.1.2020 31.3.2022 CUBICASA OY  38 350 0 38 350 0
A76035 EAKR Pk-yritysten omistajanvaihdospalvelu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2020 31.8.2022 KESKI-POHJANMAAN YRITTÄJÄT RY  176 190 171 250 209 225 203 052
A76038 EAKR Markki-sadevesi- ja kattoturvajärjestelmän suunnittelu ja kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.2.2020 31.12.2020 MARKKI OY  49 720 23 280 49 720 23 280
A76039 EAKR Laitteistoratkaisujen kehittäminen elintarviketeollisuuden desinfiointitarpeisiin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.3.2020 30.9.2021 DOTRON OY  48 200 37 310 48 200 37 310
A76041 EAKR Tuotekehityspalveluliiketoiminnan laajentaminen kansainvälisille markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.3.2020 30.6.2022 DEFOUR OY  49 955 48 689 49 955 48 689
A76042 EAKR Tuotekehityspalveluliiketoiminnan laajentaminen kansainvälisille markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.3.2020 30.6.2022 RCP SOFTWARE OY  49 525 33 824 49 525 33 824
A76044 EAKR Arcandia 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.12.2019 15.10.2023 ARCTIC THRILL OY  170 230 119 897 170 230 119 897
A76045 EAKR Miilumachine 2021-2 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.4.2020 31.12.2021 MIILUMACHINE OY  177 600 177 600 177 600 177 600
A76046 EAKR Tuotannon kapasiteetin lisäys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.3.2020 22.3.2022 FINEMETAL OY  148 990 137 570 148 990 137 570
A76047 EAKR Toiminnanohjaus uudelle aikakaudelle ja koneistukseen lisävoimaa 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.4.2020 31.12.2021 JETMASTERS OY  90 750 89 250 90 750 89 250
A76048 EAKR PackageMedia 2.0 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.1.2020 31.3.2022 PACKAGEMEDIA OY  60 000 60 000 60 000 60 000
A76051 EAKR Hiilidioksidivapaan energiateknologian kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.2.2020 30.4.2021 HYDROGENIUS OY  135 170 111 051 135 170 111 051
A76052 EAKR Moodfood tuoteperheiden ja tuotannon kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.3.2020 31.12.2021 MOODFOOD COMPANY OY  36 975 22 191 36 975 22 191
A76053 EAKR PetterSteel 2.0 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.11.2019 31.8.2023 PETTERSTEEL OY  794 560 592 104 794 560 592 104
A76054 EAKR Living Strategy palvelualustan kehittäminen ja vieminen kansainvälisille markkinoille 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2019 30.4.2021 4STRACTION OY  54 960 47 231 54 960 47 231
A76055 EAKR ES22RUMBLE 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.2.2020 28.10.2020 RUMBLETOOLS OY  95 675 55 129 95 675 55 129
A76057 EAKR PPE valmistus. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2020 31.8.2020 TEHO FILTER OY  224 880 224 880 224 880 224 880
A76059 EAKR Leipomon tuotantolinjaston kehittämishanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.3.2020 31.8.2022 VILLÄHTEEN LEIPÄ OY  222 040 222 040 222 040 222 040
A76060 EAKR IsoDent Oy:n kilpailukyvyn parantaminen uusien tuotanto- ja tuotekehitystilojen, markkinatutkimuksen, tuotekehityksen ja kansainvälistymisen avulla 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.2.2020 30.4.2023 ISODENT OY  121 430 118 531 121 430 118 531
A76063 EAKR Rengastehtaan kehittämishanke vaihe I 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.10.2019 31.3.2023 LIEKSATYRES OY  501 520 228 385 501 520 228 385
A76064 EAKR Experimentis OY:n laboratorio- ja pilotointitoiminnan digitaalisaation toinen vaihe 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.4.2020 31.3.2021 EXPERIMENTIS OY INC  17 310 17 053 17 310 17 053
A76065 EAKR Pintakäsittelylaitoksen ja biolämpökeskuksen rakentaminen Konepaja Survonen Oy:n Vampulan konepajalle 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.4.2020 31.12.2021 KONEPAJA SURVONEN OY  291 390 278 672 291 390 278 672
A76071 EAKR Liikuteltava kuntosaliyksikkö ja/tai toiminnallinen harjoitteluyksikkö 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.2.2020 31.12.2021 CARGOFIT OY  50 000 50 000 50 000 50 000
A76072 EAKR Pilvipohjaisen palvelun toteuttaminen verenpainemittariin. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.4.2020 1.11.2021 LAKKA HEALTH OY  145 330 79 414 145 330 79 414
A76073 EAKR Innovatiivinen investointisuunnitelma ohjelmapalvelujen kehittämiseksi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.4.2020 30.6.2021 KALAJOEN LOKKILINNA OY  38 430 38 430 38 430 38 430
A76074 EAKR Jospak®-vuoka -tuotteen valmistusprosessin kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2020 31.12.2020 JOSPAK OY  48 450 42 956 48 450 42 956
A76075 EAKR Kansainvälistyvä Suomi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.3.2020 31.12.2020 SMART SUPPORT OY  16 260 15 816 16 260 15 816
A76076 EAKR Reponen Works:n kansainvälistyminen ja älykkään tuotannon kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.5.2020 30.6.2022 TYÖSTÖHANKINTA REPONEN OY  74 500 74 500 74 500 74 500
A76077 EAKR Logistiikkakeskus. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.2.2020 30.10.2020 HALLIX FINLAND OY  82 250 59 473 82 250 59 473
A76078 EAKR Tuotannon kehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.3.2020 31.12.2021 TERMATER OY  38 850 20 560 38 850 20 560
A76079 EAKR Ravitsemus 2.0 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.4.2020 31.3.2022 EATSHARES OY  31 500 31 500 31 500 31 500
A76081 EAKR BODEN Fas 1 - Förplanering 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.4.2020 30.9.2020 BODEN GROUP AB  16 635 16 000 16 635 16 000
A76083 EAKR Rantasauna ja retkipaikka saareen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 1.5.2020 31.12.2021 SAIJA OY  100 500 0 100 500 0
A76084 EAKR M/S Inari - Aurora, ohjelmallista luksusristeilyä- ja retkeilypalvelua Inarijärvellä 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.4.2020 31.8.2023 INARIN MATKAILU JA MARKKINOINTI OY  173 550 10 279 173 550 10 279
A76085 EAKR Digitalisointi, tuotekehitys ja kansainvälistäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2020 31.8.2023 MEHI OY  140 240 122 930 140 240 122 930
A76086 EAKR EU H2020 EIC ACCELERATOR 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.4.2020 31.8.2020 CARINA SOLUTIONS OY  14 180 0 14 180 0
A76087 EAKR Kehittämis- ja investointihanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.2.2020 31.12.2021 ER-SAHA OY  600 000 600 000 600 000 600 000
A76089 EAKR Tekno-Forest Oy:n pakkauslinjastot 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.4.2020 28.2.2021 TEKNO-FOREST OY  32 400 32 400 32 400 32 400
A76090 EAKR Markkinoinnin ja jakelukanavien kehittäminen matkailuyrityksissä 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 15.5.2020 31.12.2020 Kehittämisyhdistys Mansikka ry  51 000 45 975 51 000 45 975
A76091 EAKR Live Like a Local in Rautavaara 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 18.5.2020 31.1.2022 Rautavaaran kunta  83 563 83 563 92 848 92 848
A76092 EAKR Vientistrategian (liiketoimintasuunnitelman) kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.2.2020 31.1.2023 OY RAISOFT LTD  77 550 53 579 77 550 53 579
A76093 EAKR Koneinvestointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.5.2020 31.3.2021 KAARITAIVUTUS KUMPULA OY  50 000 43 751 50 000 43 751
A76094 EAKR Modulipohjainen monitoimiproomu 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 6.4.2020 30.6.2021 KOTKAN MERITYÖ OY  43 400 0 43 400 0
A76096 EAKR Nursie-omahoitosovellus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.2.2020 31.12.2021 NURSIE HEALTH OY  307 010 295 393 307 010 415 308
A76100 EAKR Uusi energiaystävällinen maalauslinjasto 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.3.2020 31.12.2022 KUHMON AA-PUU OY  779 470 770 593 779 470 770 593
A76101 EAKR Hubble Vision 2020 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.3.2020 30.6.2022 HUBBLE OY  75 000 75 000 75 000 75 000
A76103 EAKR Lisäävä - uusien tuotantomenetelmien (3D-tulostus ja ALD) sovellettavuuden kartoitus ja kokeilut keskisuomalaisten pk-yritysten kasvun tukijana 1 Pirkanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.6.2020 31.12.2021 Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy  153 893 148 253 208 948 206 191
A76106 EAKR Kuntoilulaite verkkokaupan kehittämisohjelma Ruotsin vientimarkkinoille 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2020 30.6.2021 GYMSTICK INTERNATIONAL OY  71 880 54 380 71 880 54 380
A76107 EAKR Alatar Psykologipalveluiden kehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 6.4.2020 31.1.2023 ALATAR OY  41 970 0 41 970 0
A76109 EAKR Octola honeymoon 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.3.2020 31.12.2021 LUXURY ACTION OY  122 620 122 620 122 620 122 620
A76112 EAKR Produktutveckling och nylanseringar 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.9.2019 31.8.2021 OY HILLTIP AB  222 450 222 450 222 450 222 450
A76113 EAKR Päätelaitteiden sertifiointi euroopan alueelle 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.3.2020 15.9.2020 INOPTICS OY  16 500 11 419 16 500 11 419
A76115 EAKR NCE ISO9001 certifiering 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 30.4.2020 30.6.2022 NORDPIPE COMPOSITE ENGINEERING OY  17 000 0 17 000 0
A76116 EAKR Cell free technology for cosmetics development 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.5.2020 30.4.2022 AVECIN-BIOPHARMA OY  50 000 48 981 50 000 48 981
A76118 EAKR Biokemiallinen pikatesti tapaturmaisen aivovamman havaitsemiseen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.5.2020 30.4.2021 MEDICORTEX FINLAND OY  50 000 49 057 50 000 49 057
A76119 EAKR PR ROLLS OY UUDET MARKKINAT LATINALAINEN AMERIKKA 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.12.2019 31.8.2022 PR ROLLS OY  53 670 13 656 53 670 13 656
A76121 EAKR Keep it simple: Happier dogs. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.3.2020 30.4.2021 SIDEBAY OY  17 730 13 569 17 730 13 569
A76122 EAKR Laserleikkausyksikkö 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.4.2020 31.1.2023 HNR-KONEPAJA OY  100 400 70 541 100 400 70 541
A76123 EAKR OBF Enterprise 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.4.2020 30.9.2022 OPEN BADGE FACTORY OY  49 550 48 588 49 550 48 588
A76124 EAKR Arctic e- motor experience 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.11.2019 30.8.2023 LEVI BLACK OY  203 680 64 801 203 680 64 801
A76127 EAKR CoolBox 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 3.8.2020 30.6.2023 Lapin ammattikorkeakoulu Oy  504 096 504 096 630 120 630 120
A76129 EAKR Poroelinkeinon uudet toimintamallit ja imagomarkkinointi koronakriisissä 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.5.2020 31.12.2020 Paliskuntain yhdistys  89 811 84 279 89 811 84 279
A76130 EAKR Uusien digi-tuotteiden kehittäminen Opiferus-tuoteperheeseen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.3.2020 28.8.2021 SOFTWAVE OHJELMISTOT OY  51 000 36 949 51 000 36 949
A76131 EAKR Mellano Oy kansainvälistyminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.12.2019 30.3.2022 MELLANO OY  271 100 170 413 271 100 170 413
A76132 EAKR Realplast Oy kasvu investoinnit 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.2.2020 31.7.2021 REALPLAST OY  88 710 76 846 88 710 76 846
A76133 EAKR KONEINVESTOINTI 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.5.2020 31.10.2020 MATTI P.T. OJALA KY  10 500 10 500 10 500 10 500
A76134 EAKR Keskisuurien (halkaisijat 600-4000 mm) päätyjen valmistuslaitteiston hankinta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.10.2019 30.6.2022 OY PETÄJÄVEDEN METALLI AB  186 600 186 600 186 600 186 600
A76146 EAKR Työnhakijan motivoiminen valmennukseen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 8.4.2020 31.12.2020 PASISMO OY  41 990 0 41 990 0
A76149 EAKR Yhdessä ideoiden 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.5.2020 30.4.2021 Iisalmen kaupunki  71 468 64 994 89 336 81 243
A76150 EAKR Konepajan investointi- ja kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.11.2018 31.12.2021 JAHOTEC OY  39 060 39 060 39 060 39 060
A76151 EAKR Vokkolanmäen - Kalmalahden alueen yritysryhmähanke 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.6.2020 31.8.2021 Leppävirran kunta  84 854 80 134 94 282 89 037
A76159 EAKR Koronakriisiin vastaaminen Oulujokilaaksossa 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.6.2020 31.7.2021 Humanpolis Oy  87 612 82 484 109 514 103 106
A76160 EAKR Mikro- ja pk-yritysten toimintaedellytysten vahvistaminen kriisitilanteessa 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 4.5.2020 31.12.2020 Kemin Digipolis Oy  67 442 44 185 74 936 49 095
A76165 EAKR Sensoriverkon kehittämishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.4.2020 31.5.2021 FINN-SAVOTTA SYSTEMS OY  35 000 10 637 35 000 10 637
A76167 EAKR Perehdyttäjä 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.5.2020 29.4.2022 VIRTUAL FRONTIERS OY  31 230 13 016 31 230 13 016
A76168 EAKR Majoituskapasiteetin tason nosto Lomakylä Inarissa 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.3.2020 31.1.2023 VISIT INARI OY  167 500 167 500 167 500 167 500
A76171 EAKR Kasvun juuret - Omistajanvaihdos elinvoiman kehittämisen työkaluna 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.2.2020 31.12.2021 LAHDEN SEUDUN KEHITYS LADEC OY  105 000 87 259 150 000 124 657
A76172 EAKR Menestystä energiatehokkuudella ja elinkaarihallinnalla. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2020 31.8.2023 LAPPEENRANNAN-LAHDEN TEKNILLINEN YLIOPISTO LUT  200 000 138 264 250 000 172 832
A76173 EAKR Logistiikkasektorin asiakaskokemusten kehittäminen palvelumuotoilun menetelmin 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2020 31.12.2021 KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY  94 592 85 387 135 132 121 983
A76174 EAKR HYÖTYVIRRAN EKOSYSTEEMIPALVELUT - KASVUA JA UUTTA LIIKETOIMINTAA PK-SEKTORILLE 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2020 31.10.2022 KOUVOLA INNOVATION OY  104 596 103 009 149 424 147 157
A76175 EAKR Leipomon kehitys 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 9.4.2020 31.1.2021 KESTI-PAAKARI OY  14 600 0 14 600 0
A76176 EAKR CNC-koneen hankinta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.6.2020 31.8.2021 IMATRAN TERÄSVALMISTE OY  143 000 143 000 143 000 143 000
A76180 EAKR PÄIJÄT-HÄMEEN MATKAILUN SELVIYTYMISSTRATEGIA - Koronan kourista kotimaiseen kasvuun 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.2.2020 31.12.2021 LAHDEN SEUTU - LAHTI REGION OY  252 140 247 996 360 200 354 283
A76181 EAKR Hankintakustannuksiltaan edullisen ja varmatoimisen energiantuotantolaitteiston pilotointikonseptin kehittäminen ja testaus monipolttoainejärjestelmällä 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.3.2020 31.8.2023 ISVALIMO OY  90 802 38 830 90 802 38 830
A76182 EAKR Kaavi 2020 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.7.2020 1.4.2021 Kaavin kunta  40 000 13 203 50 000 16 504
A76183 EAKR Tarjoomo-verkoston palveluhaun kehittäminen ikäihmisille 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.8.2020 30.4.2021 Tarjoomo-osuuskunta  109 518 109 517 109 518 109 517
A76184 EAKR Tuotannolliset investoinnit ja tukin mittaus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.3.2020 31.8.2022 KOTILA ENGINEERING OY  499 870 499 870 499 870 499 870
A76187 EAKR Yrityksen liiketoimintamahdollisuuksien kartoitus kohdennetulla markkina-alueella. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.5.2020 31.12.2020 FINCOAT OY  95 000 69 586 95 000 69 586
A76192 EAKR Biocompaundi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.2.2020 10.6.2021 OY FL PIPE AB  58 690 0 58 690 0
A76193 EAKR Niiralan teollisuusraiteiston kunnostaminen 1 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Toiminta päättynyt 4.5.2020 31.12.2020 Tohmajärven kunta  74 750 71 607 149 500 143 215
A76194 EAKR automaatiokoneiden hankinta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.5.2020 31.5.2023 KORALLI-TUOTE OY  161 700 119 595 161 700 119 595
A76198 EAKR Technical Visits Häme 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2020 28.2.2023 FORSSAN YRITYSKEHITYS OY  150 475 131 629 190 475 166 620
A76199 EAKR Go Iittala Village 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2020 30.6.2022 LINNAN KEHITYS OY  62 720 60 820 89 600 86 889
A76200 EAKR DIGPA - Digitaalisista palveluista vahva vientituote Kymenlaaksoon 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2020 30.4.2022 KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY  132 062 130 681 188 660 186 690
A76201 EAKR MeVaTech2.0 – kestävän kehityksen investoinneilla ketteryyttä sekä kestävää ja kilpailukykyistä kasvua 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.3.2020 31.8.2022 METALLITYÖ VAINIO OY  542 740 542 539 542 740 542 539
A76202 EAKR FutureDigitalProfile – tulevaisuuden järjestelmäratkaisuilla digitaalista transformaatiota ja globaalia edelläkävijyyttä 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.3.2020 31.8.2023 PROFILE VEHICLES OY  620 930 254 051 620 930 254 051
A76205 EAKR Design Venture ohjelma - muotoilu yritysten liiketoiminnan vauhdittajana Etelä-Karjalassa 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2021 30.6.2022 LAB-AMMATTIKORKEAKOULU OY  146 542 142 057 209 346 202 941
A76206 EAKR ROLL TUBE 2021 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.3.2020 31.12.2022 AP-TELA OY  203 610 203 610 228 610 203 610
A76207 EAKR Tutkittuun tietoon perustuva prosessi, mittaaminen ja raportointi hyvinvoinnin tukena. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.3.2020 31.12.2020 DIGITAL HEALTH SOLUTIONS OY  49 930 49 930 49 930 49 930
A76211 EAKR Tietoliikennelaitteiden testausratkaisu 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.2.2020 28.2.2021 TDR GROUP OY  132 420 104 119 132 420 104 119
A76212 EAKR Callboats 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.4.2020 9.4.2021 OY MENTE MARINE AB  42 000 42 000 42 000 42 000
A76213 EAKR Pyrolyysituotteet asfalttituotannossa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.3.2020 31.5.2021 SUOMEN KIERTOKETJU OY  166 500 140 459 166 500 140 459
A76215 EAKR Luontomatkailun kehittämishanke Tuusniemellä ja Kaavilla 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.8.2020 31.7.2021 Tuusniemen Teollisuus Oy  60 008 54 635 75 011 68 295
A76217 EAKR Livo Arctic luontomatkailua kestävästi Posiolla 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.11.2019 30.12.2023 LIVO ARCTIC OY  660 120 660 120 660 120 660 120
A76218 EAKR Business Management Tools- ohjelmistokokonaisuus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.3.2020 30.6.2021 TALGRAF OY  147 150 147 150 147 150 147 150
A76219 EAKR NFC-antennien valmistuskapasiteetin lisäys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.3.2020 31.8.2023 ULTRAPRINT OY  909 610 894 193 909 610 894 193
A76220 EAKR Vauhti Speed Oy:n tuotteiden ja kansainvälistymisvalmiuksien kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.6.2019 30.4.2021 VAUHTI SPEED OY  318 960 133 419 318 960 133 419
A76222 EAKR Temrex kansainvälistyminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2019 31.12.2021 TEMREX OY  72 640 52 095 72 640 52 095
A76224 EAKR 93210 Huvi- ja teemapuistojen toiminta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.3.2020 31.8.2023 PYHÄ KURU OY  96 850 83 522 96 850 83 522
A76225 EAKR SORMIJATKOS- JA VANNESAHALINJAN KEHITTÄMINEN 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.5.2020 31.12.2021 E.T. LISTAT OY  1 067 120 1 057 120 1 067 120 1 057 120
A76226 EAKR INVEST IN TORNIO - INVEST IN FUTURE 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2020 31.10.2022 BUSINESS TORNIO OY  251 990 212 878 314 990 266 100
A76227 EAKR Yrittäjien Itä-Lappi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2020 30.4.2023 ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄ  392 520 375 433 490 654 469 293
A76229 EAKR Tuotantotilojen rakentaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.5.2020 30.10.2021 NAKKILAN NM KIINTEISTÖT OY  80 000 80 000 80 000 80 000
A76235 EAKR Ravintolatasoista maastoruokailua Pyhä-Luoston alueella 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2020 31.10.2022 PYHÄTUNTURIN RAVINTOLAT OY  13 340 13 340 13 340 13 340
A76236 EAKR Tunturin tuotekehitys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2020 30.11.2022 TUNTURI-TUOTE OY  11 960 4 326 11 960 4 326
A76237 EAKR Uusilla menetelmillä ruokamarkkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.10.2019 30.4.2021 DOMRETOR OY  114 820 43 885 114 820 43 885
A76244 EAKR Levin pyöräilymatkailun kasvuohjelma 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.7.2020 31.12.2020 Kittilän kunta  99 000 90 815 110 000 100 905
A76245 EAKR Matkailun uudet palvelut –maastopyöräilystä vetovoimaa Koronasta toipumiseen. 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.6.2020 31.12.2020 Pelkosenniemen kunta  38 070 0 39 600 0
A76246 EAKR Koe Pyhä-Luosto virtuaalisesti 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.6.2020 31.12.2020 Kemijärven kaupunki  63 000 61 523 64 500 62 986
A76247 EAKR Sallan matkailun koronaexit 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.6.2020 31.12.2020 Sallan kunta  81 194 78 205 90 216 86 895
A76248 EAKR Oikealla kehittämisreitillä 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.8.2020 31.12.2020 Muonion kunta  44 999 32 397 49 997 35 995
A76249 EAKR Lapin matkailun post Covid-19 -skenaariot 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.6.2020 31.12.2020 Finnish Lapland Tourist Board ry  70 344 64 055 70 344 64 055
A76250 EAKR Selvitys EU-rahoituksesta yritysten häiriötilanteisiin – SEURA 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.6.2020 31.12.2020 ProAgria Lappi ry  39 798 32 710 39 798 32 710
A76254 EAKR Tulevaisuuskuvat maakunnan koronan jälkeiseen kestävään kasvuun lyhyellä ja pitkällä aikavälillä 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.6.2020 31.12.2020 Lapin liitto  84 780 64 703 94 200 71 892
A76256 EAKR Ympäristöystävällinen ja nopea autopesula 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.6.2019 31.5.2021 POLTTIS OY  179 060 179 060 179 060 179 060
A76258 EAKR VisitOulun elämysalusta 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.5.2020 30.4.2021 Oulun Matkailu Oy  80 000 80 000 90 000 90 000
A76261 EAKR Nordic Special Welding kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.2.2020 31.10.2021 NORDIC SPECIAL WELDING OY  35 530 15 520 35 530 15 520
A76262 EAKR Evästä! - Ruokaketjun uudet toimintamallit 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.9.2020 31.8.2021 Navitas Kehitys Oy  37 273 35 684 53 248 50 977
A76266 EAKR Kilpailukyvyn parantaminen kansainvälisessä kilpailukentässä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.3.2020 31.12.2021 FINEWELD OY  77 750 53 458 77 750 53 458
A76267 EAKR 2D yhdistelmäleikkauksen kehittäminen ja robotisointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.6.2020 31.12.2021 RELICOMP OY  116 000 112 656 116 000 112 656
A76270 EAKR Maalauslinjat 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.5.2020 30.4.2021 LÖFS AB OY  102 260 102 260 102 260 102 260
A76273 EAKR OHPA 2020 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 14.5.2020 31.12.2021 OULUN HITSAUS JA PUTKIASENNUS OY  75 560 0 75 560 0
A76277 EAKR Vientiliiketoiminnan kehittämishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.5.2020 30.4.2022 ONSTEEL OY  138 340 117 140 138 340 117 140
A76278 EAKR Toiminnanohjausjärjestelmän määrittely, suunnittelu ja toteutus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.4.2020 30.4.2021 OY TESTMILL LTD  25 710 25 710 25 710 25 710
A76279 EAKR Tamminiitty Oy:n tuotantotehokkuuden kasvattaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.5.2020 31.12.2020 TAMMINIITTY OY  160 000 160 000 160 000 160 000
A76280 EAKR Työstökoneen hankinta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.6.2020 31.1.2021 KUNNAKSEN METALLI OY  82 240 82 240 82 240 82 240
A76281 EAKR Verkossa ja etänä - uusia toimintamalleja käsityöyrittäjyyteen 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.6.2020 31.12.2020 Taito Lappi ry  50 267 21 280 55 852 25 055
A76282 EAKR Elämystila Pyhäigloos 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2020 31.10.2021 PYHÄ IGLOOS OY  22 800 17 299 22 800 17 299
A76283 EAKR Alvarin Metalli vahvana eteenpäin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.3.2020 31.3.2023 ALVARIN METALLI OY  96 720 94 284 96 720 94 284
A76285 EAKR NEW DEAL - HEINOLAN PK-YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KRIISI- JA KASVUOHJELMA 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 11.6.2020 31.7.2022 HEINOLAN KAUPUNKI  228 070 0 325 824 0
A76286 EAKR The Arctic Bikepacking Trail -reittikehitys 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.6.2020 31.12.2020 Pyöräilykuntien verkosto ry  42 394 42 394 42 394 42 394
A76287 EAKR Kemistä vastuullinen ja houkutteleva lähimatkailun kohde 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.7.2020 31.12.2020 Kemin kaupunki  89 999 54 726 99 999 60 807
A76288 EAKR Elinvoimaa yhteistyöstä 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.6.2020 31.12.2020 Kolarin kunta  52 441 40 304 58 268 44 782
A76289 EAKR Yrityksen investointi- ja kehittämishanke 2020-2021 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.12.2019 31.8.2023 HEINOSEN LEIPOMO OY  371 070 0 371 070 0
A76292 EAKR Ohjelmistoliiketoiminnan käynnistäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.5.2020 31.5.2021 FINANSELL OY  17 120 17 120 17 120 17 120
A76293 EAKR Silmu hyvinvointituoli - kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.6.2020 30.11.2021 SILMUX OY  48 480 47 165 48 480 47 165
A76294 EAKR Asumis viihtyvyyden parantaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.5.2019 30.6.2021 PLG-HAAPAJÄRVI OY  265 870 222 573 265 870 222 573
A76295 EAKR Choco Deli Artesan Gelato 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.5.2020 31.12.2020 CHOCO DELI OY  12 060 11 638 12 060 11 638
A76296 EAKR B&B Investointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.5.2020 31.3.2021 B&B ADVENTURES OY  125 180 115 345 125 180 115 345
A76297 EAKR Lapin Krassi Oy:n investointi tuotantotiloihin 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.11.2019 30.9.2021 LAPIN KRASSI OY  335 670 335 670 335 670 335 670
A76299 EAKR Rockseri Oy:n kokonaisvaltainen kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.5.2020 31.8.2023 ROCKSERI OY  93 750 82 844 93 750 82 844
A76300 EAKR Vuokatin Lasi-Iglut 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2019 31.8.2021 VUOKATIN LASI-IGLUT OY  134 620 134 619 134 620 134 619
A76301 EAKR Förnyande av produktionsmaskiner 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.4.2020 31.8.2023 AB EVOMECH OY  41 479 0 41 479 0
A76302 EAKR Perkola Logistiikkakeskus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.5.2020 31.3.2021 KULJETUS-PERKOLA OY  496 000 482 000 496 000 482 000
A76303 EAKR Tuotantoprosessien järjestelmien ja toimintojen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.6.2020 30.4.2021 SARAKA OY  40 520 37 516 40 520 37 516
A76304 EAKR Cafe Finlandia 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 15.4.2020 31.12.2020 SCAN YARD OY  7 500 0 7 500 0
A76305 EAKR Tuotannon kehitys 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.3.2020 31.12.2020 ICE AGE WATER OY  143 100 128 717 143 100 128 717
A76306 EAKR Plasmaleikkuri 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.6.2020 28.2.2021 LAPPEENRANNAN PELTITUOTE OY  10 600 10 580 10 600 10 580
A76307 EAKR Valmista - apua arjen tarpeisiin 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.3.2020 31.7.2023 TOTEMI INVESTMENT OY  87 410 5 480 87 410 5 480
A76308 EAKR JokuMuu -työnvälityssovelluksen kehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.4.2020 28.2.2021 REBCO OY  45 010 45 010 45 010 45 010
A76309 EAKR Kansainvälistymis- ja kasvustrategian laatiminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.6.2020 18.12.2020 PORT TECH CONSULTING OY  15 200 15 200 15 200 15 200
A76310 EAKR Pohjolan Erikoispinta Oy:n ekologiset laiteinvestoinnit liiketoiminnan kasvattamiseksi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.6.2020 30.4.2021 POHJOLAN ERIKOISPINTA OY  24 510 24 510 24 510 24 510
A76311 EAKR Kotek elastomeeri 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.5.2020 30.8.2021 KOTEK FACTORY SERVICE OY  34 470 26 950 34 470 26 950
A76312 EAKR CNC-Tuotantokone ja Maalaamo investointi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.6.2020 30.6.2021 DOVIA OY  63 370 49 317 63 370 49 317
A76313 EAKR Pesualustan kehittäminen, konseptin testaus ja pilotointi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.5.2020 31.10.2021 LAZY CAR WASH OY  22 280 12 092 22 280 12 092
A76314 EAKR Massavasaran kehitys 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.6.2020 30.4.2022 GREEN ATTACHMENTS OY  51 000 0 51 000 0
A76315 EAKR Ecoroad -pilotti 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.7.2020 31.10.2021 TRIFAMI 3D OY  70 800 41 516 70 800 41 516
A76316 EAKR Uuden yrityksen visuaalisen ilmeen luominen sekä strategian / road mapin laatiminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2020 31.12.2020 FCV - FINNISH COMPETENCE VALIDATION AB  7 250 6 008 7 250 6 008
A76317 EAKR Päätyjen valmistuslinja 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.2.2020 31.1.2022 SAARIJÄRVEN PÄÄTYTUOTE OY  390 000 390 000 390 000 390 000
A76318 EAKR Työkone hankinta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.4.2020 31.12.2020 SANEERAUSTAITAJA POUTIAINEN OY  37 200 37 200 37 200 37 200
A76319 EAKR Enontekiön matkailun toimitusketjun kehittäminen ja asiakaskunnan laajentaminen COVID-19-häiriötilanteessa ja sen jälkeisessä ajassa 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.6.2020 31.12.2020 ENONTEKIÖN KUNTA  99 846 80 854 110 940 89 838
A76320 EAKR Suomalaisen lajihunajan jalostus ja myynti sekä markkinointi Aasian maihin. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.6.2020 9.6.2020 LASERILLA OY  0 0 8 140 0
A76321 EAKR Bisnesautomaatio suomalaisille PK-yrityksille 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.5.2020 30.9.2021 FONDION OY  145 180 145 180 145 180 145 180
A76323 EAKR Pure Recycle RVM pilot 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2020 31.3.2021 PURE RECYCLE OY  92 050 85 953 92 050 85 953
A76326 EAKR Laatuserfitifiointiprosessin kehittäminen sekä kone- ja laiteinvestoinnit 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 26.6.2020 31.12.2021 POLAR STEEL OY  63 450 0 63 450 0
A76327 EAKR 3D-tulostus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.7.2020 10.6.2021 MAINOSTALO TEIPPARI OY  52 160 52 066 52 160 52 066
A76328 EAKR Uuden teknologian käyttöönotto hirsirakennusmarkkinasegmentin laajentamiseksi ja viennin edistämiseksi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.10.2019 30.6.2021 POHJAN TIMBER-HIRSI OY  228 770 228 770 228 770 228 770
A76330 EAKR Service Center 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.12.2019 31.8.2023 AIKAWA FIBER TECHNOLOGIES OY  555 820 0 555 820 0
A76332 EAKR Tuotteistetun Amazon-asiantuntijapalvelun kehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.2.2020 30.4.2021 SUOMEN NETTIKAUPPA SNK OY  36 050 34 060 36 050 34 060
A76333 EAKR Tunnetaitosovellus Piupali 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.6.2020 30.6.2023 METREE EDUCATING OY  17 930 0 17 930 0
A76334 EAKR EHP-WeldingBox 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.4.2020 30.8.2022 EURO HITSAUSPALVELU OY  39 800 26 218 39 800 26 218
A76335 EAKR Toiminnan ja asiakaspalvelun laadun kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.11.2019 31.8.2023 KONEPURISTIN OY  39 160 33 007 39 160 33 007
A76340 EAKR Merkkiparkki-tuoteperhe 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.7.2020 31.5.2022 MERKKIMIEHET OY  16 140 6 676 16 140 6 676
A76341 EAKR Pystykaraisen CNC-työstökeskuksen hankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.7.2020 31.3.2021 SIIPOTEC OY  42 900 39 409 42 900 39 409
A76343 EAKR Konepajan toiminnan tehostaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.4.2020 31.8.2022 SAH-KO OY  237 500 49 250 237 500 49 250
A76344 EAKR Korpi ForRest 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.7.2020 31.12.2021 KORPI SOLUTIONS OY  49 902 49 902 49 902 49 902
A76345 EAKR Henkilösuojauksen kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.6.2020 31.12.2021 C.P.E. PRODUCTION OY  131 050 121 050 131 050 121 050
A76346 EAKR Toimitila ja laiteinvestoinnit 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.3.2020 30.6.2022 MAINOSKILPI MUHONEN KY  159 760 159 760 159 760 159 760
A76350 EAKR Design Alonen kehittäminen ja investoinnit 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.3.2020 31.12.2021 DESIGN ALONEN OY  30 000 15 234 30 000 15 234
A76351 EAKR Verkkokuntoutus ohjelma autismi kirjoon kuuluville 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.5.2020 31.7.2022 ARIS4AUTISM OY  82 500 52 894 82 500 52 894
A76352 EAKR Suurella Sydämellä -avunantohanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.6.2020 1.7.2021 INFLUENSSI OY  44 242 44 242 44 242 44 242
A76355 EAKR Tuotannon tehostaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.5.2020 31.5.2021 JIIRI-IKKUNAT OY  49 170 40 999 49 170 40 999
A76356 EAKR Dalvadas 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.7.2020 31.1.2023 KALASTAJAN MAJATALO OY  21 450 19 026 21 450 19 026
A76357 EAKR Kapasiteetin hankinta suurien viisiakselista työstöä vaativien kappaleiden koneistukseen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.5.2020 31.12.2021 G-TRONIC OY  88 000 86 070 88 000 86 070
A76358 EAKR Tuotannon automatisoinnilla kohti uusia kansainvälisiä liiketoimintamalleja. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.7.2020 31.10.2022 UNIPRO OY LTD  219 000 203 334 219 000 203 334
A76359 EAKR Kestävän suorituskyvyn johtamiskonseptin liiketoiminnallistaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.6.2020 30.4.2021 PBE PERFORMANCE LTD OY  71 640 71 630 71 640 71 630
A76360 EAKR Tuottava mökki 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.10.2020 31.10.2022 Kehitysyhtiö Savogrow Oy  132 105 105 493 165 132 131 867
A76362 EAKR Muha 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.3.2020 31.8.2022 FINLUFT OY  83 150 67 368 83 150 67 368
A76365 EAKR NetHousing 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.8.2020 31.12.2020 OH-ISÄNNÖINTIPISTE OY  6 620 5 906 6 620 5 906
A76366 EAKR Investoinnin toteutettavuustutkimus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.4.2020 31.12.2020 LENKON OY  9 950 6 517 9 950 6 517
A76367 EAKR Liiketoiminnan kehitys vientimarkkinoille 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.6.2020 31.8.2021 SISU COOLERS OY  56 350 23 263 56 350 23 263
A76370 EAKR Savonlinna Live EAKR 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 15.5.2020 31.8.2021 Savonlinnan Hankekehitys Oy  229 504 226 914 286 880 283 643
A76371 EAKR NOSTE 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.3.2019 31.8.2022 KESLA OYJ  1 629 460 1 612 979 1 629 460 1 612 979
A76372 EAKR Palvelukokonaisuuden laajentaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.5.2020 31.12.2020 IMATRAN SÄHKÖASENNUS OY  8 840 8 840 8 840 8 840
A76373 EAKR Invest and Expand in Pohjois-Savo 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.10.2020 30.6.2023 Kuopion kaupunki  571 544 534 605 840 508 786 308
A76374 EAKR Koneinvestointi, Salkapuu 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.7.2020 31.12.2020 SALKAPUU OY  18 000 14 452 18 000 14 452
A76375 EAKR Partaharjun Puutarha Oy:n sahatavaran jalostusarvon nostaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.9.2019 31.12.2022 PARTAHARJUN PUUTARHA OY  1 396 400 1 373 440 1 396 400 1 373 440
A76376 EAKR Liiketoiminta alueen laajentaminen nykyaikaisempaan suuntaan 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.6.2020 31.1.2021 SCC INSTALLATION LTD OY  127 870 127 870 127 870 127 870
A76378 EAKR Latauspalvelujen skaalautuvuus kansainvälisille markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.3.2020 31.5.2021 IGL-TECHNOLOGIES OY  64 000 61 548 64 000 61 548
A76379 EAKR Tuotantomenetelmien kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.8.2020 31.12.2021 RAUMAN KONEPAJA OY  66 000 41 252 66 000 41 252
A76380 EAKR Ekologisemman peli- ja palapelituotannon lisääminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.5.2020 30.4.2022 TACTIC GAMES OY  48 500 19 346 48 500 19 346
A76381 EAKR Solisee 3D jätemuovin ja biomateriaalien printtaus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.6.2020 31.8.2023 NORDIC INDUSTRIES DEVELOPMENT OY LTD  51 450 39 164 51 450 39 164
A76382 EAKR Koronaviruksen tunnistaminen hengitysilmasta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.6.2020 26.2.2021 DEEP SENSING ALGORITHMS LTD OY  90 370 90 370 90 370 90 370
A76383 EAKR Asensiot Oy kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 11.7.2020 30.6.2021 ASENSIOT OY  42 500 0 42 500 0
A76384 EAKR Uusi lasermerkkauslaite: GCC Spirit GLS 60 W CO2 merkkauslaser 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.7.2020 31.10.2020 LMP - MERKKAUS OY  5 350 5 350 5 350 5 350
A76385 EAKR Tuotantokoneinvestointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 30.1.2020 30.4.2023 JEMEC NC OY  140 000 0 140 000 0
A76386 EAKR Röntgen tukinlajitteluun ja mittauksen uudistaminen, höyläyksen purunpoiston laajentaminen/uudistaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.8.2019 31.5.2023 TERVOLAN SAHA JA HÖYLÄÄMÖ OY  145 500 139 128 145 500 139 128
A76388 EAKR Energiatekno 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.7.2020 31.3.2023 FP FINNPROFILES OY  307 500 307 500 307 500 307 500
A76389 EAKR Vähemmän muovia - enemmän iloa 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 14.7.2020 28.2.2021 EKOHAUTOMO OY  15 700 0 15 700 0
A76391 EAKR The Boreal Project ensimmäisen tason siemenrahoitus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.8.2020 30.4.2021 THE BOREAL PROJECT OY  14 400 13 250 14 400 13 250
A76392 EAKR Esikäsittely kapasiteetin nosto 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.7.2020 31.10.2023 SUOMEN KÄYTTÖMUOVI OY  89 350 89 350 89 350 89 350
A76393 EAKR Second Thought Oy:n tuotteen UPIDS (Yksilöllinen tuote-ID) kansainvälistymissuunnitelman teko 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.9.2020 31.12.2020 SECOND THOUGHT OY  5 000 5 000 5 000 5 000
A76394 EAKR Aivojen hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja parantamiseen liittyvä arjen innovaatio. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 24.3.2020 31.12.2021 S.M.A.R.T. THINKING OY  10 620 0 10 620 0
A76395 EAKR Hanke Honkajoki Works Oy:n kilpailukyvyn parantamiseksi ja toiminnan kehittämiseksi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 2.4.2020 31.12.2022 HONKAJOKI WORKS OY  70 000 0 70 000 0
A76398 EAKR Konepajan toiminnan kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.6.2020 31.5.2021 LEHTONIEMEN METALLI OY  35 000 12 950 35 000 12 950
A76399 EAKR Motor Royale MVP & Crossplay-pilotti 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.7.2020 30.9.2022 BLACK SMOKE STUDIOS OY  52 800 47 564 52 800 47 564
A76400 EAKR Keminmaan Treffi, Meri-Lappi collecting companies 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.6.2020 31.7.2022 KEMINMAAN KUNTA  72 020 67 177 90 032 83 972
A76401 EAKR Simo - yritystoiminnan tuleva piilaakso 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.6.2020 28.2.2023 SIMON KUNTA  117 760 108 416 147 200 135 521
A76408 EAKR Tuotekehityksen ja kansainvälistymisen hanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.8.2020 31.12.2021 ÄRRÄTREENI OY  30 000 29 998 30 000 29 998
A76409 EAKR Kotimainen puhalluskaappi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 17.9.2020 31.12.2020 JUMEVA OY  7 870 0 7 870 0
A76410 EAKR Timberwise Oy:n Mikkelin tehtaan kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.2.2020 30.4.2022 TIMBERWISE OY  175 980 169 776 175 980 169 776
A76411 EAKR Investointi ja kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.4.2020 30.8.2022 KKR STEEL OY  640 250 598 211 640 250 598 211
A76412 EAKR Tuotantotilainvestointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.4.2020 30.6.2022 KKR KIINTEISTÖ OY  150 000 150 000 150 000 150 000
A76413 EAKR Revisol Kuopion Hyötyjätelaitos 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.5.2020 30.9.2021 REVISOL OY  418 080 417 593 418 080 417 593
A76414 EAKR Nauhoituskoneen investointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.9.2020 28.2.2021 KOTI-ILO OY  15 630 13 324 15 630 13 324
A76415 EAKR Kasvua Venäjältä 2021 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.8.2020 28.2.2021 KOLSTER OY AB  26 570 18 455 26 570 18 455
A76416 EAKR TUOTANTOTILOJEN INVESTOINTI RANTAKYLÄÄN 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.4.2020 31.12.2021 AMADOS MARKKINOINTI OY  45 300 28 123 45 300 28 123
A76417 EAKR Kirike 123, vaihe 2 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.2.2020 31.8.2023 KIRIKE OY  626 820 539 167 626 820 539 167
A76418 EAKR Tuotekehityshanke kliininen tutkimus kylmäterapiatuotteille sekä luonnonkosmetiikan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.5.2020 1.10.2021 VIKING LAB OY  16 430 13 100 16 430 13 100
A76420 EAKR Kasvua Venäjän markkinoilta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 3.9.2020 31.12.2020 BUSSIPRO OY  9 620 0 9 620 0
A76421 EAKR Vene ja moottorikorjaamo 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.8.2020 30.6.2021 TOP-MOTOR OY  29 700 28 534 29 700 28 534
A76422 EAKR Valikoiman laajennus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.8.2020 31.12.2020 BOCK'S CORNER BREWERY OY  6 370 6 347 6 370 6 347
A76423 EAKR Next level oat 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.6.2020 31.3.2022 MÖ FOODS OY  123 661 123 661 123 661 123 661
A76424 EAKR Modulaarinen valaistusjärjestelmä ajoneuvoihin. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.7.2020 28.2.2022 CME-LUX OYELECTRONICS LTD  25 620 25 620 25 620 25 620
A76425 EAKR Cuemeter 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.9.2020 31.3.2021 DEVOLUTION OY  10 500 2 495 10 500 2 495
A76428 EAKR Kaikille aisteille kestävän kehityksen ja vastuullisuuden keinoin 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.6.2020 31.1.2022 RUKA-KUUSAMO INVEST OY  105 710 86 730 105 710 86 730
A76429 EAKR eräravintola Kymppi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 7.7.2020 31.1.2022 LSJ GROUP OY  23 860 0 23 860 0
A76431 EAKR Projektitoiminnan laajentaminen ja myyntitoiminnan digitalisointi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.6.2020 31.12.2021 PRONOR CONTROL OY  50 980 40 530 50 980 40 530
A76432 EAKR kasvubiomarkkerien mittauslaite 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.6.2020 15.12.2023 TERVE LAPSI OY  34 140 33 263 34 140 33 263
A76433 EAKR Kopiopisteen investoinnit kasvua varten 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.12.2019 30.6.2022 MIKKELIN KOPIOPISTE KY  11 310 4 451 11 310 4 451
A76434 EAKR Kunnossapidon hyötymalliin perustuvan liiketoimintamallin kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.3.2020 31.8.2023 KP-SERVICEPARTNER OY  193 770 142 731 193 770 142 731
A76435 EAKR DigiRenewFMG - automatisoiduilla järjestelmäratkaisuilla liiketoimintatehokkuutta ja digitaalista uudistumista 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.4.2020 31.8.2023 LLP FARM MACHINERY GROUP OY  166 920 89 752 166 920 89 752
A76436 EAKR Tuotanto verkossa 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.3.2020 28.2.2022 FINNDECOFI OY  35 380 16 755 35 380 16 755
A76439 EAKR Kasvu- ja liiketoimintastrategian laatiminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.7.2020 31.3.2021 SATAPAINE OY  20 130 12 593 20 130 12 593
A76440 EAKR Levyjen leikkauksen ja käsittelyn tehostaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.8.2020 31.7.2022 ALUMECH OY  384 000 381 223 384 000 381 223
A76441 EAKR VR-AR_Science 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.8.2020 30.6.2021 TIEDEKA OY  7 470 6 900 7 470 6 900
A76442 EAKR Sahakonetehdas 2025 - 1. vaihe 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.4.2020 15.12.2023 VEISTO OY  1 645 710 1 321 093 1 645 710 1 321 093
A76443 EAKR Digitaalisen alustan kehittämishanke vegaaniselle ruokabrändille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.9.2020 31.12.2021 WEGAN GROUP OY  68 350 68 350 68 350 68 350
A76444 EAKR Investoinnit kauden jatkamiseen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.5.2020 31.5.2021 CAMPING HIEKKASÄRKÄT OY  42 460 41 330 42 460 41 330
A76445 EAKR Visailuohjelman kehittäminen mobiilialustalle. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.4.2020 31.5.2022 APE GROUP FINLAND OY  10 170 8 074 10 170 8 074
A76446 EAKR Polkusähköauton/pyörän kehittäminen ja prototyyppien valmistus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.4.2020 28.6.2021 AJL-SPEEDSHOP OY  12 000 5 624 12 000 5 624
A76447 EAKR Husky Travels investointihanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.7.2020 30.6.2022 HUSKY TRAVELS OY  51 100 26 698 51 100 26 698
A76448 EAKR Finhow böcker 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 24.7.2020 30.6.2021 FINHOW OY  18 000 0 18 000 0
A76449 EAKR Yrityksen vientivalmiuksien kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.8.2020 30.4.2023 FORSFOOD OY  42 900 39 438 42 900 39 438
A76450 EAKR Työstökeskuksen investointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.7.2020 31.12.2021 STRYNI OY  124 400 124 400 124 400 622 000
A76451 EAKR Vetokaappien ja säätöjärjestelmien kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2020 30.4.2022 VISU KALUSTE OY  60 550 60 550 60 550 60 550
A76454 EAKR Oman malliston ja digitaalisaation kehitys hanke. Tuotesuunnittelu 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.9.2020 30.9.2021 PAINATUS ÄXÄ OY  8 700 8 700 8 700 8 700
A76455 EAKR Metsomäen Kodit Oy:n innovatiiviset asumispalvelut 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.3.2020 31.12.2021 METSOMÄEN KODIT OY  29 320 29 320 29 320 29 320
A76456 EAKR KX-Energiapuukoura 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.5.2020 30.6.2021 JAKITE OY  30 410 14 800 30 410 14 800
A76457 EAKR Palvelutuotantoalustan kehittäminen ja modernisointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.2.2020 28.5.2021 OWS FINLAND OY  92 520 83 333 92 520 83 333
A76458 EAKR WirtuaaliNeuvoja 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.6.2020 31.12.2021 WIKLISOFT OY  87 600 87 600 87 600 87 600
A76459 EAKR Profiloitujen ja teroitettujen luistimen terien kehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2020 31.12.2021 RAMONEDGE OY  40 940 40 940 40 940 40 940
A76460 EAKR Putkentaivutusliiketoiminnan kehittäminen 2020-2021 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.7.2020 31.12.2021 TOIVALAN METALLI OY  134 980 134 980 134 980 134 980
A76461 EAKR APS kehitys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.6.2020 30.11.2021 EQ SYSTEM SCANDINAVIA OY  38 050 15 672 38 050 15 672
A76462 EAKR Powerbank 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.9.2020 30.4.2021 RAKENNUSTOIMISTO HÄMEEN VARMA OY  48 500 48 500 48 500 48 500
A76463 EAKR Materiaalityöstöön tarkoitetun koneen investointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.7.2020 31.12.2020 TEOLLISUUDEN MONIPALVELU TMP OY  58 450 58 450 58 450 58 450
A76464 EAKR Konepajan laajennus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.8.2020 31.3.2021 NOPAN METALLI OY  66 900 51 467 66 900 51 467
A76465 EAKR Gallant strategian jalkautus ja johtamisen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.4.2020 30.11.2020 GALLANT GROUP OY  41 700 41 700 41 700 41 700
A76466 EAKR GettingBetter Oy:n kasvu- ja kansainvälistysmisstrategian laatiminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.8.2020 31.10.2021 GETTINGBETTER OY  29 670 29 670 29 670 29 670
A76467 EAKR Hanke nro 1. Suomen markkinoilla uusi Spraykonsepti. Hanke nro 2. Biohajoava pintojen puhdistusaine 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.9.2020 30.4.2022 FINDUR HT OY  27 250 24 229 27 250 24 229
A76468 EAKR Käsintehtyjen kristallivalaisimien vientiprojekti. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.9.2020 30.9.2021 TURUN KRISTALLI OY  29 571 22 265 29 571 22 265
A76470 EAKR Laserpohjaisten lasintyöstöjärjestelmien valmistuksen käynnistämiseen liittyvän investointihankkeen esiselvitys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.3.2020 31.12.2021 HYPERMEMO OY  113 960 88 537 113 960 88 537
A76471 EAKR Valmistavan konepajan kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.4.2020 28.2.2023 KHM-STEEL OY  103 890 17 192 103 890 17 192
A76478 EAKR Ohjelmistorobotiikkaratkaisu kotimaisille ja kansainvälisille pk-yrityksille 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.7.2020 31.12.2022 RAJOBIT OY  92 000 92 000 92 000 92 000
A76479 EAKR Toiminnanohjausjärjestelmän implementointi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.9.2020 30.11.2021 FORSSAN METALLITYÖT OY  58 130 57 578 58 130 57 578
A76480 EAKR Hybridimurska 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.4.2020 31.7.2022 SUOMEN MOBIILIMURSKAUS OY  233 870 217 134 233 870 217 134
A76483 EAKR Oulu Startup Incubator 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.6.2020 31.12.2021 OULU STARTUP INCUBATOR OY  46 560 41 323 46 560 41 323
A76486 EAKR Tuotannon ja viennin kehittämisprojekti 2020-2021 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.12.2019 30.6.2021 KITEEN TEKSTIILITEHDAS OY  24 600 12 373 24 600 12 373
A76487 EAKR valmisteluhanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.7.2020 31.8.2021 KOTONA MANOR OY  77 840 59 768 77 840 59 768
A76489 EAKR Riitek Oy investointihanke 2020 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.3.2020 30.11.2023 RIITEK OY  1 408 080 1 340 922 1 408 080 1 340 922
A76490 EAKR Kuitulaser hankinta 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.7.2020 31.12.2021 BIERKÜHL OY  217 000 207 057 217 000 207 057
A76491 EAKR Teräsrakennetuotannon kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2020 31.12.2021 KAUPE OY  142 180 116 032 142 180 116 032
A76492 EAKR Tuotekehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 21.7.2020 30.6.2022 HIGHLINE SAFETY OY  81 200 43 682 81 200 43 682
A76493 EAKR Sähköverkon oikosulku- ja maasulkuilmaisin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.5.2020 30.11.2021 FI-P&C OY  35 300 31 600 35 300 31 600
A76494 EAKR AD Green-valaisinperheen tuotekehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.9.2020 30.4.2022 AD-LUX OY  48 387 48 276 48 387 48 276
A76495 EAKR CheckoutXL® -kassajärjestelmä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.9.2020 31.10.2021 WEBSTOREXL FINLAND OY  7 525 6 900 7 525 6 900
A76496 EAKR MYCODE WELLNESS 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.4.2020 31.8.2023 SUOMEN VALMENNUSAKATEMIA OY  188 000 38 160 188 000 38 160
A76497 EAKR Yrityksen uuslaiteinvestointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.4.2020 31.12.2022 MIKKELIN HITSAUSPALVELU OY  20 470 6 686 20 470 6 686
A76498 EAKR Pohjolan Tilaelementti Oy:n tuotannon laajentaminen ja uudenlaisen tuotantotavan kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2020 31.12.2021 POHJOLAN TILAELEMENTTI OY  64 340 50 078 64 340 50 078
A76499 EAKR Creoir audiolaboratorio kehitysprojekti 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.9.2020 31.10.2021 CREOIR OY  17 410 5 409 17 410 5 409
A76500 EAKR Utveckling av horisontal sågmaskin för skiffer sten 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.8.2020 31.12.2021 AB PESKA SOLUTIONS OY  44 500 24 432 44 500 24 432
A76501 EAKR Koneistusteknologian kehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.6.2020 30.6.2021 VALTA WORKS OY  130 650 128 622 130 650 128 622
A76502 EAKR Koneinvestointi Joen Suutaripalvelu 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.5.2020 31.8.2021 JOEN SUUTARIPALVELU OY  38 060 37 667 38 060 37 667
A76503 EAKR Tuotantokapasiteetin lisäys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.8.2020 31.8.2022 SUPSET OY  122 500 122 500 122 500 122 500
A76504 EAKR Satu Nisu Desing - asiakaslähtöinen tuotekehitys ja kv-yhteistyön kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.4.2020 31.3.2022 SATU NISU DESIGN OY  20 340 12 897 20 340 12 897
A76505 EAKR Hygieniatuotteiden valmistus 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 26.5.2020 31.12.2020 NEOMINE OY  15 600 0 15 600 0
A76506 EAKR Finer del 1 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.8.2020 31.5.2021 FIN-ER OY AB  9 000 9 000 9 000 9 000
A76507 EAKR Kotimaisen kosmetiikka ja hygienia tuotteen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.6.2020 31.10.2021 SWEET FEMI OY  26 420 11 277 26 420 11 277
A76509 EAKR Rayo Dentaalirobotin prototyypin kehitystyö tuotantovalmiuteen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.4.2020 21.1.2021 RAYO 3D-TOOTHFILL OY  235 320 229 761 235 320 229 761
A76510 EAKR DA Lock opener 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.10.2020 4.10.2021 MAINOSLÄHDE OY  23 460 20 676 23 460 20 676
A76511 EAKR TULSU 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.10.2020 31.5.2022 PROCOMP SOLUTIONS OY  155 820 148 805 155 820 148 805
A76512 EAKR Raaka-aineiden lajittelulinjasto 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.11.2019 31.5.2023 ITÄ-SUOMEN MURSKAUSKESKUS OY  359 790 140 145 359 790 140 145
A76513 EAKR SLP 2025 Kehittämis- ja investointiohjelma 2+2 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.6.2020 31.12.2022 HANZA LEVYPROFIILI OY  858 750 838 430 858 750 838 430
A76514 EAKR J5L Kasvua ja kilpailukykyä 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.2.2020 31.8.2023 J5L-PRODUCTION OY  355 660 355 660 355 660 355 660
A76515 EAKR Puuelementtituotannon uudelleen järjestely ja jatkokehitys 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.1.2020 31.12.2021 FM-HAUS OY  272 800 246 068 272 800 246 068
A76516 EAKR Aurora Queen Resort lomakylän rakentaminen Kakslauttaseen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.6.2019 31.10.2023 LUMINESS OY  1 116 040 1 098 040 1 116 040 1 098 040
A76519 EAKR Biotalous ja Cleantech miniklusteri: vienti ja kansainvälistyminen 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.10.2020 30.9.2023 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  387 069 387 069 447 839 447 839
A76520 EAKR Koneinvestointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.8.2020 30.9.2021 PRO-MACHINING OY  52 150 51 751 52 150 51 751
A76521 EAKR Plasmaleikkuri 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.5.2020 31.8.2023 COASTONE OY  60 600 0 60 600 0
A76522 EAKR Liimaristikko 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.7.2020 31.12.2023 PATENTTITOIMISTO T. POUTANEN OY  68 750 63 411 68 750 63 411
A76524 EAKR Uusi liiketoimintamalli mobiilipeliyritykselle 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2020 31.8.2021 YOUTH CONTROL GAMES OY  39 550 38 050 39 550 38 050
A76525 EAKR Automaattinen rasvauspuristin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.9.2020 31.12.2021 TEAM PENTTILÄ OY  95 250 84 435 95 250 84 435
A76526 EAKR TueTar - kuinka mitata kuntoutumisen vaikuttavuutta? 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.10.2020 31.12.2021 VEHKOON ASUNNOT OY  20 630 20 190 20 630 20 190
A76527 EAKR 3D systems MPJ 2500W 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.6.2020 31.12.2020 KULTATAIDE JEWELRY CASTINGS OY  7 570 7 570 7 570 7 570
A76528 EAKR Taiga Concept Oy - LEAN tuotantokonsepti ja ISO valmiuksien kehittämien kansainvälistymisen edellyttämän kilpailukyvyn saavuttamiseksi ja kilpailuedun turvaamiseksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.2.2020 31.12.2022 TAIGA CONCEPT OY  216 980 209 082 216 980 209 082
A76529 EAKR Särmäyspuristimen hankinta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.7.2020 30.6.2021 METALLI JÄRVELÄ LASER OY  50 690 50 690 50 690 50 690
A76531 EAKR Lapin ov-koordinaattori 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.10.2020 30.6.2023 Lapin Yrittäjät ry  274 128 227 739 325 528 270 388
A76537 EAKR Original Lapland 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 27.10.2020 31.3.2023 Outokaira tuottamhan ry  260 000 252 060 315 000 305 394
A76541 EAKR Function App- järjestelmän kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.7.2020 30.12.2021 FUNCTIONAPP OY  22 000 20 000 22 000 20 000
A76542 EAKR Vaaran kehityshanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.9.2020 30.9.2023 VAARAN PALKKI OY  104 800 84 422 104 800 84 422
A76543 EAKR Automaattinen soittojärjestelmä 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.7.2020 31.3.2021 CALLDADDY OY  30 000 30 000 30 000 30 000
A76544 EAKR Forestscanner 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.7.2020 31.12.2021 FORGIS OY  34 500 33 831 34 500 33 831
A76546 EAKR Tuotannon uudistaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.9.2020 31.12.2021 P.K. AURINGONPIMENNYS OY  80 500 51 678 80 500 51 678
A76547 EAKR Lentokoneiden polttoaineen kulutuksen sekä päästöjen vähentäminen uusien toimintamenetelmien avulla 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.6.2020 31.8.2022 SUOMEN ILMAILUPALVELUT OY  54 530 53 743 54 530 53 743
A76551 EAKR Risupeto Proto II 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.9.2020 30.9.2021 REFORMET OY  40 857 35 622 40 857 35 622
A76552 EAKR Lean 5, tuotannon ohjausprojekti, ja höyläinvestointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.9.2020 31.8.2022 OY TIMBER FRAME LTD  70 820 63 665 70 820 63 665
A76553 EAKR FINNISH EDUCATION TO CHINA 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 3.10.2020 28.2.2022 OWN LAND OY  12 500 0 12 500 0
A76555 EAKR Tuotannon pullonkaulojen poistaminen automaation ja robitiikan avulla 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.9.2020 30.4.2023 TIERRA FINLANDIA OY  49 982 49 907 49 982 49 907
A76556 EAKR Kotimarkkina-alueen laajentaminen pohjoismaihin ja tunnettavuuden lisääminen Ranskassa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.10.2020 31.12.2021 KOPAR OY  35 620 30 560 35 620 30 560
A76559 EAKR Sodankylän matkailun masterplan 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.1.2021 30.9.2022 Sodankylän kunta  63 000 61 573 90 000 87 961
A76560 EAKR KATTOELEMENTTITUOTANNON ALOITTAMINEN 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.9.2020 31.12.2021 SUOMEN RAKENNUSTUOTE OY  31 300 27 300 31 300 27 300
A76561 EAKR Tuotetiedonhallintajärjestelmän kehitysprojekti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.6.2020 1.6.2022 TANKKI OY  64 880 64 880 64 880 64 880
A76564 EAKR Matrel Oy:n tuotantokapasiteetin kasvattamnen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.7.2020 30.9.2021 MATREL OY  325 320 325 320 325 320 325 320
A76566 EAKR Järjestelmähanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.10.2020 15.5.2022 KONEUNION OY  74 480 74 480 74 480 74 480
A76567 EAKR CNC-Tuotantokoneen käyttöönotto ja maalaamon laajennettu investointi sekä kehitys. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.10.2020 31.10.2023 DOVIA OY  141 050 26 454 141 050 26 454
A76570 EAKR Expanding business to EU markets and focus on German-speaking countries 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.11.2020 31.5.2021 SCANDINAVIAN TRAVEL GROUP OY  10 720 10 720 10 720 10 720
A76571 EAKR Kukka- ja puutarha-alan tuotteiden saatavuuden valtakunnallinen kehittäminen palveluverkoston kautta. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.9.2020 31.12.2021 FLOWEB OY  39 210 33 726 39 210 33 726
A76572 EAKR Kierrätysmetallia uusiokäyttöön kustannustehokkaasti ja ekologisesti 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 2.7.2020 31.12.2021 B K M-LOADING OSAKEYHTIÖ  236 000 0 236 000 0
A76573 EAKR EcoTechYsako – palvelu- ja valmistuskyvykkyyden uudistamista uuden sukupolven teknologia- ja toimintataparatkaisujen avulla 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.8.2020 31.8.2023 YSAKO OY  531 460 458 587 531 460 458 587
A76574 EAKR Feelian ruokatehtaan rakentaminen varmistamaan vahvaa kasvua sekä Suomessa että Pohjoismaissa. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.6.2020 30.9.2021 FEELIA OY  1 285 480 1 270 431 1 285 480 1 270 431
A76575 EAKR Icepro kehitys ja toteutus kansainvälisillä markkinoilla 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.2.2020 30.6.2022 ICEPRO OY  76 720 51 116 76 720 51 116
A76577 EAKR Erikoispakoputkistojen kansainvälisen liiketoiminnan tuote- ja ohjelmistolähtöinen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.6.2020 28.2.2022 MARTELIUS EXHAUST OY  40 187 35 990 40 187 35 990
A76578 EAKR Monikäyttöinen ohjelmistoradioverkosto 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 9.10.2020 2.8.2021 BEYOND HORIZON TECHNOLOGY OY  87 900 0 87 900 0
A76583 EAKR Työmenetelmien kehittäminen työkoneiden ja niiden osien tuotannon käynnistämiseksi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.10.2020 31.12.2021 TRYSIL RMM OY  43 040 43 040 43 040 43 040
A76584 EAKR KJR Contact Coach - palvelukonseptin kehittämisprojekti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.6.2020 31.8.2022 KJR EQUITATION OY  20 790 11 627 20 790 11 627
A76586 EAKR Neidonsydän Oy:n investoinnit palveluiden kehittämiseen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.9.2020 31.12.2021 NEIDON SYDÄN OY  4 910 4 546 4 910 4 546
A76590 EAKR Robottihitsauspalvelun kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.10.2020 31.12.2021 RETCO OY  45 530 26 523 45 530 26 523
A76591 EAKR Juvan keskustan kehittämishanke 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.10.2020 30.9.2022 Juvan kunta  118 152 110 473 160 289 149 955
A76593 EAKR Yrityksen kehittäminen investoimalla lisäkapasiteettiin. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.10.2020 29.3.2021 ROVANIEMEN PELTI-SEPPO OY  18 860 18 860 18 860 18 860
A76594 EAKR Uusien tuotteiden ja palvelujen kehittäminen ja laiteinvestoinnit 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.6.2020 31.8.2022 KESMAC OY  77 700 77 700 77 700 77 700
A76595 EAKR Aitoa, terveellistä ja hyvää tekevää ruokaa! 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.6.2020 30.6.2022 KETO - SO SIMPLE OY  190 900 173 698 190 900 173 698
A76596 EAKR Biomassapohjaisten sivuvirtojen jalostusarvon kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.8.2020 31.5.2023 MOLCYCLE OY  30 710 30 159 30 710 30 159
A76598 EAKR Liiketoiminnan, tuotannon ja tuotekehityksen kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.9.2020 30.6.2023 TOCCATA OY  21 300 3 194 21 300 3 194
A76599 EAKR Tulevaisuudessa jokainen yritys on teknologiayritys. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.10.2020 31.8.2021 ALTIVO OY  97 250 97 248 97 250 97 248
A76601 EAKR Aqua Laplandin tuotannon kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.5.2020 27.2.2022 AQUA LAPLAND OY  25 040 19 185 25 040 19 185
A76602 EAKR Toiminta- ja toiminnanohjausjärjestelmän kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.11.2020 31.5.2021 RAAHEN TERÄSTUOTE OY  16 770 13 537 16 770 13 537
A76606 EAKR Kensa Oy:n tuotannon tehostamishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.9.2020 31.12.2021 KENSA OY  188 770 188 770 188 770 188 770
A76607 EAKR Tuotantoprosessin uudistaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.10.2020 31.5.2021 NEONTEOS OY  20 070 14 234 20 070 14 234
A76608 EAKR Sulo -kehitysprojekti 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.11.2020 31.7.2022 IITU HOIVA- JA HYVINVOINTIPALVELUT OY  49 700 49 700 49 700 49 700
A76609 EAKR Turun Water Cut Oy Vesileikkausprosessin kehittämishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.11.2020 31.3.2022 TURUN WATER CUT OY  41 022 41 022 41 022 41 022
A76610 EAKR FogScreen Life 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.10.2020 28.2.2022 FOGIO OY  99 910 99 910 99 910 99 910
A76611 EAKR Kontaktiton vitaalitoimintojen havainnointijärjestelmä 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.10.2020 30.9.2021 HENKAUS OY  53 962 53 914 53 962 53 914
A76614 EAKR Robottiliiketoiminnan käynnistäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 31.5.2020 31.1.2023 SOFTMEC OY  117 280 0 117 280 0
A76615 EAKR Lasipuristeiden jälkikäsittelyn automatisointi ja puhdastila optisten kokoonpanojen valmistukseen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2020 31.8.2023 OPLATEK GROUP OY  84 320 0 84 320 0
A76618 EAKR Äänenvaimenninten tuotekehitys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.9.2020 30.6.2023 SILENTION OY  6 750 6 750 6 750 6 750
A76622 EAKR Enontekiön matkailun arvoketjujen kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.6.2020 31.8.2022 ENONTEKIÖN KUNTA  177 280 151 381 221 600 189 227
A76623 EAKR Liimapuuvalmistuksen tehostaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.6.2020 30.6.2022 PP GLULAM OY  226 750 211 988 226 750 211 988
A76624 EAKR Skim Boats 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 9.6.2020 31.12.2021 OY KAPH GROUP AB  89 350 28 358 89 350 28 358
A76625 EAKR Uusi valulinjasto 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.7.2020 31.3.2022 HEIKKI LAIHO OY  239 000 227 289 239 000 227 289
A76626 EAKR Yrityksen kehittämisinvestointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.9.2020 31.1.2022 LEVI RALLY CENTER OY  138 250 116 497 138 250 116 497
A76629 EAKR Ylitornion alueen pk-yritysten kilpailukyvyn parantaminen 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.8.2021 31.3.2023 Ylitornion kunta  67 344 67 344 84 180 84 180
A76632 EAKR Manufacturing a prototype for biodegradable and compostable straws 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.10.2020 31.8.2023 OXYLUS AB  49 530 23 843 49 530 23 843
A76633 EAKR MEGA: Metanointiliiketoiminnan kasvattaminen kansainvälisille markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.10.2020 30.6.2021 Q POWER OY  49 701 49 370 49 701 49 370
A76634 EAKR Robotisoidun materiaalilogistiikan ohjaus tekoälyllä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.10.2020 30.8.2022 ROBOTMATION OY  125 000 81 392 125 000 81 392
A76635 EAKR Wisle 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.10.2020 31.8.2023 PASSOL OY  50 000 33 696 50 000 33 696
A76636 EAKR Eristemoduulijärjestelmien pintalämpötilojen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.11.2020 31.3.2022 ADIABATIX OY  113 500 113 500 113 500 113 500
A76637 EAKR Laserleikkauskone 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.10.2020 31.12.2021 METALMIX OY  258 450 209 381 258 450 209 381
A76638 EAKR PAL Finland kehittäminen ja kansainvälistyminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.8.2020 31.8.2023 PAL FINLAND OY  35 200 24 370 35 200 24 370
A76640 EAKR Digitaalisen palvelualustan tuotekehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.8.2020 31.10.2021 TIIA KONTTINEN OY  44 110 13 492 44 110 13 492
A76641 EAKR Vanha Varkaus -Uusi Suunta - 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2021 31.3.2023 NAVITAS KEHITYS OY  200 800 194 809 240 800 238 363
A76642 EAKR Palvelukeskus Moreeni - Hämeenlinna 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.12.2020 31.1.2022 ORIGINATOR OY  67 870 41 712 67 870 41 712
A76644 EAKR PEAK LAPLAND liiketoiminta monipuolisemmaksi ja ympärivuotiseksi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.5.2020 31.8.2021 LAPIN HUIPPUHOTELLIT OY  9 910 8 396 9 910 8 396
A76646 EAKR Toiminanohjausohjelmiston kehittäminen vientiä varten. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.10.2019 31.12.2021 GRYNOS OY  33 570 28 577 33 570 28 577
A76647 EAKR Robottisolu investointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.6.2020 31.12.2021 POLTTOVÄRI OY  39 000 39 000 39 000 39 000
A76649 EAKR Terassin lasitus Cafe Loimulle 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.11.2020 30.7.2021 OONIKA KY  12 190 11 744 12 190 11 744
A76651 EAKR Kierrätyspolttoaine- ja siirtokuormausterminaali 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.11.2020 31.5.2021 TRADEP OY  26 400 26 400 26 400 26 400
A76652 EAKR Saimaa Cycle Tour – kansainvälisen pyöräilytapahtuman kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.11.2020 31.12.2021 SCT EVENTS OY  34 400 15 493 34 400 15 493
A76658 EAKR Oheiselementtien tuotannon siirtäminen erilliseen tuotantotilaan nykyisistä tuotantotiloista 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 28.9.2020 31.12.2021 ELEMENTTI SAMPO OYC/O TILI- JA TARKASTUS ARI PIIRAINEN  27 500 0 27 500 0
A76660 EAKR Neurokamera 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.11.2020 31.12.2022 OPTOMED OYJ  253 800 222 161 253 800 222 161
A76661 EAKR Ravintola Huttu-Uulan toiminnan tehostaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 22.9.2020 31.12.2021 CLAUDIPAL OY  8 650 0 8 650 0
A76662 EAKR Tarkemmat koneet 1. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.10.2020 31.8.2022 SUOMEN CNC-KONEISTUS OY  96 000 47 008 96 000 47 008
A76663 EAKR Esteettömien matkailupalveluiden kehittäminen kansainvälisille asiakkaille. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.9.2020 30.9.2021 AKAAN MATKAILU OY  33 050 0 33 050 0
A76665 EAKR Tuotannon automatisointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.10.2020 31.10.2021 SÄTE OY  81 140 76 200 81 140 76 200
A76666 EAKR Muovivalmistuksen tuottavuuden parantaminen ja hukan vähentäminen - valmisteluhanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.10.2020 31.3.2021 FAVORIT TUOTE OY  15 000 15 000 15 000 15 000
A76667 EAKR Tuotantolinjaston laajennus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.10.2020 31.8.2021 FREDMAN OPERATIONS OY  65 000 65 000 65 000 65 000
A76668 EAKR Sahan mittauksen uusinta sekä tuotannon ja kuivauksen energian kulutuksen optimointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.10.2020 31.8.2022 JPJ-WOOD OY  165 120 146 564 165 120 146 564
A76669 EAKR Virtausmallinnusliiketoiminnan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.11.2020 31.8.2021 FLOWFIELD OY  18 800 18 800 18 800 18 800
A76670 EAKR Tuotannon kilpailukyvyn ja tehokkuuden parantaminen ja tuotantokapasiteetin kasvattaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.11.2020 31.8.2022 LEHTOVUORI OY  294 000 294 000 294 000 294 000
A76673 EAKR Nomet kestävän kehityksen tiellä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2020 31.8.2023 NOMET OY  145 000 145 000 145 000 145 000
A76674 EAKR Pienpuun lajittelun ja sahausprosessin kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.11.2020 30.4.2023 OY KOHIWOOD LTD  636 170 458 629 636 170 458 629
A76675 EAKR Voimalaitossuunnittelun kehittäminen ja ACE 300 tuotteen valmistuksen ja toimitusketjun kehittäminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.6.2020 31.12.2022 AMPNER OY  271 630 130 313 271 630 130 313
A76676 EAKR Kuohu veden pullottamo 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.12.2020 30.9.2023 KUOHU ARTESIAN WATERS OY  740 000 670 090 740 000 670 090
A76677 EAKR Päivärannan Helmi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.2.2020 30.4.2023 KUOPION KESÄRANTA OY  64 420 0 64 420 0
A76678 EAKR Suomen Parvekehuollon kansainvälistyminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.4.2020 31.8.2023 SUOMEN PARVEKEHUOLTO OY  55 530 0 55 530 0
A76680 EAKR IDclad 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2020 31.12.2021 KOKKOLA LCC OY  27 700 26 536 27 700 26 536
A76681 EAKR Q3MT Mittalaitejärjestelmä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.9.2020 31.3.2022 Q3 MEASURING TECHNOLOGY OY  70 150 69 638 70 150 69 638
A76682 EAKR Karhuvalu Oy Investoinnit 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.11.2020 30.6.2022 KARHUVALU OY  60 000 60 000 60 000 60 000
A76683 EAKR alihankinta investointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.4.2020 31.8.2022 MAHLA FOREST OY  42 000 24 913 42 000 24 913
A76685 EAKR Lemmikkieläintuotteiden laiteinvestointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.9.2020 31.12.2022 EPIRA OY  47 100 37 200 47 100 37 200
A76686 EAKR ePalkkis - Kohti älykkäämpää palkkahallintoa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.12.2020 30.9.2021 LEOS2GO OY  66 760 66 760 66 760 66 760
A76687 EAKR SP stainless strategia 2021 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2020 31.8.2023 SP STAINLESS OY  661 210 482 181 661 210 482 181
A76688 EAKR Jot Works 2022 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.10.2020 31.8.2022 JOT WORKS OY  255 500 255 500 255 500 255 500
A76689 EAKR Kattotehdas Kuopio 2022 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.8.2020 15.11.2023 JOENSUUN KOURUTUOTE OY  736 320 453 770 736 320 453 770
A76692 EAKR Elinvoimaa matkailusta - Kuhmo Suomussalmi 1 Kainuun liitto Toiminta päättynyt 1.1.2021 31.8.2023 Kuhmon kaupunki  252 076 250 959 360 110 359 638
A76693 EAKR Investoi Paltamoon 1 Kainuun liitto Toiminta päättynyt 1.5.2021 31.3.2023 Paltamon kunta  105 000 100 607 150 000 143 725
A76694 EAKR Tour de Kainuu 1 Kainuun liitto Toiminta päättynyt 1.1.2021 31.12.2021 Kainuun Liikunta ry  80 306 80 306 97 306 97 306
A76696 EAKR Robotiikan hyödyntäminen pintakäsittely- ja liimauslinjoissa 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 12.10.2020 31.12.2021 NIPEMA OY  17 084 0 17 084 0
A76697 EAKR Digipainon ja mallinvalmistuksen kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.11.2020 31.12.2021 ER-PAHVITYÖ OY  72 000 72 000 72 000 72 000
A76698 EAKR Laitekehitys & prototyypin luominen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.11.2020 31.12.2021 JOKADO FINLAND OY  11 110 6 724 11 110 6 724
A76700 EAKR Ennakoivan huoltotoiminta-alustan -tuotekehitys 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.12.2020 28.2.2022 INNOTECT OY  91 850 67 029 91 850 67 029
A76702 EAKR Ulokeparvekkeiden betonilaattojen integrointi ja kiinnitys rakennuksen runkoonHankkeessa 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.12.2020 28.2.2022 SUOMEN PARVEKERATKAISUT BALCONE OY  27 750 26 070 27 750 26 070
A76703 EAKR My Tagomo CMS 2.0 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.11.2020 31.12.2021 TAGOMO DIGITAL OY LTD.  50 000 49 484 50 000 49 484
A76704 EAKR Rikinhallinnan palveluiden kehittäminen kansainvälisille markkinoille 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.12.2020 31.12.2021 BIOSO4 OY  50 000 48 487 50 000 48 487
A76706 EAKR CNC-jyrsinkoneen hankinta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.12.2020 31.10.2021 SUOMEN MUOVICENTER OY  39 910 39 910 39 910 39 910
A76707 EAKR Innovatiivisen hammasvälipuhdistuslaitteen kehitys- ja kaupallistamishanke. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.10.2020 31.3.2022 ILO DENTAL OY  90 500 66 599 90 500 66 599
A76709 EAKR Metalliovivalmistuksen automatisointi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.12.2020 30.4.2021 VASMET OY  76 700 69 707 76 700 69 707
A76711 EAKR Kuitulaser 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.12.2020 31.5.2021 AK-LEVYTUOTE OY  30 992 30 992 30 992 30 992
A76712 EAKR Putkilaser 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.12.2020 31.8.2021 KONEPAJA TIMEKA OY  103 900 96 767 103 900 96 767
A76713 EAKR Monitoimisorvien investointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.12.2020 30.6.2022 MEMAR OY  117 400 101 891 117 400 101 891
A76714 EAKR Lasin reunakäsittelykone 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.12.2020 31.8.2021 LASILUOTO OY  77 000 77 000 77 000 77 000
A76715 EAKR Digipainokoneen ja jälkikäsittelylinjan hankinta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2020 15.2.2022 TARRAX OY  77 000 77 000 77 000 77 000
A76716 EAKR Erikoistuminen CAD/CAM -tekniikkaan. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 3.12.2020 31.12.2021 HAMMASLAB OY KOUVOLA  10 660 0 10 660 0
A76717 EAKR Modulaarinen hiekan elvytin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.11.2020 31.12.2021 FINN RECYCLING OY  300 000 299 829 300 000 299 829
A76718 EAKR Konepajan kehittämisinvestoinnit 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.11.2020 31.7.2023 RAAHEN KONEPAJATYÖ OY  1 076 590 1 076 590 1 076 590 1 076 590
A76720 EAKR Laser Steelin laajennus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2020 31.5.2022 KOKKOLAN LASER STEEL OY  455 000 415 070 455 000 415 070
A76721 EAKR Elektroval: Tuotannon joustavuuden ja tuotteiden laadun turvaaminen projekti 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.12.2020 30.6.2022 ELEKTROVAL OY  107 310 107 259 107 310 107 259
A76722 EAKR Uudet henget 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.12.2020 30.6.2023 OY SHAMAN SPIRITS LTD  83 050 44 245 83 050 44 245
A76723 EAKR Älykkään mittausteknologian uuden sukupolven kokonaiskonsepti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.12.2020 30.9.2022 NOKEVAL OY  300 820 300 820 300 820 300 820
A76725 EAKR Realisoitavan omaisuuden hallinnoinnin ja ilmoittelun automatisointi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 23.12.2020 31.12.2021 LAINVOIMA.COM SUOMI OY  12 020 0 12 020 0
A76726 EAKR Koneinvestoinnit 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2020 31.12.2021 VEMITEK OY  68 340 68 340 68 340 68 340
A76727 EAKR Integraatio elintoimintojen etämonitoroinnin ratkaisulle 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.6.2020 30.11.2021 NE DEVICE SW OY  40 510 39 063 40 510 39 063
A76731 EAKR Ohjelmisto ja Laiteinvestointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.11.2020 30.9.2021 HOVINIKKARIT OY  120 820 120 643 120 820 120 643
A76733 EAKR Salomaan Konepajan omien tuotteiden suunnittelun ja valmistuksen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.12.2020 31.12.2021 SALOMAAN KONEPAJA OY  132 645 131 614 132 645 131 614
A76735 EAKR CIFF Copenhagen/GreenDress affair 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.10.2020 1.10.2021 KATRIINA'S SPA  5 370 4 569 5 370 4 569
A76737 EAKR Tuotannon tehostaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.10.2020 31.5.2022 OY LAHNAKOSKI AB  157 330 157 330 157 330 157 330
A76738 EAKR Tekoälypohjainen liiketoimintatyökalu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.12.2020 31.3.2022 AIWO DIGITAL OY  109 600 97 288 109 600 97 288
A76739 EAKR Tuottavuuden, toiminnanohjauksen ja vaatimustenmukaisuuden kehittäminen sekä uusien innovaatioiden investoinnit kansainvälisen kasvun mahdollistamiseksi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2020 31.12.2022 OY FINNSUSP AB  149 750 128 356 149 750 128 356
A76740 EAKR C4 Digital Supply Chain Solutions 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2020 31.12.2022 CARINA SOLUTIONS OY  50 000 38 485 50 000 38 485
A76741 EAKR Finn Lamex Recreational Vehicle Industry 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.12.2020 6.3.2022 FINN LAMEX SAFETY GLASS OY  42 690 14 748 42 690 14 748
A76742 EAKR Suunnitteluhankkeiden palvelukokonaisuuden kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.12.2020 31.8.2022 AIREXET OY  12 760 7 688 12 760 7 688
A76744 EAKR Lääketuotanto 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.10.2020 31.12.2023 FINVECTOR OY  6 555 000 5 821 582 6 555 000 5 821 582
A76746 EAKR Mask Factory Ramp Up 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.12.2020 30.11.2023 NORDIC BREATHE OY  284 850 238 850 284 850 238 850
A76747 EAKR BNT-MDR 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2020 31.8.2023 BENETE OY  119 080 78 317 119 080 78 317
A76749 EAKR Flying Reindeer resort 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 24.11.2020 31.5.2022 PYHÄTUNTURIN RAVINTOLAT OY  24 240 0 24 240 0
A76750 EAKR Uudentyyppisten marjatuotteiden kehittäminen, valmistus ja myynti Kaukoidän markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 10.9.2020 31.8.2022 SISU KITCHEN OY  30 000 0 30 000 0
A76752 EAKR Tuotannon kehittämis- ja kasvuhanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.12.2020 31.8.2022 KIIRUNA TALOT OY  287 750 287 750 287 750 287 750
A76753 EAKR KUITUPUTKILASER 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.12.2020 31.8.2021 SUOMEN PUTKILASER OY  212 420 212 383 212 420 212 383
A76754 EAKR Tuotetarjonnan laajennus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.12.2020 28.2.2023 JAME-SHAFT OY  659 918 659 918 659 918 659 918
A76759 EAKR Parempaa palvelua ja puhtaampaa sisäilmaa 3D laseroinnin kautta. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.12.2020 31.12.2021 PURISTETEOS OY  156 000 149 377 156 000 149 377
A76760 EAKR Touchless Feedback tuotantomenetelmän ja kansainvälistymisen valmistelu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.12.2020 31.12.2022 ROIDU OY  77 200 61 069 77 200 61 069
A76761 EAKR Fuel Global 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.12.2020 31.12.2022 TECHNOSMART OY  99 000 97 019 99 000 97 019
A76762 EAKR Puttipaja nuorentuu viisikymppiseksi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.12.2020 31.3.2022 PUTTIPAJA OY  57 420 49 850 57 420 49 850
A76764 EAKR Pilvipalveluiden hyödyntaminen tuotteiden vientikaupan teknisissä palveluissa 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.10.2020 31.12.2021 INMEC INSTRUMENTS OY  49 400 49 400 49 400 49 400
A76765 EAKR Suomen Latu Kiilopään ulkoilijan ja retkeilijän saunamaailma 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2019 30.11.2022 SUOMEN LATU RYSUOMEN LATU KIILOPÄÄ  161 000 161 000 161 000 161 000
A76766 EAKR suojavaatteet terveydenhoitohenkilökunnalle 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.8.2020 31.10.2021 SOSTEX FINLAND OY  47 440 28 766 47 440 28 766
A76767 EAKR Kokonaisvaltainen toiminnan ja tuotannon kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.12.2020 30.9.2022 ACCON SUOMI OY  44 390 22 304 44 390 22 304
A76768 EAKR Digitalisointi painamisessa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.1.2021 30.6.2023 OY LITO-BOTNIA AB  18 000 3 300 18 000 3 300
A76769 EAKR Globaalin pelillisen koronatietoisuuskampanjan valmistelu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.1.2021 31.12.2021 PSYON GAMES OY  14 950 14 950 14 950 14 950
A76770 EAKR Wiitta Oy - Vihreän tulevaisuuden kumppani 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.12.2020 31.10.2021 WIITTA OY  124 000 92 203 124 000 92 203
A76771 EAKR Puijon lakialueen infrahanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.6.2020 31.12.2022 KUOPION KAUPUNKIKAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE  815 500 815 500 2 330 000 2 330 000
A76772 EAKR Tuotantokoneiden investointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.11.2020 31.8.2023 PL-KILPI LEHTONEN OY  10 010 5 630 10 010 5 630
A76775 EAKR Toiminnan Laajentaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.12.2020 31.12.2023 HALLIX FINLAND OY  261 650 149 046 261 650 149 046
A76776 EAKR Remote Experience & AI 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2020 30.9.2021 FEEDBACKLY OY  46 220 46 220 46 220 46 220
A76777 EAKR Naava laajentaa koronan luomaan kotitoimistobisnekseen Euroopassa kehittämällä kotitoimistoihin suunnatun tuote- ja palveluvalikoiman sekä uuden kasvun, kansainvälistymisen ja go-to-market toimintamallin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.12.2020 31.3.2022 NAAVA GROUP OY  106 650 106 650 106 650 106 650
A76778 EAKR Uutta vientiä ja kasvua jätevedenkäsittelyn laitemyynnistä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2020 30.6.2022 DEWACO OY  38 150 21 423 38 150 21 423
A76779 EAKR Utveckling av hemsida samt sökmotoroptimering 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.1.2021 30.6.2022 HS GROUP AB  20 100 5 469 20 100 5 469
A76781 EAKR Kansainvälisen arktisen muotoilupääkaupungin palvelumallin luominen 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.2.2021 30.6.2023 Rovaniemen kaupunki  319 922 290 383 399 903 362 979
A76784 EAKR Tuotantohallin laajennus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.1.2021 30.11.2021 SIIPOTEC OY  119 210 119 210 119 210 119 210
A76785 EAKR Ecokarkaisu 2021 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.12.2020 30.9.2021 BOTNIA FREEZE OY  160 000 138 860 160 000 138 860
A76786 EAKR BLOKGARDEN - GROW ANYTHING ANYWHERE 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.12.2020 31.12.2021 BLOKGARDEN OY  60 340 56 202 60 340 56 202
A76787 EAKR Toranda Events monitoimitilan rakentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.11.2020 31.10.2021 H-EQUITY OY  71 140 60 200 71 140 60 200
A76788 EAKR Sopimusvalmistajasta Teknologiavalmistajaksi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.9.2020 30.4.2022 STEKA OY  186 970 155 654 186 970 155 654
A76789 EAKR MOST Skaala 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2020 31.1.2022 MOST DIGITAL OY  125 940 125 940 125 940 125 940
A76790 EAKR Turun Hihnatekniikka Oy Innovatiivinen kuljetinhihnarullain vientiin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.12.2020 30.4.2023 TURUN HIHNATEKNIIKKA OY  58 970 58 970 58 970 58 970
A76791 EAKR Kuitulaser 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.1.2021 30.6.2021 STREMET OY  146 400 140 210 146 400 140 210
A76793 EAKR Sisälogistiikkakonseptien kehittäminen -hiilineutraalit varastointijärjestelmät 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2020 31.12.2022 KOVASAT OY  89 500 78 952 89 500 78 952
A76794 EAKR Artome muuttaa audiovisuaalisen alan markkinoita globaalisti 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.12.2020 30.9.2022 ARTOME OY  116 900 115 814 116 900 115 814
A76795 EAKR Plaze 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2020 31.12.2021 MARKETING & COMMUNICATION GROUP MARCO OY  50 090 50 000 50 090 50 000
A76796 EAKR Laserkaiverrin ja suunnittelutyökalu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.10.2020 31.12.2022 DECOCUT OY  17 870 12 831 17 870 12 831
A76797 EAKR Kärävä Oy- Tuotanto- ja jatkojalostus- sekä esittely- ja toimistotilojen laajennus ja tuotannon automatisointi-investointi. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2020 30.9.2022 KÄRÄVÄ OY  164 960 164 960 164 960 164 960
A76798 EAKR Rolemet Oy investointitukihakemus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.12.2020 1.10.2021 ROLEMET OY  104 160 84 760 104 160 84 760
A76799 EAKR Digitaalisen liiketoiminnan kehitys ja käynnistys - NAVIUS 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2020 30.11.2023 WIDEFLOW OY  340 900 231 624 340 900 231 624
A76800 EAKR Koneistuskeskus investointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.1.2021 31.12.2021 IDEASTEEL COMPANY OY  15 400 15 200 15 400 15 200
A76801 EAKR The Planet Company -yhteisöpalvelun liiketoiminta- ja myyntimallin kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.2.2021 15.7.2022 THE PLANET COMPANY OY  49 990 44 769 49 990 44 769
A76802 EAKR Uuden innovatiivisen tuotteen kehittäminen kansainvälisille markkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.12.2020 31.8.2022 FICAGA FINLAND OY  76 050 76 050 76 050 76 050
A76803 EAKR Hevosalan digitaalinen media Ratsukko 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.11.2020 31.1.2022 RATSUKKO SOLUTIONS OY  25 000 25 000 25 000 25 000
A76805 EAKR Window to the Future - A portal for Work and Education in Ostrobotnia 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2020 31.5.2022 OY VAASA INSIDER AB  28 197 28 197 28 197 28 197
A76806 EAKR Weeefiner Oy:n liiketoiminnan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.12.2020 31.8.2022 WEEEFINER OY  107 760 103 813 107 760 103 813
A76807 EAKR Sappeen kesämatkailun kehittämishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.12.2020 31.8.2022 DELTAREC OYSAPPEENVUOREN HIIHTOKESKUS  99 650 93 910 99 650 93 910
A76808 EAKR Automaatioliiketoiminnan teknologiaosaamisen kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.1.2021 31.12.2021 MAKRON AUTOMATION OY  20 270 20 270 20 270 20 270
A76811 EAKR Kestävän kehityksen asiantuntijatyön markkinapaikka 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.12.2020 31.10.2022 SOLVED - THE CLEANTECH COMPANY OY  73 620 66 239 73 620 66 239
A76813 EAKR Muovihylsyjen ja Biokompaundin kehittäminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.12.2020 31.12.2021 OY FL PIPE AB  123 870 115 822 123 870 115 822
A76815 EAKR Maalaamo vesioheinteisten maalien käytölle. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.12.2020 30.4.2022 RAMTEC OY  85 610 77 006 85 610 77 006
A76816 EAKR Kehitys ja toimialan uudistaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.12.2020 28.2.2023 HEATCO FINLAND OY  115 000 113 935 115 000 113 935
A76817 EAKR Laajentuminen pohjoismaihin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.12.2020 31.8.2023 TAM-SILK OY  197 970 196 197 197 970 196 197
A76818 EAKR Levynleikkauslinjaston modernisointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.1.2021 30.11.2021 PARAMET OY  42 350 41 670 42 350 41 670
A76821 EAKR Naapurinetti 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2021 31.12.2021 CREATIO OY  16 800 9 166 16 800 9 166
A76822 EAKR Investointi- ja kehittämishanke 2020-2022 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.4.2020 30.4.2022 FIN VAATTURIT OY  40 150 20 388 40 150 20 388
A76823 EAKR Yrityksen toiminnan kokonaisvaltainen kehttäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.12.2020 30.6.2023 ATPLAST OY  124 013 44 382 124 013 44 382
A76824 EAKR Joukkoistetun pikakuljetusapplikaation tuotekehitys ja yrityksen toiminnan skaalautumisen suunnittelu 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.11.2020 31.3.2022 MIWOTEC OY  105 000 100 208 105 000 100 208
A76825 EAKR Logistiikan materiaalivirtojen parantaminen ja oman logistiikkakeskuksen rakentaminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.12.2020 31.8.2022 KITEEN HUONEKALUTEHDAS OY  119 000 119 000 119 000 119 000
A76826 EAKR Koneistuskeskus investointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.12.2020 15.12.2022 ITÄ-SUOMEN HUOLTOPALVELU SAROLA  35 700 30 002 35 700 30 002
A76827 EAKR Esiselvitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.12.2020 31.8.2021 SALPARINNE OY  15 000 6 807 15 000 6 807
A76828 EAKR Lasirakentaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 17.8.2020 31.12.2021 LASI-KALLE OY  43 800 0 43 800 0
A76830 EAKR 123 Design Oy:n strategisten bisnesalueiden uudistaminen - uusilla teknologioilla uusia tuotteita uusiin kohderyhmiin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.1.2021 30.4.2023 123 DESIGN OY  25 700 0 25 700 0
A76837 EAKR Hologrammipelin kehitys ja lanseeraus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.12.2020 30.1.2023 OXXU OY  42 130 38 970 42 130 38 970
A76838 EAKR Selainpohjainen tuotetietojen hallintajärjestelmä, PIM (Product Information Manager) 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 29.12.2020 30.3.2022 VIRTASOFT OY  1 0 1 0
A76839 EAKR Nallikarin Arktinen keskus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2019 31.8.2022 OULU SAFARIS OY  34 040 28 392 34 040 28 392
A76840 EAKR Snowkarting 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 9.12.2020 30.4.2022 ACCESS LAPLAND OY  60 760 0 60 760 0
A76841 EAKR Nallikarin Arktinen keskus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.1.2020 30.11.2023 VAUHTIPUISTO OY  472 960 431 386 472 960 431 386
A76842 EAKR Jukupark Kalajoki kehittämissuunnitelma 1, 2021-2022 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.10.2020 31.8.2023 JUKUPARK OY  192 500 191 845 192 500 191 845
A76845 EAKR Fleksopainolaattatuotannon kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2021 31.12.2021 FLEXOLAHTI OY  136 440 129 710 136 440 129 710
A76846 EAKR Hammaslääkärin etäkonsultaatiot 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.12.2020 30.6.2022 ROKDENT OY  29 850 14 315 29 850 14 315
A76847 EAKR Sisäisen viestinnän johtamisjärjestelmän kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.12.2020 30.6.2022 AAVA & BANG OY  22 850 20 400 22 850 20 400
A76848 EAKR 3D tulostus liiketoiminnan viennin kasvattaminen ja liiketoiminnan uudistaminen koronan aiheuttamaan häiriöön 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.12.2020 30.4.2022 3D FORMTECH OY  94 400 94 400 94 400 94 400
A76849 EAKR Viennin esiselvitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.1.2021 30.9.2021 SUOMEN CNC-KONEISTUS OY  14 920 14 920 14 920 14 920
A76850 EAKR Utveckling av produktionsprocesser 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2021 8.12.2022 MEKRAPID PRODUCTS AB  58 600 58 600 58 600 58 600
A76851 EAKR Metallivalmisteiden tuotantoketjun optimointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.2.2021 30.11.2022 VESLATEC OY  30 700 27 966 30 700 27 966
A76852 EAKR Utveckling och effektivering av lagersystem och användarvänligt kundgränssnitt 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.2.2021 15.10.2022 GÅRDS SMAK AB  8 243 8 243 8 243 8 243
A76853 EAKR Selka 2.1 Positiivinen kierre 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2020 31.10.2022 SELKA OY  223 650 92 953 223 650 92 953
A76854 EAKR visitory.io 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.12.2020 31.12.2022 TUTKIMUS- JA ANALYSOINTIKESKUS TAK OY  58 050 5 400 58 050 5 400
A76855 EAKR Rajakangas 1 Uusi suunta- Yritysinvestointien saavutettavuushanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2020 31.12.2021 Keminmaan kunta  450 000 450 000 900 000 900 000
A76856 EAKR Riihon Majatalo Oy:n palveluiden kehittäminen 2020-2022 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2020 31.5.2022 RIIHON MAJATALO OY  37 670 37 670 37 670 37 670
A76861 EAKR AtFlow Oy:n toimintaympäristön kehittämisohjelma 2021-2022 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.11.2020 30.6.2022 ATFLOW OY  81 290 81 290 81 290 81 290
A76864 EAKR TerCo kehityshankkeet 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.12.2020 30.9.2022 TERCO ENGINEERING OY  34 560 34 560 34 560 34 560
A76865 EAKR Tuotannokehitys ja pintakäsittelylinjasto 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.1.2021 28.2.2022 POLE BICYCLE COMPANY OY  25 000 21 732 25 000 21 732
A76866 EAKR Liiketoiminnan transformaatio kansainväliseen kasvuun 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.2.2021 31.7.2022 LAITILA COATING OY  184 990 143 985 184 990 143 985
A76868 EAKR Toholahden teollisuusalueen liikenneyhteyksien parantaminen 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.4.2021 30.9.2022 Rautalammin kunta  304 668 175 786 435 240 251 124
A76869 EAKR Saksan Markkinatutkimus antennisuuunnittelu palvelulle 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.11.2020 30.6.2022 RADIENTUM OY  74 520 60 741 74 520 60 741
A76871 EAKR Voimalaitos- ja kaivospatorakenteiden perusparannusmenetelmän kehittäminen ja konseptointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2020 31.3.2022 OY CULMENTOR LTD  36 600 29 575 36 600 29 575
A76873 EAKR Standalone Direct Air Capture -laitteen ja etähuoltoratkaisun kehittäminen kv-markkinoille 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.12.2020 31.12.2021 SOLETAIR POWER OY  31 062 25 512 31 062 25 512
A76874 EAKR Rumble Standard 21 (RS21) 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.12.2020 31.5.2022 RUMBLETOOLS OY  72 870 57 265 72 870 57 265
A76875 EAKR Haitallisten taipumien ja kulumisen eliminointi teollisuus komponenteissa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.1.2021 30.11.2021 SEIMEC SERVICE OY  47 290 36 096 47 290 36 096
A76877 EAKR Ferrum Steel Oy toiminnan kehittämishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.1.2021 28.2.2023 FERRUM STEEL OY  267 000 149 190 267 000 149 190
A76878 EAKR Vähähiiliset liikkumisratkaisut: menetelmien ja tuottavuuden kehitys. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.1.2021 30.6.2022 TIMPRO OY  72 010 70 829 72 010 70 829
A76879 EAKR Investointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.11.2020 31.8.2023 LASERMEDIA OY  89 750 44 376 89 750 44 376
A76880 EAKR Nanotuotantopilotti 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.11.2020 30.6.2023 DISPELIX OY  567 290 567 290 567 290 567 290
A76881 EAKR ELY-kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 23.11.2020 31.12.2021 MAINOSVIRTA OY  22 470 0 22 470 0
A76882 EAKR eLive.care, vaihe 2 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.12.2020 31.8.2023 ELIVE ECOSYSTEM OY  168 690 168 690 168 690 168 690
A76883 EAKR Presenter.cam, esitystyökalu videoyhteyksiin. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.2.2021 28.2.2023 GOODLIFE TECHNOLOGY OY  54 550 43 827 104 550 43 827
A76884 EAKR Next Level 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2020 28.2.2022 WELDSYS OY  29 500 25 779 29 500 25 779
A76885 EAKR Isännöintipalveluiden kehittäminen IoT- ja Robotiikkaratkaisujen avulla 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 27.1.2021 1.2.2022 KEURUUN ISÄNNÖINTIPALVELU OY  11 200 0 11 200 0
A76886 EAKR R.A. Wickholm Oy:n kasvun ja uudistumisen kehittämishanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.12.2020 31.3.2023 R. A. WICKHOLM OY  92 470 42 760 92 470 42 760
A76888 EAKR NWB:n kansainvälinen liiketoiminta veden pakkaamisessa 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2020 31.12.2021 NWB FINLAND OY  31 300 18 598 31 300 18 598
A76890 EAKR Solid surface-komposiittien valmistusprosessien kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.11.2020 31.12.2021 MUURATPUU POHJONEN OY  6 030 6 030 6 030 6 030
A76893 EAKR MindBlow Oy digitalisaatio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 13.1.2021 31.5.2021 MINDBLOW OY  12 940 0 12 940 0
A76894 EAKR PremiumCAT22 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.1.2021 9.1.2023 IMATRAN TERÄSVALMISTE OY  102 287 50 104 102 287 50 104
A76895 EAKR Design by KIETO tuotekehityshanke 2021-2022 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.12.2020 31.8.2022 DESIGN BY KIETO OY  24 930 5 935 24 930 5 935
A76896 EAKR Tuotannon automatisointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.2.2021 31.12.2021 PEMATIC OY  10 000 8 299 10 000 8 299
A76897 EAKR Tuotantoteknologian automatisointi ja laadunvalvonnan kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.12.2020 31.12.2021 JURVAN JOUSI OY  112 750 108 638 112 750 108 638
A76899 EAKR GBuilder Sweden 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.1.2021 31.3.2022 GROUP BUILDER OY  45 120 28 225 45 120 28 225
A76902 EAKR Rebuild Business - yritysten toimintaympäristön häiriötilanteisiin varautuminen ja omistajanvaihdoksien toteuttaminen Etelä-Savon alueen elinvoiman säilyttämiseksi. 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.3.2021 31.8.2023 Itä-Savon Uusyrityskeskus ry  899 229 838 366 1 124 038 1 049 779
A76903 EAKR Tuotannon automatisointi. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.6.2020 31.5.2023 ISODENT OY  129 250 111 108 129 250 111 108
A76904 EAKR Tahkomäen ja Panoraman teiden parantaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.12.2020 30.12.2022 Kuopion kaupunki  938 000 937 665 953 900 953 900
A76906 EAKR Hitsattujen levypalkkien tuotteistaminen ja konepajan tuotantoprosessin kehittäminen. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.12.2020 31.12.2022 ARCON WORKS OY  59 410 41 260 59 410 41 260
A76907 EAKR VALMISTUKSEN TEOLLINEN SKAALAAMINEN UUDEN REUNALISTOITUSKONEEN KÄYTTÖÖNOTTO JA INTEGRAATIO 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2020 31.10.2021 TEMAL OY  60 000 53 948 60 000 53 948
A76908 EAKR Kasvun ja kansainvälistymisen kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.1.2021 30.9.2022 TASOWHEEL OY  43 900 35 607 43 900 35 607
A76910 EAKR Tuotantokoneen investointi. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.2.2021 30.1.2022 JOKKE-KONEISTUS OY  88 190 88 190 88 190 88 190
A76914 EAKR Sun, sea, and safety – häikäisysuojaa komentosilloille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.1.2021 30.9.2022 KAIHDINLIIKE SANDBERG OY  49 985 39 173 49 985 39 173
A76915 EAKR Kuitupuhallusurakoinnin ja mikrokanavatekniikan kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 28.12.2020 30.3.2021 MAANRAKENNUS J. HONKANEN OY  0 0 13 930 0
A76918 EAKR NetDriving! -kehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.11.2020 31.8.2022 RG DRIVING CONSULTING OY  103 055 61 125 103 055 61 125
A76919 EAKR Puisten myymälä-, sekä mittatilauskalusteiden ja -telineiden valmistus myymälöille ja erikoiskohteisiin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.2.2021 30.6.2022 SUOMEN LOGISTIGO OY  70 000 69 078 70 000 69 078
A76921 EAKR Tuotteiden ja palveluiden kehittäminen kansainvälisille asiakkaille 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.12.2020 16.6.2022 CORDIAL COMMUNICATIONS OY  18 550 11 961 18 550 11 961
A76922 EAKR Alumiinisaha hankinta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2021 1.6.2022 MAAKUNNAN LASI OY  11 330 11 330 11 330 11 330
A76923 EAKR HerGe - hermeettisen höyryturbiinin testaaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 5.12.2020 30.9.2022 AUMENT POWER OY  186 500 0 186 500 0
A76924 EAKR Tamminiitty Oy tuotannon laajentaminen uuteen liiketoiminta-alueeseen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.1.2021 30.6.2022 TAMMINIITTY OY  188 400 152 531 188 400 152 531
A76927 EAKR Xrock Automaatioalusta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.1.2021 31.12.2022 RAMBOOMS OY  576 980 567 167 576 980 567 167
A76930 EAKR Yrityksen investointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.12.2020 31.5.2022 MODERNO OY  161 150 152 668 161 150 152 668
A76932 EAKR Training, Recovery & Research Center - kuormituksen, palautumisen ja tutkimuksen palvelukonsepti 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2021 31.8.2022 PAJULAHDEN PALVELUT OY  38 640 33 401 38 640 33 401
A76933 EAKR Kateras 2021 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.2.2021 31.7.2023 KAUSALAN TERÄSTYÖ JA ASENNUS OY  58 350 5 070 58 350 5 070
A76938 EAKR Kansainvälistä kasvua annosteluprosessien digitalisaation kautta 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.1.2021 30.12.2023 POWDEA TECHNOLOGIES OY  68 800 65 628 68 800 65 628
A76941 EAKR Laadun kehittämishanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.3.2021 1.2.2022 JÄTEHUOLTO LAINE OY  24 420 24 420 24 420 24 420
A76942 EAKR DesignOulu Start 2021 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.2.2021 31.5.2023 Oulun kaupunki  210 913 198 236 301 305 283 196
A76943 EAKR Yhteisöllistä (teko)älyä kyselyn luomiseen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.11.2020 15.12.2021 ZEF OY  38 660 35 811 38 660 35 811
A76944 EAKR Putkistokannakkeiden kehitysprojekti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.1.2021 31.12.2021 MÄNNISTÖ OY METALLITUOTE  60 000 60 000 60 000 60 000
A76946 EAKR Moder-kehityshanke, jatkokehitys ja dataliikenteen automatisointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.1.2021 31.12.2021 MODER OY  36 610 35 405 36 610 35 405
A76947 EAKR Elävä Ykspihlaja-hanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.5.2020 31.5.2022 ELÄVÄ YKSPIHLAJA OY  189 000 189 000 189 000 189 000
A76949 EAKR Yritystoiminnan kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.1.2021 31.10.2023 POLARIA OY  452 140 452 140 452 140 452 140
A76952 EAKR Kasvuhanke 2021 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.12.2020 31.3.2023 SOLWE OY  26 700 13 600 26 700 13 600
A76953 EAKR Kalustokehitys vuokravenepalveluihin 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.12.2020 31.5.2022 SAIMAA SUPERIOR OY  13 170 7 544 13 170 7 544
A76958 EAKR Investointihanke Hartola 2020-2022 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.1.2021 30.9.2023 KARELIA-IKKUNA OY  162 290 148 659 162 290 148 659
A76959 EAKR Liiketoiminnan uudistuminen ja kehittyminen globaaliksi toimijaksi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.2.2021 31.12.2021 MEPU OY  41 620 41 620 41 620 41 620
A76960 EAKR Uustuotannon laitehankintainvestoinnit 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.3.2021 31.12.2021 VEME OY  151 880 55 002 151 880 55 002
A76962 EAKR Kelluva Huvilapuisto 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.11.2020 31.8.2023 CATMARINA OY  172 050 133 087 172 050 133 087
A76963 EAKR Ranuan Matkailuinnox 2021 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.3.2021 31.8.2021 Ranuan Matkailuyhdistys ry  39 744 39 744 39 744 39 744
A76966 EAKR Koneinvestointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.12.2020 30.10.2023 ITÄ-SUOMEN METALLI KY  43 790 40 735 43 790 40 735
A76969 EAKR Laserrengöringsmaskin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.3.2021 30.9.2021 EASY BLAST OY AB  15 670 15 670 15 670 15 670
A76970 EAKR EasyPro 2.0 -toiminnanohjausjärjestelmällä kasvua kansainvälisiltä markkinoilta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.3.2021 31.12.2021 AMIPRO SERVICE OY  50 000 42 414 50 000 42 414
A76971 EAKR Hotelli Kultakero 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.4.2021 1.3.2023 PYHÄTUNTURI OY  1 058 900 1 058 900 1 058 900 1 058 900
A76972 EAKR Hiukkauspäästöjen puhdistuslaitteiston hankinta 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2021 31.12.2021 LAPIN DPF PESU OY  14 870 14 870 14 870 14 870
A76974 EAKR Digitaalinen modulaarisuus tuotannon dokumentoinnissa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.3.2021 31.3.2022 SARAKA OY  51 820 50 517 51 820 50 517
A76976 EAKR Asiakaskohtainen ERP- ja sovelluskehitys Ravintorenkaalla 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.3.2021 28.2.2022 RAVINTORENGAS OY  31 350 31 350 31 350 31 350
A76977 EAKR CWP Oy investoinnit kapasiteetin varmistamiseksi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.12.2020 31.8.2022 CWP COLOURED WOOD PRODUCTS OY  58 932 50 427 58 932 50 427
A76978 EAKR Korusarja.fi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.3.2021 31.12.2022 LAYLOK OY  9 900 9 352 9 900 9 352
A76983 EAKR Car 247 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 31.12.2020 31.3.2022 JOENSUUN RUOSTE-ESTO OY  34 440 0 34 440 0
A76984 EAKR ACA Kasvuun 2.0 - Uuden sukupolven mittalaitteet 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2020 31.8.2022 ACA SYSTEMS OY  162 810 161 990 162 810 161 990
A76986 EAKR Kestävän kehityksen mukaisia ohjelmapalveluita PyhäIgloosin asiakkaille 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.1.2021 31.8.2022 PYHÄ IGLOOS OY  8 900 7 370 8 900 7 370
A76987 EAKR Pyhän Astelin kansainvälistymisen ja ohjelmapalvelujen kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.3.2021 30.8.2022 PYHÄN PARONI OY  33 810 21 171 33 810 21 171
A76988 EAKR Investoimalla kasvuun 2021 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.2.2021 31.12.2021 LAITEX OY  110 644 110 644 110 644 110 644
A76989 EAKR Liiketoiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen osa 2 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.2.2021 31.8.2022 PEL-TUOTE OY  512 530 431 413 512 530 431 413
A76990 EAKR Puhdastilan rakentaminen ja ruiskuvalun vieminen puhdastilaympäristöön 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.1.2021 30.6.2023 MUOTTITUOTE GROUP OY  396 250 386 574 396 250 386 574
A76991 EAKR Lapland Talent Attraction 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.3.2021 28.2.2023 House of Lapland Oy  336 256 328 151 420 320 411 019
A76998 EAKR Tactiks alusta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 31.12.2020 31.8.2022 TAKTI OY  21 120 0 21 120 0
A76999 EAKR OnTime Innovations tuotekehitys- ja vientihanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.1.2021 31.5.2022 ONTIME INNOVATIONS AB OY  51 250 40 678 51 250 40 678
A77000 EAKR Supermon goes India 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.4.2021 7.2.2022 LARMIK OY  15 000 12 500 15 000 12 500
A77001 EAKR Monikanavaisen, kansainvälisen jakelukanavastrategian ja digitaalisen liiketoiminnan suunnittelu 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.1.2021 31.12.2022 INTERFACE OY  82 600 70 739 82 600 70 739
A77002 EAKR Drone-Space 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2021 30.4.2023 DRONNAIR OY  78 040 71 150 78 040 71 150
A77005 EAKR Etätyö ja matkailu 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.4.2021 30.6.2023 Kittilän kunta  158 509 158 509 198 136 198 136
A77006 EAKR RakLamitin laajentuminen ja digitalisointi 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.7.2020 30.6.2022 RAKLAMIT OY  54 150 960 54 150 960
A77011 EAKR Laki24 kansainvälistäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.10.2020 31.8.2022 SUOMEN JURISTIT OY  26 000 20 000 26 000 20 000
A77012 EAKR Uuden liiketoiminnan käynnistäminen - toimitilat ja puitteet lasi- ja aurinkopaneelielementtien kokoonpanon aloittamiseksi sekä siihen liittyvät kansainvälistymisvalmistelut 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.1.2021 31.8.2023 KELO-MARKETING OY  172 500 4 539 172 500 4 539
A77014 EAKR ProGrupper Hoiva sovellus kehittäminen ja liiketoiminnan johtaminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.1.2021 31.10.2021 PROGRUPPER OY  15 750 12 919 15 750 12 919
A77015 EAKR Päivä Kuopiossa Hop-On Hop-Off -konseptin kehittäminen 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.4.2021 30.9.2023 Savonia-ammattikorkeakoulu oy  202 000 179 031 248 871 221 016
A77016 EAKR Promesolin tuoteperheen kehitys 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.2.2021 30.6.2022 PROMESOL OY  138 300 44 168 138 300 44 168
A77018 EAKR Sisäsataman kelluva wellness- keskus & Hietasaaren kelluva vesipuisto 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.12.2020 31.10.2021 SISÄSATAMAN TERASSI OY  25 000 21 183 25 000 21 183
A77019 EAKR Unique Branding Oy:n kasvu- ja kehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.2.2021 30.8.2022 UNIQUE BRANDING OY  47 320 37 164 47 320 37 164
A77020 EAKR Leikkausasema 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.2.2021 30.9.2021 TANKKI OY  68 810 67 606 68 810 67 606
A77023 EAKR Hatsapurien tuotantoyksin perustaminen Puumalaan sekä tähän liittyvien kehittämistoimenpiteiden toteutus. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.1.2021 30.6.2022 PUUMALAN HATSAPURI OY  151 490 150 870 151 490 150 870
A77028 EAKR HMI-ohjauksen kehitys oman tuoteperheen laitteille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.2.2021 30.6.2022 FORSFOOD OY  86 250 53 850 86 250 53 850
A77033 EAKR Hanke 2022 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.11.2020 31.8.2023 SORA JA BETONI, V. SUUTARINEN OY  421 400 245 546 421 400 245 546
A77035 EAKR 1-2-3 Datan käyttö työnvälityksessä 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.1.2021 31.10.2022 MUNJOB OY  12 950 10 277 12 950 10 277
A77036 EAKR Liiketoiminnan kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.3.2021 30.11.2022 MEIÄN TUKITIIMI OY  28 950 26 590 28 950 26 590
A77041 EAKR Tuotantotilojen laajennus Meka Pro Oy:tä varten 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.3.2021 31.12.2022 KIINTEISTÖ OY SINIRUSKO  633 190 601 073 633 190 601 073
A77042 EAKR AISTIO – Lisäominaisuuksien kehittäminen ja palvelun skaalaaminen vesihuoltoyhtiöiden tarpeisiin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2020 31.3.2022 SOFICTA OY  40 120 37 631 40 120 37 631
A77043 EAKR Digitaalisesta suunnitteluprosessista virtuaaliseen ostoprosessiin 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.4.2021 30.5.2022 NAISTEN PUKUTEHDAS OY  51 800 36 023 51 800 36 023
A77044 EAKR Liiketoiminnan skaalautumisen kehittäminen ja valmiuksien luominen kansainvälistymiseen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2020 31.12.2022 BIOVAAKA OY  54 543 51 647 54 543 51 647
A77048 EAKR 5G mittauskyvykkyyden rakentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.2.2021 11.3.2022 ANTCORE OY  115 499 97 940 115 499 97 940
A77049 EAKR Movage Films Oy:n kehittämis- ja kansainvälistymishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.2.2021 31.8.2023 MOVAGE FILMS OY  22 550 20 400 22 550 20 400
A77051 EAKR eFicient 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.2.2021 31.12.2021 KOVIN OY  14 620 9 302 14 620 9 302
A77052 EAKR Teollisuuden sivuvirtojen hyödyntäminen uusissa puutuoteideoissa 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.3.2021 31.12.2022 TECDOMA OY  37 430 35 226 37 430 35 226
A77053 EAKR Lämmön laadun parantaminen teollisuusuuneissa 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.3.2021 28.2.2023 RODBAY OY  23 140 17 750 23 140 17 750
A77054 EAKR Leikkausrobotin hankkiminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.4.2021 31.12.2021 LEO LAINE OY  29 740 29 740 29 740 29 740
A77055 EAKR XCast - joukkoistava sisällöntuotanto videoille 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.3.2021 31.1.2023 NETSONO OY  21 188 21 188 21 188 21 188
A77056 EAKR Sallan kansallispuistoon valmistautuminen 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.3.2021 30.9.2022 Sallan kunta  155 552 147 564 194 440 184 455
A77057 EAKR Perämeren saaristomatkailun kehittämishanke 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.6.2021 30.9.2022 Kemin kaupunki  108 387 79 907 135 484 99 884
A77058 EAKR Ounasvaara Master Plan 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.1.2021 31.12.2021 Rovaniemen kaupunki  43 600 38 299 58 600 51 476
A77059 EAKR Vastuullisuusviestinnästä lisäarvoa liiketoimintaan - VALUE 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.5.2021 31.3.2023 Lapin ammattikorkeakoulu Oy  79 408 79 408 97 260 98 260
A77061 EAKR Kestävällä reitillä 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.3.2021 31.10.2023 Kolarin kunta  94 946 90 423 118 683 113 030
A77062 EAKR Nucu maailmalle 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.12.2020 30.11.2021 NUCU OY  26 700 11 859 26 700 11 859
A77064 EAKR Uuden tuotteen kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.12.2019 30.6.2022 MES-WOOD OY  59 900 57 400 59 900 57 400
A77065 EAKR Kokonaisvaltaiset matkapaketit - kansainvälistymistoimenpiteet 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.12.2020 31.8.2023 SAAGA TRAVEL OY  47 730 37 059 47 730 37 059
A77075 EAKR Liikuteltavien maalauslinjojen (MOBL Konsepti) jatkokehitys ja kaupallistaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.2.2021 31.8.2023 PEKOTEK OY  126 050 40 457 126 050 40 457
A77076 EAKR Lovi Oy:n tuotannon kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.3.2021 30.6.2023 LOVI OY  32 650 28 175 32 650 28 175
A77080 EAKR 3D- ja AI- konenäkötekniikka 2021 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2020 31.12.2021 OY SANTA MARGARITA SA  41 850 32 885 41 850 32 885
A77081 EAKR Tuotantolinjan kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.1.2021 30.11.2023 FINNISH FOOD FACTORY OY  146 978 146 978 146 978 146 978
A77082 EAKR Työstökone investointi. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.1.2021 31.12.2021 CM-WORKS OY  11 300 11 300 11 300 11 300
A77092 EAKR Investointisuunnitelma ohjelmapalvelujen kehittämiseksi , jatkosuunnitelma Aurinkoterassi ja lauttasauna. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.3.2021 31.5.2022 KALAJOEN LOKKILINNA OY  17 270 5 859 17 270 5 859
A77094 EAKR BerryGlade Oy toimitilahanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.3.2021 31.1.2022 BERRYGLADE OY  774 550 774 550 774 550 774 550
A77096 EAKR Olaf Brewingin kasvupotentiaalin mahdollistaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.3.2021 31.8.2023 OLAF BREWING OY  301 400 92 940 301 400 92 940
A77102 EAKR Flatfolderin uuden liiketoiminnan kehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 31.3.2021 1.5.2022 FLATFOLDER OY  6 050 0 6 050 0
A77105 EAKR Product portfolio development related to data generation/structurization 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.3.2021 31.8.2023 NOLWENTURE OY  226 790 198 539 226 790 198 539
A77109 EAKR Siklan kehitys- ja investointihanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.8.2020 31.7.2022 SIKLAELEMENTIT OY  670 640 465 346 670 640 465 346
A77110 EAKR J-System Ltd Oy Verkonrakennuslaitteistot 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.11.2020 31.8.2023 J-SYSTEM LTD OY  54 010 34 802 54 010 34 802
A77113 EAKR Chatbot-tuotteen kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.12.2020 31.12.2021 SMARTIFIK OY  27 275 24 529 27 275 24 529
A77115 EAKR Makuvara 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.8.2020 31.12.2022 MAKUVARA OY  440 000 440 000 440 000 440 000
A77118 EAKR Timoteoksen kansainvälinen kehityshanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.1.2021 30.6.2023 TIMOTEOS OY  38 000 10 822 38 000 10 822
A77124 EAKR Kivenjalostus saha Tiger 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 30.3.2021 31.1.2022 LAPIN KIVITUOTE OY  19 970 0 19 970 0
A77139 EAKR Energiatehokkaan särmäyspuristimen investointi tuotantokäyttöön. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2021 29.10.2021 JL LEVYTEKNIIKKA OY  21 600 21 600 21 600 21 600
A77160 EAKR VALOSHOW-Lottery tuotteistus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2021 31.5.2022 DICELIGHT OY  86 800 12 582 86 800 12 582
A77172 EAKR Käsityö- ja matkailuyrittäjyyden yhteiset mahdollisuudet 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 15.5.2021 30.11.2022 Saamelaisalueen Koulutuskeskus  68 152 68 152 85 190 85 190
A77173 EAKR Villi Länsi -investointiprojektin selvitystyö 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2021 31.8.2023 HIMOSLOMAT OY  81 210 81 210 81 210 81 210
A77185 EAKR Uuden yritystoiminnan aloitusvaiheen investoinnit 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.5.2020 31.8.2022 POHJOISEN LUONTO OY  132 880 47 328 132 880 47 328
A77193 EAKR E-bus utvärdering 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.4.2021 28.2.2022 INGSVA E-BUS AB OY  15 550 9 525 15 550 9 525
A77195 EAKR @SEA - Shipping Ecosystem Awareness 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.4.2021 30.4.2022 ANALYTICS PIKA OY  45 730 45 676 45 730 45 676
A77197 EAKR Kasvun ja kannattavuuden ohjelma 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.4.2021 31.3.2022 HTR-STEEL OY  17 500 17 500 17 500 17 500
A77206 EAKR Ohjelmistorobotiikan tuotteistus ja vientihanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.5.2021 3.5.2022 BOTLABS OY  32 680 14 465 32 680 14 465
A77210 EAKR Ruotsin markkinoille 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.4.2021 30.4.2023 URAKOINTIASENNUS M.RAUTIO OY  52 670 37 705 52 670 37 705
A77214 EAKR Anpassning av tjänsten till tiden efter pandemin 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.3.2021 31.5.2022 MTM SPORT AB  23 675 23 675 23 675 23 675
A77220 EAKR Tuotannon tehokkuuden parantaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.5.2021 31.12.2021 EPEKA OY  13 820 13 820 13 820 13 820
A77229 EAKR IT Infra 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 31.12.2020 31.8.2022 MPA GROUP OY  49 750 0 49 750 0
A77230 EAKR Leipomon tuotantotilojen investointi ja leipomoalan tuotekehityshanke. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.12.2020 30.9.2022 RESTELLA OY  60 000 54 150 60 000 54 150
A77257 EAKR ”Elonen 2030 strategian jalkautus” 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.5.2021 31.8.2022 ELONEN OY LEIPOMO  90 488 69 137 90 488 69 137
A77258 EAKR Toiminnanohjausjärjestelmän kehittäminen ja toimintojen digitalisointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.5.2021 31.12.2022 NISULA FOREST OY  81 990 81 913 81 990 81 913
A77261 EAKR Toiminnan kasvun mahdollistavat investoinnit 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.2.2021 31.12.2021 HIEKKADYYNI OY  57 650 49 189 57 650 49 189
A77287 EAKR SAP & Robot Framework 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.3.2021 31.8.2022 IGVENTURE OY  12 470 12 470 12 470 12 470
A77301 EAKR Laservalikoiman kasvattaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.3.2021 31.8.2022 PELASER OY  1 008 000 684 627 1 008 000 684 627
A77302 EAKR Biobros Launch 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2021 30.6.2022 BIOBROS OY  108 840 108 686 108 840 108 686
A77303 EAKR Ketogeeniseen ruokavalioon sopivien leipomotuotteiden kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.3.2021 31.10.2021 KETOINEN OY  16 770 14 018 16 770 14 018
A77317 EAKR Feel & Play -mobiilisovelluksen kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.2.2021 31.12.2022 MUSICFAIRYTALES MFT OY  119 100 119 100 119 100 119 100
A77318 EAKR Asumisen alusta 2.0 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.3.2021 30.4.2022 KODIA OY  122 430 122 430 122 430 122 430
A77319 EAKR EV tutkimusreagenssi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.3.2021 31.8.2021 RNATIVES OY  39 315 39 054 39 315 39 054
A77320 EAKR Digitalisaatio kasvun keinona 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.3.2021 31.3.2022 RAUTASEISKA OY  85 650 79 141 85 650 79 141
A77323 EAKR IPI Safty tuotteiden kehittäminen ulkomaanvientiin sopivaksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.4.2021 28.2.2023 IPI MEDICINE TECH OY  37 700 10 424 37 700 10 424
A77324 EAKR Ar-projekti 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.4.2021 30.9.2021 SAVON OPTIIKKA OY  26 930 26 911 26 930 26 911
A77330 EAKR Tuotantokapasiteetin lisäys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.5.2021 31.12.2021 HILL STEEL OY  40 710 40 710 40 710 40 710
A77335 EAKR Cable Processing plant 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.2.2021 31.12.2021 UNINOVA OY  52 900 38 050 52 900 38 050
A77340 EAKR Al-Men toiminnanohjauksen uudistaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.4.2021 31.8.2023 AL-MEN OY  39 000 0 39 000 0
A77343 EAKR Tuotantolaitteiden investoinnit uuden liiketoiminnan käynnistämiseen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.2.2021 31.8.2022 PAMALOG OY  220 670 220 670 220 670 220 670
A77353 EAKR Retkibussi Keski-Pohjanmaa 1 Keski-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.2.2021 31.12.2021 Kokkolanseudun Kehitys Oy  43 200 39 483 54 000 49 354
A77366 EAKR Toimitilojen laajennus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.4.2021 31.12.2022 ILMAJOEN SÄHKÖKOJE OY  70 000 68 956 70 000 68 956
A77372 EAKR Saaristoelinkeinon, viennin ja tuonnin agribulksatama-ahtausvientipalveluiden, erityisesti suomalaisen kauran vientilaatujen, uuden automatisointiteknologian investointihanke Taalintehtaalla, Kemiönsaarellav. 2021 12 kk 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.1.2021 30.6.2022 SEAPORT LOGISTICS SL OY  7 700 5 372 7 700 5 372
A77374 EAKR PackageMedia & TakeAway 2.0 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.1.2021 31.8.2023 PACKAGEMEDIA OY  216 250 119 654 216 250 119 654
A77387 EAKR Interaktiivinen pelimaailma 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.5.2021 20.7.2022 KOTKABOWLING OY  42 460 17 028 42 460 17 028
A77391 EAKR Digitaalinen vuorovaikutuksen- ja johtamisen palvelualusta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.3.2021 30.6.2022 E-PROGRESS OY  20 000 20 000 20 000 20 000
A77398 EAKR Tuotantokapasiteetin kasvattaminen vaihe 1 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.4.2021 30.8.2023 MUURAMETALOT OY  27 500 21 159 27 500 21 159
A77404 EAKR 24 Pesula IoT 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.12.2020 31.8.2022 24 PESULA OY  32 160 32 160 32 160 32 160
A77408 EAKR Elearning 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 22.4.2021 30.8.2022 HABLEXE OY AB  34 050 0 34 050 0
A77435 EAKR Järvimatkailukeskus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.3.2021 31.8.2021 ISOMPI VISIO OY  27 870 27 870 27 870 27 870
A77437 EAKR Värilasermerkkattujen esineiden tuotteistus vientimarkkinoille 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2021 30.6.2022 LASER QUALITY MARKINGS SALO OY  54 161 53 621 54 161 53 621
A77445 EAKR HoviRuoka Oy Tuote- ja laadunkehitysprojekti 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.4.2021 30.6.2023 HOVIRUOKA OY  113 730 87 841 113 730 87 841
A77460 EAKR Digitaalisen sahalaitoksen rakentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.3.2021 20.10.2023 TERVOLAN SAHA JA HÖYLÄÄMÖ OY  6 987 940 6 959 561 6 987 940 12 942 484
A77466 EAKR Kurssi-ja koulutuskeskus Heimarin uudistaminen moderniksi matkailukeskukseksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.4.2021 31.8.2022 ST MICHEL RESORT OY  49 820 21 916 49 820 21 916
A77477 EAKR VIVA - Virtuaaliteknologioista vauhtia pk-yritysten vientiin 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.8.2021 31.7.2023 Laurea-ammattikorkeakoulu Oy  152 055 152 055 190 069 190 069
A77502 EAKR Bringle 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.4.2021 28.2.2022 F:MA LEIF RÖNNHOLM  18 743 16 983 18 743 16 983
A77513 EAKR Laajennusprojekti 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.3.2021 31.8.2022 KERKES OY  42 080 26 393 42 080 26 393
A77514 EAKR Pro Särmäys liiketoiminnan laajentaminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.3.2021 1.2.2023 PRO SÄRMÄYS  89 900 86 664 89 900 86 664
A77518 EAKR Muotoilun kasvupolku Palad 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.4.2021 31.8.2023 PARTANEN & LAMUSUO OY  107 180 101 407 107 180 101 407
A77520 EAKR Tutkimus- ja kehityshanke 2021 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.4.2021 31.8.2022 SUOMEN PUISTOPUUTARHURIT OY  26 310 17 126 26 310 17 126
A77526 EAKR Suunnittelutoimiston digiloikka dynaamisen tietomallintamiseen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.5.2021 31.8.2022 INSINÖÖRITOIMISTO HENRI MÄKINEN OY  20 280 11 472 20 280 11 472
A77532 EAKR Liiketoiminnan transformaation valmistelu: paikallisesta saneerausyhtiöstä valtakunnalliseksi jälkiasennushissiyhtiöksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2021 30.9.2021 JOENSUUN HS-KIINTEISTÖSANEERAUS OY  22 200 19 164 22 200 19 164
A77538 EAKR Kilpailukyvyn kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2021 31.8.2023 VEEKMAS OY  80 910 80 910 80 910 80 910
A77556 EAKR Koneinvestointi tuotantoon 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.5.2021 31.8.2022 ÄNÄKKÄLÄN TERÄS OY  104 260 104 260 104 260 104 260
A77599 EAKR Yrityskauppakulttuurin kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalle (OVI-Omistajanvaihdos ilolla) 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.4.2021 31.12.2022 Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät ry  198 083 186 259 258 682 240 300
A77601 EAKR The Arctic Bikepacking Trail II 1 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.3.2021 31.10.2023 Pyöräilykuntien verkosto ry  187 727 147 401 223 727 183 401
A77607 EAKR Tuotantokoneinvestointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.3.2021 31.12.2021 PEMATIC OY  15 000 12 618 15 000 12 618
A77609 EAKR MyWork företagsapplikation 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.5.2021 31.3.2023 MYWORK FINLAND OY AB  49 000 49 000 49 000 49 000
A77616 EAKR Kasvualustatehdas 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.6.2021 15.4.2022 JUSSI SYRJÄMÄKI OY  37 500 22 500 37 500 22 500
A77624 EAKR Mikkeli Events 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.4.2021 31.8.2023 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  390 601 368 865 488 251 461 081
A77642 EAKR Joen Service Oy:n liiketoiminnan kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.3.2021 31.8.2022 JOEN SERVICE OY  94 060 89 212 94 060 89 212
A77650 EAKR Loop25 vastuullisen pukeutumisen selvitys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.6.2021 31.12.2021 VALUEMATE OY  9 150 9 150 9 150 9 150
A77659 EAKR Tuotannon investoinnit 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.5.2021 30.8.2022 MUOVISOLA OY  212 440 212 440 212 440 212 440
A77660 EAKR Syvävetoteknologiaan perustuvan tuotantokapasiteetin kehittäminen ja kasvattaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.4.2021 30.12.2022 AIR SPIRALO OY  109 000 109 000 109 000 109 000
A77663 EAKR MoveOnEast -teknologiakehitys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.4.2021 31.12.2021 NORDIC CARBIDE OY  15 600 11 120 15 600 11 120
A77681 EAKR Kärkitiedon siirto langattomasti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.5.2021 31.8.2023 TECHAT OY  16 370 16 370 16 370 16 370
A77687 EAKR Produktionsutveckling 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.5.2021 31.10.2023 AB ANDERS G. BISKOP OY  234 200 234 200 234 200 234 200
A77695 EAKR Tuotannon kehitys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.4.2021 31.8.2023 LAVE OY  15 270 13 917 15 270 13 917
A77722 EAKR Digitalisaation avulla tapahtuva tuotannollisten prosessien optimointi sekä tuotteiden valmistettavuuden arviointi. 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.12.2020 31.10.2022 NEVERTEX OY  37 620 37 069 37 620 37 069
A77739 EAKR Tsv-Steel Oy:n investointihanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.5.2021 30.4.2023 TSV-STEEL OY  538 760 344 246 538 760 344 246
A77763 EAKR Tapahtumat ja kokoukset matkailun moottoreina Savonlinnassa 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.5.2021 31.12.2022 Savonlinnan Hankekehitys Oy  212 389 200 301 264 037 248 944
A77764 EAKR Teollisen puurakentamisen innovaatioekosysteemin vahvistaminen – PUURA 2023 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.5.2021 28.2.2023 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  254 397 254 202 317 996 317 780
A77776 EAKR Oculux Oy tuotekehitysprojekti 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.4.2021 30.6.2022 OCULUX OY  22 590 6 009 22 590 6 009
A77801 EAKR Uutta arvoa liiketoimintaan digitalisilla työkaluilla 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2021 31.8.2022 PEKKA TOLVANEN OY  42 830 39 107 42 830 39 107
A77807 EAKR PlanGreen - yritysten ekologisuus näkyväksi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.5.2021 30.11.2021 NUOTIO DIGITAL OY  10 200 9 829 10 200 9 829
A77814 EAKR Tekoälyyn pohjautuvan pilvipalveliiketoiminnan kehittäminen kiinteistöjen automaatioon 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2021 31.8.2023 ADCONSYS OY  45 875 45 875 45 875 45 875
A77826 EAKR Lajittelulaitoksen tuotantoprosessin uudistaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.5.2021 31.8.2023 ERKKI SALMINEN OY  222 030 0 222 030 0
A77829 EAKR Laitteistokehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.6.2021 28.2.2022 ZÄPP OY  28 810 28 810 28 810 28 810
A77830 EAKR Isojen piirustusten - ja kartta-aineiston muuttaminen digitaaliseen muotoon 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.7.2021 30.11.2021 VAASAN MICRO COPY OY  3 637 3 537 3 637 3 537
A77832 EAKR Työturvallisuuden kestävä kehitys 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2020 31.12.2021 CARACOM GROUP OY  21 140 21 140 21 140 21 140
A77849 EAKR Kalustonhallinnan uusi innovatiivinen järjestelmä Fleetbook 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.5.2021 30.9.2022 ARMAMENTUM OY  44 750 44 427 44 750 44 427
A77859 EAKR Digitaalinen työkalupakki strategiapelien elementtien kehittämiseen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2021 31.3.2022 RESISTANCE GAMES OY  46 920 44 956 46 920 44 956
A77866 EAKR Tuotannon tehostaminen, digitalisoiminen ja tuotantokapasiteetin kasvattaminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2021 31.10.2023 JOEN KILPITUOTE OY  82 460 71 541 82 460 71 541
A77875 EAKR Meri-Lapin Matkailu Oy:n kansainvälistymisosaamisen kehittäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2021 31.1.2022 MERI-LAPIN MATKAILU OY  13 660 13 659 13 660 13 659
A77937 EAKR Valikoimastrategian muutoshanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.3.2021 31.3.2022 NOVITA OY  15 199 14 493 15 199 14 493
A77945 EAKR Uuden liiketoiminnan kehittäminen ja yrityksen laajentumisen suunnittelu Ruotsiin 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.5.2021 31.12.2022 TORNION SÄHKÖ-SERVICE OY  30 550 28 707 30 550 28 707
A77951 EAKR lyfttjanst program 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.3.2021 30.6.2022 AB PS LYFTTJÄNST NOSTOPALVELU OY  22 500 19 329 22 500 19 329
A77952 EAKR Väylä Unelmiin 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 26.5.2021 31.8.2022 NUORTEN VÄYLÄ OY  25 500 0 25 500 0
A77958 EAKR Teollisuuden alihankintamaalaus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2021 31.8.2022 RT-VÄRI OY  67 160 64 319 67 160 64 319
A78000 EAKR KUIVAAMOINVESTOINTI HANKE 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.7.2021 15.11.2023 VELJEKSET VAARA OY  952 630 947 896 952 630 947 896
A78005 EAKR Vaahdonestoaine sellutehtaalle 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.9.2021 31.5.2022 KEMSER OY LTD  29 470 22 915 29 470 22 915
A78021 EAKR Pikapaja Oy:n kansainvälistymishanke Ruotsin ja Saksan markkinoille 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.6.2021 31.8.2023 PIKAPAJA OY  14 400 14 336 14 400 14 336
A78032 EAKR Avoinkunta - osallistaminen päätöksentekoon 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.5.2021 30.6.2022 LOOPY OY  19 000 19 000 19 000 19 000
A78044 EAKR Vedyn mahdollisuudet Kemille 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.5.2021 31.8.2023 KEMIN DIGIPOLIS OY  231 990 206 908 289 990 258 636
A78071 EAKR Lounastaja-verkkopalvelun skaalautuvuuden varmistaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2021 31.3.2023 LUNCHER OY  12 650 12 650 12 650 12 650
A78112 EAKR Sulasti avantoaltaan tuotekehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.8.2021 30.4.2023 N & L RINTAMÄKI OY  24 500 12 788 24 500 12 788
A78113 EAKR Tuotannon prosessien ja uusien tuotteiden kehittäminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.9.2021 31.12.2022 LINOC OY  13 500 11 716 13 500 11 716
A78143 EAKR Suurkuvatulostin painotoiminnan laajentamiseen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.9.2021 28.2.2022 ARCTICAS OY  3 810 3 810 3 810 3 810
A78154 EAKR Tuotannolliset investoinnit ja materiaalin käsittelyn automatisointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2021 31.7.2023 KANTOJÄRVEN METALLI OY  184 870 184 870 184 870 184 870
A78177 EAKR Kuitulaser 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.9.2021 31.8.2022 SEWESTEK OY  83 600 65 698 83 600 65 698
A78188 EAKR Investointihanke 2021-2022 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.6.2021 31.12.2022 KONEISTAMO ALM OY  319 830 310 142 319 830 310 142
A78194 EAKR Uusi kuljetinhuollon järjestelmä 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.5.2021 30.9.2022 FS-TEAM OY  42 050 42 050 42 050 42 050
A78204 EAKR Kehittämisen esiselvitys- ja investointihanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.1.2020 31.8.2023 HAAPAVEDEN HA-SA OY  2 661 150 2 646 705 2 661 150 2 646 705
A78215 EAKR Tracegrow'n kansainvälistymisen kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.12.2020 31.8.2023 TRACEGROW OY  87 625 38 823 87 625 38 823
A78225 EAKR kierrätysliiketoimen kehittämisinvestointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.5.2021 31.8.2023 RAN RECYCLING OY  255 500 255 500 255 500 255 500
A78230 EAKR Kansainvälistymisen kehittäminen ja Skandinavian markkinat 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.6.2021 30.6.2023 JAAKKO-TUOTE OY  38 000 34 200 38 000 34 200
A78242 EAKR Uuden pintakäsittelyliiketoiminnan käyttöönotto 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.8.2021 30.6.2022 HELASTEEL OY  42 070 41 921 42 070 41 921
A78251 EAKR Meri-Lapin keskuspesulan laajennus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.9.2021 31.8.2022 PRO-KAKS OY  126 420 122 920 126 420 122 920
A78274 EAKR West Welding Oy: Kestävää kasvua kansainvälistymisestä 2023 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.8.2021 31.7.2023 WEST WELDING OY  23 140 0 23 140 0
A78278 EAKR Älypuhelinsovellus edistämään oikomispotilaan sitoutumista hoitoon 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.6.2021 31.8.2023 ALTIPLAN OY  37 470 37 470 37 470 37 470
A78293 EAKR Kansainvälistymismahdollisuuksien kartoittaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.9.2021 31.10.2023 TELLA OY  14 700 14 700 14 700 14 700
A78294 EAKR Koneinvestoinnit 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.10.2021 28.2.2023 VEMITEK OY  46 330 46 330 46 330 46 330
A78325 EAKR Reunalistoituslinjasto 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.10.2021 30.4.2022 PUUSEPÄNLIIKE HIRVELÄ OY  11 390 11 299 11 390 11 299
A78351 EAKR Pintakäsittely-yksikön laajennus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.10.2021 31.8.2023 TORNION KAMA-PALVELUT OY  535 240 30 054 535 240 30 054
A78357 EAKR Yrityksen vientimahdollisuuksien kartoitus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.10.2021 31.12.2022 KUORTANEEN TEOLLISUUSPALVELU OY  47 310 41 390 47 310 41 390
A78359 EAKR Automaton ohjausjärjestelmä 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.8.2021 31.8.2023 AUTOMATON OY  45 500 0 45 500 0
A78369 EAKR KKM:n vientitoiminnan kasvun mahdollistaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.6.2021 30.6.2022 KUORMA-AUTOKORJAAMO MÄKELÄ OY  26 500 26 500 26 500 26 500
A78370 EAKR KontioFullPowerVaRa 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.8.2021 30.11.2023 VANNETUKKU.FI OY  88 570 44 063 88 570 44 063
A78373 EAKR Sahalaitoksen tehostaminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.6.2021 31.12.2023 OY VIITALA FOREST LTD  198 000 175 012 198 000 175 012
A78377 EAKR Tuotekehitys- ja kansainvälistymishanke 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.5.2021 31.5.2022 J&M PUUMALA OY  27 872 24 740 27 872 24 740
A78378 EAKR Automaatio 3.0 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.6.2021 30.9.2023 KIVI CNC-MACHINERY OY  97 880 88 840 97 880 88 840
A78384 EAKR Pegasin kansainvälistymisen mahdollistava hanke 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.7.2021 30.11.2023 PEGASI OY  53 330 26 156 53 330 26 156
A78388 EAKR Liiketoiminnan kehittäminen ja digitalisointi 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.9.2021 30.9.2023 NEWPAAKKOLA OY  200 900 154 923 200 900 154 923
A78389 EAKR Konepajatuotannon modernisointi, laajentaminen ja kansainvälistyminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.10.2021 31.8.2023 PJ-METALLI OY  252 900 74 402 252 900 74 402
A78392 EAKR Toranda Events camping toiminnan käynnistäminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.6.2021 31.8.2023 H-EQUITY OY  18 490 17 420 18 490 17 420
A78394 EAKR Laitehuoltotilojen laajennus 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.9.2021 31.12.2022 TORMETS OY  48 250 48 250 48 250 48 250
A78407 EAKR Mainostalo Teippari Rajapinta- ja integraatioprojekti sekä tekstiilipainon laajentaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 24.9.2021 6.10.2022 MAINOSTALO TEIPPARI OY  12 060 0 12 060 0
A78417 EAKR Automaatiolla energiatehokuutta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.10.2021 31.12.2022 KJH-COMP OY  169 600 152 346 169 600 152 346
A78423 EAKR Muovilevyjen jatkojalostus. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.10.2021 30.9.2022 KEMINMAAN LASI OY  11 320 9 975 11 320 9 975
A78424 EAKR Nestemäisten lietteiden vastaanotto- ja prosessointihalli 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2021 31.10.2022 SAVATERRA OY  65 250 61 070 65 250 61 070
A78426 EAKR Leipomotuotannon kehityshanke 2022 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.10.2021 31.1.2023 LAPIN LEIPOMO OY  117 670 111 336 117 670 111 336
A78455 EAKR Kansainvälisen toimintavalmiuden kehittäminen ja kestävien malminetsintämenetelmien, innovatiivisten laitekokonaisuuksien, sekä osaamisviennin mahdollistaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.9.2021 31.8.2023 PALSATECH GLOBAL OY  87 420 87 420 87 420 87 420
A78463 EAKR Tekoäly, Hallitse suuria tietoja tai analysoi reaaliaikaisia ¿¿suoratoistotietoja välitöntä päätöstä varten. 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.8.2021 30.3.2022 REVOMEDI OY  27 300 27 300 27 300 27 300
A78464 EAKR MSF tuotannon kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.7.2021 31.12.2022 MODULARSPACE FINLAND OY  49 176 40 275 49 176 40 275
A78472 EAKR Yx-Metal Heinävesi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.9.2021 30.6.2023 YX-METAL OY  192 500 192 500 192 500 192 500
A78473 EAKR DMC -toimintamallilla kansainväliseen kasvuun 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.8.2021 31.12.2022 FINLAND DMC OY  57 060 57 060 57 060 57 060
A78474 EAKR Digitalisoinnin kehitys 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.10.2021 31.12.2022 KOMETOS OY  119 030 88 393 119 030 88 393
A78475 EAKR Senkkausautomaatti 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Peruuntunut 19.8.2021 31.12.2022 MV-WELDING OY  36 680 0 36 680 0
A78480 EAKR Simak 2.0 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.8.2021 31.8.2023 HS-SIMAK OY  112 280 0 112 280 0
A78481 EAKR Ilmanvaihtokoneiden uuden tuotesarjan- ja liiketoiminnan kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2021 31.8.2023 KESAIR OY  60 880 55 962 60 880 55 962
A78482 EAKR Hotelli Punkaharjun Puotikahvila ja hotellin digitaalisen ekosysteemin kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.10.2021 31.8.2023 PUNKAHARJUN LUONTOMATKAILU OY  37 110 13 220 37 110 13 220
A78483 EAKR Valkaman valmistelu 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.10.2021 30.6.2022 TIETOSET OY  23 800 18 650 23 800 18 650
A78484 EAKR Ensilumirinteet ja tuolihissi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.8.2021 30.9.2023 HIMOS-YHTIÖT OY  947 120 947 120 947 120 947 120
A78489 EAKR Restomod harrasteajoneuvon runkojen valmistus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2021 31.8.2023 VAISASET OY  19 210 18 442 19 210 18 442
A78490 EAKR Rautavaaran leipomon tuotekehityshanke 2021-2022 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.9.2021 31.12.2022 RAUTAVAARAN LEIPOMO OY  26 910 23 596 26 910 23 596
A78491 EAKR Uuden innovaatiotuotteen tuotannon käynnistäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 7.9.2021 31.8.2023 POWER STEEL OY  46 170 13 262 46 170 13 262
A78493 EAKR UV-musteen käyttäminen teollisuuden tuotannonohjauksessa ja tuoteseurannassa 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.10.2021 30.11.2022 HI-TECH EDUCATION OY  37 720 32 407 37 720 32 407
A78495 EAKR KOMETech2.0 – kestävän kehityksen tuote- ja tuotantoteknologiaratkaisuilla ekotehokkuutta ja kestävää kasvua Haapajärven KOME Oy:lle 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.10.2021 31.8.2023 HAAPAJÄRVEN KOME OY  168 410 41 687 168 410 41 687
A78496 EAKR Gallant Xperience 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.10.2021 31.10.2022 GALLANT IISALMI OY  29 770 25 264 29 770 25 264
A78499 EAKR Aurora amfibiokoneen ohjaamon suunnittelu 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.10.2021 31.10.2022 SCANDINAVIAN SEAPLANES OY  155 680 132 962 155 680 132 962
A78502 EAKR Tikkakosken tehtaan laajennus 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2021 31.8.2022 KIINTEISTÖ OY TIKKAKOSKEN ELEMENTTITIE 24  100 000 100 000 100 000 100 000
A78503 EAKR Kuljetusturva 2025 – uusien liiketoiminta- ja palvelumallien selvitys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.10.2021 31.3.2023 SUOMEN KULJETUSTURVA OY  55 540 44 747 55 540 44 747
A78511 EAKR Kone- ja laiteinvestointi tuotantoon 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.10.2021 31.12.2022 TORNION SÄHKÖPOJAT OY  76 260 65 081 76 260 65 081
A78513 EAKR Uuden sukupolven koneistamopalvelun laitehankinnat 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.9.2021 31.12.2023 PROFESSIONAL MECHANICS FINLAND OY  215 820 151 270 215 820 151 270
A78520 EAKR Myynnin lisääminen kansainvälisille markkinoille 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.10.2021 31.3.2023 Q MEDI EUROPE OY  36 850 34 691 36 850 34 691
A78526 EAKR Konenäköpohjainen puun laatupoikkeamien tunnistusjärjestelmä 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.10.2021 31.3.2023 VARKAUDEN PUU OY  131 500 122 921 131 500 122 921
A78527 EAKR GF-Grow1 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.8.2021 31.8.2023 GREENFOX OY  765 170 751 756 765 170 751 756
A78529 EAKR Lumi Dental 2024 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.9.2021 31.8.2023 LUMI DENTAL OY  217 700 57 990 217 700 57 990
A78530 EAKR Liiketoiminnan ja kv.kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.10.2021 31.12.2023 REAGENA OY  718 350 473 012 718 350 473 012
A78531 EAKR Tuotantokapasiteetin kehitys ja lisäys investoimalla uuteen teknologiaan 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.10.2021 31.8.2023 AIR SPIRALO OY  857 000 461 911 857 000 461 911
A78532 EAKR Metalliromun erottelun kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.10.2021 31.7.2023 KEMINMAAN AUTOJUSSI OY  31 520 20 977 31 520 20 977
A78534 EAKR Savtec kehitys- ja investointihanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.10.2021 31.8.2023 SAVROC OY  190 420 129 834 190 420 129 834
A78535 EAKR Lastinkäsittelyn kehittäminen 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.8.2021 31.10.2022 POLARTYÖ OY  48 280 48 280 48 280 48 280
A78539 EAKR FILTSON Primus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.10.2021 31.12.2023 FILTSON OY  350 580 115 529 350 580 115 529
A78540 EAKR Masterbox 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.6.2021 31.8.2022 SUPEROPERATOR OY  72 080 71 523 72 080 71 523
A78543 EAKR SirviönMetalli2.0– liiketoiminnallista, kestävää uudistumista uusilla tuote-, tuotanto- ja palveluratkaisuilla 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.8.2021 30.6.2023 SIRVIÖN METALLI OY  152 950 53 506 152 950 53 506
A78544 EAKR BiteCloud 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.9.2021 31.10.2023 3D TALO FINLAND OY  205 990 50 680 205 990 50 680
A78547 EAKR Uuden laserleikkauskoneen hankinta 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.10.2021 30.11.2022 SAN-META OY  130 000 108 502 130 000 108 502
A78556 EAKR Pk-kasvu esiselvityshanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.10.2021 30.4.2022 KEMIN DIGIPOLIS OY  80 810 79 492 101 016 99 365
A78557 EAKR Herales Oy:n liiketoiminnan uudistaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.10.2021 31.8.2023 HERALES OY  48 275 47 995 48 275 47 995
A78560 EAKR Palvelukonseptin kehitys ja kansainvälistyminen 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.9.2021 31.12.2022 KILKANEN OY  37 950 37 950 37 950 37 950
A78584 EAKR Meri-Lapin matkailukohteiden virtuaalikokemusmarkkinointi sekä VR-elämystuote osana turistikohteen palvelutarjoomaa 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.10.2021 30.6.2022 LAPPONIA EXPERIENCE OY LTD  12 450 7 417 12 450 7 417
A78589 EAKR Kestävää kasvua, Sahatavaratehtaan rakentaminen Ouluun 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.5.2021 31.12.2023 JUNNIKKALA OY  6 926 740 6 926 740 6 926 740 6 926 740
A78591 EAKR JTJ Kasvu Oy:n tuotantotilojen sekä esi- ja osavalmistustoiminnan kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.7.2021 31.8.2023 JTJ KASVU OY  852 000 852 000 852 000 852 000
A78613 EAKR Etelä-Karjalan PK-yritysten kasvuohjelma 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.11.2021 31.8.2023 Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy  139 580 132 728 199 400 189 611
A78620 EAKR HALLITUSTYÖTÄ KEHITTÄMÄLLÄ YRITYKSET KASVUUN 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2022 31.12.2022 Etelä-Karjalan Hallituspartnerit ry  78 720 64 325 78 720 64 325
A78621 EAKR Yrityksen elinkaarivalmennushanke ELIVA 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.3.2022 31.8.2023 Lab-ammattikorkeakoulu Oy  233 648 232 374 318 782 317 044
A78622 EAKR Kasvuyrittäjäyhteisön rakentaminen Etelä-Karjalaan 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2022 31.8.2023 Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT  167 891 154 362 239 844 223 022
A78641 EAKR Kuhmon Kalevalankankaan kehittäminen kalevalaisuuden ja sotamatkailun näkökulmista 1 Kainuun liitto Toiminta päättynyt 1.3.2022 30.9.2023 Kuhmon kaupunki  94 034 94 034 128 034 123 034
A78646 EAKR Paksuniemen sataman logistiikkahanke 1 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.12.2021 31.10.2023 Rääkkylän kunta  175 252 175 252 250 360 250 360
A78661 EAKR Pohjois-Savon kasvu- ja innovaatioyhteistyö -hanke 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.12.2021 31.12.2023 Kuopion alueen kauppakamari- Kuopio region handelskammare ry  235 018 174 480 235 018 174 480
A78670 EAKR Sähkövoimalinjojen varoitus,- huolto- ja kunnossapitolaitteiden kehittämishanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.10.2021 31.8.2023 KULJETUSLIIKE PENTTI ÄIJÄLÄ OY  116 200 86 517 116 200 86 517
A78682 EAKR Niiralan terminaaliraiteiston kunnostus 2022 1 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2022 31.12.2023 Tohmajärven kunta  420 000 418 371 600 000 597 673
A78695 EAKR Rakennusliiketoiminnan digitalisointi 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.10.2021 31.8.2023 S&A TALO OY  68 750 0 68 750 0
A78707 EAKR Sahan esiselvityshanke 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.5.2021 31.8.2023 VELJEKSET VAARA OY  77 130 58 157 77 130 58 157
A78715 EAKR Joensuun syväsataman logistiikkainfrastruktuurin rakentaminen (Kilpailukyvyn nostamisen vaihe I) 1 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.4.2022 31.12.2023 Joensuun kaupunki  1 200 000 62 708 2 500 000 130 642
A78716 EAKR Kansainvälisen liiketoiminnan toimintaedellytysten parantaminen yhtiön projektiliiketoiminnan ohjelmistoja kehittämällä, markkinaselvitykset uusista potentiaalisista kohdealueista, tuotteen rakenteen edelleen kehittäminen modulaarisemmaksi ja rakenteeltaan kilpailukykyisemmäksi vientimarkkinoilla. 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.12.2020 30.9.2023 CHAMPION DOOR OY  110 300 59 239 110 300 59 239
A78717 EAKR Retkibussi - Vihreämpi matkaketju 1 Keski-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.2.2022 31.8.2023 Kokkolanseudun Kehitys Oy  109 200 83 873 136 500 104 841
A78726 EAKR Uutta kilpailukykyä Himos-Jämsä matkailuun 1 Pirkanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.6.2022 31.10.2023 Jämsän kaupunki  241 848 195 561 302 310 244 451
A78743 EAKR Orasko Timber 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.3.2020 30.11.2023 ORASKO OY  1 512 500 869 763 1 087 500 869 763
A78755 EAKR Taiteen ja kulttuurin julkinen/yksityinen kumppanuus Vetelin Taidekartano yrittäjyys 1 Keski-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2022 31.12.2023 Vetelin kunta  39 540 30 820 49 540 38 615
A78763 EAKR Kiteen Aimo Investointihanke 1 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Toiminta päättynyt 12.7.2022 1.5.2023 Kiteen kaupunki  120 452 106 652 311 519 275 828
A78774 EAKR Kansainvälisesti kasvava kesä Ruka-Kuusamon alueella 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2022 31.8.2023 Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis Oy  209 616 202 306 275 859 266 238
A78792 EAKR Kiehtovat tarinat Rokua Geopark alueen vetovoimatekijöiksi 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.10.2022 31.12.2023 Humanpolis Oy  150 607 137 870 215 152 196 957
A78794 EAKR Polku IT-yrittäjyyteen 1 Keski-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2022 31.12.2023 Centria-ammattikorkeakoulu Oy  156 103 122 921 195 130 153 653
A78803 EAKR Kajawoodin jälkituotanto- ja VFX-studion perustaminen 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.9.2021 31.8.2023 KAJAWOOD OY  220 500 134 474 220 500 134 474
A78806 EAKR Make 2.0 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2023 30.6.2023 Kymenlaakson liitto  47 854 16 011 68 363 22 872
A78818 EAKR HPC4KAINUU – Kainuun suurteholaskennan osaamisen kehittäminen yrityksille 1 Kainuun liitto Toiminta päättynyt 16.1.2023 31.12.2023 CSC-Tieteen tietotekniikan keskus Oy  160 228 142 039 160 228 142 039
A78821 EAKR Itärinteen infralla kasvua Vuokattiin 1 Kainuun liitto Toiminta päättynyt 1.2.2023 31.12.2023 Sotkamon kunta  2 526 336 1 675 471 2 855 481 2 160 218
A78824 EAKR Puustia! - Euroopan kulttuuripääkaupunki tehostaa pk-yritysten kansainvälistymistä 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2023 31.12.2023 Oulun kulttuurisäätiö sr  177 394 166 273 192 394 168 866
Luo tiedoista
CSV Excel XML