Euroopan unioni

RAKENNERAHASTOTIETOPALVELU

EAKR- JA ESR-HANKKEET SUOMESSA OHJELMAKAUDELLA 2014 - 2020

Vipuvoimaa EU:lta
Etusivulle

Haun mukainen hankelistaus: 589 hanketta

Hankekoodia tai hankkeen nimeä klikkaamalla avautuu hankekohtainen kuvaus. Taulukon tiedot voidaan lajitella nousevaan/laskevaan järjestykseen otsikkoa klikkaamalla. Tiedot voidaan muuntaa toiseen tiedostomuotoon listauksen alaosasta löytyvällä toiminnolla.

Koodi Rahasto Hankkeen nimi Tl Viranomainen Tila Aloituspvm Päättymispvm Toteuttajan nimi Myönnetty EU- ja valtion rahoitus Toteutunut EU- ja valtion rahoitus Suunniteltu julkinen rahoitus yhteensä Toteutunut julkinen rahoitus yhteensä
A70602 EAKR BIO-LED, Puun ominaisuuksien mittauksen ja kasvullisen lisäyksen LED-valaistustekniikoiden kehittäminen ja pilotointi 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy  75 618 71 919 108 026 104 257
A70603 EAKR Biomassaprosessien laboratorio 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2015 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy  238 000 237 922 340 000 339 900
A70604 EAKR Siun ja miun Savonlinna - tehdään yhdessä elämyksellinen kauppakeskittymä 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 2.3.2015 30.6.2017 Savonlinnan Yrityspalvelut Oy  225 300 205 314 348 833 319 048
A70605 EAKR Männyn sydänpuun uuteaineiden tehokas mittaus ainespuun jalostuksen tueksi (TUIKEPUU) 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 28.2.2017 Luonnonvarakeskus  191 644 179 952 272 000 256 674
A70606 EAKR Kuusen kasvullinen lisäys - kohti tulevaisuuden taimituotantoa 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Luonnonvarakeskus  321 721 287 523 536 201 480 484
A70611 EAKR Vientiliiketoiminnan kehitys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.1.2015 31.12.2017 PLATOM OY  96 560 52 470 96 560 52 470
A70612 EAKR Sensoridatan tuotteistusprojekti 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.1.2015 30.6.2017 SEASAM OY  56 760 52 290 56 760 52 290
A70695 EAKR Ekologistiikasta Etelä-Savon myyntivaltti 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2015 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  46 068 43 606 72 941 69 677
A70696 EAKR Vihreän kemian cleantech-osaamiskärkien kehittäminen 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 30.4.2017 Lappeenrannan teknillinen yliopisto  540 404 540 404 772 007 772 007
A70712 EAKR Savonlinnan Lämpöpumppu Oy:n palveluliiketoiminnan kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.12.2014 30.9.2015 SAVONLINNAN LÄMPÖPUMPPU OY  60 550 1 142 60 550 1 142
A70762 EAKR Spa 2. vaihe 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.3.2015 31.12.2016 LOMASYDÄN OY  468 000 468 000 468 000 468 000
A70805 EAKR Konepaja / toimitilojen laajennus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.2.2015 31.12.2017 TR-MEKA OY  188 050 174 915 188 050 174 915
A70806 EAKR WN-Events 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.2.2015 31.12.2018 WISENETWORK OY  180 020 179 642 180 020 179 642
A70807 EAKR Yrityksen betoniteollisuuden kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.2.2015 30.9.2016 SORA JA BETONI V. SUUTARINEN KY  619 000 613 029 619 000 613 029
A70815 EAKR Taito- ja taidepainotteinen opetus teknologistuvissa oppimisympäristöissä 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Itä-Suomen yliopisto  385 973 376 761 563 287 553 174
A70816 EAKR BaltCompet – Kilpailukykyä Baltiasta 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.3.2015 31.1.2016 Aalto-korkeakoulusäätiö  56 030 56 030 93 383 93 383
A70817 EAKR Materiaalit ja ympäristöturvallisuus - strateginen kehittäminen 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy  344 580 338 393 574 300 563 989
A70818 EAKR Kontrahti - hanke 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.3.2015 28.2.2017 Savonlinnan Yrityspalvelut Oy  195 227 162 127 325 379 270 213
A70819 EAKR Luomuinstituutin jalkauttaminen 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Helsingin yliopisto  283 500 254 360 425 500 389 427
A70820 EAKR Uudet suodatinmateriaaliratkaisut vedenpuhdistukseen 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.8.2015 31.12.2017 Lappeenrannan teknillinen yliopisto  103 719 103 719 128 173 128 173
A70839 EAKR Kospirt Oy:n tuotantomenetelmien kehittäminen ja automatisointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.5.2015 31.12.2019 KOSPIRT OY  75 550 0 75 550 0
A70841 EAKR Venematkailu ja satamahanke. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.11.2014 30.9.2019 SAIMAAN VUOKRAVENHO OY  47 180 42 335 47 180 42 335
A70848 EAKR Suomen Euro-Kumin muoviprofiilituotanto 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.4.2015 30.6.2016 SUOMEN EURO-KUMI OY  296 100 188 040 296 100 188 040
A70849 EAKR Tuotannon kehittäminen 2015-2017 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.4.2015 31.12.2018 SISUWOOD OY2034683-4  147 960 131 807 147 960 131 807
A70896 EAKR Asiakasymmärryksen ja palveluinnovaatioiden äärellä Etelä-Savossa 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  183 720 122 499 260 270 184 521
A70897 EAKR EcoSairila 2015-2016 Kehittämisohjelma 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.2.2015 31.12.2017 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  175 644 133 802 250 991 191 161
A70898 EAKR Sähköinen arkistointi ja digipalvelut - strateginen kehittäminen 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy  222 720 206 671 371 200 344 452
A70900 EAKR Savonlinna Destination - Visit Saimaa 2020 (SD2020) 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.4.2015 31.3.2017 Savonlinnan Yrityspalvelut Oy  611 573 586 302 887 006 856 511
A70901 EAKR Vapaa-ajan asumisen kehittäminen Mäntyharjun keskustassa 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 4.5.2015 31.12.2016 Mäntyharjun Seudun Elinkeinojen kehitys Oy  76 202 76 202 108 860 108 860
A70948 EAKR Toimitilojen laajentaminen sekä kone ja laite hankinnat 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.5.2015 31.12.2018 JOROS OY  779 190 685 109 779 190 685 109
A70949 EAKR Oy Raudus Ab Koivusahalinjan rakentaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.1.2015 1.3.2017 OY RAUDUS AB  94 150 47 660 94 150 47 660
A70954 EAKR Puun modifiointimenetelmien kehittäminen 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 30.11.2016 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy  219 656 210 210 283 793 271 890
A70955 EAKR Etelä-Savon Uudistuva Teollisuus 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.1.2017 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  332 668 325 065 452 714 436 814
A70956 EAKR Uusia liiketoimintoja linkitetystä datasta (ULLD) 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.4.2015 31.3.2017 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  140 606 131 710 190 867 180 781
A70957 EAKR Savonlinna Smart Demonstrations (SMD)– älykkäiden anturointien, toimilaitteiden ja monitorointien ratkaisut energia-,kaivos- ja prosessiteollisuudessa 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.4.2015 31.3.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  279 863 266 846 347 807 331 290
A70974 EAKR Lempi Löylykivi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.2.2015 31.12.2015 RITOSTONE OY  11 330 2 721 11 330 2 721
A71000 EAKR Seitsemän tähden yritysyhteisö 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.6.2015 31.5.2017 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  84 956 60 257 141 594 100 428
A71001 EAKR Lean Startup - Ketterä kehittämisohjelma 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.2.2015 31.1.2017 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  167 822 162 146 237 028 231 092
A70506 EAKR Mikemet Oy:n tuotannon kehittäminen ja laajentaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.2.2015 31.5.2017 MIKEMET OY  281 560 278 030 281 560 278 030
A70525 EAKR Omajuoma Oy:n kehittämisavustus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.12.2014 31.12.2016 OMAJUOMA OY  14 550 3 435 14 550 3 435
A70526 EAKR Suomen kaasutekniikka Oy -nimisen uuden yrityksen liiketoiminnan käynnistäminen ja kehittäminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.8.2014 31.12.2017 SUOMEN KAASUTEKNIIKKA OY  48 040 17 977 48 040 17 977
A70547 EAKR Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille! Suunnitelma kilpailukyvyn lisäämiseksi Mikkelin keskustassa pyöräilyn ja kävelyn avulla 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2015 30.4.2016 Mikkelin kaupunki  76 860 76 860 109 800 111 937
A70567 EAKR Tuotannon kehitys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.2.2015 31.12.2016 OC-SYSTEM OY  320 000 280 330 320 000 280 330
A70575 EAKR Toimintamallin muutos 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.3.2015 31.12.2016 HAHTUVAHULLUTEIJA KUHANEN  2 820 2 537 2 820 2 537
A70601 EAKR Energiapuusta enemmän -bioenergialiiketoiminnan kehittämishanke 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Suomen metsäkeskus  153 276 138 248 226 460 202 679
A70413 EAKR Yrityksen investointi ja kehityshanke. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.11.2014 30.12.2017 JSP-KEITTIÖT OY  64 090 64 090 64 090 64 090
A70443 EAKR Ykköskaide Oy:n toiminnan laajentaminen sekä kone- ja laiteinvestoinnit. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.12.2014 31.12.2018 YKKÖSKAIDE OY  42 000 42 000 42 000 42 000
A70445 EAKR Toimitilan rakentaminen Haapajärventie 12. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.12.2014 31.12.2018 KIINTEISTÖ OY SAVONLINNAN HAAPAJÄRVENTIE 12  122 500 120 945 122 500 154 307
A70494 EAKR Uusien pakkaustuotteiden valmistuslinjojen rakentaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.1.2015 31.1.2017 PUNKAHARJUN PUUTAITO OY  269 850 233 009 269 850 233 009
A70133 EAKR Metsä oppimisympäristönä – Etelä- Savo yhteisöllisenä metsätiedon avaajana 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2017 Itä-Suomen yliopisto  354 737 343 643 561 228 547 498
A70136 EAKR Kestävän hyvinvoinnin strateginen kehittäminen 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy  329 280 322 735 548 800 537 892
A70137 EAKR Liikettä ja voimaa tuottavien metalliseosten ja niiden sovellusten kehittäminen 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 30.4.2017 Lappeenrannan teknillinen yliopisto  222 614 222 614 289 318 300 620
A70138 EAKR LUOTUO - Luonnon hyvinvointi- ja terveysvaikutusten tuotteistaminen 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 23.2.2015 31.12.2016 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy  121 152 117 038 188 920 182 885
A70142 EAKR Asiakaslähtöiset kotiruokapalvelut 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2015 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy  90 493 90 493 129 276 129 276
A70144 EAKR Kestävää kemiaa vähähiilisen yhteiskunnan luomisessa 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.5.2015 31.10.2017 Lappeenrannan teknillinen yliopisto  275 161 275 161 393 090 393 090
A70173 EAKR Bridgehead 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Savonlinnan Yrityspalvelut Oy  188 748 155 294 298 580 248 412
A70174 EAKR Kiina -valmennusohjelma yrityksille 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.11.2014 29.2.2016 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  57 707 54 220 86 678 81 817
A70175 EAKR Vapaa-ajasta kestävää kilpailuetua 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.8.2017 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  268 739 264 753 447 900 441 256
A70208 EAKR Food meets Art for Europe 2 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  127 858 124 107 191 786 194 543
A70209 EAKR Biomassan uudet tuotantoprosessit ja tuotteet 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.3.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  387 604 379 789 553 720 542 555
A70210 EAKR Etelä-Savo - Henan maakuntien luomuyhteistyön käynnistäminen 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.3.2015 29.2.2016 Aalto-korkeakoulusäätiö  56 889 56 889 94 815 94 815
A70213 EAKR Kasettihirsitalot 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.9.2014 31.12.2018 PASI JALKANENJALKAPUU TMI  12 770 4 126 12 770 4 126
A70226 EAKR JJK Components Oy:n toiminnan laajentaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.9.2014 30.5.2015 JJK COMPONENTS OY  88 900 88 900 88 900 88 900
A70243 EAKR Kruunu Herkku Oy:n tuotantokapasiteetin kasvattaminen vastaamaan kysynnän kasvua ja kuluttajapakattujen tuotteiden markkinointistrategian ja viestintästrategian ja -toimenpiteiden suunnittelu. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.9.2014 31.12.2017 KRUUNU HERKKU OY  252 300 151 846 252 300 151 846
A70263 EAKR Removal of heavy metals from industrial and urban sludge by coupling bioleaching with enhanced electrochemical technologies 2 Innovaatiorahoituskeskus Business Finland Toiminta päättynyt 1.1.2015 30.4.2018 Lappeenrannan teknillinen yliopisto  409 500 320 971 442 000 346 186
A70271 EAKR Application of differential mobility spectrometry for detection of water pollutants 2 Innovaatiorahoituskeskus Business Finland Toiminta päättynyt 1.1.2015 30.4.2018 Lappeenrannan teknillinen yliopisto  441 000 416 441 470 000 449 467
A70283 EAKR Käytöstä poistettujen lujitemuovituotteiden materiaalin ja energian kierrätys sementtiuunissa 2 Innovaatiorahoituskeskus Business Finland Toiminta päättynyt 1.1.2015 30.6.2016 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  134 856 126 515 134 856 126 515
A70301 EAKR Reaktoritekniikkaan perustuvat uudet prosessit,prosessikemikaalit ja (rainattavat)biotuotteet - Reaktek 2 Innovaatiorahoituskeskus Business Finland Toiminta päättynyt 1.3.2015 28.2.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  443 909 424 950 443 909 424 950
A70307 EAKR Materiaalinkäsittelykoneen hankinta 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.9.2014 31.12.2015 ROMUVÄLITYS TUOVINEN OY  73 850 73 500 73 850 73 500
A70322 EAKR 2-komponenttivalmistus ja kokoonpanolinjan automatisointi sekä ruiskuvalutuotannon automaattinen valvonta. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.9.2014 28.2.2017 PLASTEP OY  137 420 78 036 137 420 78 036
A70341 EAKR Kansainvälisen kilpailukyvyn kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.10.2014 31.12.2016 PIAKO OY  116 350 116 350 116 350 116 350
A70347 EAKR Tilaelementtituotteen liiketoiminta- ja tuotekehityshankkeen valmisteluhanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.9.2014 31.1.2015 KEVEE OY  13 730 13 154 13 730 13 154
A70356 EAKR Ikäihmisille suunnatun konsultoivan kotikäynti -palvelun sähköistäminen ja siihen liittyvän sähköisiin lomakkeisiin perustuvan testiympäristön rakentaminen 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.9.2014 31.5.2015 MIKKELIN KUNTOPALVELU, AVOIN YHTIÖ  15 660 15 660 15 660 15 660
A70375 EAKR Viiramikko Oy:n tuotannon laajennusinvestoinnit 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.10.2014 31.12.2015 VIIRAMIKKO OY  19 250 19 250 19 250 19 250
A70380 EAKR Laajarunkoinen painepesudesinfiointikone suurille astioille ja pestäville tuotteille 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.10.2014 30.8.2017 FINLEAD OY  104 050 67 890 104 050 67 890
A70395 EAKR Arimet 2016 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.10.2014 30.6.2018 ARIMET OY  156 680 0 156 680 0
A70028 EAKR Aviisi - sanomalehtien kultainen vuosisata uuteen käyttöön 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Helsingin yliopisto  361 667 310 153 441 667 385 853
A70029 EAKR HYTEKS - Hyvinvointiteknologian oppimisympäristön kehittäminen 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Etelä-Savon Koulutus OY  253 868 249 069 423 112 415 115
A70090 EAKR METSÄTALOUDEN VESIENSUOJELUN TEHOSTAMINEN BIOSUOTIMILLA -VETU 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy  157 490 129 941 217 988 182 856
A70091 EAKR Memory Park Business Plan 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 29.2.2016 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  81 688 79 760 116 697 113 943
A70092 EAKR Biomassan uusien jalostusmuotojen edistäminen 2015 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2015 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  70 000 69 161 100 000 98 802
A70093 EAKR VIM - Veden ja ilman monitorointi ympäristön tilan turvaamiseksi Etelä-Savossa 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy  179 276 179 276 256 108 256 108
A71615 EAKR Etelä-Savon pk-yritysten aktivointi ja kehittämisohjelma 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2016 31.10.2019 MIKKELIN KEHITYSYHTIÖ MIKSEI OY  463 980 425 369 463 980 531 714
A71618 EAKR Hajautettu energiantuotanto biohiilipelleteillä 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2016 30.9.2017 Lappeenrannan teknillinen yliopisto  87 501 87 501 100 001 100 001
A71619 EAKR METSIIN - metsäalan kehittämishanke investointiosio 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2016 31.12.2017 Etelä-Savon Koulutus OY  370 800 362 073 618 000 603 456
A71682 EAKR Biomassaprosessien laboratorio II 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.4.2016 31.3.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  149 100 149 060 202 350 202 297
A71697 EAKR Materiaalikierron yhteistyömalli 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2016 30.6.2017 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  49 196 40 717 65 009 53 804
A71705 EAKR Mikkelipuiston palvelurakennus - Uutta ja kasvavaa liiketoimintaa seudun Pk-yrityksille ja puutarhamatkailukohteeseen - 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.1.2016 31.12.2019 MIKKELIPUISTOYHDISTYS RY  196 742 177 422 196 742 276 976
A71711 EAKR Finotrol Oy:n kasvu- ja kansainvälistymissuunnitelma. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.1.2016 30.6.2018 KARI KUHMONENFINOTROL OY  53 210 42 909 53 210 42 909
A71726 EAKR Josadoorin valmistusteknologian kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 17.3.2016 31.12.2020 JOSADOOR OY  648 020 486 510 648 020 486 510
A71735 EAKR FRP -materiaalin ominaisuuksien testaus sekä selvitys materiaalin hyödyntämisestä komposiittiteräksenä betonirakentamisessa. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.3.2016 1.10.2017 JOINTS L.R. OY  28 430 25 383 28 430 25 383
A71780 EAKR APV-Bioaate Oy:n Heat By Nature -bioetanolitakan tuotekehitys sekä kansainvälisen liiketoiminnan ja viennin käynnistäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.2.2016 31.7.2017 APV-BIOAATE OY  115 830 0 115 830 0
A71812 EAKR tuotantokapasiteetin lisäys 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.4.2016 31.3.2017 KERKES OY  38 500 38 500 38 500 38 500
A71853 EAKR Asumisen energiatehokkuuden parantaminen sisäilman hallinnan avulla - InFlow 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.5.2016 28.2.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  47 544 47 544 65 920 65 920
A71902 EAKR Reifer 2018 - Digitaalinen konepaja, vaiheet 3-5 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.3.2016 31.12.2017 REIFER OY  328 980 309 464 328 980 309 464
A71903 EAKR Tuotekehitys ja tuotannon investointihanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.3.2016 31.5.2019 AMADOS MARKKINOINTI OY  214 310 117 513 214 310 117 513
A71993 EAKR Bos tuotteiden kehittäminen, suunnittelu ja markkinoille saattaminen. 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 15.5.2016 30.12.2020 BIERKÜHL OY  109 980 87 223 109 980 87 223
A71517 EAKR Kohti vähähiilistä matkailua Etelä-Savossa (VÄHIMAT) 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2016 31.10.2016 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy  56 474 56 474 78 377 78 377
A71518 EAKR BIOCOM-mikrokiteinen selluloosa kumiseoksissa 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2016 31.12.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  119 514 118 829 153 661 152 805
A71533 EAKR Tanhuvaaran Palvelut Oy:n ympärivuotisen liikuntamatkailun kokonaiskehittämissuunnitelman (Tanhuvaara Sport Resort Masterplan, loma-asuntorakentamisen markkinatutkimus) laatiminen ja olosuhdekehittämisen investoinnit(campingalue, ensilumenlatu). 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.2.2015 30.6.2017 TANHUVAARAN PALVELUT OY  173 120 173 120 173 120 173 120
A71540 EAKR Kone- ja laiteinvestointi sekä kansainvälisen liiketoiminnan aloittaminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 29.12.2015 30.9.2020 ECUTIIMI OY  173 450 110 778 173 450 110 778
A71548 EAKR Kone- ja laiteinvestoinniti sekä toimitilojen laajentaminen ja kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2015 31.5.2018 PUNKAHARJUN KILPI OY  78 520 31 321 78 520 31 321
A71561 EAKR Mustan Virran Panimon laitteistohankinta 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.2.2016 31.12.2016 MUSTAN VIRRAN PANIMO OY  9 970 8 392 9 970 8 392
A71566 EAKR Mikemet Oy - investoimalla nousuun 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.11.2015 31.7.2019 CASEMET OY  304 650 304 648 304 650 304 648
A71567 EAKR Ranchising tuotekehitys. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.10.2015 28.2.2019 HYVÄTUULI HIGHLAND OY  35 170 35 170 35 170 35 170
A71576 EAKR Multimodaalisen keräysjärjestelmän kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.12.2015 31.3.2018 DEVOCA OYDEVOCA OY  43 750 41 546 43 750 41 546
A71583 EAKR Teollisuuden lietteiden energia- ja materiaalitehokkuuden parantaminen (TEOLI) 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2015 31.12.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  204 148 202 796 248 060 260 653
A71584 EAKR LoCap - Paikallisesti talteen otetun hiilidioksidin hyödyntäminen 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2016 31.12.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  111 150 108 316 142 786 137 003
A71404 EAKR Esiselvitys Etelä-Savon vesihuoltolaitosten vuotovesistä - vähähiilisyyden edistämiseksi (VEVO) 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2016 30.9.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  77 000 77 000 110 000 110 000
A71405 EAKR YMPÄRISTÖARKISTO - Ympäristötiedon sähköisen arkistoinnin ja digitaalisen palvelutoiminnan kehittäminen ympäristöturvallisuuden ja vähähiilisyyden edistämiseksi 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2016 28.2.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  74 200 65 020 106 000 93 061
A71406 EAKR Biojalostamoinvestointien edistäminen ja valmistelu Etelä-Savossa 2016-17 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2016 31.8.2018 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  156 624 151 479 223 750 216 400
A71408 EAKR Nanoteknisesti biosuojattu kestopuu 2 Innovaatiorahoituskeskus Business Finland Toiminta päättynyt 1.1.2016 31.5.2017 Luonnonvarakeskus  126 000 126 000 126 000 126 000
A71414 EAKR HWA Työhyvinvointiohjelman käynnistäminen 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.3.2015 30.5.2017 HWA HEALTH & WELLBEING ACADEMY OY  77 750 74 709 77 750 74 709
A71416 EAKR UniikkiPakkaus Hietanen Oy 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.11.2015 30.11.2016 UNIIKKIPAKKAUS HIETANEN OY  10 320 7 681 10 320 7 681
A71417 EAKR Komppi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2015 31.12.2017 HUOLTSIKKA OY  94 120 66 386 94 120 66 386
A71423 EAKR HevosWoima - Esiselvitys Etelä-Savon hevostalouden materiaalivirtojen hyödyntämisestä uusiutuvana energiana 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2016 28.2.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  80 500 74 976 101 000 99 551
A71452 EAKR Kone- ja laiteinvestoinnit 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2015 31.12.2017 RIITEK OY  283 950 283 950 283 950 283 950
A71477 EAKR Tuotannollisen toiminnan laajentaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.12.2015 31.12.2018 PUNKAHARJUN PUUTAITO OY  693 410 683 096 693 410 683 096
A71002 EAKR Export - koulutusviennin kehittäminen 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.8.2015 31.12.2017 Etelä-Savon Koulutus OY  106 378 100 054 177 298 166 758
A71003 EAKR Kiertotalouden mahdollisuudet Etelä-Savossa 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.5.2015 29.2.2016 Helsingin yliopisto  59 400 59 400 99 000 99 000
A71047 EAKR PARASTA PAKKASESTA 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.5.2015 31.12.2017 MOILAS LEIPOMO OY  600 000 548 109 600 000 548 109
A71048 EAKR PAAKARISTA PAKKASEEN, OSA KAKSI. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.7.2015 31.12.2016 MOILAS-KIINTEISTÖ PAAKARINPOLKU 1 OY  160 000 160 000 160 000 160 000
A71056 EAKR Särmäyspuristimen hankinta 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2015 1.2.2016 PRO SÄRMÄYS  14 000 14 000 14 000 14 000
A71086 EAKR Palveluiden kehittäminen uuden liiketoiminnan perustana - NEW SERVICE SOLUTIONS (NSS) 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.4.2015 31.3.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  128 990 126 796 214 984 211 328
A71087 EAKR Saimaa Start Up 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.6.2015 31.7.2017 Savonlinnan Hankekehitys Oy  178 941 163 540 282 236 258 019
A71129 EAKR VisitSaimaa & MikkeliRegion 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.3.2017 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  623 442 604 211 973 073 957 545
A71135 EAKR Kilpailukyvyn parantaminen investoimalla uuteen laserkoneeseen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2015 31.12.2016 PELASER OY  238 500 208 639 238 500 667 839
A71138 EAKR TELATTU (Teollisuuslaitteen tuotannollistaminen) 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.12.2014 30.6.2018 ENVIRONICS OY  199 550 160 245 199 550 160 245
A71148 EAKR Puun modifiointilaitteiston kehittäminen 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.3.2016 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy  175 000 175 000 230 000 230 000
A71149 EAKR Digiverkot Venäjälle 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.4.2015 30.9.2016 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy  101 820 81 749 156 500 131 849
A71179 EAKR Sahakonetehdas 2020 - vaihe 1 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.3.2015 31.12.2017 VEISTO OY  808 250 763 821 808 250 763 821
A71180 EAKR Aika24 kehittämishanke 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.12.2014 31.12.2016 AIKA24 OY  38 110 26 739 38 110 26 739
A71201 EAKR Laajamittakaavaisen tryffelinviljelyn ja taimituotannon kehittäminen 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Juvan kunta  132 960 126 766 201 500 192 176
A71218 EAKR REMIX - työelämätaidot 2030 investointihanke 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.8.2015 31.12.2016 Etelä-Savon Koulutus OY  230 160 230 160 383 600 383 600
A71219 EAKR Digitaalisen tiedonhallinnan tutkimus- ja kehittämiskeskus - Digitalia 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.5.2015 31.7.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  706 773 676 222 1 177 955 1 132 149
A71224 EAKR Automaation ja tuotannon digitalisoinnin parannus 2015-2017 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.9.2015 31.12.2017 KET-MET OY  128 820 65 700 128 820 65 700
A71236 EAKR Keskitetyn biojalostamon toimintamalli, raaka-aineet ja mädätejäännöksen käyttökohteet 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.9.2015 30.6.2016 ProAgria Etelä-Savo ry  43 630 43 630 63 979 63 979
A71238 EAKR Vientiä kehittyviin maihin 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2015 31.8.2017 PEL-TUOTE OY  175 030 92 754 175 030 92 754
A71243 EAKR Hyvityskäytännöt entistä tehokkaammiksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.2.2015 31.12.2017 FARMATOOLS OY  32 300 0 32 300 0
A71278 EAKR Resurssiviisas Järvi-Saimaa - Ympäristön, yritysten ja asukkaiden hyvinvointi hiilineutraalisti 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2015 30.6.2018 Järvi-Saimaan Palvelut Oy  193 691 139 197 276 639 198 808
A71291 EAKR Fotoniikkasensori- ja korkean teknologian kuvantamisen demonstrointi metsäbiojalostamon hallintaan (FOKUDEMO) 2 Innovaatiorahoituskeskus Business Finland Toiminta päättynyt 1.12.2015 31.5.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  407 886 407 886 407 886 407 887
A71324 EAKR Saimaan Juomatehtaan tuotannnon kasvattaminen ja kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.5.2015 31.12.2017 SAIMAAN JUOMATEHDAS OY  149 150 140 628 149 150 140 628
A71326 EAKR DigiBus - Liiketoimintamahdollisuuksia digitaalisista aineistoista 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.10.2015 31.12.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  132 660 132 660 189 596 189 596
A71327 EAKR Sotahistoria - menneisyys innovaatioympäristönä 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.9.2015 31.12.2017 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  376 683 374 980 538 156 535 697
A71356 EAKR Länsi-markkinat 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.9.2015 31.12.2017 STEAMRATOR OYSTEAMRATOR OY  74 800 39 984 74 800 39 984
A71372 EAKR Rakennuksen elinkaaren datan hallinta (RedHal) 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.10.2015 31.10.2018 RAKENNUSLIIKE U. LIPSANEN OY  166 460 147 829 166 460 147 829
A71373 EAKR Hyvinvointia hevosille ja hevosihmisille - Valmennus- ja kuntoutuskeskus Stallblombacke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.7.2015 31.12.2018 STALL BLOMBACKE OY  142 710 137 140 142 710 137 140
A71393 EAKR eRusWay Oy:n sisältö- ja elämysmarkkinointipalvelun konseptointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.11.2015 31.12.2016 ERUSWAY OY  7 260 7 250 7 260 7 250
A71394 EAKR Torrefiointiteknologian globaalien markkinoiden selvittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.8.2015 31.12.2017 TORREC OY  70 540 18 965 70 540 18 965
A72615 EAKR Särmäysyksikön hankinta 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.8.2016 1.9.2017 PELASER OY  162 600 158 279 162 600 158 279
A72616 EAKR Pieksämäen yrittäjäyhteisö 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2018 KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY  147 960 145 221 152 960 199 559
A72617 EAKR Start-up Akatemia 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2017 31.3.2019 MIKKELIN KEHITYSYHTIÖ MIKSEI OY  148 450 133 883 148 450 182 743
A72649 EAKR Crossborder Corridor for Business Development 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2018 Savonlinnan Hankekehitys Oy  135 000 103 715 215 000 165 814
A72650 EAKR Energiatehokkaan asumisen mittaus- ja kehitysympäristö - Digitalo 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2017 30.4.2018 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  103 194 91 173 136 920 121 333
A72678 EAKR Kohti vastuullista matkailua 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.5.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  273 588 272 192 379 638 377 722
A72679 EAKR TUMA CO2- Digileanillä kohti vähähiilisempää tuotantoa (selvityshanke) 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.1.2018 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  134 653 125 539 187 534 174 965
A72680 EAKR Exit Business - Yritykset Myyntikuntoon 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.3.2017 28.2.2019 Itä-Savon Uusyrityskeskus ry  168 392 168 392 280 652 280 652
A72507 EAKR Energiatehokkuuden edistäminen eteläsavolaisissa pk-yrityksissä - Etevät 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  142 378 120 663 189 396 160 510
A72508 EAKR OptiMix - Tehokkaampia ratkaisuja vesi-intensiivisten prosessien mittaamiseen ja hallintaan 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  115 694 103 431 134 260 120 455
A72512 EAKR Online-anturiteknologian kehittäminen sisäilmaston terveyden varmistamiseen – VOC-Online 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.5.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  210 000 210 000 280 000 280 000
A72560 EAKR JOUKO - Joustava kotitalous 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2018 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  242 375 224 099 297 252 280 489
A72561 EAKR Biohiilellä puhtaampi ympäristö ja uutta liiketoimintaa Etelä-Savoon - Bioli 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2017 30.4.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  138 000 136 574 213 000 214 416
A72562 EAKR Tulevaisuuden älykkäät hyvinvointi- ja ruokapalvelut 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2018 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  411 514 393 262 685 856 655 435
A72563 EAKR Metsä ja ympäristö - puhdas ja älykäs tulevaisuus 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2018 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  398 614 379 506 664 356 632 510
A72742 EAKR Palveluiden digitalisointi ja liiketoiminnan kehittäminen 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2017 30.4.2019 MATTOHUOLTO T. MÄKINEN OY  19 200 19 200 19 200 19 200
A72787 EAKR Suihkulattian kehittäminen 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.2.2017 31.12.2020 EST ENERGY SAVE TECHNOLOGIES OY  57 250 10 138 57 250 10 138
A72805 EAKR PURE - Puhtaat ja nopeat reaktori- ja prosessitekniikat biotuotteiden valmistuksessa 2 Innovaatiorahoituskeskus Business Finland Toiminta päättynyt 1.5.2017 30.10.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  803 019 660 533 803 228 660 742
A72814 EAKR Kuusen solukkolisäysteknologioiden testaus (TeknoSE) 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2017 Luonnonvarakeskus  144 290 132 906 240 484 221 511
A72815 EAKR Kuidun uudet mahdollisuudet - KUUMA 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2018 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  340 770 325 297 425 817 406 710
A72836 EAKR Maritime kasvu ja kansainvälistyminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 17.2.2017 31.12.2020 OY ESMARIN COMPOSITES LTD  122 050 113 448 122 050 113 448
A72874 EAKR SWM-Woodin lämpökäsittelykapasiteetin kasvattaminen ja kilpailukyvyn parantaminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.1.2017 31.12.2020 OY SWM-WOOD LTD  840 190 420 683 840 190 420 683
A72875 EAKR PK Kanavat Oy; Tuotanto tehokkaaksi ja digitaaliseksi, laadulla kansainvälisille markkinoille 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 19.4.2017 31.12.2020 PK KANAVAT OY  98 960 26 980 98 960 26 980
A72900 EAKR RL-Huolinta: Liiketoiminnan kehittäminen digitalisaatiota hyödyntäen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 10.4.2017 31.3.2020 RL-HUOLINTA OY  100 750 0 100 750 0
A72928 EAKR EcoSairila -Shaoxing yhteistyömahdollisuuksien kartoittaminen 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2018 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  34 752 34 752 57 920 57 920
A72929 EAKR Savonlinna International Education Center OY:n valmistelutyö ja perustamisedellytysten testaaminen koulutusvientiä varten 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.7.2017 30.6.2019 Savonlinnan kaupunki  341 463 341 463 487 804 487 804
A72946 EAKR Entos Optimisäätö Oy:n uusien tuotteiden kehittäminen ja tuotatantotilojen laajentaminen 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2017 31.12.2019 ENTOS ENERGIATEKNIIKAN OPTIMISÄÄTÖ OY  105 520 94 063 105 520 94 063
A72999 EAKR Kuomiokoski Oy:n tuote- ja tuotannon kehitysprojekti 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.1.2017 31.12.2020 KUOMIOKOSKI OY  262 170 0 262 170 0
A72442 EAKR Langattoman turvatuotteen kehittäminen ja kaupallistaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 25.5.2016 31.12.2020 SELAMATIC OY  54 400 0 54 400 0
A72443 EAKR Evain Systems Oy:n kehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.3.2016 30.7.2019 EVAIN SYSTEMS OY  45 810 0 45 810 0
A72444 EAKR Waahto Brewery:lle pullotuslinjaston, tuotannon laajentamiseksi mäskäys- ja keittokattiloden ja käymistankkien hankinta ja kehittämistoimet. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 31.10.2016 31.12.2020 WAAHTO BREWERY OY  141 390 62 738 141 390 62 738
A72449 EAKR Tuotannon virtaus paremmaksi robottien avulla 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.8.2016 31.12.2018 PEL-TUOTE OY  233 780 204 342 233 780 204 342
A72337 EAKR Sormijatkos tuotantolinjan automatisointi ja valmiiden jatkettujen tavaroiden varastointitilat. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.4.2016 31.12.2018 OY PERTU COMPONENTS LTD1985  145 890 145 890 145 890 145 891
A72341 EAKR Virepuu Oy kasvuhanke 2016 - 2018 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 10.8.2016 30.6.2020 VIREPUU OY  131 420 33 916 131 420 33 916
A72342 EAKR Mustan Virran Panimon laajennusinvestointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.10.2016 30.9.2018 MUSTAN VIRRAN PANIMO OY  111 180 111 180 111 180 111 180
A72351 EAKR Terveysteknologialla tehokkuutta Etelä-Savoon 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.9.2016 31.12.2018 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  125 746 124 153 179 636 177 361
A72352 EAKR Kuitu3 - Biotalouden tutkimuksen ja osaamisen kehittämisympäristö 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.6.2016 31.5.2018 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  1 000 000 915 390 2 043 984 1 871 042
A72375 EAKR Matrel Oy:n toiminnan kehittäminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.9.2016 31.12.2018 MATREL OY  55 310 24 461 55 310 24 461
A72399 EAKR Neuroverkkoihin perustuva 3D- ja röntgen mittausjärjestelmä 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.10.2016 1.6.2019 LIMAB OY  255 940 238 132 255 940 238 132
A72012 EAKR Paikkaperustainen hyvinvointitieto ja elinvoimakunnan hyvinvointiratkaisut 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.5.2016 31.10.2018 Helsingin yliopisto  73 500 66 934 122 518 115 614
A72022 EAKR NewPro – New high reactivity in-line process knowhow for the Finnish fiberproduct business ecosystem 2 Innovaatiorahoituskeskus Business Finland Toiminta päättynyt 1.6.2016 31.12.2018 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  687 000 655 206 687 000 656 721
A72038 EAKR Protector Vitamin -nimisen tuotteen liiketoimintamahdollisuuksien testaus kv-markkinoilla 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 13.6.2016 13.6.2018 HCA HEALTH CONCEPT OY LTD  43 450 31 802 43 450 31 802
A72039 EAKR Avoimen lähdekoodin ohjelmistot kiteenkasvatusteknologiassa 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.5.2016 31.5.2017 SILICOM OY  31 600 29 668 31 600 29 668
A72040 EAKR Marako Metall Oy:n tuotannon monipuolistamisprojekti 2016-2017. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.4.2016 30.11.2017 MARAKO-METALL OY  282 840 0 282 840 0
A72041 EAKR Kasinosaarten hyvinvointi-, terveys- ja luontomatkailupalveluiden kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.4.2016 30.9.2018 PRIMEHOTELS OY  107 100 90 838 107 100 90 838
A72043 EAKR Casemet Oy - jatkuvuutta Mikkelin alueen teollisuuteen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.3.2016 31.3.2018 CASEMET OY  169 480 168 307 169 480 168 307
A72046 EAKR VIIRAMIKKO OY:N TUOTANNON KEHITTÄMINEN JA LAAJENTAMISINVESTOINNIT 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 3.11.2015 30.4.2020 VIIRAMIKKO OY  65 110 28 370 65 110 28 370
A72057 EAKR Hotelli Punkaharjun luontopalveluiden kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.10.2015 30.9.2018 PUNKAHARJUN LUONTOMATKAILU OY  62 120 51 544 62 120 51 544
A72075 EAKR Observis Oy:n kansainvälistymishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.6.2016 31.12.2017 OBSERVIS OY  53 020 47 631 53 020 47 631
A72106 EAKR Porosalmen alueen tieinfran parantaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.1.2016 31.12.2019 Rantasalmen kunta  994 306 871 055 1 207 372 1 081 240
A72116 EAKR Kirjapainolinjainvestointi digipainotekniikalla 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2016 31.10.2017 BOOKWELL DIGITAL OY  960 000 960 000 960 000 960 000
A72123 EAKR Ympäristömittauksesta myyntivaltti 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2016 31.12.2017 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  103 476 100 662 147 823 143 803
A72130 EAKR MV-Welding Oy:n tuottavuuden ja kasvun kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.9.2015 1.7.2019 MV-WELDING OY  99 890 60 745 99 890 60 745
A72206 EAKR Hiilidioksidin talteenotto- ja hyödynnysjärjestelmän teollisen referenssilaitteiston pilotointi 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2016 31.12.2017 CARBONREUSE FINLAND OY  88 610 88 610 88 610 88 610
A72222 EAKR Saimaa Holiday/ Hotel & Spa Resort Järvisydämen liiketoiminnan kehittämis- ja kansainvälistämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.6.2016 31.12.2018 JÄRVISYDÄN OY  87 040 76 674 87 040 76 674
A72223 EAKR CEF tuotantojen kehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.6.2016 30.6.2018 CONTROL EXPRESS FINLAND OY  178 950 161 151 178 950 161 151
A72234 EAKR Panostus teollisuusmaalauksiin. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.10.2016 31.12.2017 ESKON AUTOPELTI OY  88 500 60 485 88 500 60 485
A72246 EAKR Tuotannon tehostaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.10.2016 31.12.2017 T&T FOOD OY  24 690 24 690 24 690 24 690
A72247 EAKR Kirjapainon digitalisaatio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2016 31.12.2018 TEROPRINT OY  93 660 23 800 93 660 23 800
A72271 EAKR Tuotteiden ja liiketoiminnan kehitys 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 11.9.2016 30.6.2021 PRO-TOT OY  213 100 0 213 100 0
A72287 EAKR Visla Solutions Oyn liiketoiminnan kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.9.2016 1.6.2018 VISLA SOLUTIONS OY  40 100 18 260 40 100 18 260
A72301 EAKR Ympäristön turvallisuusjohtamisen hallintaan liittyvän asiantuntijapalveluliiketoiminnan kehittäminen ja laajentaminen. 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2016 1.11.2017 CENSEO OY  40 850 32 118 40 850 32 118
A73619 EAKR Sv-Element Oy:n kehittämis- ja laajennushanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 26.10.2017 31.3.2020 SV-ELEMENT OY  428 280 351 538 970 740 351 538
A73631 EAKR Kuivaamo 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 24.1.2018 31.12.2020 PARTAHARJUN PUUTARHA OY  287 500 0 287 500 0
A73668 EAKR Projekti 2020 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.11.2017 31.12.2021 SBS BETONI OY  940 610 0 940 610 0
A73679 EAKR Vienninedistämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 17.1.2018 31.5.2020 POLARIA OY  454 260 283 760 454 260 283 760
A73680 EAKR MetForce Oy:n liiketoiminnan aloittamis- ja kehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.1.2018 31.12.2019 METFORCE OY  39 860 12 199 39 860 12 199
A73688 EAKR EcoSairilan Ympäristöjohtamisen -malli 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2018 31.12.2018 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  61 772 61 772 88 246 88 246
A73692 EAKR Lähde luomun matkaan! – Luomun lisäarvon hyödyntäminen Etelä-Savon matkailuyritysten liiketoiminnassa. 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.11.2017 31.10.2020 Luonnonvarakeskus  151 135 63 973 211 201 89 344
A73693 EAKR Etelä-Savo kestävän vapaa-ajan asumisen ykkösalueeksi 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.9.2017 31.8.2019 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  375 952 298 866 626 586 498 110
A73694 EAKR Metsähakkeen laadun parantaminen ja hankintajärjestelmän tehostaminen jatkuvatoimisen laadunmittauksen tuottaman informaation avulla (JATKUMO) 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.12.2017 30.6.2019 Lappeenrannan teknillinen yliopisto  118 993 118 992 135 991 135 990
A73505 EAKR Uuden innovatiivisen palvelukonseptin kehittämishanke. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 3.11.2017 30.6.2020 ELIVE ECOSYSTEM OY  522 700 421 294 522 700 421 294
A73512 EAKR Uuden palvelukonseptin luominen ja tuotannon tehostaminen liiketoiminnan kasvattamiseksi. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.12.2017 31.8.2018 SAVONLINNAN MAINOSPALVELU OY  6 860 6 860 6 860 6 860
A73586 EAKR SmartTree - eliittitaimien tuotantoteknologian kehittäminen 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.7.2017 30.9.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  530 625 369 066 758 037 527 237
A73587 EAKR Veget ja hiilet haltuun pk-ruokapalveluyrityksissä 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2018 31.12.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  100 072 65 297 142 960 93 282
A73588 EAKR Selluloosa ja selluloosajohdannaiset elintarvikkeissa 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.9.2017 31.12.2018 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  57 470 57 470 82 100 82 100
A73589 EAKR Teollisen ekosysteemin kehittämishanke 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.1.2018 30.6.2020 Savonlinnan Hankekehitys Oy  178 512 102 231 297 520 170 385
A73702 EAKR Esiselvitys uuden rahastomallin toteutustavasta siemen- ja kasvuvaiheen yritysten rahoituksen lisäämiseksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2018 31.10.2018 MIKKELIN KEHITYSYHTIÖ MIKSEI OY  15 200 14 752 21 720 21 075
A73704 EAKR EcoSairila - kierrätyksen ja vihreän liiketoiminnan keskus 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.2.2018 31.7.2020 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  300 000 170 505 632 013 213 967
A73723 EAKR EcoSairilan vastaanotto-, lajittelu- ja kierrätyskeskus -Investointihanke 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.1.2018 30.6.2020 Metsäsairila Oy  205 450 0 205 450 0
A73755 EAKR Prosessi- ja teknologiateollisuuden uudet kehitysympäristöt – PROSTEK 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2018 31.10.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  231 000 224 479 297 000 298 684
A73758 EAKR Testiaseman kehittäminen 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.2.2018 31.12.2019 ALUFER OY  108 650 33 872 108 650 33 872
A73795 EAKR Sirkan Leipomon kone- ja laiteinvestointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 23.2.2018 31.12.2020 SIRKAN RAVINTOLAT OY  95 440 29 834 95 440 29 834
A73812 EAKR Pirtin Kehrmäänön kehittämis- ja investointihanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 19.3.2018 31.3.2020 PIRTIN KEHRÄÄMÖ OY  64 640 36 210 64 640 36 210
A73842 EAKR QualityMeas – Biotalouden prosessien laadunvarmistus matalakenttä-NMR-menetelmällä 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.6.2018 31.3.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  168 812 108 690 190 960 136 871
A73857 EAKR BIOCORE OY BIOHIILI TUOTANTOPROSESSIN JA ARVOTUOTTEIDEN VALMISTUKSEN KEHITTÄMINEN METSÄTEOLLISUUDEN SIVUVIRROISTA 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2017 31.12.2019 NOIRECO OY  178 980 63 018 279 902 63 018
A73862 EAKR Tuottavuuden nosto 2018-2020 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 22.3.2018 31.12.2020 KET-MET OY  358 100 41 717 358 100 41 717
A73863 EAKR Sahakonetehdas 2020 - vaihe 2 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 23.2.2018 30.12.2020 VEISTO OY  616 750 321 832 616 750 321 832
A73891 EAKR Hotwood - Puun lämpökäsittely hydrolyysillä 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.3.2018 29.2.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  153 900 104 441 203 639 145 639
A73959 EAKR Fisu-postilla järvikalat liikkeelle 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2018 31.12.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  101 580 60 891 169 300 101 486
A73960 EAKR Termolaite - Puun lämpökäsittelyn tutkimuslaitteiston kehittäminen 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.3.2018 30.4.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  41 664 41 664 59 520 59 520
A73418 EAKR Gluteenittomien leipomotuotteiden markkinaselvitys ja Moilas-brändi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.5.2017 31.12.2018 OY MOILAS GF LTD  167 530 44 754 167 530 44 754
A73419 EAKR Saimaan Juomatehtaan liiketoiminnan kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 6.10.2017 30.9.2020 MBH BREWERIES OY  238 240 46 958 238 240 46 958
A73422 EAKR Development of novel cost-efficient lignin based filtering materials 2 Innovaatiorahoituskeskus Business Finland Toiminnassa 1.1.2018 31.12.2020 Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT  261 325 0 281 325 0
A73423 EAKR Palosuojauksella uutta liiketoimintaa lämpöpuuklusterille 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.8.2017 31.12.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  140 224 63 698 209 706 95 261
A73432 EAKR Koneistussolun kehittäminen oviteollisuudessa 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.11.2017 31.12.2018 SEVENDOOR OY  63 300 57 361 63 300 57 361
A73434 EAKR Laiturituotteiden tuotekehitys ja tuotantomenetelmien kehittäminen. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.2.2017 31.12.2019 SAVORAK OY  161 370 64 843 161 370 64 843
A73436 EAKR Casemet 2022 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.10.2017 31.5.2018 CASEMET OY  28 390 25 737 28 390 25 737
A73444 EAKR Liiketoiminnan laajennusinvestointi. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 26.9.2017 31.5.2020 PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALASÄÄTIÖ  426 000 0 426 000 0
A73445 EAKR Terveys- ja järviluontomatkailun kansainvälinen kehittämishanke. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 25.9.2017 31.5.2020 KRUUNUPUISTO OY  212 520 80 592 212 520 80 592
A73448 EAKR Arkkipainokoneella tapahtuvan ohkopainotuotannon kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 9.11.2017 31.12.2020 TEROPRINT OY  826 600 715 839 1 845 475 715 839
A73449 EAKR INTGROW 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.6.2017 31.8.2019 TEKNOSAVO OY  79 510 46 918 79 510 46 918
A73458 EAKR Teknologia 2020 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 11.10.2017 31.12.2020 PIAKO OY  1 070 820 103 442 1 070 820 103 442
A73482 EAKR Vesiensuojelun laatuloikka - menetelmäkehitys Etelä-Savossa 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.3.2018 30.6.2020 Suomen metsäkeskus  243 683 139 359 304 603 174 198
A73355 EAKR Security Analytics and Reporting Tools 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.10.2017 31.7.2018 JYRI & LAURA PAASONEN  47 070 45 136 47 070 45 136
A73358 EAKR Älykäs hyvinvointilaboratorio 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.5.2017 31.5.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  644 980 641 889 921 400 916 985
A73359 EAKR Datasta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluja 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.5.2017 31.5.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  261 949 261 769 436 580 436 280
A73360 EAKR Digitalia - digitaaliset aineistot käyttöön 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.8.2017 30.9.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  575 220 364 134 958 701 606 891
A73396 EAKR Uudet innovatiiviset menetelmät pohjavesien laadun monitorointiin- Uumo 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.1.2018 31.8.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  210 000 120 798 300 000 172 569
A73401 EAKR GasOpti - Kaasujen hallinnan älykkäät sovellukset biojalostamo- ja vesiprosesseissa 2 Innovaatiorahoituskeskus Business Finland Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  368 368 262 107 368 368 272 849
A73017 EAKR Kansainvälisen kasvun nopeuttaminen uusien liiketoimintamalllien avulla 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.5.2017 31.10.2018 GOSLEEP OY  61 160 58 990 61 160 58 990
A73018 EAKR Lajittelukeskuksen ympäristön ja tuotannon laadun parantaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 19.5.2017 30.6.2020 PUNKAHARJUN KULJETUS MUHONEN OY  224 170 26 381 224 170 26 381
A73019 EAKR Joron uusi sukupolvi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.1.2017 31.12.2019 JOROISTEN TAITEOVI OYJOROISTEN TAITEOVI OY  147 860 83 498 147 860 83 498
A73134 EAKR Biosaha - Mäntytukin sahauksen ja sivuvirtojen biojalostuksen edistäminen 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2017 30.3.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  61 102 61 102 76 560 76 561
A73156 EAKR Metsä-Kiesit Oy:n kuormankiristin-tuotteen kaupallistaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.6.2017 31.8.2018 METSÄ-KIESIT OY  26 720 19 470 26 720 19 470
A73198 EAKR HAKKO HUB 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 30.9.2017 28.2.2019 HARRI HAAVIKKO OY  32 050 4 927 32 050 4 927
A73221 EAKR Perinteisestä jätevedenpuhdistuksesta kohti resurssitehdasta 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.10.2017 31.3.2020 Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT  427 426 262 221 570 614 364 605
A73222 EAKR Kansainvälisyyttä ja kasvua PK-yrityksiin 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.10.2017 31.8.2020 Lappeenrannan teknillinen yliopisto  120 000 36 802 179 520 55 055
A73223 EAKR Töihin -Metsä ja logistiikka-alan työvaltaisen oppimisen kehittäminen Etelä-Savossa 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.5.2017 1.5.2019 Itä-Savon Koulutuskuntayhtymä  209 760 205 863 349 600 343 105
A73256 EAKR Tertin kartano metsämatkailun kehittämishanke 2017-2020 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 22.2.2017 31.5.2020 TERTIN KARTANO GOURMET OY  145 980 0 145 980 0
A73259 EAKR Avoimen lähdekoodin ohjelmistot yritysten ohjelmistokonsepteissa ja uusissa kiteenkasvatusteknologioissa 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.7.2017 31.7.2018 SILICOM OY  36 900 34 500 36 900 34 500
A73263 EAKR Puun lämpökäsittelyuunien viennin edellytysten kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.5.2017 31.12.2019 LUXHAMMAR OY  74 410 0 74 410 0
A73284 EAKR Societal Security Solutions - going global 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 14.5.2017 30.6.2020 SOCIETAL SECURITY SOLUTIONS OY  29 640 0 29 640 0
A73293 EAKR Virtuaalinen rakentaminen 2 Innovaatiorahoituskeskus Business Finland Toiminta päättynyt 1.9.2017 30.9.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  405 000 224 422 405 000 226 858
A73298 EAKR Taidekeskus Salmelan puistonäyttämön laajennus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.10.2017 31.12.2018 TAIDEKESKUS SALMELA OY  53 700 53 700 53 700 53 700
A74504 EAKR Yrityksen teknologia- ja automaatiotason kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 30.10.2018 30.6.2020 PHK WORKS OY  115 090 63 819 115 090 63 819
A74533 EAKR DIGIHoiva investointi 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.9.2018 31.7.2020 Itä-Savon Koulutuskuntayhtymä  189 559 36 315 315 931 60 524
A74555 EAKR Investoinnin toteutetavuustutkimus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.11.2018 30.6.2019 SAIMAAN RANTAKIINTEISTÖT OY  32 320 16 345 32 320 16 345
A74574 EAKR Liimapuutuotteiden ja hirsirakennusten viennin kiihdyttäminen uusille markkina-alueille ja siihen liittyvät organisaation ja kapasiteetin kehittämishankkeet. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.4.2017 5.4.2019 LAMECO LHT OY  59 500 59 500 59 500 59 500
A74409 EAKR CNC-sorvin investointihanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 17.10.2018 31.10.2020 BILLETTI OY  52 500 14 535 52 500 14 535
A74413 EAKR Innovatiivisen puurakentamisen kehittämishanke 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 28.6.2018 30.6.2021 PUNKAHARJUN PUUTAITO OYJANNE TIRRONEN  219 740 86 045 219 740 86 045
A74437 EAKR ProX-TRL 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.10.2018 31.5.2019 PROXION PLAN OY  123 020 111 863 123 020 111 863
A74461 EAKR Hanke 2020 - 3D tuotannon ja robottihitsauksen aloittaminen Reifer Oy:ssä 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 19.10.2018 31.12.2020 REIFER OY  205 080 0 205 080 0
A74462 EAKR Finconel Oy:n tuotannon tehostaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.10.2018 31.12.2019 FINCONEL OY  75 630 73 410 75 630 73 410
A74497 EAKR Puun kasvullisen lisäyksen laboratorio - Puukasvu 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 2.10.2017 31.10.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  1 340 434 1 135 794 1 914 902 1 622 560
A74616 EAKR Hiilivapaa Etelä-Savo 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.11.2018 30.4.2020 Lappeenrannan teknillinen yliopisto  250 765 52 213 340 787 74 590
A74617 EAKR Kestävä ja paikallinen ruoka yleisötapahtumissa. Case Farmari 2020 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2019 31.12.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  54 883 0 78 404 0
A74618 EAKR Puhallus - Kiinteän biopolttoaineen uusi toimitusratkaisu ja siirrettävät lämpökontit korvaamaan öljylämmitystä 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.11.2018 31.12.2020 Lappeenrannan teknillinen yliopisto  201 600 73 214 259 200 95 266
A74619 EAKR Kalvobioreaktorin toiminta: Partikkelien vaikutus kalvon tukkeutumiseen ja partikkelien kokojakauma-analyysi kalvojen suodatustehokkuuden optimoimiseksi 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.1.2019 31.12.2020 Lappeenrannan teknillinen yliopisto  115 119 24 346 310 072 34 781
A74658 EAKR Sahakuutio Oy investointiohjelma. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 8.8.2018 31.12.2020 SAHAKUUTIO OY  584 250 146 718 584 250 146 718
A74666 EAKR Palveluliiketoiminnan älykäs monikanavapalvelu -portaali. 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 30.5.2018 31.7.2020 DOCUMTEC OY  60 560 8 798 60 560 8 798
A74667 EAKR Jyrkin leipomon kehittämishanke 2018-2021 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 15.11.2018 31.12.2021 JK HERKKU OY  94 740 0 94 740 0
A74678 EAKR Wood-AI – teköälyä hyödyntävät teollisen internetin ratkaisut puunjalostusteollisuudessa 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.1.2019 31.12.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  174 742 17 811 224 868 25 444
A74709 EAKR Kasvu ja kansainvälistyminen, Meriteollisuus ja liikenne 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 18.9.2018 31.12.2021 OY ESMARIN COMPOSITES LTD  176 580 43 867 176 580 43 867
A74732 EAKR Mittaukset puun ja kuidun keinoälysovellusten perustana - XAMK laiteprojekti 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.1.2019 31.5.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  142 100 0 203 000 0
A74739 EAKR Salmela Festivals 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 25.2.2019 31.12.2020 TAIDEKESKUS SALMELA OY  64 800 0 64 800 0
A74749 EAKR Uuden kokoonpanohallin rakentaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.7.2018 31.12.2019 A-AIDAT OY  135 000 0 135 000 0
A74758 EAKR Kasvua ja kansainvälistymistä tukevien yritysinvestointien edistäminen Etelä-Savossa 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.1.2019 31.12.2020 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  468 238 27 721 668 914 39 602
A74781 EAKR ThingLink Pilvikoulu-alusta 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 21.11.2018 26.3.2020 THINGLINK OY  139 800 120 516 139 800 120 516
A74907 EAKR Teknosavon tuottavuuden ja kasvun kehittäminen uusilla toimitiloilla 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 21.11.2018 30.6.2020 TEKNOSAVO OY  376 080 0 892 080 0
A74918 EAKR Hiilineutraalin panimotuotannon käynnistäminen ja kansainvälistäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 30.11.2018 30.4.2020 EVERYMAN'S RIGHT BREWERY OY  30 000 0 30 000 0
A74925 EAKR Pesutekno Oy:n energiatehokkaan pienkoneen kehittäminen ja uudet kv-markkinat 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 20.2.2019 30.6.2020 PESUTEKNO OY  53 538 15 979 53 538 15 979
A74981 EAKR Materiaalien karakterisointiin ja instrumenttianalytiikkaan liittyvän tutkimusinfrastruktuurin kehittäminen 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.1.2019 31.12.2020 Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT  160 000 0 620 000 0
A74988 EAKR Huky - Hulevesien käsittelyn T&K-ympäristö 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.1.2019 31.12.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  160 104 21 040 228 720 30 057
A74989 EAKR Hulevesien käsittelyn T&K ympäristö -investointihanke 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.12.2018 31.12.2020 Mikkelin kaupunki  130 346 87 150 186 849 124 929
A74998 EAKR Puistoniemen luontohotelli -investoinnin valmisteluhanke. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 7.5.2019 30.6.2020 LAAKKONEN YACHTING OY  34 600 26 750 34 600 26 750
A74822 EAKR Tuuli-projekti 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 12.2.2019 31.5.2020 SAVCOR OY  77 660 0 77 660 0
A74823 EAKR Ammatikeittiöiden ilmanvaihtolaitteiden kehitys ja niihin liittyvien palvelujen digitalisointi. 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 23.8.2018 31.8.2020 JEVEN OY  105 870 0 105 870 0
A74832 EAKR Enter To Business - Jatkajien hakeminen omistajanvaihdoksiin tuleville yrityksille ja jatkajan onnistumisen varmistaminen Etelä-Savon alueella. 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.3.2019 28.2.2021 Itä-Savon Uusyrityskeskus ry  468 017 101 875 728 598 145 536
A74843 EAKR Kiertovirrat - Jalostetut jätevedet ja lietteet bio- ja kiertotalouden raaka-ainevirroiksi 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.6.2019 31.5.2021 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  252 002 0 355 000 0
A74844 EAKR Pintakäsittelylaitoksen tuottavuuden kehittäminen digitalisoinnin avulla 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 26.3.2019 30.6.2020 CARELIA CORRO OY  41 700 0 41 700 0
A74846 EAKR Casemet Oy:n digitalisointi- ja investointihanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 8.11.2018 31.12.2021 CASEMET OY  816 180 0 816 180 0
A74875 EAKR Green Trail – Tähtäimessä kansainväliset markkinat 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 21.11.2018 31.12.2020 GREEN TRAIL OY  58 010 0 58 010 0
A74879 EAKR EcoSairilan ympäristötietoalusta – innovaatiokumppanin valinta 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.2.2019 30.11.2019 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  72 627 0 103 753 0
A74309 EAKR NOxOpti-Energiantuotantoyksiköiden päästöjen monitorointi ja hallinta 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.1.2019 31.12.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  168 000 8 242 220 000 11 774
A74315 EAKR U-Cont uuteen aikaan Vaihe 1. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 7.5.2018 31.12.2020 OY U-CONT LTD  258 000 0 258 000 0
A74328 EAKR Kansainvälisen potilashoitokeskuksen kehittäminen, Helena Medical Group (toiminnan digitalisointi) 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 31.7.2018 31.12.2021 PLASTIIKKAKIRURGIA HELENA OY  128 990 30 225 128 990 30 225
A74335 EAKR Optiseen mittaukseen perustuva männyn sydänpuun laatuluokittelu (OPTIMI) 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.9.2018 31.8.2020 Luonnonvarakeskus  176 047 81 457 251 496 116 367
A74336 EAKR Puurakentaminen Etelä-Savossa - Puurakes 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.9.2018 31.8.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  136 443 72 437 321 108 114 998
A74359 EAKR Ecosairilan liikenneyhteyksien parantaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.1.2019 30.6.2021 Mikkelin kaupunki  462 868 0 1 851 472 0
A74381 EAKR Farmahubi-tiedotejärjestelmä apteekeille ja lääkeyrityksille 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 27.9.2018 31.12.2019 FARMATOOLS OY  81 860 0 81 860 0
A74382 EAKR Mikkelin Valokuvausliikkeen toiminan kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 25.5.2018 31.5.2020 MIKKELIN VALOKUVAUSLIIKE OY  51 200 0 51 200 0
A74383 EAKR Suvi-veneet Oy:n laajennus- ja kehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 20.3.2018 31.12.2020 SUVI-VENEET OY  99 920 0 99 920 0
A74385 EAKR Suomen Viilupuu Oy:n toiminnankehittämis- ja investointihanke 2019-2020 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 10.10.2018 31.3.2020 SUOMEN VIILUPUU OY  96 930 0 96 930 0
A74289 EAKR Kansainvälistyminen ja tuotannonkehitysprojekti 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 12.6.2018 31.12.2020 DIRANET OY  171 570 0 171 570 0
A74116 EAKR Savonlinna Illumination - smart city lighting 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.4.2018 30.3.2020 Savonlinnan Hankekehitys Oy  225 288 49 921 289 656 64 184
A74127 EAKR Savonlinna Illumination – smart city lighting- investment 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.4.2018 31.3.2020 Savonlinnan kaupunki  160 000 3 633 256 000 5 814
A74012 EAKR Realcomposite tuotantomenetelmien ja tuottavuuden kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.4.2018 30.12.2019 REALCOMPOSITE OY  68 850 61 238 68 850 61 238
A74014 EAKR Siimet strategiamuutos 2023 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.4.2018 31.12.2019 KIINTEISTÖ OY SIIMET  156 000 156 000 156 000 156 000
A74015 EAKR Siimet strategiamuutos 2023 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 24.4.2018 30.12.2020 SIIMET OY  136 750 25 973 136 750 25 973
A74031 EAKR Jot Works CNC aikaan 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.1.2018 30.12.2019 JOT WORKS OY  85 200 63 726 85 200 63 726
A74032 EAKR Hiilidioksidin talteenotto prosessin mitoitus ja suunnittelu sekä vientistrategian teko ja käynnistäminen 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.3.2018 31.12.2019 CARBONREUSE FINLAND OY  107 760 0 107 760 0
A74040 EAKR Taipuisan kuituakselin teollistamista ja kaupallistamista valmisteleva hanke. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 11.5.2018 30.4.2020 BIERKÛHL OY  56 950 0 56 950 0
A75516 EAKR Mikkelin Romumetalli Oy:n kone- ja laiteinvestoinnit kierrätysjakeiden jalostusarvon nostamiseksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 23.9.2019 30.9.2021 MIKKELIN ROMUMETALLI OY  129 920 0 129 920 0
A75526 EAKR Tuotannon tehokkuus 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 15.5.2019 31.12.2021 ROTOMON OY  489 960 0 489 960 0
A75552 EAKR Älykäs ja kansainvälinen Etelä-Savo - Mikroista kasvua (MikroX) 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.1.2019 31.8.2021 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  675 420 0 1 189 552 0
A75595 EAKR Cubierta 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 11.7.2019 31.5.2020 VVA-PALVELUT OY  13 320 0 13 320 0
A75597 EAKR ”Uuden innovatiivisen tuotekonseptin kehittämishanke” 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 18.2.2019 18.4.2020 LEMPI SPA FINLAND OY  36 300 0 36 300 0
A75599 EAKR Datapalvelun tuotteistaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 9.7.2019 31.12.2020 PROJEKTITOIMISTO PROPER OY  76 730 0 76 730 0
A75407 EAKR CNC työstökoneen hankinta 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.9.2019 31.10.2019 VEEPEE KONEISTUS  7 530 7 530 7 530 7 530
A75408 EAKR Hakemus liittyy Noucon Oy:n Kontio valmisaitat ja -saunat hankkeeseen (Glass Cabin) 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 6.5.2019 31.12.2020 KIINTEISTÖ OY SAVONLINNAN SATELLIITTIKATU 22  62 990 0 62 990 0
A75409 EAKR Kontio valmisaitat- ja huvilat 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 6.5.2019 31.12.2020 NOUCON OY  21 520 0 21 520 0
A75464 EAKR Puula Hirsitalon tuotantoinvestointi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 20.8.2019 31.12.2020 PUULA HIRSITALO OY  255 010 0 255 010 0
A75465 EAKR Anttolanhovin kasvuohjelma 2019–2021 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 30.8.2019 31.12.2021 MIKLER OY  57 930 5 586 57 930 5 586
A75473 EAKR Osaamisesta vahva vientituote Etelä-Savoon – OVI – 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.8.2019 31.12.2021 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  346 543 0 881 895 0
A75604 EAKR Etelä-Savo monipaikkaisen asumisen edelläkävijäksi 2019-2021 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.9.2019 31.12.2021 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  248 501 0 657 106 0
A75614 EAKR Pieksämäen aseman alueen kehittämissuunnitelma 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 20.9.2019 30.9.2020 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI  70 000 0 100 000 0
A75616 EAKR Teit Resortin kehittäminen kansainväliseksi matkailukohteeksi 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 11.6.2019 11.6.2021 TEIT RESORT FINLAND OY  15 730 0 15 730 0
A75618 EAKR Kotileipomo Siiskosen tuotannon automatisointi ja tehostaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 15.3.2019 30.4.2021 KOTILEIPOMO SIISKONEN OY  208 500 0 208 500 0
A75627 EAKR Monistettavan konseptin laadunhallinta ja digitalisointi - SuTeLa ja avosijoitusmallin kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 9.9.2019 31.12.2020 KELTAISEN KARTANON KUNTOUTUS OY  97 920 0 97 920 0
A75668 EAKR Entisen Retretin taidekeskuksen uudelleen avaaminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 26.6.2019 31.12.2020 TUUNAANSAAREN LUOLA OY  169 950 0 169 950 0
A75675 EAKR AMAP -Ainetta lisäävän valmistuksen sovellukset alueeellisessa teknologiaklusterissa 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.1.2020 31.12.2021 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  136 850 0 348 400 0
A75676 EAKR DAM – digitaalinen avoin muisti 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.10.2019 30.9.2021 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  285 750 0 684 873 0
A75677 EAKR AMAP -laite, ainetta lisäävän valmistuksen laiteprojekti alueellisessa teknologiaklusterissa 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.1.2020 31.12.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  175 000 0 250 000 0
A75336 EAKR Yrityksen kansainvälisen liiketoiminnan kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 12.6.2019 30.9.2020 OBSERVIS OY  177 440 57 276 177 440 57 276
A75370 EAKR Älykkään ilmanvaihdon tuotteiden maastaviesti ja kehitys kohdemaahan sopivaksi. 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 29.5.2019 30.9.2020 ENTOS ENERGIATEKNIIKAN OPTIMISÄÄTÖ OY  213 580 80 754 213 580 80 754
A75371 EAKR Kiertotalous ja kehittyvien yritysten uudet liiketoimintamallit 2020-luvun alustataloudessa 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.4.2019 31.12.2021 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  107 214 25 725 699 933 36 750
A75372 EAKR Mikkelin seudun kuntailmasto 2050 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.9.2019 31.8.2021 Mikkelin kaupunki  13 202 0 169 420 0
A75391 EAKR Tuotannon tehostaminen, kappalekoon kasvattaminen yli 7 metrin särmättyjen komponenttien valmistukseen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 15.7.2019 15.7.2020 METSÄKULJETUS LAVOSET OY  30 060 22 642 30 060 22 642
A75202 EAKR Harri Haavikko Oy:n viennin kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 22.3.2019 30.6.2021 HARRI HAAVIKKO OY  123 500 0 123 500 0
A75203 EAKR Työsuhde ja palkkahallinnon automaatio-ohjelmisto 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 17.4.2019 31.12.2021 DAYRADAR OY  379 380 74 161 379 380 74 161
A75211 EAKR Sähkökärppä – älykäs kotitaloussähkö ja sähköautojen lataus 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.9.2019 31.12.2021 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  49 711 0 474 277 0
A75273 EAKR Tuotannon kehittäminen 2019-2021 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 26.4.2019 31.12.2021 SISUWOOD OY  164 700 0 164 700 0
A75279 EAKR Metsäbiotalouden näyteikkuna 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.5.2019 30.6.2021 Luonnonvarakeskus  31 591 0 249 000 0
A75280 EAKR HyviöPRO - hyvinvointipalveluiden vaikuttavuusalusta hyvinvointipalveluiden liiketoiminnan kehittämiseen 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.6.2019 31.5.2021 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  115 725 0 615 583 0
A75013 EAKR HUVA – Humuspitoiset pintavedet juomaveden valmistuksessa 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.6.2019 31.12.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  124 807 0 159 296 0
A75029 EAKR Juvan Vehmaan alueen toimintaympäristön kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.7.2019 31.7.2021 JUVAN KUNTA  123 210 0 176 022 0
A75031 EAKR Tr-Meka Oy:n kehittämis-ja investointiohjelma 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 27.11.2018 31.1.2021 TR-MEKA OY  495 700 0 495 700 0
A75058 EAKR ReissuEllu – hyvinvointia kehittävä liikkuva oppimisympäristö, investointiosio 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.6.2019 30.11.2021 Etelä-Savon Koulutus OY  120 190 0 321 700 0
A75059 EAKR KUITU-MOD - Puukuidun tehokkaat teolliset modifiointimenetelmät 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.1.2019 31.12.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  342 640 81 372 434 484 116 245
A75061 EAKR Saimaan vesielämysten kehittäminen 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 4.4.2019 31.12.2020 LP MANAGEMENT OY  38 350 0 38 350 0
A75062 EAKR Compitec Oy:n investoinnit ja sisäisten toimintojen kehittäminen digitalisaation keinoin 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 14.2.2019 31.12.2020 COMPITEC OY  72 410 0 72 410 0
A75086 EAKR A-J Automation MES 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 8.4.2019 30.6.2021 A-J AUTOMATION OY  81 540 15 261 81 540 15 261
A75143 EAKR Maanrakennustoimilaitteen tuotekehityshanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 13.10.2018 30.11.2021 ROTYX OY  308 530 0 308 530 0
A75168 EAKR Elinkeinot murroksessa (ELMO2) – Etelä-Savon maakunnallinen toimeenpanohanke 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.4.2019 31.3.2021 Etelä-Savon maakuntaliitto  42 525 0 162 000 0
A75177 EAKR Päästötön liikenne Mikkelin seudulla 2040 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.5.2019 30.4.2021 Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT  62 414 0 231 256 0
A75196 EAKR KUITUMOD -LAITE -Selluloosan modifioinnin tutkimusympäristö 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2019 31.12.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  217 700 36 716 311 000 52 452
A75201 EAKR Punkaharju Resort Oy:n toiminnan kehittämishanke 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.11.2018 31.10.2019 PUNKAHARJU RESORT OY  153 070 112 136 153 070 112 136
S20023 ESR Vaikeimmin työllistyvät nuoret palvelujärjestelmässä 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2014 30.6.2015 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy  34 808 34 808 49 725 49 725
S20043 ESR TOPIKS - pajayhteistyöhanke 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2015 28.2.2017 Etelä-Savon Koulutus OY  361 208 356 180 450 448 443 072
S20044 ESR HUOLTAMO 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI  334 872 329 686 433 688 427 553
S20075 ESR Etelä-Savon Varikko 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2017 ViaDia Mikkeli ry  367 038 364 562 455 838 453 695
S20100 ESR Tulevaisuusloikka - Etelä-Savon ennakointihanke 2015 - 2017 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2015 31.3.2017 Etelä-Savon maakuntaliitto  272 000 260 756 340 000 325 945
S20243 ESR Yritysten Yhteiskuntavastuu 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.2.2015 30.4.2016 Etelä-Savon Kauppakamari  70 796 59 139 70 796 59 139
S20256 ESR Hoitava liikunta-aktivointi 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2015 30.9.2017 Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy  228 627 202 591 278 057 246 392
S20270 ESR OSAAJA - monialaisen ja pitkäaikaisen osaamisen hyödyntäminen 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2015 31.12.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  154 874 146 495 221 248 209 278
S20274 ESR TYÖura 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2015 30.4.2017 S. ja A. Bovalliuksen säätiö  244 120 227 817 296 433 269 984
S20287 ESR Ruokapalveluyritysten prosesseja petraamalla tuottavuutta ja työhyvinvointia 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2015 31.12.2016 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy  69 227 69 227 96 396 96 396
S20288 ESR INTO- Itsenäistyvät Nuoret Työelämään / Opiskeluun 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2015 31.8.2017 Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry  460 730 443 009 616 308 595 012
S20298 ESR Tuottava yritys ja hyvinvoiva yrittäjä Etelä-Savossa - TYHY 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2015 31.8.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  145 284 144 691 192 550 187 826
S20299 ESR Koordi Etelä-Savo - työvoimapalvelujen koordinointihanke 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.6.2015 31.12.2020 ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus  290 500 205 223 309 500 205 223
S20174 ESR TUPA - Tuottavista palveluista uutta liiketoimintaa hyvinvointialoille 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2015 31.12.2016 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy  92 832 86 426 112 725 115 425
S20184 ESR Ammatillinen kotoutumiskoulutus KOTOMAATTI 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2015 28.2.2017 Etelä-Savon Koulutus OY  197 589 191 211 282 270 273 159
S20185 ESR Työhyvinvointiakatemia – kokonaisvaltaista työhyvinvointia ja työkykyisyyttä ikääntyvälle Etelä-Savolle 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Tanhuvaaran Säätiö  355 500 350 114 438 332 430 680
S20186 ESR Hoivafarmi 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2014 31.12.2016 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy  262 147 259 125 363 495 361 752
S20197 ESR OSUMA - Osallisuutta ja uusia palvelumalleja moniammatillisen palveluohjauksen keinoin 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2015 28.2.2017 Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy  233 147 220 819 287 924 268 227
S20198 ESR APe1- Digiajan työelämätaitojen ennakointihanke 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2015 31.12.2015 Itä-Suomen yliopisto  63 549 63 549 90 785 90 785
S20208 ESR Maahanmuuttajien kotouttamisen kehittämishanke LAUHA 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Mikkelin kaupunki  355 461 287 124 508 528 410 765
S20210 ESR Aktiivisten välityömarkkinoiden kehittämishanke SALVOS 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2016 Mikkelin kaupunki  216 619 199 832 309 898 285 883
S20211 ESR Haasteellisen palveluohjauksen kehittämishanke SARASTE 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.1.2015 31.12.2016 Mikkelin kaupunki  168 424 152 001 240 813 217 334
S20827 ESR Oikeisiin töihin oppimisvaikeudesta huolimatta! 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  57 685 54 549 82 407 77 926
S20840 ESR Hyppää kyytiin! 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2017 2.1.2019 Etelä-Savon Yrittäjät ry  77 810 77 810 134 080 83 989
S20841 ESR Askelma-rinnakkaishanke 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2016 31.3.2019 ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus  100 000 74 318 130 000 158 081
S20847 ESR Parasta palvelua Savonlinnassa 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2016 31.12.2017 ErusWay Oy  45 439 34 366 50 439 39 366
S20855 ESR Eteenpäin 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2018 Casemet Oy  202 590 188 410 202 590 188 410
S20860 ESR Etelä-Savon ennakointiverkko 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2017 31.3.2019 Etelä-Savon maakuntaliitto  272 000 265 092 340 000 331 365
S20871 ESR Luontovoimaa Pieksämäki! 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2017 31.7.2018 Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy  70 314 64 618 100 448 92 311
S20872 ESR Yrittämisen uusi aika 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2017 TalenTree Oy  75 120 75 120 81 130 78 630
S20878 ESR Portaat 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2018 Savonlinnan Seudun Kolomonen ry  563 130 557 812 757 312 747 393
S20884 ESR Tartu! Asiakasprosessin kehittämishanke 12 kuukautta yhdenjaksoisesti työttömänä olleille 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2019 Mikkelin kaupunki  618 875 490 586 884 107 700 838
S20889 ESR Portaat -rinnakkaishanke 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2017 28.2.2019 ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus  346 000 308 132 346 000 308 132
S20890 ESR Tartu! -rinnakkaishanke 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2017 28.2.2019 ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus  600 000 580 843 780 000 1 225 948
S20896 ESR POLKU kansainväliseksi verkkokauppiaaksi 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2017 28.2.2019 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  269 997 245 683 360 105 333 215
S20903 ESR Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.6.2017 31.5.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  477 440 288 858 682 058 412 656
S20909 ESR DigiJoko - digitaalisuus, naiset ja johtaminen 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2017 31.3.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  176 120 162 307 228 565 211 821
S20910 ESR DIMA - Digitaalisen inbound –markkinointiosaamisen pilotointi 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2018 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  67 729 65 736 81 756 79 425
S20913 ESR Ammattiin! - Etelä-Savon toisen asteen kehittämishanke 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2019 Etelä-Savon Koulutus OY  1 880 611 1 578 266 2 594 181 2 171 901
S20924 ESR Tiedosta - työhyvinvointia ja tuottavuutta 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.3.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  252 766 245 537 337 594 327 848
S20729 ESR Polkuja Yhteisöön 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2016 31.12.2017 Viittakivi Oy  161 493 149 585 161 493 149 585
S20730 ESR Askelma-hanke 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2016 31.12.2018 Mäntyharjun kunta  163 899 145 473 234 142 207 819
S20744 ESR TOTTA! - Työllisyydenhoidon toimivat ohjauspolut Etelä-Savossa 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2016 31.12.2018 Sulkavan kunta  354 314 331 636 506 166 477 309
S20748 ESR Totta! -rinnakkaishanke 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2016 31.10.2018 ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus  209 000 123 205 269 000 194 740
S20749 ESR Maahanmuuttajat Etelä-Savon yritysten voimavaraksi - MESVO 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2016 31.12.2018 Mikkelin kaupunki  363 243 337 706 518 919 482 437
S20750 ESR KOODI - Kokeilukulttuurilla kohti digiajan tasavertaisuutta 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2016 31.7.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  60 709 60 709 86 728 86 728
S20758 ESR KOTOCHAT 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2016 31.3.2017 Etelä-Savon Koulutus OY  56 642 56 642 70 802 70 802
S20798 ESR DigiSote – Digitaalisen osaamisen kehittäminen sote-alalla 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2016 31.8.2018 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  589 641 589 641 842 341 842 341
S20672 ESR Toimialarajat ylittävä pk-yritysten yhteiskehittäminen Pieksämäen seudulla 2016 - 2017 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.3.2016 31.7.2017 VMK valmennus  76 095 76 095 76 095 76 095
S20678 ESR Asukasloikka Savonlinna 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.4.2016 31.12.2018 Savonlinnan Seudun Kolomonen ry  359 527 331 629 426 939 393 811
S20707 ESR Marginaalissakin mahdollisuus -avopalveluiden sosiaalisen osallisuuden kehittämishanke 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2016 30.6.2018 A-klinikkasäätiö  92 476 67 512 92 476 67 512
S20714 ESR SHAKE innovaatiokokeilujen uusi malli 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2016 30.6.2018 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  263 202 255 967 376 004 365 668
S20723 ESR Minä pystyn -rinnakkaishanke 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2016 31.12.2017 ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus  225 000 131 381 318 500 131 381
S20974 ESR TYÖelämä 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2017 30.11.2018 S. ja A. Bovalliuksen säätiö  137 130 120 273 182 963 138 606
S20975 ESR TYÖelämä -rinnakkaishanke 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2017 28.2.2019 ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus  140 000 42 814 149 000 49 466
S20997 ESR Hyvinvoiva Yrittäjä = Hyvinvoiva keskusta 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2017 30.11.2018 Mikkelin keskustan kehittämisyhdistys ry  76 000 43 542 76 000 43 542
S21007 ESR Töihin -Metsä ja logistiikka-alan työvaltaisen oppimisen kehittäminen Etelä-Savossa 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2017 31.12.2019 Itä-Savon Koulutuskuntayhtymä  50 162 33 423 71 659 47 746
S21024 ESR Elintapaohjauksen palveluketju 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2017 31.7.2019 Etelä-Savon Liikunta ry  148 236 139 190 181 178 171 228
S21025 ESR JOKO - johtajuuden uudet suunnat 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2017 31.12.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  207 558 171 072 257 440 213 214
S21033 ESR Yrittäjäksi - nuorille tukea yrittämisen alkuun 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2017 31.8.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  203 123 202 748 290 176 289 639
S21037 ESR Minä uskallan - hyvinvointitaidoilla tulevaisuuteen 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2017 31.7.2019 Etelä-Savon Liikunta ry  104 000 92 606 117 000 105 514
S21051 ESR OSKE - osaamisen kehittämisen pajat 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2017 31.7.2019 Etelä-Savon Koulutus OY  425 327 409 122 520 515 499 895
S21247 ESR Hyvä Pomppu - nuoren pomppu elämään järjestötoiminnan kautta 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2018 31.12.2019 ESTERY-Etelä-Savon hyvinvointijärjestöjen tuki ry  187 800 149 801 228 882 181 676
S21248 ESR Yhessä! - Yhteisöllisen oppilaitosnuorisotyön kehittäminen Etelä-Savossa 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.4.2018 30.6.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  286 237 133 588 408 910 190 840
S21267 ESR Teknologiateollisuuden tulevaisuuden osaajat Etelä-Savossa – TEKOS 2020 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.2.2018 31.7.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  262 515 181 499 625 035 259 284
S21277 ESR ROIHU – uutta yrittäjyyttä, sukupolvenvaihdoksia ja kansainvälisiä yrityksiä Etelä-Savosta 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.3.2018 30.4.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  484 552 347 194 865 270 495 990
S21314 ESR Vihreä Telakka 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2018 31.12.2019 Piällysmies ry  205 413 159 254 240 413 186 388
S21317 ESR Tsemppaa hyvä fiilis 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.8.2018 31.12.2020 Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy  200 000 56 424 346 595 80 606
S21161 ESR KYMPIT YRITYKSEN TUEKSI – tuottavuutta lisää työntekijöiden avainhenkilötoimintaa kehittämällä Etelä-Savon pk-yrityksissä 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2017 31.7.2019 Etelä-Savon kauppakamari  100 292 100 292 139 600 100 292
S21177 ESR Rakennusklusterin osaajat Etelä-Savossa – RAKES 2020 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.1.2018 30.6.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  450 000 235 584 768 048 336 550
S21188 ESR ETSIVÄ 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2018 31.12.2019 ViaDia Mikkeli ry  234 518 208 820 284 518 253 341
S21190 ESR Vesiensuojelun laatuloikka - malleista käytäntöön 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.9.2018 30.6.2020 Suomen metsäkeskus  120 000 38 494 186 651 48 118
S21202 ESR Digitarina 2.0 – Epälineaarinen tarinankerronta opetuksessa 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2018 31.7.2019 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  59 062 59 062 84 374 84 374
S20528 ESR METSIIN - metsäalan kehittämishanke 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2016 31.12.2017 Etelä-Savon Koulutus OY  170 032 151 545 242 902 216 492
S20529 ESR Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2015 30.6.2018 Mikkelin kaupunki  864 000 835 505 1 025 504 1 002 665
S20532 ESR Työelämän Avaimet 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2016 31.12.2016 Mikemet Oy  128 405 102 682 128 405 102 682
S20539 ESR OSKU - Yrittäjänä osuuskunnassa 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2016 30.4.2018 Helsingin yliopisto  56 778 54 857 81 111 78 366
S20540 ESR Yhteistä ymmärrystä - Lähityön malli aikuissosiaalityön areenoille 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2016 31.1.2017 Puumalan kunta  47 393 47 393 67 704 67 704
S20543 ESR Työapaja 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2016 31.12.2017 Savonlinnan kaupunki  196 650 189 332 280 928 270 474
S20547 ESR Digiosaajaksi työelämään 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2016 31.12.2017 Työväen Sivistysliitto TSL ry  287 546 245 524 351 414 296 215
S20549 ESR Työstä tuottavuutta ja hyvinvointia - Etelä-Savo 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2016 31.12.2017 ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus  155 250 143 528 155 250 143 528
S20564 ESR Digitaalisuudella ja prosessien hallinnalla tuottavuuteen 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2016 31.12.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  127 878 110 742 159 683 139 622
S20572 ESR GAME ON - Nuorten työllistymistä uudenlaisista digitaalisista kokeiluista 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2016 31.5.2018 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  159 126 152 502 227 324 227 324
S20580 ESR Hiekkiksen yrittäjyyskasvatushanke 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2016 30.6.2018 Etelä-Savon Koulutus OY  347 480 344 878 441 590 417 291
S20591 ESR Osaaja-rinnakkaishanke 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.1.2016 31.12.2017 ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus  172 000 61 418 215 000 61 418
S20592 ESR Työllistävä maaseutu 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2016 30.6.2018 ProAgria Etelä-Savo ry  211 541 170 583 251 205 202 476
S20600 ESR Muuntamo (Sosiaalisen kuntoutuksen ryhmäpalvelu) 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2016 31.5.2018 MIKKELIN TOIMINTAKESKUS RY.  193 539 180 472 248 835 228 644
S20609 ESR Tuottava ja tehokas ammattikeittiö 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2016 28.2.2018 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  189 509 179 993 270 727 257 684
S20611 ESR Työllistävä maaseutu - rinnakkaishanke 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2016 30.4.2018 ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus  130 000 41 976 130 000 41 976
S20437 ESR TYÖura rinnakkaishanke 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2015 30.4.2017 ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus  144 000 127 702 144 000 127 702
S20438 ESR Rinnakkaishanke INTO 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2015 31.3.2017 ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus  120 000 107 563 200 000 222 034
S20441 ESR Elämän teatteria ja Sporttia - Työkykyinen nuori,uusia toimenpiteitä liikunnan ja kulttuurin avulla 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2015 31.12.2016 Etelä-Savon Liikunta ry  69 366 69 366 95 366 95 366
S20445 ESR Rinnakkaishanke Lauha 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2015 31.12.2016 ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus  160 000 127 445 320 000 173 075
S20473 ESR REMIX – työelämätaidot 2030 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2015 31.7.2017 Etelä-Savon Koulutus OY  339 936 299 875 485 623 428 393
S20326 ESR Ohjaamojen tuki – nuorten matalan kynnyksen palveluiden ja monialaisen verkostotyön kehittäminen Etelä-Savossa 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2015 31.5.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  220 777 216 545 315 396 309 349
S20335 ESR Yhdessä eteenpäin 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2015 31.7.2017 ViaDia Savonlinna Ry  99 500 84 169 139 500 118 347
S20343 ESR Rinnakkaishanke Salvos 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2015 31.12.2016 ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus  402 000 373 797 852 000 465 145
S20373 ESR Ohjaava Olkkari 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2015 31.5.2017 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen ky.  279 135 261 088 399 175 373 367
S20374 ESR Yrittäjyyspolku työelämään - EntreEtelä-Savo 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2015 31.8.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  214 705 210 114 306 722 300 162
S20375 ESR Rinnakkaishanke Kotomaatti 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2015 28.2.2017 ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus  310 000 280 979 310 000 280 979
S20376 ESR Rinnakkaishanke Topiks (työvoimapoliittiset toimet) 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2015 28.2.2017 ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus  169 800 77 275 169 800 77 275
S20377 ESR Minä pystyn -hanke - Työllisyystoimijoiden ja työelämän verkostojen kautta vahva tuki työelämään hakeutuville 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2015 31.12.2017 ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus  252 650 183 106 252 650 183 106
S20378 ESR AURA - aikuisten uraohjaus 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2015 31.7.2017 Etelä-Savon Koulutus OY  272 708 262 016 389 581 374 307
S20381 ESR Startti 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2015 31.3.2018 ProAgria Etelä-Savo ry  204 930 187 087 288 698 216 732
S21328 ESR PUHKE – osaavaa työvoimaa puhtaanapitoon ja keittiöihin 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.8.2018 31.12.2020 Etelä-Savon Koulutus OY  257 020 81 860 367 171 116 943
S21346 ESR Uutta virtaa 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.6.2018 31.12.2020 ProAgria Etelä-Savo ry  210 520 60 213 249 993 71 504
S21347 ESR Verkostossa on digivoimaa 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.6.2018 31.5.2019 TalenTree Oy  73 215 73 215 73 215 73 215
S21351 ESR SOHVA - Sosiaalinen oppiminen, halu vaikuttaa arkeen 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.8.2018 31.12.2020 Mikkelin alueen harrasteliigat ry.  146 000 91 196 244 001 91 196
S21376 ESR Etelä-Savon Vientiosaajat 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.8.2018 31.12.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  237 077 83 571 399 612 112 667
S21386 ESR Meijän Mikkeli 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.7.2018 31.12.2020 Mikkelin kaupunki  1 000 000 456 587 1 182 992 546 211
S21392 ESR Kohti uutta Etelä-Savoa- Muutosvalmennuksen suunnitteluhanke 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2018 31.5.2019 Etelä-Savon maakuntaliitto  107 972 107 972 134 968 134 968
S21427 ESR DIGIHoiva 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.9.2018 31.8.2020 Itä-Savon Koulutuskuntayhtymä  116 550 42 287 155 400 56 383
S21463 ESR Time4Help Suomi: palvelukehittäminen - naisjohtajuus - yrittäjyys 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.10.2018 31.12.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  135 000 15 724 272 095 20 966
S21466 ESR UUSILLE URILLE - nuorten työelämätaitojen vahvistaminen 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.1.2019 31.3.2021 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  300 000 67 709 646 042 90 278
S21484 ESR Massadigitoinnin osaajakoulutuksen suunnitteluhanke 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2018 31.8.2019 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  58 015 58 015 77 354 77 354
S21489 ESR Digiportaat – Digitaalisuudella kasvua liiketoimintaan 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.10.2018 31.12.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  665 590 224 449 1 288 535 293 245
S21497 ESR Eteläsavolaisen matkailun osaamisloikka 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.11.2018 31.12.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  362 960 73 131 567 946 97 508
S21498 ESR FeelSafe - asiakaspalveluturvallisuuden kehittämishanke 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2019 31.12.2019 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  48 724 0 69 606 0
S21508 ESR Kansainväliset tulijat Etelä-Savon työelämä- ja yrittäjyyspolulle -matalan kynnyksen palvelumalli 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.1.2019 30.6.2021 Mikkelin kaupunki  300 000 70 656 666 617 94 208
S21510 ESR Esavoennakoi 360° - Etelä-Savon ennakointihanke 2019-2022 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.4.2019 31.3.2022 Etelä-Savon maakuntaliitto  237 600 0 495 000 0
S21514 ESR MAHKU- maahanmuuttajien valmennus työllistymisen edistämiseksi 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.1.2019 31.12.2020 Savonlinnan kaupunki  108 993 34 106 242 052 45 474
S21519 ESR Kylät liikkeelle 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.1.2019 31.12.2020 Etelä-Savon Liikunta ry  118 000 38 261 195 616 38 261
S21525 ESR Tukea tuottavuuteen - Sote-alan yritykset uudelle aikakaudelle 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.1.2019 31.12.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  178 184 41 722 327 398 55 629
S21526 ESR Parasta Etelä-Savoon - taide-, kulttuuri- ja luonto-osaamista sote- ja nuorisoalojen toimijoille 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.1.2019 31.12.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  290 860 77 079 643 856 102 375
S21532 ESR Asukasloikka Savonlinna - Seuraava askel 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.1.2019 31.12.2020 Savonlinnan Seudun Kolomonen ry  336 500 258 901 665 448 302 978
S21536 ESR eEsedu 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.1.2019 31.12.2020 Etelä-Savon Koulutus OY  153 000 45 422 338 778 60 562
S21537 ESR Uutta työtä ja osaamista kiertotaloudesta (UTK) 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.2.2019 31.7.2021 Etelä-Savon Koulutus OY  274 000 59 854 568 213 74 648
S21548 ESR Symbioosi – Etelä-Savo 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.2.2019 31.12.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  83 356 11 278 185 370 15 048
S21611 ESR PAMU Savonlinna 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.2.2019 31.12.2020 Itä-Savon Koulutuskuntayhtymä  240 412 27 797 526 248 37 062
S21684 ESR Hyvinvoiva asukas - yhteisöllisen asumisen kehittäminen Etelä-Savossa 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.6.2019 31.1.2021 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  198 020 0 246 144 0
S21692 ESR Kasvupalveluista elinvoimaa Etelä-Savoon 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.6.2019 31.12.2021 ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus  349 090 0 498 700 0
S21696 ESR Metsäalan osaajat 2020 - Me2020 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.6.2019 30.11.2021 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  401 636 0 494 046 0
S21701 ESR ReissuEllu – hyvinvointia kehittävä liikkuva oppimisympäristö 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.6.2019 30.11.2021 Etelä-Savon Koulutus OY  380 000 28 636 711 355 38 181
S21706 ESR Kasvupolku työhön -kasvun tuella uusiin työtehtäviin 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.9.2019 31.12.2021 Itä-Savon Koulutuskuntayhtymä  421 315 0 466 678 0
S21709 ESR Hyvä teko tarttuu - osallisuuden ja vapaaehtoisuuden kehittäminen Mikkelissä 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.9.2019 31.12.2021 Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta  100 000 0 192 798 0
S21713 ESR PeliKlaani - osallisuutta luovilla ja pelillisillä menetelmillä 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.9.2019 31.8.2021 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  216 768 0 270 960 0
S21724 ESR Vakka-hanke (Vakiintuneiden pienyritysten kasvuun kannustaminen tuotteistamisosaamisen lisäämisen kautta) 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.5.2019 30.4.2021 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  207 453 0 468 281 0
S21726 ESR CARVE: työn tuottavuuden parantaminen yksilölliseen vuorokausirytmiin ja rauhoittumishetkiin perustuvalla työn tuunaamisella 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.6.2019 30.9.2021 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  205 304 0 285 691 0
S21729 ESR Me Uskallamme - hyvinvointia yhdessä oppien 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.8.2019 31.7.2021 Etelä-Savon Liikunta ry  110 000 0 212 633 0
S21743 ESR ÄLYKÄS OHJAUS – tekoäly asiakaslähtöisessa opinto- ja uraohjauksessa 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.9.2019 31.8.2021 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  316 000 0 701 281 0
S21748 ESR Uutta digivirtaa Etelä-Savoon 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.8.2019 31.7.2020 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  95 896 0 99 896 0
S21749 ESR Tuottavuutta hyvinvointia kohentamalla 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.8.2019 31.7.2021 Itä-Savon sairaanhoitopiirin ky.  107 886 0 224 723 0
S21760 ESR SUUNTA YHDESSÄ - Osallisuudesta kohti työelämävalmiuksia 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.9.2019 31.12.2021 Vaalijalan kuntayhtymä  239 586 0 299 485 0
S21772 ESR Yrittäjyyskasvatuksella elinvoimaa Etelä-Savoon 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.8.2019 31.12.2021 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  340 000 0 747 992 0
S21828 ESR Etelä-Savon yrittäjyyden kokeiluympäristöjen selvitys 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.1.2020 30.6.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  79 000 0 98 750 0
S21836 ESR AIKU - Aikuisten ohjaustoiminnan konseptointi ja mallintaminen Etelä-Savossa 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.1.2020 30.6.2021 Etelä-Savon Koulutus OY  230 000 0 509 848 0
S21837 ESR E=mc2 -Nuorten osallisuudesta energiaa Etelä-Savoon 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.12.2019 31.12.2021 Etelä-Savon maakuntaliitto  160 000 0 302 828 0
S21846 ESR Vihreä Telakka - eteenpäin luonnon avulla 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.1.2020 31.12.2022 Piällysmies ry  263 869 0 459 869 0
S21860 ESR OLET MUKANA! - osallistumisen, hyvinvoinnin edistämisen ja työllistymisen tuen -hanke 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.1.2020 31.12.2021 ESTERY-Etelä-Savon hyvinvointijärjestöjen tuki ry  224 844 0 274 028 0
A70963 EAKR Öljyntorjuntavalmiuden parantaminen vihreillä kemikaaleilla (VIKE) 2 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.6.2015 31.7.2018 Oulun Yliopisto  208 887 208 887 279 020 280 687
A71964 EAKR Viilun modifiointi 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.8.2016 31.7.2018 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  160 368 147 603 203 897 188 138
A71008 EAKR Ecool 2 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.10.2015 30.9.2018 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  267 553 257 121 399 818 388 469
A71104 EAKR Ecool, investoinnit 2 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.10.2015 31.12.2016 Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Oy  37 800 37 800 54 000 54 000
A72484 EAKR Kestävä puujulkisivu hiiltämällä (PINTAMOD) 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2018 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  155 150 120 255 234 854 184 382
A72345 EAKR Asiakaslähtöiset, elinkeinoelämää ja maakunnan vireyttä tukevat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut (PoSoTe) 2 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.9.2016 30.4.2018 Pohjois-Savon liitto maakuntayhtymä  356 000 156 748 445 000 195 935
A72346 EAKR Maakunnan kilpailukyvyn parantaminen elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä vahvistamalla (Kilma) 2 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.9.2016 30.4.2018 Pohjois-Savon liitto maakuntayhtymä  295 207 110 233 369 008 137 822
A73691 EAKR Teknologia-alan arvoketjujen vähähiiliset ratkaisut ja digitaalinen hallinta vienti- ja kansainvälistymisvalmiuksien edistämiseksi - DCFB 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.1.2018 29.2.2020 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  482 668 324 764 639 940 442 477
A73491 EAKR VisitKarelia Destination 2 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2018 31.12.2019 Karelia Expert Matkailupalvelu Oy  686 070 411 628 686 070 411 628
A73220 EAKR VisitSaimaa – Lakeland Finland 2017-2019 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.4.2017 30.6.2019 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  1 089 378 973 410 1 655 492 1 520 312
A73224 EAKR Puhdistamolietteet hyötykäyttöön 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.11.2017 30.4.2020 Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT  280 918 144 422 389 813 204 818
A74532 EAKR Kiertopuu - Puupakkausten ja puutuoteteollisuuden sivuvirtojen kierrätysmahdollisuudet 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.1.2019 31.12.2020 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  205 465 53 539 263 522 76 485
A74411 EAKR Grüne Woche Saimaa 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.6.2018 31.3.2019 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  114 451 37 145 138 892 45 077
A74424 EAKR Puu paremmaksi 1 Pohjois-Savon liitto Toiminnassa 1.1.2019 31.12.2020 Savonia-ammattikorkeakoulu oy  458 040 31 633 573 721 42 178
A74140 EAKR Varkauden lentoaseman käyttöönoton selvitykset 1 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 3.4.2018 31.12.2018 Navitas Kehitys Oy  24 710 16 800 35 300 24 000
A74160 EAKR Uudet kokonaisvaltaiset toimintamallit biokaasun tuotannon materiaalitehokkuuden ja lopputuotteiden kierrätyslannoitevalmistepotentiaalin parantamisessa 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.8.2018 31.12.2020 Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT  170 684 16 621 222 834 21 699
A75413 EAKR VisitSaimaa2 - Lakeland Finland 2019-2021 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.7.2019 31.12.2021 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  479 325 0 2 370 000 0
A75605 EAKR D.O.Saimaa - Food&Culture 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.9.2019 31.12.2021 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  216 080 0 503 750 0
A75672 EAKR Hiilineutraali maakunta - Pohjois-Savo (HIMA) 2 Pohjois-Savon liitto Toiminnassa 1.1.2020 30.6.2021 ELY-keskusten sekä TE-toimistojen KEHA-keskus  158 119 0 197 648 0
S20117 ESR Perhot; perhehoitajuus ja perhehoidon vertaiskehittämisen toimintamalli työllisyyden edistäjänä 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2015 31.12.2017 Kiteen Evankelinen Kansanopisto  347 173 347 134 395 673 369 134
S20238 ESR OpsoDiili Itä-Suomi, Nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen 4 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2015 31.3.2018 Savon koulutuskuntayhtymä  337 838 336 855 422 301 421 073
S20308 ESR TeknoStePS2018 - Pohjois-Savon valmistavan teollisuuden ja sitä palvelevan liiketoiminnan osaamisen kehittämishanke 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2015 31.12.2017 Savon koulutuskuntayhtymä  890 207 764 019 1 092 354 964 784
S20214 ESR Itä-Savu, Energia- ja ympäristötekniikan pitkä täydennyskoulutusohjelma 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.3.2015 30.6.2018 Lappeenrannan teknillinen yliopisto  184 902 115 157 305 123 190 666
S20726 ESR Monni Online - ohjauksellista tukea perusopetuksen päättövaiheeseen ja nivelvaiheen siirtymään 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2016 30.6.2019 Valteri-koulu  182 903 162 001 261 288 231 428
S21012 ESR Myynnin jouhevat prosessit globaaleilla markkinoilla 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.5.2017 29.2.2020 Savonia-ammattikorkeakoulu oy  293 778 193 107 356 729 255 818
S21189 ESR ISO SOS - Osallistuvat asiakkaat ja vaikuttavat kokeilut sosiaalityössä 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2018 31.12.2019 I-S:n Sosiaalialan Osaamiskeskuksen kan.yhd.ry  571 439 404 068 697 856 493 459
S21203 ESR Po1nt on Chat 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2018 31.12.2019 Kuopion kaupunki  170 660 96 858 264 660 150 208
S21215 ESR VALTEK – valmistavan teollisuuden kilpailukyvyn ja kasvun varmistaminen 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2018 31.12.2019 Savon koulutuskuntayhtymä  685 020 437 139 831 810 537 285
S21412 ESR Kotokaruselli 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.9.2018 31.12.2020 Etelä-Savon Koulutus OY  297 787 98 693 709 029 140 992
S21472 ESR Tuumasta töihin - sujuvat koulutuspolut toisella asteella 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.11.2018 31.12.2020 Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy  262 610 107 218 583 575 142 957
S21475 ESR Taitava johtaja - Pätevä liideri 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.10.2018 31.12.2020 ProAgria Etelä-Savo ry  299 184 69 939 366 989 79 118
S21515 ESR Yritys oppii ja menestyy 2 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.10.2018 31.12.2020 Savon Yrittäjät ry  1 100 000 293 976 1 332 662 302 355
S21731 ESR Tuu mukaan - Koulupudokkuuden ehkäisy sairaalaopetuksen keinoin- hanke 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.8.2019 30.7.2021 Joensuun kaupunki  79 987 0 99 967 0
S21797 ESR Tie menestykseen: Aloittaneesta yrityksestä onnistujaksi -hanke 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.6.2019 31.5.2021 Kuopionseudun Uusyrityskeskus ry  350 000 0 752 810 0
A70613 EAKR Uusiomateriaalien hyötykäyttö Savo-Karjalan kiertotaloudessa 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2015 30.6.2018 Jätekukko Oy  210 000 134 421 270 000 170 459
A70798 EAKR Wood Innovation Network - Itäsuomalaisten puualan yritysten ja innovaatioverkoston uudistaminen 2 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.5.2015 30.4.2018 Savonia-ammattikorkeakoulu oy  1 085 211 1 074 970 1 447 392 1 448 469
A70890 EAKR Uusia avauksia pk-yrityksille venäjänkielisiltä markkinoilta 2 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.9.2015 30.6.2016 Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy  71 233 71 233 91 792 91 792
A70899 EAKR Bioenergiatoimijoiden vientiprojektiosaaminen - CFB 1 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.6.2015 31.8.2017 Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  187 856 177 064 275 632 262 195
A70113 EAKR ÄLYKÖ-Itä-Suomen maa-alueiden ja Saimaan vesistöalueen öljyn ja vaarallisten aineiden varastoinnin ja kuljetusten ympäristöriskien älykäs minimointi ja torjunta 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2015 28.2.2017 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy  286 490 285 169 394 270 399 883
A71525 EAKR Vetovoimaa ortodoksisesta kulttuurista, kehittämishanke 2 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.4.2016 30.6.2018 Joensuun kaupunki  169 819 164 412 212 600 206 578
A74334 EAKR Harvinaisten maametallien talteenotto vaihtoehtoisista raaka-aineista 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.11.2018 30.4.2021 Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT  262 567 111 735 619 263 155 846
S20265 ESR Itä-Suomen lukioista maailmalle! 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2015 31.12.2017 Kuopion kaupunki  264 600 253 944 378 000 365 254
S20905 ESR Hitsausverkoston yritysten toiminnan ja tuottavuuden kehittäminen, HitWerk 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2017 31.12.2018 Savonia-ammattikorkeakoulu oy  255 136 254 684 328 031 327 579
S20793 ESR Mikro- ja pk-yrityksien auttaminen talousvaikeuksissa ja niiden ennaltaehkäisemisessä 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2016 30.6.2018 Yleinen Teollisuusliitto ry  344 160 115 607 344 160 115 607
S21065 ESR Pienten kuntien työkkäri 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2017 30.9.2019 Hartolan kunta  183 001 164 985 244 001 219 980
S21103 ESR Superboard - monipuolisuus on voimaa 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2017 31.12.2018 Hallituspartnerit Itä-Suomi ry  67 268 67 268 67 268 67 268
S21265 ESR Itäsuomalaisten pienten lukioiden kansainvälistymisosaamisen kehittäminen 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.1.2018 30.6.2020 Kuopion kaupunki  123 178 59 534 175 970 85 049
S21139 ESR SOPIEN - Sote- alan pienten yritysten kehittymisen tukeminen Pohjois-Savossa 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.12.2017 31.1.2020 Navitas Kehitys Oy  659 484 459 222 822 312 572 430
S21201 ESR Valmisteluhanke: YouthArt – Pathways for Global Understanding 5 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2018 11.5.2018 Lasten ja nuorten säätiö  14 924 14 923 16 174 16 173
S20610 ESR Kehityshyppy metsänhoitoon 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2016 31.3.2019 Luonnonvarakeskus  287 700 287 700 369 900 369 900
S20342 ESR Investointeja Itä-Suomeen - Valmennushanke 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2015 30.6.2018 Business Finland Oy  437 554 331 198 664 642 473 139
S21467 ESR Yhteisen hyvän alusta 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.10.2018 30.9.2020 Alustapalvelu Sociala Oy  240 000 166 985 426 770 177 215
S21552 ESR Muotoilusta kasvuvoimaa Esr-hanke 2018 - 2020 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.1.2019 31.12.2020 Kuopion Rouvasväenyhdistys ry  402 362 60 463 462 362 69 463
S21668 ESR Huuma – tulevaisuustaitoja nuorille tanssin keinoin 5 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.3.2019 28.2.2022 Lasten ja nuorten säätiö  130 081 29 119 526 206 30 778
S21795 ESR Teknologiamuutos hitsaavassa teollisuudessa 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.10.2019 30.9.2021 Savonia-ammattikorkeakoulu oy  100 000 0 199 286 0
S21826 ESR Miesten työmarkkinoille kiinnittymisen edistäminen 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.12.2019 30.11.2020 Itä-Suomen yliopisto  77 416 0 96 770 0
A73057 EAKR Kiina-Eurooppa-Venäjä yritysyhteistyöseminaari 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.3.2017 31.7.2017 Lappeenrannan kaupunki  33 992 33 992 48 560 48 560
A74933 EAKR Tutkimuksella tukea – Savonlinna Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.4.2019 31.7.2020 Itä-Suomen yliopisto  43 960 0 95 000 0
A75311 EAKR Kulttuurista elinvoimaa Järvi-Suomeen - Savonlinna Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.3.2019 31.8.2020 Etelä-Savon maakuntaliitto  192 500 0 450 000 0
A75170 EAKR Saimaan vesiliikenteen kehittämishanke 2 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Toiminnassa 1.7.2019 31.12.2020 Etelä-Karjalan liitto  135 000 0 443 000 0
A73961 EAKR Uudet kiertotalouspohjaiset menetelmät jätekeskusten ja teollisuusalueiden hulevesien käsittelyyn 2 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminnassa 1.8.2018 31.12.2020 Lappeenrannan teknillinen yliopisto  104 313 54 146 313 354 72 277
S20971 ESR Virtuaalioppi 4 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminnassa 1.5.2017 30.4.2020 Työtehoseura ry  131 920 43 506 151 920 43 506
S20996 ESR Your gateway to biobusiness in Asia 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2017 31.10.2019 Business Joensuu Oy  395 979 236 290 478 150 281 294
Luo tiedoista
CSV Excel XML